Julkaisen pyynnöstä allaolevan kantelun oikeuskanslerille. Kantelun tekijät ovat pyytäneet levittämään oheista kantelua julkisesti. Tätä siis saa vapaasti kopioida ja linkittää minne tahansa. Tiedotusvälineet eivät ole tähän mennessä maininneet tätä kantelua lainkaan, vaikka kyse on Kreikan tukipakettien laillisuudesta.
OIKEUSKANSLERINVIRASTO
Snellmaninkatu 1, HELSINKI
PL 20, 00023 VALTIONEUVOSTO
Kantelijan nimi ja osoite
Olli Juntunen
Oksalankatu 25 a
80260 Joensuu
olli.juntunen@gmail.com
Jussi Räsänen
Killintie 12
80160 Joensuu
jussi.rasanen@iki.fi
Minkä viranomaisen, virkamiehen tai henkilön menettelystä on kysymys
1. Mari Kiviniemen hallitus, erityisesti pääministeri Kiviniemi sekä
valtiovarainministeri Jyrki Katainen
2. Jyrki Kataisen hallitus, erityisesti pääministeri Katainen sekä
valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
Mitä toimenpidettä, menettelyä tai päätöstä pidätte lain tai
velvollisuuksien vastaisena
1. Suomen valtion kahdenväliset lainat Kreikan valtiolle (2010)
2. Euroopan rahoitusvakausmekanismin (ERVV) perustaminen (2010)
3. Suomen valtion takaus ERVV:n Irlannin valtiolle tarjoamille lainoille (2010)
4. Suomen valtion takaus ERVV:n Portugalin valtiolle tarjoamille
lainoille (2011)
5. Suomen valtion takaus ERVV:n Kreikan valtiolle tarjoamille lainoille (2011)
Selostakaa lyhyesti, milloin ja mitä tapahtui
1. Toukokuussa 2010 Suomi teki päätöksen lainata Kreikan valtiolle
noin 1,48 miljardia euroa.
2. Toukokuussa 2010 Suomi osallistui euromaiden päätökseen perustaa
Euroopan rahoitusvakausmekanismi (ERVV).
3. Marraskuussa 2010 Suomi takasi ERVV:n Irlanti-lainoja.
4. Toukokuussa 2011 Suomi takasi ERVV:n Portugali-lainoja.
5. Heinäkuussa 2011 Suomi takasi ERVV:n Kreikka-lainoja.
Millä tavoin menettely oli mielestänne virheellinen
1. PÄÄARGUMENTTI
Valtioneuvoston tulee kaikessa toiminnassaan tarkoin noudattaa lakia
(PL 2 § 3 mom.). Tämä pitää sisällään Suomen EU-oikeudelliset
velvollisuudet.
Valtioneuvoston edistämät tukipaketit ovat EU-oikeuden vastaisia. Ne
rikkovat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 125
artiklaa (ns. no bailout –klausuuli), joka kuuluu seuraavasti:
”Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita
jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai
muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai
julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta
vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen
yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota
vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion
keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla
viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai
julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta
vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen
yhteiseksi toteuttamiseksi.”
Tämän 125 artiklan soveltaminen kriisimaiden tukipaketteihin herättää
useita kysymyksiä. Artiklan tulkintaan liittyen on yleisesti syytä
muistaa, että Suomen oikeudesta jossain määrin poiketen, EU-oikeudessa
korostetaan päämäärän ja tarkoituksen mukaista tulkintaa (ns.
teleologinen tulkintaperiaate). Kyseisen artiklan keskeinen tarkoitus
oli Maastrichtin sopimusta neuvoteltaessa luoda sellaiset pelisäännöt,
ettei jäsenmailla olisi kiusausta ajautua velkakriisiin, jonka
seurauksena syntyisi poliittinen paine ryhtyä unionin ja jäsenmaiden
varoilla tukemaan kriisivaltiota.
Tästä johtuen olennaista ei ole se, onko unioni tai jäsenvaltio
ottanut juridisesti vastatakseen toisen jäsenvaltion sitoumukset, vaan
se, ovatko sitoumukset tosiasiallisesti siirtyneet unionille tai
muille jäsenvaltioille.
