keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008

Ranskan puumalaiset Brigitte Bardot'n kimpussa




Ranskassa on samanlaisia sananvapauden vastustajia kuin Suomen mikkopuumalaiset ja mikaillmanit:



Brigitte Bardot taas käräjillä muslimien halventamisesta
15.04.2008

Entinen filmitähti Brigitte Bardot, 73, joutui tiistaina jälleen oikeuteen. Bardotia syytetään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Hänelle vaaditaan kahden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta ja 15 000 euron sakkoja.

Bardot on ollut oikeudessa jo neljä kerta aikaisemmin samasta syystä. Syyttäjä Anne de Fontette totesikin olevansa "väsynyt nostamaan syytteitä rouva Bardotia vastaan".

Lopetettuaan 70-luvulla elokuvauransa Bardotista tuli tunnettu eläinten oikeuksien puolustaja.

Hän on kuitenkin ollut julkisuudessa myös arvosteltuaan toistuvasti muslimeja ja muslimien maahanmuuttoa.

Tällä kertaa syyte tuli presidentti Nicolas Sarkozylle lähetetystä kirjeestä, jossa Bardot arvosteli muslimien Eid al-Adha-juhlaa.

Bardotin nimeä kantava säätiö julkaisi myöhemmin kirjeen.

Ranskassa on eniten muslimeja Euroopassa, viisi miljoonaa.




No niin. Islamilaista miehitysarmeijaa palveleva, Itä-Euroopan kommunistihallintoon verrattavissa oleva multikultiregiimi on hyökännyt Brigitte Bardot'n kimppuun, koska BB puolustaa eurooppalaista sivilisaatiota.

Miksi niin monet suomalaiset, ranskalaiset ym. eurooppalaiset ovat edelleen niin sokeita ja kuuroja, että eivät huomaa Euroopan siirtyneen islamilaiseen diktatuuriin? Kuinka paljon tällaisia tapauksia tarvitaan ennen kuin hälytyskellot alkavat soimaan hidasjärkisempienkin ihmisten korvien välissä?



1 kommentti:

howtocope kirjoitti...

Koska , demokratia tarkoitus oli : vapautta ihmisia , antaa nille uskoa mihin ne halua.
miksi islam on nousussa?, sitä huolimatta misksi se on , pitaisi suunnitella miten ihminen pitäisi uskoa ...