lauantaina, maaliskuuta 12, 2005

Aidatut yhteisöt, osa 2

Uusin Reason-lehti tipahti postiluukusta jo yli viikko sitten, joten ihmettelen vähän miksen ole vieläkään saanut referoitua yhtään sen aihetta.

Pääartikkeli Four more years haastattelee useita mielenkiintoisia asiantuntijoita Bushin uudelleenvalinnasta, kärjessä ainakin omalta osaltani tietysti Virginia Postrel, joka esittelee Bushin hallintokaudesta mielenkiintoisia tilanteita:
?Since the younger Bush took office, federal agencies have begun roughly one-quarter fewer rules than Clinton and 13 percent fewer than Bush?s father during comparable periods,? The Washington Post reported in mid-August. Around the same time, The New York Times ran a remarkable chart showing that the Bush administration had imposed new regulations costing an average of $1.6 billion annually, compared to $6.2 billion for the Clinton administration, $8.5 billion for Bush 41, and $8.1 billion for the last two years of the Reagan administration.

The newspapers framed their reports as criticisms. Journalists and legislators tend to treat regulation as feel-good symbolism, a cheap way to demonstrate right-thinking attitudes. Its costs, in both out-of-pocket expense and foregone benefits (including never-explored innovations), get far less scrutiny than the taxes and spending that constitute the usual view of ?economic policy.?

Less new regulation isn?t deregulation, but the Bush administration?s low-profile focus on regulatory costs represents a real challenge to bureaucracy as usual.
Eritoten pidin kuitenkin Crime-friendly neighbourhoods -artikkelista, joka kampitti ihan mielenkiintoisesti naiivimpien uusurbanistien teorioita kaupunkisuunnittelusta, etenkin lähiöihin sovellettuna. Ikävällä tavalla artikkeli keskittyy lähinnä rikollisuuden moninkertaistumiseen avoimemmassa kaupunkisuunnittelussa, mutta sen ideat kyllä toimivat joka tapauksessa.

Ensinnäkin, perusideana pitää ymmärtää, että objektiiviselta hyvältä vaikuttavat tavoitteet, kuten kaupungin ja katurakenteiden täysi avoimuus, kävely-yhteydet joka paikkaan, iso määrä yhteismaita sun muut eivät syvemmin ajatellen voi olla mitään itseisarvoja. Kaupunkeja, ja etenkin lähiöitä kun tehdään kuitenkin kaikille, eikä suinkaan vain kaupunkisuunnittelusta innostuneille nuorille sinkuille tai lapsettomille pareille! Jonkun Kallioon mahdollisesti sopivan ratkaisun soveltaminen sokeasti nuorten idealistien taholta esimerkiksi lähiöihin on täten hyvin tuhoisaa. Siellä hyvin yksityisyys, oma takapiha ja pikemminkin hyvä autoyhteys työpaikoille voivat olla ensisijaisia suunnitteluperiaatteita - vaikka naiivit ja innokkaat nuoret voivatkin tuomita oman reviirin ylläpitämisen "suljettuudeksi" tms.

Ja yhä pitää muistaa ylhäältäkäsin järjestetyssä kaupunkisuunnittelussa aina mahdollinen teennäisyyden vaara. Esimerkiksi trendivasemmistolaisten aina painottama "julkisen tilan" lisäkaavoittaminen kaupallisen tilan ohelle ei toimi. Kun kaupunkisuunnittelija piirtää hehtaarin ruutukaavaa ja keskimmäiset neljä neliötä puistoksi, on hyvin helppo mokata teennäisen ja päälleliimatun oloiseksi yhteismaat. Kuten artikkelissa haastatellut ihmiset toteavat, tähän tapaan rakennetut puistot ja muut julkishyödykkeet eivät yksinkertaisesti tunnu omilta. Sen sijaan artikkelin kirjoittajien diggaama Cul-de-sac (ransk. "pussinperä", kiitos Ellilä) antaa useille oman kotinsa omalle tontilleen pussinperään rakentaville mahdollisuuden rakentaa asuntojensa yhteen riittävästi kaupunkirakenteilla suojattuja puistoja, uima-altaita tai muita julkishyödykkeitä ihan asunnonomistajien omien tarpeiden mukaan.

Otan myöskin hieman pakkia aikaisempien, aidattuja yhteisöjä koskevien mielipiteideni perusteella. Sekä Reason-lehden kaupunkisuunnittelua koskevien artikkeleiden että selailemani Voluntary city -kirjan perusteella nimenomaisesti pikkukortteleiden ympärille pystytetyt muurit vartijoineen ja muut vastaavat aidatut yhteisöt ovat lähinnä kompensoineet muiden lähellerakennettujen kortteleiden suunnitteluvirheitä, jotka ovat avanneet seutua rikollisuudelle (tai sitten seudulla on muutoin ollut kovasti rikollisuutta, kaupunkisuunnitelusta huolimatta).

Julkishyödykkeitä sekä iloisia ja aitoja naapuriyhteisöjä voi siis kuitenkin mitä ilmeisemmin syntyä ihan ilman fyysisiä muurejakin, pelkällä fiksulla kaupunkirakenteella, vaikka juuri mainituilla pussinperä-ratkaisuilla:

Ei kommentteja: