Kaikkihan ovat lukeneet tämän:
Vastustavatko libertaarit todella asevelvollisuutta?
Kyllä.
Asevelvollisuutta perustellaan monilla syillä. Tärkeimmät liittyvät maanpuolustuksen käytännön toteutukseen ja kuluihin, sekä moraalisiin velvollisuuksiin isänmaata kohtaan. Asevelvollisuudella katsotaan usein olevan myös kasvatuksellisia tehtäviä, etenkin poikien suhteen. Silloin tällöin kuulee taloustieteellisiäkin argumentteja asevelvollisuuden puolesta; ne nojaavat tyypillisesti maanpuolustuksen ulkoishyötyihin tai harvoin toteutuvien riskien aliarviointiin.
Maanpuolustus on todella osittainen julkishyödyke. Jos ympäröivät ihmiset puolustavat aluettaan hyökkäykseltä, sinun ei välttämättä tarvitse. Niinpä et investoi maanpuolustukseen, kaikki ajattelevat samoin, eikä maanpuolustusta välttämättä saada rahoitettua. Päättely on kuitenkin puutteellinen. Todellisuudessa nykysodankäynti ulottuu heti myös sisämaahan, esimerkiksi pommitusten muodossa. Samoin, maanpuolustuksen julkishyödykeluonteesta ei seuraa, että asevelvollisuus olisi paras tapa ratkaista ongelma. Päin vastoin, väitteestä seuraa korkeintaan verovaroin rahoitettu palkka‐armeija tai palkattu reservi. Libertaarit tyypillisesti kannattavat näiden yhdistelmää.
Väite palkka‐armeijan kalleudesta on vielä harhaanjohtavampi, koska se ei ota huomioon asevelvollisuuden todellisia kuluja. Vaikka asevelvolliselle ei makseta rahaa, hänen tuotantopanoksensa on kuitenkin palveluksen ajan pois yhteiskunnalta. Hän kuluttaa, vaikka ei tee tuottavaa työtä eikä maksa veroja. Se hyödyllinenkin harjoitus jonka hän sotaväessä läpikäy on luultavasti huonompaa ajankäyttöä kuin vapaa elämä, koska hintajärjestelmä ei tässä ohjaa parhaita sotilaita armeijaan ja muita muihin töihin. Palkka‐armeijaan taas päätyvät ne jotka ovat parhaita maanpuolustajia, samalla kun muut voivat tehdä tuottavaa työtä ja maksaa osuutensa maanpuolustuksesta välillisesti. Palkka‐armeija johtaa samanlaiseen tuottavaan työnjakoon kuin muillakin taloudenaloilla. Asevelvollisuus taas vain siirtää kustannukset rahallisen kirjanpidon ulkopuolelle, ja tehottomuushaitta tekee siitä itse asiassa reaalisin termein kalliimman järjestelmän kuin palkka‐armeijasta.
Samoin kannattaa muistaa, että libertaarit kannattavat yleensä varsinaisen täysipäiväisen palkka‐armeijan ja pienemmällä palkalla ylläpidetyn reservin yhdistelmää. Tämä laskee rahallisiakin kuluja huomattavasti, vaikka järjestelmä on sisäpoliittisesti paljon vakaampi kuin seisova armeija ja tuotettu puolustuskyky likimain yhtäläinen. Kyse on jälleen järkevästä työnjaosta—esimerkiksi jalkaväkeä tarvitaan vain sotaoloissa, joten se on parempi pitää reservissä. Näin saadaan myös paljon mittavampi jalkaväki samaan hintaan.
Entä riskien aliarviointi? Ehkäpä yksilöt eivät ota sodanuhkaa riittävän vakavasti ja ali‐investoivat maanpuolustukseen? Tämäkin argumentti on pitämätön, koska myös nykyinen armeija kärsii samasta ongelmasta. Jos ihmiset johdonmukaisesti jättävät riskit huomiotta, he jättäisivät ne huomiotta myös nykyään, eikä asevelvollisuusarmeijan kalustoon, koulutukseen tai miesvahvuuteen investoida tarpeeksi. Lisäksi yksityinen talous tarjoaa lukemattomia instituutioita jotka ovat erikoistuneet tällaisten ongelmien ratkaisemiseen. Sijoitus‐ ja vakuutusyhtiöt sekä yksityiset säätiöt ovat vain muutamia esimerkkejä pitkäaikaisten riskien hallintaan ja arviointiin erikoistuneista yksityisistä organisaatioista.
Viimeisin argumentti on itse asiassa niin vahva, että useimmat anarkokapitalistit luottaisivat hyvillä mielin koko maanpuolustuksen mieluummin yksityisten instituutioiden käsiin, jo tänään.
Taloudellisten argumenttien lisäksi libertaarit joutuvat vastaamaan vielä moraalisiin. Tärkein niistä lienee kunkin omakohtainen moraalinen vastuu yhteiskuntarauhan ylläpidosta, ja isänmaan turvallisuudesta.
Ensimmäiseen osaan libertaarit yleensä yhtyvät täysimittaisesti — kullakin on todella velvollisuus ylläpitää rauhaa — mutta tästä ei seuraa sen enempää velvollisuutta mennä armeijaan kuin puolustaa muita. Varsinkaan tuntemattomia. Kukin voi yhtä hyvin tehdä osansa maksamalla veroja tai turvallisuuspalvelun hinnaston mukaista puolustusmaksua. Ja kun libertarismi nyt on osa liberalismia, joka lähtee yksilöiden oikeuksista ja ylipäänsä sallii valtiot ja isänmaat korkeintaan ikävänä välttämättömyytenä sen jälkeen kun ne on ensin alistettu yksilöille, isänmaallisuus ei oikein vakuuta. Libertaarit arvioivat isänmaallisuutta sen mukaan kuinka se suhtautuu yksilönvapauteen, eivät yksilönvapautta sen mukaan mitä nationalismi siitä sanoo.
Viimein, sotaväki katsotaan usein myös kasvatukselliseksi instituutioksi, etenkin nuorille miehille. Monet väittävät, että aseellinen palvelus tekee pojista miehiä. Tämä kuitenkin pätee vain, jos miehet ovat valtion kyseenalaistamattomia palvelijoita, tarvitsevat tappajan koulutuksen ja jos yhteiskunta jotenkin hyötyy asevelvollisuusarmeijan ylläpitämästä sovinistisesta arvojärjestelmästä. Libertaarit eivät hyväksy tällaisia ajatuksia, vaan uskovat, että aikuisiksi, vastuullisiksi yksilöiksi kasvetaan vapauden ja laillisen tasa‐arvon vallitessa. Niinpä pidämme asevelvollisuusarmeijaa itse asiassa haitallisena nuorten kehitykselle—se tekee asevelvollisista heikkoluonteisia, kykenemättömiä omakohtaiseen harkintaan, haluttomia kunnioittamaan sukupuolten tiukkaa tasa‐arvoa sekä kyvyttömiä arvostamaan täysin sitä vastuuta joka aseelliseen vastarintaan liittyy.
Samantyyppistä peruskauraa kirjoitti äskettäin myös Markus Jansson:
Ajattelua, vaikkapa asevelvollisuudesta
Joskus tovi sitten olin siinä uskossa, että asevelvollisuus on oikein. Asevelvollisuutta pitää olla. Se on Suomen parhaaksi ja demokraattisesti oikeaksi katsottu ja välttämätön systeemi. Jos joku oli muuta mieltä, hän oli vain käpykaartilainen tai hölmö ja itsekäs ihminen.
Sitten jotain tapahtui. Aloin itse ajatella. Sen sijaan että uskoin suoraan, mitä peruskoulussa jne. oli aikojen alusta saakka opetettu, uskalsin kyseenalaistaa niitäkin opetuksia, kun päteviä perusteita löytyi. Kun joku väänsi minulle rautalangasta, että tämä ja tämä asia eivät voi olla näin, koska näin ja näin ja näin ovat nämä ja nämä asiat, minä ymmärsin sen. Ymmärsin, että jos jotakin asiaa ei voi loogisesti ja hyvin perustellen perustella, ei ole syytä uskoa sen olevan niin, päinvastoin, on syytä epäillä ja pitää sitä vääränä.
Aloin oivaltamaan, että asiat eivät ole niin kuin meille usein itsestään selvänä esitetään esimerkiksi koulussa tai mediassa. Päinvastoin, usein nämä valmiiksi pureskellut visiot, joita meille syötetään, lähtevät usein huonosti perustelluista ja epäloogisista lähtöolettamuksista, joita ei missään tapauksessa ikinä kyseenalaisteta. Esimerkiksi enemmistön tyrannia on tällainen lähtöolettamus, jota ei ikinä uskalleta kyseenalaistaa ja jota ei oikein edes ole poliittisesti korrektia epäillä. Sen lisäksi, että siis useisiin näihin dogmeihin sisältyy näitä virheellisiä lähtöolettamuksia, ne ovat usein myös sisäisesti ristiriitaisia (esim. "ei ole sukupuolista tasa-arvoa loukkaavaa, että asevelvollisuus koskee vain miehiä" jne.).
Kun lisäksi aloin hoksaamaan, että ihmisyksilö on ainutlaatuinen, kallisarvoinen yksilö, joka ei ole kenenkään toisen orja, pystyin tästä loogisesti johtamaan useiden yhteiskunnan säätäminen "pakkojen" olevan perusteettomia ja eettisesti kestämättömiä. Paitsi, että ne useinmiten ovat muutenkin typeriä, ristiriitaisia ja perustuvat vääriin lähtöolettamuksiin.
Viimeisin paikka, jossa näitä asioita olen saanut rautalangasta vääntää, on Susi1-keskustelupalstalla, jossa eräillä militaristisilla, konservatiiveilla ja armeijan dogmit ulkoaoppineilla hemmoilla on suuria vaikeuksia ymmärtää esimerkiksi sitä, että asevelvollisuus
- Täyttää orjatyön/orjuuden määritelmän.
- Syrjii sukupuolen perusteella.
- On valtiontaloudellisesti edullista vain siksi, että siinä yksilöltä ryöstetään hänen työpanoksensa ilmaiseksi valtiolle.
Erityisen raskasta on ollut koettaa vääntää rautalangasta, että tosiasiat eivät ole määrittelykysymyksiä ja mielipideasioita. Tosiasiat ovat tosiasioita. Jos joku edes sanoisi suoraan, että so what vaikka asevelvollisuus on orjatyötä ja syrjii sukupuolen perusteella ja ryöstää ihmiseltä hänen työpanostaan, se on (muka) siltikin "oikein" ja sillä hyvä. Mutta kun ei. Tosiasioita ei uskalleta myöntää, koska siitä seuraisi väistämättä sanojalla peiliin katsominen oman maailmankuvan ja mielipiteiden suhteen... ja henkilön olisi useasti pakko myöntää, että hänen maailmankuvansa on epälooginen ja sisäisesti niin ristiriitainen, että se on suorastaan kestämätön! Ja silloinhan vasta seinät kaatuisivatkin päälle, jos ihminen joutuisi myöntämään, että hänen silmissään ennen niin "järkevä" ja "selvä" ja "oikea" maailma murenisikin palasiksi ja että hän on elänyt vuosikaudet valheessa. Se olisi aivan liian kova paikka monelle. Siksi tosiasioiden kieltäminen ja valheessa eläminen on turvallisempaa ja helpompaa.
PS. Olen kyllä edelleenkin sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä jotka vastustavat asevelvollisuutta ovat hölmöjä käpykaartilaisia, koska heidän armeijanvastaisuutensa taustalla on kaikenlaisia utopistisia hörhökuvitelmia, esim. pasifismia. Tai sitten he ovat vain pirun mukavuudenhaluisia loisia, jotka eivät halua liikauttaa takapuoltaan korpeen rämpimään vaan mieluummin loisivat sillä että muut hoitavat maanpuolustuksen heidän puolestaan. Äärimmäisen harva osaa antaa hyvin perusteltuja ja loogisia väittämiä asevelvollisuuden vastustamiseensa. :)
Markus Jansson
Nämä ovat perusasioita, joiden pitäisi olla selviä kaikille luku- ja kirjoitustaitoisille.
Valitettavasti useimmat ihmiset ovat idiootteja, joille nämä asiat eivät valkene koskaan.
Flertallet har aldrig retten på sin side. Aldrig, siger jeg! Det er en af disse samfundsløgne, som en fri, tænkende mand må gøre oprør imod. Hvem er det, som udgør flertallet af beboerne i et land? Er det de kloge folk, eller er det de dumme? Jeg tænker, vi får være enige om, at dumme mennesker er tilstede i en ganske forskrækkelig overvældende majoritet rundt omkring på den hele vide jord. Men det kan da vel, for fanden, aldrig i evighed være ret, at de dumme skal herske over de kloge!
(Ibsen:
En folkefiende)
