Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Vanhanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matti Vanhanen. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, syyskuuta 13, 2011

Jyrki Katainen antaa Kreikalle lainaa 3,5 % korolla, kun markkinakorko on 136 %

Taloussanomat:








Vieläkö Kreikan-lainat ovat hyvä bisnes, Katainen?




Kun Suomi päätti viime vuonna osallistua Kreikan ensimmäiseen lainapakettin, silloinen valtiovarainministeri ja nykyinen pääministeri Jyrki Katainen (kok) sanoi Helsingin Sanomille, että ”me emme ole antamassa rahaa solidaarisuudesta EU:n jäsenmaalle, vaan varjelemassa suomalaisten omaa kansallista intressiä”.


Suomi ennakoi tekevänsä tuntuvasti voittoa lainaamalla Kreikalle rahaa, niin kuin silloinen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) asian ilmaisi.




Ideana tässä ajattelussa oli se, että Suomen luottoluokituksen ollessa hyvä se saa markkinoilta halpaa lainaa ja lainaa sitä Kreikalle korkeammalla korolla. Tällaista rahanvälitystä Vanhanen kommentoi sanomalla "näinhän tässä tapahtuu ja niin pitää ollakin".


Katainen taas kehui ansaintalogiikkaa Ilta-Sanomien haastattelussa sanoen, että "jos kaikki menee niin kuin pitäisi, saamme muutaman kymmenen miljoonaa [euroa] voittoa."


Kun kyse ei siis ilmeisesti missään vaiheessa ollutkaan solidaarisuudesta, vaan suomalaisten taloudellisista eduista, kuinka hyvin Suomen edut toteutuvat Kreikan uudessa lainapaketissa?




Uudessa lainapaketissa Kreikalle annetaan Euroalueen väliaikaisen rahoitusvakausvälineen (ERVV) ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kautta 109 miljardia euroa lisää lainaa. Suomen osuus paketista on tämän hetken tietojen mukaan noin 1,4 miljardia euroa. Lisäksi yksityiset sijoittajat
osallistuvat Kreikan tukemiseen noin 50 miljardilla eurolla. Kreikan olemassaolevien lainojen takaisinmaksuaikaa on myös luvattu pidentää.


Merkittävät muutokset vanhaan pakettiin verrattuna liittyvät uusien lainojen takaisinmaksuaikaan sekä korkotason roimaan alentamiseen.


Kreikan uuden lainan takaisinmaksuaikaa pidennetään 15–30 vuoteen. Lainan koroksi tulee sama korko, joka on euroalueen ulkopuolelle myönnettävällä maksutaseavulla. Tällä hetkellä se on 3,5 prosenttia.






Kreikan valtion obligaatioiden markkinakorko (Bloomberg) :




Greece Govt Bond 1 Year Yield 135.795 %




torstaina, toukokuuta 27, 2010

Vanhanen ja Katainen ostavat Kreikalle aseita suomalaisten veronmaksajien rahoilla


Uusi Suomi:

Raju väite Kreikasta: 8 miljardin laina humahtaakin aseisiin
Kreikan hallituksen väitetään aikovan käyttää jopa kahdeksan miljardia "pelastuspaketistaan" ostaakseen aseita Saksasta. Asiasta kirjoittaa tunnettu toimittaja Jane Burgemeister kotisivuillaan saksalaisen Der Spiegel -lehden tietoihin nojaten. Der Spiegelin mukaan maan pääministeri Giorgos Papandreou on julkistanut suunnitelmat ostaa kaksi sukellusvenettä Thyssen Krupp Marine Systemsiltä, Eurofighter-hävittäjiä sekä Leopard-panssarivaunuja. Kreikka on lehden mukaan tekemässä hankintoja vastineena sille, että se sai Saksalta jättilai nan osana EU:n pelastuspakettia.



Kreikalla ei selvästikään ole rahasta pulaa, kun on varaa ostaa aseita kahdeksalla miljardilla eurolla. Miksi siis pääministeri Matti Vanhanen ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluavat antaa suomalaisten veronmaksajien rahoja Kreikan valtiolle?

Vanhanen, Katainen ja heidän tukijansa eduskunnassa ovat maanpettureita, jotka ostavat Kreikalle aseita suomalaisten veronmaksajien rahoilla.



Nämä miehet varastavat sinun rahojasi antaakseen niitä Kreikan hallitukselle aseiden ostoon.

Suomalaiset veronmaksajat joutuvat maksamaan Kreikan valtion Saksasta ostamat aseet. Kreikka ostaa aseita Saksasta ja Suomi maksaa laskun.

Vanhanen ja Katainen ja heidän tukijansa eduskunnassa ovat maanpettureita.



Waffenwahn trotz Fast-Pleite

Griechenland rüstet und rüstet und rüstet

Von Sebastian Fischer

Das Land stand kurz vor dem Staatsbankrott, doch auf Waffen wollte die griechische Regierung nicht verzichten. Jahrelang hat sie Leopard-Panzer und U-Boote geordert - vor allem made in Germany. Und die Shoppingtour geht weiter.

Berlin - Es ist das Gefährlichste, was die deutsche Rüstungsindustrie zu bieten hat. Einige der modernsten Waffensysteme überhaupt, das Feinste vom Feinen: Konventionelle U-Boote der Klasse 214, die mit ihrem Brennstoffzellenantrieb auf ausgedehnte Tauchfahrten gehen können; Kampfflugzeuge vom Typ "Eurofighter", die mit doppelter Schallgeschwindigkeit jagen und verteidigen können, ausgestattet mit 27-Millimeter-Kanonen und jeweils 13 Raketen oder Bomben; dazu "Leopard-2"-Kampfpanzer mit mächtigen 120-Millimeter-Glattrohrkanonen.

Deutsche U-Boote, Jagdbomber, Panzer - all das haben griechische Regierungen in der Vergangenheit mit Vorliebe geordert. Und nun?

Das Land ist nur knapp am Ruin vorbeigeschrammt. Die Euro-Staaten haben mehr als hundert Milliarden Euro an Rettungskrediten bereitgestellt, Deutschland davon über 20 Milliarden. Doch die Griechen rüsten munter weiter. Und bescheren der deutschen Industrie Milliardengeschäfte. Das Elf-Millionen-Einwohner-Land ist weltweit der fünftgrößte Importeur von konventionellen Waffen. Zwar ist der Militäretat von vier Prozent des Bruttoinlandsprodukts auf unter drei Prozent gedrückt worden - doch nehmen die Hellenen noch immer eine Spitzenposition im Nato-Vergleich ein.

Zahlungsverpflichtungen nicht bedient

Bezeichnend ist der U-Boot-Deal mit den Kieler Howaldtswerken (HDW), die später von der ThyssenKrupp-Marinesparte geschluckt wurden. Vor zehn Jahren ließen sich die Griechen ein umfangreiches Programm zusammenstellen: Vier Boote der Edelklasse 214 und die Modernisierung dreier älterer griechischer U-Boote. Per Vorauskasse sollen die Hellenen zwei Milliarden Euro gezahlt haben - doch die vier Boote haben sie nie erhalten. Der Grund: Im vergangenen Jahr wurden ausstehende Zahlungsverpflichtungen nicht bedient. Zu diesem Zeitpunkt blieben die Griechen rund 520 Millionen Euro schuldig.

Folge: ThyssenKrupp Marine Systems (TKMS) kündigt im September 2009 den Vertrag, die U-Boote "Papanikolis", "Pipinos", "Matrozos" und "Katsonis" werden nicht ausgeliefert. Im Oktober übernimmt der Sozialdemokrat Georgios Papandreou die Regierungsgeschäfte in Athen. Da hat die Finanzkrise das kleine Land schon voll erwischt. Doch Papandreou will die Boote trotzdem haben. Seine Regierung einigt sich mit ThyssenKrupp im März auf ein "Framework Agreement", das Grundlage für neue Verhandlungen sein soll.

Die Griechen erhalten demnach die vier bestellten U-Boote, müssen dafür im Gegenzug wohl noch einmal rund 320 Millionen Euro berappen. Und Papandreou legt noch eins drauf - womöglich auch, um sich die Unterstützung der Deutschen fürs europäische Rettungspaket zu erkaufen, wie der SPIEGEL berichtete. Griechenland ordert zwei weitere U-Boote der Klasse 214. Kostenpunkt: rund 500 Millionen Euro das Stück. Dafür wird auf die Modernisierung der älteren Typen verzichtet. Zudem will man offenbar die Papanikolis weiterverkaufen, für 350 bis 400 Millionen Euro.

Was in Sachen Marine etwas kompliziert anmutet, lief zu Lande geschmeidiger. Im Jahr 2002 ordern die Griechen 170 Kampfpanzer vom Typ "Leopard 2 A6" - mit gewissen Extras: Hilfsstromaggregate, Klimaanlagen, Wettersensoren, verstärkte Turmdachpanzerungen plus teilweise Extrafunkgeräte.

Der "Leopard 2 A6" ist die leistungsfähigste Version, die die Münchner Waffenschmiede Krauss-Maffei Wegmann (KMW) je produziert hat. Kostenpunkt fürs Gesamtprogramm: 1,7 Milliarden Euro. Ende 2009 kommt der letzte Panzer am Mittelmeer an, inklusive der sogenannten Peripherie: Bergepanzer, Brückenlegepanzer und Simulationssysteme. Immer wieder allerdings haben die Griechen Zahlungen nach München verzögert. Noch immer stehen sie bei KMW mit rund 180 Millionen Euro in der Kreide.

Wunsch nach dem "Eurofighter"

Nichtsdestotrotz sollen auch noch Kampfflugzeuge aus Deutschland her. Diesen Wunsch hegen die Hellenen schon lange. Nur ist bisher nichts daraus geworden. Doch bei EADS, das am "Eurofighter"-Konsortium beteiligt ist, geht man weiterhin von einer griechischen "Beschaffungsbeabsichtigung" aus, die lediglich "seit mehreren Jahren ruht". Das tue daher auch die eigene Griechenland-Kampagne, die aber bei Bedarf wieder aktiviert werden könne, sagt ein EADS-Sprecher SPIEGEL ONLINE.

Bereits im Jahr 2001 hatte die auch damals von Papandreous Partei geführte Regierung 60 Maschinen geordert. Auftragsvolumen: rund fünf Milliarden Euro. Doch kurz darauf spielten die Griechen auf Zeit. Die Regierung brauchte Geld, um die Olympischen Spiele in Athen 2004 finanzieren zu können. Die "Eurofighter" hatten das Nachsehen.

Als dann die Konservativen in Griechenland an die Macht kamen, orderten sie ihrerseits Kampfjets: Diesmal aber amerikanische "F-16". Der damalige Bundeskanzler Gerhard Schröder (SPD) sprach die Sache gegenüber seinem griechischen Amtkollegen Konstantinos Karamanlis an. Ergebnis: Die Deutschen wurden nicht enttäuscht. Karamanlis machte ihnen Hoffnungen, beim nächsten Mal aufs Modell "Eurofighter" zu setzen.

Dabei ist es bis heute geblieben - zum Teil mit skurrilen Folgen. Etwa beim Besuch von Außenminister Guido Westerwelle (FDP) in Athen diesen Februar: Einerseits mahnt die Bundesregierung die griechischen Freunde zur Eindämmung ihres Haushaltsdefizits, andererseits möchte die deutsche Industrie "Eurofighter" verkaufen. Also sagt Westerwelle im Interview mit der griechischen Tageszeitung "Kathimerini", dass man die Athener Regierung natürlich nicht zum Kauf dränge - wenn sie aber, "zu welchem Zeitpunkt auch immer, eine Entscheidung zum Kauf von Kampfflugzeugen trifft, wollen die 'Eurofighter'-Länder, die hier durch Deutschland vertreten werden, bei der Entscheidung berücksichtigt werden".











sunnuntaina, toukokuuta 23, 2010

Tuija Brax ja Mika Illman suunnittelevat demokratian lakkauttamista


Yle:



Puolue voi joutua vastuuseen jäsenensä rasismista

julkaistu eilen klo 05:14, päivitetty eilen klo 14:22

Jatkossa puoluetta voidaan rangaista jäsentensä rasistisista kommenteista, mikäli oikeusministeriön valmistelema laki toteutuu, kirjoittaa Aamulehti.

...

Oikeusministeriö on kaavaillut myös muita muutoksia. Pelkkä linkki rasistista sisältöä sisältävälle nettisivustolle voisi johtaa sakkoihin. Tällaisena toteutuessaan laki koskisi kaikkia ihmisiä, jotka pitävät esimerkiksi omia nettisivuja tai jakavat linkkejä muun muassa Facebookissa.

Aamulehden mukaan lakiesitys on ollut tänä keväänä lausuntokierroksella. Hallituksen esitys laista on tarkoitus tehdä syksyllä.

YLE Uutiset



Tämä on diktatuuria.

Demokratiassa kansa päättää yhteiskunnallisista asioista. Diktatuurissa vallanpitäjät sanelevat ylhäältä kaikki päätökset välittämättä kansan mielipiteistä.

Jos valtiovalta kieltää kansalaisia ilmaisemasta mielipiteitään, vallanpitäjät katsovat olevansa kansan yläpuolinen, kansasta riippumaton hallitseva luokka.

Demokratiassa kansa on suvereeni, poliittiset päättäjät ovat kansan valitsemia, kansan määräaikaisesti palkkaamia työntekijöitä.

Jos vallanpitäjät kieltävät kansaa ilmaisemasta mielipiteitään, kansa ei ole suvereeni. Tällöin ei vallitse demokratia, vaan diktatuuri.

Koska Suomessa hallitus yrittää kieltää kansaa ilmaisemasta mielipiteitään, Suomen hallitus on diktatorinen.

Suomen nykyinen hallitus on demokratian vastainen ja siten perustuslainvastainen, rikollinen vallankaappajajoukko.

Tällä hetkellä kyseessä on oikeusministeri Tuija Braxin nimittämän, valtionsyyttäjä Mika Illmanin johtaman sensuurikomitean kaavailema lakiesitys. Niinpä tällä hetkellä tähän vallankaappaushankkeeseen ovat konkreettisesti syyllisiä Tuija Brax ja Mika Illman. He ansaitsevat usean vuoden ehdottoman vankeustuomion tällaisen demokratianvastaisen ja siten perustuslainvastaisen lakiesityksen laatimisesta, koska pyrkimys laillisen valtiojärjestyksen kumoamiseen oikeudettomin keinoin on valtiopetos.


13 luku

Valtiopetosrikoksista

1 §

Valtiopetos

Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen

1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka

2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä

tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.


Tämä oikeusministeri Tuija Braxin nimittämän, valtionsyyttäjä Mika Illmanin johtaman oikeusministeriön sensuurikomitean laatima lakiesitys täyttää valtiopetoksen tunnusmerkistön, koska pyrkimys perustuslailla säädetyn valtiojärjestyksen muuttamiseen yksinkertaisella lailla on pyrkimys muuttaa Suomen valtiojärjestystä valtiosääntöä rikkoen.

Oikeusministeri Tuija Brax ja valtionsyyttäjä Mika Illman syyllistyvät valtiopetokseen rikoslain 13 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Valtiopetoksesta minimirangaistus on vuosi vankeutta. Maksimirangaistus on kymmenen vuotta vankeutta. Toivon, että Brax ja Illman saavat maksimirangaistuksen.

Jos hallitus esittää tätä Braxin ja Illmanin laatimaa demokratian vastaista ja siten Suomen valtiojärjestyksen vastaista lakia eduskunnan säädettäväksi tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, KOKO HALLITUS SYYLLISTYY VALTIOPETOKSEEN RIKKOMALLA VOIMASSAOLEVAA LAILLISTA VALTIOJÄRJESTYSTÄ.

Tässä tapauksessa JOKA IKINEN NYKYISEEN HALLITUKSEEN KUULUVA MINISTERI, ETUNENÄSSÄ PÄÄMINISTERI MATTI VANHANEN, SYYLLISTYY VALTIOPETOKSEEN.

PÄÄMINISTERI MATTI VANHANEN JA KAIKKI MUUT MINISTERIT SYYLLISTYVÄT RIKOKSEEN, JOSTA LAISSA SÄÄDETTY MAKSIMIRANGAISTUS ON KYMMENEN VUOTTA VANKEUTTA.

JOS SUOMESSA SYYTTÄJÄT JA TUOMARIT NOUDATTAISIVAT LAKIA, PÄÄMINISTERI MATTI VANHANEN JA JOKA IKINEN HALLITUKSEN MINISTERI JOUTUISI VANKILAAN USEAKSI VUODEKSI.

Nykyinen hallitus on rikollinen vallankaappaajajoukko, jolla ei ole minkäänlaista laillista asemaa.

Nykyinen hallitus on samanlainen rikollisjoukko kuin Terijoen hallitus tai Quislingin hallitus.



torstaina, toukokuuta 06, 2010

Vanhanen ja Katainen rikkovat lakia


EU:n tukipaketti Kreikalle on EU-lakien vastainen. Pääministeri Matti Vanhanen ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen syyllistyvät rikokseen kannattamalla tätä laitonta tukea. Vanhanen ja Katainen pitäisi haastaa oikeuteen ja tuomita ehdottomaan vankeuteen.

Greek aid in doubt as German professors prepare court challenge


A quartet of German professors is to preparing to challenge the EU-IMF rescue for Greece at Germany's constitutional court as soon as the mechanism is activated, claiming that it violates the 'no-bail-out' clause of the EU Treaties

The group will ask for an injunction to block the transfer of German funds until the court has ruled. It will demand a verdict on whether the European Central Bank has broken EU law by bending collateral rules to help Greece.

The warning comes as fresh details emerge on the scale of the bail-out. Germany's Handelsbatt cited sources in Berlin warning that the bill may be three times as high as thought, pushing the EU share to €90bn (£79bn) - with an extra €15bn from the IMF.

The brief respite on Greek debt markets has already given way to fresh capital flight. Yields on 10-year Greek bonds surged yesterday to 7.11pc, higher than a week ago. Portuguese bonds began to wobble after Brussels called for more austerity.

The legal challenge has far-reaching implications. It threatens to cloud the issue for weeks or months and may ultimately force Berlin to withdraw support, raising the risk of wider systemic crisis in Southern Europe.

Dr Karl Albrecht Schachtschneider, law professor at Nuremberg and author of the complaint, told The Daily Telegraph that he will be ready to file within days and will ask the court for an expedited procedure. A ruling could occur within a week, but may take as long as six months.

The complaint will argue that the rescue contains an illegal rate subsidy, threatens monetary stability as encoded in the Maastricht Treaty, and breaches the 'no bail-out' clause. Greece is clearly responsible for its own mess.


Tukipakettia kannattavat poliitikot ovat siis rikollisia, joiden pitäisi joutua vankilaan.

Kaikkien EU-maiden hallitukset ovat täynnä rikollisia, koska tällä hetkellä kaikkien EU-maiden hallitukset kannattavat tuota laitonta tukipakettia.

Jos Euroopassa noudatettaisiin lakia, kaikkien EU-maiden hallitukset haastettaisiin oikeuteen syytettynä valtiopetoksesta. Suomessa maksimirangaistus valtiopetoksesta on kymmenen vuotta vankeutta. Toivon, että Vanhanen, Katainen, Thors, Wallin, Holmlund, Pekkarinen jne. saavat maksimituomion.

13 luku

Valtiopetosrikoksista

1 §

Valtiopetos

Joka tarkoituksenaan väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla tai siihen rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti pakottamalla taikka valtiosääntöä rikkoen

1) kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa sitä taikka

2) muuttaa Suomen valtiojärjestystä

tekee teon, josta aiheutuu sanotun tarkoituksen toteutumisen vaara, on tuomittava valtiopetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Valtiopetoksesta tuomitaan myös se, joka väkivaltaa käyttämällä tai sillä uhkaamalla syrjäyttää tai yrittää syrjäyttää tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai eduskunnan taikka kokonaan tai osaksi estää tai yrittää estää niitä käyttämästä toimivaltaansa.

Mielestäni hallitus syyllistyy valtiopetokseen rikoslain 13 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla: antamalla lainaa (kehitysapua) Kreikalle EU-lakien vastaisesti hallitus rikkoo valtiosääntöä, jonka mukaan EU-lait ovat Suomessa voimassaolevia lakeja ja jopa perustuslakeja.

Tässä on selvästi tarkoituksena kumota Suomen valtiosääntö tai muuttaa Suomen valtiojärjestystä oikeudettomasti, lainsäädäntöjärjestystä rikkoen.

Näin ollen koko Suomen hallitus ja hallituksen tukipakettia kannattavat kansanedustajat syyllistyvät valtiopetokseen, josta heidät pitäisi Suomen lain mukaan tuomita vankeuteen.

Jos Suomessa noudatettaisiin lakia, pääministeri ja kaikki ministerit ja kaikki hallitusta tukevat kansanedustajat asetettaisiin syytteeseen valtiopetoksesta.

Jos näin ei tehdä, syyttäjäviranomaiset ovat antaneet hallitukselle luvan rikkoa lakia.

Tämä on vehkeilyä lainalaista yhteiskuntajärjestystä vastaan.

Tässä maassa on tapahtunut vallankumous. Rikolliset ovat vallassa. Lakia ja järjestystä ei ole.




maanantaina, toukokuuta 03, 2010

Vanhanen ja Katainen antavat rahojasi rikollisille





Pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja muu hallitus ja heitä tukevat kansanedustajat ottavat sinulta rahaa ja antavat niitä kreikkalaisille rikollisille:

Ensin Kreikka viekkaudella ja vääryydellä soluttautui yhteiseen eurovaluuttaan. Sen jälkeen maan hallitukset poliittisesta kokoonpanosta riippumatta valehtelivat tekaistuilla tilastoilla valtiontalouden tilasta ja velkaantumisvauhdista. Ja Euroopan Keskuspankki EKP ja EU:n komissio seurasivat tätä vehkeilyä avuttomina vierestä.

Ja nyt komissaarit, keskuspankkijohtajat ja EU-maiden valtiovarainministerit ihmettelevät, miten tämä kaikki pääsi tapahtumaan. Ei siinä mitään ihmettelemistä ole.

Niin tapahtui, koska niin annettiin tapahtua. Se oli tietoinen itsepetos.

EU:n perusongelma on se, etteivät sen ylikansalliset hallintoelimet voi päättää unionin jäsenmaiden kansallisesta talouspolitiikasta. Siihen niillä ei ole poliittisia valtuuksia. Kreikan hallituksen toimintakyky ei enää riipu edes oma maan parlamentista. Se punnitaan nyt Ateenan kaduilla.

Maastrichtin sopimus, jolla euromaat ovat sitoutuneet pitämään velkansa ja vajeensa kurissa, on painanut Kreikassa yhtä paljon kuin paperi, jolle se on painettu. Myös muissa EU-maissa Maastrichtin sopimus on nyt huono vitsi, joka ei yhtään naurata.

Silti esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen virkansa puolesta vakuutti keskiviikkona TV1:n A Plussassa, että Kreikka hoitaa omin voimin sotkunsa, ja että kaikki eurovaltiot painavat budjettivajeensa kolmessa vuodessa kolmeen prosenttiin kansantuotteesta.

Niinpä niin. Ainakin siinä Liikanen on oikeassa, että nyt markkinat puhuvat. Sijoittajat vaativat Kreikan velkakirjoista nelisen prosenttiyksikköä suurempaa tuottoa kuin luotettavana maana pitämänsä Saksan velkapapereista.

Näinhän ei pitäisi teorian mukaan olla, koska Kreikalla ja Saksalla on yhteinen valuutta, eikä valtionlainoissa pitäisi olla pääoman menettämisen riskiä. Eihän valtio voi mennä konkurssiin ja jättää sijoittajia ilman saataviaan.

Kyllä se voi. Siitä on paljon esimerkkejä historiasta.

Jos jonkin yksityisen yrityksen johtaja olisi valehdellut yrityksen kirjanpidosta yhtä paljon kuin Kreikan hallitus Kreikan valtion budjetista ja vuotuisista tilinpäätöksistä, rangaistukseksi olisi tullut ehdoton vankeustuomio.

Kreikan hallitus olisi nyt vankilassa, jos Kreikassa noudatettaisiin normaalia lainsäädäntöä.

Pääministeri Matti Vanhanen, valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja muu hallitus haluaa nyt palkita nämä rikolliset antamalla heille miljardikaupalla rahaa suomalaisten veronmaksajien kukkarosta.

Vanhanen ja Katainen varastavat sinulta rahaa antaakseen sitä kreikkalaisille rikollisille.

Hallitus ja eduskunta ovat täynnä rikollisia, maanpettureita ja mielipuolia.



sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2010

Vanhanen heittää kolme miljardia euroa vessanpönttöön

Pravda:

Vanhanen: Kreikan auttaminen ei ole Suomelle tappiollista

25.3.2010 15:33 | Päivitetty: 26.3.2010 1:51

Euromaiden johtajat sopivat torstain ja perjantain välisenä yönä apumekanismista siltä varalta, että Kreikka ei selviä veloistaan.

Paketin valmistelivat Saksa ja Ranska. Tämän jälkeen paketti tuotiin muiden euromaiden hyväksyttäväksi. Päätös saavutettiin yksimielisesti.

EU-presidentin Herman Van Rompuyn mukaan kaikki euromaat haluavat osallistua Kreikan lainottamiseen, jos tarve vaatii.

”Tämä on poliittinen teksti, joka antaa poliittisen signaalin”, Van Rompuy kertoi toimittajille.

Suomen pääministeri Matti Vanhanen (kesk) painotti sovun syntymisen jälkeen, että Kreikan auttaminen ei ole tappiollista Suomelle.

Jos Kreikan lainoittamisesta tehdään päätös, lainaa Suomi Kreikalle rahaa korkeammalla korolla kuin millä Suomi itse saa lainaa.

”Näinhän tässä tapahtuu ja niin pitää ollakin”, Vanhanen sanoi puolenyön jälkeen Suomen aikaa Brysselissä.

Euromaat lupaavat myöntää Kreikalle lainoja vain siinä tapauksessa, että Kreikka ehdottomasti tarvitsee niitä.

Kreikkaa auttamaan tulee myös Kansainvälinen valuuttarahasto IMF.



Vanhanen antoi väärän kuvan

27.3.2010 6.56 | Bjarne Kallis | Yleinen

Pääministeri Vanhasen lausunto siitä, että Suomi hyötyy lainaamalla rahaa Kreikalle, on saanut suurta huomiota mediassa. Suorat lainat Islannille ja Kreikalle antavat korkoina meille enemmän kuin mitä me itse maksamme lainoistamme, ja ne ovat siksi kannattavia. Lainan kokonaissumma näissä kahdessa tapauksessa nousee muutamaan sataan miljoonaan euroon, ja esimerkiksi yhden prosentin korkotuotto antaa näin muutaman miljoonan euron vuotuisen voiton. Hyvä niin.

Vanhanen olisi kuitenkin voinut kertoa myös sen, että me olemme Kreikan huonon talouden vuoksi sitoutuneet vahvistamaan IMF:n varoja summalla, jonka lasketaan olevan yli kolme miljardia euroa. Eduskunta käsitteli tätä sitoumusta viime torstaina ja tulee todennäköisesti hyväksymään sen heti pääsiäisen jälkeen.

Rahoja ei oteta suoraan valtionkassastamme, vaan ne otetaan Suomen Pankista. Vuosittainen korkotappio nousee tässä tapauksessa kymmeniin miljooniin euroihin, ja tästä suomalaisten veronmaksajien täytyy vastata. Pääministeri Vanhasen pitäisi tietää tämä ja kun hän kertoi miten Suomi hyötyy lainaamalla rahaa Kreikalle olisi hänen pitänyt myös tästä kertoa. Nyt syntyi ihan väärä kuva siitä mitä Kreikan holtiton taloudenpito suomalaisille merkitsee...




Nyt kun Kreikan valtio on konkurssissa niin taas menee SUOMALAISTEN VERONMAKSAJIEN RAHAA Kreikan pelastamiseen!!

Suomalaiset sanomalehtitoimittajat ja tv-uutistoimittajat ovat niin vammaisia, että eivät esitä tästä MITÄÄN kritiikkiä Suomen hallitukselle. Suomessa ei ole yhtäkään ammattitaitoista journalistia. YKSIKÄÄN suomalainen toimittaja ei tajua poliitikasta yhtään mitään.

Jos väitätte päinvastaista, antakaa yksikin esimerkki. Sanokaa yksikin toimittaja, jonka on esittänyt Vanhaselle jotain kriittisiä kysymyksiä veronmaksajien rahojen heittämisestä vessanpönttään. KETÄÄN ei kiinnosta. YKSIKÄÄN toimittaja ei ole osannut kysyä, että MIKSI HELVETISSÄ Suomen pääministeri heittää kolme miljardia euroa suomalaisten veronmaksajien rahoja vessanpönttöön. Yksikään toimittaja ei siis tiedä eikä tajua tästä asiasta YHTÄÄN MITÄÄN. Koko Suomessa ei ole YHTÄKÄÄN toimittajaa, joka osaisi tehdä työnsä. KAIKKI suomalaisten sanomalehtien ja tv-uutisten toimittajat ovat POIKKEUKSETTA täysin ammattitaidottomia. KUKAAN heistä ei tiedä eikä tajua politiikasta yhtään mitään.

Pääministeri Vanhanen ja valtiovarainministeri Katainen heittävät miljardikaupalla suomalaisten veronmaksajien rahoja kankkulan kaivoon eli jonkun banaanivaltion rikollisen hallituksen tekemien velkojen maksamiseen.

Ketään ei kiinnosta. Oppositio ei tiedä eikä tajua mistään mitään. Oppositiolla (SDP, Vas, PS, KD) ei ole sen vertaa järkeä päässä, että tajuaisivat tehdä välikysymyksen tästä suomalaisten veronmaksajien rahojen antamisesta banaanivaltion rikollisille.

Eduskunnassa ei ole yhtäkään kansanedustajaa, joka vastustaisi Suomen rahojen lahjoittamista kehitysmaiden poliittisille rikollisille. Saatana!!!

torstaina, syyskuuta 03, 2009

Pekka Himanen varastaa sinun rahojasi

On todella sairasta, että hallitus tilaa joltain valtion viralliselta intellektuellilta "selvityksen" jostain "suomalaisen kulttuurin noususta".

Tämä on malliesimerkki siitä, että Suomessa ei ole mitään todellista sivistyneistöä.

Suomen "sivistyneistö" ja "kulttuuriväki" ja "tiedotusvälineet" eivät ymmärrä, että kulttuuripalvelujen kustantaminen verovaroista on demokratian vastaista.

Suomessa kukaan julkinen "intellektuelli" tai mikään sanomalehti ei kannata vapaata kulttuuria ja tiedonvälitystä, vaan kaikki "intellektuellit" ja journalistit kannattavat valtion ylläpitämää, valtion kontrolloimaa, keskusjohtoista byrokraattista propagandakulttuuria.






Pekka Himanen tekee valtiolle selvityksen kulttuurin tulevaisuudesta


Professori Pekka Himanen tekee valtiolle selvityksen siitä, miten Suomen henkinen kulttuuri saataisiin kukoistamaan 2010-luvulla.

Selvityksen on tilannut kolmikko, johon kuuluvat pääministeri Matti Vanhanen (kesk), valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) ja kulttuuriministeri Stefan Wallin (r).

Myös kirjana julkaistavan selvityksen pitää olla valmis ensi maaliskuussa.

Valtioneuvoston valtiosihteerin Risto Volasen (kesk) mukaan kyse on samankaltaisesta tulevaisuusselvityksestä, jollaisen valtioneuvosto on tilannut jo ilmastonmuutoksesta, globalisaatiosta, väestönmuutoksesta ja taloudesta.

Toimeksiannon mukaan selvityksessä on pohdittava, "kuinka henkinen kulttuuri ja arvomaailma voivat vaikuttaa voimavarana siihen, että Suomi voi laaja-alaisesti hyvin ja täyttää tehtävänsä myös 2010-luvun maailmassa".

Sen lisäksi valtioneuvosto pyytää arvioita siitä, miten Suomeen löydettäisiin uusia hyvinvoinnin ja talouden lähteitä.

Pekka Himanen kutsuu selvitystä työnimellä "2010-luvun kukoistuksen käsikirjoitus".

Himanen haluaa nähdä ensi vuosikymmenen taiteen ja humanismin kukoistusaikana ja kääntää ajatukset pois Suomessa kukoistavasta tappiomielialasta.

"Tulen esittämään, että kulttuuriin ja taiteeseen tulee investoida merkittävästi nykyistä enemmän. Taide on hyvä investointi, ja humanismi erityisen halpaa."

Pekka Himanen siis esittää, että veronmaksajien rahoja pitäisi entistä enemmän käyttää kulttuuriin ja taiteeseen. Pekka Himanen käy sinun kukkarollasi. Pekka Himanen varastaa sinun rahojasi.

Onko kiva maksaa veroja, joita Pekka Himasen mielestä pitäisi entistä enemmän käyttää Teemu Mäen kissantappovideoiden tukemiseen, Katariina Lillqvistin "Mannerheim oli homo, läl-läl-lää, haistakaa vittu, vitun homot"-animaatioiden tukemiseen, Mimosa Palen kolmimetrisen vitun tukemiseen jne.?

Olen jo nelisen vuotta sitten todennut tässä blogissa, että Pekka Himanen on aivan täysi idiootti.

Enpä joutunut muuttamaan mielipidettäni Pekka Himasesta nytkään.

maanantaina, elokuuta 24, 2009

Matti Vanhanen varastaa sinun rahojasi


Pääministeri Matti Vanhanen ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen bilettämässä veronmaksajien rahoilla. Sinä maksoit laskun. Vituttaako?

Vanhasen väläytys: ALV 25 prosenttiin



Jos hallitus päättää kiristää veroja vielä tällä vaalikaudella, edessä on luultavimmin yleisen arvonlisäveron korottaminen 22 prosentista 25 prosenttiin. Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) sanoi, että se olisi siinä tilanteessa todennäköistä.

Vanhanen varoitteli keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Hämeenlinnassa, että kiristykset valtiontalouden vakauttamiseksi saatetaan aloittaa jo tällä vaalikaudella, ehkä vuoden kuluttua budjettiriihessä.

Vanhasen mukaan se olisi tehtävä ennen muuta kokonaisveroastetta nostamalla ja työuria pidentämällä. Kokoustauolla Vanhanen sanoi toimittajille, että todennäköinen kiristyskohde olisi yleisen arvonlisäveron nostaminen.

- Verotukseen palataan aikanaan. Ensin on käytävä periaatekeskustelu ja valittava perusstrategia, ettei lähdetä leikkaamaan, vaan ollaan valmiita maksamaan veroilla tätä hyvinvointiyhteiskuntaa.



keskiviikkona, huhtikuuta 22, 2009

Suomen pääministeri kehuu kommunistista diktatuuria





Suomen pääministeri Matti Vanhanen ihailee kommunistista yksipuoluediktatuuria:
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mukaan länsimaat voisivat ottaa oppia Kiinasta, jossa on tiukka keskushallinto ja jossa asiat tapahtuvat nopeasti, kun kommunistipuolue niin päättää.

"Ainakin tässä tietyssä systemaattisuudessa [länsimaat voisivat oppia Kiinalta]. Siinä, että asetetaan selkeitä prioriteetteja ja mobilisoidaan voimavaroja niiden saavuttamiseksi. Silloin myös saavutetaan tuloksia", Vanhanen arvioi Pekingissä suomalaistoimittajille.

Perverssiä. Sairasta. Maanpetoksellista.
Suomen pääministeri Matti Vanhanen on yksipuoluediktatuurin kannattaja.
Tosin tämä ei ole mitenkään yllättävää, koska sama Matti Vanhanen on 1980-luvulla sanonut tällaista:






Mielenosoittajien teemoista ja asenteista paistoi paitsi välinpitämättömyys sodan jälkeisen Euroopan todellisuudelle niin myös halu muuttaa Neuvostoliitossa vallitsevaa järjestelmää. Kumpikaan teemoista ei sovi suomalaiseen poliittiseen linjaan.

Vanhanen syyllistyy vehkeilyyn laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan, koska Suomen perustuslain mukaan Suomi on demokratia. Vanhanen vastustaa demokratiaa, joten Vanhanen vastustaa Suomen voimassaolevaa perustuslakia ja siten koko laillista yhteiskuntajärjestystä.




Vanhanen on maanpetturi ja vallankumouksellinen samalla tavalla kuin Otto-Wille Kuusinen ja Oskari Tokoi.


keskiviikkona, tammikuuta 21, 2009

Nokian ex-toimitusjohtaja: Nykyisen hallituksen talouspolitiikka pähkähullua

Itsestäänselvyyksien sarjamme jatkuu. Tässä tulee taas sellaista perussettiä, jonka pitäisi olla kaikkien luku- ja kirjoitustaitoisten tiedossa. Matti Vanhasen ym. poliitikkojen tyhmyys on kuitenkin niin sanoinkuvaamatonta, että heidän kapasiteettinsa ei riitä tällaisten asioiden tajuamiseen. Vanhanen ym. hörhöt eivät osaa laskea, että 2 + 2 = 4.

Nokian ex-toimitusjohtaja Kalle Isokallio:



Politiikassa on menossa Hullut Päivät. Hulluuden mestaruudesta kilpaillaan sillä, kuka ehdottaa suurinta summaa laman torjuntaan. Kun velalla tehdyt toimet ovat vain siirrettyä verotusta, äänestäjien pitäisi ymmärtää, että poliitikot kilpailevat siitä, kuka ehdottaa suurimpia veronkorotuksia tuleville vuosille.

Tähän mennessä suurimpia veronkorotuksia ovat vaatineen Keskustan kellokkaat, ministeri Tanskanen ministeri Pekkarisen pyynnöstä ja pääministeri Vanhanen omasta päästään.

Molemmat ehdotukset ovat kymmenen miljardin luokkaa. Kun tuloverokertymä oli viime vuonna neljätoista miljardia, niin viidelle vuodelle jaettuna kumpikin keskustan ehdotus tarkoittaa neljäntoista prosentin veronkorotusta ja kymmenelle vuodelle jaettuna seitsemän prosentin. Jos molemmat ehdotukset toteutettaisiin, niin tuplatkaa korotukset. Kansantalouden kanalta niiden seurauksena tulevat veronkorotukset ovat murhaavan kohtalokkaita.

Ministeri Pekkarinen haluaa veronmaksajien rahoilla elvyttää elinkelpoisia yrityksiä. Ihailen ministeri Pekkarisen kykyjä. Kun pankit eivät ole tähän mennessä satavuotisen olemassaolonsa aikana pystyneet aina erottamaan elinkelvottomia yrityksiä elinkelpoisista, mistä Pekkarinen on yhtäkkiä tuon näkemisen kyvyn hankkinut?

Kun monen yrityksen hallitus ei nykytilanteessa edes itse tiedä, pysyykö firma pystyssä taantuman yli, niiden kanttaisi varmuuden saamiseksi tiedustella asiaa ministeri Pekkariselta.

Pääministeri Vanhasen ehdotuksessa suurin rahoista on melko heikosti kätkettyä aluepoliittista tukea niille alueille, joissa puolue menetti eniten kannatustaan viime kunnallisvaaleissa. Kymmenen miljardia on mielestäni melko mittava puoluetuki yhdelle puolueelle. Luoja meitä varjelkoon siltä, että muut puolueet ryhtyvät vaatimaan kokoansa vastaavia paketteja omille kannattajilleen.

Mielenkiintoinen yksityiskohta kotimaisessa poliittisessa rahanjaossa on se, että meillä käytetään toimenpiteistä termiä elvytys. Kun elvytys tarkoittaa kuolemankielissä olevan potilaan herättämistä henkiin, ministeri Pekkarisen elvytyspaketti elinkelpoisille yrityksille on looginen kärrynpyörä. Jos yritys on tällä hetkellä elinkelpoinen, sitä tuskin tarvitsee elvyttää henkiin.

Muissa maissa taantuman torjuntaan suunniteltuja paketteja kutsutaan piristykseksi, ei elvytykseksi. Suomalaisten poliitikkojen kohdalla kyseessä on ilmeisesti freudilainen lipsahdus, eli he sanovat mitä tarkoittavat. Kansantaloutta ei ole aikomuskaan piristää kestävällä tavalla, vaan veronmaksajien rahat aiotaan käyttää kuolevien yritysten elvyttämiseen.

On selvää, ettei maailma palaa siihen hulluun tilanteeseen, joka vallitsi tämän vuosituhannen alkuvuosina, verorahoilla olisi syytä piristää vain niitä yrityksiä, jotka pärjäävät tulevassa maailmassa.

Elvyttää voisi poliitikkojen aivotoimintaa.




Juuri näin.

Veronmaksajien rahojen antaminen yrityksille tukiaisina on talouselämän kannalta hölmöläisten peitonleikkuuta: taloudesta verotuksella pois revittyjä rahoja laitetaan takaisin talouteen. Ei se raha sillä tavalla lisäänny.

Itse asiassa yritystuet ovat talouselämän kannalta jopa pahempaa kuin hölmöläisten peitonleikkuu. Jos peitosta leikataan pala irti, sen ompeleminen kiinni peiton toiseen palauttaa peiton entisen kokoiseksi. Verojen repiminen normaaleilta, rehellisiltä, kannattavasti toimivilta yrityksiltä ja niiden työntekijöiltä ja näiden verovarojen jakeleminen tukiaisina kannattamattomille, epärehellisille, korruptoituneille, almuja kerjääville, poliitikkoja lobbaaville paskafirmoille ja niiden työntekijöille vähentää tavaroiden ja palveluiden kokonaistuotantoa eli bruttokansantuotetta.

Verotus vähentää normaalien, rehellisten, asiakkaidensa haluamia tuotteita kannattavasti valmistavien yritysten ja niiden työntekijöiden kannustinta jatkaa ja kasvattaa tuotantoa.

Tukiaiset kannustavat epärehellisiä paskafirmoja valmistamaan lisää sellaisia tuotteita, joista asiakkaat eivät ole valmiita maksamaan kustannusvastaavaa hintaa.

Matti Vanhanen, Mauri Pekkarinen, Antti Tanskanen ym. nykyisen talouspoliitikan harjoittajat ja kannattajat siis pahentavat Suomen lamaa näillä "elvytyspaketeillaan".

Vanhanen, Pekkarinen, Tanskanen jne. ampuvat Suomen talouselämää polvilumpioihin ihan huvikseen.

Nykyinen talouspolitiikka pienentää Suomen bruttokansantuotetta kovaa vauhtia. Mitä pidempään nykyinen hallitus jatkaa nykyistä talouspolitiikkaansa, sitä syvemmälle Suomen bruttokansantuote romahtaa.