Näytetään tekstit, joissa on tunniste RKP. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste RKP. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, huhtikuuta 07, 2013

Hallituksen osinkoveroratkaisu vääristää pääoman allokointia


 
Veronmaksajien keskusliitto:

Yksityishenkilön ja kuolinpesän saamasta pörssiosingosta 85 prosenttia on veronalaista pääomatuloa vuoden 2014 alusta lähtien. Tällä hetkellä pääomatulojen veroprosentti on 30 ja 50 000 euroa ylittävältä osalta 32. Hallitus sopi kehysriihessä, että progressiorajaa alennetaan 50 000 eurosta 40 000 euroon vuoden 2014 alussa.




Listaamattoman yhtiön osakkeen matemaattiselle arvolle lasketun kahdeksan (8) prosentin vuotuisen tuoton osalta osinko on 25-prosenttisesti veronalaista pääomatuloa ja 75-prosenttisesti verovapaata tuloa 150 000 euroon saakka. Tämän euromääräisen rajan ylittävästä osingosta 85 prosenttia on veronalaista pääomatuloa ja 15 prosenttia verovapaata tuloa.



Tämä tarkoittaa sitä, että pörssiyritysten osakkeenomistajien eli mm. pieni- ja keskituloisten sijoittajien täytyy maksaa osingoista 25,5 % veroa 40 000 euron osinkoihin asti ja sen ylimenevältä osalta 27,2 %, kun taas yksityisyrittäjät maksavat omista yrityksistään nostamistaan osingoista veroa 7,5 % 40 000 euroon asti, 8 % välillä 40 000 - 150 000 euroa ja 27,2 % 150 000 euron ylimenevältä osalta.

Tässä siis rangaistaan pieni- ja keskituloisia palkansaajia, jotka ovat sijoittaneet rahojaan pörssiosakkeisiin, kun pankkitileiltä ja valtion obligaatioista ei saa mitään tuottoa, ja vuokra-asuntoihin sijoittaminen edellyttää tyypillisesti satojentuhansien eurojen kertapanostuksia, joihin useimmilla ei ole varaa.

Tämä veroratkaisu suosii yrittäjiä eli potkii palkansaajia päähän.

Lisäksi tämä veroratkaisu rankaisee yrittäjiä, jos he myyvät osuuksia omasta yrityksestään ja sijoittavat omaisuuttaan mieluummin pörssiosakkeisiin hajauttaakseen riskiään.

Hallituksen veropolitiikka on siis täysin perseestä. Hallitus ja sitä kannattavat puolueet vetävät turpiin ihmisiä, jotka ostavat pörssiosakkeita, ja kannustavat yksityisyrittäjiä pitämään mahdollisimman suuren osuuden omaisuudestaan yrityksensä sisällä. Tämä vääristää pääoman allokointia.

Hallitus ja sitä kannattavat puolueet ovat täynnä idiootteja, jotka eivät ymmärrä taloustieteestä yhtään mitään.

torstaina, maaliskuuta 21, 2013

Suomen hallitus ei tajua yritys- ja pääomaverotuksesta yhtään mitään

Uusi Suomi:


Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen tänään julkistama päätös alentaa yritysten maksama yhteisövero 20 prosenttiin tarkoittaa avointa haastetta Ruotsille. Ruotsin yhteisöveroprosentti on tällä hetkellä 22 prosenttia.

Kataisen hallitus kertoi tänään pääkohdat puoliväliriihestä, jossa linjattiin hallituskauden lopun päätökset. Yhteisöveron alennus tarkoittaa valtiolle noin yhden miljardin euron tulonmenetykset.
Vastineeksi jatkossa kaikkia osinkoja verotetaan ilman poikkeuksia.


Idiootit.

Suomen hallitus siis päätti, että yritysvero on jatkossa 20 %, pääomatulovero edelleen 30 % ja osingot kokonaan pääomatuloveron alaista pääomatuloa.


Suomen hallitus siis koostuu idiooteista, jotka eivät tajua yritys- ja pääomaverotuksesta yhtään mitään. Hallitus ei tajua, että osingot ovat yritysten osakkeenomistajien saamia osuuksia yrityksen voitoista. Yritysten voittoja on kertaalleen verotettu yrityksen tuloina, joten samoja rahoja ei pitäisi verottaa toistamiseen osakkeenomistajien tuloina. Hallitus ei tajua tätä. Hallitus on täynnä idiootteja, jotka eivät tajua mistään mitään.




keskiviikkona, maaliskuuta 06, 2013

Kokoomus ja SDP jatkavat veronmaksajien rahojen kaatamista Välimereen



Reuters:


Finnish PM says ready to support Cyprus, says challenges huge

Cyprus Jan 11 (Reuters) - Finland's Prime Minister Jyrki Katainen said his country is ready to support Cyprus in its attempts to secure a bailout, but the island's government needs to show stronger leadership to meet "huge challenges".
"The challenges are really huge, but I'm sure if and when the country can get a new and strong and committed leadership capable of strengthening confidence ..it will have a tremendous positive impact," he told journalists on Friday at a meeting of European centre-right parties meeting in Limassol, Cyprus.


Taloussanomat:



Urpilainen HS:lle: Tuemme Kyprosta, vaikka siellä pestäisiin rahaa

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan Suomi osallistuu Kyproksen pelastusohjelmaan siinäkin tapauksessa, että pian käynnistyvässä pankkitutkimuksessa löytyisi todisteita rahanpesusta ja veronkierrosta.

Taloussanomat
6.3.2013
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan Kypros saanee luvatun EU-tukilainan maaliskuun lopussa. Urpilainen sanoi eilen Brysselissä Helsingin Sanomille, että Kyproksen pankkeja koskeva rahanpesuselvitys vaikuttaa vain tuen ehtoihin.
– Suomi osallistuu Kyproksen pelastusohjelmaan siinäkin tapauksessa, että lähiaikoina käynnistyvä puolueeton tutkimus näyttäisi maan pankkien syyllistyneen rahanpesuun ja veronkiertoon, Urpilainen sanoi.
Euroryhmän 17 maata ilmoittivat haluavansa saattaa Kyproksen pelastuspaketin valmiiksi jo maaliskuun loppuun mennessä. Kyproksen uusi johto suostui samalla siihen, että maan pankeissa tehdään selvitys mahdollisista rahanpesuoperaatioista.
Euroryhmän ja Suomen lähtökohtana on ollut, että rikolliseen rahanpesuun syyllistyneet pankit eivät saisi tukirahaa. Kyproksen 17 miljardin euron tukipaketista kymmenen miljardia euroa kohdistetaan pankkien tukemiseen.
Suomelle koituu Kyproksen pelastusohjelmasta maksettavaksi vähintään 300 miljoonaa euroa. Lain mukaan tukipäätös on tulossa käsittelyyn eduskunnan suuressa valiokunnassa, eikä täysistunnossa.




Kokoomus ja SDP siis jatkavat veronmaksajien rahojen kaatamista Kankkulan kaivoon - tai pikemminkin Välimereen.

Kuinka monta miljardia euroa suomalaisten veronmaksajien rahoja tällä kertaa heitetään menemään?

Mille maalle seuraavaksi annetaan tukipaketteja?

Kuinka helvetin pitkään Kokoomus ja SDP ja niiden apupuolueet aikovat jatkaa tätä sairasta ja maanpetoksellista linjaansa?





lauantaina, elokuuta 04, 2012

Espanjan pankkituen kannattajat



Tässä on häpeälista maanpettureista, jotka antoivat miljardeja euroja suomalaisten veronmaksajien rahoja Espanjan pankeille:






Perjantaina 20. heinäkuuta 2012 seuraavat kansanedustajat katsoivat oikeaksi antaa Suomen valtiontakauksen Espanjan pankkisektorin vakauttamiseksi annettavaa lainoitusta varten (PTK 73/2012 vp, Ään. 3). Suomen kansan omaisuuden antaminen EU:n sääntöjen vastaiseen pankkien tukemiseen vie omaa talouttamme kohti syvempää velkaantuneisuutta ja on jälkeläisiämme ajatellen anteeksiantamatonta.

Seuraavat 109 kansanedustajat äänestijät "JAA" valtiontakauksen puolesta samankaltaisesti puoluekurilla kuin tapahtui esityksen HE 106/2009 kohdalla:

KOK

Heikki Autto
Markku Eestilä
Sanni Grahn-Laasonen
Leena Harkimo
Timo Heinonen
Pertti Hemmilä
Anne Holmlund
Jyri Häkämies
Harri Jaskari
Kalle Jokinen
Ilkka Kanerva
Jyrki Katainen
Sampsa Kataja
Pia Kauma
Pauli Kiuru
Esko Kurvinen
Eero Lehti
Marjo Matikainen-Kallström
Outi Mäkelä
Tapani Mäkinen
Markku Mäntymaa
Petteri Orpo
Jaana Pelkonen
Pekka Ravi
Paula Risikko
Pertti Salolainen
Janne Sankelo
Sari Sarkomaa
Kimmo Sasi
Arto Satonen
Eero Suutari
Lenita Toivakka
Kari Tolvanen
Raija Vahasalo
Sinuhe Wallinheimo
Jan Vapaavuori
Sofia Vikman
Henna Virkkunen
Anne-Mari Virolainen
Ben Zyskowicz



SDP

Jouni Backman
Eeva-Johanna Eloranta
Maarit Feldt-Ranta
Jukka Gustafsson
Maria Guzenina-Richardson
Rakel Hiltunen
Susanna Huovinen
Lauri Ihalainen
Mikael Jungner
Ilkka Kantola
Mika Kari
Anneli Kiljunen
Krista Kiuru
Johannes Koskinen
Miapetra Kumpula-Natri
Suna Kymäläinen
Jukka Kärnä
Antti Lindtman
Päivi Lipponen
Riitta Myller
Merja Mäkisalo-Ropponen
Johanna Ojala-Niemelä
Sirpa Paatero
Tuula Peltonen
Raimo Piirainen
Kari Rajamäki
Matti Saarinen
Kristiina Salonen
Jouko Skinnari
Katja Taimela
Hanna Tainio
Erkki Tuomioja
Tytti Tuppurainen
Jutta Urpilainen
Pauliina Viitamies
Pia Viitanen
Tuula Väätäinen



VAS

Paavo Arhinmäki
Anna Kontula
Martti Korhonen
Merja Kyllönen
Silvia Modig
Jari Myllykoski
Aino-Kaisa Pekonen
Eila Tiainen
Kari Uotila
Erkki Virtanen



VIHR

Outi Alanko-Kahiluoto
Tuija Brax
Satu Haapanen
Pekka Haavisto
Johanna Karimäki
Ville Niinistö
Osmo Soininvaara
Jani Toivola
Oras Tynkkynen



RKP

Thomas Blomqvist
Christina Gestrin
Lars Erik Gästgivars
Anna-Maja Henriksson
Mikaela Nylander
Mats Nylund
Astrid Thors
Ulla-Maj Wideroos



KD

Sauli Ahvenjärvi
Jouko Jääskeläinen
Leena Rauhala
Päivi Räsänen
Peter Östman


perjantaina, toukokuuta 04, 2012

Kokoomus: Veronmaksajien rahojen tuhlaaminen on liberaalia, tuhlaamisen vastustaminen taantumuksellista


Kokoomuksen mielestä veronmaksajien rahojen käyttäminen megalomaanisiin neuvostotyylisiin tuhlausprojekteihin on "liberaalia" ja moisen vastustaminen "taantumuksellista":


Iltalehti:
 


Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok) myöntää Iltalehdelle äänestystuloksen olleen valtava pettymys hanketta kannattaneelle kokoomukselle.

- Tämä on meidän mielestä demokratian irvikuva. Demarit ja vihreät eivät uskaltaneet päästää asiaa valtuuston päätettäväksi, joka on kuitenkin demokraattinen elin, Rautava sanoo.

Rautavan mukaan vihreiden päätös osoittaa liberaaliksi mielletyn puolueen edustavan itse asiassa taantumuksellisia voimia kaupungissa.

Rautavan mukaan Helsinki menettää hankkeen kaatumisen myötä ison määrän työpaikkoja ja verotuloja sekä mahdollisuuden maailmanluokan taidenäyttelyihin.
- Se, että tällaiseen mahdollisuuteen ei tartuttu, ottaa pattiin, Rautava myöntää.
Vihreistä ainoana Guggenheim-hankkeen kannalla ollut Kimmo Helistö on Rautavan kanssa samoilla linjoilla.



Guggenheimin puolesta äänestivät Rautavan ja Helistön lisäksi kokoomuksen Juha Hakola, Tatu Rauhamäki, Laura Rissanen ja Sirpa Asko-Seljavaara. Myös RKP:n Jan D. Oker-Blom äänesti hankkeen puolesta.
Vihreiden Elina Moisio, Johanna Sumuvuori ja Ville Ylikahri äänestivät hanketta vastaan. Tulitukea vihreille antoivat SDP:n Arto Bryggare, Tarja Kantola ja Osku Pajamäki, vasemmistoliiton Eija Loukoila sekä perussuomalaisten Jussi Halla-aho.




Orwell pyörii haudassaan: oikeistolaisena itseään pitävän puolueen mielestä sosialistiset projektit ovat liberalismia ja sosialismin vastustaminen taantumusta.


lauantaina, huhtikuuta 14, 2012

Oikeusministeri haluaa laillistaa törkeän pahoinpitelyn


Ev.-lut. kirkon lehti Kotimaa:



Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) kannattaa erillislain säätämistä poikien ympärileikkauksesta.

- Laillisuusperiaatteen tausta-arvojen, erityisesti ennalta-arvattavuuden kannalta, olisi perusteltua säätää poikien ympärileikkauksesta lailla. Toinen vaihtoehto voisi olla, että sosiaali- ja terveysministeriö laatisi ohjeet siitä, kuka on oikeutettu suorittamaan toimenpide ja millaisissa oloissa. Sääntelyn keskeisimpänä tavoitteena tulee olla pojan eduista huolehtiminen jolla turvataan se, että ympärileikkaus tehdään asianmukaisesti ja turvallisissa oloissa, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson toteaa Kotimaa24:lle.

Henrikssonin mukaan oikeustilan selkiyttäminen erillislailla tai sosiaali- ja terveysministeriön (STM) antamilla ohjeilla on perusteltua tulkinnanvaraisuuden vähentämiseksi.

- Kenenkään intressissä, kaikkein vähiten poikalasten intressissä, ei ole että toimenpiteen oikeuttamisen suhteen vallitsee tulkinnanvaraisuutta.

- Poikien ympärileikkaus on maailmanlaajuinen ilmiö ja se on tavanomainen toimenpide useissa yhteisöissä joko uskontoon, kulttuuriin tai perinteisiin liittyvistä syistä. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 30 prosenttia kaikista pojista ympärileikataan. Ei ole perusteltua, että Suomessa suhtauduttaisiin eri tavalla tähän ilmiöön kuin muualla maailmassa. Turvallisissa oloissa kulttuurisista ja uskonnollisista syistä suoritettu ympärileikkaus on hyväksyttävää, Suomessakin.



On ilmiselvää, että terveen ruumiinosan irtileikkaus täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Sukupuolielimien silpominen on täysin verrattavissa parin sormen irtileikkaamiseen. Suomen oikeusministeri haluaa siis dekriminalisoida törkeän pahoinpitelyn.

Tällä logiikalla joku voisi mm. hakata ko. oikeusministerin sairaalakuntoon saamatta siitä minkäänlaista rangaistusta, koska oikeusministerin itsensä mielestä törkeän pahoinpitelyn ei pidä olla rangaistavaa.




keskiviikkona, tammikuuta 18, 2012

Katainen valehtelee taas





Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen:

– Eristäytyminen kriisiltä pää puskaan laittamalla on mahdotonta. Myöskään mitään ”velkasaneeraukseen ja piikki kiinni” -ihmelääkettä ei ole olemassa. Velkajärjestely päinvastoin kasvattaa meidänkin vastuitamme.


Täyttä paskaa.

Ei se olisi mitään "eristäytymistä" tai "pään laittamista puskaan", että Suomi ei maksaisi toisten valtioiden velkoja.

Miten Katainen kehtaa väittää, että tätä "Kreikka velkasaneeraukseen ja piikki kiinni"-vaihtoehtoa ei ole?

Sehän nimenomaan olisi ollut vaihtoehtona Vanhasen, Kiviniemen, Kataisen ja Urpilaisen linjalle eli kymmenien miljardien antamiselle Etelä-Euroopan valtioille ja niiden obligaatioita ostaneille pankeille.

Sitä "velkasaneeraukseen ja piikki kiinni"-linjaa Perussuomalaiset edusti eduskuntavaaleissa. Sen vuoksi Perussuomalaiset jäi oppositioon, kun Kokoomus piti miljardien antamista Kreikalle ja Portugalille ehdottomana edellytyksenä hallitusyhteistyölle.

Perussuomalaiset ei suostunut siihen, että Suomen veronmaksajien rahoja annetaan Kreikalle ja Portugalille ym. konkurssivaltioille. Juuri tästä syystä Kokoomus eli Katainen kieltäytyi ottamasta Perussuomalaisia hallitukseen.

"Velkajärjestely päinvastoin kasvattaa meidänkin vastuitamme", sanoo Katainen. Tämähän tarkoittaa vain sitä, että Suomen Kreikalle antamia "lainoja" leikataan Kreikan maksukyvyttömyyden vuoksi. Tämä Kreikan velkasaneeraus ei todellakaan kasvattaisi Suomen "vastuita" penniäkään, jos Suomi ei olisi ensin antanut lainaa Kreikalle!!!

Vanhasen, Kiviniemen, Kataisen ja Urpilaisen johdolla kaikki muut puolueet kuin Perussuomalaiset - eli Kokoomus, Keskusta, SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät, RKP ja Kristillisdemokraatit - päättivät eduskunnassa antaa Suomen veronmaksajien rahoista "lainaa" Kreikan valtiolle, joka oli tunnetusti maksukyvytön.

Kun sitten Kreikan obligaatioita leikataan valtion maksukyvyttömyyden vuoksi esim. 50 %, Suomi menettää vastaavasti 50 % näistä Kreikalle "lainaksi" antamistaan rahoista.

Jos Suomi ei olisi alun perinkään antanut Kreikalle "lainaa", Suomi ei menettäisi Kreikan velkajärjestelyssä penniäkään. Esim. 50 % nollasta eurosta on nolla euroa. Jos Suomi olisi antanut Kreikalle tasan nolla euroa, Suomi menettäisi tasan nolla euroa.

Velkajärjestelyssä rahaa menettävät vain ja ainoastaan ne, jotka ovat antaneet lainaa ko. velalliselle. Kreikan velkajärjestely ei siis aiheuttaisi Suomen valtiolle taloudellista tappiota, jos Katainen ei olisi ensin antanut Suomen rahoja Kreikalle!!!

Katainen siis valehtelee taas, kuten aina.

sunnuntaina, tammikuuta 15, 2012

Älkää äänestäkö Guggenheim-museon kannattajia

Seuraavat kaupunginvaltuutetut ovat ilmoittaneet kannattavansa Guggenheim-museon rakentamista veronmaksajien rahoilla.

Älkää siis äänestäkö heitä ensi syksyn kunnallisvaaleissa.

Pankaa lista kiertämään, jotta ihmiset osaisivat äänestää kunnallisvaaleissa oikein.


Anttila, Maija, SDP
Asko-Seljavaara, Sirpa, Kok.
Björnberg-Enckell, Maria, RKP
Helistö, Kimmo, Vihr.
Hellström, Sanna, Vihr.
Holopainen, Mari, Vihr.
Karhuvaara, Arja, Kok.
Karu, Heikki, Kok.
Kolbe, Laura, Kesk.
Koskinen, Kauko, Kok.
Kousa, Tuuli, Vihr.
Krohn, Minerva, Vihr.
Lahti, Jere, Kok.
Männistö, Lasse, Kok.
Oker-Blom, Jan D., RKP
Paavolainen, Sara, SDP
Pakarinen, Pia, Kok.
Pelkonen, Jaana, Kok.
Peltokorpi, Terhi, Kesk.
Puura, Heli, SDP
Rauhamäki, Tatu, Kok.
Rautava, Risto, Kok.
Rissanen, Laura, Kok.
Torvalds, Nils, RKP
Valtonen, Olli, Kok.
Vapaavuori, Jan, Kok.
Vesikansa, Sanna, Vihr.
Ylikahri, Ville, Vihr.



keskiviikkona, lokakuuta 19, 2011

Hallituspuolueiden kansanedustajat antoivat 28 miljardia Kreikalle

pääministeri Jyrki Katainen ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja kaikki heitä tukevat kansanedustajat eli KAIKKI Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, RKP:n ja Kristillisdemokraattien kansanedustajat antoivat 28 miljardia euroa Suomen veronmaksajien rahoja Kreikan hallitukselle




Uusi Suomi:

Eduskunta on yksiselitteisesti tiennyt, mihin se on antanut hallitukselle luvan, kun sopimusta uudesta Euroopan rahoitusvakausvälineestä (ERVV) laadittiin. Tätä mieltä on valtiovarainministeriön lainsäädäntöneuvos Seppo Tanninen.

Ministeriön Tanninen on hämmästynyt eduskunnan ERVV-lain esityksessä olleen virheen saamista mittasuhteista. Hän vahvistaa Uudelle Suomelle, että lakiesityksen johdantoon kirjoitettu virke on virheellinen.

Itse laki samassa esityksessä on kuitenkin täsmällinen: Suomi antaa takauksen ERVV:n ottaman velan nimellisarvolle ja velan ehtona olevalle korolle. Tannisen mukaan tämä on "yksiselitteisesti" kerrottu esimerkiksi suurelle valiokunnalle ja eduskunnalle jaetuissa kirjelmissä.

- [Hallituksen lakiesityksen] Johdannon sisäinen virhe on itse asian kannalta täysin irrelevantti, Tanninen sanoo.

Helsingin Sanomat kertoo tänään, että Suomen osuus Euroopan väliaikaisen vakausrahaston ERVV:n lainatakauksista on kaikkiaan noin 14 miljardia euroa sekä tuon kokoisen lainan päälle tulevat korot.

Lehden laskelmissa 30 vuoden ajalle annettu laina 3,5 prosentin korolla tuottaisi yhteensä noin 28,7 miljardin euron takausvastuun Suomelle.

Valtiovarainministeriön kirjelmä 18.8.2011: "Takaukset annetaan jatkossa ERVV:n varainhankinnan pääoman nimellisarvolle, minkä lisäksi takaus kattaa korot."

Hallituksen lakiesityksen johdanto 30.9.2011: "Voimassa olevassa puitesopimuksessa korot kuuluvat takauksen piiriin, ehdotetussa uudessa puitesopimuksessa ne jäävät takauksen ulkopuolelle."

Lopullinen laki: "Takauksia saa olla voimassa enintään nimellisarvoltaan 13 974,03 miljoonan euron määräisten velkojen ja niihin liittyvien sopimusten vakuutena."




Hallituspuolueet eli Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät, RKP ja Kristillisdemokraatit siis antoivat Kreikalle ym. konkurssivaltioille 28 MILJARDIA EUROA.
Tämä summa on yli puolet Suomen valtion budjetista.

YKSIKÄÄN em. puolueiden kansanedustajista ei vastustanut tämän summan antamista Kreikalle ym. konkurssiin menneille valtioille.

torstaina, syyskuuta 29, 2011

Hallituspuolueiden kansanedustajat antoivat 14 miljardia Kreikalle

Täysistunnon pöytäkirja PTK 42/2011 vp



Hallituksen esitys eduskunnalle Belgian, Saksan, Viron, Irlannin, Kreikan, Espanjan, Ranskan, Italian, Kyproksen, Luxemburgin, Maltan, Alankomaiden, Itävallan, Portugalin, Slovenian, Slovakian, Suomen ja Euroopan rahoitusvakausvälineen välisen ERVV-puitesopimuksen muuttamista koskevan sopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä ja laiksi Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Hyväksyminen/hylkääminen (Ään. 1).


Nämä kansanedustajat halusivat antaa 14 miljardia euroa suomalaisten veronmaksajien rahoja Kreikan valtiolle ja sitä luotottaneille pankeille:


"Jaa" äänestivät seuraavat 103 edustajaa

Sauli Ahvenjärvi /kd

Outi Alanko-Kahiluoto /vihr

Paavo Arhinmäki /vas

Jouni Backman /sd

Thomas Blomqvist /r

Tuija Brax /vihr

Maarit Feldt-Ranta /sd

Tarja Filatov /sd

Christina Gestrin /r

Sanni Grahn-Laasonen /kok

Jukka Gustafsson /sd

Maria Guzenina-Richardson /sd

Lars Erik Gästgivars /r

Leena Harkimo /kok

Timo Heinonen /kok

Anna-Maja Henriksson /r

Rakel Hiltunen /sd

Anne Holmlund /kok

Susanna Huovinen /sd

Harri Jaskari /kok

Kalle Jokinen /kok

Mikael Jungner /sd

Jouko Jääskeläinen /kd

Risto Kalliorinne /vas

Ilkka Kanerva /kok

Ilkka Kantola /sd

Saara Karhu /sd

Mika Kari /sd

Johanna Karimäki /vihr

Jyrki Katainen /kok

Sampsa Kataja /kok

Pia Kauma /kok

Anneli Kiljunen /sd

Krista Kiuru /sd

Pauli Kiuru /kok

Anna Kontula /vas

Martti Korhonen /vas

Johannes Koskinen /sd

Miapetra Kumpula-Natri /sd

Merja Kuusisto /sd

Merja Kyllönen /vas

Suna Kymäläinen /sd

Jukka Kärnä /sd

Annika Lapintie /vas

Eero Lehti /kok

Antti Lindtman /sd

Päivi Lipponen /sd

Silvia Modig /vas

Riitta Myller /sd

Outi Mäkelä /kok

Tapani Mäkinen /kok

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd

Lasse Männistö /kok

Markku Mäntymaa /kok

Elisabeth Nauclér /r

Ville Niinistö /vihr

Mikaela Nylander /r

Johanna Ojala-Niemelä /sd

Petteri Orpo /kok

Heli Paasio /sd

Sirpa Paatero /sd

Aino-Kaisa Pekonen /vas

Jaana Pelkonen /kok

Tuula Peltonen /sd

Raimo Piirainen /sd

Kari Rajamäki /sd

Pekka Ravi /kok

Paula Risikko /kok

Päivi Räsänen /kd

Matti Saarinen /sd

Pertti Salolainen /kok

Kristiina Salonen /sd

Janne Sankelo /kok

Sari Sarkomaa /kok

Kimmo Sasi /kok

Arto Satonen /kok

Anni Sinnemäki /vihr

Osmo Soininvaara /vihr

Alexander Stubb /kok

Eero Suutari /kok

Hanna Tainio /sd

Astrid Thors /r

Eila Tiainen /vas

Jani Toivola /vihr

Kari Tolvanen /kok

Erkki Tuomioja /sd

Tytti Tuppurainen /sd

Oras Tynkkynen /vihr

Jutta Urpilainen /sd

Raija Vahasalo /kok

Stefan Wallin /r

Sinuhe Wallinheimo /kok

Jan Vapaavuori /kok

Ulla-Maj Wideroos /r

Pauliina Viitamies /sd

Pia Viitanen /sd

Sofia Vikman /kok

Henna Virkkunen /kok

Anne-Mari Virolainen /kok

Erkki Virtanen /vas

Tuula Väätäinen /sd

Ben Zyskowicz /kok

Peter Östman /kd








Poistin äänestystulosten joukosta ne kansanedustajat, jotka äänestivät tätä Kreikan tukipaketin kasvattamista vastaan. Poistin nimiluettelosta myös ne kansanedustajat, jotka olivat poissa.

Kaikki ylläolevat kansanedustajat siis äänestivät Kreikan tukipaketin kasvattamisen puolesta.

Kukaan itseään kunnioittava suomalainen ei koskaan enää äänestä yhtäkään ylläolevista kansanedustajista missään vaaleissa, ei eduskuntavaaleissa, ei kunnallisvaaleissa, ei europarlamenttivaaleissa, ei presidentinvaaleissa.


torstaina, syyskuuta 01, 2011

Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio vastustaa demokratiaa


tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, demokratian vastustaja, sensuurin kannattaja, vallanpitäjien mielipiteiden pimittäjä













Tietosuojavaltuutettu Aarnio haluaa suojata suomalaisia liialta tiedolta.



Pakkoruotsi.net on pitänyt listaa suomalaisista päättäjistä, jotka vastustavat valinnan vapautta kielten opetuksessa eli kannattavat pakkoruotsia.



Sellaista läpinäkyvyyttä ei suomalaisille saisi suoda, on tietosuojavaltuutetun kanta. Onhan listalla tunnettuja poliitikkoja. On pakko kysyä, mitä häpeämistä siinä on, että kannattaa pakkoruotsia, kun tietosuojavaltuutettu kieltää heidän nimiensä kertomisen.



Mikä on hallituspuolue Rkp:n rooli asiassa? Sehän on tunnettu valinnan vapauden vastustaja. Rkp on hallituspuolue joka toimii mielellään taustalla ja omissa verkostoissaan. Eikö Rkp-verkostoakaan saa kertoa kansalle? Sitähän nimien julkaisun kieltäminen tarkoittaa.



Tällä Puheenvuoro-palstalla on lukuisia Rkp:n hallituskumppaneiden kannattajia. Mikä on heidän kantansa sensurointiin?



(lainaus alkaa)



Tällä sivulla ollut "Musta lista" on poistettu tietosuojavaltuutetuttu Reijo Aarnion ilmoituksen johdosta. Tietosuojavaltuutetun kanta on, että mustassa listassa olleet tiedot olivat henkilötietolain tarkoittamia henkilötietoja eikä niitä saa julkaista ilman henkilöiden lupaa. Pakkoruotsi.net katsoo, että tietosuojavaltuutetun kanta on väärä ja että tietojen julkaiseminen on osa sananvapautta, koska tiedot olivat henkilöiden itsensä mediassa julkisuuteen tuomia tietoja, kyse on yhteiskunnallisesta asiasta ja koska listan henkilöt ovat yhteiskunnallisia vaikuttajia. Tietosuojavaltuutetun kanta johtaa sensuuriin, joka estää demokratian toteutumista.



(lainaus loppuu)



linkki:
http://www.pakkoruotsi.net/musta_lista.php

Ennen internet-aikaa näistä kähminnöistä ei voinut kertoa missään. Pyritäänkö pääsemään samaan "ihanaan" asiaintilaan jälleen sensuurin avulla pimittämällä päättäjien mielipiteet kansalaisilta?



Onko tarkoitus pelotella suomalaisia, jotka ovat eri mieltä Suomen kielipolitiikasta?










‎1.9.2011 12:02 Tuomas Ruuhijärvi

Mitähän ihmettä ne siellä oikein touhuaa? Tämähän on ihan silkkaa sensuuria. Totta kai poliitikot on voitava listata sen mukaan, ketkä kannattavat jotain tiettyä poliittista aatetta, jotta kukaan ei menisi heitä äänestämään. Toivon todella, että Pakkoruotsi.net lähtisi vääntämään asiasta oikeudessa. Ikävä kyllä taitaa olla niin, että tuollaisen harrastelijavoimin pyöritetyn sivuston resurssit eivät tällaiseen riitä.




‎1.9.2011 12:19 Dennis Holm

Pidän päätöstä selvänä sensuurina valtion taholta. Kehotan kanteluun oikeusasiamiehelle.





‎1.9.2011 14:17 Jani Korhonen

Ei kai tuota listaa olisi poistaa tarvinnut? Ainakin Wikipedian mukaan "Tietosuojavaltuutettu on viranomainen, joka valvoo henkilötietojen rekisteröintiä, käyttöä ja luovutusta. Hän voi antaa ohjeita rekisterinpitäjälle, mutta ne eivät ole sitovia." Tosin Streisandin ilmiö tuonee tässäkin asialle suuremman julkisuuden, joten ehkä poistaminen siinä mielessä oli järkevä liike. Minusta kuitenkin vielä parepmi olisi ollut, että olisitte odottaneet, viekö Aarnio asian tietosuojalautakuntaan ja yrittää saada sitä kautta listan viranomaisvoimin sensuroitua. Se olisi luonut paljonvoimakkaamman Streisandin ilmiön.




‎1.9.2011 14:28 Jani Pulkki

Laittakaa se lista takaisin sinne. Ei mitään hätää, jos tuomioistuin, KKO tai ehkä jo HO sen sieltä pakottaa poistamaan niin sitten pois, ei ennen. Sen jälkeen valitus EIT:hen niin lista palaa ja tietosuojaidiootti saa näpeilleen. En ymmärtänyt ennen tätä että tietosuojaidiootintoimisto on sensuuriviranomainen, mutta totta kai on, kuten vähemmistöhuuhaantoimistokin.







‎1.9.2011 15:57 Jani Pulkki

Jos julkisuudessa, lehdessä tms. omalla nimellään ja asemallaan tuo mielipiteensä julki, se on silloin julkinen. Aivan kuten täällä lausutut nimellä varustetut mielipiteet. Yksityisyyden suojaan kuuluu sitten muut asiat, ja sekin on riippuvainen ihmisen omasta toiminnasta. Näkyvä julkinen virka, tai ammatti esim. professori, toimittaja, pörssiyrityksen johtaja tms. kaventaa yksityisyyttä, koska toimi itsessän on julkinen, jolloin julkinen arvointi ja arvostelu on pitänyt hyväksyä jo hommaan ryhtyessään, sama koskee mielestäni täällä bloggaviakin, tai kommentoivia. Mielipiteet ovat julkisia, vaikkei muu elämä sitä olisikaan.








Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio siis vastustaa demokratiaa, koska hän haluaa kieltää kansaa saamasta tietoa poliittisten vallanpitäjien ja viranomaistahojen tekemistä päätöksistä.



Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, meet Barbra Streisand.

Streisandin ilmiöllä tarkoitetaan tapauksia, joissa yritykset vaientaa tai poistaa internetissä julkaistua informaatiota – esimerkiksi valokuvia, videoita tai tekstiä – johtavatkin informaation saaman julkisuuden räjähdysmäiseen kasvuun. Ilmiön on nimennyt Techdirt-blogin ylläpitäjä Mike Masnick laulaja-näyttelijä Barbra Streisandin mukaan.

Vuonna 2003 Streisand haastoi oikeuteen valokuvaaja Kenneth Adelmanin, joka osana Kalifornian rannikon eroosiota kartoittavaa valokuvaushankettaan oli julkaissut verkkosivullaan ilmakuvan Streisandin rantatalosta Malibussa. Oikeus hylkäsi Streisandin vaatimukset. Tapauksen saama runsas julkisuus keräsi Adelmanin sivuille hänen oman arvionsa mukaan yli miljoona uutta kävijää ja ilmakuvaa julkaistiin sanomalehdissä ympäri maailman. Ennen oikeusjuttua vain harvat olivat havainneet talon ilmakuvista.[1]

Jo vuonna 1993 John Gilmore kuvasi vastaavaa ilmiötä seuraavasti: ”Verkko tulkitsee sensuurin vaurioksi ja reitittää sen ohi.”[2]



http://web.archive.org/web/20110724003321/http://www.pakkoruotsi.net/musta_lista.php


Musta lista

Älä äänestä tai tue tällä sivulla olevia henkilöitä mihinkään luottamustehtävään tai toimeen, jossa vaikutetaan yhteiskunnallisiin asioihin.

Tälle sivulle kerätään yhteiskunnallisesti vaikuttavassa asemassa olevien henkilöiden nimiä, jotka ovat julkisesti kannattaneet pakkoruotsia tai ruotsin kielen vahvaa asemaa Suomessa. Lähetä meille nimi ja lähde tietoon, että henkilö kannattaa pakkoruotsia tai ruotsin kielen vahvaa asemaa, niin lisäämme nimen sivulle. Sivulla ei pääsääntöisesti ole Rkp:läisten nimiä, koska he kaikki kannattavat pakkoruotsia.

Luettelo on erittäin puutteellinen. Jos esim. kansanedustajan nimi ei ole sivulla, ei se tarkoita, että kansanedustaja ei kannattaisi pakkoruotsia. Kansanedustajien nimet on kerätty pääasiassa IRC-Gallerian vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalikoneesta, jossa kysymys oli: "Pitäisikö ruotsin pakollisuudesta luopua."

Etsi nimeä tai titteliä sivulta painamalla Ctrl + F.

Johtavat virkamiehet

Johanna Suurpää, oikeusministeriön demokratia- ja kieliasioiden yksikön johtaja
Timo Lankinen, Opetushallituksen pääjohtaja
Matti Lahtinen, hallintojohtaja, Opetushallitus
Pirkko Nuolijärvi, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen johtaja
Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu

Muut yhteiskuntavaikuttajat

Fatbardhe Hetemaj, kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas 2011
Olli Valtonen, Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas 2011
Arto Lahti, professori, kristillisdemokraattien eduskuntavaaliehdokas 2011
Tarja Halonen, presidentti
Paavo Lipponen, entinen pääministeri
Panu Laturi, Vihreiden puoluesihteeri
Irina Krohn, Helsingin kaupunginvaltuutettu
Outi Ojala, Helsingin kaupunginvaltuutettu
Helena Tornberg, kunnanhallituksen puheenjohtaja
Tarja Cronberg
Sisko Harkoma, Suomen ruotsinopettajat ry:n pj.
Gunvor Kronman, Hanasaaren johtaja
Johanna Levola-Lyytinen, rehtori
Claes Andersson, entinen ministeri
Juha Kuisma, pääministerin talouspoliittinen neuvonantaja
Kari Jukarainen, Suomen kieltenopettajien liiton pj.
Markku Ruotsila, dosentti
Juha Sihvola, dosentti
Osmo Pekonen, dosentti
Juha Herkman, dosentti
Kari Uusikylä, professori
Jaakko Aspara, professori
Ullamaija Kivikuru, professori
Kari Enqvist, professori
Iivi Anna Masso, tutkija, kolumnisti
Antti Alanen, tutkija
Sauli Takala, emeritusprofessori
Mika Pantzar, dosentti, tutkimusprofessori, Kuluttajatutkimuskeskus
Olli-Pekka Heinonen, YLEn ohjelmistoalueen johtaja
Hannu Olkinuora, päätoimittaja, Hufvudsstadsbladet
Saila-Mari Kohtala, päätoimittaja
Arja Alho, päätoimittaja
Johanna Korhonen, toimittaja
Katja Boxberg, toimittaja
Anne Moilanen, toimittaja
Max Arhippainen, toimittaja
Ruben Stiller, toimittaja
Päivi Storgård, toimittaja
Jari Sarasvuo, yrittäjä
Cay Sevón, Turun kulttuuripääkaupunkisäätiön tj.
Janne Gallen-Kallela-Sirén, Helsingin kaupungin taidemuseon johtaja
Helena Hiilivirta, Helsingin musiikkitalon johtaja
Atro Kahiluoto, teatteriohjaaja
Kersti Juva, suomentaja
Silja Rantanen, taidemaalari
Atso Almila, kapellimestari
Sirpa Kähkönen, kirjailija
Tommi Uschanov, kääntäjä
Taru Mäkelä, elokuvaohjaaja
Timo Valjakka, kuvataiteilija
Riikka Ala-Harja, kirjailija
Ville Ranta, sarjakuvataiteilija

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Pitääkö ruotsin pakollista kouluopetusta lisätä?

Soveltavan kielentutkimuksen keskus (Solki)

Suurin osa henkilökunnasta

Kielikylvyn ja monikielisyyden keskus

Suurin osa henkilökunnasta

Folktingetin kansalliskielten johtoryhmä

Martti Ahtisaari, puheenjohtaja, presidentti
Pekka Haavisto, kansanedustaja, Vihreät
Kimmo Sasi, kansanedustaja, Folktingetin 2. varapuheenjohtaja, Kokoomus
Marjo Matikainen-Kallström, kansanedustaja, Kokoomus
Miapetra Kumpula, kansanedustaja, Sosiaalidemokraatit
Seppo Kääriäinen, kansanedustaja, ensimmäinen varapuhemies, Keskusta
Annika Lapintie, kansanedustaja, Vasemmistoliitto
Timo Lankinen, pääjohtaja, Opetushallitus
Antti Isotalus, kaupunginjohtaja, Kokkola
Aki Lindén, toimitusjohtaja, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri
Jukka Lindstedt, neuvonantaja, Presidentin kanslia
Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen kuntaliitto
Pirkko Nuolijärvi, johtaja, Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Sari Palm, kansanedustaja, Kristillisdemokraatit
Rauno Saari, ylijohtaja, puheenjohtaja, Kieliasiain neuvottelukunta
Raimo Sailas, valtiosihteeri, Valtiovarainministeriö
Krister Ståhlberg, professori, aiempi johtaja, Svenska kulturfonden
Paulina Tallroth, hallitusneuvos, Oikeusministeriö

Folktingetin tiedote

Svenska nu -verkoston valtuuskunnan jäsenet

Paavo Lipponen, Svenska nu -verkoston puheenjohtaja
Tuomas Enbuske, toimittaja, varapuheenjohtaja
Kirsti Lonka, professori, Helsingin yliopisto, varapuheenjohtaja
Mikko Pukkinen, EK:n toimitusjohtaja, Turku
Irina Krohn, toimitusjohtaja, Suomen elokuvasäätiö
Miapetra Kumpula-Natri, kansanedustaja
Kari Raivio, kansleri
Esko Aho, johtaja, yhteistyösuhteet ja yhteiskuntavastuu, Nokia
Hans Dalborg, hallituksen puheenjohtaja, Nordea
Max Engman, professori
Aatos Erkko, ministeri
Johanna Ikäheimo, hallituksen puheenjohtaja, Lappset Group Oy
Christina Gestrin, kansanedustaja
Tytti Isohookana-Asunmaa, VTT, Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto
Matti Klinge, professori
Timo Lankinen, pääjohtaja, Opetushallitus
Elina Lehto-Häggroth, apulaiskaupunginjohtaja, Vantaa
Rosa Liksom, taiteilija ja kirjailija
Kirsi Lindroos, johtaja, opetusministeriö
Markku Lumio, kaupunginjohtaja, Vaasa
Johan Molander, Ruotsin Suomen suurlähettiläs
Outi Ojala, puheenjohtaja, Pohjola-Norden
Jaakko Okkonen, toimitusjohtaja, Oulun kauppakamari
Bo Ralph, professori, Göteborgin yliopisto
Mirja Ryynänen, FM
Kimmo Sasi, kansanedustaja, Hanasaaren hallituksen puheenjohtaja
Pekka Sauri, apulaiskaupunginjohtaja, Helsinki
Kai Seikku, KTM
Suvi-Anne Siimes, toimitusjohtaja, Lääketeollisuus ry
Harri Skog, kansliapäällikkö, Opetusministeriö
Pär Stenbäck, ministeri, Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston pj.
Sauli Takala, emeritusprofessori
Ari Tolppanen, hallituksen puheenjohtaja, CapMan
Pertti Torstila, valtiosihteeri, UM
Krista Varantola, rehtori, Tampereen yliopisto
Fredrik Wetterqvist, kanslianeuvos, Ruotsin ulkoasiainministeriö
Olle Wästberg, pääjohtaja, Svenska Institutet
Maria Wetterstrand, Ruotsin vihreiden pj. ja kansanedustaja

Svenska nu

Magma-akatemian neuvottelukunta

Risto E.J. Penttilä, puheenjohtaja, Keskuskauppakamarin johtaja
Päivi Kärkkäinen, varapuheenjohtaja, Kansallisoopperan pääjohtaja
Sakari Karjalainen, ylijohtaja, opetusministeriö
Laura Rissanen, Helsingin kaupunginvaltuutettu
Juhani Kaskeala, amiraali
Alec Aalto, suurlähettiläs
Tuomas Enbuske, toimittaja
Asko Sarkola, teatterinjohtaja
Martina Harms-Aalto (Rkp), Magma-akatemian ohjelmajohtaja

Ajatushautomo Magma

Kansalliskielten tukiyhdistys

Matti Vuoria, hallituksen puheenjohtaja
Kari Karanko, varapuheenjohtaja, suurlähettiläs
Heikki Rautvuori, toiminnanjohtaja, maisteri
Anneli Temmes, hallituksen jäsen, HAUS:in tj.

