maanantaina, toukokuuta 24, 2010

Ideologian tukeminen verovaroin on demokratian vastaista





Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Laura Rissanen:


Tapahtumien Helsinki
24.5.2010 11.51 Laura Rissanen Yleinen


Viime viikolla kaupungin päättäjiä puhutti kaksi hyvin erilaista tapahtumaa.


Toinen oli Senaatintorin vuokraaminen kaupalliselle tapahtumalle ja toinen Helsingin osallistuminen Pride-viikon tapahtumiin.


Senaatintorin konsertti sai peräti valtakunnan päämedian puuttumaan aiheeseen pääkirjoituksessaan. Hesarin mukaan toria ei kaupalliseen käyttöön pitäisi vuokrata.


Itse olen toista mieltä. Minun Helsinkiini mahtuu monenlaista tapahtumaa ja tässäkään tapauksessa ei koko toria kaupunkilaisilta suljeta. Hinnoittelu sen sijaan on syytä tarkistaa kohdalleen. Kieltämättä nimittäin nyt esitetty reilun seitsemän tonnin lasku tuntuu matalalta.


Keskiviikon valtuustossa taas ilomielin olimme tukemassa sitä, että Helsingin kaupunki osallistuu kesän Pride-tapahtumiin. Tosin pieni vähemmistö, 9 valtuutettua, ei tätä olisi suvainnut.


Olikin hämmästyttävää lukea, että Iltalehti oli nostanut juttunsa kärjeksi sen, että kolme kokoomusvaltuutettua vastustaa kaupungin osallistumista Helsinki Pride 2010 -tapahtumaan. Samalla oli iloisesti sivuutettu se, että valtaosa kokoomusvaltuutetuista (=kaikki loput 26 valtuutetusta) tukee osallistumista.


Jutusta unohtui se, että palautusesityksen tekivät kristillisdemokraatit, jotka saivat tuekseen perussuomalaiset ja nuo mainitut kolme kokoomuslaista. Helsingin valtuutetuista kaikkiaan 69 kannatti kaupungin osallistumista.


Helsinki on suvaitsevainen ja moniarvoinen. Pride-viikko on iloinen tapahtuma, jossa juhlitaan suvaitsevaisuutta. Tarvetta yhdenvertaisuuden muistuttamiselle edelleen on, sillä esimerkiksi lainsäädäntö kohtelee eri tavoin esimerkiksi hetero- ja homopareja. Olen todella tyytyväinen siihen, että näin iso osa valtuutetuista tukee tapahtumaa. Helsinki on tapahtumien kaupunki ja Prideen osallistuminen sopii kaupungille erinomaisesti.








Helsingin valtuusto kohisi homoista
19.5.2010 23:36

Helsingin valtuusto joutui keskiviikkona äänestämään siitä, pitäisikö Helsingin kaupungin osallistua tämän vuoden Pride-tapahtumaan.


Kristillisdemokraattien Mika Ebeling esitti, että valtuusto palauttaisi uudelleen valmisteltavaksi Sirpa Puhakan ja 24 valtuutetun allekirjoittaman aloitteen, jossa esitettiin Helsingin osallistumista tapahtumaan.


Kohua herätti Ebelingin pitämä puhe, jossa hän sanoi, että "homoseksuaalinen elämäntapa on luonnotonta, eikä siinä ole mitään ylpeilemisen aihetta. Kaupungin ei tule edistää tällaista elämäntapaa, eikä osallistua Pride-tapahtumiin".


Aloitteen palauttamisessa Ebeling sai tukea muun muassa Jussi Halla-aholta (perus/sit), jonka mukaan Helsingin ei pidä olla homomyönteinen eikä homovastainen vaan homoneutraali.


Ebelingin palautusesitys kaatui äänin 69–6.








Helsingin budjetti on tiukilla nykyään


foobar 20.5.2010 0:15


Ovatko homot jotenkin muita heikompia kun kerran heidän organisoitumistaan ja esilletuloaan pitää erikseen tukea? Eivätkö he itse, omin varoin kykene moiseen? En usko hetkeäkään, etteikö heillä olisi kaikki tarvittavat kognitiiviset kyvyt normaalia vastaavalla tavalla tallella, ja kuten monet aktivistit jaksavat kertoa, jopa parempina kuin yleensä. (Tästä jälkimmäisestä väitteestä saanee itse kukin sitten muodostaa oman mielipiteensä.)


On absurdia, että on olemassa nimenomaan päätäntöteknisesti ideologisista lähtökohdista välttämättömästi tukea saavia vähemmistöjä jotka eivät sinällään ole muita heikompia organisoimaan toimintaansa itse, mutta joiden julkisilla rahoilla tukemisen suhteen asioista eri mieltä olemisesta pääsee esim. maan päälehden silmätikuksi.




miksi niin julkista ?


vm. 58 20.5.2010 0:28


ihmiselle vapaus olla mitä on, vaikka homoseksuaali.


mutta...miksi sitä pitää niin toitottaa ? seksuaalisuushan on aika lailla intiimi ja kahdenkeskinen juttu. enempi kotona ja klubeilla, silleen parempi.


miksi homoseksuaalisuutta pitää niin erikseen julistaa, juhlistaa, marssittaa ja vapauttaa kaikin voimin ? eikö sen voisi vain todeta että näin on ja on luvallista eikä tehdä asiasta sen enempää friikkisirkusta tai nahkakarnevaalia.


voi yleinen mielipide muuttua liiallisesta julkistamisesta negatiiviseksi.


itseäni nolottaisi julistaa, että jees mä olen hetero,nainen joka tykkää seksistä miehen kanssa, katsokaa ja hyväksykää ...! ja vaatia sitten vielä kaupunkia sponsoriksi.






Ja rahaa piisaa


Huopikkaat


20.5.2010 0:38


Ottamatta nyt kantaa sen enempää seksuaalisiin viehtymyksiin, niin en malta olla kysymättä, kuuluvatko tällaiset "pridet" yleensä verorahoilla maksettaviin asioihin ja kunnan toimialaan?


Paljonko näitä vastaavia "yleishyödyllisiä" puuhasteluja verorahoilla sponsataan? Helsinkihän on nostamassa veroäyriä. Veronmaksajana joutuu jo vähän ihmettelemään näiden "valittujen" ymmärrystä yleensäkin. Samaan aikaan ollaan lopettelemassa terveysasemia, kirjastoja, päiväkoteja jne.




Facebookista:






Avoin seksuaalisuudella, etenkin julkisella paikalla tapahtuva, reuhaaminen on lähinnä kuvottavaa. Oli se sitten hetero- tai homoseksuaalista.


Ihmiset, jotka tuovat seksuaalisuutensa kaiken kansan nähtäville (ja etenkin pienten lasten eteen) ovat kaikkea muuta kuin soveltuvia kasvattamaan yhtään kersaa. Olivat he sitten hetero- tai homoseksuaalisia.


Seuraavaksi saamme odotella ilmeisesti julkista eläimiin ja/tai lapsiin sekaantumisen pridekulkuetta tai kakkaihmisten iloista ja ylpeää juhlaa julkisella paikalla.


Pientä rajaa perversioissa rypemisellekin, säästäkää edes mummot, vaarit ja pienet lapset.





Miksi homot järjestävät jotain homoylpeyskulkueita ja homopuistojuhlia?


Juhlistavatko heterot omaa heteroseksuaalisuuttaan järjestämällä ryhmäseksijuhlia puistoissa tai jotain seksiparaateja kaupungin keskustassa?


Normaalien ihmisten mielestä seksuaalisuus on intiimi, kahdenvälinen asia. Seksuaalisuutta ei tarvitse juhlia tai julistaa eikä sillä tarvitse ylpeillä. Seksuaalisuus on niin itsestäänselvä asia, että sen julistaminen erikseen jossain paraatissa tai puistoseksijuhlassa on aika omituista.


Ihmettelen kaikenlaisten vähemmistöjen ja ääriryhmien tarvetta vallata julkista tilaa itselleen tukkimalla katuja, toreja ja puistoja kulkueillaan ja mielenosoituksillaan. Kadut on tarkoitettu kävelemistä ja autolla ajamista varten, puistot on tarkoitettu kävelyä, maisemienihailua, koirienulkoiluttamista, auringonottoa, piknikkejä jne. varten, torit on tarkoitettu kauppapaikoiksi. Mikä oikeus jollain marginaaliryhmällä on kaapata tällaiset veronmaksajien rahoilla kustannetut ja kaikkien kansalaisten käyttämät julkiset tilat itselleen?





Mikko, millä opilla muunlaiset kuin seksuaalisuuden ympärille, vaikka gastronomiaan tai musiikkimieltymykseen perustuvat julkisella paikalla järjestettävät happeningit ovat sitten OK? Lestadiolaisten mielestä teatterikin on syntiä, niin eikös julkiset performanssit ole myös marginaaliryhmän julkisen tilan ahdistavaa kaappaamista?




Mikko Ellilä

En kannata julkisen tilan kaappaamista minkään ryhmän mihinkään performanssiin. Mielestäni on väärin, että esimerkiksi ristisaattonäytelmä Via Crucis valtaa Helsingin katutilaa aina pääsiäisenä. Hihhuleilla ei ole mitään oikeutta varastaa katuja itselleen, pois jalankulkijoilta ja autoilijoilta. Hihhulit, homoparaatilaiset ja muut kadunvaltaajat pitäisi pidättää. Katutilan valtaamista pois jalankulkijoilta ja autoilijoilta ei pidä hyväksyä.


Vili Heikkinen


Joo se on kyllä paha kun Kaisaniemen puistossa ja Dumiksen edessä ei saa enää pilistää yhtenä päivänä vuodesta.


Ongelma on siis muuhun tarkoitukseen käytetyn tilan omiminen. Rajoittuuko ongelma tähän liikkumiseen ja olisiko Via Crucis ok, jos pysyisivät vaikka säätytalon takana?


Vai onko kaikki mieltymysten ilmaiseminen - nyt vaikka se Valkosipuliyö - julkisessa tilassa ongelmallista? Saako toreja ottaa tällaiseen käyttöön?





En kannata torienkaan käyttämistä mielenosoitustilana. Toreja voi toki vuokrata kaupallisiin tarkoituksiin käypää vuokraa vastaan. Homot voivat minun puolestani ihan vapaasti vuokrata toritilaa homofestivaalien käyttöön, kunhan maksavat siitä saman verran kuin kuka tahansa muu potentiaalinen vuokralainen. Esimerkiksi Helsingin kauppatorin myyjät maksavat kauppapaikoistaan vuokraa. Jos joku homofestivaali maksaisi Kauppatorista yhtä paljon vuokraa kuin kaikki torikauppiaat yhteensä, tori voitaisiin vuokrata ko. festivaalin käyttöön.




onko jonkun muun mielestä kansalaisyhteiskunnan toiminnan kannalta jotenkin outoa, että jokin julkinen taho tukee tai rahoittaa kansalaismielenosoitusta? Minulle tulee nyt vahvasti mieleen esimerkiksi Neuvostoliitto (tai Pohjois-Korea), missä mielenosoitukset olivat (ja ovat) julkisen vallan järjestämiä ja rahoittamia.


Julkisen sektorin osallistuminen mielenosoituksiin tai muuhun poliittiseen toimintaan on demokratian vastaista.


Jos julkinen sektori rahoittaa poliittista toimintaa, vallanpitäjät pakottavat veronmaksajat osallistumaan vallanpitäjien kannattaman poliittisen ideologian rahoittamiseen. Tämä on lähtökohtaisesti demokratian vastaista.


Demokratiassa kansa ilmaisee oman mielipiteensä vapaasti ja valitsee omat edustajansa vaaleissa. Diktatuurissa vallanpitäjät sanelevat oman ideologiansa ylhäältäpäin kansalle.


Tässä tapauksessa julkinen valta, Helsingin kaupungin ja kaupunginjohtaja Jussi Pajusen ja ulkoministeri Alexander Stubbin muodossa, kannattaa veronmaksajien rahojen käyttämistä ja julkisen tilan (Senaatintori-Aleksanterinkatu-Mannerheiminintie-Hakasalmen puisto, Kolmen sepän aukio, HKL:n raitiovaunut, Esplanadin puisto, postitalon kirjasto) luovuttamista korvauksetta ekshibitionistisen homoideologian käyttöön.





Julkinen valta siis ilmoittaa kannattavansa homoseksuaalista ekshibitionismia ja pakottaa veronmaksajat kustantamaan sitä. Tämä on aivan sama asia kuin jos julkinen valta päinvastoin ilmoittaisi kannattavansa homovastaista fundamentalistis-kristillistä tai islamilaista ideologiaa. Ihmisoikeuksien kannalta on täysin yhdentekevää, millaista ideologiaa tuetaan veronmaksajien rahoilla. Ongelma on nimenomaan siinä, että ylipäätään jotain ideologiaa tuetaan veronmaksajien rahoilla julkisen vallan toimesta.


Kun julkinen valta tukee jotain ideologiaa, se ilmoittaa olevansa kansan yläpuolella. Demokratiassa kansa ilmoittaa oman mielipiteensä avoimessa kansalaiskeskustelussa ja vaaleissa ja valtio toimii tämän kansan tahdonilmauksen mukaisesti. Demokratiassa valtio on pelkkä koneisto, jonka kansa omistaa. Kansa ilmoittaa, mitä tämän koneen pitää tehdä.
Diktatuurissa valtio on kansan yläpuolella oleva väkivaltakoneisto, joka hallitsee kansaa piittaamatta kansan mielipiteistä. Kun julkinen valta eli valtio/kunta/EU verottaa kansaa kustantaakseen tietyn ideologian tukemista, julkinen valta saarnaa omaa ideologiaansa kansalle muuttaakseen kansan mielipiteitä. Tämä on demokratian vastaista. Demokratiassa kansa hallitsee valtiota omien mielipiteidensä mukaan. Diktatuurissa valtiovalta ilmoittaa omat mielipiteensä kansalle ja pakottaa kansan sopeutumaan niihin.

Homoparaatin ym. homoylpeystapahtumien tukeminen julkisen vallan toimesta on nimenomaan sitä, että julkinen valta saarnaa omaa ideologiaansa kansalle muuttaakseen kansan mielipiteitä. Vallanpitäjät ilmoittavat kansalle, että kansan on sopeuduttava vallanpitäjien omaan ekshibitionistiseen homoideologiaan. Tämä on täsmälleen sama asia kuin jos vallanpitäjät pakottaisivat kansan sopeutumaan homovastaiseen kristinuskoon, islamiin tai juutalaisuuteen. Esimerkiksi muslimien järjestämän homovastaisen mielenosoituksen tukeminen julkisen vallan toimesta olisi täsmälleen sama asia kuin homojen järjestämän ekshibitionistisen homomielenosoituksen tukeminen julkisen vallan toimesta. Nämä asiat ovat toistensa peilikuvia.

Ihmisoikeuksien kannalta sillä ei ole merkitystä, mikä on julkisen vallan tukeman mielenosoituksen ideologinen sisältö. Ihmisoikeuksien kannalta ratkaiseva ongelma on nimenomaan se, että julkinen valta ylipäätään tukee jotain ideologiaa. Asettumalla yhden ideologian puolelle toisia vastaan vallanpitäjät estävät vapaan kansalaiskeskustelun ja pakottavan kyseisen ideologian vastustajat rahoittamaan sitä vasten tahtoaan verotuksen kautta.


On järkyttävä merkki suomalaisen poliittisen kulttuurin sivistymättömyydestä, että tämä näkemys on suomalaisille poliitikoille ja tiedotusvälineille ja viranomaisille ja "intellektuelleille" täysin tuntematon.
Suomen poliittiset vallanpitäjät, virkamiespäättäjät, sanomalehtien ja radio-ja tv-uutisten toimittajat ja "asiantuntijoina", "sivistyneistönä" ja "ihmisoikeusaktivisteina" esiintyvät robottimaiset lausuntoautomaatit eivät lainkaan tiedä, mitä tarkoittaa demokratia tai sananvapaus.


Suomessa ei ole yhtäkään journalistia, joka kannattaisi sananvapautta. Jos väitätte päinvastaista, antakaa yksikin esimerkki. Suomessa ei kukaan journalisti koskaan ole millään tavalla vastustanut sitä, että julkinen valta saarnaa omaa ideologiaansa kansalle estääkseen kansaa ilmaisemasta omia mielipiteitään vapaasti. Yksikään toimittaja koko Suomessa ei ole koskaan nähnyt tässä mitään ongelmaa. Niinpä yksikään toimittaja yhdessäkään sanomalehdessä tai yhdenkään radio- tai tv-kanavan uutis- ja ajankohtaistoimituksessa ei kannata sananvapautta.
Koko suomalaisten toimittajien ammattikunta, vailla ainuttakaan poikkeusta, kannattaa autoritaarista valtiovaltaa, joka saarnaa omaa ideologiaansa kansalle, aivopestäkseen kansan hyväksymään nykyisten vallanpitäjien ideologian. Yksikään suomalainen toimittaja ei ole koskaan huomannut, että tämä on demokratian vastaista. Niinpä yksikään suomalainen toimittaja ei tiedä, mitä tarkoittavat käsitteet sananvapaus ja demokratia.


Sivistysmaissa lähdetään siitä, että journalistien tehtävänä on valvoa ja kritisoida vallanpitäjien tekemisiä puolustaakseen kansan intressejä. Suomessa journalistit päinvastoin edustavat vallanpitäjien intressejä ja toimivat kansaa vastaan tekemällä propagandaa nykyisten vallanpitäjien puolesta. Suomessa yksikään journalisti ei ole koskaan käsittänyt, mikä on journalismin tehtävä. Suomessa ei siis ole journalismia. Suomessa on vain vallanpitäjiä palveleva propagandakoneisto.


Kukaan ei puolusta kansalaisten intressejä. Suomalaiset "tiedotusvälineet" ja niiden "toimittajat" ovat päinvastoin sodassa kansalaisia vastaan, vallanpitäjien puolesta. Mitenkään muuten ei voida selittää sitä, että yksikään journalisti ei koskaan millään tavalla kritisoi nykyisten vallanpitäjien tapaa pakottaa kansalaiset maksamaan veroja nykyisten vallanpitäjien edustaman ideologian pönkittämiseksi.
Tämä ei tietenkään koske ainoastaan mielenosoituksia. Julkinen valta tukee Suomessa "kansalaisjärjestöjä" muutenkin kuin rahoittamalla niiden mielenosoituksia. Yksikään journalisti ei ole Suomessa koskaan nostanut esille sitä ilmiselvää tosiasiaa, että valtion, kunnan tai EU:n verovaroin ylläpitämä virasto ei tietenkään ole mikään kansalaisjärjestö.
Jokaikinen suomalainen toimittaja, vailla ainuttakaan poikkeusta, haastattelee näiden verovaroin toimivien virastojen (mm. puoluetuella pyörivät poliittiset puolueet, lehdistötukea saavat poliittiset sanomalehdet, puolueiden nuorisojärjestöt, Kepan kaltaiset täysin puhtaasti valtion budjettimäärärahoilla toimivat järjestöt) edustajia kyseenalaistamatta lainkaan niiden esiintymistä "kansalaisjärjestöinä" tai "kansalaismielipiteen" edustajina. Julkisen vallan ylläpitämä organisaatio ei ole kansalaisjärjestö, vaan valtion virasto. Tätä yksinkertaista ja itsestäänselvää tosiasiaa ei yksikään suomalainen toimittaja tajua.
Lisäksi valtio ylläpitää useita radio- ja tv-kanavia. Yksikään suomalainen toimittaja ei ole koskaan nähnyt mitään ongelmaa siinä, että valtio omistaa tiedotusvälineitä. Demokratiassa valtio ei kuitenkaan voi omistaa tiedotusvälineitä, koska vapaassa yhteiskunnassa tiedotusvälineiden tehtävä on valvoa ja kritisoida vallanpitäjien toimintaa kansalaisten intressien puolustamiseksi.
Jos valtiovalta itse omistaa tiedotusvälineet, ne tietysti toteuttavat olemassaolevien vallanpitäjien tahtoa. Vaikka valtion ylläpitämässä propagandakoneistossa välillä kritisoitaisiin joidenkin nykyisin vallassaolevien poliitikkojen tekemisiä, radio- ja tv-kanavien ylläpitäminen valtion toimesta veronmaksajien rahoilla on kuitenkin demokratian vastaista kansalaisten pakottamista tietyn ideologian tukemiseen. Kukaan suomalainen toimittaja ei ole koskaan tajunnut tätä, koska kukaan suomalainen toimittaja ei ole koskaan vastustanut Yleisradion olemassaoloa ja sen rahoittamista tv-lupamaksuilla tai muilla veroilla. Yksikään suomalainen toimittaja ei siis tajua, että tiedotusvälineiden ylläpitäminen valtion toimesta veronmaksajien rahoilla pakottaa kansalaiset tukemaan tiettyä ideologiaa vasten tahtoaan. Yksikään suomalainen toimittaja ei siis tajua, mitä ovat demokratia ja sananvapaus.
Tämä on äärimmäisen masentavaa. Kaikki suomalaiset toimittajat on katsottava demokratian ja sananvapauden viholliksi, kunnes toisin todistetaan. Suomalaiset toimittajat ovat ammattikuntana kokonaisuudessaan sensuurin ja diktatuurin puolella sananvapautta ja demokratiaa vastaan. Kaikki suomalaiset toimittajat on katsottava Stasin työntekijöiden kaltaisiksi kansan vihollisiksi, koska he ovat vallanpitäjien puolella kansaa vastaan.

1 kommentti:

ansku kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.