Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hesari AKA Pravda. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hesari AKA Pravda. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, elokuuta 30, 2017

Orpo haluaa kasvattaa eurotukipaketteja entisestään


Orpo haluaa kasvattaa eurotukipaketteja entisestään perustamalla euromaiden IMF:n, joka toimisi pysyvänä tukiautomaattina:


Iiro-Matti Nieminen HSJulkaistu: 



SUOMEN kannattaa tukea Euroopan vakausmekanismin EVM:n kehittämistä niin sanotuksi Euroopan valuuttarahastoksi, sanoo kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo.
Orpo otti kantaa aiheeseen keskiviikkona Kouvolassa kokoomuksen eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.
Käytännössä kyse olisi Euroopan vakausmekanismin kehittämisestä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kaltaiseksi Euroopan valuuttarahastoksi.
Nykyinen EVM on euromaiden hallinnoima rahoituslaitos, joka voi antaa hätärahoitusta talousvaikeuksiin ajautuneille euromaille kuten Kreikalle. Rahoituksen ehtona ovat yleensä merkittävät talouden rakenneuudistukset.
Ajatuksen Euroopan valuuttarahastosta nosti keväällä esiin Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble. Myös euroryhmän puheenjohtaja, Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem ja EU:n talouskomissaari Pierre Moscovici ovat kannattaneet suunnitelmaa.
”Minusta se on kehittämisen arvoinen idea”, Orpo sanoo.
”Olen keskustellut tästä muun muassa Wolfgang Schäublen kanssa ja odotan, että tämä asia nousee esille.”
...

Schäublen hahmotelmissa uusi rahasto voisi ottaa hoitaakseen euromaiden budjettikurin valvomisen, joka kuuluu nykyisin EU-komission tehtäviin. Etelä-Euroopan maat puolestaan näkevät Euroopan valuuttarahaston mahdollisuutena päästä eroon IMF:n vaatimista kovista lainaehdoista, Financial Times kirjoittaa.
Ydinajatuksena kuitenkin on, että Euroopan valuuttarahasto ottaisi hoitaakseen nykyisen EVM:n tehtävät, mutta saisi samalla EVM:ää laajemmat toimivaltuudet.
ORPO sanoi keskiviikkona poliittisessa tilannekatsauksessaan, että Suomen pitää olla syksyllä valmiina, kun Saksan ja Ranskan johtajat ryhtyvät syventämään eurooppalaista yhteistyötä muun muassa talous- ja rahaliiton sekä sisämarkkinoiden ja puolustusyhteistyön saralla.
”Me emme voi jäädä silloin impivaaralaisesti pohdiskelemaan, missä me olemme mukana. Meidän pitää olla mukana eturintamassa kulkemassa eurooppalaista tietä eteenpäin, rakentamassa yhteistä Eurooppaa”, Orpo sanoi.


Kokoomus kannattaa aina ja kaikissa asioissa EU:n vallan kasvattamista ja keskittämistä. Kokoomus on fanaattinen eurostoliittopuolue.

Kommenttiosastosta:

dunc
Jos impivaaralaisuus tarkoittaa sitä, ettemme maksa muiden maiden velkoja, silloin kannatan sitä lämpimästi. Pitäisi oikeastaan käydä joku päivä Impivaarassa, siellä tuntuu asuvan tolkun väkeä.



Kadilo
Onko Orpo päättänyt kaikin keinoin varmistaa, että Suomella ei ole enää mitään mahdollisuutta irrota Eurosta? EMF ottaa komennon, eikä tulevaisuudessa Orpo pääse edes neuvottelemaan.

Tähän suuntaanhan on toiminut mm. suomalaisen maksujärjestelmän lakkauttaminen ja toimintojen siirtäminen Keski-Eurooppaan. 
Entä jos tiedonsiirtoyhteys katkeaa jonkin kaapelihäiriön takia? Miten täällä sitten ostetaan ruokaa kaupasta?

Nyt Suomeen ollaan tuomassa uusia seteliautomaatteja, joiden toimintaa ei ilmeisesti pysty Suomessa edes valvomaan. (Onkohan niissä jo sisäänrakennettu yhteys Mafiaan?)

Taitaa tulla oraville ja muille turkiseläimille kuumat paikat, kun aletaan tarvita uusia vaihtovälineitä. 


Suomen ei pidä millään tavoin tiivistää EU-yhteistyötä. Tämä lienee myös hallitusohjelman henki. Pidetään siitä kiinni. Briteillä on Brexitin kanssa yhtenä ongelmana se, että he ovat sitoutuneet hyvin pitkiin taloudellisiin velvoitteisiin EU:ssa. EU yrittää pitää ko. sopimuksista kiinni, vaikka brexit astuisi voimaan. Suomen ei pidä tehdä samoja virheitä. Kaikkien tehtävien sopimusten irtisanomisaika jäsenyyden päättyessä tulisi olla max yksi vuosi, mieluimmin puoli vuotta. Jäsenyyden lopettamisen (irtisanomisen) tulee olla mahdollista kaikille ja siitä on laadittava pikimmiten menettelytapaohje. Tulee väkisinkin mielen, että EU-yhteistyötä pyritään laajentamaan sen vuoksi, että se tarjoaisi runsaasti hyväpalkkaisia virkoja EU-myönteisille poliitikoille. Päätösvaltaa on palautettava takaisin kansallisille parlamenteille. Valuuttarahastoa ei pidä perustaa senkään vuoksi, että lainaehdot tulisivat olemaan IMF:n ehtoja löysemmät.

Velkka 7
Tässä kannattaa olla tarkkana, ettei Suomea olla viemässä, keittiön kautta, kohti velkaunionia.
Petteri Orpo on sellainen heppu, jota on varmasti helppo höplöttää. Ranska ja Saksa haluaisivat
varmaankin keventää omia takaus-ja luottoriskejään Etelä-Euroopan euromaiden roskalainoista.
Kaikkiin ytimiin hamuavat sinisilmäiset hölmöt ovat varmasti silloin "kiikarissa", kun tällaiseen
tavoitteeseen pyritään.


Polpotin
On erottava eusta ja eurosta. 
Veret seisahtuu joka kerta kun nämä naamat sanoo jotain "suomen pitää.." On myös pakko lähteä afganistaniin sotimaan toisten sotia?

mnä
Jos ei tästä liturgiasta impivaaralaisuuteen vetomisineen ja kiireellä eturintamaan hoputtamisineen ala hälyytyskellot soida, niin ei sitten mistään.

Orpolla, tai edes brittilehdistöllä, ei ole vielä mitään selvyyttä siitä, mihin oltaisiin sitoutumassa. Eri ihmisille pakettia ilmeisesti myydään erilaisilla asioilla. Orpolle on mainostettu sen edistävän kokoomuslaista leikkaus- ja talouskuripolitiikkaa, talous- ja rahaunionin syventämistä ja laajennettuja valtuuksia puuttua jäsenvaltioiden talouspolitiikkaan kaikkine seuraamuksineen. Puolustuspolitiikkakin kannatti varmaan Suomen kanssa pitää esillä, ainakin täkynä.

Daavetti
Orpo on viemässä Suomea euromaiden liittovaltioon. Suomelle on liittovaltiossa/velkaunionissa varattu vain maksajan rooli. Suurten euromaiden päättäessä, mihin suomalaisten veromaksajien rahat käytetään. Suomalaiset veronmaksajat ovat jo maksaneet mm. saksalaisten pankkien Kreikkavastuita.

Muut pohjoimaat eivät kuulu euroon, joten euroSuomi on ainoa eurovelkaunionin yhteisvelkoja maksava Pohjoismaa. Suomen pitäisi palata Pohjoimaisten omaa valuuttaa käyttävien hyvinvointivaltioiden joukkoon.


Tästä näemme, että yleisönosastokirjoittajat ovat asioista paljon paremmin perillä kuin HS:n ammattitoimittajat.

Jutun kirjoittanut toimittajahan ei millään tavalla kritisoinut Orpon fanaattisuutta ja typerää, kulunutta "impivaaralaisuus"-argumenttia, eikä edes haastatellut ketään, joka olisi osannut kritisoida Orpoa.

HS ei harrasta minkäänlaista kriittistä journalismia, vaan toimii vallanpitäjien äänitorvena. HS ei koskaan tuo esille minkäänlaista EU-kritiikkiä, koska HS itse on aina kannattanut Eurostoliittoa.

tiistaina, syyskuuta 04, 2012

Helsingin Sanomat ei tiedä, mitä on liberalismi




Vihreän Langan entinen päätoimittaja Elina Grundström, HS:n pääkirjoitustoimittaja


Pravda:

Elina Grundström


Suo­mes­sa äly­köt ovat pe­rin­tei­ses­ti ol­leet va­sem­mis­to­lai­sia tai vä­hin­tään pu­na­vih­rei­tä. On­kin vir­kis­tä­vää, et­tä meil­le on lo­pul­ta il­mes­ty­nyt jouk­ko oi­keis­to­lai­sia älyk­kö­jä, jot­ka puo­lus­ta­vat roh­keas­ti mark­ki­na­ta­lout­ta ja li­be­ra­lis­mia.

Tä­mä aja­tus on vii­me ai­koi­na esi­tet­ty mon­ta ker­taa, esi­mer­kik­si Björn Wahl­roo­sin, Tuo­mas En­bus­ken se­kä Ti­mo Hän­ni­käi­sen ja Tom­mi Me­len­de­rin kir­jo­jen ar­viois­sa.

...
Uu­det oi­keis­to­äly­köt muis­tut­ta­vat­kin hiu­kan nii­tä ne­tis­sä rie­hu­via pro­vo­kaat­to­rei­ta, joi­ta kut­su­taan trol­leik­si. Mut­ta trol­le­ja he ei­vät ole. He edus­ta­vat uut­ta ideo­lo­giaa, jo­ka he­rät­tää suo­ma­lai­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa pal­jon mie­len­kiin­toa ja in­nos­tus­ta, ai­na­kin kir­jo­jen saa­mas­ta laa­jas­ta huo­mios­ta pää­tel­len.

Tä­mä uu­si aa­te on li­be­ra­lis­mi il­man uto­piaa.



Ti­mo Hän­ni­käi­sellä ja Tom­mi Me­len­de­rillä ei ole yhtään mitään tekemistä liberalismin kanssa. Hehän eivät edes tiedä, mitä liberalismi on. He mm. kutsuvat Tarja Halosta ja Alexander Stubbia liberaaleiksi.

HS:n pääkirjoitustoimittaja Elina Grundström pitää "liberalismin puolustajina" henkilöitä, jotka eivät ymmärrä käsitettä liberalismi.

Suomen suurimman sanomalehden pääkirjoitustoimittaja ei siis itsekään tiedä, mitä tarkoittaa sana liberalismi. 

Tämä osoittaa aivan hirvittävää sivistymättömyyttä. 

Suomalainen journalismi on siis lievästi sanottuna täyttä paskaa. Suomalaiset toimittajat eivät tiedä yhtään mistään yhtään mitään. Toimittajina on ihmisiä, joiden yleissivistys on pienempi kuin peruskoulun oppimäärä.






torstaina, tammikuuta 12, 2012

Guggenheim on Kankkulan kaivo

Pravda ottaa pääkirjoituksessaan kantaa, että helsinkiläisten veronmaksajien pitäisi kaataa parisataa miljoonaa euroa Kankkulan kaivoon nimeltä Guggenheim:

Guggenheimin museo olisi myönteinen sokki


Guggenheim-selvitysryhmä esitti odotetusti, että Helsingin Katajanokalle rakennetaan Guggenheimin museo, joka keskittyisi modernin kuvataiteen, arkkitehtuurin ja muotoilun esittelyyn. Museosta tulisi osa verkostoa, johon kuuluvat jo Guggenheimin museot New Yorkissa, Venetsiassa, Berliinissä ja Abu Dhabissa.

Helsingin museolle ei kerättäisi merkittäviä omia kokoelmia, vaan sen toiminta perustuisi muutamiin suuriin vuosittaisiin ja useampiin pienempiin näyttelyihin. Niistä pääosa tulisi Guggenheim-verkoston kautta mutta osa koottaisiin Helsingissä – joka vuosi myös yksi päänäyttelyistä. Myös se kiertäisi muissa Guggenheim-verkoston museoissa.

Uusi taidemuseo sijoittuisi historiallisen Helsingin tuntumaan Presidentinlinnan edustalle.

Selvityksen mukaan talo maksaisi noin 140 miljoonaa euroa. Jos se rakennettaisiin kokonaan velkarahalla, vuosittaiset lyhennys- ja korkokustannukset olisivat noin kahdeksan miljoonaa euroa. Sen lisäksi museon käyttökustannukset vaatisivat kaupungilta noin neljän miljoonan euron vuosittaista lisäpanostusta taidemuseotoimintaan. New Yorkissa kotipaikkaansa pitävä Guggenheim-säätiö vaatii museolta 20 vuoden ajalta 30 miljoonan dollarin lisenssimaksun, joka Helsingin kaupunginjohdon suunnitelmien mukaan pitäisi kerätä kokoon yksityisinä lahjoituksina.

Arvostetun kansainvälisen moderniin ja nykytaiteeseen erikoistuneen museoverkoston sijoittuminen Helsinkiin olisi monin tavoin myönteinen sokki. Helsingissä toimisi yksi taidemaailman merkittävistä portinvartijoista, jotka määrittelevät, mikä ajassa nousee ja mikä laskee. Museo toisi kansainvälisen kuvataidetarjonnan tänne uudella voimalla ja loisi suomalaiselle kuvataiteelle, arkkitehtuurille ja muotoilulle uudenlaisen tilaisuuden esittäytyä kansainväliselle yleisölle.






Ketkä vitun kusipäät kirjoittavat Pravdan pääkirjoituksia? Jotkut ihmisvihamieliset hullut, jotka haluavat tahallaan tuhlata valtion väkivaltakoneiston voimin ihmisiltä riistettyjä verorahoja mahdollisimman järjettömiin turhuuksiin ihan vain vittuillakseen kansalle?


Yleisönosastosta:




Juurevaa kansantaidettako...

Valtioneuvos 11.01.2012 07:37

Guggenheimia selkeämpää eliitin hanketta saa hakea. Tuloksetta. Erityisen liikuttavia ovat vakuuttelut, että "tämä ei tule kaatumaan veronmaksajien piikkiin". Liikuttavia siksi, että nimenomaan veronmaksajien piikkiin hanke tulee lähes täysimääräisesti toteutuessaan menemään. Hesari tietenkin kannattaa hanketta lämpimästi, lisäähän se lehden ydinlevikkialueen kulttuurista gloriaa. Kulttuuritoimitus onkin palavissaan jo pelkästä ajatuksesta.



Eliitin puuhamaa

Irti arjeta 11.01.2012 09:24

Mielenkiintoista tämä mahdoton kiire asian kanssa.

Ainahan sanotaan, että jos myyjä yrittää kiirehtiä ja vaatii tekemään päätöstä pikavauhtia jostain "special offerista only for you", niin silloin asian takana on jotain vilunkia. Nyt päättäjiä patistetaan tekemään pikaisia päätöksiä jotka vaikuttavat veronmaksajien kukkaroon vuosikymmeniä. Jäitä hattuun.

Toisaalta, jos eliitti haluaa oman puuhamaan ja se on loistava business, niin miksi siihen kaupunkilaisten ja valtion rahoja tarvitaan. Luulisi pääomasijoittajien kilvalla tuovan rahansa hankkeeseen. Ja toisaalta keskellä Helsinkiä on jo Kiasma ja nyt sitten parhaalle paikalle Kauppatorin kupeeseen ollaan pykäämässä vastaavaa rakennusta, niin eipä sitä voi muuta kuin ihmetellä.

No, onpa dosenteilla taas kommentoitavaa, kun ihmettelevät miksi Suomessa asenteet jyrkkenevät ja itsekkyys lisääntyy. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Toivotaan, että äänestäjät seuraavat tilannetta ja kertovat mielipiteensä asiasta ja ennenkaikkea muistavat päättäjien tekemiset.



Jopas on nyt Pajusella kiire

Vaalit tulossa 11.01.2012 10:15

Museohanketta viedään läpi hirveällä kiireellä. Helsingin kaupunginhallitus ja valtuusto käsittelevät raportin ehdotuksia lähiviikkoina ja kaupunginvaltuuston pitäisi tehdä asiasta päätös jo helmikuussa.

Mistä tällainen hätä tuli, kun ensin Guggenheimin nollaselvitystä pantattiin kuukausikaupalla. Eikös tässä ole sopivasti kunnallisvaalitkin tulossa? Kaupungin yksisilmäinen menettely on avoimen ja keskustelevan kunnallisen demokratian irvikuva.



Guggenheim vs. Pajusen leikkauslistat

jukkaboi 11.01.2012 11:17

Guggenheimia puolustavien tahojen pitäisi tutustua myös toiseen noin vuosi sitten kaupunginjohtaja Pajusen tekemään esitykseen, nimittäin leikkauslistaan jossa on yli 80 kohdetta leikkipuistoista kirjastoihin ja terveysasemista kouluihin. Nämä leikkauskohteet eivät liity muuten mitenkään Guggenheimiin, joten miten käy jos kaupungin kassaan tulee uusi 60-70 miljoonan euron lovi rakentamisesta + noin 3,7 miljoonaa vuosittaisia menoja rakennuksen ylläpidosta? Onko perustelua laittaa yhteen kohteeseen suuria summia rahaa kun samaan aikaan asuinalueiden palveluita suunnitellaan leikattavaksi? Jos Guggenheim on kultuuriväelle henkireikä, niin pistäkääpä hattu kiertämään. Yksityinen rahoitus ei ole kiellettyä.




Terhi Koulumies:


Guggenheim vai lastensairaala?
10.01.2012 11:52

Guggenheim-museon selvitys julkistettiin tänään. Selvitys maksoi helsinkiläisille 2 miljoonaa euroa, mutta on ikävä kyllä vain kallis mainoslehtinen Guggenheimin puolesta.

Olen pahoillani, jos allla oleva teksti on jyrkkää, mutta kirjoitan tätä vihaisena... Tätä museohanketta on ajettu kuin käärmettä pyssyyn, epädemokraattisesti ja kaupungin sanelupolitiikkana. Selvityksen julkistamistilaisuus ei muistuttanut pohdiskelevaa ja analyyttistä seminaaria vaan pikemminkin hurmoshenkistä herätyskokousta.

Guggenheim-selvityksessä ei ole esitetty mm. riskiarviointia hankkeelle eikä käyty läpi vastaavia museoita maailmalla, jotka toimivat kannattamattomasti tai jotka hankkeet on jouduttu hylkäämään tappiollisina. Selvitys on mielestäni epärealistinen ja tarkoitushakuisesti laadittu.

Selvityksessä on käytetty pohjana arviota, että Guggenheimin taidemuseo saisi vuosittain 500 000 kävijää, vaikka sekä Kiasmassa että Ateneumissa on vuosittain vain 200 000 kävijää. Suuren kulttuurikaupungin, Berliinin Guggenheim-museossa käy vuosittain vain 140 000 ihmistä!

Guggenheimin ylläpitokustannukset olisivat joka ikinen vuosi n. 14,5 miljoonaa euroa. Jos museon kävijämääräksi oletettaisiin ylioptimistisesti raportin heikoin vaihtoehto - tuplaten Kiasman ja Atenan kävijämäärät - eli 430 000 henkilöä, se merkitsisi, että helsinkiläisten veronmaksajien pitäisi maksaa joka vuosi 8,3 miljoonaa euroa museon ylläpitämiseen. Lisäksi uuden museon rakentamiskustannuksiksi on arvioitu 140 miljoonaa euroa. Guggenheim perisi meiltä tuloja ilman minkäänlaista riskiä hankkeessa. Sijoitukseksi en voi sitä kutsua, koska Guggenheim-säätiö ei sijoittaisi hankkeeseen itse euroakaan.

En kannata museohanketta, jos siitä koituu noin paljon kustannuksia helsinkiläisille veronmaksajille, joka ikinen vuosi tästä hamaan tulevaisuuteen. Vain jos museo toteutetaan yksityisten sijoittajien varoilla tai karsimalla kaupungin kulttuurimenoja vastaavasti muualta, toivotan Guggenheimin kyllä lämpimästi tervetulleeksi.

Tällaiset menolisäykset amerikkalaisen taidemuseon pyörittämiseen eivät ole kertakaikkiaan perustetavissa nykyisessä taloustilanteessa. Se ei kuulu kunnan ydintoimintaan. Kaupungissa olisi nyt on pidettävä huoli ihmisistä ja ympäristöstä eikä rakennettava monumentteja. Ennen tällaisten hankkeiden harkitsemista pitää esimerkiksi rakentaa uusi lastensairaala, korjata homekoulut ja -päiväkodit ja laittaa kuntoon surkeassa jamassa oleva perusterveydenhoito.



...


Tämä asia tulee valtuuston päätettäväksi kolmen viikon päästä. Se tulee kyllä varmasti menemään läpi, koska kaupungin ylin johto ajaa sitä niin voimakkaasti. Kysyin talousjohtajalta miten hanke aiotaan rahoittaa, ja hän sanoi, että veronmaksajien rahalla ja velaksi.

Havainnollistava vertaus Guggenheim-rahoituskuviosta:

Guggenheim-hanketta voisi verrata siihen, että tekisin sinun kanssasi sopimuksen, että otat pankista omiin nimiisi 10 miljoonaa euroa lainaa ja sitoudut vastaamaan sen lyhennyksistä ja koroista. Sijoitat rahat osakkeisiin ja sitoudut maksamaan niistä minulle miljoona euroa tuottoa joka vuosi, riippumatta siitä, tuottaako sijoitus niin paljon tai tuottaako se tappiota. Tappion, joka on odotettavissa, sitoudut maksamaan itse tuon minulle tulevan miljoonan lisäksi.

On vaikea nähdä mitä hyötyä tällaisesta sopimuksesta olisi sinulle, mutta paljonkin hyötyä minulle. Siksi Guggenheim on niin suopea museon rakentamiselle tänne.



Ilkka Partanen:


Pajusen halu saada lyötyä peukalonjälkensä Helsinkiin sai uudenlaiset mittasuhteet kun Guggenheim-säätiö ilmoitti Helsingin olevan tarpeeksi sopiva heidän hienon taidekierrätyskeskuksensa eksklusiivisiin tarpeisiin. Hankkeen hintalappu on vaatimattomasti 140 miljoonaa euroa, joka kerättäisiin osin yksityisiltä, valtiolta, Helsingin kaupungin osuudella ja tarvittaessa vaikka velaksi. Eikä siinä ole kuin perustamiskulut, jo pelkästään kaupungin soveltuvuutta museolle kartoittaneen n. kahden miljoonan hintaisen ja vähän alle puoli vuotta kestäneen selvitystyön lisäksi.


...


Missäpä ei yrityksiä satelisi mukaan selkeän tappiolliseen hankkeeseen jonka yleisömäärän ennusteet yhtenä kohteena ylittävät Helsingin nykyisen taidetarjonnan yhteenlasketun kävijämäärän. Moderni taidehan on tunnetusti todella valtavirtaan iskevä suuntaus, joka tosin on niin pyyteetöntä hommaa että kaikki sitä esittelevät galleriat Suomessa pyörivät tappiolla.

Moderni taide on yksi niitä kulttuurielämän kummajaisia, joita en ymmärrä. Se kiinnostaa harvempia ihmisiä kuin mitä siihen sijoitetulla rahamäärällä kyseistä taidetta saadaan, mutta siitä huolimatta tällaiset esiintyvät jonain sivistyksen kulmakivenä. Minä voin hyväksyä helposti vaikkapa monitoimihallin tai kirjaston tappiollisuuden, koska niiden sisältöön voidaan palautteen puitteissa vaikuttaa ja saada lisää käyttäjiä. Toisaalta niin liikunta kuin kirjastotoimenkin tarjoama tieto sekä viihde, ovat tärkeitä asioita ihmisille. Toisaalta moderni taide oikeuttaa itsensä vain sillä että taiteellinen, luova ilmaisu on ihmiselle hyvästä. Niinhän se on, joko harrasteena tai sitten käydä katsomassa sellaista taidetta joka sitä edustaa. Apurahoilla tekohengitetyt "modernin taiteen museot" eivät tässä onnistu ja on jostain syystä kovin hankala saada keskustelua siitä pitäisikö rahoitus katkaista. Työtön taiteilija on kuitenkin edelleen luova ihminen, luovempi kuin normaali työtön, niin eikös se asemakin ole silloin parempi kuin useimmilla? Miksi taiteilijoiksi itseään luuleville pitää työntää sottailuunsa ylimääräistä sosiaaliapua taideapurahojen muodossa, kun edullisia askartelukerhoja on kansalaisopistojen valikoimissa vaikka kuinka paljon? Ne jos järjestävät jonkun näyttelyn, niin siellä voi olla kiinnostavampia ja enemmän antaumuksella tehtyjä töitä kuin modernien ammattitaiteilijoiden vastaavissa.

Pajunen sekä hänen kannattajansa ottavat riskin urastaan ja poliittisesta uskottavuudestaan. Lieneekö ylihinnoiteltu ja röyhkeällä konseptilla rakennettu "taiteen McDonald's" sitten paras kohde uran päätepisteeksi niin ilmeisesti heidän mielestään on.

Piakkoin selvinnee sekin ilmeinen asia, että yritykset eivät halua hankkeeseen pistää rahojaan, ainakaan merkittäviä määriä ei saada kokoon ja hanke alkaa kaatua yleiseen vastustukseen. Valtionosuus jää ainakin odotettua vaatimattomammaksi ja siinä vaiheilla alamme varmasti kuulla kuinka emme vaan osaa arvostaa hienoa modernia taidetta ja vika ei lopulta ole päättäjän arviointikyvyssä, vaan meidän matalassa taiteen ymmärryksessämme.





torstaina, huhtikuuta 09, 2009

YYA-propagandasta


Keisarin uudet vaatteet-blogissa
keskusteltiin Saska Saarikosken kolumnista, jossa käsiteltiin YYA-ajan propagandaa:



Anonyymi sanoi...

Koulukirjoissahan oli siis Pravdan nykyisten(!) toimittajien ja penaalien arvomaailman ja haaveiden mukaisia asioita kirjoitettu Hyvin Isolla, ei tästä kahta kysymystä.

Itse olen syntynyt 1970-luvulla, ja ehdin vasta lukion puolella nähdä hieman muitakin näkökulmia koulukirjoista kuin tovereiden Tarja tai Erkki haaveista ja ideologioista irrotettuja "tunnelmapaloja".

Jos tätä haluaa edelleen, niin koko Pravda ja toimittajien enemmistö on sitä edelleen täynnä, vaikkakin vähän tekstuaalisesti taitavammin naamioituna, Ks. esimerkiksi hieman ylipainoisen (missä on ilmastoneutraalius?) julkisuusriippuvaisen Tuomas Nevanlinnan viimeisin vuodatus yhdysvaltalaisten veronmaksajien synnynnäisestä pahuudesta! (kolumni)

Esimerkkinä ilmiön laajuudesta, siinä peruskoulun, 8. luokalla näytin Saksan kielen opiskeluun tarkoitettua koulukirjaa saksalaisille perheystäville, niin siinäkin oli tavallaan juuri tämä jako, mitä Kotro(!) sivusi Korkeimman Totuuden mielipidepalstalla historian osalta, Ts. DDR:n puolella hymyilevät nuoret etsivät seuraa Neues Deutschlandin sivuille kirjoittamillaan ilmoituksilla, aivan siis vastaavalla aurinkoisuudella ja hymyllä kuten toveri DDR:n tunnustamiskomitea Tarjakin tekee ja teki, siinä missä Liittotasavallan puolella mentiin vastaavasti jo mm. ympäristön huonoon tilaan ja muihin epäkohtiin joka toisessa kappaleessa.

Silti ihmetyttää, että miksi tämä on nyt otettu esille?

Yrittävätkö tiedostavat Toverit hankkia Itselleen ja Ideologialleen uutta uskottavuutta väittämällä tämän Oksasen Sofin manifestien jälkeen, ettei heidän ajatuksissaan, arvoissaan, ideologiassa ja havaintokyvyssään mitään vikaa ollut, merkityksettömän pienet tietokatkokset johtivat 120 miljoonan ihmisen murhaamiseen (Courtois et al 1997) tai fasismin suosioon tiedostavan vasemmiston muka "etujoukkoina" edustaman peruskannattajiston joukossa?

(Millä altaalta ilmeisesti osa tämänkin blogin kommentoijista toisinaan kalastelee, vaikkei itse blogisti olekaan aina näemmä sitä mitä antaa ymmärtää!) ;-)

Onko kysymys pohjimmiltaan siitä, että Toimittajat haluaisivat muuttaa maailmaa Obaman ja kumppaneiden esimerkin innoittamana uudelleen reaalisosialismin suuntaan ja tämän tavoitteen edistämiseksi muutamat roskat on lakaistava maton alle?

"Tietokatkokset" "yleiskuvana" eivät kuitenkaan pidä paikkaansa ja se on narratiivina selkeästi valheellinen, tämä 1980-luvun loppupuolella syntyneiden intressissä kerrottakoon.

Oma kotini oli apoliittinen alemman keskiluokan koti, jossa vanhemmilla ei ollut asioista juurikaan mitään kovin vakaasti lukkoon lyötyjä mielipiteitä.

Silti ymmärsin jo tuolloin, siinä määrin kuin lapsi voi ymmärtää, koulukirjoista, toimittaja Taaniloista ja muista Suurista Neuvostosankareista huolimatta, että jokin ei virallisessa "välittävässä" hymistelyssä ja liturgiassa täsmää, Ts. "kuva" on monipuolisempi.

Kysymys ei ole pohjimmiltaan koulukirjoista tai edes Pravdasta, kysymys on etujoukkojen vasemmistolaisten ihmisten halveksunnasta muita ihmisiä kohtaan, mekanistisella(!) ja totalitaarisella viitekehyksellä, jossa valehtelun ja epätotuudet pyhittävä tekohumanismiin naamioitu ideologiavetoinen kulttuuri on suoranaista seurausta näiden ihmisten ryhmäarvoista ja -asenteista, ei koulukirjoista tai tiedotusvälineistä.

Niin on nyt, kuten oli myös eilen.


Itsekin muistan 1977 syntyneenä sellaisia 1980-lukulaisia peruskoulun oppikirjoja, joissa yritettiin peitellä tosiasioita Neuvostoliitosta ym. kommunistisista maista.

Esimerkiksi maantiedon oppikirjassa 5. tai 6. luokalla väitettiin, että Neuvostoliiton kaikki kansat, kielet ja kulttuurit ovat keskenään tasavertaisia.

Oppikirjassa ei tietenkään mainittu mm. sitä, että Neuvostoliitossa on sensuuria, poliittisia vankeja, kidutuksia, poliittisia teloituksia/murhia jne.

Niin ikään 5. tai 6. luokan maantiedon oppikirjassa kerrottiin Berliinin muurista vain, että muuri erottaa Itä- ja Länsi-Berliinin toisistaan. Se jätettiin mainitsematta, että kommunistit rakensivat muurin estääkseen ihmisiä pakenemasta idästä länteen. Suomalaisille koululaisille ei kerrottu, että kommunistidiktaaturit kieltävät kansalaisiaan muuttamasta länsimaihin.

1960-, 70- ja 80-luvuilla useimmat alle 20-vuotiaat suomalaiset eivät varmaan tienneet, että kommunistit olivat käskeneet rajavartijoiden ampua kaikki Berliinin muurin ylitse tai ylipäätään rautaesiripun ylitse länteen yrittävät pakolaiset.

He eivät tienneet tätä, koska sitä ei kerrottu sanomalehdissä, tv-uutisissa tai koulukirjoissa. Sen saattoi kuulla vain omilta vanhemmiltaan, opettajiltaan tai muilta aikuisilta, jos nämä halusivat kertoa tällaisista asioista. Taistolaisvanhemmat ja -opettajat tahallaan valehtelivat näistä asioista, kun taas muut aikuiset usein vaikenivat näistä asioista, pitäessään niitä liian järkyttävinä juttuina lapsien kuultavaksi.

Omat vanhempani ja isovanhempani ja useimmat muut lapsena tuntemani aikuiset, esim. useimmat opettajani tai vanhempini tuttavat, onneksi puhuivat asioista niiden oikeilla nimillä, suoraan, rehellisesti ja kaunistelematta. Kaikilla 1970-80-lukujen lapsilla ei valitettavasti ollut tällaisia vanhempia tai muita aikuiskontakteja.

Todennäköisesti useimmilla lapsilla oli sellainen ongelma, että aikuiset eivät puhuneet tällaisista vakavista asioista lasten kanssa; aikuiset ajattelivat tällaisten ikävien juttujen järkyttävän lapsia liikaa. Tällöin monille lapsille muodostui kommunistimaista sellainen valheellinen kuva, jonka sai koulukirjoista, tv-ohjelmista ja sanomalehdistä.

Kumitonttu kirjoitti...

Saska mainitsee Grenadan-miehitystä vastustaneen mielenosoituksen. Itse muistan Grenadan sodan erityisen hyvin siksi, että SKDL:n jäsenenä toiminut historian opettajani järjesti minulle hankalan lukuvuoden. Hän kertoi imperalistisen Amerikan valloittaneen pienen Grenadan, jota rakentamaan Castro lähetti joukon rakennusmiehiä. Minä taas ihmettelin, minkälaisia rakennuksia sinne on tarkoitus pystyttää, kun kuubalaisilla on rynnäkkökiväärit mukana.

Yksi kammottavimpia aspekteja Suomen YYA-ajan propagandassa oli juuri se, että "rauhanliike¨ oli tosiasiallisesti Neuvostoliiton käsikassara, taistolaisten johtama, Neuvostoliiton rahoittama KGB:n haaraosasto.

Itse en onneksi koskaan joutunut osallistumaan mihinkään "rauhanmarssiin", koska vanhempani eivät olleet kommunisteja. Muistan katselleeni kauhuissani lapsena 1980-luvulla, että monet kommunistit olivat nimenomaan pakottaneet lapsensa mukaan näihin mielenosoituksiin CCCP:n puolesta.

On äärimmäisen irvokasta, että puna-armeijan panssarivaunujen etujoukkona kaduilla marssineet kommunistit sanoivat edustavansa "rauhaa". Sairasta.


Totuudessa on aina näitä näkemyksiä, jotta kukaan ei pääsisi väittämään, että lehti on kallellaan mihinkään suuntaan. Mitä se ei itseasiassa ja tarkkaan ottaen olekaan, koska jos on rähmällään, ei voi olla kallellaan.


On totta, että Pravda antaa aina välillä palstatilaa virallisesta totuudesta eroaville näkemyksille. Tällä tavalla se ikään kuin ostaa itselleen alibin: Pravda ei ole yhtä avoimen puolueellinen lehti kuin esim. Voima, vaan se teeskentelee puolueettomuutta antamalla silloin tällöin joidenkin ihmisten esittää järkeviäkin näkemyksiä.

Usein Pravda myös antaa oikeistolaisten idioottien puhua suunsa puhtaaksi vasemmmistolaisten idioottien vastapainona. Esim. joku lähes 90-vuotias kurkkusyöpäinen umpikuuro puolidementti Max Jakobson pääsee silloin tällöin Pravdan pääkirjoitussivulle kirjoittelemaan kolumneja, joissa nuollaan jenkkien saappaita yhtä paljon kuin taistolaisten kirjoituksessa puna-armeijan saappaita. Tämä on sitten Pravdan "puolueettomuutta": välillä on äänessä joku Leif Salménin tai Matti Rossin kaltainen vanha stalinisti, välillä joku Max Jakobsonin tai Raimo Ilaskiven kaltainen dementti oikeistolainen.

Pravdan toimituksen mielestä siis oikeistolaiset huru-ukot ja vasemmistolaiset huru-ukot tasapainottavat toisensa, jolloin linja on keskimäärin "puolueeton" ja "neutraali".

Kenenkään täysjärkisen ihmisen mielestä ei kuitenkaan ole järkevää antaa palstatilaa tasapuolisesti oikeiston idiooteille ja vasemmiston idiooteille. Rehellisen, järkevän ihmisen mielestä sanomalehtien ja muiden tiedotusvälineiden pitäisi pyrkiä nimenomaan tiedonvälitykseen, ei oikeiston ja vasemmiston paskapuheiden esittelemiseen vuorotellen.

Yleinen linja Pravdassa on tietysti vasemmistolainen, erityisesti postmoderni relativistinen pseudointellektuaalinen "humanistinen" punaviherhömppä eli hippihörhöily.

Ei voi väittää, että Neuvostoliiton tms. kommunististen diktatuurien kannattaminen olisi Pravdan yleinen linja. Niitä vain ei arvostella riittävän ankarasti eli realistisesti eli normaalien ihmisten arvomaailman mukaisesti.

Pravdan toimittajien keskivertoagenda poikkeaa Neuvostoliiton, Kiinan, Pohjois-Korean, Itä-Saksan ym. kommunistidiktatuurien linjasta siten, että Pravda julistaa vihreyttä (virheellisesti ymmärrettyä ympäristönsuojelu-uskontoa eli esim. ydinvoiman vastustamista), aseistakieltäytymistä, feminismiä, seksuaalisesti poikkeavien ihmisten (homojen, transsujen, sadomasokistien jne.) ihanuutta, postmodernia relativismia, homeopatiaa ym. uskomushoitoja, astrologiaa ym. taikauskoa, itämaisia uskontoja, primitiivisiä kulttuureja, monikulttuurisuutta ja kulttuurirelativismia.

Jopa kommunistit olivat siis rationaalisuutta, tieteellistä maailmankuvaa, teknologiaa, talouskasvua, militarismia, nationalismia ja modernismia edustavia vihattuja valkoisia heteromiehiä verrattuna Pravdan ihanneihmisiin eli pilveä poltteleviin, horoskooppeihin uskoviin neekerilesbohippeihin.



keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008

Bolshevikit terrorisoivat Kreikkaa

CNN:

Hundreds of young self-styled anarchists erupted in violent anger in central Athens after police shot to death a teenager late Saturday and the rioting soon spread to other Greek cities.

The rampaging youths threw firebombs, smashed storefronts and burned businesses as they battled with police, who fought back with tear gas, early Sunday.

The shooting death of a 16-year-old boy by a member of an elite police corps was the trigger, officials said.

A police statement said the incident started when six youths pelted a police patrol car with stones. The teen was shot as he tried to throw a fuel-filled bomb at the officers, police said.


AP:

Police issued a statement saying the patrol car, with two officers inside, was attacked by a group of 30 stone-throwing youths while patrolling the central district of Exarchia.

According to the statement, the two officers left their car to confront the rioters.

"The two (police officers) maintain that they were attacked again and responded, with one firing a stun grenade and the other, by shooting three times, resulting in the fatal wounding of the minor," the statement said.

Two Greek TV stations said the young man shot was rushed to a hospital but died upon arrival.


AP:

The casualties of the riot included both large multinationals' outlets, such as H&M and Benetton, and small shops whose owners were already feeling the pinch of the economic downturn before they were faced with expensive repairs that they will have to undertake to get their businesses up and running again.

In some ways, the destruction was not indiscriminate. While clothing shops - the majority of Ermou Street outlets - and banks were heavily damaged, the numerous snack bars were all left intact and, even at this very early (or late) hour they were full of customers.

A few blocks north of Syntagma Square, at Akadimias Street, another main Athens thoroughfare, the rioters had almost totally destroyed the bus stops and ticket kiosks used daily by hundreds of thousands of commuters in what is one of the city's major transport hubs. A few of the rioters - almost all of them self-styled anarchists - were still there, a few still masked to camouflage themselves and some armed with steel pipes and warily eyeing the riot police that were camped two blocks further ahead, holding shields and with gas masks dangling from their necks.

There seemed to be no prospect of imminent intervention: the elite policemen were casually chatting in small groups, most looking away from their adversaries. The street was cut off by a burning barricade, stoked by all sorts of flammable items, including chairs and the plastic roofs of dismantled bus stops.

Postings at Web sites served to coordinate the moves of the rioters, providing detailed information about police movements and violent incidents, as soon as they erupted, together with encouragement to join the rioters at specific locations. Postings also served as rallying cries, with slogans such as «state terrorism will not pass», «blood demands revenge» and «a pickax through each cop's skull.»





Täytyypä taas toistaa parin vuoden takaiset kommenttini anarkismista:



Kommunismi on yhteiskuntajärjestelmä, jossa ei ole yksityistä omistusoikeutta. Tällainen yhteiskunta ei voi syntyä muuten kuin totalitaarisen diktatuurin kautta. Ihmiset eivät todellakaan vapaaehtoisesti luovuta pois kaikkea omaisuuttaan. Jos ihmiset vapaaehtoisesti muuttaisivat hippikommuuneihin tms. yhteisöihin, tämä olisi anarkokapitalismia, ei suinkaan anarkokommunismia. Ero anarkokapitalismin ja anarkokommunismin välillä on nimenomaan vapaaehtoisuus: ihmiset voivat anarkokapitalismissa tehdä omaisuudellaan mitä haluavat, vaikkapa lahjoittaa sen pois tai perustaa kommuuneja, sen sijaan anarkokommunismissa ihmiset eivät voi vapaasti päättää, haluavatko elää kommunismissa, heillä ei nimittäin ole mitään omaisuutta, jonka käytöstä he voisivat itse vapaasti päättää. Niinpä anarkokommunismi perustuu kollektiivin käyttämään väkivaltaan yksilöä vastaan.





Useimmat ihmiset assosioivat anarkismin edelläkuvattuun anarkokommunismiin, jonka vihaaminen onkin oikein.

Mannerheim sanoi muistelmissaan pitävänsä bolshevismia anarkismina. Olen taipuvainen yhtymään hänen näkemykseensä sikäli, kun anarkismilla tarkoitetaan anarkokommunismia.

Useimmat anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat anarkokommunisteja eli loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja.

Melkein mikä tahansa lainalainen yhteiskuntajärjestys on parempi kuin bolshevistinen väkivaltainen anarkia.



Juuri tällaiset bolshevikit terrorisoivat Kreikkaa tällä hetkellä.

Helsingin Sanomat kuitenkin puolustelee näitä bolshevikkeja:

Sytykettä protesteihin antaa tyytymättömyys Kostas Karamanlisin ikeistohallituksen politiikkaa kohtaan. Rikkaiden ja köyhien kuilu on viime vuosina syventynyt ja viidennes kreikkalaisista elää köyhyysrajan alapuolella.


Viikonvaihteessa ei ollut tietoa, keitä poliisiautoa kivittäneet ja polttopulloilla heitelleet nuoret olivat. Ateenan keskustan Exarkia on tunnettu protestialue, ja sillä on synkkä historia. Sotilasjuntan armeija valtasi alueella sijaitsevan teknisen korkeakoulun 1973 ja murskasi verisesti opiskelijoiden kapinan. Tuon tapahtuman muisto elää yhä anarkistien ja opiskelijain liikehdinnän taustalla.



Helsingin Sanomat siis puolustelee bolshevistista terroria sillä argumentilla, että 35 vuotta sitten Kreikan armeija tukahdutti opiskelijamellakan kovin ottein. Tämä vuonna 1973 tapahtunut opiskelijamellakoitsijoiden ja armeijan välinen konflikti oikeuttaa Pravdan mielestä bolshevikkiroskaväen hyökkäyksen yksityisten yritysten kimppuun 35 vuotta myöhemmin. Helsingin Sanomat on siis sairaiden, kiiluvasilmäisten fanaatikkojen tuottamaa propagandaa, MOT.

keskiviikkona, huhtikuuta 09, 2008

Keskustelua kirjoituksen "Yhteiskunta koostuu ihmisistä" tulkinnoista

Hesarin keskustelupalstalta:



Helsingin Sanomat levittää vääriä tietoja
Mikko Ellilä 29.3.2008 15:58

Minä olen se henkilö, jolle tämä sakkotuomio annettiin. Joudun oikaisemaan Helsingin Sanomien levittämiä vääriä tietoja blogikirjoituksestani ja sitä koskevasta tuomiosta.

Lasse Kerkelä, Helsingin Sanomat:
Mies kirjoittaa nettisivuillaan, että tummaihoiset afrikkalaiset ovat syntyjään huonompia ihmisiä kuin valkoihoiset eurooppalaiset. Lisäksi hän vertaa oikeuden mielestä halventavalla tavalla afrikkalaisia eläimeen.

Tämä ei lainkaan pidä paikkaansa. En ole missään sanonut, että afrikkalaiset olisivat syntyjään huonompia ihmisiä kuin eurooppalaiset. Kirjoituksessani referoin vain Suomen oikeusministeriön julkaisemia rikostilastoja, Suomen työministeriön julkaisemia työllisyystilastoja ja professori Tatu Vanhasen raportoimia älykkyystutkimustuloksia ja tilastomatemaattisia analyyseja väestön keskimääräisen älykkyysosamäärän ja maan henkeä kohti lasketun bruttokansantuotteen välisestä korrelaatiosta.

Käräjäoikeuden mielestä tämä tarkoittaa sitä, että afrikkalaiset ovat huonompia ihmisiä kuin eurooppalaiset. Tämä on kuitenkin vain käräjäoikeuden tulkinta. Minä itse en ole sanonut mitään tuollaista.

Helsingin Sanomien toimittaja Lasse Kerkelä valehtelee sanoessaan, että minä olisin kirjoittanut noin. Teen lähiaikoina asiasta kantelun Julkisen sanan neuvostolle.

Lisäksi hän on harhaanjohtavaa sanoa, että minä olisin verrannut oikeuden mielestä halventavalla tavalla afrikkalaisia eläimeen. En ole verrannut afrikkalaisia tai mitään muutakaan rotuja eläimiin. Olen sanonut, että ihminen on eläinlaji nimeltä homo sapiens. Tämä koskee kaikkia rotuja, niin valkoisia kuin mustiakin. Kaikki ihmisrodut kuuluvat samaan ihmislajiin eli homo sapiens-lajiin. Käräjäoikeus kyllä tulkitsi minun verranneen afrikkalaisia eläimiin, mutta tämä tulkinta on väärä.

Helsingin Sanomien toimittaja Lasse Kerkelä ei tee selväksi lukijalle, että minun tekstissäni on sanottu ihmislajin kokonaisuutena olevan biologinen laji nimeltä homo sapiens. Lasse Kerkelän tekstistä syntyy siis väärä kuva minun tekstini asiasisällöstä.






Hesari ei tiedä mistä puhuu
kaapo kallela 1.4.2008 23:55

Netistä löytyy helposti tarkat kuvaukset tästä oikeudenkäynnistä, joka on farssi ja jatkuu hovissa toivottavasti vähemmän neuvostoliittolaisena. Suomalainen sananvapaus on todellakin uhattuna, mutta siitähän Sanomatalossa ei ole tiedetty mitään sitten Kari Suomalaisen erottamisen.




Älykkyystestien rajallisuudesta
A.K. 29.3.2008 18:55

Aivan niin. Suomessa yleisesti käytössä oleviin älykkyystesteihinkin on jouduttu hakemaan uudet normit. Nykyiset suomalaiset kun rupesivat suoriutumaan testeissä keskimäärin paljon paremmin kuin kouluttamattomat ja usein aliravitut suomalaiset viime vuosisadan alkupuolella.

Eri kulttuureissa ja erilaisissa yhteiskunnissa kasvaneiden ihmisryhmien älykkyystestitulokset eivät kerta kaikkiaan ole vertailukelpoisia (tiedoksi myös Ellilälle).





ÄO-tutkimuksista
Mikko Ellilä 29.3.2008 23:35

Aivan niin. Suomessa yleisesti käytössä oleviin älykkyystestieihinkin on jouduttu hakemaan uudet normit. Nykyiset suomalaiset kun rupesivat suoriutumaan testeissä keskimäärin paljon paremmin kuin kouluttamattomat ja usein aliravitut suomalaiset viime vuosisadan alkupuolella.

Tämä on ns. Flynn-efekti, joka on kyllä otettu älykkyystutkimuksissa huomioon. Flynn-efekti ei kuitenkaan ole lainkaan kaventanut mustien ja valkoisten välistä älykkyyseroa. Ks. esim. tätä professori Tatu Vanhasen raportoimia älykkyystutkimusten tuloksia esittävää kaavakuvaa, jos osaat englantia:
http://www.isteve.com/IQ_studies_by_race _by_year_graph.htm

Eri kulttuureissa ja erilaisissa yhteiskunnissa kasvaneiden ihmisryhmien älykkyystestitulokset eivät kerta kaikkiaan ole vertailukelpoisia (tiedoksi myös Ellilälle).

Tämä on täysin väärää tietoa. Älykkyystutkimukset nimenomaan eivät ole kulttuurisidonnaisia. Asiasta on kirjoittanut mm. Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Jeja-Pekka Roos:
http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproo s/lynnvanhanen.htm




toivottavasti hovista selkeämmät perustelut
pahiksen asianajaja 2.4.2008 20:04

Muokattuna leijonakohdan voi tiivistää seuraavasti, alla on kolme eläinvertausta vaihtoehtoina kauttaviivalla erotettuna:

Nämä leijonat / villieläimet / apinat noudattavat valkoisen yhteiskunnan säätämiä lakeja vain kun näitä lakeja konkreettisesti ylläpidetään kovalla kurilla.

Mielestäni vain apinat olisi tuossa loukkaavaa rinnastusta eläimiin, koska leijona-/villieläinvaihtoehdoissa ei tule mitään lisää lauseen ydinajatukseen verrattuna, että kova kuri on tarpeen afrikkalaisten sovittamiseksi valkoisten yhteiskuntaan.

Kova kuri voi olla esimerkiksi sitä, että mustilla on USA:ssa suurempi todennäköisyys joutua vankilaan kuin valkoisilla. Suomessa tilanne on ehkä se Elllilän mainitsema että afrikkalaiset ovat vielä selvä vähemmistö. Mutta miten tilanne muuttuu jos vähemmistö kasvaa satatuhatpäiseksi?

Tuomiossa puhutaan yleistämisestä: "...yleistämällä anarkistisuus koskemaan kaikkia kyseistä alkuperää olevia..." Kun laaditaan esimerkiksi rikostilastoja, lasketaan keskiarvoja. Miten Ellilän tekstistä muka ilmenee ettei hän ole puhunut näistä keskiarvoista vaan olisi tarkoittanut kaikkia kyseisen ryhmän edustajia? Kai lukijat ymmärtävät että rikoksia tekee pieni joukko olipa kyse mistä kansanryhmästä tahansa.

Tuomiossa puhutaan siitä että on väitetty yhteiskunnan vastaisuuden olevan syntyperäinen piirre. Arvaisin että kriminologiassa todetaan korrelaatiota esimerkiksi älykkyyden ja impulsiivisuuden ja toisaalta rikollisuuden välillä. Kun katsoo Wikipediasta artikkelia Rotu ja älykkyysosamäärä ja vastaavaa englanninkielistä, toteaa että tutkijat ovat erimielisiä siitä missä määrin rotujen mitatut älykkyyserot ovat perinnöllistä ja missä määrin ympäristötekijöistä (esim ravinto, kulttuuri, rasismi) johtuvia. Saattaa olla että impulsiivisuuden kanssa on samoin. Kun useat tutkijat kannattavat biologisten tekijöiden merkitystä, niin eikö ole haitaksi jos maahanmuuttokeskustelussa biologisiin syihin vetoava on vaarassa joutua syytteeseen mutta ympäristötekijöihin vetoavalla tätä vaaraa ei ole? Tässäkään ei tietysti viitata yksittäisiin ihmisiin vaan keskiarvoihin suurissa joukoissa.

Biologinen/ympäristötekijät-ero on oleellinen vierastyöntekijä vai maahanmuuttaja -päätöksessä. Jos otetaan maahanmuuttajia ja erot ovat biologisia, niin vaikutukset kestävät määräämättömän kauan, koska mahdolliset kielteiset erot eivät poistu sukupolvien myötä. Mainitun epävarmuuden vuoksi vierastyöntekijät voivat olla parempi ratkaisu.



Jukka:



maanantai, huhtikuu 07, 2008
Joku tässä mättää ?

Kaksi suht tylyä väitettä on esitetty:

1. Afrikkalaisten mielestä tappaminen on normaalia toimintaa. ("Afrikkalaisten mielestä ... hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä.")

2. Suomalaiset miehet tappavat naisia rutiininomaisesti. ("…naisia, joita miehet täällä rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat…")

Väitteet ovat rakenteeltaan melkein symmetrisiä. Lauseiden semantiikkakin on varsin sama - toisessa vain puhutaan suomalaisista miehistä ja toisessa afrikkalaisista (miehistä).

Väitteitten esittäjien kohtalo ei sen sijaan ole kovin symmetrinen:

1. Edellisen väitteen esittäjä haastettiin oikeuteen ja alempi oikeusaste antoi hänelle 60 päiväsakkoa. Esittäjää on myös demonisoitu sosiaalisesti - siis parjattu eri keskustelupalstoilla.

2. Jälkimmäisen väitteen esittäjä saa Helsingin Sanomista palkkaa toimittajana ja palstatilaa väitteen esittämiseen. (No toki tätäkin henkilöä on parjattu.)

Kyllä tässä nyt joku minusta mättää. Ymmärrän toki sen, että vähemmistöjä suojellaan. Tällainen syrjivä käytäntö aiheuttaa kuitenkin luottamuksen laskua suomalaiseen yhteiskuntaan.
Lähettänyt Jukka klo 7:13 AM









Mikko Ellilä kirjoitti...

Minähän en edes sanonut, että afrikkalaiset rutiininomaisesti syyllistyisivät murhiin. Sanoin vain, että afrikkalaisten mielestä hetken mielijohteesta huvin vuoksi tehdyt murhat ovat normaalia meininkiä. Tämä on samanlainen toteamus kuin se, että suomalaisten mielestä ihmisten hukkuminen kännissä juhannuksena on normaalia suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan kuuluvaa meininkiä. Vastaavasti afrikkalaisten mielestä on afrikkalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan kuuluvaa meininkiä, että jotkut tekevät murhia hetken mielijohteesta.

Helsingin Sanomien toimittaja Katja Martelius sen sijaan valehtelee, että suomalaiset miehet rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat naisia. Tämä on aivan selvä valhe. Suomessa murhataan noin sata ihmistä vuodessa. Näistä naisia on vähemmistö, ehkä parikymmentä henkeä. Hakekaa itse tietoa tilastoista, jos haluatte. Joka tapauksessa parikymmentä henkirikoksen uhrina kuollutta naista ei ole niin paljon suhteessa pariin miljoonaan naiseen, että voitaisiin väittää naisten joutuvan rutiininomaisesti miesten murhaamiksi.
7:58 PM




Tämä Katja Martelius on sama ihminen, joka antoi Vihreiden kansanedustajaehdokkaan kommentoida Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaiden mielipiteitä ylhäältäpäin, muka puolueettomana "tutkijana".

Helsingin Sanomat rikkoo aivan perustavanlaatuisia journalismin periaatteita. Helsingin Sanomat on siis paskalehti, jonka journalistinen taso on heikompi kuin Hymy-lehden.

lauantaina, maaliskuuta 29, 2008

Analyysia Puumalaisen, Illmanin ja Pravdan harjoittamasta aivopesusta

Jussi Halla-ahon vieraskirjassa joku analysoi Mikko Puumalaisen, Mika Illmanin ja Pravdan harjoittamaa aivopesua ja sensuuria näin:




Kun yksilön oma peruslogiikka ei toimi tai murretaan, ihminen lakkaa ajattelemasta yksilöllisesti ja sen jälkeen hänen elämäänsä ohjaavat enää kulttuurisista tai mentaalisista peruskerrostumista luotuihin visioihin assosioidut iskulauseet tai muu vastaava dogmatiikka. Näiden iskulauseiden keskinäisiä ja muitakaan ristiriitaisuuksia ei fanaattiseksi piiskattu ihminen omien ajatusrakennelmiensa heikkouden tai hajoamisen takia havaitse eikä kykene käsittelemään, eikä aina edes halua käsitellä. Tällöin usein myös aikaisemmat moraalikäsitykset hajoavat ja korvautuvat uusilla, jotka iskulauseiden päälle ideologian ohjastamana rakentuvat. Tällaisten ihmisten joukko on täysin hallittavissa ja houkuteltavissa millaisiin tekoihin hyvänsä.

Myös ihmisen minuutta kannattelevat kulttuuriset pilarit voivat romahtaa tai yhteydet niihin katketa ja silloin puhutaan niinsanotusta kulttuurishokista. Samalla pirstaloituu ihmisestä yksilön tekevä mieli ja sen vaikutukset voidaan havaita esimerkiksi mielisairaaloissa joidenkin potilaiden kohdalla, mutta hieman vähemmän dramaattisina ne ilmenevät lähes jokaisella maahanmuuttajalla, joka on tullut vieraasta kulttuuripiiristä ja jonkinasteisena jopa saman maan sisäpuolella muuttaneella. Yksittäin tulleina näiltä ihmisiltä puuttuu suuren samanmielisen joukon antama tuki, turva ja tavat, yksin ei kaduilla marssita. Jos maahan tullaan samasta kulttuuripiiristä ja suurempina joukkoina, vanhat kulttuurisiteet pyritään uusilla sidosrakenteilla joukon kera säilyttämään.

Vaikka kulttuuriset kerrostumat ovat ihmisen minuutta kannattelevia alempia peruspilareita, näiden ja yksilön tekevän osan välissä on vielä esimerkiksi alakulttuurisia kerrostumia, joita rakennetaan perheissä ja samalla tavoin kuuluvat yksilöä kantaviin rakenteisiin. Erilaisia alakulttuureja syntyy myös silloin, kun ihminen kuuluu muihinkin sidosryhmiin, esimerkiksi sukuun, työpaikkaan, kerhoihin, seuroihin ym. ihmisryhmiin ja oikein tasapainoitettuina ne voivat korvata jopa joitakin peruspilareita.

Kaikki pilarit voivat pitkän ajan kuluessa ihmisyksilön kehityksen myötä korvautua toisilla tai ainakin niiden sisältö voi muuttua, mutta niiden yht’äkkinen romahdus aiheuttaa aina vaikeuksia. Kun ihminen oppii, monet vanhoista käsityksistä korvautuvat uusilla — olethan sinäkin yksilönä nyt erilainen kuin lapsena — ja samalla rakentuu yhä vankempia peruspilareita uudelle ja tehokkaammalle kehitykselle. Vapaamielisessä kulttuurissa kehittyessään ihminen saa enemmän eväitä omaan itsenäiseen ajatteluunsa ja tulee kansankiihottajille immuuniksi. Tämän taitavat kansankiihottajat tietävät ja sen vuoksi heidän on ensin luotava sopiva
terroriorganisaatio tällaisten henkilöiden etsimiseen ja eliminoimiseen, jotta nämä eivät vesittäisi heidän propagandaansa. Usein kiihotus kohdistuu myös nuoriin, vielä kypsymättömiin yksilöihin.

Kaikilla diktatuureilla tai sellaiseen pyrkivillä on yleensä oma terroriorganisaationsa. Natsi–Saksassa ensin puolisotilaallinen SA ja myöhemmin myös Gestapo huolehtivat liian viisaitten ihmisten eliminoimisesta. Diktatuurilla täytyy olla myös propagandaan sopiva ja sitä terästävä syyllinen sen hetkiseen ahdinkoon. Natsi–Saksassa ennen kaikkea juutalaiset, mutta myös pasifistit, marxilaiset, mustalaiset, mielisairaat, seksuaaliset vähemmistöt ym. sopivat tähän rooliin mainiosti. Propagandan avulla heidät osoitettiin Saksan silloisen rappiotilan pääasiallisiksi takojiksi. “Weimarin miehet” myös olivat näitä tai ainakin näiden harhaanjohtamia.

Myös terroriorganisaation johtamisessa tarvitaan propagandaa, mutta sen luomisessa on ensin huomioitava, että peruskohteeksi organisaation sisälle on valittava ainoastaan innokkaita idiootteja, sellaisia ihmisiä joiden toimintahalu on tuota halua ohjastavaa omaa älyä ja muutakin ajattelukykyä suurempi. Tällainen joukko innostuessaan vetää kaltaisiaan puoleensa runsaasti. Vain tällaiset ihmiset voidaan johdattaa tekoihin, joiden seurauksena maa ja joskus jopa koko maailma on mahdollista ajaa vaikka sotaan. Rahvaan miellyttämisestä Hitlerkin oli kiinnostunut, ei harvalukuisen älymystön mielipiteistä.



28. maaliskuuta 2008 22:36:06



Täsmälleen näin on asia.

Täytyy sanoa, että Jussi Halla-ahon vieraskirjassa on tällä hetkellä älykkäämpää ja yhteiskunnallisesti merkittävämpää analyysia Suomen ja koko Euroopan yhteiskunnallisesta tilanteesta kuin esim. Helsingin Sanomissa, Suomen Kuvalehdessä, tv-uutisissa, radio-ohjelmissa tai esim. Yliopisto-lehdessä.

Samassa vieraskirjassa Lotta Roti kirjoitti näin:




Käräjäoikeuden perustelujen mukaan tuomio perustuu juuri niihin kohtiin, joita itsekin pidin tekstissä loukkaavimpina ja vastenmielisimpinä. Toisaalta siinä sanottiin myös, että tilastojen perusteella yleistäminen oli yksi peruste, vaikka Ellilä nimenomaan toi esille sen päivänselvyyden, että tilastollinen tosiasia ei kerro mitään kenestäkään yksittäisestä ihmisestä. Lisäksi käräjänoikeuden mukaan "tällaiset käsitykset (siis erilaiset tieteelliset sellaiset) samoin kuin tilastotiedot A:n kirjoituksessa esitetään selkeästi vain panettelu- ja solvaamistarkoituksessa tehtyjen loukkaavien yleistysten perustana ja näin muussa kuin asiallisessa tarkoituksessa" ja että "A on kirjoituksessaan selkeästi pyrkinyt vain saamaan kirjoituksessaan aikaan lukijoissa samanlaisen halveksunnan kyseisiä kansanryhmiä kohtaan kuin mikä hänellä itsellään on".

Mistä he sen tietävät? Miten voi todistaa, että ei ole kirjoittanut omaan blogiinsa jotain saadakseen aikaan halveksuntaa muissa? Saako tilastoja ja tieteellisiä mielipiteitä siteerata julkisesti vain "asiallisessa tarkoituksessa"?

Oman näkemykseni mukaan Ellilän tarkoitus ei ollut lain tarkoittama solvaaminen tai muiden masinointi. Kirjoitus on osoitus hänen kyynisestä, materialistisesta ja misantrooppisesta maailmankuvastaan, jonka läpi hän kirjoittaa kaikista muistakin asioista.

Kuinka "selvää" se siis on, kun minulle se ei ole selvää lainkaan? Onko toisen ihmisen tarkoitusperä joku äänestyskysymys oikeusvaltiossa?

29. maaliskuuta 2008 15:34:28



Edelleen samasta vieraskirjasta:



Sanan- ja ilmaisunvapaus on oikeaoppisen demokratian yksi perusedellytys. Ilman sitä ei ole demokratiaa. Sanan- ja ilmaisunvapaudella taataan se, että kansa saa maailmasta monipuolista ja mahdollisimman objektiivista tietoa. Tämä vuorostaan edellyttää kritiikin mahdollisuutta. Ja se vuorostaan pakottaa sanan- ja ilmaisunvapautensa käyttäjää perustelemaan kantansa, mikäli hän haluaa kantansa huomioon otettavaksi.

Ellilä on perustellut kantansa Suomen valtion virallisesti hyväksymillä faktatiedoilla ja sillä objektiivisella tiedolla mikä muualta maailmasta on saatu. Tämän jälkeen tullaan siihen kysymykseen, että miten Ellilä on sanan- ja ilmaisunvapauttaan käyttänyt.

Jokaisen tekstin tai yleisemmin ilmaisun taustalla vaikuttaa jonkinlainen persoonallisuus. Tuo persoonallisuus muokkaa viestin ilmiasua ja saattaa joskus antaa myös epäkohteliaan tai jopa röyhkeän vaikutelman. Jos sanomisen ilmiasu tuomitaan oikeudessa - kuten Ellilän tapauksessa on tehty - viestittää se sitä, että oikeuslaitos on takertunut syytetyn mahdollisesti epämiellyttävänä pitämäänsä persoonallisuuteen tai sitten syyttäjien ja tuomareiden omien poliittisten päämäärien edistämiseen. Muu on pelkkää rekvisiittaa, jolla tuomiota on yritetty perustella. Niin tai näin. Sivusta seuraajalle tällainen vaikutelma on syntynyt. Ja usein asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät.

Minä olen Ellilän tekstejä luettuani tullut siihen tulokseen, että hän on pyrkinyt toimimaan pikemminkin jonkinlaisena unilukkarina. Ts. herättämään ihmiset huomaamaan, mitä peruuttamattomia ja vakavia asioita heidän ympärillään juuri tälläkin hetkellä puuhastellaan. Jos ääni ei kuulu, täytyy huutaa kovempaa. Jos ei vieläkään kuulu, täytyy karjua. Ellilä on karjunut. Viestin tuoja ammuttiin.

Ellilän tekstejä väitettiin myös provokatiivisiksi. Nykyisin vallitseva aiheeseen liittyvä todellisuus on se, joka provosoi ja shokeeraa, ei Ellilä.

Natsi-Saksan jälkipyykkiä pestäessä kävi ilmi, että ihmiset eivät tienneet todellisista tapahtumista mitään. Kun tätä monikulttuurisuuden jälkipyykkiä joskus pestään, ei kukaan voi sanoa, etteikö olisi tiennyt. Paitsi tietysti sitten, jos nämä invisiittorit ja natsit onnistuvat työssään.


29. maaliskuuta 2008 16:45:35





Islamfobia lienee fobioista ja "fobioista" ensimmäisenä kiellettyjen listalla. "You can't have that type of phobia." Islamia ei voi pelätä sen opin takia vaan ainoastaan solvausmielessä. Johtopäätöksistä tuomituksi joutuvat (tai Ellilän tapauksessa jo joutuivat) älykkyysosamäärämittaukset. Sellaista tulosta ei yksinkertaisesti voi saada, jossa afrikkalaiset todettaisiin muita tyhmemmiksi, ja jos saadaankin, se saadaan solvausmielessä.

Ennen sentään väärät mielipiteet vain sensuroitiin, mutta näin Internetin aikakaudella niistä on tehtävä laittomia. Tuomioistuimen kannalta on turha perustella esimerkiksi kirjoitusta maahanmuuttajien rikollisuudesta rikostilastoilla. Ei niillä ole mitään merkitystä. Illman vain ilmoittaa, ettei niistä voi johtaa sellaisia päätelmiä kuin solvausmielessä ja nuija heilahtaa.

Tomashotin tapauksessa jopa rikosuutiset määrättiin sensuroitaviksi, koska siitä, että ulkomaalaiset ja maahanmuuttajat tekevät rikoksia, ei voi tehdä päätelmää, että ulkomaalaiset ja maahanmuuttajat tekisivät rikoksia. Ei vaan voi.

29. maaliskuuta 2008 21:51:38



Suosittelen kaikkia lukemaan Halla-ahon "vieraskirjaa", joka on todellisuudessa varsin älykäs ja mielenkiintoinen yhteiskunnallinen keskustelufoorumi. (Tämä ei koske palstalla hengailevia idioottimaisia trolleja, joiden paskapökäleiden ylitse kannattaa tietysti hypätä.)

Ainoa toinen merkittävä yhteiskunnallinen keskustelufoorumi Suomessa on Kanava-lehti, jossa mm. Sofi Oksanen on viime aikoina ansiokkaasti kritisoinut Neuvostoliiton ihmisoikeusrikosten vähättelijöitä ja korostanut kommunismin ja natsismin samankaltaisuutta ja samantasoista pahuutta. Muuten kaikki yhteiskunnallinen keskustelu loistaa poissaolollaan suomalaisessa mediakentässä.

Hesari ym. propagandakoneisto toitottaa pelkkää monikulttuurisuusliturgiaa 24/7/365 eikä anna palstatilaa moniarvoiselle keskustelulle. Punavihreiden fanaatikkojen hokema multikultimantra ei ole mitään keskustelua sen enempää kuin vaikkapa keskiaikaisen lukutaidottoman rahvaan tarpeisiin kehitetty tapa hokea ulkoaopeteltua Ave Maria-rukousta kymmenen kertaa peräkkäin maagisena litaniana.

torstaina, marraskuuta 15, 2007

Keskustelua kirjoituksen "Yhteiskunta koostuu ihmisistä" sensuroinnista

(Scroll down for comments on the issue in English, German and Swedish.)

Laitan tämän erilliseen blogiin, koska haluan oman kommenttini tähän lainvastaiseen ja perustuslainvastaiseen poliittiseen ajojahtiin pysyvän uusiviesti-blogisivulla ylimpänä tekstinä toistaiseksi.

Kerään tälle sivulle valittuja paloja internetissä käydystä keskustelusta Mikko Puumalaisen, Mika Illmanin ja Jorma Kalskeen sensuuripyrkimyksien tiimoilta.

Helsingin Sanomat:







Espoolaismiehelle syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Julkaistu: 15.11.2007

Espoolainen mies saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan internetissä.

Mies oli julkaissut verkkosivuillaan Afrikasta ja Aasiasta tulevia maahanmuuttajia solvaavia lausuntoja.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän mukaan lausunnoissa oli vahvasti yleistäen kuvattu nämä ryhmät muun muassa alkeellisiksi ja rikollisiksi.

"Tutkinta koskee yhtä artikkelia yhdellä verkkosivulla", kertoo valtionsyyttäjä Mika Illman.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän nostamaa syytettä käsitellään Espoon käräjäoikeudessa.

Syytteestä kertoi ensimmäisenä radio Ylen aikainen.

Rikos tuli tutkittavaksi vähemmistövaltuutetun pyynnöstä.

Vähemmistövaltuutettu on parin viime vuoden aikana tehnyt lukuisia tutkintapyyntöjä rasistisista internetsivuista.

Viime vuonna pyyntöjä tehtiin noin neljäkymmentä, tänä vuonna niitä on tehty viitisentoista. Useimmat tapaukset ovat vielä tutkinnassa.








Hesarin keskustelupalstalta:








"Kirjoittajan teksti on roisia ja "värikästä", mutta asian päätyminen oikeuteen on ylimitoitettua ja kertoo paljon nyky-yhteiskunnastamme, jossa kaiken arvostelun pystyy tukahduttamaan yhdellä natsi- tai rasistikortin heilautuksella. Ajatuspoliisi 2007. Pelottavaa."





"No niin, eli taas ollaan tässä "Neekeri on rasistinen sana"-linjassa. Mikään asia ei ole koskaan korjaantunut sanoja kieltämällä, ei nytkään. Ihan toinen juttu onkin sitten se, että "virallisesta linjasta" poikkeavia mielipiteitä ei saa esittää, eikä tutkimuksia siteerata. Tai jos näin tekee, joutuu syytteeseen.Luin nyt esimerkiksi tämän kyseessä olevan kirjoituksen. Siinä ei kiihoteta ketään mihinkään, ei kehoteta väkivaltaan, ei mitään sen suuntaistakaan. Siinä esitetään, että vastoin yleistä propagandaa, rotuja on olemassa, ja että niiden välillä on tutkimusten mukaan esim. älyllisiä eroja. Tämän lisäksi siinä käytetään "neekeri"-sanaa. Tämäkö sitten on "Kiihotusta kansanryhmää vastaan"? Lähinnä kyse on väärin ajattelemisen kriminalisoinnista."












"Kirjoittaja herätti keskustelua ja sai sitä. Minä kyllä ihmettelen vähemmistovaltuutetun ajankäyttöä. Ilmeisesti virkailijalla ei ole tärkeämpää tehtävää kuin jonkun Ellilän kynäilyjen tutkiminen. Minun mielestä mokomalle ajanhaaskaajalle ei pitäisi maksaa senttiäkään palkkaa vaan laittaa tilalle joku joka keskittää työnsä ja tarmonsa oikeisiin asioihin."







"Nyt on sitten Suomellakin syytä tyytyväisyyteen: vihdoinkin on saat (noituudesta) rasismista epäilty syytettyjen penkille. Näin myös vähemmistövaltuutettu (pääinkvisiittori) voi osoittaa virkansa tarpeellisuuden - tietenkin vääristä, julkisista mielipiteistä (noitumisesta) on rangaistava (poltettava roviolla). Tämä nykyajan inkvisitio on syövän tavoin levinnyt kaikkialle yhteiskuntaan; koulut luopuvat juhlistaan, tiedotusvälineet harrastavat rajumpaa itsesensuuria kuin milloinkaan aikaisemmin ja 5-vuotias pentukin jo tunnistaa rasistin (noidan), jos sellainen sattuu vastaan tulemaan. Varsinkin toimittajat metelöivät siitä, mitä sananvapaus EI ole. Se ei ole sitä, että sanoo, mitä ajattelee, vaan sitä, että sanoo mitä käsketään ajatella. Nyt, kuten keskiajallakin, tiedonvälitys on inkvisition paras ja ahkerin pikku apulainen. Eipä olisi uskonut, että Suomikin vajoaa näin alas ja toimii niin alhaisesti omia kansalaisiaan kohtaan, että mielipiteistä tehdään rikos. Hyi hitto! Varmaa on kuitenkin, että historia tulee tämänkin typeryyden tuomitsemaan - ennemmin tai myöhemmin."



"Puumalaisen toiminta, jossa hän virkamiehenä palkalla virkatehtävässään lueskeli kansalaisten laatimia nettisivuja ja tehtaili rikosilmoituksia kuulostaa diktatuurista reväistyltä. Samoin vähän ihmeellistä on, että Puumalainen tekemässään rikosilmoituksessa käytti päälähteenä todisteluna valtakunnansyyttäjä Mika Illmanin väitöskirjaa - joka ei ole lakikaanonia, vaan ihan Mika Illmanin väitöskirja, jonka väittämät ovat Illmanin omia mielipiteitä. Osa niistä on aika kyseenalaisia. Lukaiskaapas väitöskirjaa ja Illmanin haastatteluja:

"Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on Suomessa rikos, mutta perusoikeuksiin kuuluu toisaalta sananvapaus, oikeus sanoa julkisesti mielipiteensä. Oikeustieteen lisensiaatti Mika Illman tutki väitöstyössään näiden kahden rajaa, joka ei ole kovinkaan yksiselitteinen ja selvä. Illman päätyy siihen, että väkivaltaan kehottaminen rasistisin perustein on kiellettyä ja rikoksen tunnusmerkit täyttävää toimintaa. Myös kehottaminen kansanryhmän syrjintään tai vihaan kansanryhmää vastaan rasistisin perustein ilman väkivaltaakin on rikollista. Sen sijaan positiivinen lausunto, esimerkiksi suomalaisten paremmuudesta, ilman ääneen lausuttua vertailukohtaa tulee sallia sananvapauden nimissä. -Ei se kovin sympaattista tietysti ole, koska siihen sisältyy ääneen lausumattomana ajatus, että ulkomaalaiset ovat huonompia, Illman sanoo."

Huomatkaa, tämä on vain Illmanin tulkinta laista. Mielestäni kiihottamisen pitäisi sisältää kehottamista syrjimiseen mitä ei mitenkään lukemalla ko. sivustolta löydy.Tässä alkaa vaikuttaa, että Puumalainen-Illman-tiimi on väkisin muuttamassa laintulkintaa Ilmanin väitöskirjan linjoille. Siis ensin Illman kirjoittaa teesit väitöskirjaansa, ja sitten pojat yrittävät muuttaa juridisen todellisuuden vastaamaan sitä."





"Suomen valtiota on vuosi vuodelta hivutettu hiljalleen mielipidetotalitarismin suuntaan -- ensimmäisiä todella hälyttäviä merkkejä oli mainitsemasi HS:n aloittama Tatu Vanhaseen kohdistettu mielipidevaino -- ja tässä on tulos: Suomen virkamieskunnan johtaviin asemiin on päässyt muodostumaan poliittinen klikki, jonka poliittisena agendana on sananvapauden ja mielipiteenvapauden tukahduttaminen. Tähän klikkiin kuuluvat mm. apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen, valtionsyyttäjä Mika Illman, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske ja sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen. Kyseisen klikin tavoitteena on toisin sanoen perustuslaillisten ihmisoikeuksien murentaminen. Miksi tällaista on päästetty tapahtumaan? Miksei presidentti tai pääministeri reagoi tähän mitenkään, valtamediasta puhumattakaan? Ovatko kaikki niin sokeita, etteivät näe, mitä on tapahtumassa? Sitä sietää miettiä."













"Noin sivumennen sanoen todettakoon, että tutkimukset afrikkalaisten keskimääräisestä älykkyydestä ovat äärimmäisen olennaista tietoa mm. sen kannalta, millaista kehitys- ja koulutusapua Afrikkaan tulisi kohdistaa, samoin kuin tietysti Suomen ja muiden maiden maahanmuuttopolitiikan kannalta. Tämän vuoksi Puumalainen & co. pyrkivätkin kriminalisoimaan näiden tutkimustulosten julkistamisen, sillä ne ovat olennaisessa asemassa Suomen nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa kritisoitaessa, ja maahanmuuttopolitiikan kritisoimisen kriminalisointi on kyseisen koplan agendalistalla tavoite no.1."


Jussi Halla-ahon vieraskirjasta:




Kyse on pitkälti siitä, miten pahasti Puumalainen on saanut mädätettyä toimiston työntekijät. Ja jos Puumalainen on jo onnistunut haaveessaan luoda Puuma-Stasi, eli valtion rahoilla toimivista mamujärjestöistä koostuva ilmiantokoneisto, niin tuo ilmiantokoneisto tulee pommittamaan Johannaakin kaikenlaisilla todella tärkeillä ilmiannoilla. Meidän rahoillamme.


Yksilön suoja fasismilta Suomessa 2007


Tilanne tähän asti:

Yksityinen kansalainen kirjoittaa blogiinsa näkemyksensä siitä miten Afrikka ja tapa hoitaa asioita siellä noin yleensä on täysin perseestä. Vähemmistövaltuutettuna samaan aikaan toimiva pikkusieluinen räpätäti vetää herneen nenäänsä, koska hänen ideologiseen, subjektiiviseen maailmankuvaansa ei moinen kuulu: kaikki ovat mukavia ihmisiä (tapasin joskus jonkun kivan tummaihoisen, joten jos joku on muuta mieltä miljaaardista neekeristä on hän minunkin kaveriani vastaan?) ja muutenkin on kiva juttu jos Suomeen saadaan kyseisestä paikasta vähintään miljaaaardi työperäistä pakolaista jotta vähemmistövaltuutetulle saataisiin lisää työsarkaa, muuten kun aika kuluisi pelkästään karkkipapereista sun muista vielä turhemmista asioista rähisemiseen.

Epäselväksi jää kenen asiaa vähemmistövaltuutettu oikeasti ajaa, yksikään afrikkalainen ei asianomistajarikoksesta eikä toki muutenkaan asiasta edes älähdä. Afrikassa jonkinasteisen rikoksen tunnusmerkkien täyttyminen vaatii jonkin verran enemmän, jos ymmärrätte vihjeeni.

Onko Suomen valtion vähemmistövaltuutetun ominaisuudessa jotenkin oletuksenomaisesti otettava itseensä siitä, että joku sanoo Afrikan olevan paska paikka? Se meinaan on. Katso kuinka monta miljoonaa ihmistä siellä on murhattu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Montako miljoonaa ihmistä siellä on avustuksista huolimatta kuollut, lähinnä sotien ja sorron takia, nälkään? Kaikista muista maailman perslävistä on sanottu niiden olevan oikein vitun paskoja paikkoja, Amerikasta lähtien. Miksei vähemmistövaltuutettu ole haastanut näitä punikkisolvaajia oikeuteen? Varmasti meillä on vähemmistöjä niistäkin maista. Mikseivät nämä vähemmistöt ole pullikoimisen arvoisia?

Afrikkalaisperäisten maahantulijoiden tehtailemat raiskaukset, ryöstöt, raaka väkivaltarikollisuus ja laaja-alainen työttömyys ovat edelleen tosiasioita, vaikeita asioita joille vähemmistövaltuutettu ei ole saanut aikaan tuon paskaakaan. Kukaan ei ole myöskään esittänyt ensimmäistäkään järkiperäistä argumenttia kieltääkseen sitä tosiasiaa, että noin 95% ko. mantereelta tulijoista on puhtaasti taloudellista painolastia, johon koko Eurooppa tulee hiljaa hukkumaan, pitkälti juuri tässä kirjoituksessa mainittujen ja heidän kaltaistensa henkilöiden toimesta.

Räpätäti lukee valtionsyyttäjänä toimivan yhtä subjektiivisesti ajattelevan kaverinsa väitöskirjan jossa todetaan totuuksina hassuja sananvapautta ja kansalaisoikeuksia surutta vastaan rikkovia höpötyksiä, mutta yhtä kaikki kyseiseen agendaan sopivia juttuja, joita lainata. Johtopäätös: teenpä valtion virkamiehen asemassa tutkintapyynnön poliisille kyseisestä nettikirjoituksesta käyttäen argumentteina ja perusteina kaverini väitöskirjassa esitettyjä teesejä.

Hih hei, olemme kaverini kanssa saaneet aikaan syyn ja seurauksen, potentiaalisen rikoksen ja syyn tutkintapyyntöön (oman artikkelinsa saisi helposti aikaan myös toimenpidevaatimuksista, joita viranomaisille tutkintapyynnössä esitettiin ilman oikeuden päätöstä, pelkästään vähemmistövaluutetun kiihkon perusteella) joille ei kummallekaan Suomen laista perusteita löydy mutta kuulostavat kivalta kun niistä uutisoidaan tyyliin: "ESPOOLAINEN RASISTI SYYTTEESEEN RASISTISESTA KANSANRYHMAA VASTAAN KIIHOTTAMISESTA".

Seuraava askel onkin luonnollisesti se, että kaverini valtakunnansyyttäjä sitten vielä nostaa sen syytteen, syy ja seuraus ja sitä seuraava uusi syy ovat ohittaneet oikeusvaltion menettelytavat, monikulttuuriset uuvatit ovat keksineet ikiliikkujan, joka ei pysähdy ennen kuin kotimaamme oikeasti palaa. Halutaan olla neekereitä? Tyhmät kädet yhteen hakkaa...fasismi ei koskaan lakkaa.

Valtakunnansyyttäjä käräjillä, Suomessa, oikeusvaltiossa, syyttämässä yksityishenkilöä tästä:

Yhteiskunta koostuu ihmisistä

Minne helvetissä näistä enää voi valittaa?

Kaiken huippu on se, että edellä mainittu, kaikki valtuutensa ylittänyt vähemmistövaltuutettu toimii nykyään apulaisoikeuskanslerina, viranomaisena jonka tarkoitus tässä maassa on valvoa kaikkien muiden viranomaisten laillista menettelyä viroissaan. Jos joku tekee valituksen tästä ilmiselvästä viranomaisen toimivaltuuksien ylityksestä, kuka asian tutkii? Pukki sananvapauden ja ihmisoikeuksien vartijana. Hei Viro, löytyykö tilaa?




Mika Sipuran verkkopäiväkirja:








Väitetään että Suomi on kylmän ja kovan tiedeajattelun vallassa. Ja että päämäärätön kosmologiaan ja evoluutioon perustuva tieteellinen ajattelu johtaa holtittomaan pahuuteen. Ihmettelin näiltä tiimoilta Mikko Ellilän tapausta. Mikko Ellilän blogi on ollut minulle terapeuttinen kokemus. Olen napsauttanut tuon ruman sivun auki siinä epätoivoisessa tilanteessa missä normaali ihminen juoksisi kioskille ostamaan Seiskan. Kun luen Ellilän ajatuksia, omani ryhdistäytyvät.

Ajattelen enimmäkseen Ellilän negatiivina. Niin ilmeisesti myös tasa-arvovaltuutettu Mikko Puumalainen, joka sai tarpeekseen ja teki Ellilän blogista tutkintapyynnön
Keskusrikospoliisille. Ellilä on tästä innostuneena laittanut Puumalaisen puhelinnumeronkin bloginsa alaotsikkoon. Erikoista on, että tutkintapyyntö kohdistuu suoraan vain yhteen Ellilän kirjoitukseen: Yhteiskunta koostuu ihmisistä. Tämä kirjoitus ei ole Ellilän mittakaavassa mitenkään erityisen raju, vaikka Ellilä kirjoittaakin loukkaavasti ja yleistävästi. Kirjoituksen väitteet eivät ole sellaisia valheita, kuin tutkintapyynnössä yritetään esittää. Rikostilastot puhuvat selkeää kieltään. Ulkomaalaistaustaiset ihmiset tekevät Suomessa selvästi enemmän rikoksia kuin suomalaiset. Ellilän arvuuttelema kausaalisuhde kansanluonteesta ei kuitenkaan liene syynä, vaan vinoutunut otanta. Tätä ei kuitenkaan ole suoraan tutkittu, joten rikokseen Ellilä ei välttämättä syyllisty Galileita enempää. Ellilän viittaus älykkyyseroihin pitänee niin ikään paikkansa. Afrikkalaista alkuperää olevilla ihmisillä on keskimäärin alempi älykkyysosamäärä kuin esimerkiksi eurooppalaisilla tai itäaasialaisilla. Puumalainen pitää tutkintapyynnössään itsestään selvänä että heikommalla älykkyysosamäärällä evästetty ihminen on ilman muuta huonompi, joten ajatus täytyy kieltää. Kun taannoin pääsin yliopistoon, Joensuun yliopiston älykkyysosamäärä laski. Jotenkin ei vain tunnu järkevältä väsätä tutkintapyyntöä itseni päänmenoksi tuon edellisen virkkeen tähden.



English:







Finnish Blogger under investigation


One scary story of thought police and political correctness gone berserk in Finland. A government bureaucrat, Mikko Puumalainen, has made a formal charge of “ethnic agitation” against a Finnish blogger, Mikko Ellilä, for speaking out against immigration.

People in Europe know that immigrant crime is way out of proportion to the norm, yet it is considered very impolite to point that out. And there are some people, like Puumalainen, who are more concerned about maintaining this “politeness” than actually facing the truth of what’s going on. But there’s also a lot of people who are fed up with immigrant crime, like the French, which is one reason why Sarkozy was just elected President in such a hotly contested election. Vive la France!




Finnish police set to question blogger for speaking the truth





We are moving into a Dhimmitude world, where all things Islam good; all free speech discussion of all things totalitarian of Islamic “special, protected status” bad. Finland may be taking the easy way out, or at least the quickest way to servitude. The Brits have submitted by not teaching the Holocaust. Walmart has bowed to the ground by calling another checker to scan pork products. Good grief! If that isn’t bringing the so-called Church of Islam right into the workplace, nothing is. Time for Christians, Jews, and all others to assert themselves - we either have the separation of church and state or we don’t. If we don’t, get your crucifixes out there along with your founts of Holy Water, et al.

In Finland, the most recent concerns of stifling freedom of speech center around the blog of Mikko Ellila and the posts there that speak the truth of the totalitarian ideology of Islam. Just read the Qur’an for validation of Ellila’s assertions. See Finnish Blogger needs your help. Ellila’s blog is in Finnish but translations are becoming available.

“The Finnish government is apparently trying to impose Chinese-style totalitarian censorship on the internet…The government is illegally abusing existing laws against hate speech.” (Words from down under) In true Orwellian fashion, truth = hate speech; lies or omissions = truth; and coming soon to an area near you is the “Department of Truth and Respect”.

According to one responder at the Gates of Vienna, “This (concern of our Freedom of Speech being taken away) is pure hysteria.” [please read all comments at here.]

According to Baron Bodissey in a post, Finland cracks down, the idea that interrogating Mr. Ellila will amount to nothing is on its face naïve [nothing naïve about the Baron]. Of course the interrogation amounts to something - Finnish governmental abuse, intimidation, and harrassment of its non-Muslim citizens.

Finnish authorities need to be reminded that many of us in the Western World hold Finland in high regard for its individual citizens’ rights and freedoms. So sad if Finland’s authorities use their muscle and fall into the camp of Islamist appeasers on their own soil and silence the voices of those patriotic citizens such as Mikko Ellila.

In Finland today, you can be imprisoned for speaking the truth about a “protected” group such as Islam. Freedom of Speech in Finland - RIP - Rest buried under the robes of the Religion of Peace.

Finland’s authorities should revisit and then abolish their repressive laws that threaten Freedom of Speech and stifle discussion on issues that are so vital to Finland’s survival as a non-Islamic State - [lest it turn into] The Islamic Republic of Finland!

Think about these voices of freedom that are needed to protect Finland from being gobbled up by the advancing Islamic Caliphate - far more threatening than even Hitler dreamed. Hitler wore a recognizable uniform. The Islamists lull you with their “clerical” robes and religious trappings. Anyone recall the Inquisition from history? Do we want those horrors visited upon the world again - at our own hand?

Don’t be fooled! The free world is depending upon you and your level headedness. Protect the freedom of speech of your citizens.

To be truthful, the Democrats in the House of Representatives in the USA - always ones to stifle free speech and dissent if the word gets out about their shennigans - are poised to pass “hate crimes” laws [HR 1592] that would also stifle freedom of speech and even add the crime of “hate thought”.

A must read is Free Speech, R.I.P.. To start, Dymphna begins her post: “The Finns aren’t the only ones having trouble with a chill wind blowing across their free speech rights - we’re about to face a big battle against the enemies of the First Amendment here in the USA, beginning tomorrow (5/3/07)….”

Two articles give more information about the efforts to shred Freedom of Speech in the USA for citizens: “Hate Crimes” Bill Moving to Full House and Hate Crimes Law Could Muzzle Free Speech, Critics Fear.

The mind fights the ever-nearing truth of 1984, Animal Farm, and Brave New World - all designed to show us the folly of our ways toward “group think” and the movie by Tom Cruise, Minority Report of 2002 designed to ward off crimes by “thought” police.

All of this push to stifle and punish free speech tells me that there must be a great deal of truth in our blogs and our talk-radio that is hitting really close to home for you-know-who so they cry foul when it is in fact the foul breath of the Islamic terrorists and the foul tenets of servitude and dhimmitude which cause us to speak the truth to sleeping citizens.

Like Paul Revere with his shouts, “The British are coming! The British are coming!” to alert his fellows; the bloggers today may well be the “Paul Reveres” of our time. So, here goes, “Tyranny is coming! Tyranny is coming!” and it comes first through “hate crime/hate speech” laws. Next it comes through banning books, banning religions (non-Muslim), banning foods, banning dress, and on it goes.

To reach Finnish authorities in the USA, see here for phone and fax numbers and for a mailing address.











In defense of hate speech







"A person who spreads statements or other information among the public where a certain race, a national, ethnic or religious group or a comparable group is´threatened, slandered or insulted shall be sentenced for ethnic agitation to a fine or to imprisonment for up to two years."

-Finnish law on ethnic agitation

"Effective methods are needed to deal with discrimination. Especially important is to stop people from using publicity to maintain anti-immigrant attitudes. Racism on Internet must be put down with heavy hand."

-Minority Ombudsman Mikko Puumalainen, Aamulehti 14.4.2007

The secular Satan has many faces: intolerance, racism and ethnocentrism. He manifests himself in violence and slurs, while his emanations warp the structure of society, mysteriously keeping the minorities oppressed even in the absence of much apparent discrimination. No weapon can go unutilized when fighting this bastard child of white man's arrogance and sad little fears, for it is his evil that keeps the innocent, virtuous People of Colour, womyn and differently abled human beings in subjugation, squalor and despair. Paladins of tolerance, unite!

One could run with the hyperbole until almost every reader would come to see this as a rant, perhaps funny, but hopelessly strawman-like to properly describe the attitudes of modern left-wingers. Fair enough. There are considerable numbers of intelligent people on the left, men and women of idealism tempered by realism, perfectly capable of seeing the shades of grey even in such sensitive issues such as racism. All the more surprising, then, that so many positions of power are now occupied by raving lunatics of left, who really do seem to believe that Western culture is the fount of all evil, and who ends up on the top in the classic exploiter-exploited relationships of world is somehow a question of virtue (evil white people oppress the good because they're evil), not one of power and strategy. Their naive policies have played a large part in constructing the already explosive, gradually worsening situation Europe has with its Muslims and other minorities. One would think that, with the failure of their utopian plans growing more and more apparent each year, the far-left multiculturalists of Finland would be gradually backpedaling from their positions. Our nation has barely started walking down their road, and a change of course to some more promising policy without losing any face would still be easy. I mean, what kind of leftist would want to become an author of demographic shift done in a way that will inevitably lead to increased ethnic tensions, ghettoized minorities stuck in poverty and crime, rise of far right and so on?

Quite a few, it turns out. The streams are diverging. While many anti-racists seem to have grasped the need to refine their worldviews considerably, and the discussion on immigration is becoming more open, the more extreme leftists are drawing quite a different conclusion. Finland still needs an ethnic makeover. The problem is still whites and their racism. We didn't fail in the blind tolerance of multiculturalism, fundamentally flawed understanding of xenophobia or the intrinsically limited effectiveness of anti-racist education. We failed in our insufficient tolerance, too little propaganda and far too much tolerance shown to racism in all its myriad forms. Efforts must be made to rectify the situation, and at the front of crusade stands our Minority Ombudsman Mikko Puumalainen. Having bravely struck down the monstrously racist candy wrappers, the Commissar has now turned his righteous fury on Internet racism. His first target is the infamous hate propagandizer Mikko Ellilä, whom he asked police to investigate for his hate speech.

OK, so perhaps Ellilä isn't infamous. Very few people have even heard of him; whatever his eventual fame, it'll begin with this case. Perhaps he isn't hate propagandizer either. His writing style is certainly aggressive, his worldview very much black and white, and there's plenty of material to use selective quotation on. He has advocated the retraction of citizenships from unproductive or criminal members of non-native ethnicities so they'd be forced to leave, and compared the operation to pumping out the sewage. In "Yhteiskunta Koostuu Ihmisistä" (Society Consists of People), the essay that so enraged Puumalainen, he considers the sorry state of African socities manifestations of black genetics -- born stupid and aggressive, they live that way too in Africa and in West as well, if not strictly controlled by white law. And there's more. Ellilä is a racist, pure and simple.

However, at no point has he advocated violence. He claims to see every person as an individual, thus avoiding the classic racist mistake of extrapolating perceived group averages into some individual. Much of what he has wrote deals with libertarianism, media criticism and other issues. While I consider him to be crudely mistaken on many counts and consequently don't care much for his opinions, I fail to see what makes them a real threat. Certainly he wasn't really worth bothering with.

The legal case is muddled. On one hand, Ellilä hasn't ever incited people to violence or any other illegal act, merely used his right to free expression. On the other hand, there is a Finnish law forbidding the spreading of "threatening, slandering or insulting" statements about some groups to the public, and Ellilä certainly has slandered and insulted many. It may be that police decide not to press charges, but if they wish to push on, perhaps egged by Puumalainen, they propably can. It is impossible to tell yet. What is clear at this point, on other hand, is that Commissar has screwed up again. He has chosen precisely the wrong way to fight against racism, which is kind of shame, because it really should be resisted. However, he's helping to delegitimize his whole extremist ideology with this ridiculous moralist jihad of his, and that's a good thing. To treat this illness, we must first wean ourselves of medicines that hurt more than they help.

Why do I consider his actions so irrational, so counterproductive? Why not punish Ellilä and others like him? Intellectual racists may not incite violence as such, but they can give words to inchoate prejudices of others, give people rational justifications to seeing minorities as inferior and discriminating against them. They may gain the ears of those in power, even gain power for themselves. I do think that the role of native European racism in our ethnic problems is often vastly exaggerated, but it does have a significant one, and it may easily grow worse. Lashing out might force him to curb his rhetoric and deter others. And surely outlawing hate propaganda isn't a real offense against the principle of free speech? No sane person complains about not being allowed to scream "fire!" in packed movie theater, either.

Let us start from the martyr's crown. Imagine an American government official indicting Noam Chomsky for anti-American propaganda and inciting terrorism (by implying that terrorist attacks are perfectly legitimate resistance against US imperialism, to spin up an example). How would people react to such a trial? Some might welcome it, some would grumble. Those people, however, never were the audience of Chomsky and other such writers, so their reaction is largely irrelevant. The target audience however, student intellectuals and left-wingers everywhere, would be enraged. They would see a state and official ideology unable to confront the ideas (or as many would put it, the truth) it doesn't like, and thus is forced to use coercion against their authors. Such would be the predominant response in the population which, state worried, might get influenced by the wrong ideas. And it gets worse. Whatever punishments Western governments are willing to inflict are no deterrent to dedicated ideologue. On the contrary, the long-term benefits are in some sense greater. A trial raises the thinker's profile in today's vast chaos of media
persons, authors and bloggers. Sometimes considerably so. A conviction, for its part, is the martyr's crown.

It is in the nature of repression that it will crush any resistance from anyone if harsh enough, yet in many cases it turns out only to increase the enemy's resolve. The breaking point is often surprisingly high, and many people aren't capable or willing to go that far. If a squeamish state nonetheless punishes dissidents, it usually ends up only feeding the hostility of target's group and alienating their sympathizers. The target can posture as an oppressed victim, even if the prosecution failed in the end. If previously a nobody, he's now marked down as someone who merited state crackdown. He'll be able to tell people "what they don't want you to know". Moderate thinkers with lives beyond their ideals may perhaps be deterred by the possibility of legal sanctions, but extremists, the more dangerous type, might even hope for a trial. This dynamic is apparent in Ellilä case. The man himself is combative, not at all intimidated by the feeble threat of "fines or up to two years imprisonment". He has climbed on the cross and is shouting loud from there. The news has spread very fast in Internet, especially through various nationalist blogs and webpages. American rah rah -nationalist Little Green Footballs with over 100,000 daily hits also took note of issue. People are exploiting the case to bolster their arguments about dangerous multiculturalists, Islamization of Europe and PC threat to free speech. Basically, the case is now a tiny international embarassment for Finland, with potential for growth if Ellilä goes to trial. It is also being used as propaganda material by the ideological enemies of Puumalainen. Well done, sir! Truly you are a gift that just keeps on giving.

The hate speech legislation can be counterproductive in practice, but it's also problematic in principle. What exactly is the difference between hate propaganda and harsh, brutal (and perhaps grossly erroneous) criticism of some group? There must be some fairly clear delineation, because the law must forbid the former, but protect the right to latter. Of course the current Finnish law, which forbids "slandering and insulting" groups, fails in the second count. It is the interpretation and implementation that really counts, though, and here we find how the contemporary European delineation really is defined. Apparently it revolves around the identity group of accused. Native Europeans can get into legal trouble for racism towards any coloured people, for anti-Islamic attitudes and of course anti-Semitism. Others are pretty free to sneer on outsiders of their choice. Muslims for their part are welcome to anti-Semitism and even Holocaust denial, if they don't advertise it too much. However imams can get slapped with deportations or other penalties for "incitement to terrorism" charges. These are also rather vague statutes and begging to be abused, even if only professional hatemongers have been targeted so far. What, I wonder, will happen in 2017 to some radical imam who calls the infidel culture decadent filth and preaches that it is every believer's duty to defend ummah by whatever means necessary? Not to mention that if there is someday a cultural and political shift to far right in Europe, these laws will be reinterpreted in rather interesting ways.

Exactly how dangerous it is to allow hatemongers freedom to slander and insult? It should be noted that much of what they say and write is extremely crude and blatantly offensive. Arousing contempt and loathing in most, they can often work contrary to their purposes. Reichsführer Pekka Siitoin gave Finnish neo-Nazis an Untermensch face, while the sermons of radical Islamist imams are causing wariness and hostility in many. In public it is also possible to humble them in debate and make their pig-headed ignorance apparent to all. Perhaps they happen to have some good points too? We'll never know if you censure the whole subject. In fact, the whole practice of taboo subjects implies that we're somehow afraid of the power of dissenting views, which makes little sense if we really have truth on our side. Many an intellectual might say that ordinary citizen fails to comprehend the complexities of modern world, and instead goes for simplistic stories exploiting emotions, like racist propaganda. There is a grain of truth in such view. A construction worker here might fall to far right, a confused young Muslim there to Islamism, because they were for various reasons unable to resist peer pressure and skilled manipulators. Still, I cannot see the people in general as an amorphous mass, to be kneaded at will by social engineers and propagandists. Most people do have more or less common sense at least, and it's not that easy to incite significant, lasting hatred in them. Far better, of course, if you're deliberately inflaming some real problem or conflict, but here, the issues are what really count, not anything that is said of those. And anyway, it is precisely in real world disputes and problems that we can least afford censorship. We can't just dance around everybody's feelings then, expecting that everybody avoids saying "slanderous, insulting" things. That would effectively paralyze the whole debate. We need real solutions to our problems. Ignoring them because you find them politically inconvenient is a time-honored strategy, but it won't make the problems go away.

How then to separate from each other the harsh, unpolite criticisms, and incitement to hatred, which on the contrary rarely helps and usually hurts? In social interaction it is possible to gradually sharpen our response; if someone says something simplistic and offensive, we can glare, argue back or express our distaste in various ways. Or we can bash his head in, as in the good old days, if he makes us angry enough. With such complex repertoire we can in theory navigate well within these murky waters, where people exaggerate to make a point, generalize, and often provoke others on purpose... Yet also spread hate while hiding behind pretty words and denials of any ill intent. Law, however, has to define an exact criteria for what is a crime, and I fail to imagine a set that wouldn't either allow only the most blatant hatemongers to be convicted, or allow the conviction of legitimate critics of some group that law "protects" in practice as well as in principle. We can put in place second type, loose laws, and trust that the spirit of law will live in its implementation. However, as the case of Ellilä has shown, it can't always be counted upon. And even if there weren't clumsy, overtly partisan officials ready to bend the law, the courts will make mistakes, and private individuals will try to abuse the system with false allegations. We do know that many members of officially victimized minorities like to accuse natives of racism whenever something is said or done that they don't like (whether this is due to cynical calculation or sincere belief, I don't know). Surely we shouldn't have laws that encourage such behaviour, and potentially start clogging the judicial system with utterly pointless accusations. Once racism can refer to pretty much anything, for the most part perfectly innocuous, the death of stigma currently hovering around it is only a matter of time.

So, maybe convicting people for hate speech just spreads bitterness and aggravates those that the propaganda might have influenced. Maybe the boundaries of the entire concept are hopelessly unclear. It might still be proper to punish it, if it were truly hurtful. There's no doubt that a black person would find Ellilä's "Society Consists of People" stupid and offensive. But really, why should he give a damn about what some guy on Internet thinks of blacks? One of the ill effects of official anti-racism and contemporary victimhood cult is the degeneration of our capability to simply not care. Many radical feminists are ten times as extreme and hostile with their misandry, as Ellilä is with his racism. Should I be crying over things that Dworkin, Solanas and others have said about my sex? Or have I been wiser in alternating between ridiculing and ignoring them? They've done all they humanly could to offend men, but I simply chose not to play their game. As I see it, ignorant claims and vapid insults are simply a sign of third-rate minds; it is the offender who is shamed, not the target. To be hurt by them means absolutely nothing apart from you getting hurt.




Insulting population groups






Mikko Ellilä got accused of incitement against a population group for this blog post.

The post is racist, in bad taste, and IMO wrong about biology being destiny, but what I haven't found there is any actual incitement (explicit or implicit) to do anything illegal against black people, or anyone else.

Yes, I know, the law also prohibits insulting a population group. Question is, what's an insult? Does it depends on the truth of the matter? Does it depend on somebody being insulted? Where are the limits of the free speech? Is it desirable to have a law that prohibits saying the truth about some group? How about speculation about things that might be true but not necessarily are (for example, scientific theories)? How about the things that are obviously untrue but presented as if they might be true?

The whole free speech vs. insulting a group issue is very complicated here in Finland (probably also elsewhere). During the whole Lynn-and-Vanhanen scandal a friend who knows more about the law than I do told me that one important factor is the medium: an article saying that ethnic group A is less intelligent than ethnic group B is quite acceptable in a scientific journal but can be considered incitement against an ethnic group if it is placed in a big popular newspaper like Helsingin Sanomat. The accusation that Ellilä got and posted somewhere (can't find it now) also mentions the pictures he uses in his blog as an aggravating circumstance, I am not sure why (the text is in bad taste, but the pictures are just pictures, none of them particularly insulting or tasteless).

Considering that the number of people writing in public has greatly increased and is still increasing, and so are various ethnic and religious tensions in Europe, isn't it time to have a public discussion about the limits of free speech and insulting population groups, and possible need for a new law, or for clarifying the old one? Lest we end up in a world where "Jos siihen sisältyy samalla ulkomaalaisten arvostelu, sekin on hyväksyttävä, jos sitä ei ääneen lausuta." ("If it contains criticism towards foreigners, his is acceptable, as long as it is not pronounced out loud.")

The questions I'd want answered are:

1. Do people really want to have a law that bans insulting groups of people? (Personally I don't, as long as they don't contain any actual incitement.)

2. Can the truth be considered an insult? If yes, to what extent does it depend on the particular words used?

3. What about the speculation, theories, etc.?

4. What about the obvious lies presented as speculation? (I might say "it is still being discussed whether or not Italians eat babies", but it is not AFAIK in fact being discussed by anyone in their right mind, and Italians do not in fact eat babies.)

5. To what extent does the whole thing depend on the venue? Do bloggers, writers of scientific articles, and people who call Americans stupid on Finnish web forums have to be just as careful as editors of HS?

6. When does the insult expire, and does it ever? Should all the racist writings of the old times be held to the current standards, and forbidden?

7. How about using them now? Can you read them in public and quote them in the current writings?

8. The whole issue with religions, insults and respect is deeply problematic: on one hand people are supposed to pretend to give some respect to other religions' writings and holy books, on the other hand the religious writings and holy books in question tend to be deeply disrespectful of other religions and atheists. But I think this should mostly be discussed in connection with another law, the one on blasphemy (ok, nowadays it's "religious peace").





Other blogs following the case include e.g. The Gates of Vienna and Little Green Footballs.



Deutsch:

Die Hate-Crime-Seuche


Mikko Ellilä wehrt sich nun u. a. mithilfe der weltweiten Blogosphäre gegen diesen sich möglicherweise anbahnenden europäischen Präzedenzfall von staatlicher Kriminalisierung der Islamkritik und massiver Einschränkung freiheitlicher Grundrechte (man könnte es insgesamt auch als eine neue Spielart von Faschismus bezeichnen).

Aus Zeitmangel kann ich den interessierten Leser derzeit leider nur auf Gates of Vienna verweisen, wo diesbezüglich in allen bisher bekannt gewordenen Details ausführlich und mit ständigen Updates berichtet wird.



Svenska:


Kampen för yttrandefrihet i Finland (!)


Senaste tiden har det skrivits mycket om bloggare i Egypten som trakasseras av myndigheterna. Men tyvärr sker sådant även på närmare håll. Under fredagen slog flera kollegor larm om attacken mot den finländske liberalen Mikko Ellilä, vars anti-islamistiska blogg misshagat en av alla de "ombudsmän", som även Finland tycks vara nedlusat med.

EU skrämmer mig också



Läste just på Jihad i Malmö att en libertariansk finsk (!) bloggare, Mikko Ellilä, är under polisutredning för hets mot en religiös grupp. Berättar man sanningar om islam och koranen kallas det hat, medan däremot islamisternas hatpropaganda ignoreras. Finland, som vi hållit så högt, där vi trodde att allt var bra, "kaikki on hyvin", har börjat med kinesisk censur av Internet. Vi vill inte ha någon tanke-polis! Detta är definitivt ännu ett vansinnigt påhitt av EU. För länge sedan smög EU på oss en lag som inskränker yttrandefriheten på Internet, och nyligen kom det en lag som förbjuder kritik av islam. Så nu är det fritt fram att förvandla Europa till en diktatur, du sköna nya värld där man bara får prata om oväsentligheter.




P.S.


Tuttuun tapaansa Helsingin Sanomat haluaa tukahduttaa kaikki sellaiset puheenvuorot, jotka osoittavat Helsingin Sanomien olevan väärässä. Niinpä tämäkin blogi on Helsingin Sanomien sensuuriosaston toimesta jälkikäteen deletoitu Twingly-linkkipalvelun automaattisesti generoimasta Helsingin Sanomia kommentoivien blogien luettelosta. Tästä syystä olen ansainnut itselleni allaolevan kunniamerkin, jonka hankkiminen on tosiasioita kertovan bloggaajan sine qua non-kriteeri.










Finland's biggest newspaper, Helsingin Sanomat, widely known in the blogosphere as Pravda because of its ideological similarity with its namesake in Moscow, has deleted all links from its website to this blog in order to prevent its readers from noticing that this blog includes posts that have revealed numerous distortions and outright lies in articles published in that newspaper.

Therefore I have earned the above banner. I wear this proudly. It is a badge of honour.