torstaina, heinäkuuta 23, 2009

Asevelvollisuuden lakkauttamisesta

Asevelvollisuus miesten tasa-arvokysymyksenä

Vastaus #166

Mielestäni maanpuolustus on velvollisuus. En usko, että vapaaehtoisena tuollaiseen koulutukseen kovin moni osallistuisi. VPK:t, partiot ja ressutoiminnat ovat jo nyt ihan vapaaehtoisia, mutta ei ne ihmisiä tunnu kovin paljoa kiinnostavan. Mielestäni isoon reserviin ja pakolliseen koulutukseen perustuva maanpuolustus on ihan hyvä systeemi.


Ensinnäkään niistä ei makseta palkkaa. Varusmiespalveluksen käymisestä ja siten Suomen maanpuolustuspalvelun tuottamiseen osallistumisesta maksettaisiin tietenkin samalla tavoin kuin lääkäreille maksetaan julkisen terveydenhoidon palvelun tuottamisesta. Jos halutaan, niin puhtaan rahan sijasta voidaan maksu tehdä vaikka niin, että käymällä intin ja olemalla armeijan reserviläinen saa itselleen alemman veroprosentin koko elämäksi.

Minusta se, että miehet olisivat haluttomia tuollaiseen vapaaehtoiseen armeijaan menemään, jo kertoo siitä, että heidän pakottamisessa on kyse oikeasta vapauden polkemisesta (toisin kuin vaikkapa oppivelvollisuudessa, koska kouluun menisivät suunnilleen kaikki, vaikka se ei olisikaan pakollinen). Tätähän muuten suuri osa asevelvollisuuden kannattajista ei yleensä halua edes myöntää, vaan yleensä uhotaan, että vapaaehtoisuuden vaatiminen on vain jonkun pienen porukan ininää ja muut ovat kyllä siellä intissä ihan mielellään.

Nämä eivät voi molemmat päteä yhtä aikaa. Joko inttiin meno on sellaista, että sen vapaaehtoiseksi muuttaminen aiheuttaisi suuren pudotuksen sinne hakeutuvien määrässä ja sen pakollisena pitäminen on suureen ihmismäärään kohdistuva vapauden loukkaus tai sitten homman vapaaehtoiseksi muuttaminen ei aiheuta määrän pudotusta, jolloin ei mitään pakkoa tarvita sen turvaamiseen, että armeijalla riittää miehet.

Vapaaehtoisena tuohon jaksaisi mennä ehkä kymmenesosa ikäluokasta ja naisista vielä harvempi.


Entä jos siitä maksettaisiin vaikka pari tonnia kuussa ja mahdollisesti reserviläisenä varallaolosta ja kertausharjoituksista vielä jotain päälle? Tai jos sillä intin käymisellä saisi vaikkapa koko elämäkseen kaksi prosenttiyksikköä alemman veron (en ole näitä lukuja kovin tarkkaan pohtinut, joten älkää niihin takertuko)? Minusta tuossa ei olisi mitään väärää, vaikka se aiheuttaisi paineita verojen nostamiseen. Nythän koko taakan kantavat nuoret miehet, kun taas tuossa vapaaehtoisarmeijassa taakka jaettaisiin tasaisesti koko yhteiskunnalle.

Periaatteessa tuolla korvauksella voidaan vielä pelailla, jos näyttää, että halukkaita on liikaa tai liian vähän. Jos halukkaita on vähän, kertoo tämä siitä, että kyseessä on ikävä homma, jolloin siihen suostuvien pitää saada siitä muulta yhteiskunnalta parempi korvaus. Jos taas liian paljon, kertoo tämä, että intin käyminen ei olekaan niin paha nakki, eikä siitä tarvitsekaan muiden maksaa paljoa siihen suostuville.

Ei kommentteja: