Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thomas Taussi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Thomas Taussi. Näytä kaikki tekstit

maanantaina, elokuuta 08, 2011

19-vuotiaat pojat vs. Kokoomuksen kansanedustaja: 6-0





Lasse Männistö, Kokoomuksen kansanedustaja, imbesilli, joka ei tajua mistään mitään


Kansanedustaja Lasse Männistö (kok):


Tarvitsisimme nykyisen kierteen pysäyttämiseksi ja vastaavien kriisien välttämiseksi 17 riitelevän valtiovarainministerin ja yhden keskuspankin sijaan yhden valtiovarainministerin ja vahvan keskuspankin (eli yhteisen finanssipolitiikan) Euroopassa. Taloudellisessa mielessä siis tarvitsemme etenemistä kohti liittovaltiota, olipa tästä sitten mitä mieltä hyvänsä.



Mikko Laakso, 19 v.:

Näkisin itse, että keskittäminen vie valtaa kauemmaksi ihmisistä paikallistasolta yhä korkeammalle. Jos euroopan unioni vahvistaa valtaansa systemaattisesti madaltuu ihmisten valta merkittävästi omiin asioihinsa. Koska... julkinen sektori on erityisen tehoton taloudellinen sektori, niin tuntuu typerältä harmonisoida hyvin heterogeenisten eurooppalaisten talouksien taloutta yhdenmukaiseksi. Koska julkinen sektori, eli poliitikot ovat tunnetusti huonoja suunnittelemaan taloutta, niin nykyistä typerämpää olisi ulkoistaa heidän toimensa vielä astetta ylemmälle tasolle.


19-vuotias tämän vuoden ylioppilas tajuaa yhteiskunnallisista asioista paljon enemmän kuin kolmikymppinen kansanedustaja. Ehdotan Lasse Männistön, tuon imbesillin, erottamista eduskunnasta ja Mikko Laakson valitsemista hänen tilalleen.


Thomas Taussi, 19 v.:

Rehellisemmät ja talouskuria noudattavat valtiot taas joutuvat kärsimään korkeammasta inflaatiota kuin mitä ilmenisi omien valuuttojen vallitessa. Yhteinen valuutta on luonut hyväksikäyttäjiä, ja nyt asia yritetään korjata lisäsääntelyllä, eli halutaan viedä Eurooppa siihen suuntaan, jossa maiden finanssipolitiikka halutaan suunnitella keskusjohtoisesti. Euroopasta on olemassa kaksi erilaista visiota: keskusjohtoinen suunnitteluliittovaltio ja vapaista perustuslaillisista tasavalloista koostuva yhteistyöverkosto. On pelottavaa, että kansainvälisyys ei enää edes oikeistopiireissä tarkoita vapaakauppaa ja yksityisen sektorin toimintaa, vaan liittovaltiojohtoista suunnittelua, rajoituksia ja säädöksiä.


Miksi 19-vuotiaat pojat hakkaavat väittelyssä kolmikymppisen Kokoomuksen kansanedustajan 6-0?

Miksi Kokoomus on täynnä tuollaisia imbesillejä kuin Lasse Männistö?







torstaina, kesäkuuta 24, 2010

Maanpetturi Katainen: Suomen pitää "lunastaa" vaikutusvaltaa lahjoittamalla miljardeja muille maille




Kokoomuksen internet-lehti Verkkouutiset:

Katainen: Suomella suuri sananvalta EU:n talousasioissa

Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan maat, jotka ovat hoitaneet asiansa hyvin, omaavat nyt paljon sananvaltaa EU:ssa.

Katainen tapasi EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroson Brysselissä EU-maiden huippukokouksen aattona. Tapaaminen oli poikkeuksellinen, sillä yleensä komission puheenjohtaja ei uhraa aikaansa yksittäisen jäsenmaan valtiovarainministerille.


Tässä siis Kokoomuksen propagandalehti edustaa todellista orjamoraalia: sitä pidetään hienona juttuna, että Suomen valtiovarainministeri pääsee EU-komission puheenjohtajan juttusille.

EU-komission puheenjohtajaa pidetään niin korkeana herrana, että tämä ei yleensä uhraa aikaansa pelkälle valtiovarainministerille. Sitä siis pidetään jonkinlaisena suosionosoituksena, että EU-komission puheenjohtaja suvaitsee ottaa vastaan Suomen valtiovarainministerin.

Tästä tulee etsimättä mieleen Kekkosen aikana ryssää nöyristelleistä suomalaisista maanpettureista Neuvostoliiton suurlähetystössä käytetty titteli puhkinussittu paskansyöjä (alkukielellä govnojed jobannyi).

Kokoomuslaiset ovat EU-byrokraattien perseennuolijoita, felchaajia.

EU-komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso on kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov ja Katainen hänen uskollinen palvelijansa.

Kokoomus ei pidä Suomea itsenäisenä valtiona. Kokoomus haluaa Suomen olevan provinssi, jonka ministerien täytyy alamaisesti anoa audienssia hänen korkeudeltaan, komissaari Barrosolta. Kukaan kokoomuslainen ei näe tässä mitään ongelmaa, koska Kokoomus ei ole isänmaallinen puolue. Kokoomus vastustaa Suomen itsenäisyyttä ja kannattaa Suomen orjanasemaa Eurostoliiton provinssina. Kokoomuslaiset ovat quislingejä, ottowillekuusisia, vieraan vallan kätyreitä.


Katainen kertoi keskustelustaan Barroson kanssa, että maat jotka ovat hoitaneet asiansa hyvin, Suomi mukaanluettuna, omaavat nyt paljon sanavaltaa.

- Vahvan talouden maana Suomella on paljon sanottavaa. Suomen vaikutusvallan yksi kulmakivi on hoitaa asiat hyvin. Mutta tämä ei ole saavutettu etu vaan se pitää lunastaa nyt uudelleen.


Tässä siis yritetään perustella sitä, että valtiovarainministeri Jyrki Katainen haluaa antaa miljardeja euroja suomalaisten veronmaksajien rahoja Kreikan ja Espanjan hallituksille.

Suomi on "hoitanut asiansa hyvin", koska Suomi ei ole joutunut samanlaiseen konkurssiin kuin Kreikka ja Espanja. Tästä syystä Suomen pitää "lunastaa nyt uudelleen asemansa" antamalla miljardien verran veronmaksajien rahaa Kreikan ja Espanjan velkojen maksuun.

Tätä se Katainen tarkoittaa sanoessaan, että "asiansa hyvin hoitaneena maana" Suomen täytyy nyt "lunastaa asemansa uudelleen". Kataisen mielestä Suomen pitää "lunastaa" vaikutusvaltaa EU:ssa lahjoittamalla miljardeja muille maille.

Hei Katainen: Suomi ei tarvitse mitään "vaikutusvaltaa" muiden maiden asioihin, joten Suomen ei pidä ostaa sitä "vaikutusvaltaa" antamalla rahaa niille muille maille!!

Suomen pitää hoitaa vain omat asiansa. Suomen pitää vastata vain omista veloistaan.

On täysin sairasta perustella suomalaisten veronmaksajien rahojen lahjoittamista muille valtioille sillä naurettavalla argumentilla, että näillä lahjoituksilla Suomen valtio muka saa jotain "vaikutusvaltaa" näiden muiden maiden asioihin.

Katainen kuitenkin ajattelee juuri näin.

Katainen on siis seinähullu.

Kokoomuksessa yleisesti kannatetaan Kataista täysin riippumatta siitä, mitä Katainen tekee. Äskettäin Katainen potki Kokoomuksen jäsenistöä päähän kieltäytymällä noudattamasta puoluekokouksen päätöstä, että pakkoruotsi on poistettava. Tästä huolimatta yksikään Kokoomuksen jäsen - kirjaimellisesti ei yksikään jäsen Kokoomuksen tuhansista jäsenistä - ei ole vaatinut Kataisen erottamista. Tämä osoittaa, että Kokoomuksen tuhannet jäsenet, vailla yhtäkään poikkeusta, ovat pelkkiä Kataisen orjia, tahdottomia idiootteja, robotteja, pelkkiä muurahaisia vailla mitään omaa tahtoa ja omia mielipiteitä.

Valtiovarainministerinä Katainen on kannattanut suomalaisten veronmaksajien rahojen lahjoittamista Kreikalle ja Espanjalle. Yksikään kokoomuslainen ei ole protestoinut millään tavalla. Tämä vahvistaa ylläolevan käsitykseni kokoomuslaisten totaalisesta tietämättömyydestä ja tahdottomuudesta. Kokoomus on pellepuolue, jolla ei ole mitään todellista agendaa. Kokoomus ei ole mitään muuta kuin karnevaalityylistä bilettämistä ja koheltamista. Mitään sisältöä ei ole.

Thomas Taussi:

Kokoomuksen vasemmistolaisilta kilpailijaryhmiltä kuulee usein epäilyksiä, että Toivo-karnevaali olisi vain äänestäjiin kohdistettu taktinen harhautusyritys. Kokoomuksen imagonbrändäys on ollut niin perusteellista, että konservatiivisesta porvaripuolueesta on vuosikymmenen lopulla tullut veikeä koko kansan työväenpuolue. Mainoksista tuttua ihmisläheistä coolface-Kataista saatetaan epäillä trolliksi, joka sisimmässään olisi laskelmoiva hyvinvointivaltiota alas ajava uusliberalistinen ”mastermind”.

Kilpailijat yliarvioivat kokoomusta, jos he uskovat puolueen johdolla olevan karnevaalihumua ylempiä kauaskantoisia strategisia suunnitelmia. Mitään salaista agendaa ei tosiasiassa ole. Tässä tapauksessa kaikki on korkeintaan sitä, miltä se näyttää. Saattaisi jopa luulla, että kokoomusta johdetaan yksisuuntaisesti mainostoimisto Bob Helsingistä käsin.

...
Ajankohtaisimpia poliittisia puheenaiheita Suomessa viime keväänä ovat olleet mm. maahanmuuttopolitiikka sekä valtion taloudellinen tila ja verotus. Tällaisten asioiden siirtäminen henkilökohtaisia ympäristötekoja korostavan teeman varjoon on jo pelottava esimerkki valtapuolueen poliittisuuden trivialisoitumisesta. Henkilökohtaiset vihreät teot eivät edes liity politiikkaan, vaan muistuttaa kansalaisjärjestöjen kampanjointia. Näyttää siltä, ettei vakavia asioita haluttu nostaa keskiöön. Sehän olisi kolhaissut optimistista ja innokasta talkoomieltä.


Kokoomuksen internet-lehti Verkkouutiset:

Suomi sai kiitosta toimistaan ja Barroso toivoi saman työn jatkuvan. Kataisen mukaan Suomi on edelleen yksi Euroopan vahvimmista talouksista.

Suomessa bruttokansantuote on romahtanut noin kymmenen prosenttia.

Vienti on romahtanut vuoden 2008 n. 65 miljardista vuoden 2009 n. 45 miljardiin. Vienti on siis romahtanut n. 20 miljardia euroa eli noin kolmekymmentä prosenttia. Vienti ei edes 1990-luvun alun laman aikana romahtanut minään vuonna näin paljon.

Valtionvelka on kasvanut vuodessa 17 miljardia euroa eli yli sata miljardia markkaa. Valtionvelka ei edes 1990-luvun alun laman aikana kasvanut minään vuonna näin paljon.

Suomessa on siis tällä hetkellä pahempi lama kuin 1990-luvun alussa. Silti Katainen valehtelee, Suomi on yksi Euroopan vahvimmista talouksista.

Kukaan kokoomuslainen ei näe tällaisessa räikeässä valehtelussa mitään ongelmaa. Yksikään kokoomuslainen ei millään tavalla kyseenalaista johtajansa puheita ja toimintaa. Kokoomus on yhden miehen puolue. Kokoomus on pelkkä Jyrki Katainen Oy, jonka kaikki jäsenet ovat vain ja ainoastaan Kataisen palvelijoita.

Jos Kokoomuksen jäsenillä olisi jotain omaa tahtoa ja omaa järkeä päässä, he antaisivat kenkää Kataisen kaltaiselle valehtelijalle ja maanpetturille.

Puolueessa puheenjohtajan pitäisi palvella jäsenistöä eikä päinvastoin. Puheenjohtajan pitäisi olla puolueen työntekijä, joka toteuttaa puolueen jäsenten puoluekokouksessa määrittelemää puolueen virallista linjaa. Kokoomuksessa on päinvastoin. Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen kieltäytyy noudattamasta puolueen jäsenten määrittelemää linjaa ja päinvastoin pakottaa puolueen jäsenet hyväksymään hänen linjansa. Kokoomuksessa puheenjohtaja ei palvele jäsenistön määrittelemää puolueen linjaa, vaan jäsenistö palvelee puheenjohtajaa. Kokoomus ei siis ole poliittinen puolue, vaan Jyrki Kataisen henkilökohtainen egotrippiprojekti.

Kokoomus on valmis tuhoamaan Suomen talouden ottamalla suunnattomia summia velkaa (vuoden sisällä 17 miljardia euroa eli yli 100 miljardia markkaa) ja antamalla rahaa toisten valtioiden velkojen maksuun. Katainen pitää tätä saatanallista rahantuhoamista "vaikutusvallan lunastamisena". Katainen on siis valmis tuhoamaan Suomen "lunastaakseen" itselleen jotain imaginaarista "vaikutusvaltaa" toisten valtioiden asioihin.

Kokoomuksessa kukaan ei näe tässä mielettömässä rahantuhlauksessa mitään ongelmaa. Tärkeintä on vain "hyvä fiilis" ja "fantastinen tunnelma" ja "kivat bileet".

Kokoomuksen johtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen harjoittamasta politiikasta ja puolueen jäsenistön suhtautumisesta siihen tulee mieleen fraasit "meidän jälkeemme vedenpaisumus" ja "syökööt sitten kakkua" ja "Führer befiehl, wir folgen dir".

sunnuntaina, lokakuuta 11, 2009

Thomas Taussi islamilaisen invaasion subventoinnista

Sopeuttaminen - kompromissi vai alistuminen?

Tämänpäiväisen (27.9.2009) Helsingin Sanomien artikkelissa Maahanmuuttajat unohtuvat uusien asuinalueiden suunnittelussa (sivulla A11) muistutetaan maahanmuuttajien vähäisestä huomioimisesta uusia asuinalueita suunniteltaessa. Artikkeli tuo ilmi, että varsinkin pääkaupunkiseudulle on syntynyt muslimimaahanmuuttajien omia keskittymiä.

Yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintie pitää tällaista kehitystä uhkaavana:

"Uhka eriytymiseen on olemassa, koska kaupunkisuunnittelussa ei oteta huomioon heidän kulttuuriaan, tarpeitaan ja toiveitaan."

Toisin sanoen Kimmo Lapintie pitää maahanmuuttajien eriytymisen syynä sitä, ettei heille rakenneta heidän kulttuuriaan vastaavaa ympäristöä asuntoineen ja erillisine uskonnonhrajoituspaikkoineen. Tämäkö ei sitten johtaisi eriytymiseen? Jos jollekin asuinalueelle rakennetaan veronmaksajien rahoilla esimerkiksi moskeija ja muslimien tarpeita vastaaviksi suunniteltuja asuntoja ja rakennuksia, tämä alue eriytyisi vielä entisestään. Vaikka kyse olisi hyvin pienestäkin korttelista, tällainen alue saisi islamilaisen leiman ja alkaisi houkuttelemaan muslimeja karkottaen pois suomalaisia sen ympäriltä.

Täytyy ehdottomasti tähän väliin mainita, ettei se olisi paheksuttavaa, jos tämä tapahtuisi itse muslimien omilla rahoilla. Jos muslimeista muodostuu potentiaalinen kuluttajaryhmä, heidät noteerataan markkinoilla, eikä heidän tarpeidensa tyydyttämiseen tarvita valtiota. Sama pätee yhtä lailla kaikkien muidenkin kulttuurien edustajiin. Kun yksilöistä koostuvat yhteisöt joutuisivat suhteuttamaan halunsa käytettävissä oleviin varoihinsa, he tietäisivät itse suunnittelevia virkamiehiä paremmin, mitä he ensisijaisesti haluavat ja tarvitsevat. Näin säästyisi voimavaroja oikeasti kannattavaan toimintaan.

On hienoa, että maassa jo asuvat vierasperäiset ihmiset halutaan integroida suomalaiseen yhteiskuntaan. Harva on tästä eri mieltä teoriatasolla. Integroimisen tarkoituksena olisi ensisijaisesti sopeuttaa vierasperäiset ihmiset vallitsevaan kulttuuriin. Sopeutuminen on verrattavissa kompromissiin, jossa molemmat osapuolet joustavat pyrkimällä molemminpuolisesti ymmärtämään toisiaan. Käytännössä edellä mainittu esimerkki integroimisesta jää kuitenkin vastaamaan vielä vajaampaa mallia, jossa toinen osapuoli joutuu antamaan enemmän periksi, ja toisen ei tarvitse joustaa. Tämä on hyvin kaukana idealistisesta monikulttuuri-intoilijoiden unelmasta, joka olettaa kulttuurien yhteentörmäysten johtavan jonkinlaiseen synergiaan, jossa molemmat voittavat. Tällainen tehoton "integroiminen" on kaiken lisäksi kallista.

Tässä tapauksessa suomalaiset ovat heitä, jotka joutuvat antamaan periksi. Integroiminen, jossa suomalaisten veronmaksajien rahoilla rahoitetaan vieraan kulttuurin ylläpitämistä rakentamalla mm. vieraan uskonnon harjoittamiseen tarkoitettuja rakennuksia ja näitä varten suuria parkkipaikkoja kannattavan liiketilan sijaan on verrattavissa alistumiseen. Kun toinen osapuoli saa säilyttää ylpeytensä ilman että sen tarvitsee oppia joustamaan, on yhä vaikeampaa saavuttaa sitä synergiaa, joka muuttaa kompromissin rakentavaksi yhteishengeksi.

Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon nimissä tulee myös pohtia nykyisen kristillisen kirkon itsestäänselvyyttä suomalaisessa kulttuurissa. Jos luterilaisen kirkon ja valtion suhde tulee pysymään yhtä vankkana, muut kasvavat uskontokunnat alkavat vaatimaan myös vastaavanlaista erityisasemaa. Suomessa saattaisi olla tulevaisuudessa useita valtiollisia uskontoja, tai joku nimeltä mainitsematon uskonto pyrkisi syrjäyttämään luterilaisen kirkon erityisaseman. Erityisasema erityisoikeuksineen on aina tyrkyttämistä ja syrjintää niitä kohtaan, jotka jäävät paitsi suosimisesta.

Jos kaavoitusten yhteydessä päätetään rakentaa veronmaksajien rahoilla jonkin tietyn vähemmistön kulttuurin mukaista ympäristöä, vaarana on, että esimerkiksi uskonnon A edustaja joutuu vastentahtoisesti tukemaan vakaumuksensa vastaista tai pelkästään siitä eroavaa uskontoa B. Tilannetta voitaisiin verrata siihen, että viheraktivisti joutuisi antamaan rahaa naapurilleen uuden citymaasturin ostamista varten. Verovarojen kollektiivinen käyttäminen vähemmistöjen tukemiseen on syrjintää enemmistöä kohtaan.

Tasa-arvon nimissä jokaisen uskonnollisen yhteisön tulisi itse rahoittaa oma toimintansa esimerkiksi kerättävistä jäsenveroista ja vapaaehtoislahjoituksista ilman minkäänlaista valtion suosimista. Kenelläkään ei ole oikeutta muuttaa toiseen maahan ja vaatia sen asukkaita rahoittamaan maahanmuuttajan alkuperäistä kulttuuria. Saahan sitä yrittää. Mitenköhän esimerkiksi Lähi-Idässä suhtauduttaisiin, jos sinne onnistuisi muodostumaan kristillinen vähemmistö, joka vaatisi paikallisilta veronmaksajilta kristillisiä kirkkoja? Saattaisivat olla liipasinsormet herkillä ja kivet lennellä.