perjantaina, heinäkuuta 18, 2008

Siinä ei ole mitään suvaitsevaista, että suostutaan jokaiseen suvaitsemattomaan uhkavaatimukseen

Jiri Keronen:



Britanniassa islamistit ovat vetäneet herneen nenään pienestä koiranpennusta. Tiedän, että muslimeille koira on likainen olento ja muuta hevonpaskaa, mutta mitä helvettiä. Idean typeryys oli jotain niin massiivista, että kirjaimellisesti tunsin aivoverisuonteni poksahtelevan, kun luin aiheesta. Britanniassa jotkut kauppiaat ovat päättäneet olla näyttämättä kuvaa, mikä johtuu siitä, että heistä on hienoa alistua. (Islam sanana tarkoittaa alistumista, ei rauhaa.)

Ensinnäkin koiranpennusta, joka länsimaisessa kulttuurissa on vain koiranpentu, räyhääminen osoittaa selvää piittaamattomuutta länsimaista kulttuuria kohtaan. Suivaantuminen on vaatimus siitä, että Britanniassa ei saada omassa maassa harjoittaa omaa kulttuuria, vaan brittien tulee mukautua ja brittien tulee pussata persettä. Suvaitsevaisto ei jostain käsittämättömästä järjenjättöisestä aivopierusta johtuen käsitä, että siinä, että joka ikiseen suvaitsemattomaan ja suppeamieliseen vaatimukseen suostutaan tai niitä edes ylipäätään kuunnellaan, EI OLE MITÄÄN SUVAITSEVAISTA.

Suvaitsevaisto ei ole suvaitsevaista, vaan ainoastaan selkärangatonta sakkia, eikä heitä yksinkertaisesti kiinnosta sellaiset naurettavat asiat, kuten naisten tai seksuaalivähemmistöjen oikeudet.


Tästä olen itse kirjoittanut mm. täällä:

Yleinen olettamus yhteiskunnallisessa keskustelussa tuntuu olevan, että maahanmuuttoa ja siitä aiheutuvaa monikulttuurisuutta kritisoivat tahot ovat suvaitsemattomia ja epäliberaaleja. Klisheemäisten amisnatsien tms. perusjunttien kohdalla tämä pitääkin paikkansa empiirisesti tarkasteltuna, mutta kyseessä ei ole mikään määritelmällisesti tosi tautologia.

Loogisesti katsottuna ensinnäkin liberaalisuus ja suvaitsevuus ovat kaksi eri asiaa. Liberalismi on yksilönvapauden puolustamiseen perustuva poliittinen ideologia. On liberalismin vastaista suhtautua suvaitsevasti eli hyväksyvästi yksilönvapauden vastaisiin asioihin. Jos jossain kulttuurissa esim. pakkoavioliitot ovat yleisiä, suvaitsevuus tämän kulttuurin tätä piirrettä kohtaan on epäliberaalia.

Toiseksi, myönteinen suhtautuminen maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen on eri asia kuin suvaitsevuus yleisenä asenteena. Joku maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen suvaitsevasti eli hyväksyvästi suhtautuva taho voi suhtautua hyvin suvaitsemattomasti muihin asioihin. Jos suvaitsevuudella tarkoitetaan erilaisten, jopa yksilönvapauden vastaisten arvomaailmojen ja niihin perustuvien yhteisöjen hyväksymistä, silloin suvaitsevien ihmisten pitäisi hyväksyä mm. fundamentalistikristilliset yhteisöt ja esim. homoseksuaalisten suhteiden kieltäminen näiden yhteisöjen sisällä.

Suvaitsevana itseään pitävät tahot eivät kuitenkaan varmaan hyväksyisi sitä, että esim. joku lestadiolainen lappilainen kunta kieltäisi homobaarien toiminnan kunnan rajojen sisällä. Suvaitsevuusihmisten täytyisi vedota johonkin yleiseen yksilönvapausargumenttiin voidakseen tuomita ko. kunnan homofobisen päätöksenteon. Tällöin he tulisivat kuitenkin myöntäneeksi, että suvaitsevuudella on rajansa: suvaitsevuus ei koske yksilönvapauden vastaisia ideologioita ja niihin perustuvia tekoja, koska yksilönvapauden vastaisia asioita ei haluta hyväksyä.

Keronen jatkaa:

Islamistit sinällään eivät ole typeriä tehdessään kerta toisensa jälkeen toinen toista typerämpiä vaatimuksia. Brittilän vallankäyttäjät ne vasta typeriä ovatkin suostuessaan käytännössä mihin tahansa, mitä heiltä vaaditaan.



Tästä asiasta Olli Juntunen kirjoitti taannoin täällä:

Vasemmistolaiset tukevat aktiivisesti islamilaisia siinä uskossa, että islamilaisten ja länsimaiden asukkaiden välillä ei ole merkittäviä eroja. Islamilaiset ovat täsmälleen päinvastaista mieltä, mutta käyttävät mielellään vasemmistolaisia hyväkseen niin kauan, kuin vasemmistolaisista on heille hyötyä. Se, että vasemmistolaiset edustavat heille täysin vierasta, ja useimmiten vastenmielistä ajattelutapaa, ei ole heille mikään ongelma niin kauan kuin islamilaisia on lännessä suhteellisen vähän. Vasemmistolaisten on kuitenkin täysin turha kuvitella, että islamilaiset pitkällä aikavälillä olisivat sitoutuneita naisten, lasten, homojen ja muiden vähemmistöjen oikeuksiin, vaan riittävän voiman saatuaan islamilaiset ryhtyvät aktiivisesti vaikuttamaan näihin asioihin myös poliittisesti, sekä laillisesti että tarvittaessa myös laittomin painostustoimin.


Keronen vääntää rautalankaa islamin perusperiaatteista:


Sharia-laki on islamistien laki, joka perustuu Koraaniin ja Muhammedin opetuksiin. Sharia-laki ei ole yhteensopiva demokratian kanssa, minkä lisäksi sharia-laki sallii kuolemantuomion Muhammedin pilkkaamisesta. Esimerkiksi Iranissa, Somaliassa ja Saudi-Arabiassa sovelletaan sharia-lakia. Joka ainoassa näistä maista on mahdollista saada kuolemanrangaistus siitä, että sattuu olemaan homo. Mikäli nainen tulee raiskatuksi (ns. "zina"), tarvitsee hän neljä todistajaa saadakseen tukea asialleen. Koraanin mukaan puolestaan kahden naisen ääni vastaa yhden miehen ääntä. (Sahih al-Bukhari 1:6:301 ja 3:48:826)


Lopuksi Keronen selittää, että yhteiskunta koostuu ihmisistä:


Suomen maahanmuuttajat, joista suuri osa on islamistisista maista, lisääntyvät huomattavasti nopeammin kuin suomalaiset. Suomalaiset eivät lisäänny, koska suomalaiset ovat mahoja ja frigidejä. Tämän lisäksi Suomeen tulee suuri määrä maahanmuuttajia, mikä puolestaan nopeuttaa islamistien määrän kasvua suomalaisiin verrattuna. Mikäli nykyinen "integraatio-" (integraatiolla tarkoitan, että sitä ei ole) ja maahanmuuttopolitiikka pysyyvät ennallaan, muslimit tulevat ennemmin tai myöhemmin olemaan Suomessa enemmistö.

Oletetaan, että jokainen muslimi äänestäisi islamin puolesta ja jokainen ei-muslimi ei äänestäisi islamin puolesta. Tämä ei tietenkään ole välttämättä totta, koska Vanhanen, Thors ja niin edelleen, mutta argumentin vuoksi oletetaan nyt näin. Kun islamisteja on yli 50%, saadaan eduskunnassa läpi lakeja, jotka eivät ole perustuslain kanssa ristiriidassa, mutta jotka muuten ovat sharia-lain mukaisia. Riippuen laintulkintatraditiosta, joka on menossa pahasti illmanistisen totalitaariseen suuntaan, tämä voi merkitä demokratian kannalta jo hyvinkin vaarallisia asioita. Kun islamisteja on yli 66,6%, eduskunnassa istuu enemmistö, jolla on valtaa muuttaa Suomen perustuslakia perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Tällöin perusoikeuksia voidaan lakkauttaa siltä osin, kun ne eivät ole sharia-lain kanssa yhdenmukaisia, mikä käytännössä meinaa sellaisten turhien asioiden, kuten sananvapauden, uskonnonvapauden, yhdistymisvapauden ja muiden turhuuksien täydellistä poistamista.



Muslimien maahanmuutto ja muslimien korkea syntyvyys johtavat matemaattisella väistämättömyydellä islamilaisen lain voimaantuloon Suomessa ja koko Euroopassa, koska yhteiskunta koostuu ihmisistä.

Miksi niin helvetin monet ihmiset ovat niin idiootteja, että eivät tajua tätä?

2 kommenttia:

basil kirjoitti...

"Suomen maahanmuuttajat, joista suuri osa on islamistisista maista, .."

Suurin osa Suomeen muuttavista tulevat Virosta ja Venäjältä.

Jiri Keronen kirjoitti...

Suuri osa ei ole sama kuin suurin osa.
Suurin osa tarkoittaa mitä tahansa palasta, joka on suurempi kuin muut palaset. Suuri osa tarkoittaa palasta, joka on suuri.