perjantaina, marraskuuta 12, 2004

Ruotsin sosialismin ihme

Johan Norberg kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä 45/2004 Ruotsin surkeista kokemuksista suuren julkisen sektorin kanssa. Sama teksti löytyy myös Norbergin artikkelisivuilta. Maailmalla Ruotsia pidetään vieläkin malliesimerkistä maana, joka on kyennyt yhdistämään suuren sosiaaliturvan ja valtion osallistumisen asioihin ja talouskasvun. Tämä kuvitelma ei yksinkertaisesti pidä paikkansa.

Ruotsin taival vasemmistolaisena mallimaana alkaa 60/70 -lukujen taitteessa. Tällöin Ruotsi oli 4. rikkain OECD maa, kun nykyään se pääsee vasta 17. sijalle. Vanhastaan niin rikkaana tunnettu Ruotsi on köyhempi kuin yksikään USAn osavaltio.

Toki ruotsalaisetkin ovat päässeet nauttimaan näinä runsaana kolmenakymmenenä vuotena talouskasvusta. Heidän talouskasvunsa on vain ollut huomattavasti hitaampaa kuin muissa kehittyneissä länsimaissa. Näin tavalliset ruotsalaiset ovat jääneet tulokehityksessä jatkuvasti jälkeen vertaisistaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Erityisen pahasti tämä kehitys on satuttanut köyhimpiä ruotsalaisia, joiden nettotulot kasvoivat 80 ja 90 -lukujen aikana vain 6 prosenttia. Siis yhteensä 6 prosenttia noina 20 vuotena, eli keskimäärin noin 0,3% vuodessa. Näin siis hyvinvointivaltion mallimaassa.

Ei kommentteja: