tiistaina, marraskuuta 16, 2004

Yhä lakkoilusta

"Töihin tulleiden kuljettajien autoista on puhkottu renkaita, meitä on nimitelty ja uhkailtu. Minulle esimerkiksi huudettiin, että minut pitäisi tappaa valittomasti."

Mitä jos työnantajat tekisivät näin? Vaikka työnantajat olisivat täysin vapaaehtoisesti suostuneet työsopimukseen, osa heistä jättäisi palkat maksamatta, koska ne olisivat liian kalliita. Tai kenties työnantaja Kiva oy houkuttelisi työntekijöitä firmoista A ja B tarjoamalla ilmaista työterveydenhuoltoa - tähän A ja B vastaisivat lakkauttamalla palkanmaksun kunnes Kiva oy luopuisi luontaiseduista. Ja jos rikkuria ei muuten saataisi remmiin, muut kapitalistit kävisivät uhittelemassa Kiva oy:n toimitusjohtajaa ja lähettelisivät hänelle tappouhkauksia.

Vielä kun nykyisellään noita osa-aikaisia kuskeja on 60 kaiken kaikkiaan 10 000:n kuskin joukossa, en oikein näkisi AKT:n vaatimuksilla mitään perää. Eikä ole nähnyt suuri osa bussikuskeistakaan, kun heistä lakkoili vain neljännes tänäänkin. Hekin tajuavat, ettei heidän liittonsa ole oikeasti ajanut heidän todellista etuaan pitkään aikaan, vaan ruorissa ovat vallanhimoiset ja etuoikeuksista nauttivat öykkärit.

Kohtalaisen absurdia, että kukaan ei näe esim. nykylakossa mitään eettisesti ongelmallista!

Ei kommentteja: