Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iltalehti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Iltalehti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011

Eija-Riitta Korhola, meet Barbra Streisand

Eija-Riitta Korhola, Kokoomus




Iltalehti:

Pitkitetty orgasmi

Kirjoittanut Eija-Riitta Korhola


Keskiviikkona olin todistamassa europarlamentin täysistunnossa merkillistä hetkeä, kun salissa keskusteltiin EU:n tulevaisuuden energialinjauksista sekä siitä, mitä Japanin ydinturmasta pitää oppia. En ole koskaan nähnyt vihreitä niin innoissaan ja kiihtyneinä.

Kollegani ovat Tsernobyl-ajan nuoria aikuisia, joille ydinvoiman pelkäämisestä tuli elämäntehtävä. Neljännesvuosisadan odottelu toi neitsyeille kauan odotetun kokemuksen ja teeskentelemättömän, pitkitetyn orgasmin.(lihavointi M. Ellilä)

Koska eka kerta on aina eka kerta, piti sitä tietysti kehua. (lihavointi M. Ellilä) Niinpä muutaman tädin puheissa Fukushiman tähänastiset kaksi uhria oli vaihtunut kolmeenkymmeneentuhanteen kuolleeseen. Kiittelivät, kuinka oikeassa olivat olleet. Sumentunein simin he kehuivat toisilleen: mitä minä sanoin – oli kannattanut odottaa tätä päivää. Äijät olivat häveliäämpiä oman ekakertansa tuulettamisessa, mutta kyllä hekin hekumoivat (lihavointi M. Ellilä) toistamalla, että ydinvoima on nyt todettu vaaralliseksi kerta toisensa jälkeen – unohtui vain kertoa, miten.

Yhtä kaikki, ilma oli käsinkosketeltavan sakeana estrogeenipöllystä ja testosteronista, kun onnettomuuden luvuilla masturboitiin. (lihavointi M. Ellilä)




Iltalehti:
Pääkirjoitus 9.4.2011: Kirkon vedettävä raja äärisuuntiin

Lauantai 9.4.2011

Aiemmin kristillisdemokraattina vaikuttaneen Eija-Riitta Korholan tuore blogi heijastaa monien uskovaisten suurta kiinnostusta seksiin.

Väittely homoseksuaalisuudesta on kertonut, että seksi kiinnostaa usko vaisia kovasti. Tämä on saattanut heijastua jopa kiistaan naispappeudesta. Onhan seksi tärkeää, mutta kohtuus kaikessa.

Kuvaavasti kristillisdemokraatteja aiemmin edustanut "olkapäämeppi" Eija-Riitta Korhola on blogissaan mollannut vihreiden ydinvoimakantaa ilmauksin, jotka tuovat mieleen puberteetissaan hikoilevan nuorukaisen (IS 8.4.). Korhola on myös kertonut siivoavansa minihameessa puolisoaan ilahduttaakseen.



Uusi Suomi:
Korhola kantelee Iltalehdestä: ”Törkeä kirjoitus”
Päivitetty: 13.4.2011 13:39

Europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) harkitsee kantelevansa Julkisen sanan neuvostoon Iltalehden pääkirjoituksesta. Lehden blogistina toimisen hän on jo lopettanut.

Iltalehti rinnasti lauantain pääkirjoituksessaan Korholan vanhoillislestadiolaisiin lahkoihin ja niiden pedofiliapaljastuksiin. Rinnastuksen kimmokkeena oli Korholan kohuttu blogi, jossa hän kritisoi vihreiden ydinvoima-asenteita poikkeuksellisin seksivertauksin.

”Aiemmin kristillisdemokraattina vaikuttaneen Eija-Riitta Korholan tuore blogi heijastaa monien uskovaisten suurta kiinnostusta seksiin”, totesi Iltalehti jutussaan, jonka pääkuvaksi Korhola oli päässyt. Europarlamentaarikon kuvan yllä lehti kertoi, että lestadiolaisten seksiskandaalissa on käytetty uskontoa väärin hyväksi.

Korholan mielestä Iltalehden tulkinta on törkeä ja outo.

–Minut on asiattomasti liitetty tähän, sanoo Korhola Uudelle Suomelle.

–Ottaen huomioon kuvan, kuvatekstin, otsikoinnin ja pääkirjoituksen koko sisällön katson, että minut henkilönä on asiattomasti yhdistetty uskonnollisiin ääriliikkeisiin, orgioihin ja pedofiliaan, kirjoitti Korhola jo aiemmin blogissaan.

Korholan mukaan kantelun tekeminen on harkinnassa.

–En ole vielä sitä tehnyt, mutta se on mahdollista, hän sanoo.

Korholan mukaan hän ei saanut Iltalehden päätoimittaja Kari Kivelältä minkäänlaista selitystä pääkirjoitukselle, kun ilmoitti lopettavansa blogistina.

–Ei häneltä herunut kommenttia, sanoo Korhola.

Uusi Suomi ei tiistai-iltana tavoittanut Kari Kivelää kommentoimaan tapausta. Keskiviikkona Kivelä kommentoi pääkirjoituksesta noussutta kohua näin:

–Ymmärrämme hyvin niitä lukijoita, joiden mielestä pääkirjoitus olisi ollut muodoltaan selkeämpi, jos se olisi keskittynyt juuri uutisoituihin lestadiolaisten väärinkäytöksiin. Mutta ei kirjoitus sentään Korholan blogia lestadiolaisten väärinkäytöksiin yhdistä, toteaa Kivelä.

–Iltalehti on riippumaton ja moniarvoinen media. Jotta tämä toteutuu, on tärkeää, että eri kirjoittajilla; niin toimittajilla, pääkirjoitustoimittajilla kuin blogisteillakin on laaja ilmaisunvapaus. Moniarvoisuuden edellytys on puolestaan myös keskenään erilaisten ja toisestaan poikkeavien näkemysten julkaiseminen.

Iltalehti katsoi kyseisessä pääkirjoituksessaan paljastusten vanhoillislestadiolaisten lahkojen pedofiliasta ja väittelyn homoseksualisuudesta kertoneen, että ”seksi kiinnostaa uskovaisia kovasti”. Tämän jälkeen pääkirjoitus löysi yllättäen esimerkiksi Korholan.

–Kuvaavasti kristillisdemokraatteja aiemmin edustanut "olkapäämeppi" Eija-Riitta Korhola on blogissaan mollannut vihreiden ydinvoimakantaa ilmauksin, jotka tuovat mieleen puberteetissaan hikoilevan nuorukaisen, kirjoitti Iltalehti.




Eija-Riitta Korhola on mielestäni perverssi.

Normaali ihminen ei kirjoita ydinvoimakeskustelusta niin voimakkaasti seksuaalisin termein kuin Korhola.

Korhola on selvästi seksimaanikko. Normaali ihminen ei näe ydinvoimaa koskevan keskustelun ja seksuaalisuuden välillä mitään yhteyttä. Korhola on perverssi, joka näkee seksiä kaikkialla.

Korhola ei ole psyykkisesti terve, normaali ihminen. Korhola on seksuaalisesti perverssi, häiriintynyt ihminen.

Jo aiemmin Korhola on kirjoittanut hekumallisesti mm. Alexander Stubbin kyrvästä.

Kun EUROPEAN VOICE-nimisessä lehdessä (14 - 20 JULY 2005) oli karikatyyri Stubbista saunassa, Eija-Riitta Korhola sanoi olevansa Stubbin vaimon puolesta iloinen Stubbin hyvästä erektiosta.

Normaali ihminen ei kirjoittaisi tällaista seksiläppää kommenttina europarlamentaarikkokollegastaan. Eija-Riitta Korhola on seksimaanikko, joka näkee seksiä kaikkialla.

Kun Iltalehti nyt kommentoi pääkirjoituksessaan tätä Korholan seksihulluutta, Korhola ryhtyy vaatimaan sensuuria.

Onneksi emme elä Neuvostoliitossa, jossa poliittisten vallanpitäjien kritisointi on kielletty. Korhola yrittää kieltää Iltalehteä kommentoimasta hänen seksimaanisuuttaan, mutta tuollaiset sensuurivaatimukset eivät nykyaikana voi mennä läpi.

Poliitikoilla ei ole mitään oikeutta kieltää heitä kritisoivia kirjoituksia. Nykyaikana ihmiset eivät siedä sensuuria, joten ihmiset ryhtyvät ihan piruuttamaan levittämään tuota kirjoitusta nimenomaan vastustaakseen sensuuria.

Korholan hysteerinen, sairas, vittumainen sensurointiyritys johtaa siihen, että tuo kirjoitus saa paljon enemmän julkisuutta.

Ihmiset levittävät tätä kirjoitusta ympäri nettiä juuri siksi, että tuo perverssi ämmä yritti sensuroida sen. Tätä kutsutaan Streisand-efektiksi:

The Streisand effect is a primarily online phenomenon in which an attempt to censor or remove a piece of information has the unintended consequence of causing the information to be publicized widely and to a greater extent than would have occurred if no censorship had been attempted. It is named after American entertainer Barbra Streisand, following a 2003 incident in

which her attempts to suppress photographs of her residence inadvertently generated further publicity.

As early as 1993, John Gilmore observed that "the Net treats censorship as damage and routes around it."[1] Examples of such attempts include censoring a photograph, a number, a file, or a website (for example via a cease-an

d-desist letter). Instead of being suppressed, the information receives extensive publicity, often being widely mirrored across the Internet or distributed on file-sharing networks.[2][3]

Mike Masnick originally coined the term Streisand effect in reference to a 2003 incident in which Barbra Streisand unsuccessfully a

ttempted to sue photographer Kenneth Adelman and Pictopia.com for US$50 million in an attempt to have the aerial photograph of her mansion removed from the publicly available collection of 12,000 California coastline photographs, citing privacy concerns.[2][4][5] Adelman stated that he was photographing beachfront property to document coastal erosion as part of the California Coastal Records Project.[6] As a result of the case, public knowledge of the picture increased substantially and it became popular on the Internet, with more than 420,000 people visiting the site over the following month.[7]

Barbra Streisand, as in "Streisand effect"




Eija-Riitta Korhola, meet Barbra Streisand.




torstaina, maaliskuuta 03, 2011

Jani Toivola, Hommaforum, Iltalehti, toimittaja Leena Ylimutka





Iltalehti
ja Aamulehti ovat viime päivinä levittäneet tarinaa, että Vihreiden kansanedustajaehdokas, mulattihomo Jani Toivola olisi joutunut jonkinlaisten uhkauksien kohteeksi. Aluksi näitä uhkauksia väitettiin esitetyn Suomen Sisu ry:n sähköpostilistalla, sittemmin väitettiin uhkauksia olleen hommaforumilla.

Katson joutuvani kommentoimaan tätä tapausta, koska hommaforumin ylläpitäjän Matias Turkkilan kommentissa näihin väitteisiin siteerattiin minun kirjoitustani ainoana hommaforumilta löytyvänä Jani Toivolaan kohdistuvia uhkauksia koskevana kirjoituksena.

Jussi Halla-aho julkaisi tämän Matias Turkkilan selostuksen asiasta omilla sivuillaan, joten monet saattavat lukea Turkkilan siteeraaman pätkän minun tekstistäni Halla-ahon sivuilta:


2.3.2011

Jani Toivolan vaalikampanja

Odotettavissa on ollut, että tulevista eduskuntavaaleista tulee perussuomalaisen uhan vuoksi likaisimmat miesmuistiin. Yllätyksenä ei tule sekään, että likaisista tempuista vastaa etiikkapuolue Vihreät. Ehdokas Jani Toivolan tuore säälin- ja huomionkalastelutempaus kertoo surullisella tavalla ehdokkaan, hänen puolueensa sekä Iltalehden alennustilasta. Lainaan tähän sellaisenaan Homma ry:n puheenjohtajan, Matias Turkkilan, Hommaforumilla tänään julkaiseman tiedotteen:

(...)

Forumin yleisellä puolella on runsaasti viestejä, joissa Janin nimi mainitaan. Tähän mennessä ainoa viesti, jossa puhutaan samassa yhteydessä väkivallasta sekä Toivolasta, on Mikko Ellilän kirjoittama ja kuuluu seuraavasti:

"Miksi Jani Toivolan kaltainen flamboyant homosexual moittii kristillistä kirkkoa sen tavasta vältellä homoseksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä, mutta ei sanallakaan kritisoi muslimien tapaa esittää tappouhkauksia homoille?

Islamin mukaan homoseksuaalisuus on kuolemansynti. Islamilaisen lain eli sharian mukaan homoseksuaalisuudesta annetaan kuolemanrangaistus. Miksi tämä ei lainkaan häiritse Jani Toivolan kaltaista julkihomoa?

Jos muslimit tulevat valtaan, Jani Toivola teloitetaan välittömästi homoseksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

Miksi tämä ei lainkaan häiritse Jani Toivolaa? Miksi hän ei lainkaan kritisoi islamia?

Miksi Suomessa ei kukaan homo vastusta muslimeja, jotka haluavat tappaa kaikki homot?"

Tätä tekstiä voi tuskin kukaan pitää Toivolaa kohtaan suunnattuna uhkauksena, saati sitten häntä kohtaan kohdistettuna hyökkäyssuunnitelmana. Itse asiassa kyse on päinvastaisesta. Hommaforumin kirjoittajat kun nimenomaisesti eivät toivo Suomesta homoseksuaaleille hengenvaarallista muslimivaltiota, joten hommaforumilaisia pitäisi haukkujen sijasta ennemminkin kiittää Toivolaa kohtaan suuntautuvan hyökkäyksen estämisestä.




Ylläoleva sitaatti kirjoituksestani on osa samaa tekstiä, jonka julkaisin kaksi vuotta sitten tässä blogissa:


Jani Toivola ei hyväksy kirkon homoasenteita


Juontaja-näyttelijä Jani Toivola suomii kovin sanoin luterilaista kirkkoa sen homonäkemysten takia. Toivola sanoi Maikkarin Huomenta Suomessa, että kirkko toimii vastuuttomasti.

– Kuulun yhä kirkkoon ja uskonto on minulle tärkeä, mutta koen olevani hyvin ristiriitaisessa tilanteessa.

– Kirkolla ei vieläkään ei ole selkeää kantaa homoseksuaalisuusasioihin, vaan jotenkin pyöritellään ja kierrellään jatkuvasti koko aihetta. On mielestäni täysin vastuutonta, että näin suuri ja tärkeä yhteiskunnallinen instituutio ei ota mitään kantaa asiaan, pitkään julkisuudessakin homoudestaan puhunut Toivola jyrähti Huomenta Suomessa.

Tästä tulee etsimättä mieleen muutamia kysymyksiä:

1.) Miksi ev.-lut. kirkko on suuri ja tärkeä yhteiskunnallinen instituutio?

Siksi, että se on veronmaksajien rahoilla toimiva valtionkirkko. Jos kirkko erotettaisiin valtiosta, kenenkään ei tarvitsisi kiinnostua kirkon suhtautumisesta homoihin tai ylipäätään kirkon suhtautumisesta mihinkään asiaan.

2.) Miksi homoseksuaalisesti suuntautunut ja ilmeisen häpeilemättömästi homoseksuaalisuuttaan esittelevä (flamboyant homosexual) ihminen kuuluu kristilliseen kirkkoon, jonka pyhän kirjan eli Raamatun mukaan homoseksuaalinen kanssakäyminen on syntiä?

Jos kirkko erotettaisiin valtiosta, kukaan ei automaattisesti kuuluisi kirkkoon juridisesti lapsikasteen kautta. Idea uskonnollisten yhdyskuntien synnynnäisestä jäsenyydestä perustuu nimenomaan valtionkirkkoinstituutioon. Jos valtionkirkkoa ei olisi, ei olisi koskaan säädetty lakia uskonnollisten yhdyskuntien synnynnäisestä jäsenyydestä vanhempien jäsenyyden perusteella.
Eihän esimerkiksi poliittisen puolueen jäsenyyskään periydy automaattisesti vanhemmilta lapsille. Tällöin kukaan homo ei liittyisi homovastaista uskontoa edustavaan kirkkoon.

Juontaja-näyttelijä Jani Toivola kuitenkin ilmeisesti kuuluu kirkkoon synnynnäisesti, koska hän sanoo kuuluvansa kirkkoon yhä. Hänet on siis liitetty kirkkoon vastasyntyneenä, koska hänen vanhempansa ovat kuuluneet kirkkoon. Hän olisi tuskin liittynyt kirkkoon täysi-ikäisenä, koska hän on jo ennen täysi-ikäiseksi tuloaan varmasti tiedostanut olevansa homo. Koska hän ei koe homoseksuaalisuutta syntinä tai häpeänä, hän ei varmaankaan olisi liittynyt homoseksuaalisuutta syntinä pitävään kirkkoon.

3.) Miksi Jani Toivolan kaltainen flamboyant homosexual moittii kristillistä kirkkoa sen tavasta vältellä homoseksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä, mutta ei sanallakaan kritisoi muslimien tapaa esittää tappouhkauksia homoille?

Islamin mukaan homoseksuaalisuus on kuolemansynti. Islamilaisen lain eli sharian mukaan homoseksuaalisuudesta annetaan kuolemanrangaistus. Miksi tämä ei lainkaan häiritse Jani Toivolan kaltaista julkihomoa?

Jos muslimit tulevat valtaan, Jani Toivola teloitetaan välittömästi homoseksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

Miksi tämä ei lainkaan häiritse Jani Toivolaa? Miksi hän ei lainkaan kritisoi islamia?

Miksi Suomessa ei kukaan homo vastusta muslimeja, jotka haluavat tappaa kaikki homot?


Kyseessä oli siis kirjoitus, jossa kauhistelin homojen välinpitämättömyyttä muslimien homovastaisuutta kohtaan. Mielestäni on tekopyhää vaatia ev.-lut. kirkkoa järjestämään homoille kirkkohäitä samaan aikaan kun muslimit haluavat tappaa kaikki homot.

Miten homot ja homomyönteiset tahot kehtaavat syyttää esim. Suomen ev.-lut. kirkkoa suvaitsemattomuudesta homoja kohtaan, kun samaan aikaan samat homot ja homomyönteiset tahot eivät sanallakaan mainitse muslimien halukkuutta tappaa kaikki homot?


Tätä kirjoitukseni koski. Joku lukutaidoton idiootti on ilmeisesti luullut mainintaani muslimien homovastaisuudesta jonkinlaiseksi uhkaukseksi homoille yleisesti ja erityisesti Jani Toivolalle. Tämä idiootti on sitten sanonut Jani Toivolalle, että joku oli uhkaillut häntä hommaforumilla. Iltalehden toimittaja Leena Ylimutka oli kaiken kukkuraksi sekoittanut toisiinsa hommaforumin ja Suomen Sisu ry:n. Äärimmäisen huonoa journalismia. Todella ala-arvoista.

Kukaan lukutaitoinen ihminen ei voi sekoittaa hommaforumia ja Suomen Sisu ry:tä toisiinsa.

Kukaan lukutaitoinen ihminen ei voi luulla, että maahanmuuttokriittisellä ja islamkriittisellä foorumilla esiintyvä maininta muslimien homovastaisuudesta olisi uhkaus homoille. Jokainen lukutaitoinen ihminen näkee, että tämän muslimien homovastaisuuden mainitseminen on nimenomaan islamista uhasta huolestuneen suomalaisen (minun) varoitus muslimien vaarallisuudesta.

1930-luvun alussa, ennen natsien valtaantuloa, joku natsien kannatuksen noususta huolestunut saksalainen on saattanut varoittaa ihmisiä, että natsien tullessa valtaan homot viedään keskitysleireille. Minun kirjoitukseni oli tämäntyyppinen varoitus siitä, että islam on aggressiivinen, militantti homovastainen ideologia.

Tämäntyyppistä varoitusta ei kukaan lukutaitoinen voi tulkita uhkaukseksi homoja kohtaan, vaan varoitukseksi homoille ja homojen ihmisoikeuksista kiinnostuneille. Jos minun mielestäni olisi oikein uhkailla homoja, en olisi huolestunut muslimien halukkuudesta tappaa homot. Olen nimenomaan pöyristynyt siitä, että homot itse eivät ole lainkaan kiinnostuneita muslimien murhanhimoisuudesta heitä kohtaan.

Minua ärsyttää, että yrittäessäni varoittaa homoja muslimien homovastaisuudesta saan homoilta palkakseni vain välinpitämättömyyttä ja suoranaista vihamielisyyttä. Homot eivät itse lainkaan piittaa siitä, että muslimit haluavat tappaa heidät. Tämä on täysin verrattavissa juutalaisten välinpitämättömyyteen natseja kohtaan 1930-luvun Saksassa.

Iltalehden ja Aamulehden valheellisen uutisoinnin kronologia selostettuna hommaforumilla:

« Vastaus #395 : 02.03.2011, 17:38:44 »

Olisi todella viihdyttävää nähdä kuinka Julkisen Sanan Neuvosto kiemurtelee ja vääntää tämän asialliseksi uutisoinniksi. Tähän mennessä tapahtunutta (hakekaa sipsiä ja popcornia):

27.1.2011 - Uudenmaan Vihreät julkistaa Jani Toivolan ehdokkuuden.

Helmikuussa - Toivolan ystävä, jatkossa "Mr. Deep Throat", lähestyy Toivolaa kirjeellä (ei sähköpostilla, facebook-viestillä, puhelulla tai tekstarilla vaan kirjeellä), jossa varoitetaan että joku suunnittelee karmivaa hyökkäystä Toivolaa vastaan mm. siksi että tämä on puoliksi kenialainen. Toivola ei tee rikosilmoitusta mutta miettii onko kampanjointi turvallista ja harkitsee kalliin henkivartijan palkkaamista.

1.3.2011 - Iltalehden juorutoimittaja Leena Ylimutka haastattelee Toivolaa.

Klo 17:51 - "Suomen Sisu suunnittelee hyökkäystä" Iltalehden vaaliuutisten etusivulla koko illan.

Klo 18:31 - "Suomen Sisu suunnittelee hyökkäystä" Aamulehden vaaliuutisten etusivulla seuraavat 15 tuntia.

Tässä välissä - Suomen Sisun ja HommaForumin edustajat ottaa yhteyttä Toivolaan ja toimittajaan ja kyselee että mitvit.

Lainaus käyttäjältä: Matias Turkkila
Soitin IL:n Leena Ylimutkalle. Oli jo kotona, mutta kertoi taustoja silti. Oli ollut tekemässä Janista ihan normihaastattelua ja sitten tullut kysäisseeksi vaalikampanjasta. Tässä yhteydessä Jani oli maininnut ihmisestä, joka oli varoittanut häntä jonkin forumilla näkemänsä viestin perusteella. Leena ymmärsi tämän keskustelun jollain tavalla liittyvän Sisuun.

Sitten soitin Janille. Ei ollut vielä lukenut IL:n uutista, mutta oli jutellut asiasta HS:n toimittajan kanssa ja tiesi, missä mennään. Jani sanoi, että häntä oli lainattu väärin ja lupasi ilmoittaa tästä toimitukselle. Niin teki, ja siksi Sisu poistui alkuperäisestä uutisesta. Leena ei korjausta tehnyt, hän oli jo siltä päivältä lopettanut työt.

N. klo 20:30 - Iltalehti muokkaa uutista muotoon "HommaForumilla suunnitellaan hyökkäystä". Artikkeli pysyy vaaliuutisten etusivulla ainakin seuraavaan iltaan asti.

Klo 21:11 - Ensimmäinen tuntematon lukija kommentoi virheellistä uutista Aamulehdelle. Korjauskehoituksia tulee myöhemmin useita lisää.

Lainaus
Iltalehden uutisessa Suomen Sisu -järjestö onkin salaperäisesti muuttunut Hommaforum-keskustelupalstaksi, mutta uutisen kellonaika on pysynyt entisellään. Hämmentävää.

2.3.2011 klo 11:56 - Aamulehti taipuu palautteeseen vasta kun HommaForumin Turkkila ottaa yhteyttä. Uutista muokataan muotoon "Joku suunnittelee hyökkäystä" ja se pysyy vaaliuutisten etusivulla ainakin seuraavaan iltaan asti.


Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Juho Eerola kommentoi:

Minua vastaan on poliittisin syin tehty jo neljä rikosilmoitusta. Mistään en ole saanut syytettä, enkä tuomiota. Rikosilmoituksista minua vastaan on otsikoitu paikallisessa lehdessä ja uutisissa mielestäni todella isosti. Sitten kun mitään ei ole ilmennyt, on uutinen aina ollut pienenä.

Eli tässäkin nyt revittiin isot uutiset siitä, että me täällä muka suunnittelemme jotain Jani Toivolaa vastaan. Kun käy ilmi että ei suunnitella, ei asiaa oikaista mitenkään.


Nimimerkki Rouge kommentoi hommaforumilla:

« Vastaus #450 : tänään kello 10:45:05 »

Hmm.. Toivola kuulee että Hommassa suunnitellaan hyökkäystä häntä vastaan. Sen jälkeen Toivola
- ei yritä etsiä foorumilta k.o. suunnitelmaa (jota ei sitten löytyisikään),
- ei pyydä ystäväänsä tarkentamaan varoitusta (joka sitten paljastuisi huuhaaksi) ja
- ei tee rikosilmoitusta (joka sitten päätyisi roskakoriin), mutta
- "harkitsee henkivartijan palkkaamista" ja
- kertoo asiasta juorutoimittajalle.
Minkälainen ihminen toimii noin? Ajattelematon, epäluotettava, julkisuudenkipeä I-will-bi-ö-marttyyr. Minusta olisi paree jos Toivola pysyisi idols-tason hassuttelu-höpsöttelyissä eikä koskaan pääsisi päättämään 5 miljoonan ihmisen tärkeistä asioista.

Nimim. CaptainNuiva kommentoi:

« Vastaus #453 : tänään kello 11:34:12 »

Äkkisiltään tulee mieleen itselleen uhri-brändiä rakentava.
Jos ei ole mitään asiallista sanottavaa niin säälipojoilla pyritään eteenpäin.
Tietäen tämän forumin ja luettuani J.Toivolan valituksen Iltalehdestä, en voi muuhun tulokseen tulla.

Todettakoon vielä että minua ei kiinnosta pätkääkään Toivolan ihon väri taikka seksuaalinen suuntaus, niillä asioilla ei ole eikä saa olla ehdokkaalle mitään merkitystä, eduskunta kun on paikka jossa pitäsi ajaa maan etuja eikä tuoda itseään esille uhrin tai millään muullakaan henkilökohtaisella statuksella.