Eilenillalla oli isot uutiset siitä, kuinka kirkot muistavat maanjäristyksen uhreja rukouksillaan. Aika tyypillistä että kun pitäisi toimia, uskovaiset mutisevat loitsuja kädet ristissä ja istuskelevat pyhissä riiteissään. Ja sitten asiasta vielä uutisoidaan ikään kuin nämä hörhöt olisivat auttaneet turman uhreja jollain tapaa, kirkon kerätessä irtopisteitä "humaanista toiminnasta"! Itse puolestani tein pari tuntia ylityötä, jotka annoin rahana SPR:lle. Luultavasti oma toimintani jopa saattaa auttaa jotain.
Ja täten fi-libin kirjoittajat haastavat muun blogosfäärin jo yhteenlasketulla yli 350e lahjoituksella punaiselle ristille.
keskiviikkona, joulukuuta 29, 2004
Hinnat ja takaisinsyöttö
Taannoinen tsunami on herättänyt Cafe Hayekissa keskustelua hintasääntelyn hyödyttömyydestä. Se toi mieleeni Garrett Hardinin heiton kybernetiikasta, johon törmäsin vähän aikaa sitten:
Ajatus on näppärä, koska se ei jätä tilaa vastaväitteille. Mikäli tulkitsemme rahan arvon mittariksi, joudumme helposti väittelyyn siitä voidaanko kaikki mitata rahassa tai päädymme ehkä keskustelemaan tulonjaosta. Mutta jos hinnat ovat vain takaisinsyöttöä, on helppo nähdä mitä niihin puuttumisesta seuraa: epätasapainoa, koordinaatiovirheitä, hukattuja resursseja ja virheellisiä kannustimia. Ongelmat ovat täsmälleen samat kuin elektroniikassa tai höyrytekniikassa -- jos katkaiset takaisinsyötön, kone villiintyy, ja vaikka puuttuisit siihen vain vähän, kone toimii silti huonommin kuin se voisi. Sillä mitä signaaleja johdoissa tai vivuissa liikkuu ei ole niin väliä, koska ymmärrämme että kokonaisuudessaan ne kuitenkin edistävät koneen vakaata toimintaa. Niinpä näpit tulisi pitää irti johdoista.
Takaisinsyötön ajatus on sitten muutenkin näppärä apuväline talouden ymmärtämisessä. Formaalimmassa muodossa se tunnetaan walrasilaisena huutokauppana, mutta on selvästi helpompaa jättää siihen liittyvä teoria taka-alalle. Kun näin tehdään, raha ja hintajärjestelmä näyttäytyvät aivan toisenlaisessa valossa. Huomataan esimerkiksi, että:
An idea is always older than its name. The idea of cybernetics was used implicitly by the French physiologist, Claude Bernard, in 1787. The Scottish physicist, Clerk Maxwell, used it in 1868 in developing the theory of the steam-engine governor. But long before both of them Adam Smith had just as clearly used the idea in his Wealth of Nations (1776). The "invisible hand" that regulates prices to a nicety is clearly this idea. In a free market, says Smith in effect, prices are regulated by negative feedback. The line of thought begun by Smith was carried through in greater detail in the early 1800's by the London stock speculator and brilliant amateur economist, David Ricardo. Because his work is more thorough (and perhaps also because "Smithian" is un-Englishic) the name "Ricardian economics" is often applied to this system of thought.Vaikka tämä tapa nähdä hinnat on tavattoman vanha, se on edelleen hyödyllinen koska se on niin alkeellinen. Toisin kuin taloustieteen oppikirjat tai tavallinen kaduntallaaja se ei millään tavalla tulkitse hintoja tai kiinnitä rahaan arvon käsitettä. Se vain toteaa, että hintajärjestelmä on joukko signaaleja, jotka toimivat negatiivisena takaisinsyöttönä kysynnän ja tarjonnan välillä, ja pyrkii pitämään ne (paikallisessa) tasapainossa. Epätasapaino johtaa kilpailumekanismin kautta hintojen muutokseen, ja toisaalta hinnat antavat sekä kuluttajalle että tuottajalle kannustimen muokata käyttäytymistään suuntaan, jossa markkinat jälleen tasapainottuvat.
Ajatus on näppärä, koska se ei jätä tilaa vastaväitteille. Mikäli tulkitsemme rahan arvon mittariksi, joudumme helposti väittelyyn siitä voidaanko kaikki mitata rahassa tai päädymme ehkä keskustelemaan tulonjaosta. Mutta jos hinnat ovat vain takaisinsyöttöä, on helppo nähdä mitä niihin puuttumisesta seuraa: epätasapainoa, koordinaatiovirheitä, hukattuja resursseja ja virheellisiä kannustimia. Ongelmat ovat täsmälleen samat kuin elektroniikassa tai höyrytekniikassa -- jos katkaiset takaisinsyötön, kone villiintyy, ja vaikka puuttuisit siihen vain vähän, kone toimii silti huonommin kuin se voisi. Sillä mitä signaaleja johdoissa tai vivuissa liikkuu ei ole niin väliä, koska ymmärrämme että kokonaisuudessaan ne kuitenkin edistävät koneen vakaata toimintaa. Niinpä näpit tulisi pitää irti johdoista.
Takaisinsyötön ajatus on sitten muutenkin näppärä apuväline talouden ymmärtämisessä. Formaalimmassa muodossa se tunnetaan walrasilaisena huutokauppana, mutta on selvästi helpompaa jättää siihen liittyvä teoria taka-alalle. Kun näin tehdään, raha ja hintajärjestelmä näyttäytyvät aivan toisenlaisessa valossa. Huomataan esimerkiksi, että:
- Hintojen tasapainottava vaikutus on aina paikallinen, eikä sen toimivuus edellytä globaalin tasapainon olemassaoloa. Talous on kokonaisuudessaan pienin askelin etenevä prosessi, jonka ei tarvitse pysähtyä siistiin pitkän aikavälin tasapainoon ollakseen merkityksellinen.
- Talouden kehitykseen ja vakauteen liittyvät kysymykset ovat sidoksissa enemmänkin kysynnän ja tarjonnan pohjalla oleviin rakenteisiin kuin (hyvin toimivaan) hintajärjestelmään. Niihin liittyviä vastauksia ei tulisi etsiä yleisen tasapainon kaltaisista hintateoreettisista formalismeista, koska ne luultavasti löytyvät muualta.
- Raha ei ole arvon mittari. Hinnat kertovat kyllä suhteellisesta niukkuudesta, mutta ne tekevät näin vain hetkellisesti ja rajalla, eli puhtaasti suhteessatalouden kulloiseenkin tilaan. Omaisuuden markkinahinta ei siis esimerkiksi kerro sen objektiivista arvoa tai siitä saatavaa kokonaisutiliteettia, vaan vain sen mihin ja missä suhteissa pienen osan siitä voisi tämänhetkisillä markkinahinnoilla vaihtaa. Tämä vaihtosuhde muuttuu jatkuvasti sekä laadullisesti että määrällisesti, kuluttajien arvotukset eivät yksin määrää sitä, eivätkä yksittäisen kuluttajan arvotukset juuri paina hintojen muodostumisessa. Niinpä hinnoilla ei ole sisältöä kuin rajalla, niitä ei voida merkityksellisesti vertailla ajallisesti, eikä niillä tarvitse olla juuri tekemistä yksittäisen ihmisen mielipiteiden kanssa. Arvon ja hinnan samastaminen on siis mahdollista vain rajatusti, keskimäärin ja lyhyellä aikajänteellä.
- Hintajärjestelmää tulee tarkastella kuluttajien preferenssien määräämän kysynnän, teknologian määräämän tarjonnan, kilpailumekanismin ja kannustimien kautta, ei kirjanpidon tai rahavirtojen. Tällöin esimerkiksi voiton käsite saa huomattavasti vähäisemmän arvon kuin yleisessä keskustelussa.
- Tällä tavalla suppeasti määritelty hintajärjestelmä ei kata läheskään kaikkea mikä kuuluu talouteen. Pääoman kasautuminen, teknologinen kehitys, niistä seuraava kasvu, kysynnän muutokset, talousjärjestelmän pohjalla olevat instituutiot ja vastaavat ovat myös osa taloutta ja kytkevät taloustieteen yhteen useimpien muiden tieteen ja teknologian haarojen kanssa.
- Hintajärjestelmä ja sen teoria ovat yleistettyjä, kyberneettisiä rakennelmia, jotka soveltuvat muidenkin kuin perinteisesti taloudellisiksi miellettyjen ilmiöiden tutkimukseen. Uusinstitutionalismin tapainen epäkonventionaalinen taloustiede pystyy valottamaan monia muitakin yhteiskunnallisia ilmiöitä kuin vain rahallista vaihtoa.
Miesten kollektiivinen vastuu
Tommy Lindgrenin Voima-lehden artikkeli miesten kollektiivisesta syyllisyydestä on herättänyt keskustelua mm. ihmissuhteet-blogissa. Itse muotoilin tällaisen kirjoituksen mm. tähän blogiin aikaisemmin kirjoittamistani jutuista:
Naistenkin väkivalta ongelmaKoska kyseessä on miekkari, jouduin hieman yksinkertaistamaan sanomaani.Tommy Lindgren moittii miesaktivisten halua tuoda esille myös naisten väkivaltaa. Kuitenkin Lastensuojelun keskusliiton mukaan äidit pahoinpitelevät lapsia yhtälailla kuin isätkin. Vauvoihin kohdistuvaan väkivaltaan ja lastentappoihin naiset syyllistyvät jopa selkeästi isejä useammin.
Miespäivien Hannu Sepposen mukaan parisuhteissakin juuri törkeistä pahoinpitelyistä yli kolmannes on naisten tekemiä. Naiset eivät aloita parisuhdeväkivaltaa samassa mitassa kuin miehet, mutta osaavat käyttää kättä pidempää ja aiheuttaa aivan yhtä pahoja vahinkoja.
Onko kolmasosa vakavista pahoinpitelyistä niin pieni luku, ettei sillä ole väliä? Eikö olisi aiheellista perustaa Suomeen omaa turvakotia miehillekin?
Itse en koe parisuhdeväkivallasta sen enempää kollektiivista syyllisyyttä kuin ylpeyttäkään. Ainoastaan ihmisyksilöt ovat moraalisia toimijoita, ja vain pahoinpitelyyn syyllistyneitä miesyksilöitä voidaan järkiperustein rangaista tai syyllistää tällaisista teoista.
Tilastojen yksipuolisuus taitaa pikemminkin leimata juuri naisaktivisteja. Harmi, ettei kukaan tee miesten tai lasten pahoinpitelystä koskettavia elokuvia.
Roderick Long vs. Robert Bidinotto
Patrick Uotinen linkittää Robert J. Bidinotton artikkeliin The Contradiction in Anarchism, joka Uotisen mukaan "tiivistää tärkeitä anarkokapitalismin vastaisia argumentteja".
Mises-instituutin Journal of Libertarian Studies-aikakauskirjan uusi päätoimittaja, filosofian professori Roderick Long vastaa Bidinottolle artikkelissaan Anarchism as Constitutionalism: A Reply to Bidinotto.
Mises-instituutin Journal of Libertarian Studies-aikakauskirjan uusi päätoimittaja, filosofian professori Roderick Long vastaa Bidinottolle artikkelissaan Anarchism as Constitutionalism: A Reply to Bidinotto.
maanantaina, joulukuuta 27, 2004
Lapset ulkoishaittoina
Portti naisen maahan kirjoittaa pikkulapsista ja niiden aiheuttamista ulkoishaitoista julkisessa liikenteessä. Markkinataloudella on hintajärjestelmän kautta tapana tasoittaa tällaiset ongelmat ja internalisoida hintoihin ulkoishaitat. Tämä on parhaita esimerkkejä: suurin osa sellaisista palveluista, joissa pikkulapset voisivat aiheuttaa selkeitä haittoja, ovat avoimilla markkinoilla hinnoiteltu lapsille samanhintaisiksi kuin aikuisille.
Esimerkiksi leffateattereissa ongelma on ilmeinen, varsinkin joidenkin vanhempien lukiessa tekstityksiä ääneen lapsilleen! Niinpä leffateattereissa ei ole lastenlippuja, joka nostaa kustannuksia lapsille ja saa vanhempia tuomaan lapsia vähemmän leffoihin, ja toisaalta kompensoi alhaisemmissa lippujen hinnoissa meille muille lasten aiheuttamat ongelmat.
Julkisessa liikenteessä tällaista mekanismia tietenkään on turha odottaa, koska siellä toiminnan kehitys ei ole markkinaehtoista vaan poliittisen päätöksentekoprosessin ylhäältäkäsin sanelemaa.
Itseäni pikkulapset eivät tietenkään haittaa, ja minua mietityttää vähän millainen ihminen voi hermostua jonkun suloisen pikku nappisilmän tuijotuksesta. Esimerkiksi tällaisesta:
Mutta vapaassa markkinataloudessa on se hieno puoli, että se kykenee sovittamaan erilaisten ihmisten erilaiset preferenssit kohtalaisen hyvin yhteen.
Esimerkiksi leffateattereissa ongelma on ilmeinen, varsinkin joidenkin vanhempien lukiessa tekstityksiä ääneen lapsilleen! Niinpä leffateattereissa ei ole lastenlippuja, joka nostaa kustannuksia lapsille ja saa vanhempia tuomaan lapsia vähemmän leffoihin, ja toisaalta kompensoi alhaisemmissa lippujen hinnoissa meille muille lasten aiheuttamat ongelmat.
Julkisessa liikenteessä tällaista mekanismia tietenkään on turha odottaa, koska siellä toiminnan kehitys ei ole markkinaehtoista vaan poliittisen päätöksentekoprosessin ylhäältäkäsin sanelemaa.
Itseäni pikkulapset eivät tietenkään haittaa, ja minua mietityttää vähän millainen ihminen voi hermostua jonkun suloisen pikku nappisilmän tuijotuksesta. Esimerkiksi tällaisesta:
Mutta vapaassa markkinataloudessa on se hieno puoli, että se kykenee sovittamaan erilaisten ihmisten erilaiset preferenssit kohtalaisen hyvin yhteen.
torstaina, joulukuuta 23, 2004
Pukismi
Agoraphilia kirjoittaa osuvasti pukismista (santaism) ja lapsille valehtelusta ihmetellen syitä siihen - perinteestäkö vain on kyse. Toisaalta pukista valehteleminen laskee kovat moraaliset kulut vanhemmille, toisaalta lahjoista ei saa ottaa kiitosta. Tämä ei kuitenkaan kerro koko totuutta - huonoista lahjoista tai lahjojen puutteesta voi myös siirtää vastuun pukille ("jaa-a, pukin mielestä et ilmeisesti ollut tarpeeksi kiltti"). Pukismin alla vaikuttavat siis paljolti samat syyt kuin paternalistisessa holhousvaltiossakin.
Meidän suvussamme lapsille ei valehdella olemattomista satuolennoista, ei joulupukeista eikä jumalan pojista. Tom Bell toteaa, että heidän perheessään noudatetaan samanlaista politiikkaa, muttei mistään taktisista syistä vaan yksinkertaisesti sen takia, että pukista valehteleminen asettaa lapsille pakollisen sydäntäsärkevän hetken joskus tulevaisuuteen, jolloin sekä heidän joulukuvansa että luottamus vanhempiinsa särkyvät.
Ja oikein sekulaaria, hauskaa ja lämmintä joulua kaikille lukijoille. Toivottavasti jokaiselle löytyy kainalo johon käpertyä pakkastuulten ulvoessa ulkona, ja toivottavasti jokainen löytää rakkaita ystäviä ja sukulaisia joiden kanssa pitää oikein kiva joulu.
PS. kai kaikki ovat tutustuneet pukin kirkkoon?
Meidän suvussamme lapsille ei valehdella olemattomista satuolennoista, ei joulupukeista eikä jumalan pojista. Tom Bell toteaa, että heidän perheessään noudatetaan samanlaista politiikkaa, muttei mistään taktisista syistä vaan yksinkertaisesti sen takia, että pukista valehteleminen asettaa lapsille pakollisen sydäntäsärkevän hetken joskus tulevaisuuteen, jolloin sekä heidän joulukuvansa että luottamus vanhempiinsa särkyvät.
Ja oikein sekulaaria, hauskaa ja lämmintä joulua kaikille lukijoille. Toivottavasti jokaiselle löytyy kainalo johon käpertyä pakkastuulten ulvoessa ulkona, ja toivottavasti jokainen löytää rakkaita ystäviä ja sukulaisia joiden kanssa pitää oikein kiva joulu.
PS. kai kaikki ovat tutustuneet pukin kirkkoon?
keskiviikkona, joulukuuta 22, 2004
Kiintiöt ja kollektivismi
Niko Lipsasen blogista on viime aikoina löytynyt monia mielenkiintoisia kirjoituksia. Uusin käsittelee yllättävänkin terveesti kollektivismia ja sukupuolikiintiöitä sen ilmentymänä. Kirjoituksesta tuli sitten mieleen, että kiintiöt eivät täysin kuvaa kollektivismin ongelmia tai ole niiden looginen päätepiste.
Sukupuolikiintiöt todella ovat kollektivismin tuote. Niillä yritetään parantaa tietyn syrjityn ryhmän asemaa, ja ne ovat myös tehokkaita silloin kun ryhmää todella syrjitään tietyn helposti tunnistettavan määrittelevän piirteen tähden. Tässä se on sukupuoli, toisaalla ehkä ihonväri, mutta joka tapauksessa kiintiöt kyllä auttavat kohteeksi valittua ryhmää, samalla kun Nikon kuvaamat ongelmatapaukset ovat melko vähämerkityksisiä. Niinpä kiintiöiden ja niihin liittyvän kollektivismin ongelma ei ole niinkään siinä etteivätkö ne toimisi, vaan hieman syvemmällä.
Ensinkin, kollektivismi nojaa aina johonkin ryhmiä määrittelevään tekijään, ja niin kollektivisti päätyy tuomaan luokittelunsa sinnekin mihin se ei kuulu. Vaikka naisia syrjittäisiin ja kiintiöt auttaisivat ongelmaan, samalla kiintiö estäisi epätasaisen sukupuolijakauman sellaisillakin aloilla joille jostain syystä luonnostaan lähtisi enemmän miehiä. Samoin, kullakin yksittäisellä työpaikalla syntyisi helposti ongelma siitä, että sukupuoli on väkisin kohotettu erityiseksi valintakriteeriksi vaikka se ei sitä muutoin olisikaan. Paradoksaalisesti samat tahot jotka kannattavat kiintiöitä vastustavat esimerkiksi rotujen älykkyyseroihin liittyvää tutkimusta juuri tällä perusteella -- pelätään, että mahdollisesti löytyvät korrelaatiot leimaisivat epäkeskiverron valtaenemmistönkin, tai hukuttaisivat alleen yksilön muut, olennaisemmat ominaisuudet.
Toisekseen, luokittelut ovat aina jäykkiä, samalla kun yhteiskunta on muuttuva. Vaikka kiintiöistä olisikin selvää hyötyä nyt, niistä ei ehkä ole huomenna. Mutta kun luokitteluun on kerran lähdetty, siitä on erittäin vaikeaa päästä eroon. Sukupuolten tasa-arvon kohdalla nykytilanteeseen on matkattu jo yli vuosisata, ja aina vain löytyy ihmisiä jotka vetävät jaottelusta aivan liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Kolmanneksi, kollektivismiin kuuluvat luokittelut johtavat helposti vastakkainasetteluihin, ja sitä kautta aivan vääränlaisiin yrityksiin ratkaista ongelmia. Sukupuolikysymyksessä polarisaatio on johtanut monet radikaalifeministit pitämään miessukupuolta naissukupuolen vastustajana, ja ratkaisemaan sukupuolisyrjinnän ongelmia polkemalla miesten oikeuksia. Tästä loistavana esimerkkinä voisi toimia Ruotsissa hiljan ehdotettu miehiin kohdistuva kotiväkivaltavero, joka tietysti perittäisiin kaikilta miehiltä, ei vain väkivaltaisilta. Se:
Neljänneksi, kollektivismi saa arvoasiat näyttämään aivan liian yksioikoisilta. Sen puitteissa kollektiivia poikkeuksetta käsitellään kuin se olisi yhtenäinen, ajatteleva, päättävä olento, jolla on omat mielipiteet, monoliittinen tahto, yhteinen käsitys hyvästä ja koherentit tavoitteet. Todellisuudessahan kaikki joukot koostuvat yksilöistä, jotka ajattelevat itse, tekevät omat päätöksensä, jotka eivät halua samoja asioita, joiden tahto suuntautuu eri kohteisiin ja jotka ylipäänsä ovat toisistaan erillisiä. Sukupuolijaottelun kohdalla tämä näkyy siitä, että läheskään kaikki mitä pidetään "naisten etuna" ei ole yksittäisille naisille hyväksi; prostituutiokeskustelu lienee viimeaikaisista esimerkeistä kärkevin. Aivan vastaavasti työpolitiikassa unohtuu, että "työntekijän etu" on itse asiassa työttömän työntekijän haitta, ja ympäristöpolitiikassa yltiövihreä suojelupäätös täysin vastakkainen aatteellisen "järkivihreän" intresseille. Kollektivismin iso ongelma on siinä, että se hämärtää yhteiskunnan heterogeenisen perusluonteen, ja harhauttaa uskomaan, että arvokysymyksiin on olemassa yhteinen, kaikille sopiva ratkaisu.
Viimein, luokitteluilla on tapana kerätä mukaansa epäolennaisia piirteitä ja tulla sen jälkeen itsetoteuttaviksi ennusteiksi. Kun sinua esimerkiksi pidetään naisena, sinun odotetaan käyttäytyvän kuin nainen, ja kuinkas ollakaan tämä ei enää tarkoitakaan pelkästään sitä että sinulla on kaksi X-kromosomia vaan että pitäisi olla myös hame.
Vaikka erilaiset luokittelut ja tietynasteinen kollektivismi ovatkin hyödyllisiä yksilön ajattelulle, lakiin kirjattuna ne muuttuvat ongelmalliksi. Toisaalta lain pitäisi olla yleispätevää, ja kun juuri mikään jaottelu siisteihin ryhmiin ei ole hyödyllistä kaikissa tilanteissa, lakiin kirjatut rajanvedot helposti vääntävät yhteiskunnan luonnottomaan muottiin. Niinpä luokkaristiriidasta lähtevä laki tekee politiikasta helposti luokkien välisen taistelutantereen, ja naisten ammatit saneleva laki helposti pakottaa naiset ammatteihin joihin he eivät halua. Toisaalta sitten lain tarkoituksena on aina ohjata yksilöiden käyttäytymistä tiettyyn, yhteisesti hyödylliseen suuntaan, ja jokainen siinä tehty rajanveto vaikuttaa yksilöiden kannustimiin. Tässä mielessä esimerkiksi jako törkeisiin ja lieviin rikoksiin on järkevä, koska se kannustaa jättämään rikoksen lieväksi, samalla kun jako naisiin ja miehiin ei ole kovin hedelmällinen, koska se korkeintaan kannustaisi vaihtamaan sukupuolta.
Liberaalit laillisen tasa-arvon ja sokean oikeuden ajatukset lähtevät nimenomaan tällaisista ongelmista. Liberaali laki ei voi jaotella ihmisiä, koska muuten se ohjaisi ja rajoittaisi hyödyttömästi yhteiskunnan toimintaa. Se ei voi jaotella käytöstäkään ellei jaottelulla aikaansaada hyödyllistä kannustinta yhteistoimintaan. Ja ennen kaikkea, liberaali laki ei voi nojata minkäänlaiseen kollektivistiseen luokkateoriaan, koska sellainen helposti johtaa luokkayhteiskunnan syntyyn ja jonkinasteiseen luokkasotaan, vastoin liberalismin alkuperäistä tarkoitusta. Niko on siis aivan oikeassa kun hän taistelee kiintiöitä vastaan, mutta hän voisi kyllä mennä paljon pidemmällekin. Tällöin hän päätyisi kyseenalaistamaan kaikki lakiin kirjatut luokittelut yksi kerrallaan, ja perustelemaan ne. Kun näin tehdään, päädytään nopeasti varsin puhtaaseen liberaaliin lainkuvaan.
Sukupuolikiintiöt todella ovat kollektivismin tuote. Niillä yritetään parantaa tietyn syrjityn ryhmän asemaa, ja ne ovat myös tehokkaita silloin kun ryhmää todella syrjitään tietyn helposti tunnistettavan määrittelevän piirteen tähden. Tässä se on sukupuoli, toisaalla ehkä ihonväri, mutta joka tapauksessa kiintiöt kyllä auttavat kohteeksi valittua ryhmää, samalla kun Nikon kuvaamat ongelmatapaukset ovat melko vähämerkityksisiä. Niinpä kiintiöiden ja niihin liittyvän kollektivismin ongelma ei ole niinkään siinä etteivätkö ne toimisi, vaan hieman syvemmällä.
Ensinkin, kollektivismi nojaa aina johonkin ryhmiä määrittelevään tekijään, ja niin kollektivisti päätyy tuomaan luokittelunsa sinnekin mihin se ei kuulu. Vaikka naisia syrjittäisiin ja kiintiöt auttaisivat ongelmaan, samalla kiintiö estäisi epätasaisen sukupuolijakauman sellaisillakin aloilla joille jostain syystä luonnostaan lähtisi enemmän miehiä. Samoin, kullakin yksittäisellä työpaikalla syntyisi helposti ongelma siitä, että sukupuoli on väkisin kohotettu erityiseksi valintakriteeriksi vaikka se ei sitä muutoin olisikaan. Paradoksaalisesti samat tahot jotka kannattavat kiintiöitä vastustavat esimerkiksi rotujen älykkyyseroihin liittyvää tutkimusta juuri tällä perusteella -- pelätään, että mahdollisesti löytyvät korrelaatiot leimaisivat epäkeskiverron valtaenemmistönkin, tai hukuttaisivat alleen yksilön muut, olennaisemmat ominaisuudet.
Toisekseen, luokittelut ovat aina jäykkiä, samalla kun yhteiskunta on muuttuva. Vaikka kiintiöistä olisikin selvää hyötyä nyt, niistä ei ehkä ole huomenna. Mutta kun luokitteluun on kerran lähdetty, siitä on erittäin vaikeaa päästä eroon. Sukupuolten tasa-arvon kohdalla nykytilanteeseen on matkattu jo yli vuosisata, ja aina vain löytyy ihmisiä jotka vetävät jaottelusta aivan liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Kolmanneksi, kollektivismiin kuuluvat luokittelut johtavat helposti vastakkainasetteluihin, ja sitä kautta aivan vääränlaisiin yrityksiin ratkaista ongelmia. Sukupuolikysymyksessä polarisaatio on johtanut monet radikaalifeministit pitämään miessukupuolta naissukupuolen vastustajana, ja ratkaisemaan sukupuolisyrjinnän ongelmia polkemalla miesten oikeuksia. Tästä loistavana esimerkkinä voisi toimia Ruotsissa hiljan ehdotettu miehiin kohdistuva kotiväkivaltavero, joka tietysti perittäisiin kaikilta miehiltä, ei vain väkivaltaisilta. Se:
- Syrjii miehiä ryhmänä, eikä tuota järkeviä kannustimia koska harvempi on valmis välttämään veroa vaihtamalla sukupuolta.
- Ei kannusta yksittäistä miestä välttämään väkivaltaa koska veron aste ei kytkeydy väkivallan asteeseen vaan sukupuoleen.
- Ei erityisemmin hyödytä naisia, koska verotuotto mennee yleiseen kulutukseen.
- Ei edes kannusta miehiä valvomaan toisiaan tai suuntaamaan väkivaltaansa toisiaan kohtaan, toisin kuin pienryhmien joukkorangaistuksien kohdalla.
- Luultavasti katkeroittaa miehiä, opettaa heille että he ovat luonnostaan väkivaltaisia, kohottaa naisen miehen yläpuolelle ja uhrin asemaan, ja niin pois päin. Siis itse asiassa tukee sukupuolirooleja tai vääristää niitä entisestään.
Neljänneksi, kollektivismi saa arvoasiat näyttämään aivan liian yksioikoisilta. Sen puitteissa kollektiivia poikkeuksetta käsitellään kuin se olisi yhtenäinen, ajatteleva, päättävä olento, jolla on omat mielipiteet, monoliittinen tahto, yhteinen käsitys hyvästä ja koherentit tavoitteet. Todellisuudessahan kaikki joukot koostuvat yksilöistä, jotka ajattelevat itse, tekevät omat päätöksensä, jotka eivät halua samoja asioita, joiden tahto suuntautuu eri kohteisiin ja jotka ylipäänsä ovat toisistaan erillisiä. Sukupuolijaottelun kohdalla tämä näkyy siitä, että läheskään kaikki mitä pidetään "naisten etuna" ei ole yksittäisille naisille hyväksi; prostituutiokeskustelu lienee viimeaikaisista esimerkeistä kärkevin. Aivan vastaavasti työpolitiikassa unohtuu, että "työntekijän etu" on itse asiassa työttömän työntekijän haitta, ja ympäristöpolitiikassa yltiövihreä suojelupäätös täysin vastakkainen aatteellisen "järkivihreän" intresseille. Kollektivismin iso ongelma on siinä, että se hämärtää yhteiskunnan heterogeenisen perusluonteen, ja harhauttaa uskomaan, että arvokysymyksiin on olemassa yhteinen, kaikille sopiva ratkaisu.
Viimein, luokitteluilla on tapana kerätä mukaansa epäolennaisia piirteitä ja tulla sen jälkeen itsetoteuttaviksi ennusteiksi. Kun sinua esimerkiksi pidetään naisena, sinun odotetaan käyttäytyvän kuin nainen, ja kuinkas ollakaan tämä ei enää tarkoitakaan pelkästään sitä että sinulla on kaksi X-kromosomia vaan että pitäisi olla myös hame.
Vaikka erilaiset luokittelut ja tietynasteinen kollektivismi ovatkin hyödyllisiä yksilön ajattelulle, lakiin kirjattuna ne muuttuvat ongelmalliksi. Toisaalta lain pitäisi olla yleispätevää, ja kun juuri mikään jaottelu siisteihin ryhmiin ei ole hyödyllistä kaikissa tilanteissa, lakiin kirjatut rajanvedot helposti vääntävät yhteiskunnan luonnottomaan muottiin. Niinpä luokkaristiriidasta lähtevä laki tekee politiikasta helposti luokkien välisen taistelutantereen, ja naisten ammatit saneleva laki helposti pakottaa naiset ammatteihin joihin he eivät halua. Toisaalta sitten lain tarkoituksena on aina ohjata yksilöiden käyttäytymistä tiettyyn, yhteisesti hyödylliseen suuntaan, ja jokainen siinä tehty rajanveto vaikuttaa yksilöiden kannustimiin. Tässä mielessä esimerkiksi jako törkeisiin ja lieviin rikoksiin on järkevä, koska se kannustaa jättämään rikoksen lieväksi, samalla kun jako naisiin ja miehiin ei ole kovin hedelmällinen, koska se korkeintaan kannustaisi vaihtamaan sukupuolta.
Liberaalit laillisen tasa-arvon ja sokean oikeuden ajatukset lähtevät nimenomaan tällaisista ongelmista. Liberaali laki ei voi jaotella ihmisiä, koska muuten se ohjaisi ja rajoittaisi hyödyttömästi yhteiskunnan toimintaa. Se ei voi jaotella käytöstäkään ellei jaottelulla aikaansaada hyödyllistä kannustinta yhteistoimintaan. Ja ennen kaikkea, liberaali laki ei voi nojata minkäänlaiseen kollektivistiseen luokkateoriaan, koska sellainen helposti johtaa luokkayhteiskunnan syntyyn ja jonkinasteiseen luokkasotaan, vastoin liberalismin alkuperäistä tarkoitusta. Niko on siis aivan oikeassa kun hän taistelee kiintiöitä vastaan, mutta hän voisi kyllä mennä paljon pidemmällekin. Tällöin hän päätyisi kyseenalaistamaan kaikki lakiin kirjatut luokittelut yksi kerrallaan, ja perustelemaan ne. Kun näin tehdään, päädytään nopeasti varsin puhtaaseen liberaaliin lainkuvaan.
tiistaina, joulukuuta 21, 2004
Kuluttajansuoja
Jospa meillä ei olisi julkisia kuluttajansuojaviranomaisia, kykenisivätkö autolehdet turvallisuusvertailuineen, Mikrobitin hintaseurannan kaltaiset nettisivut ja puskaradio koordinoimaan kuluttajien preferenssien tyydyttymistä paremmin? Kuluttajansuoja senkun laajeenee laajenemistaan:
Kuluttajaviraston ohjeet kynttilätuotteiden turvallisuusvaatimuksista edellyttävät, että kynttilöissä ei saa olla palavia materiaaleja.Jos itse olisin tuossa puljussa töissä, olisin aikoja sitten jo ehdottanut pakollisia liukuestesukkia kaikille liukkaissa tiloissa liikkuville.
maanantaina, joulukuuta 20, 2004
Ihminen versus toimintaympäristö
Tänään työpaikalla pysähdyin kahvikuppi kädessä oven eteen työkaverini eteen seisomaan, kertoen innoissani erästä tarinaa. Joku avasi kyseisen oven töytäisten kahvit pitkin rinnuksiani. Korjattuani vahingot työkaverini ehdotti, josko ovea kannattaisi pitää auki tai kenties vaihtaa lasioveen, jotta siitä näkisi paremmin, josko joku seisoo sen takana.
Eli jos ihmiset tekevät virheitä, niistä ei kannata oppia tai turhaan surkutella, vaan toimintaympäristöä kannatta lähteä sopeuttamaan ihmisten virheisiin? Itse puolestani ehdotin ratkaisuksi, että lakkaisin seisoskelemasta kahvikuppi kädessä aukeavien ovien takana. Muutenkin koko päivä kahvit rinnuksilla kulkeminen oli ihan sopiva opetus tästä tyhmyydestä - ja kyllähän senkin pystyi ihan huumorilla ottamaan, hauskaahan tuollainen hölmöys lopulta kaikille tilanteen nähneillekin oli.
Mutta ehkäpä voitaisiin ottaa sellainen positiivinen asenne, että kyllä ihmiset tulevat toimeen, ja kehittävät kaikenlaisia hyödyllisiä normeja ja toimintaa ohjaavia sääntöjä - kuten älä seiso kahvikuppi kädessä oven takana - ja selviävät elämästä parhain päin, yrityksen ja erehdyksen prosessin kautta. Ihmisen biologiset ja kognitiiviset kyvyt ovat kehittyneet juuri siten, että ihmiset ovat erittäin nopeita sopeutujia niin tiedostavalla, rationaalisella tasolla kuin alitajuisella ja kogniitivisella, memeettisellä ja hiljaisen tiedon tasolla. Aivan kuten paradigmat ovat tieteenteossa avuliaita malleja, joilla voimme keskittyä olennaiseen ja niputtaa tärkeimmät tutkimuskohteet tutkimuksen keskiöön, ovat erilaiset toiminnan myötä muodostuvat instituutiot käytännöllisiä ja hyödyllisiä toimintamme ohjaamisessa.
***
Ja lasten kehityksen tukahduttaminen sitten, vitsi. Muutaman mustelman pelolla isät ja äidit vievät jälkikasvultaan sen löytämisen ilon, jonka kautta heistä itsestään tuli vastuullisia ja kriittisiä aikuisia. Reason-lehden artikkeli Child-proofing the world on rautaa:
Eli jos ihmiset tekevät virheitä, niistä ei kannata oppia tai turhaan surkutella, vaan toimintaympäristöä kannatta lähteä sopeuttamaan ihmisten virheisiin? Itse puolestani ehdotin ratkaisuksi, että lakkaisin seisoskelemasta kahvikuppi kädessä aukeavien ovien takana. Muutenkin koko päivä kahvit rinnuksilla kulkeminen oli ihan sopiva opetus tästä tyhmyydestä - ja kyllähän senkin pystyi ihan huumorilla ottamaan, hauskaahan tuollainen hölmöys lopulta kaikille tilanteen nähneillekin oli.
Mutta ehkäpä voitaisiin ottaa sellainen positiivinen asenne, että kyllä ihmiset tulevat toimeen, ja kehittävät kaikenlaisia hyödyllisiä normeja ja toimintaa ohjaavia sääntöjä - kuten älä seiso kahvikuppi kädessä oven takana - ja selviävät elämästä parhain päin, yrityksen ja erehdyksen prosessin kautta. Ihmisen biologiset ja kognitiiviset kyvyt ovat kehittyneet juuri siten, että ihmiset ovat erittäin nopeita sopeutujia niin tiedostavalla, rationaalisella tasolla kuin alitajuisella ja kogniitivisella, memeettisellä ja hiljaisen tiedon tasolla. Aivan kuten paradigmat ovat tieteenteossa avuliaita malleja, joilla voimme keskittyä olennaiseen ja niputtaa tärkeimmät tutkimuskohteet tutkimuksen keskiöön, ovat erilaiset toiminnan myötä muodostuvat instituutiot käytännöllisiä ja hyödyllisiä toimintamme ohjaamisessa.
***
Ja lasten kehityksen tukahduttaminen sitten, vitsi. Muutaman mustelman pelolla isät ja äidit vievät jälkikasvultaan sen löytämisen ilon, jonka kautta heistä itsestään tuli vastuullisia ja kriittisiä aikuisia. Reason-lehden artikkeli Child-proofing the world on rautaa:
Ja jälleen, niin ikävää kuin se onkin, taitavat aika usein lastensuojelussa olla motivaationa aikuisten päteminen:About a year ago, early on a Saturday morning, I walked out into the courtyard of my apartment building in Los Angeles to pick up the newspaper and received an impromptu education about contemporary childhood. My 11-year-old neighbor was getting set to embark on a quintessential kid activity: riding his bike. I waved hello and stared transfixed at the boy's elaborate preparations. First, he shimmied a set of hard-plastic and soft- cushion pads over his sneakers. He worked them up his shins and positioned them carefully over his knees for maximum protection. He did the same with a pair of elbow pads, flexing his arms to make sure the fit was right. Then came the gloves, thickly padded on the palms and across the knuckles. Finally, he picked up the helmet, adjusted it on his head, strapped it down across his chin, and rapped on it once (for luck, I suppose).
As he peddled off in his body armor, his father appeared, coffee mug in one hand. "You be careful," he called after his son. And then the father, who like me is in his 30s, turned my way and added, somewhat sheepishly, "I remember riding my bike barefoot in the rain. Things sure are different nowadays with the kids."
Talking about specific matters as broad-based trends compounds the often tragic nature of such problems by diverting attention, time, and resources from where they are most needed. Such "democratization of risk," however, is a common rhetorical strategy when it comes to competing for attention in the "social problems marketplace," says sociologist Joel Best of Southern Illinois University. In Threatened Children: Rhetoric and Concern About Child-Victims (1990), Best documents how advocates for missing-children groups promoted broader and broader definitions of child abduction, despite weaker and weaker evidence for the phenomenon. That's a tendency shared by most activists, regardless of issue or political persuasion. "Social problems claims-making is rarely static," writes Best. "Claims-makers are likely to offer a new definition, extending the problem's domain or boundaries, and find new examples to typify just what is at issue."Ai niin - vielä kerkeää lähettää joulukortit ensimmäisessä luokassa!
lauantaina, joulukuuta 18, 2004
Kaisla Löyttyjärvi esimerkkinä maahanmuuttajille
Luinpa äskettäin eräästä espoolaisesta lehdestä näyttelijä Kaisla Löyttyjärven haastattelun. Hän käytti mielestäni erittäin hyvää ilmaisua sanoessaan olevansa musta suomalainen nainen. Tämäntyyppiset käsitteet olisivat mielestäni erittäin hyödyllisiä maahanmuuttajien identiteetinmuodostuksessa. Kaisla Löyttyjärvi itse ei ole maahanmuuttaja, vaan syntyperäinen suomalainen; hänen biologinen isänsä oli kuitenkin afrikkalainen maahanmuuttaja, joten myös Kaisla itse on musta. Mielestäni maahanmuuttajien Suomessa syntyneiden lasten pitäisi kokea olevansa nimenomaan suomalaisia, ei siis esim. somaleita, kenialaisia, arabeja, turkkilaisia jne.
Assimilaatio on tietysti helpompaa valkoisille eurooppalaisille maahanmuuttajille, koska he eivät ulkonäkönsä puolesta erotu etnisistä suomalaisista. Tunnen itse esim. muutamia Virosta tulleita maahanmuuttajia, jotka kymmenisen vuotta Suomessa asuttuaan kokevat olevansa enemmän suomalaisia kuin virolaisia. Sen sijaan esim. afrikkalaisia maahanmuuttajia pidetään ulkonäkönsä vuoksi aina vieraina, ulkomaalaisina. Erityisen naurettavaa tämä on maahanmuuttajien Suomessa syntyneiden lasten kohdalla; heidänkin katsotaan olevan "Suomessa asuvia afrikkalaisia", ei siis mustia suomalaisia. Mielestäni tämä on väärin.
Kukaan ei kiistä mustien amerikkalaisten amerikkalaisuutta. Vastaavasti pitäisi olla mahdollista olla musta suomalainen.
Valitettavasti monet maahanmuuttajat tekevät kaikkensa eristääkseen Suomessa syntyneet lapsensa suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta. Erityisen voimakasta tällainen tahallinen etninen segregoituminen tuntuu olevan Afrikasta ja Lähi-idästä tulleiden maahanmuuttajien keskuudessa. Ruotsissa tämä ilmiö on mennyt niin pitkälle, että maahanmuuttajajengit jopa estävät bussien, poliisien, ambulanssien ja paloautojen kulkemisen maahanmuuttajien omiin ghettoihin.
"If we park our car it will be damaged - so we have to go very often in two vehicles, one just to protect the other vehicle," said Rolf Landgren, a Malmo police officer.
Fear of violence has changed the way police, firemen and emergency workers do their jobs.
There are some neighborhoods Swedish ambulance drivers will not go to without a police escort. Angry crowds have threatened them, telling them which patient to take and which ones to leave behind.
- FOX News: Swedes Reach Muslim Breaking Point
Jotta Suomessa ei tapahtuisi tällaista, on pyrittävä estämään maahanmuuttajien eristäytyminen yhteiskunnasta. Mielestäni keskeistä on varmistaa kaikkien Suomessa syntyneiden ihmisten kohteleminen suomalaisina. Lain on oltava sama kaikille. Jokaisella kansalaisella on oltava samat oikeudet ja velvollisuudet täysin riippumatta ihonväristä tai etnisestä ryhmästä. Juuri tästä syystä Kaisla Löyttyjärven kaltaiset mustat suomalaiset voivat toimia hyvänä esimerkkinä maahanmuuttajille: suomalaisuus ei riipu ihonväristä, kaikki Suomessa syntyneet ja täällä pitkään asuneet ihmiset voivat olla suomalaisia.
Assimilaatio on tietysti helpompaa valkoisille eurooppalaisille maahanmuuttajille, koska he eivät ulkonäkönsä puolesta erotu etnisistä suomalaisista. Tunnen itse esim. muutamia Virosta tulleita maahanmuuttajia, jotka kymmenisen vuotta Suomessa asuttuaan kokevat olevansa enemmän suomalaisia kuin virolaisia. Sen sijaan esim. afrikkalaisia maahanmuuttajia pidetään ulkonäkönsä vuoksi aina vieraina, ulkomaalaisina. Erityisen naurettavaa tämä on maahanmuuttajien Suomessa syntyneiden lasten kohdalla; heidänkin katsotaan olevan "Suomessa asuvia afrikkalaisia", ei siis mustia suomalaisia. Mielestäni tämä on väärin.
Kukaan ei kiistä mustien amerikkalaisten amerikkalaisuutta. Vastaavasti pitäisi olla mahdollista olla musta suomalainen.
Valitettavasti monet maahanmuuttajat tekevät kaikkensa eristääkseen Suomessa syntyneet lapsensa suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta. Erityisen voimakasta tällainen tahallinen etninen segregoituminen tuntuu olevan Afrikasta ja Lähi-idästä tulleiden maahanmuuttajien keskuudessa. Ruotsissa tämä ilmiö on mennyt niin pitkälle, että maahanmuuttajajengit jopa estävät bussien, poliisien, ambulanssien ja paloautojen kulkemisen maahanmuuttajien omiin ghettoihin.
"If we park our car it will be damaged - so we have to go very often in two vehicles, one just to protect the other vehicle," said Rolf Landgren, a Malmo police officer.
Fear of violence has changed the way police, firemen and emergency workers do their jobs.
There are some neighborhoods Swedish ambulance drivers will not go to without a police escort. Angry crowds have threatened them, telling them which patient to take and which ones to leave behind.
- FOX News: Swedes Reach Muslim Breaking Point
Jotta Suomessa ei tapahtuisi tällaista, on pyrittävä estämään maahanmuuttajien eristäytyminen yhteiskunnasta. Mielestäni keskeistä on varmistaa kaikkien Suomessa syntyneiden ihmisten kohteleminen suomalaisina. Lain on oltava sama kaikille. Jokaisella kansalaisella on oltava samat oikeudet ja velvollisuudet täysin riippumatta ihonväristä tai etnisestä ryhmästä. Juuri tästä syystä Kaisla Löyttyjärven kaltaiset mustat suomalaiset voivat toimia hyvänä esimerkkinä maahanmuuttajille: suomalaisuus ei riipu ihonväristä, kaikki Suomessa syntyneet ja täällä pitkään asuneet ihmiset voivat olla suomalaisia.
perjantaina, joulukuuta 17, 2004
Lasten sijaiskodit
Éilisessä A-studiossa oli juttua lasten sijaiskodeista ja niiden ongelmista. Asiantuntija päivitteli, kuinka sijaiskoteja on niin helppo perustaa eivätkä sijaiskodit useinkaan sovi lapsille. Ratkaisuksi hän tarjosi lisää "asiantuntijoita", jotka paremmin voisivat julkisen vallan puolesta määrittää lisää vaatimuksia sijaiskodeille, valvoa niitä paremmin ja suunnitella järjestelmää paremmaksi.
Ensimmäisenä minulla tietysti pomppasi karvat pystyyn, että miksi tässä rakennetaan uutta, "parempaa" monoliittista mallia? Mitä, jos noille myöhäisteini-ikäänsä eläville lapsille annettaisiin yksinkertaisesti vain mahdollisuus päättää itse, mihin sijaiskotiin erilaisista kilpailevista vaihtoehdoista haluaisivat - eikä julkinen valta ottaisi kantaa asiaan? Miksi julkinen valta yleensäkään määrittää, mikä on "hyvä sijaiskoti"? Josko lapset saisivat itse päättää, he tietysti käyttäisivät 200 euroaan karkkikaupassa ja asuisivat jonkun juopon luona ilmaiseksi, niinkö?
Ikään kuin kuka tahansa edes vähääkään yli neljävuotiaiden lasten kanssa aikaa viettänyt ei huomaisi, että heidän suurin halunsa ja tarpeensa on löytää luotettava ja hyvä äiti ja isä.
Sitten heti perään haastateltiin toista lastensuojelun asiantuntijaa, joka puolestaan kertoi, että lapsilla kyllä olisi halua ja kykyä vaikuttaa ympäristöönsä ja muokata sitä mieleisekseen niin kotona kuin kouluissa, mutta mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti löydy. Hypoteesini taisi tulla todistetuksi saman tv-ohjelman aikana.
Nähdäkseni Virginia Postrel on oikeassa väittäessään, että useimmiten nykyisin avointen markkinoiden ja valinnanvapauden vastustajat eivät enää ole sosialisteja, vaan teknokraatteja. Postrelin käyttämä termi "professional wise men" saa minut jostain syystä hyrähtämään iloisen naurunpyrskähdyksen aina lukiessani sen hänen teksteistään :)
Ja ennen kaikkea, tuntuu että "markkinafundamentalistista" näkemystä kilpailusta jonkinlaisena oravanpyörämekanismina joka tiristää enemmän ja enemmän työntekijöistä käyttävät nimenomaan ne, jotka eivät ymmärrä markkinatalouden luonnetta valinnanvapauden takaajana. Kilpailu on pikemminkin luonteeltaan löytämisprosessi, kuten Hayek selittää klassisessa tekstissään. Kilpailun idea on hajauttaa yrityksen ja erehdyksen prosessia usealle palveluntarjoajalle, jolloin paremmat ideat propagoituvat nopeasti eri toimijoiden keskuudessa ja erilaisia tapoja ja malleja voidaan kokeilla huomattavasti useampia yhdellä kertaa - puhumattakaan siitä, että erilaisten mallien kokeilijoita on paljon useampia, laidasta laitaan, eritaustaisten ihmisten kaikkien kokeillessa omia ideoitaan ja sitä, kuinka houkutella paremmin asiakkaita. (Itse asiassa tuo "kilpailu on löytämisprosessi" on niin yleinen meemi näissä piireissä, että jutellessani muiden libisten kanssa usein jonkun väärinymmärtäessä kilpailun luonteen toteamme yhteen ääneen juurikin tuon lauseen.)
Lisäksi haluaisin kommentoida Sampon kommenttia henkilötietojärjestelmästä. Pointti on mielenkiintoinen, koska selkeää rajaa tehokkaan yhteiskunnan raamit takaavan lainsäädännön ja anarkian välille ei voida tehdä. Markkina-anarkismissa on kysymys juurikin siitä, että hintainformaatiota pyritään käyttämään myös lainsäädännön muodostumisessa - kuten Sampo toteaa, vain sopijaosapuolet tietävät, mikä määrä luotettavuusinformaatiota on sopiva määrä. Jos valtio ekstensiivisesti luo kaupankäynnin ympärillä olevia raameja, hukataan yhteiskunnan rajallisia ja niukkoja resursseja tuotannon ja vaihtokauppojen mahdollistavaan toimintaan, eikä itse tuotantoon ja vaihtokauppoihin. Miksei sama pointti päde sitten sopimusten noudattamista valvovaan elimeen - oikeuslaitoksiin ja poliisiin?
Ensimmäisenä minulla tietysti pomppasi karvat pystyyn, että miksi tässä rakennetaan uutta, "parempaa" monoliittista mallia? Mitä, jos noille myöhäisteini-ikäänsä eläville lapsille annettaisiin yksinkertaisesti vain mahdollisuus päättää itse, mihin sijaiskotiin erilaisista kilpailevista vaihtoehdoista haluaisivat - eikä julkinen valta ottaisi kantaa asiaan? Miksi julkinen valta yleensäkään määrittää, mikä on "hyvä sijaiskoti"? Josko lapset saisivat itse päättää, he tietysti käyttäisivät 200 euroaan karkkikaupassa ja asuisivat jonkun juopon luona ilmaiseksi, niinkö?
Ikään kuin kuka tahansa edes vähääkään yli neljävuotiaiden lasten kanssa aikaa viettänyt ei huomaisi, että heidän suurin halunsa ja tarpeensa on löytää luotettava ja hyvä äiti ja isä.
Sitten heti perään haastateltiin toista lastensuojelun asiantuntijaa, joka puolestaan kertoi, että lapsilla kyllä olisi halua ja kykyä vaikuttaa ympäristöönsä ja muokata sitä mieleisekseen niin kotona kuin kouluissa, mutta mahdollisuuksia ei yksinkertaisesti löydy. Hypoteesini taisi tulla todistetuksi saman tv-ohjelman aikana.
Nähdäkseni Virginia Postrel on oikeassa väittäessään, että useimmiten nykyisin avointen markkinoiden ja valinnanvapauden vastustajat eivät enää ole sosialisteja, vaan teknokraatteja. Postrelin käyttämä termi "professional wise men" saa minut jostain syystä hyrähtämään iloisen naurunpyrskähdyksen aina lukiessani sen hänen teksteistään :)
Ja ennen kaikkea, tuntuu että "markkinafundamentalistista" näkemystä kilpailusta jonkinlaisena oravanpyörämekanismina joka tiristää enemmän ja enemmän työntekijöistä käyttävät nimenomaan ne, jotka eivät ymmärrä markkinatalouden luonnetta valinnanvapauden takaajana. Kilpailu on pikemminkin luonteeltaan löytämisprosessi, kuten Hayek selittää klassisessa tekstissään. Kilpailun idea on hajauttaa yrityksen ja erehdyksen prosessia usealle palveluntarjoajalle, jolloin paremmat ideat propagoituvat nopeasti eri toimijoiden keskuudessa ja erilaisia tapoja ja malleja voidaan kokeilla huomattavasti useampia yhdellä kertaa - puhumattakaan siitä, että erilaisten mallien kokeilijoita on paljon useampia, laidasta laitaan, eritaustaisten ihmisten kaikkien kokeillessa omia ideoitaan ja sitä, kuinka houkutella paremmin asiakkaita. (Itse asiassa tuo "kilpailu on löytämisprosessi" on niin yleinen meemi näissä piireissä, että jutellessani muiden libisten kanssa usein jonkun väärinymmärtäessä kilpailun luonteen toteamme yhteen ääneen juurikin tuon lauseen.)
Lisäksi haluaisin kommentoida Sampon kommenttia henkilötietojärjestelmästä. Pointti on mielenkiintoinen, koska selkeää rajaa tehokkaan yhteiskunnan raamit takaavan lainsäädännön ja anarkian välille ei voida tehdä. Markkina-anarkismissa on kysymys juurikin siitä, että hintainformaatiota pyritään käyttämään myös lainsäädännön muodostumisessa - kuten Sampo toteaa, vain sopijaosapuolet tietävät, mikä määrä luotettavuusinformaatiota on sopiva määrä. Jos valtio ekstensiivisesti luo kaupankäynnin ympärillä olevia raameja, hukataan yhteiskunnan rajallisia ja niukkoja resursseja tuotannon ja vaihtokauppojen mahdollistavaan toimintaan, eikä itse tuotantoon ja vaihtokauppoihin. Miksei sama pointti päde sitten sopimusten noudattamista valvovaan elimeen - oikeuslaitoksiin ja poliisiin?
Mitä hyötyä henkilötunnuksista?
Brittilässä on tällä hetkellä menossa vääntö henkilötunnus- ja -korttijärjestelmän luonnista. Kuten Yhdysvalloissa, sielläkään kaikenkattavaa valtiollista henkilötunnusjärjestelmää tai väestörekisteriä ei vielä ole. Monet paikalliset liberaalit myös pitävät tällaisia järjestelmiä vapaudenloukkauksina ja hyödyttöminä, vaikka suomalaisesta näkökulmasta ne tuntuvatkin luonnollisilta ja tarpeellisilta. Omasta mielestäni ne ovat siksi hyvä esimerkki järjestelmästä, jonka olemassaolo otetaan niin itsestäänselvänä, ettei sitä juuri koskaan kyseenalaisteta vaikka syytä olisi.
Individualistisesta näkökulmasta tunnistamis- ja henkilötietojärjestelmät ovat pohjimmiltaan teknisiä apuneuvoja, joilla ylläpidetään henkilöiden julkista identiteettiä. Mikäli eläisimme kyläyhteisössä jossa kaikki tuntevat toisensa, se "kuka joku toinen oikeasti on" olisi itsestäänselvyys, koska tietäisimme täsmälleen mitä kyseinen henkilö on tehnyt, mihin hän on sitoutunut ja miten hän liittyy toisiin ihmisiin. Sen sijaan kehittyneessä länsimaisessa yhteiskunnassa toistensa kanssa tekemisiin joutuvat ihmisjoukot ovat niin suuria, että emme yleensä tunne kaikkia joita tapaamme. Ja kun emme tunne, emme myöskään luota. Tämä haittaa yhteistoimintaa asioissa, joissa vaaditaan luottamusta, kuten kaupankäynnissä.
Tällaiset ongelmat ratkaistaan yleensä kahdella tavalla. Toisaalta luotamme ihmisiin jotka ovat aiemmin olleet luotettavia, eli niihin joilla on hyvä maine. Hajautuneessa järjestyksessä tähän vaaditaan jokin keino jolla toinen tuntematon yksilö liitetään aiempiin tekemisiinsä. Tämä keino on julkinen identiteetti -- eräänlainen formalisoitu, tuntemattomienkin saatavilla oleva maine -- jota yksilö kantaa mukanaan. Peliteorian näkökulmasta se kytkee yksilön interaktiot muiden kanssa toistetuksi peliksi, jossa moraalin syntyminen on mahdollista, toisin kuin yksittäisessä pelissä.
Toisaalta sitten yritämme varmistaa, että kauppakumppanilla on tälläkin kertaa hyvä syy toimia rehellisesti ja luotettavasti. Tavallisesti tällainen hyvä syy on joko palkinto tai rangaistus joka seuraa tietystä käyttäytymisestä. Koska kauppa on pääsääntöisesti oma palkintonsa emmekä siksi halua joka kerta erikseen maksaa rehellisyydestä, rangaistukset ovat yleensä halvempi kannustin. Ne kuitenkin edellyttävät, että pystymme jälkikäteen tavoittamaan kaupan toisen osapuolen. Niinpä julkiseen identiteettiin tyypillisesti liitetään myös se, mihin osoitteeseen poliisin voi lähettää pamputtamaan mikäli toinen osapuoli huijaa.
Tästä näkökulmasta identiteettijärjestelmän hyödyt ovat selvät. Jos jätät velan maksamatta, pilaat luottotietosi ja vouti ilmaantuu kotiovellesi. Näin pitäisikin olla. Mutta on myös helppo kuvitella monia tilanteita joissa käy paljon ohraisemmin.
Ensinkin, kuten jo näkyi, yksilön julkiseen identiteettiin voidaan liittää mitä tahansa tietoa. Mikäli tämä tieto on virheellistä, voi menettää maineensa täysin syyttä. Identiteettivarkaudet ovat tästä hyvä esimerkki -- entäs jos vouti ilmaantuukin ovelle naapurin velkojen tähden? Tällaisia ongelmia yritetään rajata lisälainsäädännöllä, mutta siitä tietysti koituu uusia kustannuksia eivätkä järjestelmät koskaan ole täydellisiä.
Toisekseen, luotettavaan tunnistamiseen liittyy mittavia hankaluuksia, ja nämä hankaluudet kasvavat sitä suuremmiksi, mitä suurempi kannustin yksilöllä on välttää tunnistaminen. Tästä voisivat toimia esimerkkinä väärennetyt henkilöpaperit, jotka voivat nimenomaan rikollisten kohdalla kertoa aivan mitä tahansa, ja jotka samalla näyttävät miksi henkilötietojärjestelmät eivät juuri auta terrorisodassa. Monissa tapauksissa olisikin parempi, että tarpeellinen tieto hankitaan muita kanavia pitkin, luottamatta maineeseen.
Kolmanneksi, identiteettiin liitetään usein aivan liikaa informaatiota ja sitä levitetään aivan liian helposti. Esimerkkinä voisi toimia suomalainen väestörekisteri, johon arkistoidaan kaikki yksilön menneet osoitteet, puolisot ja uskontokunnat. Tämä tieto ei selvästikään ole tarpeellista valtion toiminnalle, mutta se voi kyllä olla hyvin haitallista mikäli se päätyy vääriin käsiin. Näin vaikkapa tapauksessa jossa joku maksaa pienipalkkaiselle poliisille työnhakijan uskontokunnan selvittämisestä, ja syrjii sitten hakijaa.
Neljännekseen, läheskään kaikkiin interaktioihin ei tarvita laajaa, maineella ja väkivallan uhalla varmistettua luottamusta, koska ne ovat kertaluontoisia tai riskeiltään alhaisia. Tarkkoja rajoja on hankalaa vetää, joten ne pitäisi yleensä jättää kauppakumppanien päätettäväksi. Valtiollinen henkilötietojärjestelmä kuitenkin antaa kohtuuttomat kannustimet rutiininomaiseen henkilöllisyyden tarkistamiseen, joka murentaa tarpeellistakin anonymiteettiä. Esimerkkinä voisivat toimia henkilötunnukseen liitetyt kirjastokortit, jotka mahdollistavat yksilöiden lukutottumusten seurannan ja vaarantavat näin sananvapauden.
Viidentenä, identiteetin ylläpitoon liittyvät järjestelmät sinänsä aiheuttavat kustannuksia ja riskejä. Mikäli poliisille annetaan valtuudet rangaistuksen uhalla tarkistaa yksilöiden henkilöllisyys mutta heitä ei velvoiteta tähän, samalla annetaan poliisille päätösvalta jota se voi käyttää yksilöiden ahdisteluun ja pompottamiseen. Mikäli tietosuojalaki harhauttaa yksilöt uskomaan, että vain he tietävät henkilötunnuksensa, tunnuksia saatetaan alkaa käyttää salasanoina, jolloin henkilöllisyyden varmennus vaarantuu niissäkin tilanteissa joissa se olisi olennaista. Muutin esimerkiksi juuri osoitetta puhelimitse, ja tarvitsin siihen ainoastaan tietoa joka löytyy nettisivuiltani. Tällaiset riskit seuraavat nimenomaan valtion sekaantumisesta yksilöiden identiteettiä ylläpitäviin järjestelmiin.
Kuudenneksi, täysin oikeellinen, "oikeissa" käsissä pysyvä tietokin on aina riski, mikäli identiteettijärjestelmä on valtiollinen. Näin siksi, että identiteettijärjestelmä liittyy väkivaltakoneistoon, eikä sitä voi välttää edes kieltäytymällä mainepohjaisesta kaupasta. Tätä koneistoa voidaan sitten käyttää paitsi hyödylliseen maineen ylläpitoon, myös mihin tahansa muuhun sosiaaliseen kontrolliin. Poliisi voi tulla pamputtamaan myös siksi, että olet vääräuskoinen, tai siksi, että joku näki sinun polttavan pilveä. Kummankaan ei tulisi olla valtion asia, mutta jos se on päättänyt puuttua niihin, identiteettikoneisto auttaa tehtävää kummasti.
Viimein, ja ehkä olennaisimmin, julkinen identiteetti voi auttaa yhdistämään yksilön ympärilleen jättämää tietoa tavalla, joka loukkaa yksityisyyttä. Yksittäisistä ostoksista tai kirjastolainoista ei pysty vielä päättelemään juuri mitään, mutta mikäli joku pystyy seuraamaan lukutottumuksiasi, ostoksiasi ja liikkeitäsi keskitetysti, olet yhtäkkiä paljon alttiimpi mainonnalle, seurannalle, hallinnalle ja monelle muulle asialle. Tämä on liberaalista näkökulmasta ongelmallista, koska liberalismiin kuuluu olennaisena osana yksilön oma, loukkaamaton elinpiiri. Se mitä teet keskenäsi kuuluu vain sinulle, ja se mitä teet toisten ihmisten kanssa kuuluu vain teille, ei kolmansille osapuolille. Kaikenlainen laajamittainen tiedonkeruu ja yhtenäistäminen kasvattaa riskiä siitä, että tämä yksityinen elintila kapenee.
Henkilötietojärjestelmät ja henkilökortit ovat siis varsin riskialttiita, ja niiden tarpeellisuus pitäisi muistaa kyseenalaistaa. Eritoten, koska niiden yllälistatut hyödyt ovat yksilöiden välisessä kaupassa saavutettavissa myös yksityisin järjestelyin. Tällaisesta voisivat toimia esimerkkeinä vaikkapa kansainvälinen luotto-, akkreditointi- ja sertifiointitoiminta, jotka kaikki pelaavat asiakkaiden maineella. Riittävän luotettava tunnistaminen ja henkilöhistorian ylläpito ovat täysin mahdollisia yksityisellä sektorilla, ja ne mahdollistavat tilanteen, jossa kukin voi itse valita koska suostuu kahdenvälisessä kaupassa paljastamaan identiteettinsä, ja koska ei. Tällä tavalla tieto myös pysyy pitkälti hajautettuna, niin että yksityisyys ja yksityinen elinpiiri ovat turvassa.
Todellinen syy henkilötietojärjestelmien laajaan poliittiseen kannatukseen löytyykin viimeisestä ongelmasta. Ne eivät ole niinkään höydyllisen yksityisen maineen työkaluja, vaan korostetusti laillisen ja poliittisen kontrollin apuvälineitä. Niitä tarvitaan ensi sijassa, koska nykyään politiikka ja yksityinen elinpiiri ovat ristiriidassa. Mikäli eläisimme todella liberaalissa yhteiskunnassa, valtion ei esimerkiksi tarvitsisi tietää mihin täsmälleen käytät rahasi. Nyt kuitenkin täytyy, koska sosiaalivaltio tarvitsee tätä tietoa tarveharkintaisen sosiaaliturvan mitoittamiseen ja valvomiseen. Sen ei tarvitsisi tietää sitäkään, kuka puolisosi on. Nyt tarvitsee, koska avioliitosta on tehty julkisoikeudellinen instituutio johon liittyy monia taloudellisia seuraamuksia. Sama pätee uskontokuntaan, valtionkirkon ja koulujen pakkouskonnon tähden.
Vastaavista syistä keskitettyä identiteettijärjestelmää ja sen valvontafunktiota pyritään myös jatkuvasti laajentamaan sekä tiukentamaan, esimerkiksi edistämällä tiedonjakoa viranomaisten välillä (mm. Schengen Information System, pankkien tiedonluovutusvelvoite KELA:lle, jne.), ulottamalla julkinen identiteetti yhä uusiin asioihin (mm. erilaiset uudet lupakirjat, tiedonkeruu- ja arkistointivelvoitteet, laitteiden sarjanumerorekisterit, matkakorttijärjestelmät, ...) ja uuden teknologian keinoin (mm. sähköinen henkilöllisyys, biometriset tunnisteet, kasvojen ja rekisterinumeroiden automaattinen tunnistus).
Tällaiselle kehitykselle on yhteistä se, että henkilörekistereihin liittyvät teknologiset ja institutionaaliset tekijät alentavat yhteiskunnallisen valvonnan kustannuksia ja näin mahdollistavat jatkuvasti tiukemman kontrolliyhteiskunnan. Tästä näkökulmasta identiteettikontrolli eri muodoissaan on varsin pelottava vapauden vihollinen, ja on aika hassua, ettei siitä suomalaisessa mediassa juuri koskaan puhuta kuin positiiviseen sävyyn.
Individualistisesta näkökulmasta tunnistamis- ja henkilötietojärjestelmät ovat pohjimmiltaan teknisiä apuneuvoja, joilla ylläpidetään henkilöiden julkista identiteettiä. Mikäli eläisimme kyläyhteisössä jossa kaikki tuntevat toisensa, se "kuka joku toinen oikeasti on" olisi itsestäänselvyys, koska tietäisimme täsmälleen mitä kyseinen henkilö on tehnyt, mihin hän on sitoutunut ja miten hän liittyy toisiin ihmisiin. Sen sijaan kehittyneessä länsimaisessa yhteiskunnassa toistensa kanssa tekemisiin joutuvat ihmisjoukot ovat niin suuria, että emme yleensä tunne kaikkia joita tapaamme. Ja kun emme tunne, emme myöskään luota. Tämä haittaa yhteistoimintaa asioissa, joissa vaaditaan luottamusta, kuten kaupankäynnissä.
Tällaiset ongelmat ratkaistaan yleensä kahdella tavalla. Toisaalta luotamme ihmisiin jotka ovat aiemmin olleet luotettavia, eli niihin joilla on hyvä maine. Hajautuneessa järjestyksessä tähän vaaditaan jokin keino jolla toinen tuntematon yksilö liitetään aiempiin tekemisiinsä. Tämä keino on julkinen identiteetti -- eräänlainen formalisoitu, tuntemattomienkin saatavilla oleva maine -- jota yksilö kantaa mukanaan. Peliteorian näkökulmasta se kytkee yksilön interaktiot muiden kanssa toistetuksi peliksi, jossa moraalin syntyminen on mahdollista, toisin kuin yksittäisessä pelissä.
Toisaalta sitten yritämme varmistaa, että kauppakumppanilla on tälläkin kertaa hyvä syy toimia rehellisesti ja luotettavasti. Tavallisesti tällainen hyvä syy on joko palkinto tai rangaistus joka seuraa tietystä käyttäytymisestä. Koska kauppa on pääsääntöisesti oma palkintonsa emmekä siksi halua joka kerta erikseen maksaa rehellisyydestä, rangaistukset ovat yleensä halvempi kannustin. Ne kuitenkin edellyttävät, että pystymme jälkikäteen tavoittamaan kaupan toisen osapuolen. Niinpä julkiseen identiteettiin tyypillisesti liitetään myös se, mihin osoitteeseen poliisin voi lähettää pamputtamaan mikäli toinen osapuoli huijaa.
Tästä näkökulmasta identiteettijärjestelmän hyödyt ovat selvät. Jos jätät velan maksamatta, pilaat luottotietosi ja vouti ilmaantuu kotiovellesi. Näin pitäisikin olla. Mutta on myös helppo kuvitella monia tilanteita joissa käy paljon ohraisemmin.
Ensinkin, kuten jo näkyi, yksilön julkiseen identiteettiin voidaan liittää mitä tahansa tietoa. Mikäli tämä tieto on virheellistä, voi menettää maineensa täysin syyttä. Identiteettivarkaudet ovat tästä hyvä esimerkki -- entäs jos vouti ilmaantuukin ovelle naapurin velkojen tähden? Tällaisia ongelmia yritetään rajata lisälainsäädännöllä, mutta siitä tietysti koituu uusia kustannuksia eivätkä järjestelmät koskaan ole täydellisiä.
Toisekseen, luotettavaan tunnistamiseen liittyy mittavia hankaluuksia, ja nämä hankaluudet kasvavat sitä suuremmiksi, mitä suurempi kannustin yksilöllä on välttää tunnistaminen. Tästä voisivat toimia esimerkkinä väärennetyt henkilöpaperit, jotka voivat nimenomaan rikollisten kohdalla kertoa aivan mitä tahansa, ja jotka samalla näyttävät miksi henkilötietojärjestelmät eivät juuri auta terrorisodassa. Monissa tapauksissa olisikin parempi, että tarpeellinen tieto hankitaan muita kanavia pitkin, luottamatta maineeseen.
Kolmanneksi, identiteettiin liitetään usein aivan liikaa informaatiota ja sitä levitetään aivan liian helposti. Esimerkkinä voisi toimia suomalainen väestörekisteri, johon arkistoidaan kaikki yksilön menneet osoitteet, puolisot ja uskontokunnat. Tämä tieto ei selvästikään ole tarpeellista valtion toiminnalle, mutta se voi kyllä olla hyvin haitallista mikäli se päätyy vääriin käsiin. Näin vaikkapa tapauksessa jossa joku maksaa pienipalkkaiselle poliisille työnhakijan uskontokunnan selvittämisestä, ja syrjii sitten hakijaa.
Neljännekseen, läheskään kaikkiin interaktioihin ei tarvita laajaa, maineella ja väkivallan uhalla varmistettua luottamusta, koska ne ovat kertaluontoisia tai riskeiltään alhaisia. Tarkkoja rajoja on hankalaa vetää, joten ne pitäisi yleensä jättää kauppakumppanien päätettäväksi. Valtiollinen henkilötietojärjestelmä kuitenkin antaa kohtuuttomat kannustimet rutiininomaiseen henkilöllisyyden tarkistamiseen, joka murentaa tarpeellistakin anonymiteettiä. Esimerkkinä voisivat toimia henkilötunnukseen liitetyt kirjastokortit, jotka mahdollistavat yksilöiden lukutottumusten seurannan ja vaarantavat näin sananvapauden.
Viidentenä, identiteetin ylläpitoon liittyvät järjestelmät sinänsä aiheuttavat kustannuksia ja riskejä. Mikäli poliisille annetaan valtuudet rangaistuksen uhalla tarkistaa yksilöiden henkilöllisyys mutta heitä ei velvoiteta tähän, samalla annetaan poliisille päätösvalta jota se voi käyttää yksilöiden ahdisteluun ja pompottamiseen. Mikäli tietosuojalaki harhauttaa yksilöt uskomaan, että vain he tietävät henkilötunnuksensa, tunnuksia saatetaan alkaa käyttää salasanoina, jolloin henkilöllisyyden varmennus vaarantuu niissäkin tilanteissa joissa se olisi olennaista. Muutin esimerkiksi juuri osoitetta puhelimitse, ja tarvitsin siihen ainoastaan tietoa joka löytyy nettisivuiltani. Tällaiset riskit seuraavat nimenomaan valtion sekaantumisesta yksilöiden identiteettiä ylläpitäviin järjestelmiin.
Kuudenneksi, täysin oikeellinen, "oikeissa" käsissä pysyvä tietokin on aina riski, mikäli identiteettijärjestelmä on valtiollinen. Näin siksi, että identiteettijärjestelmä liittyy väkivaltakoneistoon, eikä sitä voi välttää edes kieltäytymällä mainepohjaisesta kaupasta. Tätä koneistoa voidaan sitten käyttää paitsi hyödylliseen maineen ylläpitoon, myös mihin tahansa muuhun sosiaaliseen kontrolliin. Poliisi voi tulla pamputtamaan myös siksi, että olet vääräuskoinen, tai siksi, että joku näki sinun polttavan pilveä. Kummankaan ei tulisi olla valtion asia, mutta jos se on päättänyt puuttua niihin, identiteettikoneisto auttaa tehtävää kummasti.
Viimein, ja ehkä olennaisimmin, julkinen identiteetti voi auttaa yhdistämään yksilön ympärilleen jättämää tietoa tavalla, joka loukkaa yksityisyyttä. Yksittäisistä ostoksista tai kirjastolainoista ei pysty vielä päättelemään juuri mitään, mutta mikäli joku pystyy seuraamaan lukutottumuksiasi, ostoksiasi ja liikkeitäsi keskitetysti, olet yhtäkkiä paljon alttiimpi mainonnalle, seurannalle, hallinnalle ja monelle muulle asialle. Tämä on liberaalista näkökulmasta ongelmallista, koska liberalismiin kuuluu olennaisena osana yksilön oma, loukkaamaton elinpiiri. Se mitä teet keskenäsi kuuluu vain sinulle, ja se mitä teet toisten ihmisten kanssa kuuluu vain teille, ei kolmansille osapuolille. Kaikenlainen laajamittainen tiedonkeruu ja yhtenäistäminen kasvattaa riskiä siitä, että tämä yksityinen elintila kapenee.
Henkilötietojärjestelmät ja henkilökortit ovat siis varsin riskialttiita, ja niiden tarpeellisuus pitäisi muistaa kyseenalaistaa. Eritoten, koska niiden yllälistatut hyödyt ovat yksilöiden välisessä kaupassa saavutettavissa myös yksityisin järjestelyin. Tällaisesta voisivat toimia esimerkkeinä vaikkapa kansainvälinen luotto-, akkreditointi- ja sertifiointitoiminta, jotka kaikki pelaavat asiakkaiden maineella. Riittävän luotettava tunnistaminen ja henkilöhistorian ylläpito ovat täysin mahdollisia yksityisellä sektorilla, ja ne mahdollistavat tilanteen, jossa kukin voi itse valita koska suostuu kahdenvälisessä kaupassa paljastamaan identiteettinsä, ja koska ei. Tällä tavalla tieto myös pysyy pitkälti hajautettuna, niin että yksityisyys ja yksityinen elinpiiri ovat turvassa.
Todellinen syy henkilötietojärjestelmien laajaan poliittiseen kannatukseen löytyykin viimeisestä ongelmasta. Ne eivät ole niinkään höydyllisen yksityisen maineen työkaluja, vaan korostetusti laillisen ja poliittisen kontrollin apuvälineitä. Niitä tarvitaan ensi sijassa, koska nykyään politiikka ja yksityinen elinpiiri ovat ristiriidassa. Mikäli eläisimme todella liberaalissa yhteiskunnassa, valtion ei esimerkiksi tarvitsisi tietää mihin täsmälleen käytät rahasi. Nyt kuitenkin täytyy, koska sosiaalivaltio tarvitsee tätä tietoa tarveharkintaisen sosiaaliturvan mitoittamiseen ja valvomiseen. Sen ei tarvitsisi tietää sitäkään, kuka puolisosi on. Nyt tarvitsee, koska avioliitosta on tehty julkisoikeudellinen instituutio johon liittyy monia taloudellisia seuraamuksia. Sama pätee uskontokuntaan, valtionkirkon ja koulujen pakkouskonnon tähden.
Vastaavista syistä keskitettyä identiteettijärjestelmää ja sen valvontafunktiota pyritään myös jatkuvasti laajentamaan sekä tiukentamaan, esimerkiksi edistämällä tiedonjakoa viranomaisten välillä (mm. Schengen Information System, pankkien tiedonluovutusvelvoite KELA:lle, jne.), ulottamalla julkinen identiteetti yhä uusiin asioihin (mm. erilaiset uudet lupakirjat, tiedonkeruu- ja arkistointivelvoitteet, laitteiden sarjanumerorekisterit, matkakorttijärjestelmät, ...) ja uuden teknologian keinoin (mm. sähköinen henkilöllisyys, biometriset tunnisteet, kasvojen ja rekisterinumeroiden automaattinen tunnistus).
Tällaiselle kehitykselle on yhteistä se, että henkilörekistereihin liittyvät teknologiset ja institutionaaliset tekijät alentavat yhteiskunnallisen valvonnan kustannuksia ja näin mahdollistavat jatkuvasti tiukemman kontrolliyhteiskunnan. Tästä näkökulmasta identiteettikontrolli eri muodoissaan on varsin pelottava vapauden vihollinen, ja on aika hassua, ettei siitä suomalaisessa mediassa juuri koskaan puhuta kuin positiiviseen sävyyn.
Kaupallistuminen jatkuu
Tämä artikkeli oli hulvaton - tuollaisen minä ainakin haluan joululahjaksi! Näin se markkinatalous tunkeutuu yhä uusille elämänalueille.
Samaan hengenvetoon todettakoon, että Alan Greenspan (randilais-itävaltalalainen libertaari) kieltäytyi Bushin valtiovarainministeriön pääpaikasta. Löytyneeköhän Bushin lähettyviltä ketään tarpeeksi fiksua ja rohkeaa oikeasti toteuttamaan mitään kovia reformeja?
Samaan hengenvetoon todettakoon, että Alan Greenspan (randilais-itävaltalalainen libertaari) kieltäytyi Bushin valtiovarainministeriön pääpaikasta. Löytyneeköhän Bushin lähettyviltä ketään tarpeeksi fiksua ja rohkeaa oikeasti toteuttamaan mitään kovia reformeja?
torstaina, joulukuuta 16, 2004
Kapitalistinen rauha
Cafe Hayekista löytyi tällä kertaa loistava heitto siitä kuinka vapaa markkinatalous edistää myös rauhaa. Don Boudreaux tiivistää asian kovaksi bisnessäännöksi: älä tapa asiakastasi tai tukkuriasi.
keskiviikkona, joulukuuta 15, 2004
Munuaismarkkinat
Gary Becker ja Julio Elias miettivät, että jos munuaisista saisi maksaa, hinta muodostuisi USA:ssa n. 15 000 dollarin tienoille. Nykyisin munuaista saa odotella keskimäärin yli kolme vuotta - tuolla 15 000 dollarin hinnalla jonot siis katoaisivat, odottajien kärsimykset poistuisivat eikä kukaan enää kuolisi odottaessa. Pahinta on, että lääketieteen kehityksen myötä elimentarpeeseen kuolevien määrä vähenee jatkuvasti, joten luovutusjonot kasvavat jatkuvasti. Kärsivien määrä lisääntyy, mutta tarjontaa ei päästetä vastaamaan kysyntää.
Munuaisenluovutus on nykyisin myös lähes riskitöntä, kun vain alle 0.1% tapauksissa luovuttajalle syntyy myöhemmin ongelmia. Joka tapauksessa munuaisenluovutuksen takia pitää viettää kolme - viisi viikkoa sairaalassa, eikä operaatio muutenkaan tunnu sellaiselta, jonka riittävä määrä ihmisiä viitsisi huvikseen tehdä.
Tasa-arvoa kannattaville voisi huomauttaa, että varakkaammat ostavat nytkin itselleen harmailta markkinoilta elimiä - ja he usein löytävät jonkun sukulaisen, joka voi luovuttaa elimensä. Vain köyhät ja yksinäiset joutuvat jonottamaan. Kuten artikkelissa todetaan, 15 000 dollaria on muutenkin aivan katoavan pieni hinta - vain muutamia prosentteja - munuaisensiirron koko kustannuksista. Becker ja Elias selittävät muutenkin jopa asian moraalisenkin puolen, ja huomauttavat esimerkiksi kenen tahansa vapaaehtoisarmeijaa kannattavan joutuvan hyväksymään myös elimistä maksamisen.
Ei kai kukaan sentään väitä, että elinten ja ruumiinosien rajaaminen markkinatalouden ulkopuolelle hyödyttää ketään?
Munuaisenluovutus on nykyisin myös lähes riskitöntä, kun vain alle 0.1% tapauksissa luovuttajalle syntyy myöhemmin ongelmia. Joka tapauksessa munuaisenluovutuksen takia pitää viettää kolme - viisi viikkoa sairaalassa, eikä operaatio muutenkaan tunnu sellaiselta, jonka riittävä määrä ihmisiä viitsisi huvikseen tehdä.
Tasa-arvoa kannattaville voisi huomauttaa, että varakkaammat ostavat nytkin itselleen harmailta markkinoilta elimiä - ja he usein löytävät jonkun sukulaisen, joka voi luovuttaa elimensä. Vain köyhät ja yksinäiset joutuvat jonottamaan. Kuten artikkelissa todetaan, 15 000 dollaria on muutenkin aivan katoavan pieni hinta - vain muutamia prosentteja - munuaisensiirron koko kustannuksista. Becker ja Elias selittävät muutenkin jopa asian moraalisenkin puolen, ja huomauttavat esimerkiksi kenen tahansa vapaaehtoisarmeijaa kannattavan joutuvan hyväksymään myös elimistä maksamisen.
Ei kai kukaan sentään väitä, että elinten ja ruumiinosien rajaaminen markkinatalouden ulkopuolelle hyödyttää ketään?
tiistaina, joulukuuta 14, 2004
Jokamiehen taloustiede
Pakollista luettavaa kaikille, jotka joskus sotkeutuvat poliittisiin väittelyihin: Glen Whitmanin kymmenen yksinkertaisinta asiaa taloustieteistä, jotka jokaisen väittelijän pitäisi ymmärtää. Hyvää kamaa.
Kristian Siikavirta kirjoittaa kotisivuillaan oikeustaloustieteistä, ja listaa mitä jokaisen lakimiehen pitäisi ymmärtää taloustieteistä. Huomatkaa, että kysynnän ja tarjonnan teoria on vasta neljännellä sijalla - olen samaa mieltä. Whitman sijoittaa rikotun ikkunan ongelman vasta viimeiseksi kymmenen kohdan pamfletissaan, mutta Siikavirran äänestyksessä se on tullut tärkeimmäksi ymmärrettäväksi periaatteeksi jo heti alkuun. Ulkoishaitat saavat ansaitusti toisen sijan, ja kolmantena on marginalismin ymmärtäminen.
Whitmanin kotisivuilta löytyy myös kaikkea muuta tosi hauskaa, kuten Salma Hayek vs. Friedrich Hayek scorecard.
Kristian Siikavirta kirjoittaa kotisivuillaan oikeustaloustieteistä, ja listaa mitä jokaisen lakimiehen pitäisi ymmärtää taloustieteistä. Huomatkaa, että kysynnän ja tarjonnan teoria on vasta neljännellä sijalla - olen samaa mieltä. Whitman sijoittaa rikotun ikkunan ongelman vasta viimeiseksi kymmenen kohdan pamfletissaan, mutta Siikavirran äänestyksessä se on tullut tärkeimmäksi ymmärrettäväksi periaatteeksi jo heti alkuun. Ulkoishaitat saavat ansaitusti toisen sijan, ja kolmantena on marginalismin ymmärtäminen.
Whitmanin kotisivuilta löytyy myös kaikkea muuta tosi hauskaa, kuten Salma Hayek vs. Friedrich Hayek scorecard.
sunnuntai, joulukuuta 12, 2004
Tytöt ja pojat
Eräs lempisitaattejani on ensimmäisestä länsimaisen historian tuntemasta feministisestä tekstistä, Mary Wollstoncraftin pamfletista Vindication of rights of woman (1792). Mary huomauttaa, että kunhan julkisesti ei luoda eikä propagoida erilaisia institutionalisoituja käsityksiä sukupuolista tai niiden eroista, yksityinen kulttuuri ja kansalaisyhteiskunta kyllä kehittyy oikeaan suuntaan.
Meillä Suomessa turvakodit ilmeisesti periaatteessa ottavat miehiäkin, mutta nopealla vierailulla muutamien nettisivuilla kyllä huomasi, että aivan kaikki miehille järjestettävä toiminta on "kuinka hallitset hakkaamistasi" -tyylisiä kursseja. Mistään en löytänyt sanaakaan siitä, että pahoinpideltyjä miehiä toivotettaisiin turvakoteihin ihan suojaan. Ikään kuin juurikin tässä kulttuurissa ei pahoinpitelevältä vaimolta karkuunlähteminen olisi tarpeeksi vaikeaa muutenkin.
Ruotsissa käsittääkseni avattiin ihan äskettäin ensimmäinen pelkästään miehille tarkoitettu turvakoti, ja se täyttyi saman tien asiakkaista. Jos nyky-Suomessa perheväkivallasta jopa yli 10-20% on naisten ansiota kuten useissa luvuissa mainitaan, eikä meillä todella ole yhtään miehille tarkoitettua naiskotia, eikö miesten hätä sitten ole kovasti suurempi kuin naisten?
***
Suomen Kuvalehti siteeraa uusimmassa numerossaan Heikki Sariolaa Lastensuojelun keskusliitosta, jonka mukaan 9-luokkalaiset "ilmoittivat lapset kokeneensa äidin ja isän käyttäneen fyysistä väkivaltaa suunnilleen yhtä yleisesti." Sama lehti jatkaa: "Kuopion yliopistossa tehdyssä lasten väkivaltakuolemia 25 vuoden aikana selvittäneen tutkimuksen tulokset osoittavat, luultavasti vastoin yleistä käsitystä, että äidit tappavat lapsensa selvästi useammin kuin isät." Äidit 43 (= 65 %), isät 23; (vastasyntyneiden) lapsentapot mukl. äidit 81 %, isät 19 %. Mukl. myös joukkoitsemurhat ja perheen ulkopuoliset: äiti 41 %, isä 27 %.
SK:n numero 47/04:ssa www.miespaivat.net:in Hannu T. Sepponen toteaa, että "lapsiin kohdistuva fyysinen väkivalta jakautuu miehen ja naisen tekeminä noin puoliksi. Pienten vauvojen vakavat pahoinpitelyt ovat yleensä äidin tekemiä." Parien keskinäisistä törkeistä pahoinpitelyistä yli kolmannes on naisen tekemiä. Nytkis sekä naisasialiitto Unioni vaativat helmikuussa 2004 RAY:tä perumaan Ensi- ja turvakotien liiton saaman rahoituksen naisten väkivaltaisuutta käsittelevään tutkimukseen, koska 130 000 euroa on liikaa - vaikka heidän omiin projekteihinsa tuli rahoitusta 1,8 meur.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Janne Kivivuori toteaa vielä samaisessa lehdessä, että "perheväkivalta näyttää yli 20 vuoden aikana vähentyneen naisten kokemuksissa noin puoleen."
Let there be then no coercion established in society, and the common law of gravity prevailing, the sexes will fall into their proper places. And, now that more equitable laws are forming your citizens, marriage may become more sacred: your young men may choose wives from motives of affection, and your maidens allow love to root out vanity.Jostain syystä, kun julkinen valta tuntuu yhä näkevän parhaaksi ohjailla yhteiskuntaa sukupuolinäkemyksissä... noh. Yhdysvalloissa on käsittääkseni n. 5000 turvakotia pahoinpidellyille naisille, muttei yhtäkään miehille. Siellä naiset harjoittavat miehiä useammin perheväkivaltaa, ja naisten perheväkivalta aiheuttaa pahempia seurauksia kuin miesten. Jos lukijoita oikeasti kiinnostaa pysyä tällaisista luvuista ajan tasalla, voinen suositella vaikka tätä tai tätä keskusteluryhmää - sieltä löytyy myös arkistoista etsimällä lähdeviitteet tutkimuksiin.
Meillä Suomessa turvakodit ilmeisesti periaatteessa ottavat miehiäkin, mutta nopealla vierailulla muutamien nettisivuilla kyllä huomasi, että aivan kaikki miehille järjestettävä toiminta on "kuinka hallitset hakkaamistasi" -tyylisiä kursseja. Mistään en löytänyt sanaakaan siitä, että pahoinpideltyjä miehiä toivotettaisiin turvakoteihin ihan suojaan. Ikään kuin juurikin tässä kulttuurissa ei pahoinpitelevältä vaimolta karkuunlähteminen olisi tarpeeksi vaikeaa muutenkin.
Ruotsissa käsittääkseni avattiin ihan äskettäin ensimmäinen pelkästään miehille tarkoitettu turvakoti, ja se täyttyi saman tien asiakkaista. Jos nyky-Suomessa perheväkivallasta jopa yli 10-20% on naisten ansiota kuten useissa luvuissa mainitaan, eikä meillä todella ole yhtään miehille tarkoitettua naiskotia, eikö miesten hätä sitten ole kovasti suurempi kuin naisten?
***
Suomen Kuvalehti siteeraa uusimmassa numerossaan Heikki Sariolaa Lastensuojelun keskusliitosta, jonka mukaan 9-luokkalaiset "ilmoittivat lapset kokeneensa äidin ja isän käyttäneen fyysistä väkivaltaa suunnilleen yhtä yleisesti." Sama lehti jatkaa: "Kuopion yliopistossa tehdyssä lasten väkivaltakuolemia 25 vuoden aikana selvittäneen tutkimuksen tulokset osoittavat, luultavasti vastoin yleistä käsitystä, että äidit tappavat lapsensa selvästi useammin kuin isät." Äidit 43 (= 65 %), isät 23; (vastasyntyneiden) lapsentapot mukl. äidit 81 %, isät 19 %. Mukl. myös joukkoitsemurhat ja perheen ulkopuoliset: äiti 41 %, isä 27 %.
SK:n numero 47/04:ssa www.miespaivat.net:in Hannu T. Sepponen toteaa, että "lapsiin kohdistuva fyysinen väkivalta jakautuu miehen ja naisen tekeminä noin puoliksi. Pienten vauvojen vakavat pahoinpitelyt ovat yleensä äidin tekemiä." Parien keskinäisistä törkeistä pahoinpitelyistä yli kolmannes on naisen tekemiä. Nytkis sekä naisasialiitto Unioni vaativat helmikuussa 2004 RAY:tä perumaan Ensi- ja turvakotien liiton saaman rahoituksen naisten väkivaltaisuutta käsittelevään tutkimukseen, koska 130 000 euroa on liikaa - vaikka heidän omiin projekteihinsa tuli rahoitusta 1,8 meur.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Janne Kivivuori toteaa vielä samaisessa lehdessä, että "perheväkivalta näyttää yli 20 vuoden aikana vähentyneen naisten kokemuksissa noin puoleen."
lauantaina, joulukuuta 11, 2004
Parentalism, Blame and Risk Aversion
In Parentalism and Unalienability Glen Whitman argues that the 'parentalism' posited by James Buchanan as a motivation for the widespread support of socialism could perhaps be reduced to not having an exit option from a life management deal. While the question of several rights is highly interesting in itself, I don't think having such an option really nails down what parentalism is all about.
The way I see Buchanan's comment is that parentalism is essentially driven by a psychological mechanism. When people are free, they bear full responsibility for their own actions. This has a couple of implications. First, you have to exert effort to make the right choices since nobody is choosing for you anymore. Thinking is hard work and it calls for some mental discipline; most people would rather do as they feel and not think too much about it.
Second, if you choose badly you're the one to blame and the usual private sanctions that are part and parcel of how the civic society conditions people to act sensibly now get aimed at you. For example, if government social security ends up wasting your savings it's not really your fault even if you voted for bad policy, but if you waste your savings under a private arrangement, people will rightly think you're irresponsible. You'll feel sorry, which is also the point -- negative emotions are one of the most important mechanisms which maintain order among social animals, people included. People don't want to feel sorry...
If you combine these two you'll soon get the sort of fatalistic attitude towards life so characteristic of homo sovieticus. You no longer see life as a spectrum of choices open to you, but as a planned, immutable, branchless path you just have to walk. Since most good things in life are your own doing, you'll rightly feel good about them, but at the same time you get to socialize many of the emotional costs of self-inflicted hardship. The broader societal costs you simply don't think about, because that's not profitable to you as an individual. If you don't like to think too much and are extremely risk averse, the path suddenly seems much nicer than the uncertain, burdensome alternative which makes you face the real costs of your actions.
I think this precise emotional mechanism is what drives fatalistic religions, and that in Buchanan's own constitutional economics terms, the partial veil of ignorance provided by constitutional and communal decision making help risk averse individuals generalize this ideal to the society as a whole.
The way I see Buchanan's comment is that parentalism is essentially driven by a psychological mechanism. When people are free, they bear full responsibility for their own actions. This has a couple of implications. First, you have to exert effort to make the right choices since nobody is choosing for you anymore. Thinking is hard work and it calls for some mental discipline; most people would rather do as they feel and not think too much about it.
Second, if you choose badly you're the one to blame and the usual private sanctions that are part and parcel of how the civic society conditions people to act sensibly now get aimed at you. For example, if government social security ends up wasting your savings it's not really your fault even if you voted for bad policy, but if you waste your savings under a private arrangement, people will rightly think you're irresponsible. You'll feel sorry, which is also the point -- negative emotions are one of the most important mechanisms which maintain order among social animals, people included. People don't want to feel sorry...
If you combine these two you'll soon get the sort of fatalistic attitude towards life so characteristic of homo sovieticus. You no longer see life as a spectrum of choices open to you, but as a planned, immutable, branchless path you just have to walk. Since most good things in life are your own doing, you'll rightly feel good about them, but at the same time you get to socialize many of the emotional costs of self-inflicted hardship. The broader societal costs you simply don't think about, because that's not profitable to you as an individual. If you don't like to think too much and are extremely risk averse, the path suddenly seems much nicer than the uncertain, burdensome alternative which makes you face the real costs of your actions.
I think this precise emotional mechanism is what drives fatalistic religions, and that in Buchanan's own constitutional economics terms, the partial veil of ignorance provided by constitutional and communal decision making help risk averse individuals generalize this ideal to the society as a whole.
Törmää libertaariin Tampereella viikonloppuna
Pannaanpa nyt tännekin,
iso joukko libertaariaktiiveja pyörii Tampereella viikonloppuna. Jos haluat keskustella onnen ja vapauden supervenienssistä tai vain tutustua meihin sympaattisiin ja karvaisiin pikkueläimiin lähietäisyydeltä, yritä etsiytyä ravintola Plevnaan lauantaina kello 15, tai tule vaihtoehtoisesti brunssille American dineriin sunnuntaina kello 12.
Pane neilikka rintaan, tai ruusu tai ruiskukka, jotta tunnistaisimme sinut.
iso joukko libertaariaktiiveja pyörii Tampereella viikonloppuna. Jos haluat keskustella onnen ja vapauden supervenienssistä tai vain tutustua meihin sympaattisiin ja karvaisiin pikkueläimiin lähietäisyydeltä, yritä etsiytyä ravintola Plevnaan lauantaina kello 15, tai tule vaihtoehtoisesti brunssille American dineriin sunnuntaina kello 12.
Pane neilikka rintaan, tai ruusu tai ruiskukka, jotta tunnistaisimme sinut.
perjantaina, joulukuuta 10, 2004
Monikulttuuriseen työntekoon
Nykyistä työssäkäyntikulttuuria vaivaa liiallinen julkisuus, poliittisuus. Demokraattisesti sovitut työnormit eivät sovi juuri kellekään yksittäiselle henkilölle. Yleisesti mallitetun standardityön ulkopuolelle jäävät eivät tunne tekevänsä oikeita töitä, vaan kyseessä on "osa-aikainen" eikä "täysipäiväinen" työ, vakituisten työsuhteiden ulkopuolelle jäämisestä puhumattakaan. Sitten syntyy tällaisia prekariaatin kaltaisia ihmisryhmiä, jotka eivät kykene tai halua pääsemään jatkuvan 9-17 työn makuun.
Helsingin sanomien verkkoliitteen mukaan yli puolet palkansaajista haluaisi keventää tai vähentää työtahtiaan.
Vapaassa markkinataloudessa on se hieno juttu, että kukin voi yksityisesti ottaa juuri sellaisen työpaikan kuin haluaa. Halusi tehdä yötöitä, 7 tunnin päiviä, 6 tunnin päiviä tai mitä vain hommia, saa ihan vapaasti sopia juuri sellaisen työsuhteen kuin haluaa. Eikä ole mitään "vakiotyösuhdetta", "vakiotyöaikoja" tai muutakaan monokultturisoitua mallia johon joko istut tai et istu.
Nähdäkseni työelämän politisointi ja valtiovallan puuttuminen siihenkin tuottavat kulttuurillisesti juuri tällaisia lopputuloksia - olen mm. jauhanut valtionkirkko- ja asevelvollisuusmeemejä tässäkin blogissa antaen samanlaisia perusteluja. Lisäpuhtia hypoteesilleni antaa sekin, että nimenomaan julkisen sektorin työpaikoissa halu monimuotoistaa ja keventää työtä on paljon kovempi kuin yksityisellä sektorilla.
Kun työntekijöiden palkka määräytyy heidän rajatuottavuutensa perusteella, kulkee kausaliteetti myös toisinpäin - palkkoja korottamalla myös työn tuottavuuden pitää parantua. Nähdäkseni se ahne joukko, joka jatkuvasti tiristää enemmän ja enemmän tuottavuutta työntekijöiltä ei ole pelkästään työnantajapuoli, vaan aivan selkeästi myös ay-liike. Heillä on myös "työntekijöiden suojelemiseksi" ja "olojen parantamiseksi" jatkuva lisääntyvän poliittisen työsuhteiden pakkosääntelyn toive, joka on tietysti se paras tapa tukahduttaa kaikki monikulttuurisuus - kehityksestä puhumattakaan.
OECD:n ison työmarkkinatutkimuksen mukaan työaikojen vapauttamisesta ovat hyötyneet eniten esimerkiksi pieniä lapsia hoitavien vanhemmat, jotka ovat voineet valita itselleen paremmin sopivat työajat. Hävinnyt ei ole juuri kukaan. Ymmärrän kyllä, että poliittisilla päätöksillä aina heikennetään jonkun ja parannetaan jonkun asemaa - mutta jos tässä tapauksessa eturyhmä, jonka asemaa heikennetään, onkin vain ryhmä ay-pamppuja joka menettää valtaansa, on minun vähän vaikea nähdä edes eturyhmällisesti mitään perusteluja työsuhdesääntelylle.
Työnteon pitäisi olla yksityinen asia.
Helsingin sanomien verkkoliitteen mukaan yli puolet palkansaajista haluaisi keventää tai vähentää työtahtiaan.
Vapaassa markkinataloudessa on se hieno juttu, että kukin voi yksityisesti ottaa juuri sellaisen työpaikan kuin haluaa. Halusi tehdä yötöitä, 7 tunnin päiviä, 6 tunnin päiviä tai mitä vain hommia, saa ihan vapaasti sopia juuri sellaisen työsuhteen kuin haluaa. Eikä ole mitään "vakiotyösuhdetta", "vakiotyöaikoja" tai muutakaan monokultturisoitua mallia johon joko istut tai et istu.
Nähdäkseni työelämän politisointi ja valtiovallan puuttuminen siihenkin tuottavat kulttuurillisesti juuri tällaisia lopputuloksia - olen mm. jauhanut valtionkirkko- ja asevelvollisuusmeemejä tässäkin blogissa antaen samanlaisia perusteluja. Lisäpuhtia hypoteesilleni antaa sekin, että nimenomaan julkisen sektorin työpaikoissa halu monimuotoistaa ja keventää työtä on paljon kovempi kuin yksityisellä sektorilla.
Kun työntekijöiden palkka määräytyy heidän rajatuottavuutensa perusteella, kulkee kausaliteetti myös toisinpäin - palkkoja korottamalla myös työn tuottavuuden pitää parantua. Nähdäkseni se ahne joukko, joka jatkuvasti tiristää enemmän ja enemmän tuottavuutta työntekijöiltä ei ole pelkästään työnantajapuoli, vaan aivan selkeästi myös ay-liike. Heillä on myös "työntekijöiden suojelemiseksi" ja "olojen parantamiseksi" jatkuva lisääntyvän poliittisen työsuhteiden pakkosääntelyn toive, joka on tietysti se paras tapa tukahduttaa kaikki monikulttuurisuus - kehityksestä puhumattakaan.
OECD:n ison työmarkkinatutkimuksen mukaan työaikojen vapauttamisesta ovat hyötyneet eniten esimerkiksi pieniä lapsia hoitavien vanhemmat, jotka ovat voineet valita itselleen paremmin sopivat työajat. Hävinnyt ei ole juuri kukaan. Ymmärrän kyllä, että poliittisilla päätöksillä aina heikennetään jonkun ja parannetaan jonkun asemaa - mutta jos tässä tapauksessa eturyhmä, jonka asemaa heikennetään, onkin vain ryhmä ay-pamppuja joka menettää valtaansa, on minun vähän vaikea nähdä edes eturyhmällisesti mitään perusteluja työsuhdesääntelylle.
Työnteon pitäisi olla yksityinen asia.
torstaina, joulukuuta 09, 2004
Sosialistitkin valtiovaltaa vastustamassa
Cristopher Hitchens on Reason-lehden tentissä. Hänhän on nimenomaan klassinen sosialisti - ei libertaari. Silti hänkin vetoaa vahvasti muihin sosialisteihin, ja yrittää paukuttaa heille ideaa, että alkuperäinen radikaali sosialismi on poliittista valtaa vastaan aivan yhtälailla kuin taloudellista valtaakin. Marxilainen utopia on ehkä vähän hajonnut, mutta ratkaisuna ei todellakaan ole mikään ylenmääräinen vallan keskittäminen valtiolle.
Hitchens huomauttaa, että Marx ja Engels vihasivat poliittista valtaa aivan yhtä paljon kuin monet liberaalitkin nykyään. Nykyinen vahvan valtiojohtoinen poliittisesti järjestetty talous eli "sosiaalidemokraattinen markkinatalous" on yhtä kaukana sosialismista kuin liberalismistakin. Pikemminkin nykyinen sosialismin nimellä kulkeva "ison valtion" kannattaminen on globalisaatiosta hämmentyneiden pintavasemmistolaisten perustelematon trendijuttu - alkuperäisestä sosialismista on ajauduttu aika kauas.
Hitchens huomauttaa, että Marx ja Engels vihasivat poliittista valtaa aivan yhtä paljon kuin monet liberaalitkin nykyään. Nykyinen vahvan valtiojohtoinen poliittisesti järjestetty talous eli "sosiaalidemokraattinen markkinatalous" on yhtä kaukana sosialismista kuin liberalismistakin. Pikemminkin nykyinen sosialismin nimellä kulkeva "ison valtion" kannattaminen on globalisaatiosta hämmentyneiden pintavasemmistolaisten perustelematon trendijuttu - alkuperäisestä sosialismista on ajauduttu aika kauas.
Ja missä ihmeessä ovat kaikki poliittista valtaa vastustavat anarkistit?Hitchens: There is no longer a general socialist critique of capitalism -- certainly not the sort of critique that proposes an alternative or a replacement. There just is not and one has to face the fact, and it seems to me further that it?s very unlikely, though not impossible, that it will again be the case in the future. Though I don?t think that the contradictions, as we used to say, of the system, are by any means all resolved.
REASON: Many socialists have a radically anti-authoritarian disposition, even though the policies they would enact end up being authoritarian. What causes this divide?
Hitchens: Karl Marx was possibly the consummate anti-statist in his original writings and believed that the state was not the solution to social problems, but the outcome of them, the forcible resolution in favor of one ruling group. He thought that if you could give a name to utopia, it was the withering away of the state. Certainly those words had a big effect on me.
REASON: You?ve called yourself a socialist living in a time when capitalism is more revolutionary.
Hitchens: I said this quite recently. I?m glad you noticed it. Most of the readers of The Nation seemed not to have noticed it. That was the first time I?d decided it was time I shared my hand. I forget whether I said I was an ex-socialist, or recovering Marxist, or whatever, but that would have been provisional or stylistic. The thing I?ve often tried to point out to people from the early days of the Thatcher revolution in Britain was that the political consensus had been broken, and from the right. The revolutionary, radical forces in British life were being led by the conservatives. That was something that almost nobody, with the very slight exception of myself, had foreseen.
I?d realized in 1979, the year she won, that though I was a member of the Labour Party, I wasn?t going to vote for it. I couldn?t bring myself to vote conservative. That?s purely visceral. It was nothing to do with my mind, really. I just couldn?t physically do it. I?ll never get over that, but that?s my private problem.
But I did realize that by subtracting my vote from the Labour Party, I was effectively voting for Thatcher to win. That?s how I discovered that that?s what I secretly hoped would happen. And I?m very glad I did. I wouldn?t have been able to say the same about Reagan, I must say. But I don?t think he had her intellectual or moral courage. This would be a very long discussion. You wouldn?t conceivably be able to get it into a REASON interview.
Marx?s original insight about capitalism was that it was the most revolutionary and creative force ever to appear in human history. And though it brought with it enormous attendant dangers, [the revolutionary nature] was the first thing to recognize about it. That is actually what the Manifesto is all about. As far as I know, no better summary of the beauty of capital has ever been written. You sort of know it?s true, and yet it can?t be, because it doesn?t compute in the way we?re taught to think. Any more than it computes, for example, that Marx and Engels thought that America was the great country of freedom and revolution and Russia was the great country of tyranny and backwardness.
But that?s exactly what they did think, and you can still astonish people at dinner parties by saying that. To me it?s as true as knowing my own middle name. Imagine what it is to live in a culture where people?s first instinct when you say it is to laugh. Or to look bewildered. But that?s the nearest I?ve come to stating not just what I believe, but everything I ever have believed, all in one girth.
tiistaina, joulukuuta 07, 2004
Arvoja vai tosiasioita?
Seuraavaksi kaikkien libertaaripiirien kaikkien aikojen käytetyin sitaatti, Friedrich Hayekin haastattelusta vuodelta 1979:
No, ei kai sentään! Kyllähän he varmasti 50 vuoden aikana ovat argumentaatiossaan päässeet eteenpäin, ja kritiikittömästi miettineet mitä vikaa heidän suunnitelmissaan ja järjestelmissään on, ja miten heidän tavoitteisiinsa paremmin päästäisiin - eikö niin? Katsotaanpa.
Mistähän löytyisi sosialisteja... ahh, www.tuomioja.org! Erkin hyvinvointivaltio on saanut paljon asiallista kritiikkiä, niin Brunilalta, EVA:lta kuin Soininvaaraltakin. Mitä Tuomioja vastaa?
No, sitaattejani selaillessa silmiini eksyy Tarja Filatov, joka kuvailee työministeriyttään (tosin tämä on varmaan tuherrettu jälkikäteen jostain tv-ohjelmasta, en ole 100% varma):
Ei mutta - entäs Tarja?
Vähän kuivakaksi jää sosialistien argumentaatio. Politiikka sinällään tuntuu olevan itseisarvo - ei instrumentti parempaan maailmaan. Tämä on tietysti melkoinen virhepäätelmä - ei lakeja noudateta niiden itsensä takia, vaan koska niiden noudattamisesta seuraa jotain hyödyllistä.
Lohtua tuovat puolestaan Virginia Postrelin vuonna 1999 Mont Pelerin societyssa pitämän puheen tiivistelmä hiipivän sosialismin vaaroista:
I have arrived at the conviction that the neglect by economists to discuss seriously what is really the crucial problem of our time is due to a certain timidity about soiling their hands by going from purely scientific questions into value questions. This is a belief deliberately maintained by the other side because if they admitted that the issue is not a scientific question, they would have to admit that their science is antiquated and that, in academic circles, it occupies the position of astrology and not one that has any justification for serious consideration in scientific discussion. It seems to me that socialists today can preserve their position in academic economics merely by the pretense that the differences are entirely moral questions about which science cannot decide.Hayek siis esittää, että sosialistit ovat väärässä tosiasioista - sosialistinen politiikka ei tuota sellaisia lopputuloksia, kuin sosialistit esittävät ja taitettaessa peistä tosiasioista, sosialisteilla on tapana väittää kyseessä olevan arvokysymyksen, johon tiede ei osaa vastata.
No, ei kai sentään! Kyllähän he varmasti 50 vuoden aikana ovat argumentaatiossaan päässeet eteenpäin, ja kritiikittömästi miettineet mitä vikaa heidän suunnitelmissaan ja järjestelmissään on, ja miten heidän tavoitteisiinsa paremmin päästäisiin - eikö niin? Katsotaanpa.
Mistähän löytyisi sosialisteja... ahh, www.tuomioja.org! Erkin hyvinvointivaltio on saanut paljon asiallista kritiikkiä, niin Brunilalta, EVA:lta kuin Soininvaaraltakin. Mitä Tuomioja vastaa?
Nykyisin kohtaa yhä useammin tilanteita, jossa vastakkain asetetaan rohkeiden virkamiesten ja pääkirjoittajien osoittama ja elinkeinoelämän ja muun eliitin kannattaman politiikan välttämättömyys ja tätä ainoata oikeata politiikkaa epäilevän kansan vastustus.Huh! Eipä Tuomioja kovasti tyydy vastaamaan esitettyihin väitteisiin, vaan selittää kysymyksessä olevan eliitin ja köyhien vastakkainasettelu.
Tässä asetelmassa sosialidemokraattien ei tarvitse empiä. Oikea paikka löytyy helposti, jos vastakkainasettelu kuvattaisiin todellisuutta paremmin vastaavasti siten, että vastakkain ovat hyvinvoivan ja rikkaan eliitin ja pieni- ja keskituloisten intressit.
No, sitaattejani selaillessa silmiini eksyy Tarja Filatov, joka kuvailee työministeriyttään (tosin tämä on varmaan tuherrettu jälkikäteen jostain tv-ohjelmasta, en ole 100% varma):
Ihmiset eivät ymmärrä, kuinka vaikeaa puuhaa tämä on. Jos työttömyydelle voisi tehdä jotain, kyllähän sille olisi jo tehty!Heh! No, kyllähän näkyvät tuon ratkaisseen muualla päin maailmaa varsin hyvin. Kaverini kävi Lontoossa ja etsi töitä - ensimmäisenä päivänä löytyi 8 satunnaista hommaa, joista vapaasti valita. Siinä ei irtisanominenkaan tai ikävä työympäristö paljoa tunnu, kun uusia töitä löytyy aina.
Ei mutta - entäs Tarja?
Halonen toteaa Hufvudstadsbladetissa, että esim. valuutansiirroista perittävä nk. Tobinin vero on asiantuntijoiden mukaan mahdollista toteuttaa.Oh. Tarja unohtaa kertoa, että asiantuntijoiden mukaan Tobinin vero ei kuitenkaan toteuta toivottuja tavoitteita. Ja tämähän se Tobinin veron yleisin perustelu on, että ei kysymys ole siitä, toteuttako se jotain tavoitteita, vaan siitä, että vero itsessään on osoitus solidaarisuudesta. Viis toimivuudesta ja vaikutuksista ihmisten elämään.
Vähän kuivakaksi jää sosialistien argumentaatio. Politiikka sinällään tuntuu olevan itseisarvo - ei instrumentti parempaan maailmaan. Tämä on tietysti melkoinen virhepäätelmä - ei lakeja noudateta niiden itsensä takia, vaan koska niiden noudattamisesta seuraa jotain hyödyllistä.
Lohtua tuovat puolestaan Virginia Postrelin vuonna 1999 Mont Pelerin societyssa pitämän puheen tiivistelmä hiipivän sosialismin vaaroista:
Having spent some time recently in Sweden, I find it hard to imagine that Swedish socialism is creeping anywhere, except possibly under a rock to hide.
maanantaina, joulukuuta 06, 2004
Gary Becker ja Richard Posner blogosfäärissä
Yay!
Gary Becker ja Richard Posner ovat panneet blogin pystyyn. Jos Bertrand Russellin looginen ote politiikkaan ja yhteiskuntaan tuntuu läheiseltä, vitsi, lukekaa näitä jätkiä:
Gary Becker ja Richard Posner ovat panneet blogin pystyyn. Jos Bertrand Russellin looginen ote politiikkaan ja yhteiskuntaan tuntuu läheiseltä, vitsi, lukekaa näitä jätkiä:
Blogging is a major new social, political, and economic phenomenon. It is a fresh and striking exemplification of Friedrich Hayek?s thesis that knowledge is widely distributed among people and that the challenge to society is to create mechanisms for pooling that knowledge. The powerful mechanism that was the focus of Hayek?s work, as as of economists generally, is the price system (the market). The newest mechanism is the ?blogosphere.? There are 4 million blogs. The internet enables the instantaneous pooling (and hence correction, refinement, and amplification) of the ideas and opinions, facts and images, reportage and scholarship, generated by bloggers.Esimerkiksi tässä jo nopeasti kuuluisaksi muodostuneessa esseessä Becker vääntää rautalangasta, kuinka huumeiden kysynnän joustamattomuuden takia huumeidenvastainen sota voi aiheuttaa yhteiskunnan hyvinvoinnille vain nettotappiota. Ja loppukaneettina hurmaavan matemaattiselle esitykselle:
Of course, perhaps the war on drugs has presumed a much higher elasticity, or the war may be based on interest group power rather than maximizing social welfare.Ai niin, ja hyvää itsenäisyyspäivää!
sunnuntai, joulukuuta 05, 2004
Lasten ja aikuisten välinen seksi
Guardian kertoo:
Ja jos oma kanta horjuu empiiristen todisteiden puutteessa tai uusien ilmaantuessa, kannattaa miettiä kuinka pysyvällä pohjalla omat arvot ovat. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön kielto voidaan perustella varmasti ilmankin, että tieteentekijöiden suita tarvitsee ruveta sulkemaan.
Ehkäpä hyvän ja perustellun kannan kriteeri pikemminkin olisi, että toivottaa avomielisesti kaiken empiirisen havaintoaineiston tervetulleeksi, mikä on omien näkemyksten kanssa ristiriidassa. Ehkäpä todella hyvä ja perusteltu kanta ei ole sellainen, josta pidetään kiinni ehdoin ja tahdoin ja pyritään hiljentämään erimielisten suut, vaan sellainen, joka haastaa vastapuolen refutoimaan väitteitä.
An academic awarded a doctorate by Glasgow University for his thesis which described sex between adults and children as sometimes positive was criticised last night by child abuse experts.Richard Yuill said his research, based on interviews with paedophiles and their victims, "challenged the assumption" that sexual relations between adults and under-16s were inherently abusive.
"The conclusions are that in such relationships I think you've got the good, the bad and the ugly, and that's where I stand on that," he said in the Times Higher Education Supplement.
But child abuse experts said his thesis would play into the hands of paedophiles who justified their actions by claiming their victims were willing participants.
Voi että, mitä puppua. Ehkäpä huumeidenkäytön vaarallisuuttakaan ei pitäisi tutkia - sehän saattaisi johtaa huumeidenkieltolain poistamiseen typeränä. Pedofilian tapauksessa on tietysti vielä niin selkeää, että lasten hyväksikäytön kieltävät lait ovat aivan universaalisti päteviä ja hyödyllisiä eikä joku kourallinen anekdootteja esiteltynä jossain väitöskirjassa muuta asiaa mihinkään. Olisipa painostavaa olla oikeasti tieteellinen tutkija jossain tuollaisella alalla. Tavallista positivistista tutkimusta tehdessä jatkuvasti joku tulisi riekkumaan, että et kai nyt vain availe tabuja tai anna meidän vastapuolelle aseita käsiin. Kukaan pedofiili tuskin väikkärin luettuaan ryntää toteuttamaan mielihalujaan.
Ja jos oma kanta horjuu empiiristen todisteiden puutteessa tai uusien ilmaantuessa, kannattaa miettiä kuinka pysyvällä pohjalla omat arvot ovat. Lasten seksuaalisen hyväksikäytön kielto voidaan perustella varmasti ilmankin, että tieteentekijöiden suita tarvitsee ruveta sulkemaan.
Ehkäpä hyvän ja perustellun kannan kriteeri pikemminkin olisi, että toivottaa avomielisesti kaiken empiirisen havaintoaineiston tervetulleeksi, mikä on omien näkemyksten kanssa ristiriidassa. Ehkäpä todella hyvä ja perusteltu kanta ei ole sellainen, josta pidetään kiinni ehdoin ja tahdoin ja pyritään hiljentämään erimielisten suut, vaan sellainen, joka haastaa vastapuolen refutoimaan väitteitä.
Ryti toisiksi suurin suomalainen
Risto Ryti valittiin Mannerheimin jälkeen toisiksi suurimmaksi suomalaiseksi, ei suurella erolla. Miksi tämä kiinnostaa libertaareja? Koska Ryti oli hyvin pitkälle klassinen liberaali, mikä nykyoloissa tarkoittaisi lähinnä libertarismia. Presidentti.fi:
Ryti vastusti kaikkea valtion puuttumista talouselämään. Mitä enemmän valtiovalta talouteen vaikuttaisi, sitä enemmän haittaa syntyisi, oli hänen linjansa. Jo yksinomaan tämän takia sosialistinen talouspolitiikka ja erityisesti sen neuvostoliittolainen muoto olivat hänelle vastenmielisiä. Sortovuosien ja kansalaissodan kokemusten jälkeen hän oli ehdottomasti neuvostovastainen. Hän ei hyväksynyt myöskään saksalaista kansallissosialismia. Se ei ollut hänen talousteoreettisen ajattelunsa mukaan elinkelpoinen malli. Saksalainen kulttuuri ei ollut hänelle muutenkaan läheinen. Ryti vastusti kotimaassakin lapuanliikettä ja äärioikeistolaisuutta kaikissa sen muodoissa. Ryti oli ennen muuta brittiläisen sivistyksen ja kulttuurin sekä amerikkalaisen vapaan yritteliäisyyden suuri ihailija.No, sosiaalidarwinismia Rytin ajattelu ei nyt kyllä ihan kuitenkaan ollut.
Jo valtiovarainministerinä ja sitten Suomen Pankin pääjohtajana Rytin tavoitteeksi tuli markan arvon sitominen kultakantaan. Voimakkaan inflaation aikana 1920-luvun alussa kansalaisten mielissä kimmelsi tavoittelemisen arvoisena vuosi 1913, viimeinen kokonainen rauhanvuosi ennen suursotaa. Suomessakin markan arvo oli pudonnut tästä 1/11 osaan. Rytin mielestä kultakanta oli maailman paras rahajärjestelmä, parempaa ihmiskunta ei ollut keksinyt. Rytiä onkin pidetty ortodoksisena klassisen liberalistisen talousteorian kannattajana. Kultakantakysymyksessä hän ei kuitenkaan osoittanut jäykkyyttä, vaan joustavaa realismia. Hänen johdollaan Suomi ei valinnut erittäin vaikeaa deflatorista ratkaisumallia kuten monet muut Euroopan maat. Hän torjui päättäväisesti ajatuksen, että Suomessa yritettäisiin palata vanhaan kultamarkan arvoon.
Rytin lääkkeet suuresta lamasta selviytymiseksi olivat karvaat. Hän osoittautui tervehdyttämispolitiikassaan aika armottomaksi, ja hänen nimestään tuli maaseudun tilojen konkurssihuutokauppojen aallon myötä melkein kirosana. Ryti ei myöskään ollut ajattelutavaltaan sosiaalinen. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän säännöllisesti vastusti työttömyystöiden järjestämistä ja köyhäinapuun tarkoitettujen menojen lisäämistä. Rytin ajattelu oli eräänlaista sosiaalidarvinismia: jos joku ei onnistu eikä pärjää, se on hänen omaa syytään. Keinotekoisesti yksityisiä henkilöitä ei tule tukea sen enempää kuin kannattamattomia yrityksiäkään. Kansantalous on kuin puu, jossa jotkut oksat vihertävät ja kasvavat, jotkut taas kuihtuvat pois, ja se on vain hyvä asia.
lauantaina, joulukuuta 04, 2004
Individualismi
Individualismilla on Suomessa usein jonkinlainen negatiivinen kaiku. Tämä useimmiten johtuu siitä, että ihmiset luulevat individualismin tarkoittavan joko isolationismia tai egoismia. Molemmat väärin - tätäkin kirjoittava individualisti on erittäin altruistinen henkilö, joka kuuluu yli tusinaan rekisteröityyn yhdistykseen ja about yhtä moneen muunlaiseen vakiintuneeseen yhteisöön.
Rolling Stone -lehden vanha toimittaja Dave Marsh luonnostelee omaa kollektiivisena pitämään yhteiskuntafilosofiaansa:
Todellinen yhteisöllisyys - vapaaehtoinen - voi rakentua vain individualistisissa raameissa. Yksilöllä ei ole mitään inherenttejä velvollisuuksia mitään yhteisöä tai ryhmää kohtaan, eikä häntä pakoteta kuulumaan tai tunnustamaan mitään yhteisöä, mihin hän ei ole vapaaehtoisesti liittynyt. Poliittinen yhteisöllisyys on lähes kaikissa muodoissaan tuhoon tuomittua. Valtionkirkko on ajat sitten lähtenyt palvelemaan korruptoituneiden ja poliittisesta vallasta pitävien patriarkkojen etua, ja iloinen, moniarvoinen uskonnollisuus on unohtunut ajat sitten - toisena esimerkkinä on Ranskan tiukka laicite, kirkon ja valtion ero, jossa yhden laimean kaikille sopivan yhteisön sijaan on monenmonia heterogeenisiä pieniä uskontokuntia: osa iloisia ja värikkäitä railakkaine gospel-jumalanpalveluksineen, osa hiljaisia ja synkkiä. Järkevä uskonnollinenkin henkilökin kannattaisi täten puhdasta poliittista individualismia eli voluntarismia uskonnon suhteen - uskonnonvapautta siis, yksilönvapautta.
Charles Dickens puolestaan on esimerkki altruistisesta, mutta äärimmäisen individualistisesta henkilöstä - tunnen monesti sympatiaa hänen juttujaan kohtaan. Individualistien syyttäminen egoismista on jotenkin vähän pieleenmenevää siis - etenkin kun esimerkiksi individualistiskapitalistinen näkemys vaikkapa tuloeroihin kumpuaa ihan taloustieteiden ymmärtämisestä: jokainen työntekijä tienaa työmarkkinoilla oman rajatuottavuutensa, eli tuotoksensa yhteiskunnalle - korkea palkka ei ole muilta pois. Jos asut autiolla saarella kaverisi kanssa ja kaverisi ahkerana tyyppinä pyydystää 10 kalaa, ei kai sinun oikeuksiasi vain ole loukattu millään tapaa?
Kollektiivisuuden egoismin tiivistää hyvin vaikkapa Oscar Wilde:
Individualismi on siis yleisesti ottaen yhteiskuntatieteissäkin se tieteellisempi lähestymistapa. Ilman muuta kaikki ihmisen tieto on karkeistuksia, yleistyksiä ja holismia, ehkä sitten kvanttimekaniikkaa lukuunottamatta - ja pragmaattisesti ajatellen holistisemmistakin näkemyksistä voi joskus olla hyötyä, aivan kuten kollektiivisista näkemyksistä yhteiskuntatieteissä. Useimmiten vain karkeistuksessa menetetään arvokasta tietoa.
Usein jonkinlainen rousseaulainen kollektiivinen etiikka voidaan refutoida jo yksinkertaisesti sekularismin vaatimuksella. Tällaisissa tapauksissa nojataan johonkin yliluonnolliseen "kansan yleistahtoon" . Rousseaulainen kollektivismi elää yhä tänäkin päivänä esim. kovempia vankeusrangaistuksia vaatimien toitottamassa "kansan kollektiivisessa oikeustajussa". Empiirisiä havaintoja kysyttäessä kollektiivisen oikeustajun kannattajat pyytävät vain laskeutumaan keskiolutkuppiloihin kansan pareihin, missä tämä kollektiivinen näkemys on aistittavissa ihmisten mielipiteistä - aivan kuten pyhä henki lestadiolaiskonventiossa tai hegeliläinen absoluutti julkisen terveysaseman leikkausjonoissa. Siis ei, empiirisen havainnon kriteeriö ei täyty, eikä lähes mikään järkeen perustuva moraali voi siis lähteä mistään kollektiivisesta emergenssistä itseisarvona.
Tämän virheen tekee kuitenkin esimerkiksi arkkipiispa Vikström:
Rolling Stone -lehden vanha toimittaja Dave Marsh luonnostelee omaa kollektiivisena pitämään yhteiskuntafilosofiaansa:
I'm trying to find a way to develop a society where people work cooperatively most of the time in order to act on individuality some of the time.Sellainen aate on jo, Dave, sitä kutsutaan juurikin individualismiksi. Eräänlaisia näkemyksiä individualistisesta etiikasta kutsutaan joskus voluntarismiksi, joskus kontraktarianismiksi - yksilöllä on oikeuksia, eikä yhteisöllä. Ihmiset saavat toki yksinään erakoitua ja piiloutua luolaan, jos haluavat, mutta halutessaan jotain muilta heidän täytyy vapaaehtoisesti se saada - joko lahjoituksena tai tekemällä työtä. On ihmisten omassa intressissä tehdä yhteistyötä muiden kanssa, mutta kellään ei ole mitään inherenttiä velvollisuutta "kantaa korttaan kekoon" - jos haluaa istua kotona nälkäkuolemaan asti, siihen on oikeus. Kenenkään järkevän egoistinkaan etu minkäänlainen isolationismi ei kuitenkaan ole - individualismi ei siis ole isolationismia.
Todellinen yhteisöllisyys - vapaaehtoinen - voi rakentua vain individualistisissa raameissa. Yksilöllä ei ole mitään inherenttejä velvollisuuksia mitään yhteisöä tai ryhmää kohtaan, eikä häntä pakoteta kuulumaan tai tunnustamaan mitään yhteisöä, mihin hän ei ole vapaaehtoisesti liittynyt. Poliittinen yhteisöllisyys on lähes kaikissa muodoissaan tuhoon tuomittua. Valtionkirkko on ajat sitten lähtenyt palvelemaan korruptoituneiden ja poliittisesta vallasta pitävien patriarkkojen etua, ja iloinen, moniarvoinen uskonnollisuus on unohtunut ajat sitten - toisena esimerkkinä on Ranskan tiukka laicite, kirkon ja valtion ero, jossa yhden laimean kaikille sopivan yhteisön sijaan on monenmonia heterogeenisiä pieniä uskontokuntia: osa iloisia ja värikkäitä railakkaine gospel-jumalanpalveluksineen, osa hiljaisia ja synkkiä. Järkevä uskonnollinenkin henkilökin kannattaisi täten puhdasta poliittista individualismia eli voluntarismia uskonnon suhteen - uskonnonvapautta siis, yksilönvapautta.
Charles Dickens puolestaan on esimerkki altruistisesta, mutta äärimmäisen individualistisesta henkilöstä - tunnen monesti sympatiaa hänen juttujaan kohtaan. Individualistien syyttäminen egoismista on jotenkin vähän pieleenmenevää siis - etenkin kun esimerkiksi individualistiskapitalistinen näkemys vaikkapa tuloeroihin kumpuaa ihan taloustieteiden ymmärtämisestä: jokainen työntekijä tienaa työmarkkinoilla oman rajatuottavuutensa, eli tuotoksensa yhteiskunnalle - korkea palkka ei ole muilta pois. Jos asut autiolla saarella kaverisi kanssa ja kaverisi ahkerana tyyppinä pyydystää 10 kalaa, ei kai sinun oikeuksiasi vain ole loukattu millään tapaa?
Kollektiivisuuden egoismin tiivistää hyvin vaikkapa Oscar Wilde:
Selfishness is not living as one wishes to live, it is asking others to live as one wishes to live.Individualistinen näkemys yhteiskuntaan on käytännössä sama asia kuin reduktionistinen näkemys luonnontieteisiin - ja molempien pitäisi olla palautettavissa toisiinsa. Ihmisten suoranainen irrationaalinen vastustus individualismia kohtaan on järjellä ajatellen usein samalla tasolla kuin vastustus reduktionismia kohtaan. Kyseessä kun ei ole ideologian vastustaminen, vaan tosiasioiden ymmärtämättömyys. Suosittelen lukemaan vaikkapa tämän Kari Enqvistin artikkelin.
Individualismi on siis yleisesti ottaen yhteiskuntatieteissäkin se tieteellisempi lähestymistapa. Ilman muuta kaikki ihmisen tieto on karkeistuksia, yleistyksiä ja holismia, ehkä sitten kvanttimekaniikkaa lukuunottamatta - ja pragmaattisesti ajatellen holistisemmistakin näkemyksistä voi joskus olla hyötyä, aivan kuten kollektiivisista näkemyksistä yhteiskuntatieteissä. Useimmiten vain karkeistuksessa menetetään arvokasta tietoa.
Usein jonkinlainen rousseaulainen kollektiivinen etiikka voidaan refutoida jo yksinkertaisesti sekularismin vaatimuksella. Tällaisissa tapauksissa nojataan johonkin yliluonnolliseen "kansan yleistahtoon" . Rousseaulainen kollektivismi elää yhä tänäkin päivänä esim. kovempia vankeusrangaistuksia vaatimien toitottamassa "kansan kollektiivisessa oikeustajussa". Empiirisiä havaintoja kysyttäessä kollektiivisen oikeustajun kannattajat pyytävät vain laskeutumaan keskiolutkuppiloihin kansan pareihin, missä tämä kollektiivinen näkemys on aistittavissa ihmisten mielipiteistä - aivan kuten pyhä henki lestadiolaiskonventiossa tai hegeliläinen absoluutti julkisen terveysaseman leikkausjonoissa. Siis ei, empiirisen havainnon kriteeriö ei täyty, eikä lähes mikään järkeen perustuva moraali voi siis lähteä mistään kollektiivisesta emergenssistä itseisarvona.
Tämän virheen tekee kuitenkin esimerkiksi arkkipiispa Vikström:
Arkkipiispan mukaan hyvinvointivaltio on institutionalisoitua solidaarisuutta ja oikeudenmukaisuutta.Toisaalta, järjen ja moraalin yhteensovittaminen ei muutenkaan ole kovin pop juttu nykyisin - etenkään kirkon piirissä.
perjantaina, joulukuuta 03, 2004
Koukussa?
Ehkäpä marijuanan voisi laillistaa, muta tokihan kovemmat huumeet ovat niin addiktoivia, että on ihmisille parhaaksi, että ne kielletään? No tässäpä mielenkiintoinen argumentti:
An American doctor has claimed that cheese can be as addictive as morphine.Dr. Neal Barnard, president of the Physicians Committee on Responsible Medicine, says cheese is addictive because it contains small amounts of morphine from cows' liver.
In his book - Breaking the Food Seduction: The Hidden Reasons Behind Food Cravings and Seven Steps to End them Naturally - he explains why people are hooked on products like cheese, meat, sugar and chocolate.
Niinpä. Tietenkin nikotiinikin on heroiinia addiktoivampaa.
Ja kaikki tehtävät, jotka valtio omaksuu, ovat pois yhteiskunnalta. Kun valtio kerran huolehtii puolestamme ruokavaliostamme, meidän ei tarvitse. Jos valtio ei huolehtisi, eikö sitten kukaan - vai opettelisivatko ihmiset itse huolehtimaan itsestään?
Reason-lehden ratkiriemukkassa Dave Barry -haastattelussa Dave kertoo kirjoittaneensa kolumnin, jossa hän vakavissaan pyysi poikaansa pitämään pyöräilykypärää, vaikka näyttikin täysin dorkalta sellainen päässään. Niinpä hänen postilaatikkonsa oli täynnä addresseja, joissa kerättiin nimiä lakeja varten, jotka pakollistaisivat kypäränkäytön.
Henkilön kunnosta, elämäntavoista ja ruokailutottumuksista voi oikeasti huolehtia vain henkilö itse, kenties ystäviensä ja perheensä tuella. Jos joku kuitenkin on niin syrjäytynyt, ettei hänellä tällaista tukiverkkoa ole, eivät sakot tai vankilatuomio ja yhä kovempi eristäminen yhteiskunnasta voi ainakaan positiivista vaikutusta saada aikaan.
torstaina, joulukuuta 02, 2004
Eroa kirkosta
Älä tue lasten ympärileikkausta advokoivia julkisia mielipiteitä, eroa kirkosta. Jos kaipaat yhteisöllisyyttä, ala toimimaan kaupunginosayhdistyksessäsi, tai ryhdy aktiiviseksi punaiseen ristiin. Jos kaipaat lapsi- ja nuoristotoimintaa, liity partioon tai ala käymään nuorisotalolla. Jos haluat auttaa vähäosaisia kaukaisissa maissa, aloita kuukausittaiset lahjoitukset Amnestylle. Jos oikeasti uskot jumalaan, oma henkilökohtainen usko on tärkeämpää kuin instituutio.
Mutta eroa kirkosta.
Kuten hienoa kyllä, kaikki muutkin tekevät - lokakuussa 1129 eronnutta, joulukuussa 1923. Eroaminen kiihtyy eksponentiaalisesti.
Mutta eroa kirkosta.
Kuten hienoa kyllä, kaikki muutkin tekevät - lokakuussa 1129 eronnutta, joulukuussa 1923. Eroaminen kiihtyy eksponentiaalisesti.
Immateriaalioikeudet
Vapaaseen markkinatalouteen kuuluu tiukka omistusoikeuden kriteeriö - verrattuna heikkoihin, poliittisen vallan kanssa sotkettuihin markkinatalouksiin, kuten Venäjään ja Brasiliaan. Jostain syystä ihmiset kuitenkin kuvittelevat, että WTO:n ajama holistinen "omistusoikeuspaketti" on jotenkin olennainen osa vapaata markkinataloutta.