STT:n tiedote yhdistyksestä

Keskeisten medioiden edustajat

Jouko Jokinen, Aamulehden päätoimittaja
Matti Kalliokoski, Ilkka-lehden päätoimittaja
Jari Tourunen, Savon Sanomien päätoimittaja
Hannu Laaksola, Opettaja-lehden päätoimittaja

Kansanedustajat ja ministerit 2007 - 2010 sekä europarlamentaarikot

Keskusta

Mari Kiviniemi, pääministeri, puoluejohtaja
Paula Lehtomäki, ministeri
Seppo Kääriäinen, kansanedustaja, ensimmäinen varapuhemies
Risto Autio, kansanedustaja
Hannakaisa Heikkinen, kansanedustaja
Antti Kaikkonen, kansanedustaja
Oiva Kaltiokumpu, kansanedustaja
Katri Komi, kansanedustaja
Jari Leppä, kansanedustaja
Juha Mieto, kansanedustaja
Klaus Pentti, kansanedustaja
Lauri Oinonen, kansanedustaja
Tuomo Puumala, kansanedustaja
Pertti Salovaara, kansanedustaja
Mirja Vehkaperä, kansanedustaja
Mikko Alatalo, kansanedustaja

Kokoomus

Jyrki Katainen, ministeri, puoluejohtaja
Sauli Niinistö, eduskunnan puhemies
Henna Virkkunen, ministeri
Alexander Stubb, ministeri
Jan Vapaavuori, ministeri
Paula Risikko, ministeri
Timo Heinonen, kansanedustaja
Kimmo Sasi, kansanedustaja
Raija Vahasalo, kansanedustaja
Merikukka Forsius, kansanedustaja
Marjo Matikainen-Kallström, kansanedustaja
Sari Sarkomaa, kansanedustaja
Hanna-Leena Hemming, kansanedustaja
Eero Akaan-Penttilä, kansanedustaja
Sirpa Asko-Seljavaara, kansanedustaja
Leena Harkimo, kansanedustaja
Harri Jaskari, kansanedustaja
Sanna Perkiö, kansanedustaja
Ilkka Viljanen, kansanedustaja

SDP

Jutta Urpilainen, kansanedustaja, puoluejohtaja
Erkki Tuomioja, kansanedustaja
Maarit Feldt-Ranta, kansanedustaja
lkka Kantola, kansanedustaja
Miapetra Kumpula-Natri, kansanedustaja
Jacob Söderman, kansanedustaja
Marko Asell, kansanedustaja
Eero Heinäluoma, kansanedustaja
Sinikka Hurskainen, kansanedustaja
Johannes Koskinen, kansanedustaja
Antti Kalliomäki, kansanedustaja
Saara Karhu, kansanedustaja
Anneli Kiljunen, kansanedustaja
Reijo Kallio, kansanedustaja
Matti Saarinen, kansanedustaja
Sirpa Paatero, kansanedustaja
Tuula Peltonen, kansanedustaja
Päivi Lipponen, kansanedustaja
Johanna Ojala-Niemelä, kansanedustaja
Katja Taimela, kansanedustaja
Satu Taiveaho, kansanedustaja
Pauliina Viitamies, kansanedustaja
Pia Viitanen, kansanedustaja
Tuula Väätäinen, kansanedustaja
Antti Vuolanne, kansanedustaja

Vihreät

Anni Sinnemäki, ministeri, puoluejohtaja
Tuija Brax, ministeri
Heidi Hautala, europarlamentaarikko
Ville Niinistö, kansanedustaja
Pekka Haavisto, kansanedustaja
Janina Andersson, kansanedustaja
Oras Tynkkynen, kansanedustaja
Jyrki Kasvi, kansanedustaja
Alanko-Kahiluoto Outi, kansanedustaja
Järvinen Heli, kansanedustaja
Sumuvuori Johanna, kansanedustaja
Ojansuu Kirsi, kansanedustaja
Karimäki Johanna, kansanedustaja

Vasemmistoliitto

Paavo Arhinmäki, kansanedustaja, puoluejohtaja
Annika Lapintie, kansanedustaja
Jaakko Laakso, kansanedustaja
Veijo Puhjo, kansanedustaja
Pentti Tiusanen, kansanedustaja

KD

Päivi Räsänen, kansanedustaja, puoluejohtaja
Sari Palm, kansanedustaja

PS

Tom Packalén, kansanedustaja

Äänestys yo-kirjoitusten pakkoruotsista

Eduskunnan äänestys vuonna 2004 lakiehdotuksesta, joka poisti pakkoruotsin yo-kirjoituksista.


Katso kohta "Ei äänestävät seuraavat 23 edustajaa".

Folktingetin ansiomitalin saajat

Luettelo Folktinget-mitalin saajista 1952 – 2009 (pdf)























torstaina, elokuuta 18, 2011

Kreikan antama vakuussumma on 30 vuoden päästä sama kuin Kreikalle annettavat takuut nyt







Jos talletan pankkitililleni tuhat euroa, millä tahansa positiivisella nimelliskorolla saldo kasvaa teoriassa miljoonaksi euroksi tietyssä ajassa. Saanko siis pankista miljoona euroa lainaa tänään käyttämällä vakuutena tuhannen euron talletustani, joka teoriassa joskus hamassa tulevaisuudessa kasvaa miljoonaksi euroksi?




En tietenkään.


Miksi siis Suomen hallitus eli pääministeri Jyrki Katainen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja muut ministerit ja kaikki nykyistä hallitusta eduskunnassa kannattavat puolueet eli kaikki Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, Kristillisdemokraattien ja RKP:n kansanedustajat kannattavat sitä, että Suomen valtio antaa Kreikan valtiolle lainatakuita juuri tämänkaltaisella järjestelyllä?




Hallitus eli Katainen, Urpilainen jne. antavat nyt Kreikalle lainatakuita sillä perusteella, että Kreikan valtion Suomen valtiolle antama "vakuussumma" kasvaessaan korkoa korolle on teoriassa joskus vuosikymmenien päästä nimellisesti samansuuruinen kuin Suomen valtion Kreikalle nyt antama lainatakuusumma.


Tämä on täsmälleen samaa logiikkaa kuin se, että minä saisin nyt miljoona euroa lainaa pankista käyttämällä lainan "vakuutena" tuhannen euron talletustani samassa pankissa.




Pääministeri Jyrki Katainen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja kaikki muut nykyisen hallituksen ministerit kannattavat juuri tätä logiikkaa.


Kaikki kansanedustajat, jotka eduskunnassa tukevat nykyistä hallitusta, eli kaikki Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, Kristillisdemokraattien ja RKP:n kansanedustajat, kannattavat juuri tätä samaa logiikkaa.




Tästä ei voi vetää mitään muuta johtopäätöstä kuin sen, että pääministeri Jyrki Katainen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja kaikki muut nykyisen hallituksen ministerit ja kaikki nykyistä hallitusta tukevat kansanedustajat eli kaikki Kokoomuksen, SDP:n, Vasemmistoliiton, Vihreiden, Kristillisdemokraattien ja RKP:n kansanedustajat ovat mielipuolia, idiootteja, vajaaälyisiä, seinähulluja, laskutaidottomia, oikeustoimikelvottomia, vaalikelvottomia ja holhouksenalaiseksi julistettavia kehitysvammaisia.






perjantaina, joulukuuta 03, 2010

RKP: Suomalaisten on opittava ruotsia palvellakseen suomenruotsalaisia



RKP:n kansanedustaja Mikaela Nylander






Toimittaja Jyrki Richt:
Mitä sinä ajattelet termistä pakkoruotsi?


RKP:n kansanedustaja Mikaela Nylander:
Kyllähän se on hyvin kielteinen mun mielestäni ja ennen kaikkea se antaa väärän kuvan siitä, mistä on oikeesti kyse, koska Suomessa on vallinnut suurta yhteisymmärrystä siitä, että meillä on yleissivistävä peruskoulu, ja tämä oikeus opiskella ruotsia on osa tätä kokonaisuutta.




Toimittaja:
Poistaisitko sanan pakkoruotsi mielelläsi sanavarastosta kokonaan?


RKP:n kansanedustaja:
Kyllä, koska mielestäni se antaa täydellisen väärän kuvan siitä, mistä on oikeesti kyse.



Toimittaja:
Mutta miksi kaikkien pitää opiskella ruotsia pakosti koulussa?


RKP:n kansanedustaja:
No, on oikeus opiskella! Tietysti osa tästä selityksestä liittyy siihen meidän historiaan, elikkä meillä on kaksi kieltä tässä maassa, ja myös osittain se liittyy siihen, että kaikilla on oikeus saada - myös ruotsinkielisillä on oikeus saada - palveluita omalla äidinkielellään.

Mun mielestä se on sekä kulttuurisidonnaista, että myös sidottu näihin ihan konkreettisiin palvelutilanteisiin.



Toimittaja:
Aika moni suomalainen nuori suhtautuu aika kielteisesti tähän ruotsin pakolliseen opiskeluun. Voisiko se pakon purkaminen parantaa ruotsin kielen imagoa?

RKP:n kansanedustaja:
Noin sanottiin myös silloin, kun toisesta kotimaisesta tehtiin vapaaehtoinen ylioppilaskirjoituksissa, eikä se ole mitenkään edesauttanut tilannetta, niin että en usko siihen. Meillä on yleissivistävä koulutus ja tämä on yksi osa sitä.



Toimittaja:
Onko tämä ruotsin kielen pakollinen opiskelu vain yksi keino puolustaa suomenruotsalaisten asemaa ja oikeuksia?

RKP:n kansanedustaja:
Tietysti se on hyvin tärkeä osa tätä, että saadaan palveluita omalla äidinkielellä. Meillä on perustuslaki, joka lähtee siitä, että meillä on kaksi kansalliskieltä, ja tämä perustuu siihen, että olemme rinnakkain eläneet tässä maassa monta sataa vuotta. Suomenruotsalaisuus on osa suomalaisuutta, hyvin kiinteä osa sitä. En voisi kuvitellakaan Suomea ilman suomenruotsalaisia ja ruotsin kieltä.

torstaina, tammikuuta 21, 2010

RKP varastaa sinulta rahaa



kansanedustaja Mikaela Nylander, RKP, haluaa korottaa tv-lupamaksuasi eli varastaa sinun rahojasi






RKP korottaisi Yle-maksua ruotsinkielisten palveluiden turvaamiseksi




Ruotsalainen kansanpuolue katsoo, että Ylen ruotsinkielinen palvelu pitää säilyttää vähintään nykyisellä tasolla - vaikka sitten korkeamman Yle-maksun turvin.


Puolueen Yle-työryhmän puheenjohtajan Mikaela Nylanderin mukaan vähintään 200 euron vuosittaisella Yle-maksulla pystyttäisiin turvaamaan ruotsinkielisen palvelun nykytaso. Ryhmän mukaan ruotsinkielisiä kanavia tarvitaan varmistamaan, että suomenruotsalainen näkökulma pääsee esille Ylen ohjelmistossa. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner on väläyttänyt ruotsinkielisen FST5-kanavan yhdistämistä kulttuurikanava Teemaan. Taustalla on säästötoimet.


Yle-maksun suuruudeksi on liikenne- ja viestintäministeriössä kaavailtu noin 175:tä euroa, mutta esimerkiksi monet kansanedustajat ovat epäilleet, riittääkö summa.


Ylen mahdollinen kanavauudistus pitää vielä hyväksyä Ylen hallituksessa ja hallintoneuvostossa. Päätökset tehdään maaliskuussa.






RKP haluaa siis varastaa sinulta rahaa kustantaakseen ruotsinkielisiä tv- ja radio-ohjelmia.




keskiviikkona, elokuuta 12, 2009

RKP kasvattaa teatterien, elokuvien ja urheilun tukiaisia keskellä lamaa

RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin:

Till min glädje har finansministeriet godkänt alla de tillägg jag har föreslagit i 2010-årsbudget då det gäller hur tipspengarna från Veikkaus Ab kall fördelas. Det betyder att kultur-, idrotts-, och ungdomsbudgeten kommer att växa med hela 11 procent nästa år - lika mycket som i år, alltså. På kultursidan har jag nu lagt tyngdpunkten på bl.a finländsk filmproduktion, som under 2007-10 därmed kommer att ha fått hela 50 procent till - en historisk tillväxt.

Också kulturens såkallade fria fält, som inte får statsandelar, kommer att höra till vinnarna nästa år. Hela 40 procent till i statsanslag blir det exempelvis för scenkonstens fria fält, vilket inte är en dag för tidigt. Också digitaliseringen av de små landsbygdsbiograferna får mer pengar - dubbelt upp jämfört med 2009. Och så vidare.

På idrottssidan satsar ministeriet speciellt på motionen för barn och unga samt toppidrotten - bägge får 40 procent i påslag jämfärt med 2009. Idrottarnas stipendier, tränarverksamheten och utvecklingen av nya metoder för träningen får rent av 50 procent till. Också föreningarna kan räkna med miljonregn, bland annat fortsätter det direkta stödet till 200 utvalda föreningar på lokalplanet.


RKP siis kasvattaa teatterien, elokuvien ja urheilun tukiaisia keskellä lamaa: elokuvateollisuuden tukiaisia on korotettu 50 % kolmessa vuodessa, yksityisten teatterien tukiaisia 40 % vuodessa ja maalaiselokuvateatterien digitalisoinnin tukiaisia 100 % vuodessa, "lasten ja nuorten liikunnan" tukiaisia 40 % vuodessa, huippu-urheilun tukiaisia 40 % vuodessa, urheilijoiden stipendejä 50 % vuodessa ja urheiluvalmennuksen tukiaisia 50 % vuodessa.

Tämänkö takia me maksamme veroja?

Onko järkevää kasvattaa teatterien, elokuvien ja urheilun tukiaisia keskellä lamaa?

Bruttokansantuote on romahtanut 10 % vuodessa. Työttömyysaste on n. 10 %. Samaan aikaan RKP kasvattaa elokuvateollisuuden tukiaisia 50 % kolmessa vuodessa, yksityisten teatterien tukiaisia 40 % vuodessa ja maalaiselokuvateatterien digitalisoinnin tukiaisia 100 % vuodessa, "lasten ja nuorten liikunnan" tukiaisia 40 % vuodessa, huippu-urheilun tukiaisia 40 % vuodessa, urheilijoiden stipendejä 50 % vuodessa ja urheiluvalmennuksen tukiaisia 50 % vuodessa.

Haloo?!