Maahanmuutto ja etiikka, eli "Miksi en kannata maahanmuuton rajoitteita?"

Haluaisin kommentoida aiemman artikkelini johdosta syntyneitä kommentteja. Aloitetaanpas: en kiellä, etteikö olisi hyvin mahdollista, että somalit, romanit jne. aiheuttaisivat jonkinlaisia ongelmia yhteiskunnalle, mutta totta puhuen, ei voisi vähempää kiinnostaa. On erittäin epälibertaaria ajatella tekojen seurauksia; tekoja ja tekojen motiiveja pitäisi tutkia Kantin perinteiden, kategorisen imperatiivin, mukaisesti.

Seurausetiikan - yleisin seurausetiikkaa seuraava filosofian haara on utilitarismi - nimissä voidaan sallia mm. hyvinvointivaltio, progressiivinen verotus, julkinen omaisuus jne. Kuten ymmärrätte, seurausetiikka pystyy olemaan erittäin epäliberaalia.

Velvollisuusetiikka on syntynyt klassisen liberalismin perinnöstä. Velvollisuuseettisiä ajattelijoita ovat olleet mm. Immanuel Kant, Friedrich Nietzsche jne. ja monet luonnonoikeusteoreetikot. Velvollisuusetiikalle tärkeintä on, miten teko suoritetaan ja mikä on teon motiivi. Näitä toimia rajoittaa jonkinlainen moraalijärjestelmä, jonka filosofi on itse määritellyt. Seurausetiikalle tärkeintä on mahdollisimman monen hyvinvointi, onnellisuus ja hyöty. Tämän nimissä sallitaan sosiaaliliberalismi, sosialismi, kommunismi, ääritapauksissa myös libertaristinen minarkismi, kuten Ludwig von Misesin tapauksessa.

Robert Nozick, libertaari teoreetikko ja kirjailija, esitti ns. utility monster -teorian. Teorian mukaan on mahdollista, että joku ihminen saa niin uskomattoman määrän onnelisuutta jostain asiasta, että tuhat ihmistä voi jäädä ilman kyseistä asiaa. Onnellisuushan on laskettavissa utilitarismin mukaan.

Utilitarismi myös olettaa, että olet täysin tietoinen tekojesi seurauksista. Uskon, ettei edes ole mahdollista ymmärtää yhden sormenheilautuksen seurauksia; se voisi esim. johtaa muutoksiin ilmakehässä, joka siten tekisi tilaa tornadolle, joka johtaisi satojen tai tuhansien kuolemaan.

Seurausetiikka vaatisi järjettömästi tietoa tekojen mahdollisista seurauksista.

Seurausetiikan järjettömyys nähdään viimeistään siinä, mitä tapahtuisi, jos irtolainen tai asunnoton tulisi pyytämään rahaa. Velvollisuusetiikan seuraajat haluaisivat auttaa tätä henkilöä antamalla rahaa riippumatta siitä, tuhlaako hän saamansa rahan viinaan ja/tai huumeisiin, tappaen loppujen lopuksi itsensä. Seurausetiikan seuraajat voisivat siten kieltäytyä antamasta rahaa, tietäen teon mahdolliset seuraukset, mutta onhan mahdollista, että tämän irtolaisen/asunnottoman kuolema johtaa joidenkin onnellisuuteen; esim. se raha, joka menisi hänen taskuihinsa sossun luukulta, päätyisikin parempiin julkisiin palveluihin tai jopa takaisin niiden, joilta raha on varastettu, taskuihin. Ei yksinkertaisesti ole mahdollista, että olisimme tietoisia kaikista teon mahdollisista seurauksista. Tärkeintä on se, miksi teko suoritettiin, eli mikä oli teon motiivi.

Sähkön siirtohinnat

Eilen uutisoitiin siitä, että sähkönsiirtoyhtiöt ovat usein laskuttaneet siirrosta enemmän kuin laki sallii. Tulos tuli tutkimuksesta, jossa käytiin läpi kaikkien rekisteröityjen siirtoyhtiöiden hinnoittelu.

Tässä kohdassa Suomessa vallitsee tiukka antitrust-henkinen julkisesti säädellyn monopolin tyyppimuotoinen kontrolli, jossa tietyin säännöin laskettua liikevoittoa säännellään suoraan. Se on asetettu viiteen prosenttiin liikevaihdosta. Siitä, onko moinen kontrolli libertaaria, voidaan olla varsin varmoja -- ei todellakaan. Voiko se olla yleisemmin liberaalia, siitä voidaan tapella. Mutta jos ajatellaan, että olet liberaali, ja voittosäännön oikeutus voidaan pitää oletettuna, ja lisäksi väärinkäytös on asetettujen sääntöjen mukaan tapahtunut, mitä sinun pitäisi sitten sanoa?

Omasta, pitkälti oikeustaloustieteellisestä lähtökohdastani vastaus on helppo: juuri tässä pitäisi soveltaa täysimääräisesti tehokkaan korvauksen teoriaa. Ylijäämä, jonka sähköyhtiöt ovat kupanneet kuluttajalta pitäisi palauttaa hänelle täysimääräisesti, jottei rikoksesta tule kannattavaa, ja jotta rikos siksi ehkäistäisiin tehokkaasti, muttei enempää. Koska kiinnijäämisriski on oletusten puitteissa täsmälleen 100%, palautettavan summan pitäisi myös olla täsmälleen liikaveloituksen määrä, eikä enempää. Koska vastaus on tässä lisäksi näin selvä, päätös pitäisi nähdäkseni tehdä täysin virkamiesluonteisesti, turvautumatta millään tavalla kolmanteen valtiomahtiin.

Itse näen oikeustaloustieteen ja siihen liittyvän utilitaarisen ajatustavan suurimmaksi vahvuudeksi nimenomaan sen, että tällaisissa kvantitatiivisissa kysymyksissä se voi joskus antaa hyvinkin yksiselitteisiä vastauksia. Luonnonoikeus ehkä antaa niitä toisissa kysymyksissä, muttei yhtä arvattavasti, mielestäni perustellusti, tai varsinkaan kvantitatiivisesti.