Terveiset intistä, pitkästä aikaa.

Viime maanantaina tuli lähtö rajatyöleirille. Normaalista poiketen, odotin sen olevan jopa mielenkiintoinen, koska joukkueemme työkohteena oli louhia kalliota aivan Venäjän rajan pinnassa Nuijamaalla, jotta rajavartijoille saataisiin jonkinmoinen tie tehtyä. Todellisuus oli sitten vähän kaikkea muuta. Turha intiltä on mukavia leirejä odottaa, sen tuossa viimeistään ymmärsi.

Lähtö oli tavalliseen tapaan melko kaoottinen. Jotkut eivät edes tienneet ovatko lähdössä vai eivät. Matka Vekaranjärveltä Nuijamaalle tehtiin armeijan autoilla, eli kaikki kamat ja varusmiehet pakattiin lavoille ja matkaan. Pakkaaminen tietenkin myöhästyi johtajien mokailun takia. Oma ryhmäni ei saanut edes työkalulaatikkoa, joten työkalut heitettiin suoraan auton lavalle. Sen lisäksi joukkueen halkovarasto oli vielä pitänyt tunkea juuri siihen autoon. Halkopinon, työkalujen ja reppujen päällä matkustaminen ei ollut herkkua. Liikenneturvallisuudesta nyt puhumattakaan.

Tiistaina totuus leirin luonteesta valkeni. Louhintaa toki oli, mutta eivätpäs tavalliset peruspioneerit mitään päässeet räjäyttelemään, jota olin innolla odottanut, vaan se jätettiin muutaman alikessun hommaksi. Minun tehtäväni koostuivat lähinnä risujen ja tukkien kantamisesta, räjäytysreikien poraamisesta ja hiekan kuljettamiseen lapiolla reikien tilkkeeksi. Eli äärimmäisen tylsää hommaa. Kunnon orjatyöleiri, siis.

Täydellisen tylsistymisen estämiseksi aloin tehdä puroja suohon, josta oli tullut mutavelliä Rasin ja kauhakuormaajan ylimenojen seurauksena. Tähän hommaan meni joitain tunteja muutamana päivänä, jonka seurauksena joukkueen upseerikokelas pyysi minut hieman syrjemmälle ja kyseli onko minulla jokin hätänä. Sanoin sen vain olevan kivaa ja mielekästä tekemistä ja tarpeellista, koska muuten hommat olivat niin ikävystyttäviä. Hän kuitenkin käski minut laittamaan purojentekokeppini maahan ja mennä hengailemaan muiden kanssa, koska muuten he olisivat luulleet minua hulluksi. Mitä tästäkin voimme päätellä? Suuri osa libertaareista taitaa olla jotain ihme friikkejä. ;)

Siinä puroja tehdessä tuli pohdiskeltua muun muassa hieman Ayn Randin The Fountainheadia, jonka sain luettua vihdoinkin loppuun muutama viikko sitten. Vaikken aivan täysin pidäkään kirjan päähenkilöä, Howard Roarkia, ihanteellisena ihmisenä, assosioiduin tässä kuitenkin häneen. Roarkin elämän tarkoituksena oli suunnitella ja rakentaa taloja, sellaisia taloja jotka vastasivat täysin hänen käsitystään täydellisestä rakennuksesta. Häntä ei kiinnostanut kuinka ihmiset suhtautuivat taloihin tai kuka niissä asuisi. Hänen päämääränsä oli luoda rakennus, koska se tuotti hänelle tyydytystä. Itse huomasin saavani samanlaista tyydytystä purojen tekemisestä. Pitihän se velliksi muuttunut suo saada mahdollisimman kuivaksi, jotta Rasi kompressoriperävaunuineen olisi päässyt sen yli uudestaan, mutta tämä ei motivoinut minua lainkaan (pikemminkin päinvastoin, oli jälkeenpäin ihan hauska katsella kun se yritti päästä kyseisestä kohdasta takaisin yli). Intissä ilo täytyy ottaa irti pienimmistäkin asioista, ja veden virtaukseen saaminen ja sen katseleminen oli silloin minulle sitä. Kuin taidetta. Mutta muut eivät vain tätä jostain syystä tahtoneet ymmärtää. Mutta niinhän Roarkiakin pidettiin epätavallisena ja outona tyyppinä.

Kaikenkaikkiaan leiri lisäsi melkolailla ihmetystäni siitä, miten intin johtajakoulutusta arvostetaan niin paljon. Joka päivä jäätiin tavoitteesta, joten viimeinen päivä venyi pitkäksi. Alunperin perjantaina ei olisi edes kuulunut tehdä mitään, vaan käydä katsomassa muiden ryhmien kohteita. Mutta niin vain piti mennä vielä omalle kohteelle, räjäytellä siellä hieman ja saada Rasi perävaunuineen pois. Joten sieltä sitten lähdettiin jotakuinkin viime hetkillä, että porukka ehti vielä purkaa materiaalin autoista ja lähteä lomille. Eivätkä kaikki edes päässeet, vaan kuusi tyyppiä jäi sinne. Saa nähdä, saavatko edes mitään korvausta menetetystä lomapäivästä (en tosin vielä tiedä, milloin he sieltä lomille pääsivät). Meitä koitettiin motivoida tehokkaampaan työntekoon esimerkiksi lupaamalla kaupassakäyntimahdollisuus, mikäli tavoitteet saavutettaisiin. Kunnon kommunistista orjatyötä. Tee hommia, niin saat palkinnoksi mahdollisuuden käydä kauppaa muiden ihmisten kanssa. Ahdistavaahan tuo on kaltaiseni kapitalistin mielestä. Kaiken huippuna viimeisenä päivänä joukkueen kouluttaja tuli uhoamaan kuinka "seisoskelijat ammutaan ladon takana". En ole pitänyt tyypistä ennenkään yhtään, mutta tuon jälkeen en häntä oikein voi ottaa mitenkään vakavasti.

Noh, kasarmille kuitenkin ehdittiin ja autojen lavat saatiin tyhjennettyä. Sekin oli tosin aikamoista kaaosta. Päivällistä ei ehtinyt syömään, ja repun ja muut tavarat sai tunkea melkoisella kiireellä kaappiin. Ei, en sitten mitenkään ymmärrä miten jotkut voivat arvostaa tuollaista johtajuutta. Kaipa intissä kuitenkin jotain kosketusta saa ihmisten käsittelyyn, mutta sekin tehdään viattomien varusmiesten kustannuksella, mikä on tietenkin väärin.