perjantaina, elokuuta 14, 2009

Arkkipiispa Jukka Paarma varastaa sinun rahojasi





Paarma: Puolustakaa kehitysyhteistyön määrärahoja

Arkkipiispa Jukka Paarma vetoaa suomalaisiin, että he puolustaisivat kehitysyhteistyön määrärahoja.

"Moni on jo aiemmin tehnyt paljon sen eteen, että tekisimme velvoitteidemme mukaisen osuuden globaalin köyhyyden poistamiseksi. Vetoan kuitenkin jälleen ihmisiin tämän tavoitteen saavuttamiseksi", Paarma kehotti perjantaina.

"Arvostan hallituksen aiempaa selkeää linjaa nostaa kehitysyhteistyömäärärahoja, mutta olen erittäin huolestunut budjettineuvotteluista tulleista tiedoista."

Paarman mukaan ihmisyys mitataan etenkin vaikeina aikoina.

"Talouskriisi on ollut erittäin tuhoisa myös kehitysmaissa. Myös ilmastonmuutos vaatisi meitä nyt lisäämään panostamme, eikä vähentämään sitä."


Arkkipiispa Jukka Paarma siis haluaa, että sinun verovarojasi annetaan kehitysmaiden diktaattoreille ja byrokraateille yhä enemmän ja enemmän.

Eroa kirkosta, älä tue veronmaksajien rahoja varastavia mielipuolia.

* * * * *

Keskustelua HS:n palstalta:



nuorehko mies
eräs suivaantunut kirkon toimintaan | 14.8.2009 14:39

Juuri tällainen rahanhaaskaaminen sai itseni eroamaan koko kirkosta. En maksa ikinä enää kirkollisveroa.

Ei riitä kehitysyhteistyö vaan pitää tuoda tännekin pakolaisia.

Lisäksi aika moni esimerkki on ollut rahojen valuminen kohteissa jonnekin aivan muualle kuin tarkoitukseensa.

Sitä sopisi kirkon edustajien miettiä mistä syy-seuraus asiat johtuvat mm.jäsenkatoon.Voisi kannatus ja ajatus kohdata paremmin.

Muun muassa kohteina voisi olla oman maan köyhien avustamisen lisääminen, vaikka asunnoilla tai jollakin majoituksella ihan esimerkkinä.


Kehitysapu on lakkautettava
Eeti P. | 14.8.2009 14:55

Arkkipiispa Jukka Paarmalla on huomattavan vähäinen ymmärrys siitä, miten globaali köyhyys voidaan todellisuudessa poistaa. Kehitysapu on ammattitaidottoman taloudenhoitajan populistinen työkalu, joka määrätietoisesti tuhoaa afrikkalaiset.

1940-luvulta alkaen Afrikkaan on pumpattu rahaa yli 1 triljoonan dollarin edestä, jolloin samanaikaisesti talouskasvu on ollut nollatasolla ja valitettavasti osittain myös miinuksella. Myös korruptio ja erilaiset sairaudet ovat kuudessakymmenessä vuodessa lisääntyneet kiihtyvällä tahdilla. Vuosittaisessa kehitysavussa on useita elementtejä, jotka estävät Aasian kaltaisen, ilmiömäisen talouskehityksen Afrikassa. Useat tutkimukset ja talouden peruslogiikat ovat osoittaneet muun muassa seuraavanlaisia ongelmia:

- Kehitysapu (KA) ei kannusta paikallista hallintoa kehittämään taloudellisia ja demokraattisia päätöksentekorakenteita, jotka ovat elinehto luottamuksen syntymiselle. KA saapuu joka vuosi lähes kiinteänä (jotkut jopa vaativat sen lisäämistä, kuinka vastuutonta), jolloin päättäjillä ei ole insentiiviä katsoa pidemmälle tulevaisuuteen.

- KA lisää korruptiota, eikä raha ohjaudu tehokkaasti järkeviin investointeihin. Korruption ja taloudellisen epäonnistumisen välillä on selvä korrelaatio.

- KA vähentää paikallisia talletuksia ja investointeja, koska KA saavuttaa vain muutamat ihmiset, jotka käyttävät sen suoraan kulutukseen, ei pitkän aikavälin talletuksiin tai investointeihin. Tällöin myös paikallinen lainananto vähenee.

- KA kiihdyttää inflaatiota.

- KA tukehduttaa Afrikan viennin, koska KA-dollareiden vaihtaminen paikalliseksi rahaksi (kelluva valuutta) nostaa sen arvoa arvaamattomasti. Tätä ns. Hollannin tautia esiintyy myös kiinteän valuutan maissa, koska kehitysapu nostaa niukkojen resurssien kysyntää --> inflaatio.

- Useissa maissa yli puolet vuosittaisesta KA:sta on päätynyt ulkomaisiin sijoituksiin ja talletuksiin, ei siis alkuperäisen ajatuksen mukaisesti Afrikan kehittämiseen.

- Kehittymättömissä talouksissa ei ole riittävästi tietotaitoa hoitamaan valtavia rahamääriä tehokkaasti, jolloin lyhyen aikavälin kulutus kasvaa pitkän aikavälin investointien kustannuksella (inflaatio, Hollannin tauti). Ja vaikka rahalle ei tehtäisi mitään, niin KA:n korot on aina maksettava.

Seuraavaksi Jukka Paarma varmaankin ehdottaa suomalaisen maatalouden tukemista huomattavasti suuremmalla rahamäärällä.



Hyvä luettelo miksi KA ei tule lisätä
sitoutumaton | 14.8.2009 15:29

Eeti P onkin jo melko tyhjentävästi tuossa luetellut miksi kehitysapua ei tule lisätä. Vuosikymmeniä rahaa on syydetty korruption ylläpitoon ja diktaattorien taskuun. Raha on mennyt aseisiin, ei infrastruktuurin kehittämiseen. Luulisi jo näiden kaikkien vuosien jälkeen näissä maissa näkyvän jotain todella konkreettista mitä rahalla on saatu aikaan, mutta ei. Siitä on tullut automaattinen tukipaketti vuosittain, joka menee aivan muuhun kuin se on tarkoitettu. En kannata lainkaan sitä, että suomalainen veronmaksaja osallistuu tuollaiseen kehitykseen. Kehitysavun vastineeksi olisi jo aikaa sitten pitänyt asettaa ehtoja, jos tuloksia ei näy, ei apuakaan tule.


En varmasti puolusta! Ikinä!
Latinisti | 14.8.2009 16:11

Täällä on monessa kiitettävässä puheenvuorossa lueteltu niitä syitä, joiden johdosta minäkään en puolla kehitysyhteistyömäärärahojen maksamista. Koko rahasumma tulee poistaa valtion ja kirkon budjeteista.
Kirkko se haluaa olla niin globaalia ja kosmopoliittia, että!
Kun keväällä pyysin kirkolta, seurakuntien perheneuvottelutoimistosta keskusteluapua, en sitä saanut. Sen jälkeen osoitin pyynnön juuri ko. piispalle. Ei sieltäkään apua herunnut. Toivotti vain jumalan siunausta! Olihan se jotain sekin?
Auttakaa herran tähden ensin oman maan kansalaisia. Vasta kun apua täällä on saatavilla voitte mennä Bangladeshiin, Peruun, Afrikkaan, Gazaan ym.ym. missä kaikissa niitä teidän projektejanne nyt lieneekään.


Pappi sai taas kahvia juodakseen?
Archie | 14.8.2009 17:17

Paarman kanta on minusta ihan luonnollinen, ei hän voisi paljon eri mieltäkään olla pöhöttyneessä nykykirkossamme. Papisto on itsekin työntekijöihin eli veronmaksajiin nähden kuormastasyöjä, joten totta kai he kannattavat kaikenlaista kuormastasyömistä, ja haluavat että isoja lasteja on kaikille eri kuormastasyöjille tarjolla.






Ei kommentteja: