torstaina, tammikuuta 06, 2005

Oivariinista ja muusta

Lienee aika palata normaaliin päiväjärjestykseen, ja jatkaa julkisen vallan puuhille naureskelua. Valion piti uudelleennimetä Voimariininsa Oivariiniksi, koska EU:n mukaan ihmisiä johdetaan harhaan vanhalla nimellä - onhan kyseisessä tuotteessa myös kasvisrasvaa maitorasvan lisäksi. Valio tiedottaa asiasta nettisivuillaan.

Agoraphilia puolestaan on identifioinut jännittävällä tavalla uuden tyyppiesimerkin (tällä hetkellä) sääntelemättömästä vangin ongelmasta: ilmavaivat. Sinänsä järkevä omaa etuaan ajava yksilö päästelisi kaasua ihan vapaasti, mutta jos kaikki tekisivät näin, olisi yhteinen ilmanala todella heikkolaatuista, ja varmasti kulut ylittäisivät pidättämisen vaivan. Koska ongelma korostuu isommissa joukoissa ja syyllisen löytäminen on usein vaikea, on ihmisille kehittynyt todella tehokkaita sosiaalisia normeja piereskelyn vähentämiseksi. Markkinaehtoinen ratkaisu siis... joopa joo.

Päivän mielenkiintoisin juttu löytyy kuitenkin Wired-lehdestä, artikkeli nimeltä The Long Tail, jossa selitetään mielestäni kapitalismin idea 2000-luvulla loistavasti:
What's really amazing about the Long Tail is the sheer size of it. Combine enough nonhits on the Long Tail and you've got a market bigger than the hits. Take books: The average Barnes & Noble carries 130,000 titles. Yet more than half of Amazon's book sales come from outside its top 130,000 titles. Consider the implication: If the Amazon statistics are any guide, the market for books that are not even sold in the average bookstore is larger than the market for those that are.

...The average Blockbuster carries fewer than 3,000 DVDs. Yet a fifth of Netflix rentals are outside its top 3,000 titles. Rhapsody streams more songs each month beyond its top 10,000 than it does its top 10,000...

When you think about it, most successful businesses on the Internet are about aggregating the Long Tail in one way or another. Google, for instance, makes most of its money off small advertisers (the long tail of advertising), and eBay is mostly tail as well - niche and one-off products.

Arnold Kling jatkaa Tech central stationin artikkelillaan.

Ei kommentteja: