maanantaina, kesäkuuta 26, 2006

Sokea kana löytää jyvän: Helsingin Sanomat kritisoi islamilaista propagandaa

Nyt täytyy piirtää rasti seinään. Helsingin Sanomat ei enää kritiikittömästi ihaile "monikulttuurisuutta" eli islamilaisen diktatuurin esiinmarssia Euroopassa.

HS julkaisi juhannuksena kolumnin, jossa kritisoidaan islamilaista vihapropagandaa Saudi-Arabiassa (eli jihad-agitointia; Suomen ainoana islam-asiantuntijana mediassa ahkerasti esiintyvä professori Jaakko Hämeen-Anttila valehtelee tahallaan, että jihad tarkoittaisi vain yksilön oman pään sisäistä uskonkamppailua; 99,9% muslimeista kuitenkin tarkoittaa jihadilla uskonsotaa koko maailman valloittamiseksi ja vääräuskoisten alistamiseksi islamilaiseen diktatuuriin) ja monikulttuurisuuspropagandaa suomalaisissa koulukirjoissa.





Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 23.6.2006

Opettavaisia marinoita

Tomi Ervamaa
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja. Hän käsittelee tällä palstalla ällistyttäviä ja epämiellyttäviä asioita meillä ja muualla.



Tulevaisuutemme kasvaa kouluissa. Siellä lapsukaiset imevät sukupolvien viisauden, aikakausien kumuloituneen henkisen rikkauden. Näin myös Saudi-Arabiassa.

Saudeissa on nyt käynyt nolosti. Tulivat ehkä luvanneeksi vähän liikoja.

Terroristit hyökkäsivät Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001. Lentokoneita kaapanneista 19 miehestä 15 oli syntyjään saudiarabialaisia.

Amerikkalaiset vähän hermostuivat. Sanoivat saudeille, että katsokaa nyt, mitä lapsillenne opetatte - kouluissanne lietsotaan vihaa. Saudi-Arabian hallitus lupasi, että koulukirjat uudistetaan ja vastedes opetetaan kansojen, kulttuurien ja uskontojen välistä yhteisymmärrystä, solidaarisuutta sekä empatiaa.

Amerikkalaiset viestimet ovat nyt lueskelleet saudiarabialaisia koulukirjoja luvatun uudistuksen jälkeen.

Luettavissa on omaperäinen näkemys siitä, miten rakennetaan henkisiä siltoja tässä globalisaation mullistamassa ja riitojen repimässä maapallopahaisessamme.

"Juutalaiset, sapatin kansa, ovat apinoita. Jeesuksen seurakunnan pakanat, kristityt, ovat sikoja", opetetaan saudiarabialaisille kahdeksasluokkalaisille.

Apinoiden ja sikojen kanssa ei tietenkään veljeillä. "Todellinen usko merkitsee - - että vihaat pakanoita, mutta et kohtele heitä epäoikeudenmukaisesti", kerrotaan neljäsluokkalaisille.

No, tuohan on kohtuullista. Ei kotieläimiäkään saa rääkätä.

Juutalaiset ovat saaneet saudiopettajien mukaan paljon aikaan, muun muassa seuraavaa:

He osallistuivat Ranskan vallankumouksen suunnitteluun ja junailivat ensimmäisen maailmansodan. He hajottivat Ottomaanien valtakunnan. He toivat kommunismin Venäjälle.

Nykyisin he kyllästävät yhteiskuntia alkoholilla, pornolla, prostituutiolla, perverssillä taiteella ja kirjallisuudella, ylipäätään kaikenlaisilla paheiden iljetyksillä.

Kovaa kamaa.

Katsotaanpa, mitä Suomen lapsille opetetaan esimerkiksi islamista.

Yltiöasiallista. Kuivaa. Lällyä verrattuna saudikirjallisuuteen.

Mitä sanoo lukiolaisille tarkoitettu Uskontojen virta esimerkiksi islamilaisen lain sharian kovimmista tulkinnoista?

"Joissakin islamilaisissa maissa - - on käytössä sharian mukaisia ankaria rangaistuksia, kuten kuolemantuomioita tai varkaiden ruumiinjäsenien amputointia. Näitä rangaistuksia vastaan on esitetty kritiikkiä, sillä tuomiot voivat olla ihmisoikeuksien vastaisia."

"On esitetty kritiikkiä"? Voivat olla ihmisoikeuksien vastaisia?

Majakka-sarjan teos Maailman uskonnot kertoo, että "heti ensimmäisellä vuosisadalla syntymänsä jälkeen islam alkoi voimakkaasti levitä syntypiirinsä Arabian lähialueille".

"Alkoi levitä?" No varmasti alkoi, kun levitettiin, miekalla ja pakolla, sotajoukkojen voimin. Maailman uskonnoissa kerrotaan myös islamilaisesta fundamentalismista. Sen "voidaan katsoa suojelevan islamilaista kulttuuria länsimaisia kulttuuri-ihanteita vastaan". Tekstin päällä on kuva Osama bin Ladenista.

Tosiaan, varmaan Osama ajattelee "suojelevansa islamilaista kulttuuria länsimaisia kulttuuri-ihanteita vastaan".

Hiljattain Irakissa tapettiin terroristiksikin mainittu Abu Musab al-Zarqawi. Ehdotan Maailman uskontojen seuraavaan painokseen tällaista muotoilua:

"On esitetty kritiikkiä, että Abu Musab al-Zarqawi värväsi väkeä silpomaan pommeilla siviileitä kappaleiksi ja leikkasi ihmisiltä päitä irti. Toisaalta voidaan katsoa, että hän puolusti mesopotamialaista kulttuuri-identiteettiä ylikansallisia, tasapäistäviä kulttuurivaikutteita vastaan."




P.S.

Jos joku ei usko professori Jaakko Hämeen-Anttilan olevan vastoin parempaa tietoaan valehteleva propagandisti, tässä muutamia juttuja hänestä:


"Islamin myönteisistä puolista kertominen on tärkeää, sillä kielteiset puolet tulevat esiin omalla painollaan. Islamilaista kulttuuria tuntevilla on siksi velvollisuus tuoda esille sitä, että islam on paljon laajempi asia kuin se kuva, joka meille välittyy uutisia katselemalla", toteaa keskiaikaista arabialaista kirjallisuutta ja islamia tutkiva Hämeen-Anttila.

Tutkijan itselleen asettamaa tehtävää islam-kuvan kirkastajana ei ainakaan haittaa...


Hämeen-Anttila on siis asettanut itselleen tehtäväksi vain "islamin myönteisistä puolista kertomisen" saadakseen luotua suurelle yleisölle mahdollisimman positiivisen kuvan islamista. Hämeen-Anttila siis jättää tarkoitushakuisesti mainitsematta kielteisenä pitämänsä aspektit islamista.


Moderates such as Kamran Tahmasebi say they have had enough of fanatic Islamism and its intimidation of the Muslim immigrants in Denmark. "It is an irony that I am today living in a European democratic state and have to fight the same religious fanatics that I fled from in Iran many years ago," Mr Tahmasebi says.

...


If Muslims here in Europe are being intimidated as much as they were in the countries that they fled from, why are our politicians, media etc. not aware of it. We hear nothing about it from professors like Jaakko Hämeen-Anttila, who is being nothing more than a mouthpiece (useful stooge) for the Islamists and their agendas.

One would have to ask why Hämeen-Anttila has not been vocal concerning the intimidation of European Muslims by their fellow Muslims? Is he himself intimidated, or in agreement?


Hämeen-Anttilan mielestä islam on rauhan uskonto, kaikki väitteet muslimien väkivaltaisuudesta ovat pelkkää rasismia. Samaan aikaan todellisuudessa muslimit esittävät tappouhkauksia kaikille, jotka uskaltavat arvostella fanaatikkoja. Terrorismia kannattavat imaamit ovat muuttaneet Lähi-idästä Eurooppaan ja uhkaavat tappaa kaikki terrorismia vastustavat islamilaisista maista kotoisin olevat maahanmuuttajat. Iranin teokraattista diktatuuria kannattavat imaamit tulevat Eurooppaan esittämään tappouhkauksia Iranin teokratian vuoksi Eurooppaan lähteneille pakolaisille. Jaakko Hämeen-Anttila taas rakastaa Irania ja käy siellä usein:


Professori on matkustanut paljon islamilaisessa maailmassa. Hän on käynyt miltei kaikissa itseään yhtään kiinnostavissa valtioissa. Iraniin professori matkustaa aina kun mahdollista. Kirjallisuudentutkijaan vetoaa erityisesti se, että Iranissa kauneudelle annetaan vielä paljon arvoa.


Jaakko Hämeen-Anttila siis rakastaa Iranin teokraattista diktatuuria ja käy siellä aina kun se on mahdollista. Hämeen-Anttilan mielestä "Iranissa kauneudelle annetaan vielä paljon arvoa" eli naiset pakotetaan pukeutumaan burqaan ja suklaapatukan näpistämisestä epäillyiltä pikkulapsilta leikataan kirveellä kädet irti.


Arabimaailmassa suosikkikohde on Syyria. "Olin kerran kutsusta puhumassa moskeijassa. Pitkän puheeni jälkeen 90-vuotias hengellinen johtaja ojensi minulle kukkia nuuhkittavaksi, jotta sain kerättyä voimani", muistelee professori vieläkin viehättävää tapaa.


Arabimaista Hämeen-Anttilan suosikkikohde on Natsi-Saksaa pahempi diktatuuri Syyria, ei siis vahingossakaan mikään Egyptin tai Tunisian kaltainen arabimaiden mittapuulla suhteellisen liberaali maa. Hämeen-Anttilan ihannevaltiot ovat Stalinin Neuvostoliittoon verrattavat Syyria ja Iran. Hämeen-Anttilaa kutsutaan tällaisiin maihin puhumaan moskeijoissa; tämä tarkoittaa sitä, että muslimit itse pitävät Hämeen-Anttilaa fundamentalistimuslimina. Hämeen-Anttila kehuu stalinistisia diktatuureja siitä, että niiden kannattajat "viehättävästi" arvostavat kauniita kukkapuketteja. Pohjois-Koreassakin on toki kauniita kukkaistutuksia Pjongjangin keskustan puistoissa.


Jokaisella matkalla on oma tarkoituksensa. "Käyn puhumassa yliopistoissa tai moskeijoissa, ja olenpa joskus ollut ihan lomallakin ilman mitään 'kunniallista' tehtävää", naurahtaa professori. Matkakumppanit osaavat jo varautua siihen, että ainakin yksi päivä kuluu kirjakauppakierrokseen autonkuljettajan kanssa. Kotiin palataan aina painavien kirjakassien kera.


Hämeen-Anttilaa siis useasti kutsutaan islamilaisiin diktatuurimaihin puhumaan moskeijoissa ja "yliopistoissa". Islamilaisten diktatuurien "yliopistot" ovat tunnetusti propagandalaitoksia, joissa koko ajan saarnataan jihadia. Hämeen-Anttilan ihannevaltion Iranin presidentti on toistuvasti vaatinut Israelin hävittämistä maailmankartalta ja sanonut pitävänsä holokaustia juutalaisten sepittämänä propagandavalheena (tällaista asiatietoa islamilaisten maiden "yliopistoissa" opetetaan; terrorismin puolesta agitoivien imaamien kutsumana vieraana moskeijoissa ja islamilaisissa "yliopistoissa" ahkerasti esitelmöivän Hämeen-Anttilan jutut ovat totuusarvoltaan samaa luokkaa kuin muutkin näissä "yliopistoissa" opetettavat tarinat).

Hämeen-Anttilan Suomeen raahaamat kirjakassit sisältävät varmaan samaa kamaa kuin mitä noissa islamilaisissa "yliopistoissa" opetetaan eli a) islamilaista teologiaa (Hämeen-Anttilahan on muslimi, joten toki hän haluaa lukea oman uskontonsa dogmatiikkaa), b) jihad-propagandaa tyyliin "tappakaa kaikki juutalaiset", c) bullshittiä tyyliin "holokausti on juutalaisten sepittämä propagandavalhe" eli Hämeen-Anttilan ihannevaltion Iranin virallista historiankirjoitusta.


"Olen aivan myyty keskiaikaiselle arabialais-islamilaiselle kulttuurille", sanoo professori Jaakko Hämeen-Anttila.


Sen kyllä huomaa. Olet myynyt sielusi keskiaikaiselle islamilaiselle kulttuurille eli olet sitoutunut levittämään muslimien keskiaikaista maailmankuvaa täytenä totena. Olet islamilainen propagandisti ja tavoitteenasi on keskiaikaisen islamilaisen diktatuurin valtaannousu Euroopassa. Haluat keskiaikaisen maailmankuvan omaavien muslimien hallitsevan Eurooppaa. Siksi levität tahallasi vääriä tietoja islamista estääksesi eurooppalaisia vastustamasta islamilaisen diktatuurin valtaannousua ennen kuin on liian myöhäistä.


Ja erityisen hauskaa on Öhrnbergin ja Hämeen-Anttilan tieteelliset erimielisyydet. Öhrnberg totesi moneen kertaan, että prof. Hämeen-Anttila olisi tästäkin asiasta täysin eri mieltä. Ja kerran ennen luentoa Hämeen-Anttila tuli luentosaliin todeten: "Älkää uskoko mitään mitä tämä mies sanoo."


En tunne Öhrnbergin näkemyksiä, mutta Hämeen-Anttilan käytös toisia islamilaisen kulttuurin asiantuntijoita kohtaan on mielenkiintoista. Hämeen-Anttila on siis täysin eri mieltä asioista kuin toiset islamilaisen kulttuurin asiantuntijat. Tämä viittaa siihen, että Hämeen-Anttila levittää tahallaan vääriä tietoja islamilaisesta kulttuurista.

Prof. Hämeen-Anttila on holokaustirevisionistien kaltainen poliittisesti tarkoitushakuinen valehtelija.

tiistaina, kesäkuuta 20, 2006

Jumalanpilkkaa

Testataanpa, ryhtyvätkö vihaiset kristityt tämän Jeesusta pilkkaavan videon takia mellakoimaan kaduilla ja esittämään tappouhkauksia kaikille jumalanpilkkaajille.

I will survive (Jesus Version)



At first I was afraid
I was petrified
Kept thinkin' I could never live without you by my side
But then I spent so many nights
Thinkin' how you did me wrong
And I grew strong
I learned how to get along
And so you're back from outer space
I just walked in to find you here with that sad look upon your face

Weren't you the one who tried to hurt me with goodbye
Did I crumble
Did you think I'd lay down and die?
Oh no, not I
I will survive




Jään odottelemaan, aikovatko Tarja Halonen, Matti Vanhanen ja Erkki Tuomioja pyytää anteeksi kristityiltä heidän uskonnollisten tunteidensa loukkaamista.

maanantaina, kesäkuuta 19, 2006

Brian Giovannini: Explanation of Anarcho-Capitalism

Lyhyt, helppolukuinen, kansantajuinen, rautalangasta väännetty kuvaus anarkokapitalismista eli valtion korvaamisesta yksityisillä vartiointiliikkeillä jne. Vastaa lyhyesti Robert Bidinotton artikkeliin The Contradiction In Anarchism.


IN DEFENSE OF ANARCHO-CAPITALISM

After having seen the anarcho-capitalist viewpoint repeatedly besmirched on humanities.philosophy.objectivism, I have decided to elucidate what I believe to be the proper stance of a moral anarcho-capitalist.

I have read Bidinotto's "refutation" of anarcho-capitalism and I must admit, I am less than impressed. I believe he is missing an essential of anarcho-capitalism-that a-c does not entail many "agencies of force" each claiming supremacy over the *plenum*, but instead many agencies of force each claiming supremacy over the *property of its subscribers*. Which is what we have in effect today. (Of course, none of the competing agencies of force do not choose pure capitalism as their standard, but some come pretty close.)

In fact, each and every person reading this newsgroup has the perfect legal right to secede from the United States. We don't call it secession, though. We call it moving to another country and becoming a citizen of that nation. Yes, our current anarchic competing agencies of force go by such prosaic names as France, Portugal, and Burundi. And those agencies also reserve the right to determine who they will allow to subscribe to their protective services. The whole process is called emigration/immigration and in a truly anarcho-capitalist system, it would happen when both the provider and subscriber believed they had value to gain from each other.

The odd thing, though, is that in our current system, if someone believes his agency of force is not a rights-upholder, if he instead believes it is a rights violator, if he believes that his African dictatorship is not providing him with the best atmosphere available to create and produce, he must *relinquish his property* in order to secede. His home, his farm, his copper mines...he can't take them with him, and so he must abandon them.

How would things be different under anarcho-capitalism? Let's take an example of Jack, who lives on a small patch of land in British Columbia on the U.S. border. Jack loves the works of Ayn Rand, and as a writer has composed several quality works of his own. He lives on a beautiful estate which he had built with the proceeds from his first best-selling novel. It has rolling lawns, and the house is superbly constructed. Everything is going great for Jack until Canada decides to raise its subscriber fee (taxes). Jack knows that in the States, subscriber fees are much lower and the quality of service is higher. The police drive cars instead of riding on horses. So he decides he no longer wishes to be a citizen of Canada, but instead, a citizen of the United States.

Jack writes to the New Subscriber Department of the U.S. Agency of Force and they reply with a warm letter saying that they would love to have a productive person like Jack as a citizen...The question is, does Jack's property belong to Jack or is he just leasing it from the Canadian government? If Jack owns his property then it should be no problem for him to just declare that his property is now under the dominion of the United States...Jack should be able to take his property with him as he legally secedes from Canada.

If instead the property belongs to Canada and Jack is merely a tenant, he merely has *limited* property rights (and consequentially, limited individual rights as per Rand's argument concerning the necessary connection between property rights and individual rights). I cannot yet see how, by changing the agency of force protecting his land, Jack would have violated the individual rights of any other person anywhere.

Jack should also have the option to secede and declare his property under the dominion of his own agency of force. In this case, he would agree to abide by the laws of Canada when he ventured onto Canadian soil, and others would agree to abide by his laws when venturing onto his soil. Would this be an evil arrangement? When we visit Italy, we agree to their laws. When Italians visit the United States, they agree to abide by ours. This is a reciprocal agreement which violates no one's rights-after all nobody is coerced into visiting either country.

In the above example, Jack's land was conveniently contiguous to the United States. However this need not be a precursor. I've heard rumors that the United States is more than willing to protect its citizens in Alaska...Perhaps it would protect citizens elsewhere-maybe a higher fee for a more remote area.

So would anarcho-capitalism devolve into bands of aggressive thugs wandering around wreaking havoc? Not likely. Crazy rights-violating goons exist today, and their breed is unlikely to die out. However, I choose to believe that overall, men prefer to live in a society where they can live peacefully while creating and sustaining themselves. Bidinotto points us to "Bosnia, Somalia, Beirut, Northern Ireland, South Africa" as examples of what anarcho-capitalism would lead us to. I say it is exactly the opposite. The reason that these people are fighting amongst themselves is that they *are being denied the right to choose their agency*--Serbs are being forced to subscribe to the same agency as Croats, different Somali tribes must share a single agency, etc. You will note that the reason Serbs and Croats were/are fighting in Bosnia is that they each want their own government. They are fighting *for* separate governments, not *because* of them. Their fighting is the result of their being subjected to an arbitrary comprehensive government that doesn't appeal to any of them.

Would they still be fighting if each Serb and Croat were permitted the choice of which government to subscribe his land? I doubt it. They would probably return to their jobs and continue to create and produce.

Some might claim that despite different nations, we do have a single government-the U.N. *Shrug* Wouldn't it be nice to be able to secede from *that* statist parody of a government?

Others argue that if you have a well developed constitution-bound Objectivist minarchy, there would never be any reason for you to secede. I claim that the world is not static-technology and knowledge are always progressing and that it is natural for a government to progress with said technology and knowledge. If the Objectivist government has lawmakers then they have the potential to create laws *I* disapprove of-no matter how wonderful the constitution. And I should have the right, at any time, to switch to the government I find most liberty-oriented. I should not be coerced into keeping what I perceive to be an inferior government. Objectively, there is always one best government out there. Objectively, it need not be the same government today as it was yesterday.

Anarcho-capitalism preserves a basic right of man--the right to secede from a government he considers abusive. This is a choice that the *individual* should be allowed to make. A government that prevents its clients from unsubscribing is unlikely to be the bastion of freedom it proclaims itself. The Soviet Union had such a rule-and built walls with armed guards to enforce it.

Objectivist minarchists would have you believe otherwise. They spread stories of the gloom and doom that will arise unless you agree to allow them to decide for you which government is best. There is no trial period. They say, "Join us and you can never secede." I say, "Join them and you will never be free." Since when has more freedom been a bad thing?

--Brian Keith Giovannini

lauantaina, kesäkuuta 10, 2006

Hoppe pikkuvaltioista

Centralisation Leads to Poverty
From the desk of Paul Belien on Tue, 2005-06-28 15:06

On 24 and 25 May, Hans-Hermann Hoppe, Professor of Economics at the University of Nevada, Las Vegas and senior fellow of the Ludwig von Mises Institute (Auburn, Alabama), visited Antwerp, where he gave a lecture on the economic surplus value of small states.


You have a lot of sympathy for secessionist movements worldwide. Why?

According to the politically-correct view, closer political integration is good, whereas disintegration and secession is bad. It is said, for example by the bureaucrats of the European Union in Brussels, that economic prosperity has increased dramatically with increased political unification. In reality, however, political integration (centralisation) and economic (market) integration are two completely different phenomena. Political integration involves the territorial expansion of a state's powers of taxation and property regulation. Economic integration is the extension of the interpersonal and interregional division of labour and market participation. In general, the smaller a country and its internal markets the more likely it is that it will opt for free trade.
I think that a world consisting of tens of thousands of distinct countries, regions and cantons, and hundreds of thousands of independent free cities such as the present-day "oddities" of Monaco, Andorra, San Marino, Liechtenstein, Hong Kong, and Singapore, would be a world of unprecedented prosperity, economic growth, and cultural advancement.

One of the economically most prosperous nations however is the United States, which is a big country.

Yes, in fact there is no direct relationship between territorial size and economic prosperity. Switzerland and Albania are both small countries, while the U.S. and the former Soviet Union are large. However, there is a highly important indirect relationship. Smallness contributes to moderation. In principle, all governments are counterproductive in taxing and regulating private property owners and market income earners. A small government, however, has many close neighbours. If it taxes and regulates its own subjects visibly more than its neighbours it is bound to suffer because people will "vote with their feet": they will leave to live and work elsewhere. And they need not go far to do so.

This is the situation we had in mediaeval Europe when the Low Countries or the Netherlands, of which Flanders was a part, were a confederalist cluster of semi-independent provinces.

Indeed, and this explains why mediaeval Flanders was so prosperous. Contrary to the political orthodoxy of the contemporary Eurocrats, precisely the fact that Europe posessed a highly decentralised power structure of countless independent political units explains the origin of capitalism - the expansion of market participation and of economic growth - in the Western world. It is not by accident that freedom and prosperity first flourished under conditions of extreme political decentralisation: in the northern Italian city states, in southern Germany, and in the secessionist Low Countries.

It is assumed that larger political units - and ultimately a single world government - imply wider markets and hence increased wealth. However, this is untrue. The larger the territories the lower a government's incentive to continue its domestic liberalism will be because people will lose the possibility of voting with their feet. Throughout the entire period of European and, indeed, global unification we have witnessed a steady and dramatic growth of government power, taxation and regulatory expropriation. In the light of social and economic theory and history a very strong case can be made for secession.

In Belgium we have witnessed how during the 175 years of the country's existence the tensions between Flemings and Walloons have only grown. What used to be a linguistic and cultural conflict is now a socio-economic conflict as well.

Which is only natural. Forced integration invariably creates tension, hatred and conflict. In conflict voluntary separation leads to harmony and peace. Through secession, hegemonic domestic relations are replaced by contractual - mutually beneficial - foreign relations. Rather than promoting a downward leveling of cultures, as under forced integration, secession stimulates a cooperative process of cultural selection and advancement. This is a lesson that is important, not just for Flanders and Europe, but for the world at large.