Näytetään tekstit, joissa on tunniste monikulttuurisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste monikulttuurisuus. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, huhtikuuta 14, 2012

Oikeusministeri haluaa laillistaa törkeän pahoinpitelyn


Ev.-lut. kirkon lehti Kotimaa:



Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kannattaa erillislain säätämistä poikien ympärileikkauksesta.

- Laillisuusperiaatteen tausta-arvojen, erityisesti ennalta-arvattavuuden kannalta, olisi perusteltua säätää poikien ympärileikkauksesta lailla. Toinen vaihtoehto voisi olla, että sosiaali- ja terveysministeriö laatisi ohjeet siitä, kuka on oikeutettu suorittamaan toimenpide ja millaisissa oloissa. Sääntelyn keskeisimpänä tavoitteena tulee olla pojan eduista huolehtiminen jolla turvataan se, että ympärileikkaus tehdään asianmukaisesti ja turvallisissa oloissa, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson toteaa Kotimaa24:lle.

Henrikssonin mukaan oikeustilan selkiyttäminen erillislailla tai sosiaali- ja terveysministeriön (STM) antamilla ohjeilla on perusteltua tulkinnanvaraisuuden vähentämiseksi.

- Kenenkään intressissä, kaikkein vähiten poikalasten intressissä, ei ole että toimenpiteen oikeuttamisen suhteen vallitsee tulkinnanvaraisuutta.

- Poikien ympärileikkaus on maailmanlaajuinen ilmiö ja se on tavanomainen toimenpide useissa yhteisöissä joko uskontoon, kulttuuriin tai perinteisiin liittyvistä syistä. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 30 prosenttia kaikista pojista ympärileikataan. Ei ole perusteltua, että Suomessa suhtauduttaisiin eri tavalla tähän ilmiöön kuin muualla maailmassa. Turvallisissa oloissa kulttuurisista ja uskonnollisista syistä suoritettu ympärileikkaus on hyväksyttävää, Suomessakin.



On ilmiselvää, että terveen ruumiinosan irtileikkaus täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Sukupuolielimien silpominen on täysin verrattavissa parin sormen irtileikkaamiseen. Suomen oikeusministeri haluaa siis dekriminalisoida törkeän pahoinpitelyn.

Tällä logiikalla joku voisi mm. hakata ko. oikeusministerin sairaalakuntoon saamatta siitä minkäänlaista rangaistusta, koska oikeusministerin itsensä mielestä törkeän pahoinpitelyn ei pidä olla rangaistavaa.




tiistaina, tammikuuta 26, 2010

De facto islam

Mitä on islam

Kuten kaikki hommalaiset varmasti tietävät, kohtaaminen lisää suvaitsevaisuutta. Koska suvaitsevaisuus on erittäin tavoiteltava mielentila (kunhan ei suvaita suvaitsemattomuutta), haluan kohdata Islamin ja oppia ymmärtämään sitä.

Myönnän, että en tiedä Islamista paljoakaan. Selvästi Islam on maailman nopeimmin kasvava uskonto, ja kysyit keneltä tahansa, Islamista on sekä vääriä että oikeita tulkintoja.

Väärät tulkinnat ovat lähes yhtä mielenkiintoisia kuin oikeat, koska haluan ymmärtää, miksi niin monet valitsevat väärän tien. Suomalaisessa mediassa on huomattu, että oikea Islam on moderni, suvaitsevainen, tasa-arvoinen ja rauhaan pyrkivä uskonto. Tähän tulokseen on päädytty mm.:

  • Kuuntelemalla suomalaisia Islam-asiantuntijoita kuten Jaakko Hämeen-Anttilaa. Ei ole sattumaa, että Hämeen-Anttila on myös arabiankielen professori - useiden islamilaisten auktoriteettien mukaan Koraania ei voi todella ymmärtää jos sitä ei lue alkuperäisellä kielellä. Siksi esim. Indonesiassa (suvaitsevaiston esimerkki onnistuneesta muslimimaasta) islamilaista opetusta saa tarjota vain arabiaksi, siitä huolimatta että paikallinen väestö ei kyseistä kieltä puhu. Myös Saudi-Arabian massiivinen Islam-vientiteollisuus on vahvasti sillä kannalla, että uskonnon mukana tulee myös kieli. Jos siis paraskaan käännös Koraanista ei ole riittävän hyvä, voinko tyytyä Hämeen-Anttilan suomeksi käännettyihin tulkintoihin, vai pitääkö mennä kielikurssille? Se olisi toki pieni hinta siitä, että oppisin ymmärtämään Jumalan antamia ohjeita.

    Toisaalta sekin saattaisi olla turhaa, koska Islam, kuten kaikki abrahamilaiset uskonnot, levisi pitkään puhtaasti puhutussa muodossa. Suuressa viisaudessaan Jumala sysäsi vastuun sanomansa levittämisestä luku- ja kirjoitustaidottomalle landepaukulle nimeltä Muhammed. Vasta paljon myöhemmin Koraani saatiin kirjoitettuun muotoon. Parantumattomana kyynikkona väitän, että tässä pitkässä prosessissa alkuperäinen teksti todennäköisesti hieman muuttui, ja profeetan ollessa kuollut ja Jumalan pitäessä matalaa profiilia, kenelläkään ei ole mahdollisuutta selvittää, mitä todellinen Islam meille opettaa.
  • Valikoivalla muslimiotannalla. Vuoden 2009 pakolaisnainen Fatbardhe Hetemaj on oikea muslimi. Minulla on samankaltainen muslimituttava: pukeutuu vapaasti, ei rukoile, ei puhu arabiaa, eikä käytä kovinkaan suurta osaa päivästään Koraanin lukemiseen tai muuhun Islamin opiskeluun. Eli Islamiin syvällisesti perehtymätön maallistunut blondi on osannut tulkita pyhiä kirjoituksia oikein, ja koko elämänsä Jumalalle ja Koraanille pyhittänyt vihaa lietsova imaami on epäonnistunut siinä. Kun tässä valossa vertaillaan laajemminkin oikeita ja vääriä muslimeja, näyttäisi siltä, että mitä tunnollisemmin opiskelet Koraanin sääntöjä, sitä varmemmin kuulut kategoriaan “väärät muslimit”.
  • Lähettämällä naistoimittaja Itäkeskukseen mustaan kaapuun pukeutuneena. Kyseisessä kokeilussa tuli hienosti selväksi, miten oikeat muslimit kohtelevat omiaan - kunnioittavasti. Oletetusti muiden uskontokuntien edustajia olisi kohdeltu samoin, eikä siksi ollut tarvetta toistaa kokeilua vaikkapa kipa päässä.
  • Relativistisella logiikalla, tarkoittaen että kaksi väitettä tai oletusta, jotka ovat ristiriidassa keskenään, voivat olla samanaikaisesti totta. Relativistisen logiikan hedelmäksi voidaan lukea mm. kuolematon tautologia “monikulttuurisuus on rikkaus”. Väite pitää aina paikkansa, riippumatta siitä, mitkä kulttuurit ovat otannassa mukana. Kun samaa sovelletaan uskontoihin, huomataan että kaikki uskonnot ovat hyviä. Ja koska Suomessa on jo vahva konsensus siitä, millaiset arvot ovat hyviä (ne heijastuvat mm. perustuslakiin), Islam täytyy sovittaa näiden hyvien arvojen muottiin. Sovittaminen tapahtuu usein vetoamalla historialliseen kontekstiin, jonka avulla voidaan lakaista maton alle kaikki hyvien arvojen vastainen sisältö.


Näyttää pahasti siltä, että oikean Islamin löytäminen suomalaisen median käyttämin keinoin on todella vaikeaa, jopa mahdotonta. Käytännöllisin lähestymistapa tuntuisi olevan sama kuin Halla-aholla ja monilla muilla, eli de facto Islam on se, jolla on merkitystä, ja de jure Islamista kenelläkään ei ole harmainta aavistustakaan. Tämä lähestymistapa vaatii valitettavasti oletuksen, että se Islam, jonka me tunnemme, on ihmisen luoma uskonto.

De facto Islam on juuri se, joka erottuu komeasti mm. seksuaali- ja väkivaltarikostilastoissa. Siihen kuuluu irrationaalisten uskomusten lisäksi kulttuuriset erityispiirteet, poliittinen järjestelmä, ja enenevässä määrin jopa kieli ja pukeutuminen. Islam on mitä Islam tekee.

perjantaina, marraskuuta 06, 2009

Suomen Internet-Stasi yrittää tukahduttaa keskustelun maahanmuuttopolitiikasta

Sananvapausaktivisti Roope Piraattipuolueen palstalla:

Oikeusministeriön Rasistiset rikokset-työryhmä aikoo vaientaa nettikeskustelun

Oikeusministeri Tuija Brax asetti toukokuun 26. päivänä työryhmän selvittämään tarvetta säätää Euroopan neuvoston rasisminvastaisen puitesopimuksen nojalla uusia lakeja torjumaan rasistisia ja muukalaisvihamielisiä tietoverkkorikoksia.

Työryhmässä on edustajat oikeusministeriöstä, Helsingin käräjäoikeudesta, Suomen asianajajaliitosta (Johanna Ojala, Ihmisoikeusliitto, Demla) ja Helsingin yliopistosta. Sekä tietenkin meidän oma sananvapauseksperttimme valtionsyyttäjä Mika Illman valtakunnansyyttäjänvirastosta, joka on vaatinut internetin tiukkaa säätelyä, mukaan lukien pikaviestiohjelmien ja IRC:n moderoiminen.

Vaikkei sitä tehtävänannossa suoraan sanotakaan, niin oikeusministeri Braxilla on jo etukäteen tarkka käsitys työryhmältä haluamastaan tuloksesta. Hän haluaa lisätä ns. oikeushenkilön (yritys, järjestö) rangaistusvastuun kansanryhmää vastaan kiihottamiseen. Sen perusteella esimerkiksi keskustelupalstan tai blogipalvelun tarjoajaa voidaan pitää vastuullisena ja syyttää sivujen sisällön perusteella kiihotuksesta kansanryhmää vastaan.

Nykyisin vastuu sivujen sisällöstä on niiden tekijällä ja palveluntarjoajalla on velvollisuus poistaa laittomaksi katsottu materiaali niin pyydettäessä tuomioistuimen päätöksen jälkeen. Illmanin virasto on vain harvakseltaan käyttänyt mahdollisuutta poistattaa materiaalia netistä, joten sen perusteella verkossa on vain vähän rikollisessa mielessä rasistisesti kiihottavaksi tai loukkaavaksi katsottavaa materiaalia.

Tällainen järkeily ei kuitenkaan estä Braxia ja Illmania yrittämästä lainsäädännön keinoin pelotella maahanmuuttopoliittista keskustelua ahtaammalle. Harvalla palveluntarjoajalla on kanttia testata sananvapauden rajoja, kun tuloksena saattaa olla vuosia kestäviä kalliita oikeusjuttuja, huonoa julkisuutta ja ankarimmillaan kahden vuoden vankeusrangaistus vastuuhenkilöille. Helpompaa on sulkea vähänkään tulenarat aiheet ja keskustelijat palvelujen ulkopuolelle.

Sananvapausaktivisti Roope hommaforumilla:

"Rasismi rehottaa internetin keskustelupalstoilla. Vähemmistövaltuutetun toimistoon tulee ilmoituksia rasistisesta materiaalista viikoittain, mutta tapaukset johtavat vain harvoin poliisin esitutkintaan." [Roope: Eli se ei ole rikollista.]

"Syynä rasistisen kirjoittelun yleisyyteen on se, että sivustojen ylläpitäjien rikosoikeudellinen vastuu on tulkinnanvarainen. Useilta keskustelupalstoilta löytyy rasistista materiaalia, koska ylläpitäjät eivät poista viestejä." [Roope: Poistavat, jos oikeusistuin niin käskee.]

"Selvää on, että netin keskustelupalstoilla rasistisia viestejä kirjoittava syyllistyy rikokseen. Valtiosyyttäjä Mika Illmanin mukaan sivustojen ylläpitäjien rikosvastuu on kuitenkin hämärän peitossa, koska lainsäädäntöä ei ole toistaiseksi koeteltu oikeusistuimissa.

- Vastuu on aika lailla epäselvä, kun ajatellaan operaattoria, joka vain vuokraa tilaa serverille, mutta joka ei vaikuta tekstin sisältöön, vaan ainoastaan mahdollistaa sen julkaisemisen, Illman kuvailee
." [Roope: Huomaatteko kuinka Illman laajentaa vastuun käsitettä?]

"Oikeusministeriössä on perustettu työryhmä, joka tarkastelee myös rasistiseen nettikirjoitteluun liittyvän lainsäädännön tiukentamista. Esimerkiksi Ruotsissa on erityislainsäädäntö, joka velvoittaa ylläpitäjää asettamaan palstalle valvojia ja asettamaan heille lain perusteella myös valvontavelvollisuuden. Jos valvoja ei poista lainvastaista viestiä, siitä määrätään sakkorangaistus." [Roope: Suomessa oikeusistuin päättää mikä on lainvastaista. Illmanin ehdotuksen mukaan palveluntarjoajan valvojan olisi itse arvioitava lainvastaisuus. Virhearviosta palveluntarjoaja joutuisi itse syytteeseen. Esimerkiksi Jussi Halla-ahon Scriptan julkaisija olisi tällä perusteella haastettu oikeuteen Halla-ahon ohella.]

"- Internet on tuonut rajaamisproblematiikkaa, jota ei ole joskus lakia säädettäessä ennakoitu, sanoo lainsäädäntöneuvos Ilari Hannula oikeusministeriöstä.

Valtionsyyttäjä Illman kuitenkin uskoo, että nykyisenkin lainsäädännön mukaan sivustojen ylläpitäjät voisivat joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen.

- Ajatellaan tilannetta, jossa ylläpitäjä on asettanut sivustolle valvojan. Hän tulee tietoiseksi viestistä, jonka sisältö on selvästi lainvastainen."

[Roope: "Selvästi lainvastainen"?]


"Jos valvoja sallii viestin julkaisemisen niin, että sen sisältö on yleisön nähtävissä, voisi ajatella, että yleiset säännökset pätevät myös tässä tapauksessa, Illman sanoo.

Illmanin mielestä sivustojen ylläpitäjät reagoivat vasta siinä vaiheessa, kun asiasta tehdään rikosilmoitus. Tosin myös vähemmistövaltuutettu saattaa ottaa suoraan yhteyttä eri sivustojen ylläpitäjiin ja vaatia paheksuttavan materiaalin poistamista."

[Roope: Rikosilmoituksen tai vähemmistövaltuutetun yhteydenoton ei sinällään pitäisi velvoittaa vielä mihinkään toimiin.]




Nettirasistista vihjaaminen tulossa helpommaksi

Tarkoitusperät ovat aika selvät.

Virallisen Suomen mukaan kaikki kriittinen keskustelu, joka liittyy maahanmuuton ongelmiin, islamilaisuuden epäkohtiin ym.ym,. on rasismia.

Siispä esim. suurin osa minunkin mielipiteistäni ja krjoituksistani on rasistisia tämän mielestäni äärimmilleen venytetyn määrittelyn mukaan.

Mutta koska vielä Suomessa asun ja itsekin peräänkuulutan nimenomaan lain- ja järjestyksenkuuliaisuutta, lopetan mielipiteitteni julkituomisen tähän.

Samaten muutan käytökseni näissä ja tämäntapaisissa asioissa mahdollisimman passiiviseksi.

Esim. mahdollisen rikoksen huomatessani eväänikään en liikauta.

Taitaa muuten olla niin, että esim. rikosilmoitusta tehdessä on rasistinen rikos lausua mahdollisen tekijän etninen tausta. Paitsi, jos sattuu olemaan suomalainen.

Re: Nettirasistista vihjaaminen tulossa helpommaksi
timant1 11.10.2009 18:26

No, kansan tahtoa voidaan erilaisilla mielipidelakiasetuksilla padota vain tiettyyn pisteeseen saakka. Sitä kovemmalla ryminällä tulee sitten alas kaikki. Suomi ei koskaan aiemminkaan ole ollut niin monikulttuurinen maa kuin Euroopan nyt pahimmissa ongelmissa olevat entiset siirtomaavallat. Tästä johtuen meillä ei tulla mitään sharia-vaatimuksia koskaan hyväksymään.



Re: Nettirasistista vihjaaminen tulossa helpommaksi
tip-off 11.10.2009 20:09

Tuo on kyllä totta.

Mutta jännittää kovasti nähdä, missä se raja kulkee ja missä kohdin ne padot murtuu.

Pelkään pahoin, että joka tapauksessa tällä tiellä mennään pisteeseen, josta ei ole paluuta.


Re: Nettirasistista vihjaaminen tulossa helpommaksi
Tipsu1963 12.10.2009 0:35

On silti vain ajan kysymys, milloin tapahtuu jotain joka saa korkeimman oikeuden ottamaan sen kannan, että sharia on niin tärkeä osa sen tai tämän mamuryhmän kulttuuria, ettei sitä sovi mennä maallisella lailla estämään.

Re: Nettirasistista vihjaaminen tulossa helpommaksi
ktv51 12.10.2009 0:50

Kantahan on otettu jo vuosikymmeniä sitten. Nyt siitä on vain päästävä eroon.


Re: Nettirasistista vihjaaminen tulossa helpommaksi
tip-off 12.10.2009 9:07

Asian tekee hieman haastavaksi se, että poliitikot, valtamedia,oikeuslaitos ja poliisi järjestelmällisesti kieltävät mitään tuonkaltaista ongelmaa edes olevan.

Ja käyttävät rasismikorttia häikäilemättä, jos joku erehtyy avaamaan suunsa.

Enää en jaksa edes ihmetellä...

Re: Muualla näin...
timant1 5.11.2009 12:28

Nyt on tehty sitten virallinenkin suunnitelma kantaväestön syrjinnästä. Kyllä ottaa sinuakin päähän sitten kun haet töitä, johon olisit pätevin, mutta toinen saa kun kuuluu "Kiintiöön". Ellet sitten ole kiintiöläinen?

Yleiset suositukset yhdenvertaisuussuunnitelman sisällöiksi
http://www.intermin.fi/intermin/images.nsf/files/77ac7a56af3bf262c22576640038cf41/$file/yv_suositus_lausunnoille.pdf

Positiivinen erityskohtelu tarkoittaa yhdenvertaisuuslain 7 §:n mukaan tietyn syrjinnälle alttiin ryhmän (esimerkiksi vanhukset, lapset, etniset vähemmistöt) asemaa ja olosuhteita parantavia erityistoimenpiteitä, jotka tähtäävät tosiasiallisen yhdenvertaisuuden turvaamiseen eivätkä asteeltaan muodostu toisia syrjiviksi. Suppeassa oikeudellisessa tarkastelussa, positiivisella erityskohtelulla tarkoitetaan määräaikaiseksi suunniteltuja rekrytointiin, uralla etenemiseen ja oppilasvalintoihin liittyviä toimenpiteitä, joilla lisätään aliedustettujen ryhmien osuutta työpaikoilla, eri henkilöstöryhmissä ja oppilaitoksissa. Ennakkoon suunnitellut painotukset vaikuttavat tilanteissa joissa kahta muodollisesti yhtä pätevää hakijaa verrataan keskenään aliedustettua ryhmää edustavan hakijan hyväksi.

Valtiolla ei tunnu olevan vaikeuksia laillistaa apartheid Suomessa. Paras...korjaan...oikean etnisyyden omaava saakoon työpaikan!

Positiiviseen eryiskohteluun voidaan laskea mm. kouluopetuksen muokkaaminen niin, ettei se loukkaa muslimeja:

Teachers drop the Holocaust to avoid offending Muslims
http://www.dailymail.co.uk/news/article-445979/Teachers-drop-Holocaust-avoid-offending-Muslims.html

Voidaan tietysti kysyä miten tämä heitä loukkaa? Ai niin islamissahan holokaustin kielto on virallinen politiikka. Sama koskee myös mm. ristiretkistä opettamista, jalkapallojoukkueiden pelipaitoja jos on risti jne. Hyvältä siis näyttää, Sharia on lähempänä kuin ikinä olisitte uskaltaneet toivoa.



Re: Muualla näin...
timant1 6.11.2009 7:43

Positiivinen erityiskohtelu ei ole syrjintää, mutta esim. etnisen alkuperän vuoksi saa erityiskohtelua!!!

Mitä muuta tuo muka on kuin syrjintää? Ei se sillä poistu, että väitetään ettei se ole sitä. KYllä se varmasti ottaa päähän jos olet pätevin hakija, mutta paikan saa toinen koska pitää huivia päässään. Paikka kuuluu huivipäälle silloin jos hän on pätevin hakija.

Kokemus on sitä paitsi osoittanut, että ne, jotka todella Suomeen sopeutuu ei tarvitse mitään erityiskohtelua. Se voi toki olla, että ilman tarvittavia valmiuksia joutuu yrittämään vielä vähän kovemmin kuin alkuperäisasukas, mutta ei se mahdotonta ole.

Tästä voi jokainen itse lukea millaisessa satumaailmassa monikultturistit elävät. Heidän näkemyksensä Suomesta vuonna 2030:
http://demos.fi/files/Samoilla_lauteilla_2030.pdf

"Tutkimus" tietää mm., että "Vuoden 2030 Helsingissä virolainen diplomi-insinööri ja turkulainen toimitusjohtaja jakavat tamppaustelineen somalialaisen perheen kanssa, asukkaat vetävät kylätalolla taitokursseja ja esittelevät sadonkorjuujuhlissa kokkaus- ja käsityötaitojaan.

Lähiyhteisöt rakentavat omat kerrostalonsa, paistavat pihalla yhdessä munkkeja ja auttavat eläkeläisrouvan viljelypalstan kunnostamisessa"

Huomattavaa on myös kuinka vuonna 2030 New York Times tekee Suomesta jutun kuinka "suomalaiset todistivat integraation toimivan" jne. Mikäli monikultturistit oikeasti elää tällaisissa harhakuvissa ei meillä toivoa ole. Juttu on aivan samaa tasoa kuin lukioikäisten tyttöjen kouluaineet suositusta SUomi 20 vuoden päästä aiheesta. Aivan käsittämättömän hirveän naivia.

Jopa Vihreä lanka kysyy elävätkö nämä ihmiset tässä todellisuudessa?
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/onko-mamuvisionne-t%C3%A4st%C3%A4-maailmasta-demos

Todellisempaa tulevaisuudenkuvaa on tutkinut amerikkalainen muslimi, joka perusti muslimit terroria vastaan järjestön.

Third Jihad:
http://video.google.com/videoplay?docid=-864522917532871834#

Siinä faktaa mamuttajille. Kuvaavaa on kuinka maltillisina pidettyjen suurien muslimeiden etujärjestöjen johtajat jäivät kaikki kiinni terroristien tukemisesta ja sympatioista.


Re: Nettirasistista vihjaaminen tulossa helpommaksi
timant1 6.11.2009 14:49

http://mediaseuranta.blogspot.com/2009/10/kuntalehti-maahanmuuttoviraston.html

Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jorma Vuorio: Muutto Suomeen seuraa eurooppalaista kehitystä

Todellinen pommi muhii perheiden yhdistämisessä, hän huomauttaa ja ennakoi uutta aaltoa humanitäärisin perustein oleskeluluvan tai turvapaikan saaneiden osalta. Heillä on oikeus tuoda perheensä Suomeen ja virastoon tuli jo 2008 Somaliasta noin 1400 yhdistämishakemusta. Luku noussee 4000 – 5000 henkilön tasolle lähivuosina, jolloin määrän kiihtyvä kasvu vie resurssikriisiin.

Meillä kesti n. 17 vuotta ensimmäiseen 10 000 somaliin. Tästedes tuo määrä tulee täyteen 2 vuoden välein ainakin mikäli maahanmuuttoviraston ylijohtajaa on uskominen.

Meillä on 2020 siis pelkästään somaleita jo 100 000 ainakin mikäli maahanmuuttoviraston ylijohtajaa on uskominen.

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

Thomas Taussi islamilaisen invaasion subventoinnista

Sopeuttaminen - kompromissi vai alistuminen?

Tämänpäiväisen (27.9.2009) Helsingin Sanomien artikkelissa Maahanmuuttajat unohtuvat uusien asuinalueiden suunnittelussa (sivulla A11) muistutetaan maahanmuuttajien vähäisestä huomioimisesta uusia asuinalueita suunniteltaessa. Artikkeli tuo ilmi, että varsinkin pääkaupunkiseudulle on syntynyt muslimimaahanmuuttajien omia keskittymiä.

Yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie pitää tällaista kehitystä uhkaavana:

"Uhka eriytymiseen on olemassa, koska kaupunkisuunnittelussa ei oteta huomioon heidän kulttuuriaan, tarpeitaan ja toiveitaan."

Toisin sanoen Kimmo Lapintie pitää maahanmuuttajien eriytymisen syynä sitä, ettei heille rakenneta heidän kulttuuriaan vastaavaa ympäristöä asuntoineen ja erillisine uskonnonhrajoituspaikkoineen. Tämäkö ei sitten johtaisi eriytymiseen? Jos jollekin asuinalueelle rakennetaan veronmaksajien rahoilla esimerkiksi moskeija ja muslimien tarpeita vastaaviksi suunniteltuja asuntoja ja rakennuksia, tämä alue eriytyisi vielä entisestään. Vaikka kyse olisi hyvin pienestäkin korttelista, tällainen alue saisi islamilaisen leiman ja alkaisi houkuttelemaan muslimeja karkottaen pois suomalaisia sen ympäriltä.

Täytyy ehdottomasti tähän väliin mainita, ettei se olisi paheksuttavaa, jos tämä tapahtuisi itse muslimien omilla rahoilla. Jos muslimeista muodostuu potentiaalinen kuluttajaryhmä, heidät noteerataan markkinoilla, eikä heidän tarpeidensa tyydyttämiseen tarvita valtiota. Sama pätee yhtä lailla kaikkien muidenkin kulttuurien edustajiin. Kun yksilöistä koostuvat yhteisöt joutuisivat suhteuttamaan halunsa käytettävissä oleviin varoihinsa, he tietäisivät itse suunnittelevia virkamiehiä paremmin, mitä he ensisijaisesti haluavat ja tarvitsevat. Näin säästyisi voimavaroja oikeasti kannattavaan toimintaan.

On hienoa, että maassa jo asuvat vierasperäiset ihmiset halutaan integroida suomalaiseen yhteiskuntaan. Harva on tästä eri mieltä teoriatasolla. Integroimisen tarkoituksena olisi ensisijaisesti sopeuttaa vierasperäiset ihmiset vallitsevaan kulttuuriin. Sopeutuminen on verrattavissa kompromissiin, jossa molemmat osapuolet joustavat pyrkimällä molemminpuolisesti ymmärtämään toisiaan. Käytännössä edellä mainittu esimerkki integroimisesta jää kuitenkin vastaamaan vielä vajaampaa mallia, jossa toinen osapuoli joutuu antamaan enemmän periksi, ja toisen ei tarvitse joustaa. Tämä on hyvin kaukana idealistisesta monikulttuuri-intoilijoiden unelmasta, joka olettaa kulttuurien yhteentörmäysten johtavan jonkinlaiseen synergiaan, jossa molemmat voittavat. Tällainen tehoton "integroiminen" on kaiken lisäksi kallista.

Tässä tapauksessa suomalaiset ovat heitä, jotka joutuvat antamaan periksi. Integroiminen, jossa suomalaisten veronmaksajien rahoilla rahoitetaan vieraan kulttuurin ylläpitämistä rakentamalla mm. vieraan uskonnon harjoittamiseen tarkoitettuja rakennuksia ja näitä varten suuria parkkipaikkoja kannattavan liiketilan sijaan on verrattavissa alistumiseen. Kun toinen osapuoli saa säilyttää ylpeytensä ilman että sen tarvitsee oppia joustamaan, on yhä vaikeampaa saavuttaa sitä synergiaa, joka muuttaa kompromissin rakentavaksi yhteishengeksi.

Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon nimissä tulee myös pohtia nykyisen kristillisen kirkon itsestäänselvyyttä suomalaisessa kulttuurissa. Jos luterilaisen kirkon ja valtion suhde tulee pysymään yhtä vankkana, muut kasvavat uskontokunnat alkavat vaatimaan myös vastaavanlaista erityisasemaa. Suomessa saattaisi olla tulevaisuudessa useita valtiollisia uskontoja, tai joku nimeltä mainitsematon uskonto pyrkisi syrjäyttämään luterilaisen kirkon erityisaseman. Erityisasema erityisoikeuksineen on aina tyrkyttämistä ja syrjintää niitä kohtaan, jotka jäävät paitsi suosimisesta.

Jos kaavoitusten yhteydessä päätetään rakentaa veronmaksajien rahoilla jonkin tietyn vähemmistön kulttuurin mukaista ympäristöä, vaarana on, että esimerkiksi uskonnon A edustaja joutuu vastentahtoisesti tukemaan vakaumuksensa vastaista tai pelkästään siitä eroavaa uskontoa B. Tilannetta voitaisiin verrata siihen, että viheraktivisti joutuisi antamaan rahaa naapurilleen uuden citymaasturin ostamista varten. Verovarojen kollektiivinen käyttäminen vähemmistöjen tukemiseen on syrjintää enemmistöä kohtaan.

Tasa-arvon nimissä jokaisen uskonnollisen yhteisön tulisi itse rahoittaa oma toimintansa esimerkiksi kerättävistä jäsenveroista ja vapaaehtoislahjoituksista ilman minkäänlaista valtion suosimista. Kenelläkään ei ole oikeutta muuttaa toiseen maahan ja vaatia sen asukkaita rahoittamaan maahanmuuttajan alkuperäistä kulttuuria. Saahan sitä yrittää. Mitenköhän esimerkiksi Lähi-Idässä suhtauduttaisiin, jos sinne onnistuisi muodostumaan kristillinen vähemmistö, joka vaatisi paikallisilta veronmaksajilta kristillisiä kirkkoja? Saattaisivat olla liipasinsormet herkillä ja kivet lennellä.

tiistaina, huhtikuuta 07, 2009

Mulattihomo ei tykkää siitä, että Suomen valtionkirkko ei ota kantaa homoseksuaalisuuteen



Juontaja-näyttelijä Jani Toivola suomii kovin sanoin luterilaista kirkkoa sen homonäkemysten takia. Toivola sanoi Maikkarin Huomenta Suomessa, että kirkko toimii vastuuttomasti.

– Kuulun yhä kirkkoon ja uskonto on minulle tärkeä, mutta koen olevani hyvin ristiriitaisessa tilanteessa.

– Kirkolla ei vieläkään ei ole selkeää kantaa homoseksuaalisuusasioihin, vaan jotenkin pyöritellään ja kierrellään jatkuvasti koko aihetta. On mielestäni täysin vastuutonta, että näin suuri ja tärkeä yhteiskunnallinen instituutio ei ota mitään kantaa asiaan, pitkään julkisuudessakin homoudestaan puhunut Toivola jyrähti Huomenta Suomessa.






Tästä tulee etsimättä mieleen muutamia kysymyksiä:

1.) Miksi ev.-lut. kirkko on suuri ja tärkeä yhteiskunnallinen instituutio?

Siksi, että se on veronmaksajien rahoilla toimiva valtionkirkko. Jos kirkko erotettaisiin valtiosta, kenenkään ei tarvitsisi kiinnostua kirkon suhtautumisesta homoihin tai ylipäätään kirkon suhtautumisesta mihinkään asiaan.

2.) Miksi homoseksuaalisesti suuntautunut ja ilmeisen häpeilemättömästi homoseksuaalisuuttaan esittelevä (flamboyant homosexual) ihminen kuuluu kristilliseen kirkkoon, jonka pyhän kirjan eli Raamatun mukaan homoseksuaalinen kanssakäyminen on syntiä?

Jos kirkko erotettaisiin valtiosta, kukaan ei automaattisesti kuuluisi kirkkoon juridisesti lapsikasteen kautta. Idea uskonnollisten yhdyskuntien synnynnäisestä jäsenyydestä perustuu nimenomaan valtionkirkkoinstituutioon. Jos valtionkirkkoa ei olisi, ei olisi koskaan säädetty lakia uskonnollisten yhdyskuntien synnynnäisestä jäsenyydestä vanhempien jäsenyyden perusteella.
Eihän esimerkiksi poliittisen puolueen jäsenyyskään periydy automaattisesti vanhemmilta lapsille. Tällöin kukaan homo ei liittyisi homovastaista uskontoa edustavaan kirkkoon.

Juontaja-näyttelijä Jani Toivola kuitenkin ilmeisesti kuuluu kirkkoon synnynnäisesti, koska hän sanoo kuuluvansa kirkkoon yhä. Hänet on siis liitetty kirkkoon vastasyntyneenä, koska hänen vanhempansa ovat kuuluneet kirkkoon. Hän olisi tuskin liittynyt kirkkoon täysi-ikäisenä, koska hän on jo ennen täysi-ikäiseksi tuloaan varmasti tiedostanut olevansa homo. Koska hän ei koe homoseksuaalisuutta syntinä tai häpeänä, hän ei varmaankaan olisi liittynyt homoseksuaalisuutta syntinä pitävään kirkkoon.

3.) Miksi Jani Toivolan kaltainen flamboyant homosexual moittii kristillistä kirkkoa sen tavasta vältellä homoseksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä, mutta ei sanallakaan kritisoi muslimien tapaa esittää tappouhkauksia homoille?

Islamin mukaan homoseksuaalisuus on kuolemansynti. Islamilaisen lain eli sharian mukaan homoseksuaalisuudesta annetaan kuolemanrangaistus. Miksi tämä ei lainkaan häiritse Jani Toivolan kaltaista julkihomoa?

Jos muslimit tulevat valtaan, Jani Toivola teloitetaan välittömästi homoseksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

Miksi tämä ei lainkaan häiritse Jani Toivolaa? Miksi hän ei lainkaan kritisoi islamia?

Miksi Suomessa ei kukaan homo vastusta muslimeja, jotka haluavat tappaa kaikki homot?

4.) Miksi Jani Toivola ei lainkaan kiinnitä huomiota isänsä kotimaassa Keniassa esiintyvään aggressiiviseen, väkivaltaiseen homofobiaan?

Toivola vietti Keniassa kolme viikkoa vuodenvaihteen tienoilla, mutta ei sano sanaakaan sekä muslimien että kristittyjen Keniassa lietsomasta verenhimoisesta vihasta homoja kohtaan.

Sen sijaan mulatti Jani Toivola iloitsee siitä, että mulatti Barack Obama on valittu Yhdysvaltain presidentiksi.

Toivola pitää hienona sitä, että he molemmat ovat valkoisten yksinhuoltajaäitien kasvattamia sekarotuisia lapsia eli mulatteja:



Mikä yhdistää Yhdysvaltain 44. presidentiksi marraskuussa äänestettyä Barack Obamaa, 47, ja näyttelijä ja juontaja Jani Toivolaa, 31?


Ensimmäisenä mieleen tulee ihonväri, mutta on muutakin. Ensinnäkin Obaman ja Toivolan isät ovat kotoisin vierekkäisistä kylistä Länsi-Keniasta, aivan Victoria-järven kupeesta. Barack Obama Senior kasvoi Nyangoma Kogelossa, ja Toivolan isä Harry Vincent Mapesa vain muutaman kilometrin päässä Webuyessa.



Isä ei ollut läsnä kummankaan elämässä: Obaman vanhemmat erosivat, kun Barack oli kolmevuotias. Toivola näki oman isänsä viimeisen kerran kaksivuotiaana.


Toiseksi molemmat kasvatti valkoinen äiti, jonka tummaihoinen poika kuului elinpiirissään vähemmistöön. Muun muassa tämän takia Toivola sanoo ymmärtävänsä Yhdysvaltain tulevaa presidenttiä.



- Kysymys on identiteettikuviosta ylipäänsä. Siitä, että kasvaa valkoisessa yhteiskunnassa, mutta tavallaan kuuluu johonkin muualle, Toivola selittää.



Toivola siis pitää tällaista monikulttuurisuuteen ja monirotuisuuteen kuuluvaa identiteettikriisiä jotenkin kehumisen arvoisena asiana.

Suomen monikulttuuristumisen edetessä maassamme on yhä enemmän ja enemmän tällaisia ihmisiä, joilla on sekarotuisesta taustastaan johtuva ambivalentti identiteetti.

Tämä ei tee hyvää yhteiskunnan koheesiolle tai esimerkiksi kansalaisten luottamukselle poliittiseen järjestelmään tai oikeusjärjestelmään.



Toivola huomasi, että Obama pohti suhdettaan ihonväriinsä samalla tavalla kuin hän itse. Sitä, miten kantaa ihonväriä, joka viittaa johonkin muualle, ja mikä on suhde afrikkalaisuuteen, joka kulkee aina mukana.


- Obama miettii kirjassa myös sitä, tekeekö hän jollain tavalla valkoista äitiään vastaan puolustaessaan mustia. Yhtäläisyytemme löytyy myös ajatuksista, ei vain siitä, että isämme kuuluvat samaan heimoon.




Tällaiset sekarotuiset ihmiset ovat siis poikkeuksellisen rotutietoisia, etnosentrisiä ihmisiä, joiden maailmankuva perustuu ihmisten etnokulturaaliseen ja rodulliseen diskriminointiin.

Tämä ei mielestäni ole toivottavaa sosiokulturaalista kehitystä.

Tällaista tulee Suomeen lisää ja lisää sitä mukaa, kun monikulttuurisuus etenee.
Toivola on seurannut mielenkiinnolla myös Suomessa kunnallisvaalien jälkeen vellonutta rasismikeskustelua. Hän ei ymmärrä, miksi tiettyjen henkilöiden lausunnoista ei ole noussut isompaa meteliä.

Toivola siis heiluttelee rasismikorttia aivan samalla tavalla kuin mustat amerikkalaiset poliitikot (Obama, Jesse Jackson jne.) ja mustat rikolliset (Mike Tyson, Mumia Abu-Jamal, Malcolm X jne.).

Toivola ihmettelee, miksi "tiettyjen henkilöiden" lausunnoista ei ole noussut hirveän suurta meteliä. Vaikka tässä ei mainita nimiä, katson voivani olettaa Toivolan tarkoittavan ensisijaisesti Jussi Halla-ahoa. Ilmeisesti Toivola liittyy Mika Illmanin ja Johanna Suurpään johtamaan sensuuririntamaan ja vaatii Halla-aholle rangaistuksia "rasistisista" lausunnoista.

Toivola siis kannattaa sensuuria ja vastustaa sananvapautta. Mitenkään muuten ei voi ymmärtää sitä, että hänen mielestään Halla-ahon (ja mahdollisesti muiden perussuomalaisten tai muidenkin maahanmuuttokriittisten tahojen) lausunnoista olisi pitänyt nostaa vielä enemmän meteliä.

Niistähän nimittäin on jo nostettu kauhea älämölö Pravdassa, Ylessä, Ilta-Pravdassa ym. suvaitsevaisissa tiedotusvälineissä. Jos tämä median äbäläwäbälä-meininki Halla-ahon "rasistisista" lausunnoista ei ole vielä Toivolan mielestä ollut tarpeeksi suuri reaktio, Toivola selvästi toivoo Halla-ahon saavan rikosoikeudellisia rangaistuksia Vääristä Ajatuksista eli "rasismista" (AKA kerettiläisyys).

Kulttuurien välisistä kohtaamisista yrityksille luennoiva Toivola pohtii, pitäisikö hänen avata suunsa ja lähteä jopa politiikkaan.


(Lihavointi minun.)

Toivola siis saa palkkaa ns. diversity trainingista ja multikultiaivopesusta.
Ehtaa mokuttajaainesta.
Ennustan Toivolalle virkaa Kulttuurikeskus Caisan johtajana eli monikulttuurisuuden ilosanoman ylipappina, vähemmistövaltuutettuna eli ajatuspoliisina tai valtionsyyttäjänä eli suurinkvisiittorina.

- Olen minä miettinyt, mitä se työ olisi oikeasti. Olisiko minulla rahkeita ja sanottavaa? Ja jaksaisinko tehdä sitä 30 vuotta eikä vain kokeilla vähän aikaa.

Minäkin mietin, olisiko sinulla rahkeita kansanedustajaksi tai ylipäätään mitään järkevää sanottavaa poliittisessa keskustelussa.

Tosin et sinä sen tyhmempi voi olla kuin Päivi Lipponen, Arja Alho, Johanna Suurpää, Mika Illman, Mikko Puumalainen, Astrid Thors, Matti Vanhanen tai Tarja Halonen.

Se nyt tosin ei ole vielä mitään.

Tässäkö on Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja?

Aijaa. Ilta-Pravdan toimittaja katsoo asiakseen spekuloida, että viihdeohjelmien juontajana työskentelevä mulattihomo on tuleva kansanedustaja.

Se nyt tietenkään ei ole mitenkään uutta, että Pravda-konserni ottaa poliittisesti kantaa monikulttuurisuuden ja monirotuisuuden puolesta. Erityisesti tuolla Ilta-Pravdassahan on toimittajana legendaarinen Sanna Ukkola, a.k.a. THE Sanna Ukkola. Jostain syystä tuossa Jani Toivolan haastattelussa ei ole mainittu toimittajan nimeä. En ihmettelisi, vaikka asialla olisi jälleen Ukkolan akan tyttö.

Minusta on loukkaavaa neekereitä ja mulatteja kohtaan, että heidän ihonväriään pidetään jonain välineenä yhteiskunnan monikulttuuristamiseksi. Jo pitkään multikultipropagandaan on kuulunut sellainen argumentti, että kehitysmaalaisten ihmisten rahtaaminen sankoin joukoin Suomeen "tuo vähän väriä katukuvaan". Kyllä minua vituttaisi, jos joutuisin ihonvärini takia olemaan jonain diversiteettimannekiinina.

Jani Toivolankin kannattaisi miettiä, haluaisiko hän olla eduskunnassa jonkinlainen ruskea nukke, värillinen hovinarri, neekerikiintiön edustaja, token negro, a.k.a. token black guy.

Amerikassa näitä kiintiöneekereitä on ollut jo n. 45 vuotta. Seuraukset eivät ole olleet miellyttäviä sen enempää mustien kuin valkoistenkaan kannalta.


Jani Toivolan kannattaisi miettiä, olisiko ehkä sittenkin järkevämpää, sivistyneempää ja oikeudenmukaisempaa kohdella ihmisiä yksilöinä kuin rotunsa edustajina.

Ks.
By Michael S. Berliner and Gary Hull



"Ethnic diversity" is merely racism in a politically correct disguise.


Many people have a very superficial view of racism. They see it as merely the belief that one race is superior to another. It is much more than that. It is a fundamental (and fundamentally wrong) view of human nature. Racism is the notion that one's race determines one's identity. It is the belief that one's convictions, values and character are determined not by the judgment of one's mind but by one's anatomy or "blood."

This view causes people to be condemned (or praised) based on their racial membership. In turn, it leads them to condemn or praise others on the same basis. In fact, one can gain an authentic sense of pride only from one's own achievements, not from inherited characteristics.

The spread of racism requires the destruction of an individual's confidence in his own mind. Such an individual then anxiously seeks a sense of identity by clinging to some group, abandoning his autonomy and his rights, allowing his ethnic group to tell him what to believe.



Tuossa tuli terveisiä Jani Toivolalle ja Barack Obamalle.
Toivola ja Obama ovat rakentaneet identiteettinsä ihonvärinsä ja rodullisen taustansa varaan eivätkä omien yksilöllisten ajatustensa varaan.
Monikulttuurinen yhteiskunta synnyttää ja kasvattaa Toivolan ja Obaman kaltaisia rotukeskeisesti ajattelevia ihmisiä.


To the multiculturalist, race is what counts--for values, for thinking, for human identity in general. No wonder racism is increasing: colorblindness is now considered evil, if not impossible. No wonder people don't treat each other as individuals: to the multiculturalist, they aren't.


Advocates of "diversity" claim it will teach students to tolerate and celebrate their differences. But the "differences" they have in mind are racial differences, which means we're being urged to glorify race, which means we're being asked to institutionalize separatism. "Racial identity" erects an unbridgeable gulf between people, as though they were different species, with nothing fundamental in common. If that were true--if "racial identity" determined one's values and thinking methods--there would be no possibility for understanding or cooperation among people of different races.

Monikulttuurisuus synnyttää rasismia ja aiheuttaa rodullisia konflikteja.
Tästä johtuu se, että Suomen nykyisessä monikulttuurisessa poliittisessa ilmapiirissä Toivolalle pukkaa keikkaa monikulttuurisuuskonsulttina.
Toivola on ottanut itselleen roolin mustana nukkena, värillisenä pellenä, jonka tehtävänä on kertoa valkoisille ihmisille mustien ja valkoisten välisistä eroista. Mitenkään muuten ei voida selittää sitä, että Toivola luennoi yrityksille "kulttuurien välisistä kohtaamisista".
Mitä Toivola muka tietää muista kulttuureista? Toivola on syntynyt ja kasvanut Suomessa. Toivola kävi Afrikassa ensimmäistä kertaa elämässään vasta yli 30-vuotiaana. Toivola näki afrikkalaisen isänsä viimeksi 2-vuotiaana. Toivola ei siis tiedä afrikkalaisesta kulttuurista yhtään mitään. Hänet on palkattu luennoimaan "kulttuurien välisistä kohtaamisista" vain siksi, että hän on neekeri, mulatti, musta, afrikkalaisen näköinen. Toivola siis tienaa rahaa vain ulkonäöllään eli ihonvärillään. Hänelle maksetaan palkkaa siitä, että hän on musta.

Sillä ei ole mitään merkitystä, mitä hän noilla luennoilla sanoo. Vain sillä on merkitystä, että hän on musta. Yritykset tuhlaavat osakkeenomistajiensa rahoja palkkaamalla jonkun mustan ihmisen puhumaan työntekijöilleen "kulttuurien välisistä kohtaamisista" vain siksi, että luulevat tällaisen monikulttuurisuuden olevan jotenkin ihan vitun trendikästä.

Tämä on samanlaista pelleilyä kuin se, että jotkut yritykset ovat palkanneet bysanttilaista uskontoa edustavan, kertaakaan elämässään seksiä harrastamattoman Mitro Revon "eettiseksi konsultiksi".




Tällaisilla konsulteilla ei ole oikeasti yhtään mitään merkitystä minkään yrityksen toiminnan kannalta. Kyseessä on vain rahan kaataminen yrityksen valheellisen imagonrakentamiseen eli hypetykseen.
Jani Toivola saa tällä hetkellä leipänsä tällaisesta hypetyksestä.

Niinpä hänellä ei ole motiivia lähiaikoina sanoutua irti tästä rasistisesta multikultihypetyksestä, joka määrittelee ihmisen identiteetin heidän ihonvärinsä tai etnisyytensä perusteella.

Toivottavasti hän kuitenkin vielä joskus hankkii itselleen moraalisen selkärangan ja ryhtyy vastustamaan mustien ihmisten kohtelemista rotunsa mannekiineina.
Se alentaa afrikkalaisten ihmisarvoa, että heitä nostetaan esille mediassa yksilöllisten meriittiensä sijasta vain rotunsa edustajina, ensimmäisenä mustana Yhdysvaltain presidenttinä, ensimmäisenä afrikkalaistaustaisena kansanedustajana, ensimmäisenä afrikkalaistaustaisena Miss Suomena, ensimmäisenä afrikkalaistaustaisena tv-juontajana, Suomen ensimmäisenä afrikkalaistaustaisena julkihomona jne.
Miksi Jani Toivola ei voisi olla vain henkilö nimeltä J. Toivola eikä monikulttuurisuuden ja monirotuisuuden mannekiini?


torstaina, elokuuta 10, 2006

Mitä on monikulttuurisuus

Kaikki ns. monikulttuurisuus eli multikulturalismi tarkoittaa eurooppalaisten alistumista islamilaisen Afrikan ja Lähi-idän tapoihin. Kukaan ei ole koskaan tarkoittanut sillä mitään muuta.

Kaikki "monikulttuurisuuskampanjat" Suomessa ja muissa Euroopan maissa ovat valtiovallan kustantamia propagandakampanjoita, joiden tarkoituksena on aivopestä eurooppalaisia hyväksymään Afrikasta ja Lähi-idästä tulleiden islamilaisten maahanmuuttajien rikokset (mm.
sukupuolielinten silpomiset) ja jopa käyttäytymään näiden maahanmuuttajien tavoin eli verhoutumaan kaapuihin jne.

Esim. Oslon yliopiston sosiaaliantropologian professori on lehtihaastatteluissa syyttänyt muslimien raiskaamia norjalaisia naisia (poliisitilastojen mukaan Oslon raiskauksista 65% on muslimien tekemiä) siitä, että nämä eivät ole piiloutuneet burqaan; professorin mielestä nainen on itse syyllinen raiskatuksi tulemiseensa, koska ilman burqaa kadulla kulkeva nainen provosoi muslimimiehiä.

Tämä on sitä monikulttuurisuutta, jota Suomessakin edistetään valtiovallan kustantamilla propagandakampanjoilla.

Suomessa esimerkiksi "rasismin vastustamisen" nimissä halutaan kieltää "islamin loukkaaminen" ja "islamofobia" eli ateistien esittämä kritiikki islamilaisten maiden diktatuureja, terrorismia ja islamilaisten maahanmuuttajien Euroopassa harrastamaa naisten
sortamista ja lasten sukupuolielinten silpomista kohtaan.

Esimerkiksi Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen pyörittämä "Kansainvälinen kulttuurikeskus Caisa" on järjestänyt Euroopan parlamentin antamilla määrärahoilla seminaarin, jossa muslimit suunnittelivat "islamofobian" kriminalisointia eli islamin arvostelun kieltämistä yhdessä suomalaisten virkamiesten ja poliitikkojen kanssa.

Tätä se "monikulttuurisuus" tarkoittaa. Se tarkoittaa Euroopan muuttamista islamilaiseksi teokratiaksi. Se tarkoittaa mm. ateismin kieltämistä lailla, koska ateististen ajatusten esilletuominen "loukkaa" muslimien "pyhänä pitämiä asioita". Monikulttuurinen
yhteiskunta on yhtä kuin islamilainen teokratia.

"Maahanmuuttajien kulttuurien kunnioittaminen" tarkoittaa sitä, että islamilaisten
maahanmuuttajien Euroopassa harrastamaa naisten sortamista ja lasten sukupuolielinten silpomista ei saa kritisoida. Nämä asiat kuuluvat heidän "kulttuuriinsa", jonka "kunnioittaminen" tarkoittaa niiden arvostelemisen kieltämistä.

Kaikki ateistiset ajatukset ja ylipäätään kaikki ihmisoikeuksien kannattaminen on islamilaisen "kulttuurin" arvostelua, joka on määritelmän mukaan kielletty multikulti-ideologiassa.