Paul Krugman: USA:n pitäisi velkaantua paljon nykyistä enemmän

William L. Anderson:

The Keynesians, through Paul Krugman and his New York Times megaphone, have been claiming that the original Barack Obama "stimulus" was too little, and the current emphasis on budget cutting at all levels of government is exactly the wrong strategy. Austrians, not surprisingly, believe that this explanation is nonsense, and dangerous nonsense.

In a recent column, Krugman lays out his thesis, and it is useful, for it truly exposes the Keynesian mind at work, and a Keynesian mind that allows for no other explanations as to what is happening. The problem is — and always will be — a lack of "aggregate demand," and the only solution is for governments to spend as though they have hit the jackpot.

Kultakanta ja 1930-luvun lama

Nimimerkki "Tiedemies" kävi kommentoimassa edellistä viestiäni. En viitsi vastata kommenttiosastossa, vaan kirjoitan uuden viestin jatkaakseni saman aiheen käsittelyä hieman laajemmin.

Nimimerkin kommentti perustuu keynesiläiseen teoriaan hintojen joustamattomuudesta. Tunnettu keynesiläinen "pitkällä aikavälillä me kaikki olemme kuolleita"-löpinä liittyy juuri siihen kuvitelmaa, että lyhyellä aikavälillä hinnat ovat jäykkiä. Todellisuudessa hinnat joustavat paljon nopeammin ja helpommin kuin keynesiläiset kuvittelevat.

Nimimerkin kommentissa pahinta huuhaata oli tämä:

1930-luvun suuri lama USA:ssa johtui pääasiassa liian kireästä rahapolitiikasta, joka johti paitsi massiiviseen deflaatioon, myös likviditeettiansaan (ihmiset jemmasivat patjojensa alle niin paljon rahaa kuin vain pystyivät hankkimaan). Kultakanta oli tietysti se tärkein syy, miksi rahapolitiikkaa oli niin vaikea löysätä.

Todellisuudessa 1920-30-luvun rahapolitiikka ei todellakaan johtunut kultakannasta, koska 1920-luvulla USA:n keskuspankki kasvatti liikkeellä olevaa rahamäärää valtavasti (tämähän on mahdotonta todellisessa kultakannassa) ja 1930-luvulla supisti sitä noin kolmanneksella (tämä on niin ikään täysin mahdotonta todellisessa kultakannassa).

USA:ssa oli jo silloin (nimellisestä, näennäisestä virallisesta kultakannasta huolimatta) fractional reserve banking system, jossa tapahtuu luottoekspansiota ja -kontraktiota (katsokaa sanakirjasta käsitteet kassavarantovelvoite ja luotonlaajenemiskerroin, jos ette tunne asiaa).

Puhuin itse edellisessä viestissäni sellaisesta mallista, jossa liikkeellä oleva rahamäärä pysyy vakiona. Kultakannassa rahamäärä pysyy vakiona, jos kultamäärä ei kasva. Kullan määrä maailmassa voi kasvaa vain hitaasti, kultakaivostoiminnan kautta. Jos kultamäärä kasvaa esimerkiksi yhden prosentin vuosivauhtia, tavaroiden ja palveluiden kokonaistuotannon (=bkt) kasvaessa neljä prosenttia vuodessa rahan ostovoima nousee noin kolme prosenttia vuodessa.

Nimimerkin "Tiedemies" kommentissa toistetut meemit ovat sitä Ilta-Sanomien kesätoimittajien juttujen tasoista keynesiläistä löpinää, jota opetetaan totena historian ja yhteiskuntaopin tunnilla peruskoulun yläasteella ja lukiossa. Kyseessä on niin yleinen, mantrana hoettu harhakuvitelma taloushistoriasta, että pieni korjaus on paikallaan.

1930-luvun suuri lamakausi esitetään historiankirjoissa usein esimerkkinä markkinatalouden epäonnistumisesta, mutta todellisuudessa lama johtui äärimmäisen sosialistisesta politiikasta.

USA:ssa ylintä marginaalituloverokantaa korotettiin jo Hooverin presidenttikaudella 39 prosenttiyksikköä (!) ja FDR:n aikana vielä 27 prosenttiyksikköä lisää, 90 prosenttiin!

Lisäksi tullimuureja korotettiin, hintoja ja palkkoja säänneltiin suoraan Mussolinin Italiasta kopioituun tyyliin ja muutenkin toteutettiin aivan uskomattoman sairaita sosialistisia ideoita.

Suomessa 1930-luvun lama meni ohitse paljon nopeammin ja kivuttomammin, koska Suomi oli tuolloin paljon vapaampi markkinatalousmaa kuin USA.

Ks.
Lawrence W. Reed: Great Myths of the Great Depression