Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jutta Urpilainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jutta Urpilainen. Näytä kaikki tekstit

torstaina, maaliskuuta 21, 2013

Suomen hallitus ei tajua yritys- ja pääomaverotuksesta yhtään mitään

Uusi Suomi:


Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen tänään julkistama päätös alentaa yritysten maksama yhteisövero 20 prosenttiin tarkoittaa avointa haastetta Ruotsille. Ruotsin yhteisöveroprosentti on tällä hetkellä 22 prosenttia.

Kataisen hallitus kertoi tänään pääkohdat puoliväliriihestä, jossa linjattiin hallituskauden lopun päätökset. Yhteisöveron alennus tarkoittaa valtiolle noin yhden miljardin euron tulonmenetykset.
Vastineeksi jatkossa kaikkia osinkoja verotetaan ilman poikkeuksia.


Idiootit.

Suomen hallitus siis päätti, että yritysvero on jatkossa 20 %, pääomatulovero edelleen 30 % ja osingot kokonaan pääomatuloveron alaista pääomatuloa.


Suomen hallitus siis koostuu idiooteista, jotka eivät tajua yritys- ja pääomaverotuksesta yhtään mitään. Hallitus ei tajua, että osingot ovat yritysten osakkeenomistajien saamia osuuksia yrityksen voitoista. Yritysten voittoja on kertaalleen verotettu yrityksen tuloina, joten samoja rahoja ei pitäisi verottaa toistamiseen osakkeenomistajien tuloina. Hallitus ei tajua tätä. Hallitus on täynnä idiootteja, jotka eivät tajua mistään mitään.




keskiviikkona, maaliskuuta 06, 2013

Kokoomus ja SDP jatkavat veronmaksajien rahojen kaatamista Välimereen



Reuters:


Finnish PM says ready to support Cyprus, says challenges huge

Cyprus Jan 11 (Reuters) - Finland's Prime Minister Jyrki Katainen said his country is ready to support Cyprus in its attempts to secure a bailout, but the island's government needs to show stronger leadership to meet "huge challenges".
"The challenges are really huge, but I'm sure if and when the country can get a new and strong and committed leadership capable of strengthening confidence ..it will have a tremendous positive impact," he told journalists on Friday at a meeting of European centre-right parties meeting in Limassol, Cyprus.


Taloussanomat:



Urpilainen HS:lle: Tuemme Kyprosta, vaikka siellä pestäisiin rahaa

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan Suomi osallistuu Kyproksen pelastusohjelmaan siinäkin tapauksessa, että pian käynnistyvässä pankkitutkimuksessa löytyisi todisteita rahanpesusta ja veronkierrosta.

Taloussanomat
6.3.2013
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Kypros saanee luvatun EU-tukilainan maaliskuun lopussa. Urpilainen sanoi eilen Brysselissä Helsingin Sanomille, että Kyproksen pankkeja koskeva rahanpesuselvitys vaikuttaa vain tuen ehtoihin.
– Suomi osallistuu Kyproksen pelastusohjelmaan siinäkin tapauksessa, että lähiaikoina käynnistyvä puolueeton tutkimus näyttäisi maan pankkien syyllistyneen rahanpesuun ja veronkiertoon, Urpilainen sanoi.
Euroryhmän 17 maata ilmoittivat haluavansa saattaa Kyproksen pelastuspaketin valmiiksi jo maaliskuun loppuun mennessä. Kyproksen uusi johto suostui samalla siihen, että maan pankeissa tehdään selvitys mahdollisista rahanpesuoperaatioista.
Euroryhmän ja Suomen lähtökohtana on ollut, että rikolliseen rahanpesuun syyllistyneet pankit eivät saisi tukirahaa. Kyproksen 17 miljardin euron tukipaketista kymmenen miljardia euroa kohdistetaan pankkien tukemiseen.
Suomelle koituu Kyproksen pelastusohjelmasta maksettavaksi vähintään 300 miljoonaa euroa. Lain mukaan tukipäätös on tulossa käsittelyyn eduskunnan suuressa valiokunnassa, eikä täysistunnossa.




Kokoomus ja SDP siis jatkavat veronmaksajien rahojen kaatamista Kankkulan kaivoon - tai pikemminkin Välimereen.

Kuinka monta miljardia euroa suomalaisten veronmaksajien rahoja tällä kertaa heitetään menemään?

Mille maalle seuraavaksi annetaan tukipaketteja?

Kuinka helvetin pitkään Kokoomus ja SDP ja niiden apupuolueet aikovat jatkaa tätä sairasta ja maanpetoksellista linjaansa?





keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012

Satoja miljardeja euroja pankkitukeen

Shares across Europe rose on Monday in anticipation of a deal being reached, with bank shares doing well.

Europe's banking industry has been bolstered by support from the European Central Bank.

In the latest bailout deal, Greece is to receive loans worth more than 130bn euros (£110bn; $170bn).


...

"Effectively Europe's banks have been given almost half-a-trillion euros at 1%, very cheap money that has sort of ring-fenced the banks from the crisis. The thinking is that banks will not go bust if Greece fails," said Louise Cooper, market analyst at BGC Partners.

But she said few in the markets thought the latest bailout was the answer.

"This just puts off the inevitable. It's the second deal in two years. You're talking almost 20,000 euros per person [in Greece] in total bailout funds and even that amount has not solved Greece's problems. That suggests the money has not been well spent," she added.




No kivakiva. Pankkien tukemiseen käytetään satoja miljardeja euroja veronmaksajien rahoja.

EKP:n rahathan ovat veronmaksajien rahaa, koska EKP on euroalueen valtioiden omistama. Se, että EKP laskee liikkeelle valtavia määriä euroja, tietysti alentaa euron ostovoimaa eli aiheuttaa inflaatiota eli syö kansalaisten pankkitileillä olevan rahan arvoa.

EKP on lainannut pankeille 500 miljardia euroa 1 % korolla ("Europe's banks have been given almost half-a-trillion euros at 1%") pitääkseen pystyssä pankit, jotka kärsivät luottotappioita Kreikan velkakriisin vuoksi. Tämä raha on EKP:n tyhjästä luomaa rahaa. EKP:n johto naputtelee (tai käskee pankkineitejä naputtelemaan) tileille mitä tahansa mielivaltaisia summia. Kun liikkeelläoleva rahamäärä eli Euroopan pankeissa oleva euromäärä kasvaa, euron ostovoima tietysti alenee. EKP siis varastaa ihmisten rahoja heikentämällä pankkitileillä olevan rahan arvoa. Tämä kaikki tehdään pankkien pelastamiseksi Kreikan velkakriisin aiheuttamilta luottotappioilta.

Lisäksi Kreikalle on annettu "lainaa" (= lahjoituksia, joita Kreikka ei koskaan aio maksaa takaisin) yli 200 miljardia euroa eli n. 20 000 euroa per henki. Tämäkin on tehty lähinnä saksalaisten, ranskalaisten ja brittiläisten pankkien pelastamiseksi Kreikan velkakriisin aiheuttamilta luottotappioilta.

Yhteensä siis pankkitukea on annettu Kreikan takia n. 700 miljardia euroa.

Tämä on Jyrki Kataisen ja Jutta Urpilaisen linja.

Tämä on kaikkien hallituspuolueiden eli Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, RKP:n ja Kristillisdemokraattien linja.

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2011

Hallituspuolueiden kansanedustajat antoivat 28 miljardia Kreikalle

pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja kaikki heitä tukevat kansanedustajat eli KAIKKI Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, RKP:n ja Kristillisdemokraattien kansanedustajat antoivat 28 miljardia euroa Suomen veronmaksajien rahoja Kreikan hallitukselle




Uusi Suomi:

Eduskunta on yksiselitteisesti tiennyt, mihin se on antanut hallitukselle luvan, kun sopimusta uudesta Euroopan rahoitusvakausvälineestä (ERVV) laadittiin. Tätä mieltä on valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Seppo Tanninen.

Ministeriön Tanninen on hämmästynyt eduskunnan ERVV-lain esityksessä olleen virheen saamista mittasuhteista. Hän vahvistaa Uudelle Suomelle, että lakiesityksen johdantoon kirjoitettu virke on virheellinen.

Itse laki samassa esityksessä on kuitenkin täsmällinen: Suomi antaa takauksen ERVV:n ottaman velan nimellisarvolle ja velan ehtona olevalle korolle. Tannisen mukaan tämä on "yksiselitteisesti" kerrottu esimerkiksi suurelle valiokunnalle ja eduskunnalle jaetuissa kirjelmissä.

- [Hallituksen lakiesityksen] Johdannon sisäinen virhe on itse asian kannalta täysin irrelevantti, Tanninen sanoo.

Helsingin Sanomat kertoo tänään, että Suomen osuus Euroopan väliaikaisen vakausrahaston ERVV:n lainatakauksista on kaikkiaan noin 14 miljardia euroa sekä tuon kokoisen lainan päälle tulevat korot.

Lehden laskelmissa 30 vuoden ajalle annettu laina 3,5 prosentin korolla tuottaisi yhteensä noin 28,7 miljardin euron takausvastuun Suomelle.

Valtiovarainministeriön kirjelmä 18.8.2011: "Takaukset annetaan jatkossa ERVV:n varainhankinnan pääoman nimellisarvolle, minkä lisäksi takaus kattaa korot."

Hallituksen lakiesityksen johdanto 30.9.2011: "Voimassa olevassa puitesopimuksessa korot kuuluvat takauksen piiriin, ehdotetussa uudessa puitesopimuksessa ne jäävät takauksen ulkopuolelle."

Lopullinen laki: "Takauksia saa olla voimassa enintään nimellisarvoltaan 13 974,03 miljoonan euron määräisten velkojen ja niihin liittyvien sopimusten vakuutena."




Hallituspuolueet eli Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät, RKP ja Kristillisdemokraatit siis antoivat Kreikalle ym. konkurssivaltioille 28 MILJARDIA EUROA.
Tämä summa on yli puolet Suomen valtion budjetista.

YKSIKÄÄN em. puolueiden kansanedustajista ei vastustanut tämän summan antamista Kreikalle ym. konkurssiin menneille valtioille.

keskiviikkona, syyskuuta 28, 2011

Hallitus rikkoo lakia antamalla Suomen Pankin ostaa EU-valtioiden obligaatioita

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen rikkoo lakia antamalla Suomen Pankin ostaa EU-valtioiden obligaatioita suomalaisten veronmaksajien piikkiin. Jos poliisi- ja syyttäjäviranomaiset noudattaisivat lakia, Katainen olisi jo syytteessä. Jos tuomarit noudattaisivat lakia, Katainen joutuisi vankilaan.



SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen rikkoo lakia antamalla Suomen Pankin ostaa EU-valtioiden obligaatioita suomalaisten veronmaksajien piikkiin. Jos poliisi- ja syyttäjäviranomaiset noudattaisivat lakia, Urpilainen olisi jo syytteessä. Jos tuomarit noudattaisivat lakia, Urpilainen joutuisi vankilaan.



Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen rikkoo lakia ostamalla EU-valtioiden obligaatioita suomalaisten veronmaksajien piikkiin. Jos poliisi- ja syyttäjäviranomaiset noudattaisivat lakia, Liikanen olisi jo syytteessä. Jos tuomarit noudattaisivat lakia, Liikanen joutuisi vankilaan.





Suomen hallitus rikkoo Suomen lakia antamalla Suomen Pankin EKP:n osana ostaa EU-valtioiden obligaatioita.


Laki Suomen Pankista 27.3.1998/214
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

6 §
Julkisen rahoituksen kielto
Suomen Pankki ei saa antaa luottoa Euroopan unionin toimielimille tai laitoksille, Euroopan unionin jäsenvaltiolle, sen alueelliselle, paikalliselle tai muulle viranomaiselle taikka muulle julkisyhteisölle.
Suomen Pankki ei myöskään saa merkitä 1 momentissa tarkoitettujen yhteisöjen liikkeeseen laskemia velkasitoumuksia.




Riikka Söyring, Verkkomedia.org:

Toimiiko Suomen pankki kuten Federal Reserve Yhdysvalloissa, joka on konkreettisesti "lain yläpuolella", ja joka ei ole tilivelvollinen kenellekään?


Onko niin, että Suomen pankinkaan ei tarvitse kertoa Suomen eduskunnalle ja kansalle mitä se tekee Suomen pääomalla kenenkään tietämättä?



EKP aloitti runsas vuosi sitten kriisivaltioiden Kreikan, Irlannin ja Portugalin velkakirjojen ostot. Viime elokuussa tukiostot laajennettiin koskemaan myös kriisin partaalla olevien Italian ja Espanjan valtioiden velkakirjoja.

Elokuun lopussa EKP:n tukiostojen yhteissumma oli paisunut jo noin 143 miljardiin euroon. Suomen Pankin ja siis viime kädessä Suomen osuus tuosta vastuusta ja riskistä on 1,8 prosenttia eli noin 2,6 miljardia euroa.

Nämä miljardivastuut ja -riskit Suomelle on otettu Suomen Pankin johtajan Erkki Liikasen päätöksillä ilman, että eduskuntaa on asiasta edes informoitu.



Iltalehti:

Eduskunnan pankkivaltuuston puheenjohtaja kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) myöntää, ettei eduskuntaa ole kuultu, kun Suomen Pankin (SP) varoja on pantu likoon muun muassa Kreikan tukemiseen.

- Kyllä se on ihan totta. Ne päätökset on tehty Euroopan keskuspankkijärjestelmässä itsenäisesti.

Pankkivaltuusto on EKP:n ja SP:n operaatioissa vain keskustelukumppani ja informaation saaja, ei päätöksentekijä.

-  Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja sen osana Suomen Pankin riippumattomuutta poliittisesta päätöksenteosta on haluttu korostaa, Zyskowicz selittää eduskunnan olematonta roolia.

Ja jos huonosti käy, lasku tulee kuitenkin Suomen veronmaksajille?

-  Joo, jos huonosti käy... Ensi vaiheessa Suomen Pankille kuuluu osa EKP:n tappioista. Ja jos oikein huonosti käy, ja jos Suomen pankin tase ei kestäisi (tappioiden suuruutta), silloin se viime kädessä on suoraan veronmaksajien piikissä eli Suomen valtion pitää huolehtia sen rahoittamisesta.

- Tällainen skenaario edellyttäisi jo aikamoista katastrofia.

-  Se skenaario ainakin on jo selvä, että EKP:lle ja sitä kautta myös Suomen Pankille tulee suuria tappioita ainakin Kreikan valtion papereista, joita niillä on vakuutena.



(lihavoinnit M. Ellilä)


Kaikki nämä ERVV-järjestelyt, Suomen Pankin tekemät EU-valtioiden obligaatioiden tukiostot ym. tukipaketit ovat suomalaisten veronmaksajien rahojen kaatamista miljardikaupalla pankkien omistajille.

Kyseessä on vain ja ainoastaan pankkituki. On väärin, että suomalaisten veronmaksajien rahoilla tuetaan muiden maiden pankkeja.

Herää kysymys, ovatko nämä miljarditukiaisia suomalaisten veronmaksajien saaneet brittiläiset, saksalaiset ja ranskalaiset pankit lahjoneet esim. Kokoomuksen ja SDP:n puolueina tai Kokoomuksen puheenjohtajan, pääministeri Jyrki Kataisen, SDP:n puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen ja Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen henkilökohtaisesti.

Keskusrikospoliisin ja Suojelupoliisin pitäisi tutkia asiaa.


torstaina, elokuuta 18, 2011

Kreikan antama vakuussumma on 30 vuoden päästä sama kuin Kreikalle annettavat takuut nyt







Jos talletan pankkitililleni tuhat euroa, millä tahansa positiivisella nimelliskorolla saldo kasvaa teoriassa miljoonaksi euroksi tietyssä ajassa. Saanko siis pankista miljoona euroa lainaa tänään käyttämällä vakuutena tuhannen euron talletustani, joka teoriassa joskus hamassa tulevaisuudessa kasvaa miljoonaksi euroksi?




En tietenkään.


Miksi siis Suomen hallitus eli pääministeri Jyrki Katainen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja muut ministerit ja kaikki nykyistä hallitusta eduskunnassa kannattavat puolueet eli kaikki Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, Kristillisdemokraattien ja RKP:n kansanedustajat kannattavat sitä, että Suomen valtio antaa Kreikan valtiolle lainatakuita juuri tämänkaltaisella järjestelyllä?




Hallitus eli Katainen, Urpilainen jne. antavat nyt Kreikalle lainatakuita sillä perusteella, että Kreikan valtion Suomen valtiolle antama "vakuussumma" kasvaessaan korkoa korolle on teoriassa joskus vuosikymmenien päästä nimellisesti samansuuruinen kuin Suomen valtion Kreikalle nyt antama lainatakuusumma.


Tämä on täsmälleen samaa logiikkaa kuin se, että minä saisin nyt miljoona euroa lainaa pankista käyttämällä lainan "vakuutena" tuhannen euron talletustani samassa pankissa.




Pääministeri Jyrki Katainen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja kaikki muut nykyisen hallituksen ministerit kannattavat juuri tätä logiikkaa.


Kaikki kansanedustajat, jotka eduskunnassa tukevat nykyistä hallitusta, eli kaikki Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, Kristillisdemokraattien ja RKP:n kansanedustajat, kannattavat juuri tätä samaa logiikkaa.




Tästä ei voi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin sen, että pääministeri Jyrki Katainen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja kaikki muut nykyisen hallituksen ministerit ja kaikki nykyistä hallitusta tukevat kansanedustajat eli kaikki Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, Kristillisdemokraattien ja RKP:n kansanedustajat ovat mielipuolia, idiootteja, vajaaälyisiä, seinähulluja, laskutaidottomia, oikeustoimikelvottomia, vaalikelvottomia ja holhouksenalaiseksi julistettavia kehitysvammaisia.






keskiviikkona, elokuuta 17, 2011

Urpilainen ja Katainen valehtelevat Kreikan vakuuksista

valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja pääministeri Jyrki Katainen heittävät miljardikaupalla veronmaksajien rahoja Kankkulan kaivoon ja valehtelevat "vakuuksista"



Uusi Suomi:

Suuri kysymys koskien Suomen ja Kreikan solmimaa vakuussopimusta on se, kuinka suuri on Kreikan Suomen tilille suorittama pano. Luvut ovat vielä avoimia, mutta Uusi Suomi kokosi havainnollistavan esimerkkilaskelman yhdessä Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtajan Pasi Holmin kanssa.

Laskelman mukaan 1,4 miljardin euron takausosuutta vastaan Kreikan pitäisi tilittää Suomelle käteisenä 400–500 miljoonaa euroa riippuen koron suuruudesta (katso oheinen faktalaatikko).

Valtiovarainministeriö kertoi tänään, että ”Kreikka tallettaa Suomen valtion tilille summan, joka yhdessä sille saatavien korkojen kanssa kattaa pitkällä tähtäimellä Suomen takausta vastaavan lainasumman.”

Suomelta ei siirry Kreikalle rahaa, vaan Suomi takaa tietyn osuuden Kreikan uudesta lainasta. Takausosuuden suuruus on vielä auki. Aiemmin on kuitenkin arvioitu, että Suomen takausosuus on koko 109 miljardin euron paketista vähintään 1,4 miljardia euroa, joten tätä lukua on käytetty esimerkkilaskelmassa.

Esimerkkilaskelmassa on oletettu, että Kreikan Suomelle antama summa tuottaa 30 vuodessa niin paljon, että pääoma ja tuotto yhteensä ovat 1,4 miljardia euroa. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ei vielä halunnut arvioida, millä aikajänteellä Kreikan rahat sijoitetaan. Mahdollista siis on, että todellinen aikajänne on lyhyempi tai pidempi kuin laskelmassa käytetty 30 vuotta.

Kreikan tilittämä alkupääoma sijoitetaan Urpilaisen mukaan AAA-joukkovelkakirjoihin. Niiden korkotuotto on valtiovarainministeriön mukaan tällä hetkellä 3–4 prosenttia vuodessa, joten näitä lukuja käytettiin esimerkkilaskelmissa.


- Jos korko on 3 prosenttia, Kreikan pitäisi antaa Suomelle 573,8 miljoonaa euroa. Jos korko on 4 prosenttia, summa on 430 miljoonaa euroa, laskee Pasi Holm.

Valtiovarainministeriö ei ole vahvistanut mitään esimerkkilaskelman lukuja. Esimerkkilaskelmien tarkoituksena on havainnollistaa Suomen ja Kreikan sopimaa vakuusmallia. Myöhemmin selviävät todelliset luvut voivat siis erota laskelmissa käytetyistä luvuista.


Eihän tässä ole mitään järkeä.

Ensinnäkään Suomen ei tietenkään pitäisi lainata toisille valtioille penniäkään eikä myöskään taata toisten valtioiden lainoja.

Toiseksi on täysin vastuutonta, että Suomen hallitus ei vielä edes TIEDÄ Suomen Kreikalle antamien lainatakuiden suuruutta: "Suomi takaa tietyn osuuden Kreikan uudesta lainasta. Takausosuuden suuruus on vielä auki. Aiemmin on kuitenkin arvioitu, että Suomen takausosuus on koko 109 miljardin euron paketista vähintään 1,4 miljardia euroa"

Miten Suomen hallitus voi TAATA TOISTEN VALTIOIDEN VELKOJA TIETÄMÄTTÄ TAKUUSUMMAN SUURUUTTA?! Kuka hullu allekirjoittaa avoimen shekin, johon voidaan jälkikäteen kirjoittaa mikä summa tahansa?

Kolmanneksi tämä ajatus Kreikan tallettaman vakuuden korkojen laskemisesta hyvin pitkälle ajalle on täysin järjetön.

Kreikka voi jättää velkansa maksamatta heti nyt. Ei tämä kompensoidu sillä, että vakuusumma muka teoreettisesti kasvaisi korkoa korolle vuosikymmenien ajan.

Yhtä lailla se Kreikan velka, joka kaatuu Suomen maksettavaksi Kreikan valtion likviditeettikriisin vuoksi, kasvaa korkoa korolle.

Kreikan lainojen korot ovat sitä paitsi suurempia kuin niiden AAA-luokkaisten obligaatioiden, joihin Kreikan tallettama vakuussumma sijoitetaan. Tästä syystä ero Kreikan vakuussumman ja Suomen antamien lainatakuiden välillä KASVAA eksponentiaalisesti. Ero ei siis koskaan kuroudu umpeen, vaan KASVAA koko ajan.

Hallitus siis valehtelee sanoessaan, että Kreikan tallettama vakuussumma ja siitä saatavat korot kumulatiivisesti vastaisivat Suomen Kreikalle antamia lainatakuita pitkällä aikavälillä.






perjantaina, heinäkuuta 08, 2011

Jutta Urpilainen: Vittu rekrytointikriteeriksi

Suomen valtiovarainministerin, SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mielestä ihmisiä pitäisi palkata sen perusteella, onko heillä jalkojen välissä vittu vai kyrpä ja kivekset.




Urpilainen kannattaa naiskiintiötä pörssiyhtiöiden hallituksiin

Perjantai 08.07.2011 klo 08:41 (päivitetty pe 08:45)

Valtiovarainministeri Urpilainen pitää mahdollisena, että naisedustukseen vaikutetaan lainsäädännöllä, jos luonnolliset tiet eivät tuota tulosta.

Jutta Urpilainen kuvailee tarkkailleensa pitkään naisten määrän ja aseman kohentumista talouselämän johtopaikoilla.

Malliksi Urpilainen antaa esimerkin kunnista, joissa kiintiöt ovat lisänneet naisten osallistumista päätöksentekoon odotetulla tavalla.

- Olen ollut pitkään sitä mieltä, että kiintiöitä voisi harkita. En sulje pois sitä mahdollisuutta, että asiaan tartutaan jopa lainsäädäntöteitse uuden hallituksen toimesta. Aion keskustella asiasta elinkeinoelämän edustajien kanssa, Urpilainen tuumii.






keskiviikkona, syyskuuta 09, 2009

Jutta Urpilainen varastaa sinun rahojasi

Jutta Urpilainen haluaa muuttaa kunnallisveron ja pääomatuloveron progressiivisiksi:

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen väläytti Ylen Aamu-tv:ssä uuden idean, jolla hyvätuloisia verotettaisiin enemmän.

Urpilaisen mukaan myös palkkatuloista maksettavasta kunnallisverosta voitaisiin tehdä progressiivinen. Kuntaveroprosentti olisi siis suurempi, mitä enemmän tienaa.

Tämän uuden ehdotuksen lisäksi Urpilainen sanoi, että verotuksesta voitaisiin tehdä oikeudenmukaisempaa tekemällä pääomatulon verottamisesta progressiivista nykyisen 28 prosentin tasaveron sijaan.

Hullu ämmä.

Suomessa on jo nyt maailman korkein verotus ja tämä mielisairas muija haluaa korottaa sitä entisestään. Saatanan kusipää. Kommunisti. Paskiainen. Tervemenoa Pohjois-Koreaan!!!