Harva libertaari hyväksyy valtion yrityksille myöntämiä etuoikeuksia kuten patentteja. Usein kysymys yritetään kääntää jonkinlaiseksi "luonnolliseksi oikeudeksi" ideaan, vaikka tietenkin ainoa järkevä analyysi tällaiseen lainsäädäntöön voi olla tehokkuusperiaate. Etenkin, kun patenttilainsäädäntö kaiken muun lainsäädännön tavoin ryömii ja kiemurtelee muillekin kuin järkeville elämänaloille: ohjelmistopatentteja tai esim. geenien patentointia tuskin kannattaa kukaan. Ehkäpä patenttilainsäädäntö ei motivoi yrityksiä kuitenkaan tuotekehityksessään ihan niin paljoa, ettäkö se ei kuitenkaan loppupeleissä aiheuttaisi hyvinvointitappiota. Suurimmassa osassa keksintöjä yksi yritys tai henkilö ei kuitenkaan ole tehnyt niin valtavasti uraauurtavaa kehitystyötä yhdellä tieteen osa-alueella, ettäkö patentti olisi paikallaan. Pikemminkin tieteenteko tapahtuu useilla suunnilla yhtäaikaa ja lopullinen keksintö kuten lääke on enää vain pieni osa kokonaiskehitystyötä.
Tekijänoikeudet musiikkiin, elokuviin tai kirjoituksiin sen sijaan eivät ole aivan niin selkeä nakki. Ilman tekijänoikeuslakia, syntyisikö kulttuurissa yhtä laajamittaista levy- ja elokuvateollisuutta? No, uusimmat ja kalleimmat Hollywood-elokuvat leviävät nykyisinkin netissä jo hyvän aikaa ennen ensi-iltojaan, mutta elokuvissakävijöiden määrä ei ole juurikaan tippunut. Musiikinkin levittäminen netissä taitaa pikemminkin olla musateollisuudelle hyväksi - ainakin omakohtaiset kokemukseni viittaisivat näin, kuten myös monet aiheesta tehdyt kyselyt. Ihmiset ovat kyllä ihan valmiita maksamaan siitä levystä sen 10-20 euroa suttuisten MP3:n sijaan: lähinnä MP3:t ovat hyvä tapa esikuunnella musiikkia. Ehkäpä tekijänoikeuslainsäädännön puuttuminen johtaisi kulttuurin desentralisoitumiseen - tietysti se, onko tämä ilmiö toivottavaa, on henkilökohtainen kysymys.
Fanit ovat tehneet Beach Boysien kuuluisan, lopulta julkaisemattoman Smile-levyn jäljellejääneistä nauhoituksista lukuisia hienoja miksauksia, joissa yritetään arvailla, mitä Brian Wilson lopulta haki. Nyt, kun Wilson vanhoilla päivillään on itse saattanut Smilen loppuun, täytyy sanoa sen jäävän toiseksi monille fanien miksauksille.
Toisaalta, kuten Jukka Kemppinen hakee IPR Info -lehden kolumnissaan, suuri osa tekijänoikeudellisista järjestelyistä voitaisiin varmasti hoitaa puhtaasti sopimusoikeuteen perustuen. (Kemppinen taitaa muuten olla kaapilibertaari - hänen haparoiden hakemansa käsitykset yksinkertaisista puitteista, joiden pohjalta monimutkaiset sosiaaliset järjestykset rakentuvat, ovat kuin suoraan Hayekin tai Virginia Postrelin teksteistä. Tekisi mieli postittaa hänelle kopio Kohtalokkaasta ylimielestä)
Kuuluisin tekijänoikeuksia haastava teksti on kuitenkin Yochai Benklerin essee Coasen pingviini, jossa hän esittelee hintojen ohjaaman markkinatuotannon ja johdetun yritystuotannon lisäksi 2000-luvulla kukoistavat kolmannen tuotantotavan, yhteismaaperustaisen vertaistuotannon (okei, huono suomennos - alkup. termi on commons-based peer production). Esimerkkejä ovat Linux tai vapaa tietosanakirja, Wikipedia, joka on ajat sitten ohittanut tiedon määrässä mitkään paperiset tietosanakirjat. Kun kerran yrityksillä ja yksityishenkilöillä voi molemmilla olla jopa omassa intressissään osallistua tällaiseen tuotantoon ilman kontrollia lopputuloksen leviämisestä, ovatko tekijänoikeudet enää kovin hyvin perusteltuja? Yrityksetkin tuntuvat osallistuvan Linuxin eri osa-alueiden kehittämiseen ihan omasta intressistään, eivät suinkaan hyväntekeväisyydestä toisin kuin usein luullaan. Wikipediassa tosin tällä hetkellä tuotannosta vastaavat lähinnä yksityishenkilöt, mutta pointti on täysin sama - loistava lopputulos ilman tekijänoikeuksia.
Oman näkemykseni mukaan riittävä kannuste taiteelliseen tuotantoon olisi varmasti tekijänoikeuslaki, joka lähinnä muistuttaisi jonkinlaista Creative Commons - lisenssiä. Jos käyttää jonkun muun biisiä omassa miksauksessaan, pitäisi mainita lähde, ja niin edespäin.
Harva libertaari hyväksyy valtion yrityksille myöntämiä etuoikeuksia kuten patentteja. Usein kysymys yritetään kääntää jonkinlaiseksi "luonnolliseksi oikeudeksi" ideaan, vaikka tietenkin ainoa järkevä analyysi tällaiseen lainsäädäntöön voi olla tehokkuusperiaate. Etenkin, kun patenttilainsäädäntö kaiken muun lainsäädännön tavoin ryömii ja kiemurtelee muillekin kuin järkeville elämänaloille: ohjelmistopatentteja tai esim. geenien patentointia tuskin kannattaa kukaan. Ehkäpä patenttilainsäädäntö ei motivoi yrityksiä kuitenkaan tuotekehityksessään ihan niin paljoa, ettäkö se ei kuitenkaan loppupeleissä aiheuttaisi hyvinvointitappiota. Suurimmassa osassa keksintöjä yksi yritys tai henkilö ei kuitenkaan ole tehnyt niin valtavasti uraauurtavaa kehitystyötä yhdellä tieteen osa-alueella, ettäkö patentti olisi paikallaan. Pikemminkin tieteenteko tapahtuu useilla suunnilla yhtäaikaa ja lopullinen keksintö kuten lääke on enää vain pieni osa kokonaiskehitystyötä.
Tekijänoikeudet musiikkiin, elokuviin tai kirjoituksiin sen sijaan eivät ole aivan niin selkeä nakki. Ilman tekijänoikeuslakia, syntyisikö kulttuurissa yhtä laajamittaista levy- ja elokuvateollisuutta? No, uusimmat ja kalleimmat Hollywood-elokuvat leviävät nykyisinkin netissä jo hyvän aikaa ennen ensi-iltojaan, mutta elokuvissakävijöiden määrä ei ole juurikaan tippunut. Musiikinkin levittäminen netissä taitaa pikemminkin olla musateollisuudelle hyväksi - ainakin omakohtaiset kokemukseni viittaisivat näin, kuten myös monet aiheesta tehdyt kyselyt. Ihmiset ovat kyllä ihan valmiita maksamaan siitä levystä sen 10-20 euroa suttuisten MP3:n sijaan: lähinnä MP3:t ovat hyvä tapa esikuunnella musiikkia. Ehkäpä tekijänoikeuslainsäädännön puuttuminen johtaisi kulttuurin desentralisoitumiseen - tietysti se, onko tämä ilmiö toivottavaa, on henkilökohtainen kysymys.
Fanit ovat tehneet Beach Boysien kuuluisan, lopulta julkaisemattoman Smile-levyn jäljellejääneistä nauhoituksista lukuisia hienoja miksauksia, joissa yritetään arvailla, mitä Brian Wilson lopulta haki. Nyt, kun Wilson vanhoilla päivillään on itse saattanut Smilen loppuun, täytyy sanoa sen jäävän toiseksi monille fanien miksauksille.
Toisaalta, kuten Jukka Kemppinen hakee IPR Info -lehden kolumnissaan, suuri osa tekijänoikeudellisista järjestelyistä voitaisiin varmasti hoitaa puhtaasti sopimusoikeuteen perustuen. (Kemppinen taitaa muuten olla kaapilibertaari - hänen haparoiden hakemansa käsitykset yksinkertaisista puitteista, joiden pohjalta monimutkaiset sosiaaliset järjestykset rakentuvat, ovat kuin suoraan Hayekin tai Virginia Postrelin teksteistä. Tekisi mieli postittaa hänelle kopio Kohtalokkaasta ylimielestä)
Kuuluisin tekijänoikeuksia haastava teksti on kuitenkin Yochai Benklerin essee Coasen pingviini, jossa hän esittelee hintojen ohjaaman markkinatuotannon ja johdetun yritystuotannon lisäksi 2000-luvulla kukoistavat kolmannen tuotantotavan, yhteismaaperustaisen vertaistuotannon (okei, huono suomennos - alkup. termi on commons-based peer production). Esimerkkejä ovat Linux tai vapaa tietosanakirja, Wikipedia, joka on ajat sitten ohittanut tiedon määrässä mitkään paperiset tietosanakirjat. Kun kerran yrityksillä ja yksityishenkilöillä voi molemmilla olla jopa omassa intressissään osallistua tällaiseen tuotantoon ilman kontrollia lopputuloksen leviämisestä, ovatko tekijänoikeudet enää kovin hyvin perusteltuja? Yrityksetkin tuntuvat osallistuvan Linuxin eri osa-alueiden kehittämiseen ihan omasta intressistään, eivät suinkaan hyväntekeväisyydestä toisin kuin usein luullaan. Wikipediassa tosin tällä hetkellä tuotannosta vastaavat lähinnä yksityishenkilöt, mutta pointti on täysin sama - loistava lopputulos ilman tekijänoikeuksia.
Oman näkemykseni mukaan riittävä kannuste taiteelliseen tuotantoon olisi varmasti tekijänoikeuslaki, joka lähinnä muistuttaisi jonkinlaista Creative Commons - lisenssiä. Jos käyttää jonkun muun biisiä omassa miksauksessaan, pitäisi mainita lähde, ja niin edespäin.
Lisää silpomisesta
Aiemmin mainittu kirkon kannanotto ympärileikkaukseen on juuri niin takaperoinen kuin kyseiseltä arkaaiselta populistilafkalta voi odottaa. On siis pakko jatkaa kritiikkiä parilla sanalla...
Ensinkin, kirkon pitäisi olla perusteluissaan hieman johdonmukaisempi. Mikäli kirkko kannattaa ihmisoikeuksia, sen tulisi kunnioittaa niitä riippumatta sukupuolesta. Jos lasten silpominen on oikein miesten kohdalla, se on oikein myös naisten kohdalla, ja päin vastoin. Luonnonoikeudellinen libertarismi ei voi ottaa kantaa uskontoon, mutta se sanelee kyllä tietyt asiat joita ei saa tehdä, oli syynä uskonto tai ei. Tässä se sanelee, ettei lapsia saa silpoa, ja jos tästä seuraa ristiriita kirkon opetusten kanssa, on vain kohtuullista että kirkko pannaan lain avulla kuriin.
Toisekseen, mikäli kirkko noudattaa konsekventialistista moraalia, sen tulisi ottaa huomioon ympärileikkauksen seuraamukset. Ne ovat miehen seksuaalisuudelle melko merkittävät, kuten juutalaiset oppineetkin myöntävät -- ympärileikkauksen tarkoituksena on nimenomaan vähentää seksuaalista halua ja kykyä. Ylipäänsä kyseessä on sekulaarein perustein tarpeeton ja selvästi riskialtis operaatio, johon ei ole suostuttu omakohtaisesti. Niinpä myöskään tiukka utilitaarilibertaari ei voi olla kirkon kanssa samaa mieltä ympärileikkauksista.
Kolmannekseen, kirkolta näyttää kokonaan unohtuneen ympärileikkauksen käytäntö ja historia. Mikäli luovimme gradualismin ja päivänpolitiikan hämärässä välimaastossa, voimme puhua myös siitä millainen ympärileikkaus voisi olla perusteltavissa ja millainen ei. Varmastikaan haitallinen ei ole, mikäli saman tehtävän täyttävä harmittomampi operaatio on saatavilla. Ja sehän on -- ilmeisesti alkuperäinen milah ei sisältänyt läheskään kaikkia nykyisen radikaalin ympärileikkauksen (periah) riskejä. Niinpä kulttuurirelativistiset argumentit voidaan tässä itse asiassa saattaa osittain linjaan utilitaarilibertaarin laillisen raamin kanssa käyttämällä haitattomampaa ympärileikkausseremoniaa.
Ja neljänneksi, kun kirkko puhuu oikeudesta omaan kulttuuriin, se tuntuu samalla puhuvan jonkinlaisen uskonnollisen ja kulttuurideterminismin puolesta. Mies syntyy juutalaiseksi ja syrjäytyy jollei häntä ympärileikata. Mutta tällainen näkökulmahan on täysin älytön uskontokunnalta, joka kuitenkin seuraa kääntymistä edellyttävää lähetyskäskyä. Periaatteessa johdonmukainen kristinusko olisi siis täydessä sopusoinnussa sellaisen libertaarin lain kanssa, joka kieltää niin lasten ympärileikkaukset kuin (laillisesti merkittävän) lapsikasteenkin. Harmi vain nimenomaan luterilaisella kirkolla on tässä oma lehmä ojassa...
Viimein täytyy sanoa pari sanaa siitä miksi tämä aihe herättää libertaareissa intohimoja. Syitä on useita. Ensinkin, usein unohdetaan mitä lasten oikeudet todella merkitsevät. Ne nimittäin pohjautuvat individualistiselle luonnonoikeusteorialle siinä missä laajemmat ihmisoikeudetkin. Ne eivät ole vain sattumanvaraisia mukavia juttuja lapsille, vaan perusoikeuksia, jotka on tarkoitettu lastenkin kohdalla rajaamaan vanhempien, yhteisön, valtion, enemmistön, uskonnon ja vastaavien auktoriteettien mielivaltaa. Kannattaa siis aina muistaa, että monet tällaiset auktoriteetit ovat lasten laillisista oikeuksista puhuttaessa itse asiassa vastaanottavassa päässä. Tässä ev.lut. kirkko lapsikasteineen on hyvä esimerkki, ja sen puheet ympärileikkauksesta kädenojennus vielä huonommin käyttäytyvälle sukulaisuskonnolle.
Toisekseen, lasten oikeudet ylipäänsä ovat libertaareille kuuma peruna, koska niiden laajuudesta ei ole yhteisymmärrystä. Ympärileikkaus on sitten yksi tärkeimmistä esimerkeistä, joissa libertaarit perusoikeudet ja nykykulttuuri menevät selvästi ristiin.
Kolmanneksi, ympärileikkaus on myös tietoinen, uskonnon nojalla tehty poikkeus yleisesti hyväksyttyihin perusoikeuksiin. Se ylittää liberaaleille olennaisen uskonnon ja lain välisen raja-aidan täysin riippumatta siitä, tulisiko lapsilla lopulta olla oikeus näin laajaan koskemattomuuteen vai ei.
Syytä mielenkiintoon siis riittää, ja aiheesta taatusti puhutaan blogissa vielä monet kerrat.
Ensinkin, kirkon pitäisi olla perusteluissaan hieman johdonmukaisempi. Mikäli kirkko kannattaa ihmisoikeuksia, sen tulisi kunnioittaa niitä riippumatta sukupuolesta. Jos lasten silpominen on oikein miesten kohdalla, se on oikein myös naisten kohdalla, ja päin vastoin. Luonnonoikeudellinen libertarismi ei voi ottaa kantaa uskontoon, mutta se sanelee kyllä tietyt asiat joita ei saa tehdä, oli syynä uskonto tai ei. Tässä se sanelee, ettei lapsia saa silpoa, ja jos tästä seuraa ristiriita kirkon opetusten kanssa, on vain kohtuullista että kirkko pannaan lain avulla kuriin.
Toisekseen, mikäli kirkko noudattaa konsekventialistista moraalia, sen tulisi ottaa huomioon ympärileikkauksen seuraamukset. Ne ovat miehen seksuaalisuudelle melko merkittävät, kuten juutalaiset oppineetkin myöntävät -- ympärileikkauksen tarkoituksena on nimenomaan vähentää seksuaalista halua ja kykyä. Ylipäänsä kyseessä on sekulaarein perustein tarpeeton ja selvästi riskialtis operaatio, johon ei ole suostuttu omakohtaisesti. Niinpä myöskään tiukka utilitaarilibertaari ei voi olla kirkon kanssa samaa mieltä ympärileikkauksista.
Kolmannekseen, kirkolta näyttää kokonaan unohtuneen ympärileikkauksen käytäntö ja historia. Mikäli luovimme gradualismin ja päivänpolitiikan hämärässä välimaastossa, voimme puhua myös siitä millainen ympärileikkaus voisi olla perusteltavissa ja millainen ei. Varmastikaan haitallinen ei ole, mikäli saman tehtävän täyttävä harmittomampi operaatio on saatavilla. Ja sehän on -- ilmeisesti alkuperäinen milah ei sisältänyt läheskään kaikkia nykyisen radikaalin ympärileikkauksen (periah) riskejä. Niinpä kulttuurirelativistiset argumentit voidaan tässä itse asiassa saattaa osittain linjaan utilitaarilibertaarin laillisen raamin kanssa käyttämällä haitattomampaa ympärileikkausseremoniaa.
Ja neljänneksi, kun kirkko puhuu oikeudesta omaan kulttuuriin, se tuntuu samalla puhuvan jonkinlaisen uskonnollisen ja kulttuurideterminismin puolesta. Mies syntyy juutalaiseksi ja syrjäytyy jollei häntä ympärileikata. Mutta tällainen näkökulmahan on täysin älytön uskontokunnalta, joka kuitenkin seuraa kääntymistä edellyttävää lähetyskäskyä. Periaatteessa johdonmukainen kristinusko olisi siis täydessä sopusoinnussa sellaisen libertaarin lain kanssa, joka kieltää niin lasten ympärileikkaukset kuin (laillisesti merkittävän) lapsikasteenkin. Harmi vain nimenomaan luterilaisella kirkolla on tässä oma lehmä ojassa...
Viimein täytyy sanoa pari sanaa siitä miksi tämä aihe herättää libertaareissa intohimoja. Syitä on useita. Ensinkin, usein unohdetaan mitä lasten oikeudet todella merkitsevät. Ne nimittäin pohjautuvat individualistiselle luonnonoikeusteorialle siinä missä laajemmat ihmisoikeudetkin. Ne eivät ole vain sattumanvaraisia mukavia juttuja lapsille, vaan perusoikeuksia, jotka on tarkoitettu lastenkin kohdalla rajaamaan vanhempien, yhteisön, valtion, enemmistön, uskonnon ja vastaavien auktoriteettien mielivaltaa. Kannattaa siis aina muistaa, että monet tällaiset auktoriteetit ovat lasten laillisista oikeuksista puhuttaessa itse asiassa vastaanottavassa päässä. Tässä ev.lut. kirkko lapsikasteineen on hyvä esimerkki, ja sen puheet ympärileikkauksesta kädenojennus vielä huonommin käyttäytyvälle sukulaisuskonnolle.
Toisekseen, lasten oikeudet ylipäänsä ovat libertaareille kuuma peruna, koska niiden laajuudesta ei ole yhteisymmärrystä. Ympärileikkaus on sitten yksi tärkeimmistä esimerkeistä, joissa libertaarit perusoikeudet ja nykykulttuuri menevät selvästi ristiin.
Kolmanneksi, ympärileikkaus on myös tietoinen, uskonnon nojalla tehty poikkeus yleisesti hyväksyttyihin perusoikeuksiin. Se ylittää liberaaleille olennaisen uskonnon ja lain välisen raja-aidan täysin riippumatta siitä, tulisiko lapsilla lopulta olla oikeus näin laajaan koskemattomuuteen vai ei.
Syytä mielenkiintoon siis riittää, ja aiheesta taatusti puhutaan blogissa vielä monet kerrat.
Saavatko lapsesi hyvää opetusta?
Vietin viime viikonlopun pienehkössä kylässä itä-Suomessa. Paikalla ollut äiti valitti, että heidän pienessä kyläkoulussaan opettaja ei opeta lainkaan - käyttää vain kaiken ajan pianon soitteluun. Kyllä, opettaja ei siis ollenkaan hoida virkavelvollisuuksiaan, sanavalintani ei ole retorinen vaan juuri niin kuin tilanne on.
Koko koulun kaikkien lasten vanhemmat yhteisesti halusivat päästä opettajasta eroon ja ovat vedonneet koululautakuntaan ja kunnallisvaltuustoon, jotta opettaja vaihtuisi. Opettaja ei kuitenkaan ole tehnyt virkavirhettä. Silloin, kun koululautakunnan tarkastaja kävi paikalla, hän opetti aivan mainiosti. Siispä kunnallisvaltuusto on voimaton, tai haluton tekemään mitään tilanteelle.
Samassa keskustelussa oli paikalla useampi opettaja ja jokainen näistä kertoi tuntevansa samanlaisia opettajia. Yhdessäkään tapauksessa näistä opettajista ei ole eroon päästy. Eli tämä ongelma ei ole harvinainen, vaan suhteellisen yleinen.
Miksi kunta sitten on kykenemätön näkemään, että opettaja on täysin kelvoton? Vanhemmat viettävät päivittäin monta tuntia lastensa kanssa ja kykenevät havaitsemaan millaista opetus on. He voivat keskustella keskenään ja tulla yhteisiin johtopäätöksiin siitä, onko vika opetuksessa vai jossain muualla. Kunnan virkamiehillä/edustajilla sen sijaan ei ole mitään tapaa saada todellista informaatiota siitä, mitä luokissa tapahtuu. Siispä päätökset tehdään väärin perustein ja vain toivotaan parasta.
Toki olen myös kuullut tapauksista, joissa kunta on ottanut vanhempien valitukset huomioon ja kyennyt erottamaan huonon opettajan. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että moni lapsi joutuu kärsimään huonoista opettajista ja vanhemmat joutuvat vain vierestä katsomaan voimattomina, kun lapsen elämää pilataan.
Kunta onkin väärä taho organisoimaan koulutusta. Sen päättäjien ei ole mahdollista hankkia tarvittavaa informaatiota, jotta koulutukseen liittyvät päätökset tehtäisiin järkevästi. Vanhemmilla, jotka viettävät aikaansa lastensa kanssa, sen sijaan on.
Vaikka kaikki vanhemmat eivät aktiivisesti seuraisi omien lapsiensa koulutaivalta (kaikki eivät tee sitä nykyäänkään), koulutuksen taso paranisi myös näiden lasten osalta. Tämä johtuu siitä, että huonosti toimiva koulu menettäisi kohtuullisen suuren osan asiakkaistaan ja joutuisi näin ollen helposti sulkemaan luukkunsa paremmin toimivan kilpailijan syödessä markkinan. Tai vaihtoehtoisesti tämä koulu joutuisi parantamaan omaa toimintaansa niin paljon, että kykenisi houkuttelemaan itselleen oppilaita.
Koko koulun kaikkien lasten vanhemmat yhteisesti halusivat päästä opettajasta eroon ja ovat vedonneet koululautakuntaan ja kunnallisvaltuustoon, jotta opettaja vaihtuisi. Opettaja ei kuitenkaan ole tehnyt virkavirhettä. Silloin, kun koululautakunnan tarkastaja kävi paikalla, hän opetti aivan mainiosti. Siispä kunnallisvaltuusto on voimaton, tai haluton tekemään mitään tilanteelle.
Samassa keskustelussa oli paikalla useampi opettaja ja jokainen näistä kertoi tuntevansa samanlaisia opettajia. Yhdessäkään tapauksessa näistä opettajista ei ole eroon päästy. Eli tämä ongelma ei ole harvinainen, vaan suhteellisen yleinen.
Miksi kunta sitten on kykenemätön näkemään, että opettaja on täysin kelvoton? Vanhemmat viettävät päivittäin monta tuntia lastensa kanssa ja kykenevät havaitsemaan millaista opetus on. He voivat keskustella keskenään ja tulla yhteisiin johtopäätöksiin siitä, onko vika opetuksessa vai jossain muualla. Kunnan virkamiehillä/edustajilla sen sijaan ei ole mitään tapaa saada todellista informaatiota siitä, mitä luokissa tapahtuu. Siispä päätökset tehdään väärin perustein ja vain toivotaan parasta.
Toki olen myös kuullut tapauksista, joissa kunta on ottanut vanhempien valitukset huomioon ja kyennyt erottamaan huonon opettajan. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että moni lapsi joutuu kärsimään huonoista opettajista ja vanhemmat joutuvat vain vierestä katsomaan voimattomina, kun lapsen elämää pilataan.
Kunta onkin väärä taho organisoimaan koulutusta. Sen päättäjien ei ole mahdollista hankkia tarvittavaa informaatiota, jotta koulutukseen liittyvät päätökset tehtäisiin järkevästi. Vanhemmilla, jotka viettävät aikaansa lastensa kanssa, sen sijaan on.
Vaikka kaikki vanhemmat eivät aktiivisesti seuraisi omien lapsiensa koulutaivalta (kaikki eivät tee sitä nykyäänkään), koulutuksen taso paranisi myös näiden lasten osalta. Tämä johtuu siitä, että huonosti toimiva koulu menettäisi kohtuullisen suuren osan asiakkaistaan ja joutuisi näin ollen helposti sulkemaan luukkunsa paremmin toimivan kilpailijan syödessä markkinan. Tai vaihtoehtoisesti tämä koulu joutuisi parantamaan omaa toimintaansa niin paljon, että kykenisi houkuttelemaan itselleen oppilaita.
USA rahoittaa pidättyvyysvalistusta
Bushin hallinto myöntää 170 miljoonaa euroa seksivalistukseen, jonka tarkoitus on opettaa pidättyväisyyteen.
Niin, harmi että meillä on valtionkirkko Suomessa eivätkä eturyhmäkenttää dominoi uskonnolliset hörhöt yhtä kovasti kuin USA:ssa. Sama asevelvollisuudesta. Ehkä suomalaisetkin silloin paremmin ymmärtäisivät, ettei "hyvinvointivaltiota" ole rakennettu minkään järkevän suunnitelman mukaan, vaan eturyhmien säännöillä, kunkin vetäessä omaan suuntaansa. Köyhien auttamisella nykyjärjestelmää ei ainakaan perustella, sen verran tasaisesti valtion rahat menevät rikkaillekin, ja elinkeinoelämän tukemiseen.
Nuoret oppivat mm., että sukuelinten koskettaminen voi johtaa raskauteen, abortti itsemurhaan ja että puolella amerikkalaisista homomiehistä on aids.
Niin, harmi että meillä on valtionkirkko Suomessa eivätkä eturyhmäkenttää dominoi uskonnolliset hörhöt yhtä kovasti kuin USA:ssa. Sama asevelvollisuudesta. Ehkä suomalaisetkin silloin paremmin ymmärtäisivät, ettei "hyvinvointivaltiota" ole rakennettu minkään järkevän suunnitelman mukaan, vaan eturyhmien säännöillä, kunkin vetäessä omaan suuntaansa. Köyhien auttamisella nykyjärjestelmää ei ainakaan perustella, sen verran tasaisesti valtion rahat menevät rikkaillekin, ja elinkeinoelämän tukemiseen.
Kirkko puolustamassa vauvojen silpomista
Luterilaisen kirkon Kirkko ja juutalaisuus -työryhmä otti kantaa poikien ympärileikkaukseen. Se tuli siihen tulokseen, että "juutalaisten poikien ympärileikkausta on tarkasteltava lähinnä identiteettiin ja uskonnonvapauteen liittyvänä kysymyksenä". Ympärileikkaus nähdään ensisijaisesti positiivisen uskonnonvapauden ilmentymänä - "jokaisella on oikeus toteuttaa omaa uskontoaan". Koska ympärileikkaus kuuluu olennaisena osana juutalaista identiteettiä, on se katsottava sellaiseksia asiaksi, jonka toteuttamiseen juutalaisilla on uskonnonvapauden varjolla oikeus.
Itse käsitän yleensä positiivisen ja negatiivisen vapauden eron niin, että positiivinen on oikeus johonkin, ja negatiivinen sitä aitoa vapautta. Negatiivisen vapauden rikkomiseksi muiden yksilöiden on tehtävä jotain - fyysisen koskemattomuuden rikkomiseksi jonkun on alettava pahoinpitelijäksi. Positiivinen vapaus on taas 'vapautta jostain', ja sen toteutumiseksi on tehtävä jotain - vapautta nälästä ei voi olla, ellei jotain toista pakoteta antamaan ruokaa.
Tässä mielessä vapaus ympärileikkaukseen on todellakin positiivinen vapaus. Se on juutalaisten vanhempien vapaus toteutettaa uskontoaan loukkaamalla lastensa fyysistä koskemattomuutta. Samoin kuin köyhien oikeus kohtuulliseen elintasoon taataan verottamalla rikkaampia (verotushan on tunnetusti varkautta).
Työryhmä asettaakin positiivisen uskonnonvapauden fyysisen koskemattomuuden edelle. Se katsoo uskonnonvapauden kuuluvan maailmanlaajuisiin ihmisoikeuksiin nimenomaan positiivisena (ei pelkästään negatiivisena, eli vapautena harjoittaa uskontoa kenenkään sitä estämättä). Työryhmän mielestä uskontoa saa siis harjoittaa muiden yksilöiden kustannuksella, ja vieläpä vaikka yksilö olisi puolustuskyvytön vauva.
Työryhmä ei katso, että ihmisoikeuksiin kuuluvaa itsemääräämisoikeutta rikottaisiin ympärileikkauksissa, vaikka "suostumukseen kykenemättömän henkilön koskemattomuuteen ei saa puuttua, jollei siitä ole hänelle hyötyä". Ympärileikkaus katsotaan lapselle kuuluvaksi oikeudeksi, koska aikuiset ymmärtävät sen niin, ja siksi siitä on hyötyä. Sanottakoon, etten itse oikein ymmärrä tuommoista logiikkaa.
Työryhmä toteaa myöskin, että mitään lääketieteellisiä haittoja ei ole osoitettu seuraavan ympärileikkauksesta. Tämä lienee täyttä huuhaata. Muun muassa ympärileikkausta vastustavan NOCIRC:n kotisivuilta löytyy paljon päinvastaista faktaa. Luulisi olevan aivan järjenmukaista ajatella, että terveen, luonnollisen ihmiskehon osan poistamisesta voi aina seurata jotain ongelmia, vaikka se pyrittäsiin tekemään mahdollisimman kliinisesti.
Lopuksi työryhmä päätyy korostamaan oikeutta omaan kulttuuriin ja identiteettiin. Lainaan tähän koko päätöskappaleen:
"Kirkko ja juutalaisuus -työryhmä korostaa lapsen oikeutta omaan kulttuuriin ja identiteettiin. Sellaisilla uskonnollisilla toimituksilla kuin ympärileikkaus ja kaste on lapsen identiteettiin ja kasvuun myönteinen vaikutus. Ne ovat osa vanhempien lapsiaan kohtaan tuntemaa yhteisöllistä kasvatusvastuuta ja siten hyödyllisiä. Siksi juutalaiset ja kristityt omissa yhteisöissään opettavat näiden uskonnollisten toimitusten sisällön ja merkityksen lapsilleen. Ne muodostavat perustan identiteetin kasvulle."
Suomeksi sanottuna tämä siis tarkoittaa, että uskonnon varjolla ihmisille saa tehdän käytännössä mitä tahansa. Mitä pienempiä ja vastustuskyvyttömämpiä yksilöt ovat, sitä suositeltavampaa on vahingoittaa fyysisesti ja aivopestä heitä, mikäli se vain on perusteltavissa uskonnollisesti sekä laumahenkeä kohottavana. Tämä on sinänsä aivan loogista uskontojen kannalta. Mikäli lapsia ei pienenä indoktronoitaisi, vaan annettaisi heidän valita vasta aikuisiksi tultuaan oma uskonsa, suurin osa uskonnoista menettäisi melkoisen määrän jäseniä.
Ihmisoikeudelliselta/yksilönvapaudelliselta kannalta itse kohottaisin fyysisen koskemattomuuden uskonnonvapauden edelle. Yksilö saakoon harjoittaa sitä uskontoa, mitä haluaa, mutta sillä ehdolla että ei vahingoita muita ihmisiä siinä samalla. Tämä koskee erityisesti pieniä lapsia. He eivät voi edes puolustautua.
Mutta kun kirkko kerran katsoo, että vauvojen silpominen on hyvä juttu, jos se tehdään juutalaisen tradition mukaan, niin mikä mahtaa olla sen kanta muihin vastaavaanlaisiin operaatioihin. Jos saatananpalvojat haluaisivat vuodattaa vastasyntyneen verta uhriksi Saatanalle, niin katsoisiko kirkko sen olevan yhtä kuin lapsen oikeus omaan kulttuuriin ja identiteettiin? Olisiko tällainen rituaali verrattavissa kristilliseen kasteeseen? Jos ei, niin miksi ei? Verenvuodattaminen olisi sitäpaitsi mahdollista tehdä vieläkin pienemmällä vahingolla kuin ympärileikkaus - eihän siihen tarvittaisi kuin pieni reikä verisuonen kohdalle. Ja entäs jos rituaalin suorittajat joisivat vauvan verta? Ja läträisivät viinalla samaan aikaan? Mikäs siinä, sehän on kulttuurelliseen identiteettiin kuuluva rituaali...
Tässä vaiheessa kannattaakin kerrata, kuinka juutalaiset suorittavat sen:
(Esko Länsimiehen artikkelista Näkökulmia poikien ympärileikkaukseen)
"Juutalainen tapa on terskan yli ulottuvan nahkan poistamisen lisäksi terskan päällä olevan nahkan halkaiseminen, jolloin terska jää näkyviin. Islamilaisessa tavassa terska jää piiloon, sillä vain ylimääräinen nahka poistetaan. Juutalainen toimenpide on kuvattu 100 vuoden takaisessa Juutalaisuuden tietosanakirjassa. Se tapahtuu kolmessa vaiheessa: milah, peri'ah ja mezizah.
Milah: Mohel avaa lapsen vaatteet ja paljastaa leikkauskohdan ja opastaa kummisetää pitämään kiinni jaloista. Sitten mohel tarttuu esinahkaan vasemman kätensä peukalolla ja etusormella ja vetää nahkaa poispäin terskasta ja sijoittaa metallisen suojalevyn aivan terskan eteen. Sitten hän ottaa veitsen ja yhdellä silpaisulla leikkaa preputiumin irti.
Peri'ah: Mohel tarttuu esinahkan vielä glansin päällä olevaan sisempään kerrokseen molempien käsiensä peukalon kynnellä ja etusormella ja repäisee niin, että pystyy pyöräyttämään limakalvomaista epiteeliä glansin päällä edestakaisin. Mohelin kynsi voi olla tätä toimenpidettä varten erityisesti teroitettu. Joskus limakalvo on vielä kiinni glansissa. Silloin joudutaan käyttämään enemmän voimaa.
Mezizah: Tämä tarkoittaa veren imemistä haavasta. Mohel ottaa viiniä suuhunsa ja sijoittaa huulensa leikatulle alueelle ja imee, jonka jälkeen hän sylkee veren ja viinin sekoitukseen erityiseen astiaan. Tämä toimenpide uusitaan useita kertoja. Sen jälkeen haava peitellään. Haavalle asetettavat aineet ja sidokset vaihtelevat suuresti eri maissa.
Pellavainen pyöreä side, jossa on reikä keskellä asetetaan paikoilleen ja pippeli sidotaan kiinni. Lapselle laitetaan vaippa ja toimenpide on valmis. Sidoksen annetaan olla paikoillaan kolme päivää. Leikkausalueelle voidaan sivellä oliiviöljyä."
Mezizah on se mielenkiintoisin vaihe. Vauvan penis siis ensin silvotaan vertavuotavaksi, sitten verta imetään ja purskutellaan yhdessä viinin kanssa. Jos toiminta selostettaisiin asiaan vihkiytymättömälle, hän voisi jopa luulla kyseessä olevan jonkun perverssin pedofiilin harrastuksen. Kuka muuten muka imeskelisi pienten lasten peniksiä?
Lisäinfoa aiheesta tarjoaa muun muassa ylempänä mainitut Esko Länsimies (hae kotisivuilta hakusanalla ympärileikkaus) sekä National Organization of Circumcision Information Resource Centers. Jälkimmäisestä löytyy lukemisen arvoista ainakin osioista Medical Assication Position Statements ja Important Articles.
Itse käsitän yleensä positiivisen ja negatiivisen vapauden eron niin, että positiivinen on oikeus johonkin, ja negatiivinen sitä aitoa vapautta. Negatiivisen vapauden rikkomiseksi muiden yksilöiden on tehtävä jotain - fyysisen koskemattomuuden rikkomiseksi jonkun on alettava pahoinpitelijäksi. Positiivinen vapaus on taas 'vapautta jostain', ja sen toteutumiseksi on tehtävä jotain - vapautta nälästä ei voi olla, ellei jotain toista pakoteta antamaan ruokaa.
Tässä mielessä vapaus ympärileikkaukseen on todellakin positiivinen vapaus. Se on juutalaisten vanhempien vapaus toteutettaa uskontoaan loukkaamalla lastensa fyysistä koskemattomuutta. Samoin kuin köyhien oikeus kohtuulliseen elintasoon taataan verottamalla rikkaampia (verotushan on tunnetusti varkautta).
Työryhmä asettaakin positiivisen uskonnonvapauden fyysisen koskemattomuuden edelle. Se katsoo uskonnonvapauden kuuluvan maailmanlaajuisiin ihmisoikeuksiin nimenomaan positiivisena (ei pelkästään negatiivisena, eli vapautena harjoittaa uskontoa kenenkään sitä estämättä). Työryhmän mielestä uskontoa saa siis harjoittaa muiden yksilöiden kustannuksella, ja vieläpä vaikka yksilö olisi puolustuskyvytön vauva.
Työryhmä ei katso, että ihmisoikeuksiin kuuluvaa itsemääräämisoikeutta rikottaisiin ympärileikkauksissa, vaikka "suostumukseen kykenemättömän henkilön koskemattomuuteen ei saa puuttua, jollei siitä ole hänelle hyötyä". Ympärileikkaus katsotaan lapselle kuuluvaksi oikeudeksi, koska aikuiset ymmärtävät sen niin, ja siksi siitä on hyötyä. Sanottakoon, etten itse oikein ymmärrä tuommoista logiikkaa.
Työryhmä toteaa myöskin, että mitään lääketieteellisiä haittoja ei ole osoitettu seuraavan ympärileikkauksesta. Tämä lienee täyttä huuhaata. Muun muassa ympärileikkausta vastustavan NOCIRC:n kotisivuilta löytyy paljon päinvastaista faktaa. Luulisi olevan aivan järjenmukaista ajatella, että terveen, luonnollisen ihmiskehon osan poistamisesta voi aina seurata jotain ongelmia, vaikka se pyrittäsiin tekemään mahdollisimman kliinisesti.
Lopuksi työryhmä päätyy korostamaan oikeutta omaan kulttuuriin ja identiteettiin. Lainaan tähän koko päätöskappaleen:
"Kirkko ja juutalaisuus -työryhmä korostaa lapsen oikeutta omaan kulttuuriin ja identiteettiin. Sellaisilla uskonnollisilla toimituksilla kuin ympärileikkaus ja kaste on lapsen identiteettiin ja kasvuun myönteinen vaikutus. Ne ovat osa vanhempien lapsiaan kohtaan tuntemaa yhteisöllistä kasvatusvastuuta ja siten hyödyllisiä. Siksi juutalaiset ja kristityt omissa yhteisöissään opettavat näiden uskonnollisten toimitusten sisällön ja merkityksen lapsilleen. Ne muodostavat perustan identiteetin kasvulle."
Suomeksi sanottuna tämä siis tarkoittaa, että uskonnon varjolla ihmisille saa tehdän käytännössä mitä tahansa. Mitä pienempiä ja vastustuskyvyttömämpiä yksilöt ovat, sitä suositeltavampaa on vahingoittaa fyysisesti ja aivopestä heitä, mikäli se vain on perusteltavissa uskonnollisesti sekä laumahenkeä kohottavana. Tämä on sinänsä aivan loogista uskontojen kannalta. Mikäli lapsia ei pienenä indoktronoitaisi, vaan annettaisi heidän valita vasta aikuisiksi tultuaan oma uskonsa, suurin osa uskonnoista menettäisi melkoisen määrän jäseniä.
Ihmisoikeudelliselta/yksilönvapaudelliselta kannalta itse kohottaisin fyysisen koskemattomuuden uskonnonvapauden edelle. Yksilö saakoon harjoittaa sitä uskontoa, mitä haluaa, mutta sillä ehdolla että ei vahingoita muita ihmisiä siinä samalla. Tämä koskee erityisesti pieniä lapsia. He eivät voi edes puolustautua.
Mutta kun kirkko kerran katsoo, että vauvojen silpominen on hyvä juttu, jos se tehdään juutalaisen tradition mukaan, niin mikä mahtaa olla sen kanta muihin vastaavaanlaisiin operaatioihin. Jos saatananpalvojat haluaisivat vuodattaa vastasyntyneen verta uhriksi Saatanalle, niin katsoisiko kirkko sen olevan yhtä kuin lapsen oikeus omaan kulttuuriin ja identiteettiin? Olisiko tällainen rituaali verrattavissa kristilliseen kasteeseen? Jos ei, niin miksi ei? Verenvuodattaminen olisi sitäpaitsi mahdollista tehdä vieläkin pienemmällä vahingolla kuin ympärileikkaus - eihän siihen tarvittaisi kuin pieni reikä verisuonen kohdalle. Ja entäs jos rituaalin suorittajat joisivat vauvan verta? Ja läträisivät viinalla samaan aikaan? Mikäs siinä, sehän on kulttuurelliseen identiteettiin kuuluva rituaali...
Tässä vaiheessa kannattaakin kerrata, kuinka juutalaiset suorittavat sen:
(Esko Länsimiehen artikkelista Näkökulmia poikien ympärileikkaukseen)
"Juutalainen tapa on terskan yli ulottuvan nahkan poistamisen lisäksi terskan päällä olevan nahkan halkaiseminen, jolloin terska jää näkyviin. Islamilaisessa tavassa terska jää piiloon, sillä vain ylimääräinen nahka poistetaan. Juutalainen toimenpide on kuvattu 100 vuoden takaisessa Juutalaisuuden tietosanakirjassa. Se tapahtuu kolmessa vaiheessa: milah, peri'ah ja mezizah.
Milah: Mohel avaa lapsen vaatteet ja paljastaa leikkauskohdan ja opastaa kummisetää pitämään kiinni jaloista. Sitten mohel tarttuu esinahkaan vasemman kätensä peukalolla ja etusormella ja vetää nahkaa poispäin terskasta ja sijoittaa metallisen suojalevyn aivan terskan eteen. Sitten hän ottaa veitsen ja yhdellä silpaisulla leikkaa preputiumin irti.
Peri'ah: Mohel tarttuu esinahkan vielä glansin päällä olevaan sisempään kerrokseen molempien käsiensä peukalon kynnellä ja etusormella ja repäisee niin, että pystyy pyöräyttämään limakalvomaista epiteeliä glansin päällä edestakaisin. Mohelin kynsi voi olla tätä toimenpidettä varten erityisesti teroitettu. Joskus limakalvo on vielä kiinni glansissa. Silloin joudutaan käyttämään enemmän voimaa.
Mezizah: Tämä tarkoittaa veren imemistä haavasta. Mohel ottaa viiniä suuhunsa ja sijoittaa huulensa leikatulle alueelle ja imee, jonka jälkeen hän sylkee veren ja viinin sekoitukseen erityiseen astiaan. Tämä toimenpide uusitaan useita kertoja. Sen jälkeen haava peitellään. Haavalle asetettavat aineet ja sidokset vaihtelevat suuresti eri maissa.
Pellavainen pyöreä side, jossa on reikä keskellä asetetaan paikoilleen ja pippeli sidotaan kiinni. Lapselle laitetaan vaippa ja toimenpide on valmis. Sidoksen annetaan olla paikoillaan kolme päivää. Leikkausalueelle voidaan sivellä oliiviöljyä."
Mezizah on se mielenkiintoisin vaihe. Vauvan penis siis ensin silvotaan vertavuotavaksi, sitten verta imetään ja purskutellaan yhdessä viinin kanssa. Jos toiminta selostettaisiin asiaan vihkiytymättömälle, hän voisi jopa luulla kyseessä olevan jonkun perverssin pedofiilin harrastuksen. Kuka muuten muka imeskelisi pienten lasten peniksiä?
Lisäinfoa aiheesta tarjoaa muun muassa ylempänä mainitut Esko Länsimies (hae kotisivuilta hakusanalla ympärileikkaus) sekä National Organization of Circumcision Information Resource Centers. Jälkimmäisestä löytyy lukemisen arvoista ainakin osioista Medical Assication Position Statements ja Important Articles.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
