maanantaina, maaliskuuta 21, 2005

EU:n budjettikuri

Vaalikaudet aiheuttavat suhdannevaihteluita. Ihan totta. Turha mässyttää keskuspankkien rahapolitiikasta, teknisistä innovaatioista tai infrastruktuuripanostusten kausittaisuudesta.

Saksalla oli kauhea pelko, että se joutuu kärsimään muiden EU-maiden löysäillessä budjettikurin kanssa, mutta ei-kovin-montaa-vuotta myöhemmin reaalipoliittinen tilanne on vaihtunut Saksassa, ja pysyäkseen suosiossa Schröderin on elettävä vähän yli varojen.

TV-uutisten mukaan tilanne auttaa Saksan (ja EU:n) jymähtänyttä taloutta ja antaa sille "kaivatun piristysruiskeen". Saksan talousministerin mukaan sovittu höllempi budjettikuri on "kasvuystävällisempi". Myös housuihin pissaaminen pakkasella lämmittää mukavasti, mutta pidempikatseinen ajattelu lienisi hyödyllisempää. Harmi, että valtion velka jää vasta seuraavan vaalikauden poliitikkojen maksettavaksi.

Hayek vertaa suhdannevaihtelupolitiikkaa autolla ajamiseen kapeassa tunnelissa. Sen sijaan, että poliitikot ohjailisivat rauhallisesti pienin liikkein autoa tien keskustan tuntumassa, he nykivät ratista rajusti - aina, kun auto rysähtää vasemmanpuoleiseen seinään, ratista vedetään käsijarrun ohella, jolloin auto törmää oikeanpuoleiseen seinään, jne...

Ehkäpä olisi ollut fiksumpaa nyt vain odotella, että Yhdysvalloissa saadaan heidän bujettivajeensa kuriin, heidän taloutensa alkaisi vetämään, ja EU:n vienti lähtisi taas kasvuun. Tai kenties, että EU:n markkinat sopeutuisivat enemmän vallitsevaan tilanteeseen, ja taloudellinen tuotanto suuntautuisi uusille markkinoille.

Vaan kansa kaipaa helppoja ratkaisuja, ja poliitikot antavat niitä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

En kyllä suosittele odottamaan Yhdysvaltain budjettivajeeen pienenemistä. Siellähän joudutaan jatkuvasti ottamaan lisää valtionvelkaa ihan korkomenojen vuoksi, ts. ollaan ajauduttu ihan samaan tilanteeseen kuin monessa kehitysmaassa. Velaksi eläminen kun ei ole järkevää.

kts.
U.S. National Debt Clock