Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauhajoen kusipää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kauhajoen kusipää. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, toukokuuta 30, 2009

Prostituution kriminalisointi on täysin perverssi ajatus





Perussuomalaisten eurovaaliehdokas Freddy van Wonterghem kannattaa bordellien laillistamista.


Tämä järkevä mielipide on saanut jotkut seksuaalisesti ja uskonnollisesti ahdasmieliset, häiriintyneet oliot ryömimään esiin koloistaan. Joku Simo Hankaniemi sanoo jopa kannattavansa prostituoiduille ja heidän asiakkailleen kuolemantuomioita islamilaisen lain eli sharian mukaan:



Olen kieltämisen ja rankaisemisen kannalla. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää eikä hyväksyä. Seksin ostaminen ja myyminen sekä rintamakarkuruus ovat mm. näitä ilmiöitä, joille kannatan nopeata islamilaista tuomiota. Paska ei siitä muuksi muutu, vaikka kuinka harrastaisi skolastiikkaa.



Aikuisten ihmisten keskinäiseen vapaaehtoiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen sekaantuminen valtion väkivaltakoneiston voimin on paskamaista käytöstä, jota kannattavaa saastaista roskaväkeä ei todellakaan pidä hyväksyä.


On aivan sairasta kollektivismia, että valtiovalta määräisi aikuisten ihmisten keskinäisestä vapaaehtoisesta seksistä. Se on nimenomaan seksuaalisesti perverssi ajatus. Kukaan seksuaalisesti terve ihminen ei voi kannattaa seksin sosialisointia. Valtio ei omista ihmisten sukupuolielimiä. Ajatuskin on aivan saastainen ja häiirintynyt. Kukaan normaali ja terve ihminen ei voi olla sitä mieltä, että jokaisen yksittäisen aikuisen ihmisen sukupuolielimien käytöstä pitäisi päättää yhteiskunnallisella tasolla, poliittisessa päätöksenteossa.


Ei tietenkään ole mikään ihme, että tuota mieltä olevat perverssit ihmiset kannattavat nimenomaan islamilaista lakia eli shariaa. Islamhan on tunnetusti perverssi genitaaliuskonto.


Ei myöskään ole mitenkään yllättävää, että Kepun ehdokkaaksi jostain syystä ängennyt äärivasemmistolainen lesbo Johanna Korhonen kannattaa prostituution kriminalisointia. Vasemmistohan vastustaa vapautta kaikissa asioissa.
Jotkut libertaristit levittävät sellaista käsitystä, että oikeisto kannattaa taloudellista vapautta ja vasemmisto "henkilökohtaista vapautta". Tämä käsitys on väärä. Vasemmisto ei kannata minkäänlaista vapautta.
Sitä paitsi lesboksi tunnustautuneen Johanna Korhosen ei pitäisi mitenkään sekaantua heteroseksuaaliseen prostituutioon, koska lesbo ei määritelmän mukaan ymmärrä heteroseksuaalisesta kanssakäymisestä yhtään mitään.
Lesbo ei ylipäätään kykene kuvittelemaan, että joku nainen haluaisi harrastaa seksiä miehen kanssa. Niinpä hän ei myöskään tajua, että joku nainen saattaisi tehdä sitä maksua vastaan. Johanna Korhonen ei kerta kaikkiaan tajua tästä asiasta yhtään mitään, koska hän on lesbo.

Ei myöskään ole yllättävää, että miesvihamielinen militantti feminatsi Anne Moilanen yhtyy tähän sukupuolielimien sosialisointia vaativien perverssien olioiden kuoroon.
Moilasen motiivi tähän aikuisten ihmisten sukupuolielimien toiminnan fanaattiseen kyttäämiseen on tietysti nimenomaan hänen miesvihamielisyytensä. Moilanenhan tunnetusti haluaa ampua miehiä peniksiin ja kiveksiin. Koska prostituoidut ovat enimmäkseen naisia ja heidän asiakkaansa enimmäkseen miehiä, miesvihamielinen pervertikko käyttää prostituution vastustamista keinona hyökätä nimenomaan miehiä vastaan.
Moilasella on sairaita miesten sukupuolielimiin kohdistuvia väkivaltafantasioita. Koska naisprostituoidun miespuolinen asiakas käyttää yhdynnässä prostituoidun kanssa nimenomaan sukupuolielimiään, Moilanen saa prostituutiota ajatellessaan jälleen kerran miesten sukupuolielimiin kohdistuvan perverssin raivokohtauksen.
On helppo nähdä, kuinka Moilanen karjuu kurkku suorana, naama punaisena:
Tasa-arvoasiat ovat tässä maassa niin vitullaan, piru vieköön, että joskus tekisi mieli itkeä. Tai kiljua. Riisuutua alasti. Edes huutaa radiossa.

Että terve vaan, kädetön ja jalaton ja kaikesta päätellen myös aivoton porvarihallitus! Vaikka naisministereitä on enemmän kuin koskaan koko itsenäisen Suomen historiassa, mitä tapahtuu? No ei niin perkele mitään. Hajottaa niin että hiukset lähtee!

Ja sitten, sitten, on vielä tämä ah niin yhteiskunnallisesti tärkeä miesliikkeen nousu. Vaikka tässä mennään naisten tasa-arvon osalta kaikkien tilastojen ja faktojen valossa todellakin päin helvettiä, niin meillä on täällä Suomessa jeppisiä ja jäppisiä, jotka tunkevat julkisuuteen selittämään, että kyllä se on kuulkaa mies, joka on Suomen maassa sorrettu. Antakaa mun kaikki kestää!
Mutta ei. Sillä mitä tekee media? No uutisia näistä jeppis-jippiäisistä! Missä tahansa muualla, missä tahansa saatana sivistysmaassa, nämä uikuttajat naurettaisiin suohon. Mutta Suomessa, tässä tasa-arvon mallimaassa, enemmän tai vähemmän avoimesti sovinistiset toimittajat katsovat, että joo-o, kyllä se nyt niin on, että tasapuolisuuden nimissä, ja kun kerran tasa-arvosta puhutaan, meidän on kuultava myös näitä miesten epätasa-arvosta jankuttavia satukirjailijoita. Arhg!
Siskot! Vielä viimeisen kerran kehotan, kun ruuti on vielä kuivaa: taisteluun! Sivistyksen ja tasa-arvon puolesta, taantumusta ja sovinismia vastaan - Tulta munille!
Moilanen on siis tehnyt peräkkäin 20 radio-ohjelmaa, joissa jokaisessa hän huutaa, huutaa, HUUTAA haluavansa ampua miehiä peniksiin ja kiveksiin. Miksi tällaiselle sairaalle hullulle annetaan lähetysaikaa radiosta? Tämähän on aivan sama asian kuin jos Kauhajoen kusipäälle Matti Saarelle tai Tuusulan kusipäälle Pekka-Eric Auviselle olisi annettu oma radio-ohjelma.

tiistaina, syyskuuta 23, 2008

Kauhajoen välikohtauksesta

On erittäin ikävää, kun henkilö päättää lopettaa elämänsä, mutta vielä pahempaa on, kun hän päättää viedä ainakin kymmenen mukanaan. On erittäin mahdollista, että Suomessakin alkaa leviämään tälläinen kouluammuskelutapahtumien kaltainen tapa. Kuten monet Yhdysvaltain kritisoijat ovat huomauttaneet, tämä on jo melkein arkea siellä.

Minun on aivan pakko liittää tähänkin jotain libertaristista propagandaa. Loppujen lopuksi tämäkin tapaus johtuu julkisesta koulujärjestelmästä.

Koulut palvelevat työntekijöitään, eivät asiakkaitaan eli oppilaita ja näiden vanhempia. Koulujärjestelmää ylläpitävät byrokraatit eivät välitä niinkään oppilaiden menestyksestä tai hyvinvoinnista, vaan he palvelevat koulujen työntekijöitä eli opettajia.

En voi muuta kuin pelätä, koska alkaa tietokonepelien, tv-ohjelmien jne. syyttäminen.

Kansallisen Kokoomuksen kristillis-konservatiiviset, autoritaariset kiihkoilijat alkavat taatusti taistella sananvapautta vastaan vaatimalla tietokonepelien, internetsivustojen ja tv-ohjelmien sensurointia käyttämällä tätä tapausta tekosyynä.

SDP on aina ollut hieman sosialistinen puolue. Heille tämä tapaus on markkinatalouden vika. En voi kuin heristää päätäni tälläisille tapauksille.

Kyseinen henkilö on idiootti (hän on sairaalahoidossa) ja totta puhuen, huolestuneena opiskelijana, toivon hänen kuolemaansa. Pahinta mitä ihmiskunnalle voisi sattua olisi se, että hän tervehtyisi tilanteestaan.