Suunnitelmat, kybernetiikka ja YTV

Sain oikeasti hyvän kommentin aikaisempaan tilitykseeni ulkoishaitoista. Tarkoitukseni oli ja on kirjoittaa yhä tuolta suunnalta jatkokirjoitelma aiheesta.

Mutta ihan ensimmäisenä haluan kirjoittaa pidemmän tilitelmän kognitioita -blogin kirjoitelmasta, jossa hän motkottaa YTV:n poltettua näppinsä matkakorttien kanssa, hosumalla liikaa.

Ennen kuin etenen ilmiön selittämiseen ja mieleisiini ratkaisumalleihin, annan vielä toisen, mielestäni paremman havainnon julkishallinnon toiminnasta.

Tyttöystäväni nimittäin soitti äskettäin samaiseen puljuun ja vaati saada linjasuunnittelusta vastaavan henkilön puhelimen päähän. Tyyppihän löytyi, ja tyttö alkoi kuumottamaan häntä linjasuunnittelun typeryydestä.

Kysyttäessä esimerkiksi, miksi se K-juna nykyisin pysähtyy Käpylässä, mistä ei ole juuri minkään maailman jatkoyhteyksiä, totesi YTV:n linjasuunnittelija: "meistä oli kivaa, että juna pysähtyy joka toisella pysäkillä".

YTV:n linjasuunnittelu ei siis perustu kävijämääriin, liikennekuvioihin, vaan siihen mikä suunnittelijoista on kivaa. Kuumotettaessa edelleen tyyppi yritti ruveta köhimään vähän pätevämpiäkin selityksiä, muttei osannut millään tavalla kertoa minkäänlaisia lukuja vaihtoyhteyksistä, kävijämääristä sun muista. Kuka tahansa Helsingissä julkisilla liikkunut tietysti tietää, että Ogelista oli suunnaton määrä hyviä vaihtoyhteyksiä joka suuntaan ennen jokerilinjoja, kun taas Käpylän asemalta on oikeasti pitkä kävelymatka siihen Shellin risteykseen, mistä ainoat järkevät bussit kulkevat.

Markkinataloushan onkin siitä hieno järjestelmä, että siihen liittyy kaikkea tällaista itsesääntelevää kybernetiikkaa hintojen ja varallisuuden jakautumisen kautta, kuten positiivisia ja negatiivisia takaisinkytkentöjä.

Kaverini äiti työskenteli aikoinaan Moskovan tiedeakatemialla nimenomaan tutkimassa tätä kybernetiikkaa, ja kirjoittamassa niitä legendaarisia viisivuotissuunnitelmia. Kaverini mielestä isoin ongelma oli, ettei tieteellisissä suunnitelmissa tajuttu, että kaikki tieteellinen yhteiskuntatiede perustuu individualismiin - neukkujen mielestä yhteiskunnilla, ei ihmisillä, oli lainalaisuuksia. Nykyisin tämä hegelismi tiedetään tietenkin vääräksi.

Itse kuitenkin pitäisi paljon tärkeämpänä en suinkaan sitä resurssien allokointia eri käyttötarkoituksiin hinnoilla sinänsä, tärkeimpänä kyberneettisenä ongelmana. Pikemminkin erottaisin nämä mekanismit joita voisi kutsua vaikka ensimmäisen asteen takaisinkytkennöiksi. Itseasiassa sosialistinen suunnitelmatalouskin voi helposti hyväksikäyttää kulutushyödykkeiden vapaita markkinoita, tuotantolaitosten varastokontrollia ynnämuuta kohtalaisen tehokkaaseen taloudelliseen tuotantoon.

Ongelmana on pikemminkin ne mekanismit, joita voisi kutsua toisen asteen takaisinkytkennöiksi, jotka ohjailevat niitä mekanismeja, jotka vaikuttavat niiden ensimmäisen asteen kytkentöjen taustalla.

Ei se, että YTV ei kykene oikeasti vappuna järjestämään riittävästi yöbusseja, jotta porukka pääsisi kokoon, vaan se, että YTV:llä ne suunnittelijat saisivat rahallisen palkinnon siitä, että näin tapahtuu. Ei se, että henkilö A kerää kaiken mahdollisen ekspertiisin kaupunkisuunnittelusta ja sen jälkeen aloittaa projektin nimeltä Merihaka, vaan että yksityisen kapitalistin mokaillessa tällaisia palautus sijoitetuille rahoille olisi todella surkea, ja kapitalisti pian menettäisi rahan, jolla hukata sitä Helsingin niukkaa tonttimaata typerille betonitaloille, ja joutuisi vetäytymään rakennusbisneksestä.

Ei se, että virkamies kehittäisi ehkä ensi vuonna paremman opetussuunnitelman Suomen kouluissa käytettäväksi, vaan se, että useammat yksityiskoulut kilpailisivat ja kehittäisivät erilaisia, innovatiivisia opetussuunnitelmia, ja seuraavana lukuvuonna huonot koulut kopioisivat parhaat ideat innovatiivisimmilta.

Markkinatalous ei tietenkään eroa sosialistisesta suunnitelmataloudesta muutoin kuin näiden toisen asteen takaisinkytkentämekanismien puolesta. Toki suurimmat suuryritykset ovat isompia kuin pienimmät sosialistiset maat bruttokansantuotteella - eihän ongelmana ole suunnitelmallisuus sinällään. Ongelmana on se, kuka päättää ja kuka suunnittelee!

Ja ihan oikeasti, oli taloudellisen tuotannon suunnittelu sitten keskusviraston tai kapitalistien harteilla, Hayekilainen pointtihan on nimenomaan, että jokaikisellä yksittäisellä ihmisellä on suunnitelma. Minulla oli suunnitelmana aamulla tulla töihin, päivällä syödä lounasta ja kenties illalla palata vielä kotiinkin, jos hyvin käy.

Ellen sitten joudu ylitöihin, jolloin suunnitelmani muuttuvat, ja tämän itsesääntelevän järjestelmän pitää mukautua tilanteeseen.

Markkinataloudessa vain sen Ronald Coasen toisen kuuluisan artikkelin, Nature of the firmin mukaan tapahtuu optimaalinen määrä suunnittelua.

Ja se suunnitelmien laatimistehtävä lipuu niille, ketkä niitä parhaiten tekevät. Ei, en toki itse lähtisi kokeilemaan onneani osakemarkkinoille, vaan antaisin eläkesäästösuunnitelmani teon pankin tehtäväksi. He ottakoot sitten hyvin tehdyistä suunnitelmista palkkioksi oman osuutensa.

***

Ja lopuksi käsiteltäkööt nyt vielä tässä poukkoilevassa pamfletissa sitäkin aihetta, että mistä se tieto oikein tulee, jonka perusteella nämä suunnitelmat sopivat yhteen.

Sitä ei suinkaan pyhä henki päästäni levitä muille ihmisille. Ja ongelma ei edes ole systeemin sisäisen tiedon siirtyminen osasta toiseen (minulta YTV:lle), vaan myös systeemin ulkopuoliseen maailmaan sopeutuminen ja tiedon ja resurssien tehokas käyttöönotto systeemin ulkopuolelta. Ehkäpä Munkan silta onkin jäänyt tulvan takia veden alle, eivätkä bussit pääse siitä läpi - tällöin ongelmana eivät olleet minun, eivätkä YTV:n suunnitelmat, vaan luonnonolosuhteet jotka pakottavat meidät molemmat nyt miettimään suunnitelmiamme uudelleen.

Tämähän on oikeasti se nykytaloustieteenkin pahin ongelma. Pyöritellessään niitä numeroita niissä kaavoissa nykyisin taidetaan aika usein unohtaa kertoa niille kansantaloustieteen opiskelijoille se, minkä tämän matemaattisen taloustieteen perustajat kuten Leon Walras ja Vilfredo Pareto muistivat kyllä tavata auki tuhanteen kertaan 1800-luvun lopulla kirjoitetuissa opuksissaan: ei niitä lukuja ole oikeasti olemassa. Edes yritysten johtajat eivät oikeasti isommassa firmassa näe niitä lukuja kunnolla.

Jatkanpa tästä myöhemmin, mutta pannaan nyt aiheesta lopuksi vaikka vähän pureskeltavaa kaikille yhteiskuntatieteistä kiinnostuneille: tiesittekö, että kustannukset eivät määrää hintoja, vaan hinnat määrävät kustannukset?

Siinäpä teille mietittävää :)