Muiden puolueiden mielenkiinto lopahti kymmenen vuotta sitten Suomen liittyessä Euroopan unioniin. Ajateltiin, että unionin yhteinen maatalouspolitiikka hoitaa asiat.
Näin ei kuitenkaan käynyt. Suomalainen maatalouspolitiikka poikkeaa yhä oudolla tavalla kaikista muista jäsenmaista.
Suomessa maksetaan maataloustukia enemmän kuin missään muualla ja suurin osa rahoista vieläpä maksetaan kansallisista varoista, Suomen valtion budjetista.
Tähän on johtanut erikoinen asetelma. Jokainen uusi tukieuro, joka veronmaksajien niskaan sälytetään, koetaan otteluvoitoksi EU:sta, vaikka tosiasiassa rahat ovat pois julkisen talouden muusta toiminnasta, kuten esimerkiksi rahapulasta kärsivästä terveydenhuollosta.
-On syntynyt mielikuva, että asiat päätetään EU:ssa, mutta todellisuudessa nämä ovat puhtaasti kotimaisia ratkaisuja. Niihin ei meitä kukaan pakota, sanoo ekonomisti Risto Vaittinen Valtion taloudellisesta tutkimuslaitoksesta Vattista.
Maataloudelle maksetaan tänä vuonna tukiaisia lähes 1,9 miljardia euroa. Summasta EU:n osuus on 829 miljoonaa euroa, ja kansallisista varoista maksetaan peräti 1 054 miljoonaa. Toisin sanoen Suomi joutuu maksamaan 56 prosenttia omasta budjetistaan, ja vain 44 prosenttia tulee EU:sta.
Maataloustukiin käytetään rahaa yli kolme kertaa enemmän kuin mitkä ovat ansiosidonnaisen työttömyysturvan menot.
Kansallisesti rahoitettava tuki on lähes suuri kuin kaikkien Suomen yliopistojen menot.
Ja siis, mitä hyviä syitä maataloustukiaisille olikaan? "Ruokaturva"? Kuten ne Amartya Senin kuuluisat tutkimukset osoittivat, yksikään liberaali markkinatalous ei ole 1900-luvulla kokenut nälänhätää. Nimenomaisesti tällaiset maan ruokatuotantoa näivettävät ja byrokratisoivat järjestelmät haittaavat toimivan ruokahuollon järjestymistä hajautuneesti ja markkinaehtoisesti. Kaikki viimeisen sadan vuoden suurnälänhädät ovat poliittisesti luotuja, yksikään ei ole syntynyt vapailla markkinoilla.
Nykyinen "omavaraisuus" on aika placebomaista, kun niitä peltoja kuitenkin kynnetään traktoreilla - ja jos Suomeen ei kyetä leipää tuomaan, ei tänne tuoda myöskään öljyä. Eikä nykyisessä tilanteessa ole isoa määrää perhetiloja, jotka olisivat erikoistuneita ruoantuotantoon, vaan iso määrä suurtiloja, jotka ovat erikoistuneita tukien lobbaamiseen ja byrokratian hyväksikäyttämiseen. Tämä ei luo ruokaturvaa. Tilanne on täysin sama kuin Uudessa Seelannissa oli vielä 1980-luvun lopullta, jota koskevaa artikkelia referoin äskettäin.
Kuten Frederic Bastiat sutkautti kuuluisasti jo 1800-luvulla, "Pariisi ruokitaan", vaikkei kukaan yksittäinen henkilö sitä yksin teekään. Vain puhtaan hajautunut päätöksentekojärjestelmä kykenee rakentamaan kuluttajien tarpeita vastaavan, valtavan monimutkaisen tuotantoketjun. Kuten Hayek toteaa, "human beings have never been intelligent enough to design their own economic system."
1 kommentti:
En ikävä kyllä ole tutustunut aiheeseen, mutta uskon summan olevan melkoinen.
Yhä, samoihin kuluihin kuuluvat vähittäiskaupan sääntely (n. 200 miljoonaa euroa vuodessa) sekä monet muut epäsuorasta tuesta aiheutuvat kulut.
Lähetä kommentti