Kun kyse on lainoista, tosiasiallista vaikutusta voidaan analysoida
muun muassa markkinakorkojen näkökulmasta. Yleisten markkinakorkojen
mukaiset lainat jäsenmaiden kesken (tai unionin ja jäsenvaltioiden
välillä) eivät ole 125 artiklan vastaisia, koska voidaan olettaa, että
euromaan lainamarkkinat toimivat kohtuullisen tehokkaasti ja korkotaso
heijastaa markkinoiden odotuksia sijoituskohteen riskeistä. Sen sijaan
kun on kyse markkinakorkoja halvemmasta luototuksesta, niin on
vastaavasti katsottava, että kyse on taloudellisen tuen antamisesta
kohdevaltiolle. Tällöin nimittäin jäsenvaltion tukeminen johtaa
unionin tai muun jäsenvaltion näkökulmasta taloudellisten riskien
kompensoimattomaan kasvuun, jolloin sitoumukset tai osa niistä
tosiasiallisesti siirtyvät unionille tai muille jäsenvaltioille.
Käsillä olevissa tapauksissa on kiistatonta, että tukilainat on
toteutettu huomattavasti markkinakorkoja alhaisemmilla hinnoilla.
Tästä seuraa, että SEUT 125 artiklaa on rikottu.
Vaihtoehtoisesti voitaisiin kenties esittää tulkinta, jonka mukaan
jäsenvaltion sitoumukset eivät siirtyisi muille vielä silloin, kun
kyseiselle valtiolle annetaan markkinakorkoja edullisempaa luototusta,
vaan vasta silloin, kun tällaiseen luototukseen sisältyvät riskit
realisoituvat. Tällainen erottelu ei olisi käytännössä mielekäs, koska
sen mukaan tukitoimenpiteiden laillisuus riippuisi olennaisesti
myöhemmistä tapahtumista, jolloin toimenpiteiden laillisuusvalvonta
kävisi lähes mahdottomaksi. Kuitenkin tämä vaihtoehto on eräänlainen
minimitulkinta, sillä 125 artiklaa on kiistattomasti rikottu, mikäli
markkinakorkoja alhaisemmat lainat myöhemmin osoittautuvat
tappiollisiksi.
2. VASTA-ARGUMENTTEJA
Tukipakettien laillisuutta on puolusteltu erilaisilla argumenteilla,
jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua.
(1) Yhden argumentin mukaan kyse ei ole pelastustoimista, vaan
”normaalista sijoittamisesta”, koska lainoista saadaan käypää korkoa.
Tämän väitteen esitti muun muassa silloinen ulkoministeri Alexander
Stubb vastauksena Kreikka-lainoihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Väite
on kuitenkin rahoitusteoreettisesti aivan virheellinen, koska
lainoista ei saada markkinakorkoa, vaan sitä huomattavasti matalampaa
korkoa, joka ei kompensoi sijoitustappioiden korkeaa todennäköisyyttä.
(2) Toinen argumentti toimenpiteiden laillisuuden puolesta on se, että
kriisimaiden väitetään kärsivän hetkellisestä ”kassakriisistä”, ei
varsinaisesta velkakriisistä. Tätä tulkintaa on esittänyt muun muassa
Valtiovarainministeriö. Tulkinta on kuitenkin epäuskottava, koska
kaikki johtavat talousasiantuntijat ovat sitä mieltä, että kriisissä
on kyse vakavasta ylivelkaisuudesta, ei hetkellisestä kassakriisistä.
Lisäksi on epäuskottavaa väittää, että jäsenvaltiolla voisi ylipäänsä
olla kassakriisi, joka ei johtuisi ylivelkaisuudesta. Näin voisi olla
ainoastaan silloin, kun jokin ulkopuolinen tapahtuma (esimerkiksi
makrotaloudellinen sokki tai sotatila) jäädyttäisi kansainväliset
lainamarkkinat niin kokonaisvaltaisesti, että sijoittajia ei
yksinkertaisesti löytyisi. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole kyse
sijoittajien puutteesta, vaan heidän haluttomuudestaan panna rahojaan
ylivelkaisiin maihin, joiden maksukykyyn ne eivät luota.
(3) Kolmas argumentti on, että ERVV:n toteuttamat kriisilainat eivät
siirrä taloudellisia vastuita toisille jäsenmaille, koska ERVV on
yksityinen osakeyhtiö. Tämä argumentti on virheellinen, koska ERVV
toimii vain välikätenä, kun tosiasiallisina lainojen takaajina
toimivat euromaat. Lisäksi tämä argumentti ei sovellu kahdenvälisiin
lainoihin Kreikalle.
(4) Neljännen argumentin mukaan euromaiden yksimielisesti hyväksymät
tukipaketit voitaisiin tulkita implisiittiseksi perussopimuksen
muutokseksi: jos jäsenvaltiot yhdessä ryhtyvät perussopimuksen
vastaisiin toimenpiteisiin, perussopimuksen katsottaisiin muuttuneen.
Väite on kuitenkin oikeudellisesti virheellinen useista syistä, vaikka
teoriassa hyväksyttäisiinkin tällaisen ”implisiittisen
sopimusmuutoksen” mahdollisuus.
Ensinnäkin tukipaketit eivät ole saaneet tosiasiassa unionin
jäsenvaltioiden yksimielistä hyväksyntää. Kreikan kahdenvälisten
lainojen tapauksessa mm. Slovakia jäi pois lainajärjestelystä: toisin
sanottuna se vastusti implisiittistä sopimusmuutosta. Muut
lainajärjestelyt eivät myöskään sisältäneet kaikkia unionin
jäsenmaita, vaan ainoastaan euromaat, jotka eivät voi muuttaa unionin
perussopimusta ilman muiden jäsenvaltioiden hyväksyntää. ERVV:n ohella
Irlannin tukeen osallistuivat kahdenvälisillä lainoilla eräät muut
jäsenmaat, kuten Englanti, mutta eivät kuitenkaan kaikki jäsenvaltiot.
Implisiittisen sopimusmuutoksen argumentti ei siis perustu
tosiasioihin.
Toiseksi implisiittinen perussopimuksen muutos olisi kuitenkin
mahdollinen vain siinä tapauksessa, että sen toteuttavat toimenpiteet
sisältäisivät sellaisia elementtejä, että niiden voitaisiin katsoa
täyttävät jäsenvaltioiden kansallisen ratifioinnin edellytykset. Näin
ei ole ollut, vaan itse asiassa useimmissa maissa tukipaketit on viety
läpi jopa ilman eduskunnan hyväksyntää.
(5) Viidennen argumentin mukaan sääntöjä ei ole rikottu, koska SEUT
122(2) artikla sallii tukitoimenpiteet jäsenvaltion kärsiessä
luonnonkatastrofista tai muusta kriisistä, joka ei ole sen
hallittavissa. Tämän tulkinnan on esittänyt komissio perustaessaan
Euroopan rahoitusvakausmekanismin (ERVM). Kyseisen 122(2) artiklan
teksti on kokonaisuudessaan seuraava:
”Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin
jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle
vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia,
neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää
kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston
puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä
päätöksestä.”
Tätä argumenttia vastaan on huomattava kaksi seikkaa, joiden vuoksi
argumentti ei lainkaan sovellu käsillä olevaan kysymykseen.
(i) Ensinnäkin 122 artikla koskee ainoastaan neuvoston päätöstä
unionin antamasta taloudellisesta tuesta. Sitä ei siis missään
tapauksessa voida soveltaa jäsenmaiden välisiin tukitoimenpiteisiin,
kuten Kreikan kahdenvälisiin lainoihin tai ERVV:n antamaan tukeen.
(ii) Toiseksi SEUT 122(2) koskee ennen kaikkea luonnonkatastrofeja;
sen soveltaminen valtion velkakriisiin on hyvin kyseenalaista, koska
velkakriisi ei ole sellainen ulkoinen tapahtuma ”johon jäsenvaltio ei
voi vaikuttaa”. Velkakriisi on valtion itse aiheuttama ongelma. Näin
on todennut myös eurooppaoikeuden professori Juha Raitio:
”On selvää, ettei Kreikan ylivelkaantuminen ole tapahtunut ilman sen
omaa myötävaikutusta, eli siis ERVM:n lainsäädäntöpohja on
kyseenalainen.”
Jotta tukitoimenpiteet olisivat vaikuttaneet laillisilta, väliaikaista
vakausvälinettä ja vakausmekanismia perustettaessa esitettiin
julkisuudessa väitteitä, että eräät jäsenvaltiot ovat joutuneet
”spekulatiivisen hyökkäyksen kohteeksi”. Näin väitti muun muassa
Saksan liittokansleri Angela Merkel. Väite on kuitenkin muuttunut
täysin epäuskottavaksi, koska aikaa on kulunut yli vuosi, kriisimaiden
tilanne on vain pahentunut ja markkinakorot ovat nousseet. Lisäksi
argumentti ei missään tapauksessa sovellu jäsenmaiden keskinäisiin
tukitoimenpiteisiin, kuten Kreikan kahdenvälisiin lainoihin tai ERVV:n
antamaan tukeen.
Mitä toivotte oikeuskanslerin tekevän
Tukipakettien osalta pyydämme oikeuskansleria tekemään toimenpiteiden
lainvastaisuudesta perustuslain 115 §:n mukaisen ilmoituksen
perustuslakivaliokunnalle ministerivastuuasian vireillepanoa varten.
Tapahtumien tosiasiallisen monimutkaisuuden sekä relevantin
EU-oikeuden tulkinnanvaraisuuden vuoksi voidaan esittää, että
ministerisyytteen nostamisen edellytykset eivät täyty ainakaan
kaikkien tukipakettien osalta (vrt. PL 116 §). Siinäkin tapauksessa
toivomme, että kansalaisten oikeusturvan sekä politiikan moraalin
säilyttämiseksi oikeuskansleri veisi asian käsiteltäväksi sen
edellyttämällä vakavuudella ja vähintäänkin antaisi asianomaisille
muodollisen huomautuksen heidän lainvastaisten toimiensa johdosta.
ALLEKIRJOITUKSET
Joensuussa, 10. 8. 2011
Olli Juntunen
Jussi Räsänen
Snellmaninkatu 1, HELSINKI
PL 20, 00023 VALTIONEUVOSTO
Kantelijan nimi ja osoite
Olli Juntunen
Oksalankatu 25 a
80260 Joensuu
olli.juntunen@gmail.com
Jussi Räsänen
Killintie 12
80160 Joensuu
jussi.rasanen@iki.fi
Minkä viranomaisen, virkamiehen tai henkilön menettelystä on kysymys
1. Mari Kiviniemen hallitus, erityisesti pääministeri Kiviniemi sekä
valtiovarainministeri Jyrki Katainen
2. Jyrki Kataisen hallitus, erityisesti pääministeri Katainen sekä
valtiovarainministeri Jutta Urpilainen
Mitä toimenpidettä, menettelyä tai päätöstä pidätte lain tai
velvollisuuksien vastaisena
1. Suomen valtion kahdenväliset lainat Kreikan valtiolle (2010)
2. Euroopan rahoitusvakausmekanismin (ERVV) perustaminen (2010)
3. Suomen valtion takaus ERVV:n Irlannin valtiolle tarjoamille lainoille (2010)
4. Suomen valtion takaus ERVV:n Portugalin valtiolle tarjoamille
lainoille (2011)
5. Suomen valtion takaus ERVV:n Kreikan valtiolle tarjoamille lainoille (2011)
Selostakaa lyhyesti, milloin ja mitä tapahtui
1. Toukokuussa 2010 Suomi teki päätöksen lainata Kreikan valtiolle
noin 1,48 miljardia euroa.
2. Toukokuussa 2010 Suomi osallistui euromaiden päätökseen perustaa
Euroopan rahoitusvakausmekanismi (ERVV).
3. Marraskuussa 2010 Suomi takasi ERVV:n Irlanti-lainoja.
4. Toukokuussa 2011 Suomi takasi ERVV:n Portugali-lainoja.
5. Heinäkuussa 2011 Suomi takasi ERVV:n Kreikka-lainoja.
Millä tavoin menettely oli mielestänne virheellinen
1. PÄÄARGUMENTTI
Valtioneuvoston tulee kaikessa toiminnassaan tarkoin noudattaa lakia
(PL 2 § 3 mom.). Tämä pitää sisällään Suomen EU-oikeudelliset
velvollisuudet.
Valtioneuvoston edistämät tukipaketit ovat EU-oikeuden vastaisia. Ne
rikkovat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 125
artiklaa (ns. no bailout –klausuuli), joka kuuluu seuraavasti:
”Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita
jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai
muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai
julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta
vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen
yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota
vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion
keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla
viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai
julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta
vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen
yhteiseksi toteuttamiseksi.”
Tämän 125 artiklan soveltaminen kriisimaiden tukipaketteihin herättää
useita kysymyksiä. Artiklan tulkintaan liittyen on yleisesti syytä
muistaa, että Suomen oikeudesta jossain määrin poiketen, EU-oikeudessa
korostetaan päämäärän ja tarkoituksen mukaista tulkintaa (ns.
teleologinen tulkintaperiaate). Kyseisen artiklan keskeinen tarkoitus
oli Maastrichtin sopimusta neuvoteltaessa luoda sellaiset pelisäännöt,
ettei jäsenmailla olisi kiusausta ajautua velkakriisiin, jonka
seurauksena syntyisi poliittinen paine ryhtyä unionin ja jäsenmaiden
varoilla tukemaan kriisivaltiota.
Tästä johtuen olennaista ei ole se, onko unioni tai jäsenvaltio
ottanut juridisesti vastatakseen toisen jäsenvaltion sitoumukset, vaan
se, ovatko sitoumukset tosiasiallisesti siirtyneet unionille tai
muille jäsenvaltioille.
Kun kyse on lainoista, tosiasiallista vaikutusta voidaan analysoida
muun muassa markkinakorkojen näkökulmasta. Yleisten markkinakorkojen
mukaiset lainat jäsenmaiden kesken (tai unionin ja jäsenvaltioiden
välillä) eivät ole 125 artiklan vastaisia, koska voidaan olettaa, että
euromaan lainamarkkinat toimivat kohtuullisen tehokkaasti ja korkotaso
heijastaa markkinoiden odotuksia sijoituskohteen riskeistä. Sen sijaan
kun on kyse markkinakorkoja halvemmasta luototuksesta, niin on
vastaavasti katsottava, että kyse on taloudellisen tuen antamisesta
kohdevaltiolle. Tällöin nimittäin jäsenvaltion tukeminen johtaa
unionin tai muun jäsenvaltion näkökulmasta taloudellisten riskien
kompensoimattomaan kasvuun, jolloin sitoumukset tai osa niistä
tosiasiallisesti siirtyvät unionille tai muille jäsenvaltioille.
Käsillä olevissa tapauksissa on kiistatonta, että tukilainat on
toteutettu huomattavasti markkinakorkoja alhaisemmilla hinnoilla.
Tästä seuraa, että SEUT 125 artiklaa on rikottu.
Vaihtoehtoisesti voitaisiin kenties esittää tulkinta, jonka mukaan
jäsenvaltion sitoumukset eivät siirtyisi muille vielä silloin, kun
kyseiselle valtiolle annetaan markkinakorkoja edullisempaa luototusta,
vaan vasta silloin, kun tällaiseen luototukseen sisältyvät riskit
realisoituvat. Tällainen erottelu ei olisi käytännössä mielekäs, koska
sen mukaan tukitoimenpiteiden laillisuus riippuisi olennaisesti
myöhemmistä tapahtumista, jolloin toimenpiteiden laillisuusvalvonta
kävisi lähes mahdottomaksi. Kuitenkin tämä vaihtoehto on eräänlainen
minimitulkinta, sillä 125 artiklaa on kiistattomasti rikottu, mikäli
markkinakorkoja alhaisemmat lainat myöhemmin osoittautuvat
tappiollisiksi.
2. VASTA-ARGUMENTTEJA
Tukipakettien laillisuutta on puolusteltu erilaisilla argumenteilla,
jotka eivät kestä kriittistä tarkastelua.
(1) Yhden argumentin mukaan kyse ei ole pelastustoimista, vaan
”normaalista sijoittamisesta”, koska lainoista saadaan käypää korkoa.
Tämän väitteen esitti muun muassa silloinen ulkoministeri Alexander
Stubb vastauksena Kreikka-lainoihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Väite
on kuitenkin rahoitusteoreettisesti aivan virheellinen, koska
lainoista ei saada markkinakorkoa, vaan sitä huomattavasti matalampaa
korkoa, joka ei kompensoi sijoitustappioiden korkeaa todennäköisyyttä.
(2) Toinen argumentti toimenpiteiden laillisuuden puolesta on se, että
kriisimaiden väitetään kärsivän hetkellisestä ”kassakriisistä”, ei
varsinaisesta velkakriisistä. Tätä tulkintaa on esittänyt muun muassa
Valtiovarainministeriö. Tulkinta on kuitenkin epäuskottava, koska
kaikki johtavat talousasiantuntijat ovat sitä mieltä, että kriisissä
on kyse vakavasta ylivelkaisuudesta, ei hetkellisestä kassakriisistä.
Lisäksi on epäuskottavaa väittää, että jäsenvaltiolla voisi ylipäänsä
olla kassakriisi, joka ei johtuisi ylivelkaisuudesta. Näin voisi olla
ainoastaan silloin, kun jokin ulkopuolinen tapahtuma (esimerkiksi
makrotaloudellinen sokki tai sotatila) jäädyttäisi kansainväliset
lainamarkkinat niin kokonaisvaltaisesti, että sijoittajia ei
yksinkertaisesti löytyisi. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole kyse
sijoittajien puutteesta, vaan heidän haluttomuudestaan panna rahojaan
ylivelkaisiin maihin, joiden maksukykyyn ne eivät luota.
(3) Kolmas argumentti on, että ERVV:n toteuttamat kriisilainat eivät
siirrä taloudellisia vastuita toisille jäsenmaille, koska ERVV on
yksityinen osakeyhtiö. Tämä argumentti on virheellinen, koska ERVV
toimii vain välikätenä, kun tosiasiallisina lainojen takaajina
toimivat euromaat. Lisäksi tämä argumentti ei sovellu kahdenvälisiin
lainoihin Kreikalle.
(4) Neljännen argumentin mukaan euromaiden yksimielisesti hyväksymät
tukipaketit voitaisiin tulkita implisiittiseksi perussopimuksen
muutokseksi: jos jäsenvaltiot yhdessä ryhtyvät perussopimuksen
vastaisiin toimenpiteisiin, perussopimuksen katsottaisiin muuttuneen.
Väite on kuitenkin oikeudellisesti virheellinen useista syistä, vaikka
teoriassa hyväksyttäisiinkin tällaisen ”implisiittisen
sopimusmuutoksen” mahdollisuus.
Ensinnäkin tukipaketit eivät ole saaneet tosiasiassa unionin
jäsenvaltioiden yksimielistä hyväksyntää. Kreikan kahdenvälisten
lainojen tapauksessa mm. Slovakia jäi pois lainajärjestelystä: toisin
sanottuna se vastusti implisiittistä sopimusmuutosta. Muut
lainajärjestelyt eivät myöskään sisältäneet kaikkia unionin
jäsenmaita, vaan ainoastaan euromaat, jotka eivät voi muuttaa unionin
perussopimusta ilman muiden jäsenvaltioiden hyväksyntää. ERVV:n ohella
Irlannin tukeen osallistuivat kahdenvälisillä lainoilla eräät muut
jäsenmaat, kuten Englanti, mutta eivät kuitenkaan kaikki jäsenvaltiot.
Implisiittisen sopimusmuutoksen argumentti ei siis perustu
tosiasioihin.
Toiseksi implisiittinen perussopimuksen muutos olisi kuitenkin
mahdollinen vain siinä tapauksessa, että sen toteuttavat toimenpiteet
sisältäisivät sellaisia elementtejä, että niiden voitaisiin katsoa
täyttävät jäsenvaltioiden kansallisen ratifioinnin edellytykset. Näin
ei ole ollut, vaan itse asiassa useimmissa maissa tukipaketit on viety
läpi jopa ilman eduskunnan hyväksyntää.
(5) Viidennen argumentin mukaan sääntöjä ei ole rikottu, koska SEUT
122(2) artikla sallii tukitoimenpiteet jäsenvaltion kärsiessä
luonnonkatastrofista tai muusta kriisistä, joka ei ole sen
hallittavissa. Tämän tulkinnan on esittänyt komissio perustaessaan
Euroopan rahoitusvakausmekanismin (ERVM). Kyseisen 122(2) artiklan
teksti on kokonaisuudessaan seuraava:
”Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin
jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle
vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia,
neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää
kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston
puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä
päätöksestä.”
Tätä argumenttia vastaan on huomattava kaksi seikkaa, joiden vuoksi
argumentti ei lainkaan sovellu käsillä olevaan kysymykseen.
(i) Ensinnäkin 122 artikla koskee ainoastaan neuvoston päätöstä
unionin antamasta taloudellisesta tuesta. Sitä ei siis missään
tapauksessa voida soveltaa jäsenmaiden välisiin tukitoimenpiteisiin,
kuten Kreikan kahdenvälisiin lainoihin tai ERVV:n antamaan tukeen.
(ii) Toiseksi SEUT 122(2) koskee ennen kaikkea luonnonkatastrofeja;
sen soveltaminen valtion velkakriisiin on hyvin kyseenalaista, koska
velkakriisi ei ole sellainen ulkoinen tapahtuma ”johon jäsenvaltio ei
voi vaikuttaa”. Velkakriisi on valtion itse aiheuttama ongelma. Näin
on todennut myös eurooppaoikeuden professori Juha Raitio:
”On selvää, ettei Kreikan ylivelkaantuminen ole tapahtunut ilman sen
omaa myötävaikutusta, eli siis ERVM:n lainsäädäntöpohja on
kyseenalainen.”
Jotta tukitoimenpiteet olisivat vaikuttaneet laillisilta, väliaikaista
vakausvälinettä ja vakausmekanismia perustettaessa esitettiin
julkisuudessa väitteitä, että eräät jäsenvaltiot ovat joutuneet
”spekulatiivisen hyökkäyksen kohteeksi”. Näin väitti muun muassa
Saksan liittokansleri Angela Merkel. Väite on kuitenkin muuttunut
täysin epäuskottavaksi, koska aikaa on kulunut yli vuosi, kriisimaiden
tilanne on vain pahentunut ja markkinakorot ovat nousseet. Lisäksi
argumentti ei missään tapauksessa sovellu jäsenmaiden keskinäisiin
tukitoimenpiteisiin, kuten Kreikan kahdenvälisiin lainoihin tai ERVV:n
antamaan tukeen.
Mitä toivotte oikeuskanslerin tekevän
Tukipakettien osalta pyydämme oikeuskansleria tekemään toimenpiteiden
lainvastaisuudesta perustuslain 115 §:n mukaisen ilmoituksen
perustuslakivaliokunnalle ministerivastuuasian vireillepanoa varten.
Tapahtumien tosiasiallisen monimutkaisuuden sekä relevantin
EU-oikeuden tulkinnanvaraisuuden vuoksi voidaan esittää, että
ministerisyytteen nostamisen edellytykset eivät täyty ainakaan
kaikkien tukipakettien osalta (vrt. PL 116 §). Siinäkin tapauksessa
toivomme, että kansalaisten oikeusturvan sekä politiikan moraalin
säilyttämiseksi oikeuskansleri veisi asian käsiteltäväksi sen
edellyttämällä vakavuudella ja vähintäänkin antaisi asianomaisille
muodollisen huomautuksen heidän lainvastaisten toimiensa johdosta.
ALLEKIRJOITUKSET
Joensuussa, 10. 8. 2011
Olli Juntunen
Jussi Räsänen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti