Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seksuaalisuus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

Eija-Riitta Korhola, meet Barbra Streisand

Eija-Riitta Korhola, Kokoomus




Iltalehti:

Pitkitetty orgasmi

Kirjoittanut Eija-Riitta Korhola


Keskiviikkona olin todistamassa europarlamentin täysistunnossa merkillistä hetkeä, kun salissa keskusteltiin EU:n tulevaisuuden energialinjauksista sekä siitä, mitä Japanin ydinturmasta pitää oppia. En ole koskaan nähnyt vihreitä niin innoissaan ja kiihtyneinä.

Kollegani ovat Tsernobyl-ajan nuoria aikuisia, joille ydinvoiman pelkäämisestä tuli elämäntehtävä. Neljännesvuosisadan odottelu toi neitsyeille kauan odotetun kokemuksen ja teeskentelemättömän, pitkitetyn orgasmin.(lihavointi M. Ellilä)

Koska eka kerta on aina eka kerta, piti sitä tietysti kehua. (lihavointi M. Ellilä) Niinpä muutaman tädin puheissa Fukushiman tähänastiset kaksi uhria oli vaihtunut kolmeenkymmeneentuhanteen kuolleeseen. Kiittelivät, kuinka oikeassa olivat olleet. Sumentunein simin he kehuivat toisilleen: mitä minä sanoin – oli kannattanut odottaa tätä päivää. Äijät olivat häveliäämpiä oman ekakertansa tuulettamisessa, mutta kyllä hekin hekumoivat (lihavointi M. Ellilä) toistamalla, että ydinvoima on nyt todettu vaaralliseksi kerta toisensa jälkeen – unohtui vain kertoa, miten.

Yhtä kaikki, ilma oli käsinkosketeltavan sakeana estrogeenipöllystä ja testosteronista, kun onnettomuuden luvuilla masturboitiin. (lihavointi M. Ellilä)




Iltalehti:
Pääkirjoitus 9.4.2011: Kirkon vedettävä raja äärisuuntiin

Lauantai 9.4.2011

Aiemmin kristillisdemokraattina vaikuttaneen Eija-Riitta Korholan tuore blogi heijastaa monien uskovaisten suurta kiinnostusta seksiin.

Väittely homoseksuaalisuudesta on kertonut, että seksi kiinnostaa usko vaisia kovasti. Tämä on saattanut heijastua jopa kiistaan naispappeudesta. Onhan seksi tärkeää, mutta kohtuus kaikessa.

Kuvaavasti kristillisdemokraatteja aiemmin edustanut "olkapäämeppi" Eija-Riitta Korhola on blogissaan mollannut vihreiden ydinvoimakantaa ilmauksin, jotka tuovat mieleen puberteetissaan hikoilevan nuorukaisen (IS 8.4.). Korhola on myös kertonut siivoavansa minihameessa puolisoaan ilahduttaakseen.



Uusi Suomi:
Korhola kantelee Iltalehdestä: ”Törkeä kirjoitus”
Päivitetty: 13.4.2011 13:39

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) harkitsee kantelevansa Julkisen sanan neuvostoon Iltalehden pääkirjoituksesta. Lehden blogistina toimisen hän on jo lopettanut.

Iltalehti rinnasti lauantain pääkirjoituksessaan Korholan vanhoillislestadiolaisiin lahkoihin ja niiden pedofiliapaljastuksiin. Rinnastuksen kimmokkeena oli Korholan kohuttu blogi, jossa hän kritisoi vihreiden ydinvoima-asenteita poikkeuksellisin seksivertauksin.

”Aiemmin kristillisdemokraattina vaikuttaneen Eija-Riitta Korholan tuore blogi heijastaa monien uskovaisten suurta kiinnostusta seksiin”, totesi Iltalehti jutussaan, jonka pääkuvaksi Korhola oli päässyt. Europarlamentaarikon kuvan yllä lehti kertoi, että lestadiolaisten seksiskandaalissa on käytetty uskontoa väärin hyväksi.

Korholan mielestä Iltalehden tulkinta on törkeä ja outo.

–Minut on asiattomasti liitetty tähän, sanoo Korhola Uudelle Suomelle.

–Ottaen huomioon kuvan, kuvatekstin, otsikoinnin ja pääkirjoituksen koko sisällön katson, että minut henkilönä on asiattomasti yhdistetty uskonnollisiin ääriliikkeisiin, orgioihin ja pedofiliaan, kirjoitti Korhola jo aiemmin blogissaan.

Korholan mukaan kantelun tekeminen on harkinnassa.

–En ole vielä sitä tehnyt, mutta se on mahdollista, hän sanoo.

Korholan mukaan hän ei saanut Iltalehden päätoimittaja Kari Kivelältä minkäänlaista selitystä pääkirjoitukselle, kun ilmoitti lopettavansa blogistina.

–Ei häneltä herunut kommenttia, sanoo Korhola.

Uusi Suomi ei tiistai-iltana tavoittanut Kari Kivelää kommentoimaan tapausta. Keskiviikkona Kivelä kommentoi pääkirjoituksesta noussutta kohua näin:

–Ymmärrämme hyvin niitä lukijoita, joiden mielestä pääkirjoitus olisi ollut muodoltaan selkeämpi, jos se olisi keskittynyt juuri uutisoituihin lestadiolaisten väärinkäytöksiin. Mutta ei kirjoitus sentään Korholan blogia lestadiolaisten väärinkäytöksiin yhdistä, toteaa Kivelä.

–Iltalehti on riippumaton ja moniarvoinen media. Jotta tämä toteutuu, on tärkeää, että eri kirjoittajilla; niin toimittajilla, pääkirjoitustoimittajilla kuin blogisteillakin on laaja ilmaisunvapaus. Moniarvoisuuden edellytys on puolestaan myös keskenään erilaisten ja toisestaan poikkeavien näkemysten julkaiseminen.

Iltalehti katsoi kyseisessä pääkirjoituksessaan paljastusten vanhoillislestadiolaisten lahkojen pedofiliasta ja väittelyn homoseksualisuudesta kertoneen, että ”seksi kiinnostaa uskovaisia kovasti”. Tämän jälkeen pääkirjoitus löysi yllättäen esimerkiksi Korholan.

–Kuvaavasti kristillisdemokraatteja aiemmin edustanut "olkapäämeppi" Eija-Riitta Korhola on blogissaan mollannut vihreiden ydinvoimakantaa ilmauksin, jotka tuovat mieleen puberteetissaan hikoilevan nuorukaisen, kirjoitti Iltalehti.




Eija-Riitta Korhola on mielestäni perverssi.

Normaali ihminen ei kirjoita ydinvoimakeskustelusta niin voimakkaasti seksuaalisin termein kuin Korhola.

Korhola on selvästi seksimaanikko. Normaali ihminen ei näe ydinvoimaa koskevan keskustelun ja seksuaalisuuden välillä mitään yhteyttä. Korhola on perverssi, joka näkee seksiä kaikkialla.

Korhola ei ole psyykkisesti terve, normaali ihminen. Korhola on seksuaalisesti perverssi, häiriintynyt ihminen.

Jo aiemmin Korhola on kirjoittanut hekumallisesti mm. Alexander Stubbin kyrvästä.

Kun EUROPEAN VOICE-nimisessä lehdessä (14 - 20 JULY 2005) oli karikatyyri Stubbista saunassa, Eija-Riitta Korhola sanoi olevansa Stubbin vaimon puolesta iloinen Stubbin hyvästä erektiosta.

Normaali ihminen ei kirjoittaisi tällaista seksiläppää kommenttina europarlamentaarikkokollegastaan. Eija-Riitta Korhola on seksimaanikko, joka näkee seksiä kaikkialla.

Kun Iltalehti nyt kommentoi pääkirjoituksessaan tätä Korholan seksihulluutta, Korhola ryhtyy vaatimaan sensuuria.

Onneksi emme elä Neuvostoliitossa, jossa poliittisten vallanpitäjien kritisointi on kielletty. Korhola yrittää kieltää Iltalehteä kommentoimasta hänen seksimaanisuuttaan, mutta tuollaiset sensuurivaatimukset eivät nykyaikana voi mennä läpi.

Poliitikoilla ei ole mitään oikeutta kieltää heitä kritisoivia kirjoituksia. Nykyaikana ihmiset eivät siedä sensuuria, joten ihmiset ryhtyvät ihan piruuttamaan levittämään tuota kirjoitusta nimenomaan vastustaakseen sensuuria.

Korholan hysteerinen, sairas, vittumainen sensurointiyritys johtaa siihen, että tuo kirjoitus saa paljon enemmän julkisuutta.

Ihmiset levittävät tätä kirjoitusta ympäri nettiä juuri siksi, että tuo perverssi ämmä yritti sensuroida sen. Tätä kutsutaan Streisand-efektiksi:

The Streisand effect is a primarily online phenomenon in which an attempt to censor or remove a piece of information has the unintended consequence of causing the information to be publicized widely and to a greater extent than would have occurred if no censorship had been attempted. It is named after American entertainer Barbra Streisand, following a 2003 incident in

which her attempts to suppress photographs of her residence inadvertently generated further publicity.

As early as 1993, John Gilmore observed that "the Net treats censorship as damage and routes around it."[1] Examples of such attempts include censoring a photograph, a number, a file, or a website (for example via a cease-an

d-desist letter). Instead of being suppressed, the information receives extensive publicity, often being widely mirrored across the Internet or distributed on file-sharing networks.[2][3]

Mike Masnick originally coined the term Streisand effect in reference to a 2003 incident in which Barbra Streisand unsuccessfully a

ttempted to sue photographer Kenneth Adelman and Pictopia.com for US$50 million in an attempt to have the aerial photograph of her mansion removed from the publicly available collection of 12,000 California coastline photographs, citing privacy concerns.[2][4][5] Adelman stated that he was photographing beachfront property to document coastal erosion as part of the California Coastal Records Project.[6] As a result of the case, public knowledge of the picture increased substantially and it became popular on the Internet, with more than 420,000 people visiting the site over the following month.[7]

Barbra Streisand, as in "Streisand effect"




Eija-Riitta Korhola, meet Barbra Streisand.




torstaina, lokakuuta 14, 2010

Homoavioliitot, homojen adoptio-oikeus, homojen kirkollinen vihkiminen




Homo- ja lesbosuhteiden kutsuminen avioliitoksi on orwellilaista semantiikkaa, jonka tarkoituksena on keinotekoisesti muuttaa kielenkäyttöä ja sitä kautta aivopestä ihmisiä.

En kannata ikiaikaisten, institutionalisoituneiden, ihmisten elämään ratkaisevasti vaikuttavien kulttuurillisten käytäntöjen tahallista vääristelyä poliittisilla päätöksillä ja spontaanisti muodostuneen, luontevan kielenkäytön vääristelyä vakiintuneiden käsitteiden keinotekoisella uudelleenmäärittelyllä poliittisesti korrektin muoti-ideologian vuoksi.

Avioliiton käsitteen merkityksen laajentaminen koskemaan myös homo- ja lesbosuhteita olisi sama asia kuin esimerkiksi käsitteen "joulu" laajentaminen koskemaan myös ramadania. Se on asioiden vääristelyä eli valehtelemista.

Sanat eivät voi tarkoittaa ihan mitä tahansa. Sanoilla on tietty vakiintunut merkitys.

Tuhansien vuosien aikana vakiintunutta käsitettä ei pidä vääristellä hetken mielijohteesta vain siksi, että jotkut marginaalifraktiot haluaisivat jonkin sanan X tarkoittavan jotain muuta kuin sen sanan yleistä merkitystä.

Esimerkiksi lehmiä ei pidä kutsua hevosiksi vain siksi, että joku pelle haluaisi sanan hevonen tarkoittavan myös lehmiä.

Tässä on siis kyse ensisijaisesti semantiikasta, ei niinkään konkreettisista ihmisoikeuksista. Kannatan homoille yleisesti samoja juridisia oikeuksia kuin heteroille lukuunottamatta adoptio-oikeutta tai oikeutta hedelmöityshoitoihin.

Lapsilla pitää olla isä ja äiti. Koska kaksi homoa tai kaksi lesboa eivät ole isä ja äiti, homo- tai lesboparille ei pidä antaa adoptiolapsia.

Kirkolta pitää poistaa vihkimisoikeus. Vain siviiliavioliiton on oltava juridisesti pätevä. Uskonnollisilla yhteisöillä ei pidä olla mitään viranomaisvaltaa, kuten valtaa vahvistaa avioliitto juridisesti.

Kirkko saa itse päättää, miten suhtautuu homoihin. Kirkko pitää erottaa valtiosta. Kirkon juridinen asema ei saa poiketa minkä tahansa yrityksen tai yhdistyksen asemasta.


tiistaina, lokakuuta 12, 2010

Naiset antoivat pillua miehelle, mies tuomittiin "hyväksikäytöstä" vankilaan


kuvassa oleva nuori nainen ei liity tapaukseen


IS:
Kansanparantaja vankilaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä

11.10.2010 11:10

Kansanparantaja on tuomittu vuodeksi ja yhdeksäksi kuukaudeksi vankilaan neljästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus määräsi 61-vuotiaan miehen myös yli 30 000 euron korvauksiin korkoineen.

Rikokset tehtiin vuosina 2003-2006. Naiset päätyivät tahtomattaan toistuvasti seksiin miehen kanssa.

Oikeuden mukaan mies käytti tietoisesti suggestiivisia menetelmiä. Taivuttelu käsitti muun muassa lupauksia, uhkauksia, pelottelua ja käskyjä.

Naiset olivat aluksi miehen asiakkaita vaivojensa vuoksi. Mies oli kehunut kutakin naisista erityislaatuiseksi kyvyksi ja kehottanut tulemaan kursseille opettelemaan kansanparannusta.

Seksuaalinen hyväksikäyttö alkoi kursseilla ja jatkui muun muassa puhelimessa. Mies kielsi naisia puhumasta saamastaan opetuksesta, tai muuten hän tekisi heidän elämänsä hankalaksi. Hän oli kursseilla näyttänyt, miten pystyy vaikuttamaan toisen ihmisen mieleen.



Miten tämä on mahdollista?

Miten tuomioistuin voi uskoa tuollaiseen taikauskoon?

Ei ole olemassa mitään taikatemppuja, joilla ihminen pystyy saamaan toisen ihmisen valtaansa. Kukaan ei voi "suggestiivisia menetelmiä" käyttämällä taivuttaa aikuista ihmistä harrastamaan seksiä vastoin tahtoaan.

Nämä neljä naista antoivat pillua ko. miehelle omasta vapaasta tahdostaan. Sitten jälkikäteen he ovat väittäneet miehen "hyväksikäyttäneen" heitä. Naiset väittivät harrastaneensa seksiä ko. miehen kanssa "tahtomattaan" ikään kuin he eivät olisi itse lainkaan kyenneet päättämään tavaransa antamisesta.

Miten tällainen syyte menee läpi oikeudessa? Millaisia idiootteja Suomessa on tuomareina ja käräjäoikeuden lautamiehinä?


Kommentti HS:n keskustelupalstalta:

Matti 11.10.2010 12:45

ja sopivia uhreja voi todellakin manipuloida niin, etteivät he pysty vastustamaan hyväksikäyttäjää.



Niin, ainakin naisia. Jos joku mies väittäisi joutuneensa "tahtomattaan toistuvasti seksiin naisen kanssa", ei välttämättä menisi läpi oikeudessa.

Tasa-arvo ei ainakaan näissä toteudu, koska oikeus ja yleinen mielipide pitää naisia edelleen tahdottomina ja mielipiteettöminä olentoina, joiden jokainen teko on jonkun toisen vastuulla - ja tarpeen vaatiessa jonkun toisen syytä!



Naiset vain "päätyivät" harrastamaan seksiä ikään kuin he eivät olisi voineet itse päättää asiasta. Naiset muka TOISTUVASTI harrastivat seksiä ko. miehen kanssa TAHTOMATTAAN. Jostain kumman syystä ko. naiset itse kävivät ko. miehen luona ihan vapaaehtoisesti. Kukaan ei aseella uhaten pakottanut heitä menemään hänen luokseen.

Jos joku mies oikeasti harrastaa seksiä naisen kanssa vastoin tämän tahtoa, kyseessä on raiskaus. Raiskattu nainen ei MENE OMA-ALOITTEISESTI KÄYMÄÄN RAISKAAJAN LUONA YHÄ UUDESTAAN JA UUDESTAAN.

Nämä naiset kuitenkin menivät ko. miehen luokse vähän väliä uudestaan ja uudestaan useiden vuosien ajan. Johan tämäkin osoittaa, että kyseessä ei voinut olla raiskaus eikä seksuaalinen hyväksikäyttö. Kukaan naisista ei ollut holhouksenalainen tms. vajaavaltainen. Kaikki olivat juridisesti täysivaltaisia aikuisia ihmisiä.

Miten on mahdollista, että aikuinen nainen ei itse ole vastuussa omasta päätöksestään harrastaa seksiä miehen kanssa? Miten nainen voi mennä useasti saman miehen luokse harrastamaan seksiä ja sitten väittää jälkikäteen joutuneensa hyväksikäytetyksi?

Jos naisilla ei ole mitään omaa tahtoa eikä mitään kykyä päättää itse omista menemisistään ja teoistaan, naisilla ei pitäisi olla äänioikeutta tai oikeustoimikelpoisuutta. Naisilla ei pitäisi olla työpaikkoja, pankkitilejä, autoja, ajokortteja, omia asuntoja jne. Naisten pitäisi olla juridisesti lapsen asemassa.



keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

Miksi autoritaariset sosialistit kutsuvat itseään liberaaleiksi?


Facebookista:



Jussi Halla-aho ihmettelee, miksi niitä, jotka kannattavat voimakasta yhteiskunnan kontrollia ja kaikenlaisia kieltoja, kutsutaan nykyään "liberaaleiksi".


Jiri Salin

Ymmärtääkseni muodissa on painottaa sisältöä eikä metodia, vrt. kriittinen tutkimus, jonka tunnistaa siitä, että tulokset tiedetään etukäteen.

Jirillä hyvä huomio. Liberaalia on olla "liberaalia" mieltä. Liberaalia ei sen sijaan ole se, että suhtauduttaisiin liberaalisti esim. muiden mielipiteisiin. Tai ainakin sellainen on väärää liberaaliutta, jota ei tule liberalismin nimissä suvaita.

Ei se taida olla liberaalia ollenkaan.

Mua on aina jotenkin kiehtonut viime vuosisadan suurten totalitarismien (joista sattuneesta syystä pystyyn jäivät vain punaväriset) ajatus siitä, että on vallankumouksellista kannattaa kyseenalaistamatta mahdollisimman jyrmyä ja sortavaa paskahallintoa ja sen kyseenalaistaminen on vallankumouksen vastaista toimintaa.

Näppituntumalla ja ilman kirjallisuusviitteitä väittäisin, että on olemassa melko suuri ja inhottavan aikaansaapa "Mitä siitäkin tulisi, jos kaikki" -merkkinen joukko ihmisiä, jotka tahtovat laittaa asioihin päälle selkeä nimilaput ja tahtovat, että niiden mukaan mennään. Näin saadaan asiat kuten vapaamielisyys, kriittisyys ja suvaitsevaisuus normitettua selkeästi eikä kenenkään tarvitse enää vaivata päätänsä niiden sisällöllä, paitsi jos joku on tahallaan hankala, mutta sitä sopii kohdella sen mukaan.

Tähän liittyvät myös tiukasti normitettu "kapinallisuus". Hyviä kestotabuja ovat esimerkiksi kristinusko, suomalaisten rasismi ja naisen seksuaalisuus. Puhuttiin niistä miten paljon hyvänsä, ne ovat aina "kipeitä, vaiettuja aiheita", joiden käsittely on toosi rohkeaa ja uria aukovaa.

Samoin on toosi rohkeaa ja kapinallista vaikkapa vastustaa Natoa, Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja
ilmastonmuutosta.

Olen samaa mieltä siitä, että kaikki totalitaristisen järjestelmät kumpuavat nimenomaan yhden genotyypin edustajista, joita on kaikkina ajankohtina tietyn kokoinen osuus väestöstä. Totalitarismin nimi ja väri ovat sinänsä yhdentekeviä.

Taidamme olla tästä asiasta samaa mieltä. Erityisen fantsu tabu mielestäni on naisen itsetyydytys, jonka tabuus on jo ainakin 30 vuotta ilmennyt siitä, että kirjoitetaan lehteen iso juttu, jossa kerrotaan sen edelleen olevan tabu.

Kyllä mä tavallaan noita tyyppejä ymmärrän. Mäkin tykkäisin, jos maailma olisi selkeä ja helppo. Mä vain en enää pääse tätä monimutkaisuutta karkuun enkä pysty suhtautumaan todellisuuteen samalla väkivaltaisuudella.
Naisten itsetyydöilyn tabu on kyllä kumma juttu.. En muista kuka julkkis tässä taannoin taas lehdessä rehvasteli dildoillaan ja valisti että joka naisella pitäisi moinen ryhmysauvva kaapin perukoilla olla. Muttas kun heittäs asiat toisinpäin, niin moniko pitäisi ihailtavana jos suomalainen julkkismies kehuskelisi tekotoosillaan lehdessä :D

Käsitesekaannus johtuu siitä, että Euroopassa on omaksuttu amerikkalainen käsitys liberalismista, joka tarkoittaa siellä demokraattien "Big Government"-politiikkaa mikä vastaa täkäläistä sosiaalidemokratiaa ym. vasemmistolaista tiedostavaa edistyksellisyyttä & holhousta.

Alkuperäinen eurooppalainen liberalismi eli skottilainen klassinen liberalismi on lähes täysin unohdettu ja "liberaalit" (sosialistit) kutsuvatkin sitä uusliberalismiiksi.

Jotta käsitesekaannus olisi täydellinen uusliberaaleja eli useimmiten republikaaneja kutsutaan Amerikassa konservatiiveiksi tai neokonservatiiveiksi (neocon)! Koko sotkusta voidaan syyttää (Amerikan) sosialisteja, jotka kaappasivat itselleen liberalismi-termin ja josta sen vuoksi on tullut kirosana ainakin Yhdysvalloissa...

----Off-topic: Suomen demarit ja vasemmisto apinoi Amerikan demokraatteja monissa sosiaalisissa ja eettisissä kysymyksissä, jotka ovat relevantteja vain amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi vasemmiston asevastaisuuden argumentit on omaksuttu suoraan demokraattien retoriikasta, jolla ei ole mitään kosketuspintaa suomalaiseen yhteiskuntaan. Samoin on monikulttuurisuuden laita: suomalainen vasemmisto pitää monikulttuurisuutta annettuna, koska se pitää ohjenuoranaan Amerikkaa, joka on alusta lähtien rakentunut eri etnisiteettien (tosin alunperin vain valkoisten) varaan toisin kuin Suomi. Suomalaisen kansallisvaltion idea perustuukin tämän vuoksi saksalaiseen nationalismiin, jossa kansalaisuus määräytyy veren mukaan.

Jussi, voitko kertoa, että minkälaisia kieltoja perusteellaan liberaaliudella?

Jaakko: Esim. ne, jotka kannattavat ilmaisunvapauden rajoituksia internetissä (ilmiantonappulat, nimimerkkikiellot jne. jne.), ovat itseään liberaaleiksi kutsuvia ihmisiä. Toinen hyvä esimerkki on ajankohtainen asekeskustelu.

Totalitaristisen liberalismin ruumiillistuma on esim. Jarkko Tontti.


Olli Immonen
Tätä mietin usein itsekin. Tällä nykyisillä "liberaalilla" valtaeliitillä tuntuu olevan erikoinen tarve kontrolloida, hyysätä ja määräillä yksiöitä. Terminä liberalismi on onnistuttu Suomessa saastuttamaan täysin, kun kaiken maailman hyysääjät ja yksilönvapauksien rajoittajat kuvailevat itseään liberaaleiksi. En yhtään ihmettele, miksi jotkut todellisen vapausaatteen kannattajista käyttävät itsestään mieluummin nimitystä "libertaari".


Petri Kaivanto

Kiitos Ramille tiivistyksestä. Kyse on siis käännösvirheestä ameriikasta suomeen, vähän niin kuin "neekeri" -sanankin kohdalla. Sekaannus liberaali-sanan suhteen on jokseenkin täydellinen. Sanoisin kuitenkin, että vanhempien suomalaisten mokuttajien näkemys monikulttuurisuudesta ja sen toteuttamisesta on peräisin pikemmin Neuvostoliitosta kuin USAsta. Kansojen välinen ystävyys jne.

Minä olen amerikkalaisen nettitestin mukaan sosiaaliliberaali, koska en vastusta aborttia jne., mutta koska kannatan aika pientä julkista sektoria, olen vissiin melkein libertaari. Ainakin eduskunnasta katsottuna vaarallinen ääri-whatever.

Jiri Salin
Mä kyllä tykkään, että Rami painottaa liikaa jenkkivaikutusta. En jaksa uskoa että tosta olisi kyse, vaan asialla ovat ehdat väärentämättömät kelottuneet puupäät, joiden mielestä liberaalia on olla liberaalia mieltä ja liberaali mielipide on se, mihin minä ja pojat päädyttiin kun oltiin 21.




Petri Kaivanto

Tärähtäneistö on puheista päätellen henkisesti enimmäkseen alle tuon 21:n (entinen täysi-ikäisyys). Koska kalja on saatu kioskeihin, populaarikulttuuri kaikkialle, niin nyt tavoitteet ovat uudet. Esim. amerikkalaiset mustien asuttamat ghetot meillekin! Muuten ei Suomi ole kuulemma sivistysvaltio, vaan fasistinen monokulttuuri. Tämän tavoitteen vastustaminen on epäliberaalia.

Jiri Salin
Petri,mäkin olen päätynyt vähän samaan ajatukseen. Way back kasarilla jutun juoni oli, että Suomi on niin junttila, kun meillä ei ole edes, ja edes'siä on sittemmin saatu runsaasti.


Ilkka Ryhänen

Mietin yksi päivä tätä, että minkälainen taantumuksen aika oikein tuleekaan jos vihervasemmisto pääsee jylläämään. Jo nyt matkustelua halutaan kieltää ilmastonmuutoksen nimissä. Aletaan sensuroimaan ja tätä kautta vapaa tiedonvälitys kielletään. Suomessa on vielä valmiiksi Ylen ja hesarin kautta valistuksen kautta tiedonvälitystä lähestyvä media josta hyppy täyteen propagandaan ei ole kovin suuri.

Jiri, Ramilla on kyllä mielestäni pointti mitä jenkkivaikutukseen tulee. Nimenomaan amerikkalaisen vasemmiston ideat saapuvat Suomeen tyypillisesti n. 20 vuoden viiveellä. Siinä vaiheessa, kun niitä aletaan meillä hehkuttaa yhteiskuntatieteiden viimeisenä sanana, ne on yleensä jo ehditty hylätä synnyinsijoillaan.

Hyviä esimerkkejä ovat monikultturistinen kontaktiteoria sekä positiivinen syrjintä, joista kumpikin on vähin äänin kuopattu meren takana. Meillä koko utopia perustuu niihin.

En mä sitä sano ettei mitään vaikutusta olisi, mutta tätä liberaali-termin kulkeutumista mä en mielestäni tunnista.

Tämän päivän liberaalit ovat edellisen sukupolven liberaalin kasvatuksen hedelmiä. Heistä viisaimmait ovat huomanneet, että ainoa tapa kontrolloida tätä porukkaa ovat tiukat valtion puolelta tulevat säännökset.

Vapaa kasvatus -> holtiton ja vastuuton aikuisuus -> tiukat säännöt.

Toisilla kasvatus ei ollut niin vapaata, joten kontrollejakaan ei tarvita niin paljoa.