keskiviikkona, toukokuuta 25, 2011

Hallitus ja eduskunta rikkoivat perustuslakia Portugal-äänestyksessä


Valtiovarainministeri Jyrki Katainen, pääministeri Mari Kiviniemi ja kaikki muut valtioneuvoston jäsenet syyllistyivät valtiopetokseen antamalla valtiontakuita ERVV:n lainoille perustuslainvastaisen lain nojalla.

Koska nämä valtiopetoksen tekijät kuuluivat valtion poliittiseen johtoon, kyseessä oli rikoslain 13 luvun 2 § mukaan törkeä valtiopetos. Lain mukaan törkeän valtiopetoksen vähimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta ja enimmäisrangaistus elinkautinen vankeustuomio.




Yle:

Eduskunta hyväksyi Portugalin lainatakauksen


julkaistu tänään klo 12:06, päivitetty tänään klo 14:40

Eduskunta on hyväksynyt lopullisesti Portugalin lainatakauksen äänin 137-49. Tyhjää äänesti seitsemän ja poissa oli kuusi kansanedustajaa. Suomen osuus Portugalin apupaketista on noin miljardi euroa.

Portugalin lainatakauksien puolesta äänestivät kokoomus, SDP, RKP, Kristillisdemokraatit, vihreät ja valtaosin keskustan kansanedustajat. Keskustan kansanedustajista kolme, Lasse Hautala, Antti Pirttilahti ja Antti Rantakangas äänestivät tyhjää.

Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset äänestivät lainatakausta vastaan, mutta neljä perussuomalaisten kansanedustajaa äänesti tyhjää. He olivat Kimmo Kivelä, Jari Lindström, Anne Louhelainen ja Kaj Turunen.

Paketin esitteli tiistaina eduskunnalle toimitusministeristön valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.). Eduskuntapuolueista vasemmistoliitto ja perussuomalaiset asettuivat tukea vastaan.

Portugalin tukipaketti koostuu luotoista, joiden yhteissumma on noin 78 miljardia euroa. Paketin ovat koonneet Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja EU.

Suomen osuus lainatakauksista ja järjestelmään kuuluvasta ylitakauksesta on noin miljardi euroa.

YLE Uutiset






Kun eduskunnan sanotaan hyväksyneen Portugal-tukipaketin, todellisuudessa eduskunta äänesti toimitusministeristönä toimivan Kiviniemen hallituksen luottamuksesta.

Eduskunta:
Valtioneuvoston tiedonanto eduskunnalle Portugalille annettavaa lainoitusta varten Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle myönnettävästä valtiontakauksesta

Puhemiehenä toimi puhemies Ben Zyskowicz /kok. Puhemies ei osallistu äänestykseen.

Jaa: 137
Ei: 49
Tyhjiä: 7
Poissa: 6
Yhteensä: 199


Valtioneuvosto antoi eduskunnalle tiedonannon takauksista, jotka valtioneuvosto oli antanut Euroopan rahoitusvakausvälineelle (ERVV). Eduskunta äänesti toimitusministeristön luottamuksesta tämän tiedonannon jälkeen.

Toimitusministeristö oli päättänyt lainatakuista Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista annetun lain (668/2010) nojalla. Tämä laki on perustuslain vastainen.

Laki antoi valtioneuvostolle vallan myöntää valtiontakauksia lainoille, vaikka perustuslain mukaan eduskunnan on erikseen päätettävä jokaisesta valtiontakauksesta. Tavallinen laki ei voi luovuttaa eduskunnan ulkopuolelle sellaista valtaa, joka perustuslain mukaan kuuluu eduskunnalle.

Kiviniemen hallitus on antanut ERVV:lle valtiontakauksia ilman erillistä eduskunnan hyväksyntää tämän perustuslainvastaisen lain nojalla. Laki on perustuslakia alempana säädöksenä väistyvä. Näin ollen valtioneuvoston antamat lainatakuut Euroopan rahoitusvakausvälineelle ovat laittomia ja siten mitättömiä.

Jokainen valtioneuvoston jäsen, joka on tehnyt näitä laittomia takuupäätöksiä, syyllistyy rikokseen. Koska kaikki Kiviniemen hallituksen ministerit ja pääministeri itse tekivät näitä laittomia päätöksiä, pääministeri Mari Kiviniemi ja kaikki hänen hallituksensa ministerit syyllistyivät rikokseen näitä lainatakuita antaessaan.

Vaalien jälkeen toimitusministeristönä toiminut Kiviniemen hallitus toi lainatakuupäätöksen eduskuntaan hallituksen tiedonantona. Eduskunta ei siis varsinaisesti äänestänyt siitä, annetaanko lainatakuita vai ei. Valtioneuvosto oli jo antanut lainatakuut ERVV:lle ja nyt vain kertoi siitä eduskunnalle. Tämä on perustuslain vastaista.

Eduskunta itse rikkoi perustuslakia a) hyväksymällä perustuslain kanssa ristiriidassa olevan lain Euroopan rahoitusvakausvälineelle annettavista valtiontakauksista yksinkertaisessa säätämisjärjestyksessä eli tavallisen lain säätämisjärjestyksessä, b) hyväksymällä valtioneuvoston rikollisen menettelyn lainatakuiden myöntämisessä antamalla luottamuslauseen Kiviniemen toimitusministeristölle tästä rikollisesta menettelystä kertoneen valtioneuvoston tiedonannon jälkeen.




1 kommentti:

Tommi kirjoitti...

Tein listan takinkääntäjistä(78kpl!!) :

Ahvenjärvi Sauli, Jääskeläinen Jouko, Räsänen Päivi, Östman Peter, Alatalo Mikko, Anttila Sirkka-Liisa, Kaikkonen Antti, Katainen Elsi, Kerola Inkeri, Kiviniemi Mari,... Kääriäinen Seppo, Leppä Jari, Lohi Markus, Paloniemi Aila, Puumala Tuomo, Rehula Juha, Reijonen Eero, Rundgren Simo, Saarikko Annika, Savola Mikko, Sipilä Juha, Torniainen Ari, Tölli Tapani, Vehkaperä Mirja, Autto Heikki, Eestilä Markku, Harkimo Leena, Hemmilä Pertti, Häkämies Jyri, Kanerva Ilkka, Kauma Pia, Kiuru Pauli, Lauslahti Sanna, Lehti Eero, Männistö Lasse, Orpo Petteri, Ravi Pekka, Salolainen Pertti, Satonen Arto, Toivakka Lenita, Vikman Sofia, Virkkunen Henna, Gästgivars Lars Erik, Henriksson Anna-Maja, Nylander Mikaela, Backman Jouni, Eloranta Eeva-Johanna, Feldt-Ranta Maarit, Filatov Tarja, Gustafsson Jukka, Guzenina-Richardson Maria, Huovinen Susanna, Ihalainen Lauri, Jungner Mikael, Karhu Saara, Kiljunen Anneli, Kiuru Krista, Koskinen Johannes, Kuusisto Merja , Kymäläinen Suna, Lindtman Antti, Myller Riitta, Ojala-Niemelä Johanna, Paatero Sirpa, Peltonen Tuula, Piirainen Raimo, Rajamäki Kari, Saarinen Matti, Salonen Kristiina , Skinnari Jouko, Urpilainen Jutta, Viitamies Pauliina, Viitanen Pia, Väätäinen Tuula, Alanko-Kahiluoto Outi, Haapanen Satu, Haavisto Pekka, Karimäki Johanna