IS:
Persujen naisehdokas murtui: "Mihin minä olenkaan joutunut?"Perussuomalaisten sisällä kuohuu taiteen takia.
Puolueen eduskuntavaaliehdokas ja puoluevaltuuston jäsen Sirkka-Liisa Lamminkoski on järkyttynyt. Häntä on vaadittu eroamaan puolueesta sen jälkeen, kun hän arvosteli puolueen taidelinjaa.
Lamminkoski kertoo IS:lle, että puolueen pitkäaikainen kunnanvaltuutettu Raimo Malin oli ilmoittanut hänelle viime torstaina puhelimessa, että hänellä ”on aikaa erota kello 18 mennessä”.
Asiasta uutisoi tänään Helsingin Sanomat. Mylläkkä on jatkunut jutun julkaisemisen jälkeen.
– Jopa naiset ovat sanoneet että älä vouhkaa, Lamminkoski sanoo IS:lle.
Lamminkoski sanoo olevansa järkyttynyt.
– Olen itkenyt, että mihin minä olenkaan joutunut, kun olin rehellinen. Minulla on niin paha olla tässä puolueessa, kun olen nainen ja rohkea, Lamminkoski sanoo itkuun murtuen IS:lle.
Taidekohu alkoi, kun Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkala ilmoitti HS:n haastattelussa, että poliitikkojen pitäisi olla päättämässä, keille taiteilijoille jaetaan apurahoja.
Lamminkoski teki irtioton puolueen taidelinjauksista blogissaan.
Lamminkoski sanoo, että hän on saanut kymmeniä puheluita ja Facebook-viestejä, joissa kulttuuri-ihmiset ovat antaneet hänelle tukea.
Päihdeterapeuttina toimivan Lamminkosken mukaan hän ei halua olla julistamassa, mikä on taidetta ja mikä ei.
Viime päivinä mediassa käyty keskustelu perussuomalaisten kulttuuripoliittisista linjauksista on ollut täysin hakoteillä. Toimittajat ovat sanoneet perussuomalaisten haluavan päättää poliittisesti, millainen taide on hyvää ja millainen huonoa. Toimittajat eivät näytä lainkaan tajuavan, että tällaisia päätöksiähän nimenomaan tehdään koko ajan antamalla apurahoja tietyille taiteilijoille, tietyille museoille, tietyille teattereille jne.
Rahan antaminen teatterille, museolle, oopperatalolle, konserttitalolle jne. on kannanotto kyseisen teatterin, museon jne. puolesta.
Miten kukaan voi olla tajuamatta, että kulttuurimäärärahoja jakamalla vallanpitäjät ottavat kantaa tiettyjen taiteilijoiden puolesta, tiettyjen museoiden puolesta, tiettyjen kirjailijoiden puolesta, tiettyjen teatterien puolesta jne. toisia taiteilijoita, museoita, teattereita, kirjailijoita jne. vastaan?
Kommentteja IS:n lukijoilta:
Tänään 11:17
Törkeää perussuomalaisilta itkeättää rohkeaa naista. Kyllä taiteilijoiden pitäisi itse saada päättää rahoituksestaan. Mistä esimerkiksi kissantappotaiteen ja patsaankaappaustaiteen tekijät saisivat rahansa, jos eivät enää valtiolta?
Tänään 11:22
"Taideterapeuttina toimivan Lamminkosken mukaan hän ei halua olla julistamassa, mikä on taidetta ja mikä ei."
Päinvastoin! Juuri nykyisen kaltainen mielivaltainen taiteen tukeminen on taiteen ja ei taiteen määrittelyä.
Kansa tulee itse valita kiinnostuksellaan ja lompakollaan mikä on taidetta.
Tänään 11:22
On taidetta ja "taidetta". Minäkään en tahdo millään ymmärtää taiteeksi kaikenlaisia roskaläjiä ym. sutaistuja "tauluja", jotka eivät edes esitä mitään. Oikea taide on kaunista ja suurin osa ihmisistä ymmärtää sen.
Tänään 11:24"Taideterapeuttina toimivan Lamminkosken mukaan hän ei halua olla julistamassa, mikä on taidetta ja mikä ei."
Miksi sitten veronmaksajien rahoja käytetään satoja miljoonia aihepiiriin, jos ei voida määritellä mikä on taidetta tai mikä on parhaiten tuen arvoista taidetta? Kuulustaa aivan hullulta.
PerusS hyvät linjaukset
Tänään 11:13
Ei kansalainen voi ymmärtää, että veromarkkoja tuhlataan johonkin mm. säilykepurkkikasojen tekemiseen taiteen nimissä, samalla aikaa kun mm. Kokoomus ajoi pikaisesti Heinolan Reumasairaalan loputukseen: kyllä tämän nyt pitäisi "taiteilijatkin" ymmärtää.
Lehdistö kiihdyttää rummutusta vaalien alla PerusS vastaan, sen osoittaa tämäkin otsikointi