Miksi taloustiede on hankalaa

Janne Vainio viittasi eräällä listalla juuri yhteen uusklassisen taloustieteen kritiikkiin . Se pyörii samoilla laduilla kuin useimmat aiemmin lukemanikin: teksti lämmittelee työnarvoteoriaa sen minkä ehtii. Ja vaikka teos ei olekaan pahimmasta päästä, se kärsii hyvin tyypillisestä ongelmasta johon jatkuvasti törmään, ja joka aikanaan meinasi estää itseänikin ymmärtämästä mistä taloustieteen standardiformalismissa oikein on kysymys. Ajattelin, että aiheesta pitäisi varmaan sanoa pari sanaa.

Ongelma on jälleen kerran kausaatiossa. Tieteen pitäisi selittää syy-seuraus-suhteita. Jos lukee tieteellistä tekstiä eikä etsi teorioista kausaalisia mekanismeja, on mitä ilmeisimmin aivan pihalla. Niinpä taloustieteessäkin pitäisi aina kysyä mikä on syy ja mitä siitä seuraa.

Joten... Seuraako hinta siis kysynnästä vai tarjonnasta? Vai päin vastoin? Vai seuraako tarjonta kenties kysynnästä? Vai toisin päin? Ja miten kausaatio täsmälleen etenee? Minkä suuruisista muutoksista seuraa minkä suuruisia muutoksia, minne, ja miksi? Tämä voi kuulostaa naiivilta, mutta todellisuudessa taloustieteen keskeinen sisältö koostuu nimenomaan teorioista jotka vastaavat tällaisiin kysymyksiin. Lisäksi suurin osa tieteenalan koulukuntien välisestä nahistelusta koostuu juuri tällaisista peruskysymyksistä. Ennen kuin ymmärtää taloustiedettä tällä tasolla, on aivan turha yrittää pidemmälle.

Tavallinen oppikirjaesitys neoklassisesta osittaistasapainon teoriasta ei kuitenkaan vastaa tällaisiin kysymyksiin mitenkään kovin ilmeisesti. Se kyllä sanoo, että nouseva hinta lisää tarjontaa ja vähentää kysyntää -- sinänsä hyvin järkevää koska raha houkuttaa tuottajaa ja korkea hinta karkottaa ostajia. Mutta toisaalta se sanoo myös että vähenevä tarjonta kohottaa hintaa ja vähenevä kysyntä laskee sitä. Kun kysyntä sitten vaikuttaa hintaan ja hinta tarjontaan, kysyntä siis vaikuttaa tarjontaan. Ja vielä päin vastoin: tarjonta vaikuttaa hintaan joka vaikuttaa kysyntään, siis tarjonta vaikuttaa kysyntään. Ja tämä sitten tapahtuu vielä eri tavalla eri pituisilla aikahorisonteilla, ja horisontit syöttävät ristiin toisiaan. Niin, ja tietysti eri markkinat syöttävät toisiaan, edestakaisin, eivätkä esimerkiksi rahamarkkinat välttämättä ole aivan samanlaisia kuin muut markkinat, joten rahan liikkeistä voi kai sinänsä seurata jotakin aitoja, riippumattomia, taloudellisia vaikutuksia. Toden totta on vielä niinkin, että kaikki tämä tapahtuu rajalla, ei kokonaissuureissa, ja efektiivinen kysyntä onkin itse asissa vain hankalasti aggregoitua subjektiivista halua, ja sitten on teknologia joka muuttaa tarjontapuolen rajakorvaavuuksia vähän miten sattuu, ja tietysti sen voi olettaa endogeeniseksi jolloin sijoitusmarkkinat syöttävät takaisin siihen, ja... Ad nauseam. Kaikki tämä kuulostaa niin maailmojasyleilevältä, sekavalta ja ristiriitaiselta, että koko neoklassismi helposti näyttäytyy lukijalle yhtenä isona, todella hankalana kehäpäätelmänä. Se tekee mieli vetää suoraksi, tai sitten hylätä yhtenä uskontona muiden muassa.

Kumpikin olisi kuitenkin paha virhe, koska formalismin alla on käypä kausaalinen teoria. Se vain on samankaltainen kuin nykyfysiikan teoriat: sen kaunein ja täsmällisin formulaatio koostuu tasapainoyhtälöistä jotka antavat reunaehdot taloudelle, mutta joissa syyt ja seuraukset eivät enää ole eksplisiittisesti näkyvissä. Jos unohdamme ajan ja katsomme vain tavallisia suureita, kausaatio näyttää häviävän samalla kun tasapainolaskut tulevat helpommiksi. Mutta jos aika on läsnä, nähdään, että kaikki suureet määräävät yhdessä tulevaisuudessa tapahtuvien muutosten suuruuden. Mitään ristiriitaa tai kehäpäätelmää ei ole, eikä ongelmaa myöskään pitäisi yksinkertaistaa liikaa olettamalla että jokin tekijöistä (esim. työ faktorina) ajaa muiden ylitse, ts. on ultimaattinen syy muiden suureiden arvoille. Lopulta taloudellinen prosessi on hyvinmääritelty vaikka kaikki nykyiset suureet todella vaikuttavat yhdessä kaikkiin seuraavan hetken suureisiin. Oikea tapa kuvata prosessia on analysoida se perustekijöihin kuten kysyntöihin, tarjontoihin ja hintoihin, ja sitten rakentaa se palasista uudelleen niin että tekijät lomittuvat joka suuntaan ristiriidattomasti yhteen. Mekaniikankin ongelmat näyttäisivät aivan täsmälleen yhtä monimutkaisilta jos niissä ei tehtäisi yksinkertaistuksia (esim. putoavat esineet eivät liikuta pudotessaan Maapalloa "ylöspäin") ja ne kuvattaisiin kausaalisuhteet selvästi paljastavina laskennallisina prosesseina (ts. sekä Maapallon että putoavan kappaleen sijainnit ja momentit seuraavalla ajanhetkellä riippuvat molempien sijainneista ja momenteista edellisellä).

Kun asian ensin ymmärtää näin, molemminsuuntainen kausaatio ja tekijöiden yhtäläinen tärkeys on yhtäkkiä täysin järkevää. Silloin on helppo todeta, että työnarvoteoria on vain erikoistapaus neoklassisesta synteesistä, joka toteutuu silloin kun tuotteen kokonaiskustannus on sama kuin rajakustannus (toki se voi teoriassa olla määräävä tekijä, mutta vain tietyissä rajoissa) ja pääoman tarjonta on täysin inelastinen (toki sekin voi olla tätä, mutta jälleen vain tietyissä rajoissa). Tästä edelleen helposti näkyy, että oletus ei läheskään aina päde; viimeistään kun kaikki tekevät kaksitoistatuntista työpäivää työn marginaalikulu alkaa nousta, ja kun ilman reaalikorkoa pahinkaan ideologinen sosialisti ei säästäisi, viimeistään sitten kun siemenviljat on sanan alkuperäisessä merkityksessä syöty pääoman marginaalituottavuus alkaa kohota siitä mitä se olisi marxilaisen yltäkylläisyyden vallitessa. Neoklassinen synteesi pätee koko laajuudessaan tässäkin nurkkapisteessä, marxilainen erityistapaus ei. Jos joudumme lähellekään tällaista nurkkaa, se kritiikki joka aikanaan motivoi laskevan marginaaliutiliteetin ja konveksien tuotantomahdollisuusjoukkojen tapaiset neoklassiset oletukset tulee yhtäkkiä hyvin relevantiksi. Sen jälkeen tavallisesta yleisen tasapainon analyysista voidaankin jo johtaa tie kohti huomattavasti tavanomaisemman näköistä, odotusarvoista, pitkän aikavälin tasapainoa, kun epäsuhtaiset marginaalisuureet johtavat korjaaviin muutoksiin ajassa. Talouden globaalista tasapainoisuudesta voidaan tapella, mutta korjaavat liikkeet kuitenkin tapahtuvat säännönmukaisesti poispäin kulmapisteistä, joten laajassa mittakaavassa talous pysyy jatkuvasti polulla jossa kaikki tekijät vaikuttavat enemmän tai vähemmän. Yksi ei odotusarvoisesti ole yli muiden, vaikka erityistapauksissa ja hetkellisesti näin voikin toki käydä; neoklassismi on pääsääntö ja se pystyy myös perustelemaan itsensä siksi.

Ainoa konsti jolla tällaisista päättelyistä päästään eroon on se että talouden monensuuntainen kausaalimekanismi ensin teurastetaan. Marxismi tekee juuri niin kun se olettaa työn kaiken muun ultimaattiseksi syyksi ja jättää näin huomiotta siihen johtavat kausaaliset selityspolut jotka pystyisivät näyttämään sen vain yhdeksi taloudelliseksi suureeksi muiden muassa. Todellisuudessa tällaisiin oletuksiin ei ole mitään syytä, eivätkä modernit taloustieteilijät siksi sorru niihin. Niinpä he eivät myöskään yleensä kannata marxismia, vaikka se mutkat suoraksi vetäessään näyttääkin tekevän mikrotaloudesta paljon ymmärrettävämpää.

Helsingin Sanomat sensuroi tietoja muslimien mielipiteistä

HS:
Pysäyttäkää sota -verkoston mielenosoitus keräsi äänekkään joukon vaatimaan Israelin sotatoimien lopettamista.



Miksi tästä HS:n julkaisemasta muslimimielenosoittajien kuvasta on puoliksi rajattu pois kyltti, jossa daavidintähden ja hakaristin välille on piirretty yhtäläisyysmerkki? Eikö Helsingin Sanomat halua kertoa totuudenmukaisesti, että tässä mielenosoituksessa olleet islamilaiset maahanmuuttajat loukkaavat juutalaisia vertaamalla Israelia Natsi-Saksaan?

Eikö Helsingin Sanomat halua paljastaa muslimien todellisia asenteita ja mielipiteitä, mm. fanaattista juutalaisvihaa?

HS:n lukijoiden myötätunto tuon mielenosoituksen järjestäjiä kohtaan olisi huomattavasti vähäisempää, jos HS olisi totuudenmukaisesti kertonut näiden mielenosoittajien olleen antisemitistejä.

Muslimien tavoitteena on tuhota Israelin valtio ja ajaa juutalaiset mereen. Israel ei hyökännyt Libanoniin silkkaa pahuuttaan, vaan estääkseen Hizbollahia jatkamasta Israelin pommittamista. HS:n kuvaamassa mielenosoituksessa olleet islamilaiset maahanmuuttajat eivät osoittaneet mieltään Hizbollahia vastaan silloin, kun Hizbollah ampui raketteja Israeliin tappaakseen juutalaisia siviilejä. Näiden mielenosoittajien tavoitteena ei ole rauha, vaan juutalaisten tuhoaminen. Nyt nämä muslimit osoittavat mieltään Israelia vastaan, kun Israelin armeija yrittää estää Hizbollahia tappaakseen juutalaisia siviilejä.

Miksi HS ei suostu antamaan tästä juutalaisvastaisten muslimien mielenosoituksesta totuudenmukaista kuvaa, vaan sensuroi kuviaan tarkoitushakuisesti?

Jatkokeskustelua eräästä vieraskirjasta:

Nimi : Herja
Mitä teen : Kommentoin

Viesti : "Eikö Helsingin Sanomat halua paljastaa muslimien todellisia asenteita ja mielipiteitä, mm. fanaattista juutalaisvihaa?"

Tuossa Ellilän laittamassa HS:n artikkelissa mainnittu "Pysäyttäkää sota"-verkoston joku jäsen oli maanantaina A-studiossa. Kun aktiiville kerrottiin haastattelussa näytetyn ostoskeskuksen olevan juutalaisen yhtiön omistama hän kommentoi, ettei israelilaiset ilmoittele yritysostoistaan.

En tiedä ilmoittelevatko muidenkaan maiden yritykset julkisesti ostoistaan ja omistajien uskosta, mutta Israelin kohdalla ymmärrän mainostamisen puutteen. Nimittäin kun rättipää aikoo räjäyttää itsensä ja sata viatonta ja valittavana on joko juutalaisten omistama ostoskeskus tai kristittyjen omistama ostoskeskus kumpaan luulette Hassanin iskevän?

Joka tapauksessa minusta Suomen mediassa on alkanut olla aika selviä tapauksia joissa muslimien ikäviä temppuja sensuroidaan samalla kun herätellään vainoharhaa paitsi Israelia myös juutalaisia kohtaan. Kyllähän tämä Lähi-Idän tilanne on aina vaatinut melkoista medialukutaitoa, mutta tämän viimeisimmän kriisin kohdalla tahti on hieman kiihtynyt.

http://www.yle.fi/yle24/videosali/index.php?a=11&t=3&q=6

Aktiivin haastattelu on tuossa ensimmäisenä

2. elokuuta 2006 11:45:23


...


Nimi : mulla on porkkanaa

Viesti : Ai niin, tuo A-Studio on aivan mahtava. Ei mainita sanallakaan Hezbollahin hyökkäystä Israeliin, tai sitä että Hezbollah tarkoituksella tapattaa siviilejä ja hyödyntää heidän kuolemiaan propagandassa. Eläköön antisemitismi.

Ja sitten vielä syynätään Israelin liiketoimintaa, ihan kuin siinä olisi jotain ihmeellistä että Israel käy kauppaa, tekee yhteistyötä muiden maiden yritysten ja hallitusten kanssa ja ostaa omaisuutta, kuten kaikki muutkin maat. Vainoharha on lievä ilmaisu.

2. elokuuta 2006 12:04:33


...


Nimi : Jarkko Sandell
Kotisivu : Burning Books
Mitä teen : Kommentoin

Viesti : "Kai te nyt ymmärrätte, että mielipiteet jakautuvat voimakkaasti islamin ja varsinkin muslimien suhteen?"

En tiedä, mistä tämä on peräisin, mutta kyllä islamistit ja muu uskonnollinen hihhulismi minusta näyttää olevan kovasti huonossa huudossa minkä tahansa eurooppalaisen kantaväestön keskuudessa.

Ei ole kauaakaan aikaa siitä, kun tällaista keskustelupalstaa ei olisi voinut kuvitellakaan. Tokihan näitä oli, mutta kyse oli marginaaliporukasta.

Monikulttuurihaihattelussa on kyse lähinnä vanhan, 60-70-luvun marxilaisten ahkerasta osallistumisesta päivän politiikkaan. Tämä sukupolvi onneksi on jo väistymässä.

Jokainen voi tehdä osaltaan jotain - kirjoittaa toimittajille, lehtiin ja ottaa työpaikoilla ja kouluissa. Sillä on vaikutusta.

Toiseksi, internetin merkitystä on vähätelty, ihmiset eivät elä enää pelkän YLEn ja HS:n propagandan varassa.

2. elokuuta 2006 13:37:12

Päivän Syreeni (mieskeskustelulistalta)

Lähettäjä: Sampo Syreeni
Päivämäärä: To 27 heinä 2006 21:02



On 2006-07-27, Janne Vainio wrote:



> On harvinaista, että löytyisi sellaista feminististä diskurssia, joka
> todella eksplisiittisesti levittäisi sellaista sukupuolikäsitystä,
> joka olisi verrattavissa esimerkiksi natsi-ideologian myyttiseen
> käsitykseen "germaanisesta verestä" ja sen puhtaudesta.


Tästä voisi toimia esimerkkinä sellainen militantti feminismi, joka
pitää automaattisesti miestä sikana, kaiuttaa sitä kuinka maailmassa ei
olisi sotia ilman miessukupuolta, ja tulkitsee kaiken historiallisen
hyvän naisten saavuttamaksi. Usein siihen nimittäin kytkeytyy ajatus,
jonka mukaan tämä väitetty asiaintila johtuu siitä että miehet ovat
biologiselta luonteeltaan ja/tai erilliseltä kulttuuriperinnöltään
väistämättä aggressiivisempia, taipuvaisempia vallankäyttöön,
suoraviivaisempia, otollista maaperää oikeudettomalle
hyväveljellisyydelle ja jo lastentarhasta asti maailmankuvaltaan jonkin
sortin sortajia. Tässä biologinen ja/tai kulttuurinen
sukupuolideterminismi näyttelee nähdäkseni samaa osaa kuin "arjalainen
veri" natsismissa.


> Mutta onko jossakin oikeasti senlaatuista feminististä diskurssia,
> jossa esitetään emansipatorisena ohjelmana sensuuntaista, että
> "pistetään Nokian pääjohtajaksi nainen, niin sitten sillä poliisin
> jahtaamalla virolaisella huorallakin menee paremmin"...? Ja missä?


Ainakin kulmakuntakapakassa -- hyvä mittari vulgaarifeminismin yleisille
suuntaviivoille -- ja voisin kuvitella että myös ärhäkämpien
feministijärjestöjen tapaamisten jatkoilla (tästä pitäisi kertoa jonkun
joka pääsee sellaisille mukaan).


> Mieleen jäi kirjallisuustieteilijä Kirsi Simonsuuren järjetön väite,
> jonka mukaan ne vasemmistofeministit, jotka eivät äänestä poliittista
> vastustajaansa Elisabeth Rehniä, ovat kuulemma "patriarkaatin
> sisäistäneitä" tapauksia joiden pään sisällä on jokin sisään
> rakennettu "isävalta" joka sanelee heidän äänestyskäyttäytymistään.


Nähdäkseni tällainen seuraa ihan vain siitä, että kun polarisaatioon
tähtäävä kenen-joukoissa-seisot-retoriikka yleensä ajaa porsaat niin
kätevästi takaisin kotiin, sitä ei aina osata lopettaa ajoissa
silloinkaan kun palveltavia herroja on itselläkin kaksi (feminismi ja
poliittinen aate, erillisenä toisistaan). Varsinkaan sitä ei osata
lopettaa jos itselle toinen herra on selvästi toista tärkeämpi, eikä
tällaiseen maailmankuvaan tai strategiaan tietysti mitenkään voida
jälkikäteen sovittaa sitä ajatusta että poliittinen käyttäytyminen voisi
olla jotenkin moniulotteisempaa kuin vain selvästi määriteltyjen Hyvän
ja Pahan vastaista taistelua.


> Tämä on kuitenkin verrattavissa nimenomaan vasemmistototalitaariseen
> ajatteluun "proletariaatin etujoukosta" työväenluokan "todellisemman
> yhteistahdon" edustajana. Tämä ajattelutapa tulee Rousseaulta, ja
> sillä ei ole juuri mitään tekemistä äärioikeistolaisten
> ajattelutapojen kanssa - mutta paternalistinen vasemmisto kuolaa sen
> perään (ja tämä on ylipäätän se tyypillinen "perusvasemmistolainen"
> ajattelutapa - lukuun ottamatta anarkistivasemmistolaisia, jotka hekin
> ovat viime aikoina paljolti luopuneet vapausaatteesta).


Niinno, jopa anarkistien piiristä löytyy niitä jotka ovat kallellaan
syndikalismiin päin, eli aika laajallelevinnyttä tällainen
totalitaristinen ajattelu todella on. Pitäisi nähdäkseni kysyä, mitä
siitä todella jää yli, ja voidaanko ylijäävää osaa enää mitenkään
hyvällä omallatunnolla pitää tavallisen vasemmistolaisuuden osana jos
muitaparemmintietävä etujoukkoajattelu kerran on noin läpikäyvä teema
aatteessa.


> Mielestäni oikeusvaltionormeja vastaan avoimesti hyökkäävä
> feministinen ajattelu on lähempänä "vasemmistototalitaarisen"
> ajattelutavan yleistä kaavaa (sellaisena kuin esimerkiksi Jacob Talmon
> tekee tämän erottelun oikeistototalitarismin ja
> vasemmistototalitarismin käsitteiden välillä teoksessaan "Origins of
> Totalitarian Democracy").


Pointtini tietysti on, että itse pidän totalitaristisuutta sinänsä
paljon merkittävämpänä aatetta määrittävänä tekijänä kuin paljon
epämääräisempää jakoa oikeistolaisuuteen ja vasemmistolaisuuteen;
jälkimmäisen jakolinjan paikka ja suunta muuttuvat historiallisesti
suurin piirtein joka toinen päivä eikä kukaan tunnu mistään
aikaperspektiivistä oikein osaavan määritellä missä linja edes on
kulkenut/kulkee/tulee kulkemaan.


> Vasemmistototalitarismille on ominaista, että kaikki asiat koko
> yhteiskunnassa nähdään periaatteessa poliittisina (eikä pelkästään
> postmodernissa merkityksessä "poliittisina" vaan tämän lisäksi myös
> yleisen poliittisen päätöksenteon potentiaalisina kohteina).
> Poliittiselle päätöksenteolle ei haluta vetää mitään periaatteellista
> legitiimiä rajaa.


Eikö totalitaristisuus (erillisenä esim. autoritaarisuudesta) jo
määritelmällisesti implikoi että mitään rajaa ei ole?


> Oikeistolaiset totalitaariset liikkeet ovat nekin kohdelleet
> kansalaista "valtiovallan omaisuutena" - mutta aivan erilaisilla
> perusteilla kuin vasemmistolaiset.


Itse taas en oikein ymmärrä mitä eroa esimerkiksi etujoukon
vallankumouksellisessa toiminnassa ilmentyvällä yleistahdolla ja
Johtajan päätöksissä manifestoituvalla kansan tahdolla oikein on, kun
kummatkin kuitenkin ovat alunperin kansan päätösvallan oletusarvoisella
legitimiteetillä perusteltuja, sittemmin pienen aatteellisen eliitin
käsiin jätettyjä päätösprivilegioita.


> Fasisimi ja natsismi sen sijaan katsovat juuri liberalismin tavoin,
> että "demokratia tuhoaa itsensä" jos se päästetään leviämään kaikille
> yhteiskuntaelämän alueille - ja ovat siinä mielessä oikeistolaisia
> ideologioita. Ne kiistävät kuitenkin (toisin kuin liberalismi) sen,
> että demokraattisista oikeuksista olisi mitään hyötyä edes julkisen
> vallan toimintaa koskevassa päätöksenteossa - ja lisäksi ne kiistävät
> (liberalismista poiketen, ja vasemmistototalitarismin tavoin) että
> julkisen vallan valtuuksien oikeudellinen rajoittaminen olisi
> mitenkään hyödyllistä tai oikeutettua tai "kansan edun" mukaista.


Niin, mutta juuri tästä samasta erostahan sosialidemokraattien ja
vallankumouksellisten, etujoukkososialistien välinen skismakin lähti,
vaikka molempia kuitenkin voitaneen pitää legitiimisti sosialistisen
liikehdinnän osina, joilla oli pohjimmiltaan samat päämäärät. Ero
oikeiston ja vasemmiston välillä ei taaskaan ole niin suuri kuin ero
totalitaarisuudessa. Epäilen myös, että sama päättely laajenee
feminismiin; sen suurimmat erot ovat siinä kuinka militanttia se on, ja
olisi väärin rinnastaa se militanttisuutensa takia sen enempää
militanttiin vasemmistoon kuin oikeistoonkaan.


> Todellisuuskäsitys ja arvokäsityksethän ovat tosiasiassa loogisesti
> täysin toisistaan riippumattomia järjestelmiä - mutta totalitaarisissa
> ideologioissa kuitenkin vedetään suoria (ja "valmiiksi annettuja")
> tulkintoja näiden kahden eri asian välille.


En olisi tästä täydellisestä irrallisuudesta aivan niin varma, mutta
toisaalta tuo keskustelu pitänee jättää toiseen kertaan.


> Sellainen mahdollisuus suljetaan ulos koko keskustelusta, että olisi
> olemassa joukko ihmisiä jotka puolustavat oikeusvaltioperiaatteita
> ensisijaisesti tällaisten periaatteiden yleisen yhteiskunnallisen
> arvon vuoksi. Natsien, kommunistien ja muiden totalitaristien mielestä
> sellaisia "periaatteellisesti liberaaleja" ihmisiä, jotka puolustavat
> näitä asioita tasapuolisesti sen vuoksi että pitävät niitä
> oikeudenmukaisina, ei kertakaikkiaan voi olla teoriassakaan olemassa.


Tietenkään. Yksi tapa jolla aatteesta tulee menestyksellinen on se, että
se on kaikenkattava ja polarisoiva, sulkee siksi ulkopuolelleen kaikki
jotka eivät tunnusta kaikkea mitä aate väittää samanaikaisesti, ja siksi
kykenee rajaamaan muutkin (esim. sosiaaliset) hyödyt joita aatteen
kannattamisesta saa niiden piiriin jotka kannattavat sitä
kokonaisuudessaan. Tämä on niputtamista joka johtaa aivan tavalliseen
tapaan skaalaetuihin ja tehokkaampaan kuluttajan ylijäämän kuppaamiseen,
eli siis aatteen parempaan selviämiseen; aatteen/kultin klubimaisuus
auttaa kanavoimaan kannatuksen perifeeriset hyödyt yksilölle muuten
nettohaitalliseksi aktivismiksi aatteen hyväksi. (Tarinaan tietysti
kuuluu paljon muutakin.) Tällaiseen kuvaan "luokkapetturit" eivät
koskaan sovi, koska heillä ei ole riittävästi menetettävää että heihin
kannattaisi luottaa kontribuoijina, eli sallia heille aatteen hyötyjä
kun normaalihyvää taetta takaisinmaksusta ei ole.


> Yleisen oikeudenmukaisuuden puolustaminen siis mitätöidään.


Yleinen oikeudenmukaisuus periaatteena sotii klubiaatteita ja vastaavaa
heimokuntaisuutta vastaan, joten totta kai se on aina emotionaalisena
altavastaajana. Sen kukoistuskaudet lienevät ainakin osittain seurausta
siitä että jokin heimokuntaisempi malli on pystytty nostamaan yhteiseksi
viholliseksi, ja kääntämään näin normaalisti jälkimmäistä aatetta
suosiva yhteiskuntamekaniikka hetkeksi myös laajemmin ymmärretyn "meidän
jengin välisen solidaarisuuden" tueksi.


> "Kulakit" oli ihmisryhmänä määritelty "alistajaluokan" edustajiksi ja
> tällä seikalla nimenomaan perusteltiin kulakkeihin kohdistettuja
> laajamittaisia vainoamistoimenpiteitä.


Miten täsmälleen tämä eroaa ghettoon suljetun "ahneen
pankkiirijuutalaisen" asemasta?


> Vasemmistolaisen mielivallan oleellinen ero oikeistolaiseen
> mielivaltaan on se, että vasemmistolaisessa ajattelussa ei yleensä
> oleteta mitään "olemassa olevan yhteisön harmoniaa" jota
> vainoamispolitiikalla uskotellaan voitavan puolustaa.


Tämä lienee totta ja sopii feminismiinkin, mutta on pointtina nähdäkseni
erotettavista muusta mitä sanoit.
--
Sampo Syreeni, aka decoy - mailto:d...@iki.fi, tel:+358-50-5756111
student/math+cs/helsinki university, http://www.iki.fi/~decoy/front

Rikosilmoitusjuttu Raamatusta onnistui

From: Jouni Luukkainen
To: keskustelu@vapaa-ajattelijat.fi
Date: Jul 25, 2006 12:11 PM
Subject: [VA-keskustelu] Rikosilmoitusjuttu Raamatusta onnistui

Liiton rikosilmoitus Raamatusta, vaikkei se itsessään enempään
johtanutkaan, onnistui mielestäni oikein hyvin lehdissä tähän mennessä
olleista jutuista pääteltynä. Asia osattiin ottaa oikealla tavalla
älykkäänä huumorina ja opetuksena. Sitä, että kyseinen psalmi on
tietynlaista vakavaa (ja monen mielestä epäoikeudenmukaista ja
paikkansapitämätöntä) kiihotusta ateistien kansanryhmää kohtaan, kukaan
ei tohtine kiistää. Julkisuudessa kukaan ei silloin kehdanne väittää
rikosilmoitusta yliampuvaksi liioitteluksi tai halvaksi pilaksi.
Rikosilmoitus myös hyvin miellettiin vastineeksi liiton verkkosivuilla
olevista pilakuvista tehtyyn rikosilmoitukseen. Se, että poliisi katsoi
liiton rikosilmoituksen aiheettomaksi hyvin nopeasti, on eduksi, koska
nyt ei kenenkään sopine yrittää puhua liitosta tehdyn ja vielä kesken
olevan rikosilmoituksen puolesta. Rikosilmoituksestaan huolimatta
liittoa ei epäiltäne ahdasmieliseksi ja sensuurihenkiseksi, vaan juttu
päinvastoin turvaa sananvapautta ja uskontokritiikin harjoittamista.

Jouni Luukkainen

P.S.

Valitettavasti Savon Sanomat ei tajunnut tai ei halunnut tajuta kysymystä
ma 24.7.2006 pääkirjoituspalstallaan: "Poliisi on todennut, ettei
kirkko ole syyllistynyt rikokseen, vaikka kirkon netisivuilta löytyykin
Raamattu. Vapaa-ajattelijoiden liitto oli tehnyt rikosilmoituksen kirkkoa
vastaan, koska katsoo Raamatun kiihottavan ihmisiä kansanryhmää
eli ateisteja vastaan. Mitähän tällainenkin rikosilmoitus osoittaa?
Ei ainakaan hyvää arvostelukykyä." Kuitenkin lehdessä oli ollut
su 23.7.2006 mielipidekirjoitus, jossa selostetaan ensin liiton
pilakuvista tehtyä rikosilmoitusta ja sitten kyseinen psalmi lainaten
liiton rikosilmoitusta vastaiskuna tähän. Lehden lukijat osannevat silloin
tehdä päätelmän, että huonoa arvostelykykyä osoitti lehden
pääkirjoitustoimittaja.

Vapaa-ajattelijat tekivät rikosilmoituksen Raamatusta

Kai tätä täytyy täälläkin mainostaa.

Vapaa-ajattelijat tekivät rikosilmoituksen Raamatusta


Vapaa-ajattelijain liiton mukaan Raamattu sisältää kiihotusta kansanryhmää vastaan. Liitto on tehnyt rikosilmoituksen Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta, jonka nettisivustolla Raamattu on kokonaisuudessaan.

Lainvastainen jae Vapaa-ajattelijoiden mielestä on Psalmi 53:2, jonka se katsoo kohdistuvan ateisteja vastaan. Psalmissa sanotaan: "Mieletön se, joka ajattelee: 'Ei Jumalaa ole.' Turmeltuneita ovat ne, jotka näin ajattelevat, inhottavia heidän tekonsa. Kukaan heistä ei tee hyvää."

Vapaa-ajattelijain liiton mielestä tämä solvaa ja panettelee yhtä kansanryhmää, ateisteja. Rikoslain mukaan kiihotus kansanryhmää kohtaan voi kohdistua uskonnolliseen ryhmään tai sellaiseen rinnastuvaan kansanryhmään.
- Ateistit ovat selvästi tässä tapauksessa uskonnolliseen ryhmään rinnastettavissa, liitto toteaa.

Aiemmin Vapaa-ajattelijain liiton verkkosivuillaan julkaisemista pilakuvista tehtiin rikosilmoitus. Keväällä 2005 valtakunnansyyttäjä antoi kaksi ratkaisua, joissa todettiin, että katolista kirkkoa ja mormonikirkkoa vastaan esitetyt väitteet olivat sallittua kritiikkiä.

Vapausfoorumilta:

From: Jussi Rautio
Date: Wed, Jul 19 2006 10:45 am

Olisi mielenkiintoista nähdä, uskaltaisivatko vapaa-ajattelijat (tai joku muu)
tehdä rikosilmoituksen myös Koraanista (vastaava kohta löytyy ihan varmasti) ja
minkälainen monikulttuurisuuspommi siitä seuraisi...

Päivän Vainio

Tämä on samantyylistä läppää kuin legendaariset Päivän Syreenit.

From: Janne Vainio
To: vapausfoorumi@googlegroups.com
Date: Jun 30, 2006 7:49 PM
Subject: [vapausfoorumi] Re: Libertiini vai konservatiivinen käytännönetiikka

En menisi sanomaan, että vapaus riskeistä on positiivinen oikeus siinä
mielessä kuin esimerkiksi mahdollisuus nostaa joitakin julkisia
etuuksia. Pikemminkin sanoisin niin, että tämäntyyppiset esimerkit
osoittavat, että jako "negatiivisiin oikeuksiin" ja "positiivisiin
oikeuksiin" on tietyissä kohdin epäselvä, tulkinnanvarainen ja jopa
ristiriitainen.

Hyväksyn kyllä paradigmaattisesti tämän käsitteellisen jaon
kolmenlaisiin oikeuksiin (status negativus, status activus ja status
positivus), mutta olen muutenkin todennut, että joissakin kohdin jokin
oikeuskonstruktio voidaan tulkita useammaksi näistä. Kiistanalaiset
pisteet (joista ei koskaan päästä lopullisesti eroon) tekevät oikeuksien
asemasta ja rajoista poliittisen.

On viime kädessä "aito poliittinen kiista" eli oikeusdiskurssin
konfliktinalainen piste, että on mahdollista esittää hyviä argumentteja
sen puolesta että vapaus riskeistä on yhtälailla pelkän negatiivisen
vapauden alainen seikka kuin (oikeuskonstruktioksi muotoiltuna) myös
positiivinen oikeus.

En itseasiassa filosofisesti puhuisi "negatiivisista oikeuksista"
muutoin kuin varauksellisesti, vaan sen sijaan puhuisin
"vapausoikeuksista" tiettynä oikeusteknisenä oikeuksien kategoriana.
Vapausoikeuksiksi kutsutaan toki juuri niitä oikeuksia, jotka ovat
perusteltavissa myös sillä että ne suojaavat puhtaasti negatiivista
vapauspiiriä hyökkäyksiltä ja ulkoisilta uhkatekijöiltä. Kuitenkin jo
tällaisen turvallisuuden tuottaminen sinällään (oikeuksien ja niiden
tehokkaan kontrollin kautta) on positiivista turvallisuutta, sillä
turvallisuus on aina luonteeltaan positiivista. Vapausoikeudet (silloin
kun niistä muodostuu *oikeuksia* joilla on legitiimi asema) eivät
mitenkään ole sama asia kuin "pelkkä negatiivinen vapaus", vaan ne ovat
positiivisen turvallisuuden oikeuksia. Tämä seikka, että
vapausoikeudetkin ovat tulkittavissa "positiivisiksi oikeuksiksi", ei
kuitenkaan sinällään tarkoita etteikö niiden oikeuksien vahvalle
asemalle olisi painavampia eettisiä perusteita kuin joidenkin muiden
"positiivisten oikeuksien" asemalle. Erityisen hyvä eettinen perustelu
vapausoikeuksien vahvalle asemalle olisi edelleenkin se, että vapaus ei
ole mitään sellaista, mitä ihmisillä olisi jonkin poliittisen
päätöksentekoprosessin seurauksena. Vapaus ei ole "annettua" siten kuin
jokin tietty yhteiskuntajärjestyksen luoma mahdollisuus.

Tarkkaan ottaen esimerkiksi puolustusvoimat eivät ensisijaisesti torju
aktualisoituja hyökkäyksiä kansalaisten vapautta vastaan, vaan sen
sijaan puolustusvoimat ennaltaehkäisevät (tai niiden olemassaoloa
oikeutetaan sillä että ne ennaltaehkäisevät) tiettyjä potentiaalisia
hyökkäyksiä, joita kukaan ei vielä ole aloittanut ja joiden
mahdollisista aloittajista ei vielä ole tietoa. Pasifistinen
libertaristi saattaisi tällaisella perusteella argumentoida, että
"puolustusvoimien ylläpitämä turvallisuus on positiivinen oikeus ja näin
ollen militaristien pitäisi rahoittaa sen ylläpito vapaaehtoisesti
yksityisillä keräysvaroilla"...:-) (btw, tämäntyyppistä
argumentaatiotahan oli esimerkiksi varhaisella libertaristilla nimeltä
Henry David Thoreau)

Tässä kohdin tulee esille myös se väistämätön rakenteellinen
konfliktinalaisuus, että jo negatiivista vapautta suojelevien oikeuksien
tehokas ylläpito sinällään voi muodostua pysyväksi riskiksi
negatiiviselle vapaudelle itselleen. Ei ole mahdollista koskaan
täydellisesti eliminoida esimerkiksi sitä riskiä, että armeija tekee
sotilasvallankaappauksen - ja tällainen riski on sisäänrakentuneena
nimenomaan organisoidun puolustusjärjestelmän rakenteellisiin tekijöihin
siten, että ketään henkilöä ei välttämättä varsinaisesti voida pitää
riskistä vastuullisena.

Tästä seuraa, että ainakin negatiivisen vapauden konkreettiset
suojelumekanismit ovat väistämättä poliittinen neuvottelukysymys (tai
konfliktinalainen kysymys silloinkin, kun neuvotteluun ei ole
mahdollisuuksia). Nyt näkisin niin, että "oikeudet" ovat eräänlaisia
immateriaalisia hallintoteknologioita, joita on rakennettu ylläpitämään
tai suojaamaan joitakin määriteltyjä asioita. Tietokoneanalogian
näkökulmasta voisi esimerkiksi sanoa, että vapausoikeudet, kansallisen
turvallisuuden politiikka ja armeijan organisaatiosäännöt sekä
armeijahierarkian epäviralliset normit ovat kaikki eri tyyppistä
järjestelmän "softwarea" (joko suunnitellusti rakennettua tai joidenkin
ovelien tietokonevirusten tavoin itseorganisoidusti leviävää) ja
armeijan kalusto on sitten osa sitä "hardwarea" eli "positiivista"
poliittista laitteistoteknologiaa, jota ilman esimerkiksi "oikeudet"
eivät voi toimia sen enempää kuin tietokoneohjelma ilman fyysistä
laitteistoa.

Täsmällisemmin sanottuna, vain vapaus edeltää yhteisöllistä
vuorovaikutusta, oikeudet eivät koskaan. Vapaus on puhtaasti
negatiivista ja tarkoittaa ulkoisten hyökkäyksien, uhkatekijöiden tai
joidenkin muiden vastaavien subjektin omasta toiminnasta riippumattomien
seikkojen poissaoloa. Oikeudet (myös yhteisöllisesti tunnustettu "oikeus
vapauteen") sen sijaan ovat positiivista turvallisuutta ylläpitäviä
poliittisia sitoumuksia, joita ei ole ainakaan efektiivisesti lainkaan
olemassa missään legitiimin ja vakaan yhteiskuntajärjestyksen ulkopuolella.

En siten perustele liberalismiakaan ensisijaisesti "negatiivisen
vapauden maksimoinnilla", vaan sillä että liberalistinen politiikka
tarkoittaa pääsääntöisesti oikeuksia ilman mielivaltaa, jos vain on
olemassa sellainen vakaa ja legitiimi yhteiskuntajärjestys, jossa
tällaisia periaatteita voidaan vakiinnuttaa poliittisesti kantaviksi.
Tällaisessa kontekstissa kuitenkin myös negatiivinen vapaus on
todennäköisesti keskimäärin ja nettomääräisesti huomattavassa määrin
turvatumpi kuin jossakin muussa yhteiskuntajärjestyksessä tai
yhteiskunnan ulkopuolella. Kyse on liberalismin mahdollisuuksista
tuottaa positiivista turvallisuutta, sillä vapauden turvattu asema on
positiivinen suure, vaikka vapaus itsessään on käsitettävissä puhtaasti
negatiivisena.

Liberalistinen politiikka ei voi "maksimoida negatiivista vapautta",
vaan se voi korkeintaan maksimoida jonkin sellaisen positiivisen
turvallisuustason, jossa negatiivinen vapaus on suhteellisesti arvioiden
(nimenomaan *positiivisesti*) turvatumpi kuin jonkin toisenlaisen
politiikan alaisuudessa. Negatiivinen vapaus sen sijaan maksimoituisi
luonnontilassa, jossa yhteiskuntajärjestystä ja "oikeuksia" ei ole,
sillä tällaisessa luonnontilassa on peliteoreettisesti ehkä parhaat
mahdollisuudet olla täysin vapaa koersiosta, mikäli onnistuu juoksemaan
mahdollisimman nopeasti pakoon.


> Lisäksi tällaisilla vaatimuksilla on tapana nousta elintason myötä, kun
> muut riskienvähentämiskeinot saadaan kupattua loppuun -- aikaisemmin ei
> ollut epätavallista että saatoit rampautua pysyvästi kun sonni puski
> sinua duunissa, nyt vastaavasta voi hakea korvauksia
> työturvallisuuslainsäädäntöön vedoten.
>
> Eli onko nyt niin, että negatiiviset oikeudetkin ovat neuvotteluasia, ja
> ne kaventuvat kun ihmisten turvallisuushakuisuus ja taloudellisten
> mahdollisuuksien myötä myös mahdollisuus komparatiiviseen
> turvallisuuteen nousevat?
>


Itse asiassa kyllä. Tämä lienee oikeuksien kehityksen näkökulmasta
varsin selvää ainakin tosiasiallisina edellytyksinä riippumatta siitä,
voidaanko tästä vetää "tulisi olla" -johtopäätöksiä. Tai täsmällisemmin
sanoisin niin, että *negatiiviset oikeudet* eivät välttämättä kavennu
yhteiskuntajärjestyksen kehittyessä, mutta *negatiivinen vapaus* (tai
peliteoreettisesti suurimmat potentiaaliset mahdollisuudet siihen) on
sen sijaan taipuvaista kaventumaan yhteiskuntajärjestyksen kehittyessä.
Tämä puolestaan johtuu nimenomaan siitä, että yhä useammat subjektit
kykenevät tuomaan poliittisesti esille sellaisia vaatimuksia, jotka
liittyvät heidän tavoitteisiinsa saada asemansa joidenkin "oikeuksien"
kautta turvatuksi. Tämä on sinällään libertaristisen keskustelun
puitteissa varsin tuttu aihe - mutta ennen kuin menen tarkastelemaan
tätä lähemmin, yritän havainnollistaa, millä tavoin negatiivinen vapaus
ja "negatiiviset oikeudet" joutuvat tyypillisesti poliittisiiin
konflikteihin suhteessa toisiinsa (sellaisilla tavoilla, jotka ovat
omiaan jopa rakenteellisesti kaventamaan negatiivista vapautta).

Selventääkseni tätä eroa, voin todeta että olisi esimerkiksi täysin
*mahdollista* päätyä liberalistisessa konseptissa siihen, että
"rattijuopumusta ei kannata kriminalisoida", mikäli asiasta käydyssä
neuvottelussa (tai avoimessa poliittisessa taistelussa, joka on
tavanomaisempi reaalitilanne) päädyttäisiin siihen että "alkoholia
käyttävän autoilijan maksimaalinen negatiivinen vapaus" on arvokkaampi
asia kuin muiden tiellä kulkijoiden maksimaalinen negatiivinen vapaus.
Molempien osapuolten negatiivinen vapaus on selkeästi uhattuna,
vaikkakin eri tavoin. Mikäli tällaiseen ratkaisuun päädyttäisiin, se
todennäköisesti *näyttäisi* muodollisesti siltä, että vapausoikeuksia on
rajoitettu mahdollisimman vähän. Muiden tiellä liikkujien
*vapausoikeuksia* ei näet tällaisessa tilanteessa olisi sen kummemmin
rajoitettu (toisin sanoen, sitäkään osapuolta joka odottamattaan kuolee
rattijuopon aiheuttamassa autokolarissa kukaan ei ole intentionaalisesti
*pakottanut* joutumaan huonon tuurin alaiseksi, vaan kyse on sellaisesta
huonosta tuurista, jota voi verrata kiven putoamiseen päähän).

Vastaavalla tavoin vapausoikeuksien asema näyttää muodollisesti vahvalta
silloin, jos on yleisesti sallittua pelata venäläistä rulettia toisen
osapuolen kustannuksella ilman ennalta saatua suostumusta. Muodollisesti
se *on* vapausoikeuksia selvästi rajoittavaa, että on rikos painaa
revolverinpiippu esimerkiksi nukkuvan henkilön ohimolle ja testata, onko
ase ladattu vai tyhjä. Voidaan vieläpä todeta, että nukkuvan henkilön
*negatiivista vapautta* ei välttämättä ole millään yksilöidyllä tavalla
rajoitettu, mikäli sattuukin niin että revolveri olikin tyhjä. Kun
kyseessä on nukkuva henkilö, ei voida väittää edes, että venäläisen
ruletin pelaaja olisi "aiheuttanut vapauttarajoittavaa pelkoa" sille,
jonka kustannuksella pelataan.

Aivan kuten puolustusvoimien olemassaolon oikeutuksen tapauksessakin, se
asia mitä tietyllä oikeudellisesti vahvistetulla järjestelyllä
ensisijaisesti puolustetaan, ei ole "negatiivinen vapaus" sinällään,
vaan sen sijaan ensisijaisen puolustuksen kohteena on negatiiviseen
vapauteen potentiaalisesti kohdistuva realistiseksi todistettu uhkatekijä.

Analogiaa voidaan vielä täydentää toteamalla, että esimerkiksi
puolustusvoimien olemassaolo on jo sinällään *negatiivista vapautta
rajoittavaa* monilla rakenteellisesti pysyvillä tavoilla, ja näin ollen,
jos tavoitteena olisi pelkän negatiivisen vapauden maksimoiminen
(välittämättä positiivisen turvallisuuden maksimoinnin poliittisesta
tavoitteesta), se johtaisi täyteen aseriisuntaan. Koska kuitenkin
negatiiviselle vapaudelle on haluttu rakentaa jonkinlainen
standaridoiduilla tavoin turvattu asema, on päädytty tämän tavoitteen
mahdollistamiseksi rajoittamaan negatiivista vapautta. Tällainen
järjestely ei silti välttämättä "rajoita vapausoikeuksia", sillä
vapausoikeudet ovat vain oikeusteknisesti määriteltyjä normituksia
sille, missä rajoissa vapaus on poliittisesti turvattua positiivisten
yhteiskuntapoliittisten takeiden tuella. Tai ehkä täsmällisemmin pitäisi
sanoa niin, että jo vapausoikeuksien rakentaminen legitiimeinä
oikeuskonstruktioina on luonteeltaan vapausoikeuksien rajoittamista (eli
sellaisten rajaavien normituksien rakentamista, joissa määritellään
virallisesti se, missä kulkevat eri subjektien vapauspiirien rajat
suhteesssa toisiin subjekteihin). Oikeuden rakentaminen on jo sinällään
rajoittamista (siis "pelkän negatiivisen vapauden" rajoittamista).

Eri kysymys on tietenkin se, mitkä ovat eettiset perusteet juuri
tietylle ja nimenomaiselle tavalle rajoittaa vapautta eli rajoittaa
subjektien vapauspiirejä suhteessa toisiinsa. Tässä keskustelussa eri
tyyppisten "oikeuksien" legitimiteetistä ja niiden arvojärjestyksestä
suhteessa toisiinsa tulee vastaan juuri se historiallinen kehityskulku,
että mitä enemmän on sellaisia subjekteja joilla on tosiasiallinen
poliittinen mahdollisuus vaatia asemansa turvaamiseksi joitakin
(ylipäätään millaisia tahansa) "oikeuksia", sitä todennäköisempänä
vaikutuksena tällaisesta "oikeuksien" tasaisemmasta yhteiskunnallisesta
levittäytymisestä on se, että negatiivinen vapaus ylipäätään kaventuu.

Tavanomaisesti libertaristinen kritiikki tällaiseen kehitykseen lähtee
siitä oletuksesta, että yhä useammat subjektit pääsevät "saalistamaan
itselleen etuuksia" - mutta tämä on aika biasoitu näkökulma edellä
mainittuun kehityskulkuun. Tosiasiallisesti myös *negatiivisen vapauden
turvattu asema* on sellainen poliittisten konfliktien alainen
"hyvinvointioikeus", josta taistellaan jatkuvasti esimerkiksi Suomen,
EU:n tai USA:n nykyisessä poliittisessa kontekstissa.

Ajattele vaikkapa feminististä keskustelua pornografiasta ja
prostituutiosta (ottaakseni vain yhden mielivaltaisen esimerkin). Se,
mihin vedotaan esimerkiksi väitteessä, että pornografia aiheuttaa
raiskauksia, on nimenomaan negatiivisen vapauden turvattu asema - jolle
nimenomaisesti vaaditaan oikeudellisia turvatakeita. Vastaavasti
esimerkiksi seksibisnestä vaaditaan kiellettäväksi sellaisella
perusteella, että seksibisneksen väitetään aiheuttavan ulkoishaittoinaan
järjestyshäiriöitä, joissa väkivallan kohteiksi joutuvat jotkut
sivulliset naiset niillä kaduilla, joilla seksibisneksen sallitaan
toimivan. Nyt, jos libertaristina esittäisit tähän jonkin
vasta-argumentin, niin olisi mahdollista esimerkiksi yrittää kiistää se
tosiasiaväite, että "pornografia on teoria ja raiskaus käytäntö"
(jolloin koko väittely ei edes ole väittelyä negatiivisten
vapausoikeuksien arvosta sinällään, vaan väittelyä siitä, onko
negatiivinen vapaus jossakin tosiasiallisesti uhattuna vai ei). Toinen
mahdollinen vasta-argumentti, jonka voisit esittää, olisi sellainen,
että koska pornografian julkaisija ei ole intentionaalisesti syyllinen
raiskauksiin (tai koska Kallion seksibaarien omistajat eivät ole
intentionaalisesti syyllisiä katuväkivaltaan), mitkään havaitut
ulkoishaitat eivät ole sellaisia jotka muodostaisivat oikeutuksen
seksibisnekseen kohdistetuille rajoituksille. Sellaisessa
argumentaatiossa lähdetään siitä, että koska väkivallan käyttäjä tai
raiskaaja ei ole sama henkilö kuin seksibisneksen tuottaja, niin
seksibisneksen tuottaminen ei missään tapauksessa voi vapausoikeuksien
näkökulmasta olla osasyyllisyyttä naisiin kohdistettuun väkivaltaan.

Jälkimmäinen argumentaatio on minunkin mielestäni eettisesti
konsistenttia - mutta siitä saattaa olla mielenkiintoisia seurauksia
sovellettuna johonkin muuhun kysymykseen. Jos puhutaan esimerkiksi
siitä, millä oikeutuksella on mahdollista verottaa subjekteja julkisen
yövartijajärjestyksen takaamiseksi, niin ajaudutaan helposti samaan
ongelmaan. Veronmaksajahan ei ole syyllinen siihen, että joku toinen
ryöstää joltakin kolmannelta (et ole esimerkiksi syyllinen siihen, että
naapurisi varastaa toiselta naapuriltasi auton, tai siihen että
tuntematon rosvojoukko murtautuu naapurisi asuntoon). Millä oikeudella
siis sinun negatiivista vapauttasi voidaan pakolla rajoittaa
(verottamalla sinua poliisijärjestelmän ylläpitämiseksi), mikäli itse
julistat, että et katso tarvitsevasi tällaista julkisesti
standardisoitua turvallisuustaetta omalle negatiiviselle vapaudellesi?
En osaa vastata tähän muuta kuin että kyseessä on sellainen
turvallisuutta koskeva poliittinen väliaikaisratkaisu, joka on
sisäisesti konfliktinalainen ja jossa on pyritty normittamaan eri
subjektien vapauspiirejä suhteessa toisiinsa tavalla, joka maksimoisi
tuvallisuutta ilman että kohtuuttomassa määrin syrjisi edes niitä
osapuolia, jotka ehkä ovat turvallisuuden ylläpidon vallitsevista
poliittisista strategioista eri mieltä.

Vapauteen kohdistuvat turvatakeet ovat jo sinällään "positiivisten
oikeuksien" kaltaisia etuuksia sikäli, että tällaiset positiiviset
turvatakeet *päätetään tietoisesti* antaa jollekin tietynlaiselle
toiminnalle jonkin muunlaisen (teoriassa täsmälleen yhtälailla
"negatiivisesti vapaan") toiminnan kustannuksella. Esimerkiksi
seksibisneksen tapauksessa kyse on siitä, tulisiko ensisijaisesti antaa
positiiviset turvatakeet seksibisneksen harjoittajien yksityiselle
liiketoiminnalle, vai tulisiko sen sijaan ensisijaisesti pyrkiä antamaan
turvatakeet sille, ettei sivullinen joudu väkivallan kohteeksi ainakaan
osaamatta varautua ennakoivasti siihen, että astuessaan tietylle
yleisessä tiedossa olevalle "punaisten lyhtyjen" alueelle hän ottaa
tietoisesti turvallisuusriskejä. Tähän konfliktikysymykseen ei
mielestäni ole mitään "hyvää libertaristista patenttiratkaisua" vaan sen
sijaan kyse on jo negatiivisen vapauden turvaamisen sisäisestä
konfliktinalaisuudesta. On kyllä sinällään mielestäni oikeudenmukaista
vaatia, että esimerkiksi oikeus myydä ja ostaa seksiä tulisi olla
perustuslain takaama perusvapausoikeus - mutta siitä huolimatta
seuraukset esimerkiksi tällaisen (kuten minkä tahansa muunkin)
vapausoikeuden vahvistamisesta johtavat sellaisiin konfliktipisteisiin,
joiden ratkaisu ei koskaan voi olla mitään muuta kuin poliittinen.

Anarkokapitalistisessa järjestelmässä tämänkin tyyppiset konfliktit
olisivat näennäisesti neuvoteltavissa sopimuspohjaisesti, koska
negatiivista vapauttakaan ei turvata julkisesti kenellekään.
Anarkokapitalismin sisäinen konfliktinalaisuus onkin hieman toisessa
pisteessä, joka ei liity tähän (tarkoitan tällä sitä, että - kuten
anarkokapitalistit usein myöntävät - anarkokapitalismi on
rajoittamattoman valtiovallan perustamista uudelleen
"yksityisomistuksen" nimellä ja perustuslaillisesti rajoitettua
tasavaltaista hallintoa edeltävän kuninkaallisen "yksityisvaltion"
muodossa).

Arkaaisten despotioiden aikana sellaisia subjekteja, joiden vapautta
valtiovalta turvasi oli suhteellisesti ottaen pieni määrä, joka tietysti
käytännössä merkitsi sitä, että vapaus tuli poliittisesti turvatuksi
hyvin epätasa-arvoisilla tavoilla. Samalla tämä kuitenkin merkitsi sitä,
että negatiiviseen vapauteen kohdistetut oikeudelliset ja hallinnolliset
*rajoitukset* olivat suhteellisen vähäisiä. Ne olivat suhteellisen
vähäisiä myös alistettujen väestönosien jokapäiväisessä elämässä
(sisältäen ehkä velvoitteen maksaa veroja lääninherralle, velvoitteen
olla armeijan käytettävissä sodan aikana tai velvoitteen käydä kirkossa
sunnuntaisin jne.). Vapauteen kohdistettujen hallinnollisten
tajoituksien vähäisyys oli suorassa yhteydessä siihen, että niiden
ihmisten määrä, joiden "oikeuksia" ylipäätään hallinnollisesti
turvattiin oli vähäinen. Siitä näkökulmasta katsoen ei ole aivan
absurdia, että anarkokapitalismin kannattajat olettavat vapauden
maksimoinnin voivan olla jollakin tavoin optimaalista palaamalla
jonkinlaiseen feodaaliseen yksityisvaltioiden järjestelmään.

Jos vapaus ja pelkkä vapaus tulisi maksimoida, silloin
anarkokapitalistinen järjestelmä saattaisi olla pienin mahdollinen paha
(kuitenkin alleviivaten termiä "paha" sikäli, että myös sellaisessa
järjestelmässä tosiasiallisesti loukattaisiin negatiivista vapautta
huomattavan rankoilla ja epäoikeudenmukaisillakin tavoilla). Jos
kuitenkin arvotetaan vapautta jonkinlaisen yhtäläisen vapauden
näkökulmasta, niin silloin todennäköisesti pienempänä pahana olisi
jonkinlainen liberaaliin egalitarismiin pohjautuva oikeuskonsepti, jossa
valtiovallan mahdollisuuksia sekaantua yksilönvapauteen olisi kovilla
perustuslakiesteillä rajoitettu ja jossa yhteiskunnallisia kysymyksiä
olisi mahdollista tuoda poliittisen päätöksenteon piiriin vain hyvin
tiukoilla kriteereillä. Kuitenkin jo se edellä kuvailemani seikka, että
jo vapausoikeuksien (kuten minkä tahansa muiden oikeuksien) ylläpito on
poliittisesti konfliktinalaista peruuttamattomilla tavoilla, merkitsee
käytännössä sitä, että "puhdas minarkolibertarismi" olisi
umpikujasysteemi joka aiheuttaisi ratkaisemattomia poliittisia
konflikteja. Siksi kannattaisin paria piirua "väljempää" systeemiä. On
kuitenkin mielestäni sekä vapauden että myös (minkä tahansa
liberalistisesti tulkittavissa olevan) tasa-arvon näkökulmasta
välttämätöntä saada poliittisen päätöksenteon piiriä kavennettua.

Maahanmuutto ja liberalismi

Vältetään pyörän keksimistä uudelleen ja kopioidaan olemassaoleva kirjoitus:

Maahanmuutto ja liberalismi

Liberalismin perusajatus on yksilönvapaus. Yksilönvapauteen kuuluu myös vapaus valita asuinmaansa.


Näin ajatellen liberaalin ajatustapaan pitäisi kaiken järjen mukaan kuulua myös mahdollisimman vapaa maahanmuutto. Käytännössä ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että länsimaisiin ainakin suhteellisesti ottaen liberaaleihin maihin on myös rakennettu vahvat sosiaaliset turvaverkot, jotka tekevät näistä maista suhteellisesti ottaen äärimmäisen houkuttelevia nimenomaan alhaisen tuottavuuden ihmisille, eli kehitysmaiden kouluttamattomille massoille. Tilanne jossa maan vanha asujaimisto elättää yhä kasvavaa kurjalistoa ei ymmärrettävästi ole poliittisesti kestävä.

Käytäntö on myös osoittanut, että näiden maahanmuuttajien arvot eivät ole kovin liberaaleja. Maahanmuuttajat siis muuttavat läsnäolollaan uutta kotimaataan epäliberaalimpaan suuntaan. Ääritapauksessa tapahtuu murros jossa maahanmuuton kohdemaa muuttuu maahanmuuttajien lähtömaan kaltaiseksi ja maahanmuuttajien alkuperäiset syyt maahanmuutolle siis katoavat. Paradoksaalisesti siis liberaali demokraattinen yhteiskuntajärjestys ja liberaali maahanmuuttopolitiikka eivät sovi yhteen.


Mitä pienemmäksi valtion rooli putoaa, sitä liberaalimpaa maahanmuuttopolitiikka voi olla. Minarkistisessa valtiossa (l. minimivaltiossa joka keskittyy lähinnä sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen) maahanmuuttopolitiikka voi olla melko liberaalia, koska taloudellista vapaamatkustajamahdollisuutta ei ole. Maahanmuuton rajoittamista minarkiassa voikin perustella lähinnä kulttuurisilla kysymyksillä. Maahanmuuttajat eivät esimerkiksi välttämättä ole yhtä innokkaita ylläpitämään minarkismia kuin maan alkuperäisasukkaat. Perusajatus kuitenkin on, että minarkismi ja liberaali maahanmuuttopolitiikka sopivat varsin hyvin yhteen, kun taas hyvinvointivaltio ja vapaa maahanmuuttopolitiikka sopivat huonosti yhteen.


Paradoksaalisesti poliittiset linjanvedot menevät pääsääntöisesti juuri toisin päin. Yleisvasemmistolaiset ihmiset yleensä kannattavat sekä hyvinvointivaltiota, että ainakin osittain liberaalia siirtolaispolitiikkaa. Monikulttuurisuuden ihannointi kytkeytyy usein yleisvasemmistolaiseen ajatteluun. Oikeistolaiseen markkinatalousajatteluun sen sijaan usein yhdistyy myös negatiivisempi suhtautuminen monikulttuurisuuteen ja maahanmuuttajiin.

Sokea kana löytää jyvän: Helsingin Sanomat kritisoi islamilaista propagandaa

Nyt täytyy piirtää rasti seinään. Helsingin Sanomat ei enää kritiikittömästi ihaile "monikulttuurisuutta" eli islamilaisen diktatuurin esiinmarssia Euroopassa.

HS julkaisi juhannuksena kolumnin, jossa kritisoidaan islamilaista vihapropagandaa Saudi-Arabiassa (eli jihad-agitointia; Suomen ainoana islam-asiantuntijana mediassa ahkerasti esiintyvä professori Jaakko Hämeen-Anttila valehtelee tahallaan, että jihad tarkoittaisi vain yksilön oman pään sisäistä uskonkamppailua; 99,9% muslimeista kuitenkin tarkoittaa jihadilla uskonsotaa koko maailman valloittamiseksi ja vääräuskoisten alistamiseksi islamilaiseen diktatuuriin) ja monikulttuurisuuspropagandaa suomalaisissa koulukirjoissa.

Helsingin Sanomat - Sunnuntai - 23.6.2006

Opettavaisia marinoita

Tomi Ervamaa
Kirjoittaja on Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja. Hän käsittelee tällä palstalla ällistyttäviä ja epämiellyttäviä asioita meillä ja muualla.



Tulevaisuutemme kasvaa kouluissa. Siellä lapsukaiset imevät sukupolvien viisauden, aikakausien kumuloituneen henkisen rikkauden. Näin myös Saudi-Arabiassa.

Saudeissa on nyt käynyt nolosti. Tulivat ehkä luvanneeksi vähän liikoja.

Terroristit hyökkäsivät Yhdysvaltoihin 11. syyskuuta 2001. Lentokoneita kaapanneista 19 miehestä 15 oli syntyjään saudiarabialaisia.

Amerikkalaiset vähän hermostuivat. Sanoivat saudeille, että katsokaa nyt, mitä lapsillenne opetatte - kouluissanne lietsotaan vihaa. Saudi-Arabian hallitus lupasi, että koulukirjat uudistetaan ja vastedes opetetaan kansojen, kulttuurien ja uskontojen välistä yhteisymmärrystä, solidaarisuutta sekä empatiaa.

Amerikkalaiset viestimet ovat nyt lueskelleet saudiarabialaisia koulukirjoja luvatun uudistuksen jälkeen.

Luettavissa on omaperäinen näkemys siitä, miten rakennetaan henkisiä siltoja tässä globalisaation mullistamassa ja riitojen repimässä maapallopahaisessamme.

"Juutalaiset, sapatin kansa, ovat apinoita. Jeesuksen seurakunnan pakanat, kristityt, ovat sikoja", opetetaan saudiarabialaisille kahdeksasluokkalaisille.

Apinoiden ja sikojen kanssa ei tietenkään veljeillä. "Todellinen usko merkitsee - - että vihaat pakanoita, mutta et kohtele heitä epäoikeudenmukaisesti", kerrotaan neljäsluokkalaisille.

No, tuohan on kohtuullista. Ei kotieläimiäkään saa rääkätä.

Juutalaiset ovat saaneet saudiopettajien mukaan paljon aikaan, muun muassa seuraavaa:

He osallistuivat Ranskan vallankumouksen suunnitteluun ja junailivat ensimmäisen maailmansodan. He hajottivat Ottomaanien valtakunnan. He toivat kommunismin Venäjälle.

Nykyisin he kyllästävät yhteiskuntia alkoholilla, pornolla, prostituutiolla, perverssillä taiteella ja kirjallisuudella, ylipäätään kaikenlaisilla paheiden iljetyksillä.

Kovaa kamaa.

Katsotaanpa, mitä Suomen lapsille opetetaan esimerkiksi islamista.

Yltiöasiallista. Kuivaa. Lällyä verrattuna saudikirjallisuuteen.

Mitä sanoo lukiolaisille tarkoitettu Uskontojen virta esimerkiksi islamilaisen lain sharian kovimmista tulkinnoista?

"Joissakin islamilaisissa maissa - - on käytössä sharian mukaisia ankaria rangaistuksia, kuten kuolemantuomioita tai varkaiden ruumiinjäsenien amputointia. Näitä rangaistuksia vastaan on esitetty kritiikkiä, sillä tuomiot voivat olla ihmisoikeuksien vastaisia."

"On esitetty kritiikkiä"? Voivat olla ihmisoikeuksien vastaisia?

Majakka-sarjan teos Maailman uskonnot kertoo, että "heti ensimmäisellä vuosisadalla syntymänsä jälkeen islam alkoi voimakkaasti levitä syntypiirinsä Arabian lähialueille".

"Alkoi levitä?" No varmasti alkoi, kun levitettiin, miekalla ja pakolla, sotajoukkojen voimin. Maailman uskonnoissa kerrotaan myös islamilaisesta fundamentalismista. Sen "voidaan katsoa suojelevan islamilaista kulttuuria länsimaisia kulttuuri-ihanteita vastaan". Tekstin päällä on kuva Osama bin Ladenista.

Tosiaan, varmaan Osama ajattelee "suojelevansa islamilaista kulttuuria länsimaisia kulttuuri-ihanteita vastaan".

Hiljattain Irakissa tapettiin terroristiksikin mainittu Abu Musab al-Zarqawi. Ehdotan Maailman uskontojen seuraavaan painokseen tällaista muotoilua:

"On esitetty kritiikkiä, että Abu Musab al-Zarqawi värväsi väkeä silpomaan pommeilla siviileitä kappaleiksi ja leikkasi ihmisiltä päitä irti. Toisaalta voidaan katsoa, että hän puolusti mesopotamialaista kulttuuri-identiteettiä ylikansallisia, tasapäistäviä kulttuurivaikutteita vastaan."

P.S.

Jos joku ei usko professori Jaakko Hämeen-Anttilan olevan vastoin parempaa tietoaan valehteleva propagandisti, tässä muutamia juttuja hänestä:

"Islamin myönteisistä puolista kertominen on tärkeää, sillä kielteiset puolet tulevat esiin omalla painollaan. Islamilaista kulttuuria tuntevilla on siksi velvollisuus tuoda esille sitä, että islam on paljon laajempi asia kuin se kuva, joka meille välittyy uutisia katselemalla", toteaa keskiaikaista arabialaista kirjallisuutta ja islamia tutkiva Hämeen-Anttila.

Tutkijan itselleen asettamaa tehtävää islam-kuvan kirkastajana ei ainakaan haittaa...

Hämeen-Anttila on siis asettanut itselleen tehtäväksi vain "islamin myönteisistä puolista kertomisen" saadakseen luotua suurelle yleisölle mahdollisimman positiivisen kuvan islamista. Hämeen-Anttila siis jättää tarkoitushakuisesti mainitsematta kielteisenä pitämänsä aspektit islamista.

Moderates such as Kamran Tahmasebi say they have had enough of fanatic Islamism and its intimidation of the Muslim immigrants in Denmark. "It is an irony that I am today living in a European democratic state and have to fight the same religious fanatics that I fled from in Iran many years ago," Mr Tahmasebi says.

...


If Muslims here in Europe are being intimidated as much as they were in the countries that they fled from, why are our politicians, media etc. not aware of it. We hear nothing about it from professors like Jaakko Hämeen-Anttila, who is being nothing more than a mouthpiece (useful stooge) for the Islamists and their agendas.

One would have to ask why Hämeen-Anttila has not been vocal concerning the intimidation of European Muslims by their fellow Muslims? Is he himself intimidated, or in agreement?

Hämeen-Anttilan mielestä islam on rauhan uskonto, kaikki väitteet muslimien väkivaltaisuudesta ovat pelkkää rasismia. Samaan aikaan todellisuudessa muslimit esittävät tappouhkauksia kaikille, jotka uskaltavat arvostella fanaatikkoja. Terrorismia kannattavat imaamit ovat muuttaneet Lähi-idästä Eurooppaan ja uhkaavat tappaa kaikki terrorismia vastustavat islamilaisista maista kotoisin olevat maahanmuuttajat. Iranin teokraattista diktatuuria kannattavat imaamit tulevat Eurooppaan esittämään tappouhkauksia Iranin teokratian vuoksi Eurooppaan lähteneille pakolaisille. Jaakko Hämeen-Anttila taas rakastaa Irania ja käy siellä usein:

Professori on matkustanut paljon islamilaisessa maailmassa. Hän on käynyt miltei kaikissa itseään yhtään kiinnostavissa valtioissa. Iraniin professori matkustaa aina kun mahdollista. Kirjallisuudentutkijaan vetoaa erityisesti se, että Iranissa kauneudelle annetaan vielä paljon arvoa.

Jaakko Hämeen-Anttila siis rakastaa Iranin teokraattista diktatuuria ja käy siellä aina kun se on mahdollista. Hämeen-Anttilan mielestä "Iranissa kauneudelle annetaan vielä paljon arvoa" eli naiset pakotetaan pukeutumaan burqaan ja suklaapatukan näpistämisestä epäillyiltä pikkulapsilta leikataan kirveellä kädet irti.

Arabimaailmassa suosikkikohde on Syyria. "Olin kerran kutsusta puhumassa moskeijassa. Pitkän puheeni jälkeen 90-vuotias hengellinen johtaja ojensi minulle kukkia nuuhkittavaksi, jotta sain kerättyä voimani", muistelee professori vieläkin viehättävää tapaa.

Arabimaista Hämeen-Anttilan suosikkikohde on Natsi-Saksaa pahempi diktatuuri Syyria, ei siis vahingossakaan mikään Egyptin tai Tunisian kaltainen arabimaiden mittapuulla suhteellisen liberaali maa. Hämeen-Anttilan ihannevaltiot ovat Stalinin Neuvostoliittoon verrattavat Syyria ja Iran. Hämeen-Anttilaa kutsutaan tällaisiin maihin puhumaan moskeijoissa; tämä tarkoittaa sitä, että muslimit itse pitävät Hämeen-Anttilaa fundamentalistimuslimina. Hämeen-Anttila kehuu stalinistisia diktatuureja siitä, että niiden kannattajat "viehättävästi" arvostavat kauniita kukkapuketteja. Pohjois-Koreassakin on toki kauniita kukkaistutuksia Pjongjangin keskustan puistoissa.

Jokaisella matkalla on oma tarkoituksensa. "Käyn puhumassa yliopistoissa tai moskeijoissa, ja olenpa joskus ollut ihan lomallakin ilman mitään 'kunniallista' tehtävää", naurahtaa professori. Matkakumppanit osaavat jo varautua siihen, että ainakin yksi päivä kuluu kirjakauppakierrokseen autonkuljettajan kanssa. Kotiin palataan aina painavien kirjakassien kera.

Hämeen-Anttilaa siis useasti kutsutaan islamilaisiin diktatuurimaihin puhumaan moskeijoissa ja "yliopistoissa". Islamilaisten diktatuurien "yliopistot" ovat tunnetusti propagandalaitoksia, joissa koko ajan saarnataan jihadia. Hämeen-Anttilan ihannevaltion Iranin presidentti on toistuvasti vaatinut Israelin hävittämistä maailmankartalta ja sanonut pitävänsä holokaustia juutalaisten sepittämänä propagandavalheena (tällaista asiatietoa islamilaisten maiden "yliopistoissa" opetetaan; terrorismin puolesta agitoivien imaamien kutsumana vieraana moskeijoissa ja islamilaisissa "yliopistoissa" ahkerasti esitelmöivän Hämeen-Anttilan jutut ovat totuusarvoltaan samaa luokkaa kuin muutkin näissä "yliopistoissa" opetettavat tarinat).

Hämeen-Anttilan Suomeen raahaamat kirjakassit sisältävät varmaan samaa kamaa kuin mitä noissa islamilaisissa "yliopistoissa" opetetaan eli a) islamilaista teologiaa (Hämeen-Anttilahan on muslimi, joten toki hän haluaa lukea oman uskontonsa dogmatiikkaa), b) jihad-propagandaa tyyliin "tappakaa kaikki juutalaiset", c) bullshittiä tyyliin "holokausti on juutalaisten sepittämä propagandavalhe" eli Hämeen-Anttilan ihannevaltion Iranin virallista historiankirjoitusta.

"Olen aivan myyty keskiaikaiselle arabialais-islamilaiselle kulttuurille", sanoo professori Jaakko Hämeen-Anttila.

Sen kyllä huomaa. Olet myynyt sielusi keskiaikaiselle islamilaiselle kulttuurille eli olet sitoutunut levittämään muslimien keskiaikaista maailmankuvaa täytenä totena. Olet islamilainen propagandisti ja tavoitteenasi on keskiaikaisen islamilaisen diktatuurin valtaannousu Euroopassa. Haluat keskiaikaisen maailmankuvan omaavien muslimien hallitsevan Eurooppaa. Siksi levität tahallasi vääriä tietoja islamista estääksesi eurooppalaisia vastustamasta islamilaisen diktatuurin valtaannousua ennen kuin on liian myöhäistä.

Ja erityisen hauskaa on Öhrnbergin ja Hämeen-Anttilan tieteelliset erimielisyydet. Öhrnberg totesi moneen kertaan, että prof. Hämeen-Anttila olisi tästäkin asiasta täysin eri mieltä. Ja kerran ennen luentoa Hämeen-Anttila tuli luentosaliin todeten: "Älkää uskoko mitään mitä tämä mies sanoo."

En tunne Öhrnbergin näkemyksiä, mutta Hämeen-Anttilan käytös toisia islamilaisen kulttuurin asiantuntijoita kohtaan on mielenkiintoista. Hämeen-Anttila on siis täysin eri mieltä asioista kuin toiset islamilaisen kulttuurin asiantuntijat. Tämä viittaa siihen, että Hämeen-Anttila levittää tahallaan vääriä tietoja islamilaisesta kulttuurista.

Prof. Hämeen-Anttila on holokaustirevisionistien kaltainen poliittisesti tarkoitushakuinen valehtelija.

Jumalanpilkkaa

Testataanpa, ryhtyvätkö vihaiset kristityt tämän Jeesusta pilkkaavan videon takia mellakoimaan kaduilla ja esittämään tappouhkauksia kaikille jumalanpilkkaajille.

I will survive (Jesus Version)

At first I was afraid
I was petrified
Kept thinkin' I could never live without you by my side
But then I spent so many nights
Thinkin' how you did me wrong
And I grew strong
I learned how to get along
And so you're back from outer space
I just walked in to find you here with that sad look upon your face

Weren't you the one who tried to hurt me with goodbye
Did I crumble
Did you think I'd lay down and die?
Oh no, not I
I will survive

Jään odottelemaan, aikovatko Tarja Halonen, Matti Vanhanen ja Erkki Tuomioja pyytää anteeksi kristityiltä heidän uskonnollisten tunteidensa loukkaamista.

Brian Giovannini: Explanation of Anarcho-Capitalism

Lyhyt, helppolukuinen, kansantajuinen, rautalangasta väännetty kuvaus anarkokapitalismista eli valtion korvaamisesta yksityisillä vartiointiliikkeillä jne. Vastaa lyhyesti Robert Bidinotton artikkeliin The Contradiction In Anarchism.

IN DEFENSE OF ANARCHO-CAPITALISM

After having seen the anarcho-capitalist viewpoint repeatedly besmirched on humanities.philosophy.objectivism, I have decided to elucidate what I believe to be the proper stance of a moral anarcho-capitalist.

I have read Bidinotto's "refutation" of anarcho-capitalism and I must admit, I am less than impressed. I believe he is missing an essential of anarcho-capitalism-that a-c does not entail many "agencies of force" each claiming supremacy over the *plenum*, but instead many agencies of force each claiming supremacy over the *property of its subscribers*. Which is what we have in effect today. (Of course, none of the competing agencies of force do not choose pure capitalism as their standard, but some come pretty close.)

In fact, each and every person reading this newsgroup has the perfect legal right to secede from the United States. We don't call it secession, though. We call it moving to another country and becoming a citizen of that nation. Yes, our current anarchic competing agencies of force go by such prosaic names as France, Portugal, and Burundi. And those agencies also reserve the right to determine who they will allow to subscribe to their protective services. The whole process is called emigration/immigration and in a truly anarcho-capitalist system, it would happen when both the provider and subscriber believed they had value to gain from each other.

The odd thing, though, is that in our current system, if someone believes his agency of force is not a rights-upholder, if he instead believes it is a rights violator, if he believes that his African dictatorship is not providing him with the best atmosphere available to create and produce, he must *relinquish his property* in order to secede. His home, his farm, his copper mines...he can't take them with him, and so he must abandon them.

How would things be different under anarcho-capitalism? Let's take an example of Jack, who lives on a small patch of land in British Columbia on the U.S. border. Jack loves the works of Ayn Rand, and as a writer has composed several quality works of his own. He lives on a beautiful estate which he had built with the proceeds from his first best-selling novel. It has rolling lawns, and the house is superbly constructed. Everything is going great for Jack until Canada decides to raise its subscriber fee (taxes). Jack knows that in the States, subscriber fees are much lower and the quality of service is higher. The police drive cars instead of riding on horses. So he decides he no longer wishes to be a citizen of Canada, but instead, a citizen of the United States.

Jack writes to the New Subscriber Department of the U.S. Agency of Force and they reply with a warm letter saying that they would love to have a productive person like Jack as a citizen...The question is, does Jack's property belong to Jack or is he just leasing it from the Canadian government? If Jack owns his property then it should be no problem for him to just declare that his property is now under the dominion of the United States...Jack should be able to take his property with him as he legally secedes from Canada.

If instead the property belongs to Canada and Jack is merely a tenant, he merely has *limited* property rights (and consequentially, limited individual rights as per Rand's argument concerning the necessary connection between property rights and individual rights). I cannot yet see how, by changing the agency of force protecting his land, Jack would have violated the individual rights of any other person anywhere.

Jack should also have the option to secede and declare his property under the dominion of his own agency of force. In this case, he would agree to abide by the laws of Canada when he ventured onto Canadian soil, and others would agree to abide by his laws when venturing onto his soil. Would this be an evil arrangement? When we visit Italy, we agree to their laws. When Italians visit the United States, they agree to abide by ours. This is a reciprocal agreement which violates no one's rights-after all nobody is coerced into visiting either country.

In the above example, Jack's land was conveniently contiguous to the United States. However this need not be a precursor. I've heard rumors that the United States is more than willing to protect its citizens in Alaska...Perhaps it would protect citizens elsewhere-maybe a higher fee for a more remote area.

So would anarcho-capitalism devolve into bands of aggressive thugs wandering around wreaking havoc? Not likely. Crazy rights-violating goons exist today, and their breed is unlikely to die out. However, I choose to believe that overall, men prefer to live in a society where they can live peacefully while creating and sustaining themselves. Bidinotto points us to "Bosnia, Somalia, Beirut, Northern Ireland, South Africa" as examples of what anarcho-capitalism would lead us to. I say it is exactly the opposite. The reason that these people are fighting amongst themselves is that they *are being denied the right to choose their agency*--Serbs are being forced to subscribe to the same agency as Croats, different Somali tribes must share a single agency, etc. You will note that the reason Serbs and Croats were/are fighting in Bosnia is that they each want their own government. They are fighting *for* separate governments, not *because* of them. Their fighting is the result of their being subjected to an arbitrary comprehensive government that doesn't appeal to any of them.

Would they still be fighting if each Serb and Croat were permitted the choice of which government to subscribe his land? I doubt it. They would probably return to their jobs and continue to create and produce.

Some might claim that despite different nations, we do have a single government-the U.N. *Shrug* Wouldn't it be nice to be able to secede from *that* statist parody of a government?

Others argue that if you have a well developed constitution-bound Objectivist minarchy, there would never be any reason for you to secede. I claim that the world is not static-technology and knowledge are always progressing and that it is natural for a government to progress with said technology and knowledge. If the Objectivist government has lawmakers then they have the potential to create laws *I* disapprove of-no matter how wonderful the constitution. And I should have the right, at any time, to switch to the government I find most liberty-oriented. I should not be coerced into keeping what I perceive to be an inferior government. Objectively, there is always one best government out there. Objectively, it need not be the same government today as it was yesterday.

Anarcho-capitalism preserves a basic right of man--the right to secede from a government he considers abusive. This is a choice that the *individual* should be allowed to make. A government that prevents its clients from unsubscribing is unlikely to be the bastion of freedom it proclaims itself. The Soviet Union had such a rule-and built walls with armed guards to enforce it.

Objectivist minarchists would have you believe otherwise. They spread stories of the gloom and doom that will arise unless you agree to allow them to decide for you which government is best. There is no trial period. They say, "Join us and you can never secede." I say, "Join them and you will never be free." Since when has more freedom been a bad thing?

--Brian Keith Giovannini

Hoppe pikkuvaltioista

Centralisation Leads to Poverty
From the desk of Paul Belien on Tue, 2005-06-28 15:06

On 24 and 25 May, Hans-Hermann Hoppe, Professor of Economics at the University of Nevada, Las Vegas and senior fellow of the Ludwig von Mises Institute (Auburn, Alabama), visited Antwerp, where he gave a lecture on the economic surplus value of small states.

You have a lot of sympathy for secessionist movements worldwide. Why?

According to the politically-correct view, closer political integration is good, whereas disintegration and secession is bad. It is said, for example by the bureaucrats of the European Union in Brussels, that economic prosperity has increased dramatically with increased political unification. In reality, however, political integration (centralisation) and economic (market) integration are two completely different phenomena. Political integration involves the territorial expansion of a state's powers of taxation and property regulation. Economic integration is the extension of the interpersonal and interregional division of labour and market participation. In general, the smaller a country and its internal markets the more likely it is that it will opt for free trade.
I think that a world consisting of tens of thousands of distinct countries, regions and cantons, and hundreds of thousands of independent free cities such as the present-day "oddities" of Monaco, Andorra, San Marino, Liechtenstein, Hong Kong, and Singapore, would be a world of unprecedented prosperity, economic growth, and cultural advancement.

One of the economically most prosperous nations however is the United States, which is a big country.

Yes, in fact there is no direct relationship between territorial size and economic prosperity. Switzerland and Albania are both small countries, while the U.S. and the former Soviet Union are large. However, there is a highly important indirect relationship. Smallness contributes to moderation. In principle, all governments are counterproductive in taxing and regulating private property owners and market income earners. A small government, however, has many close neighbours. If it taxes and regulates its own subjects visibly more than its neighbours it is bound to suffer because people will "vote with their feet": they will leave to live and work elsewhere. And they need not go far to do so.

This is the situation we had in mediaeval Europe when the Low Countries or the Netherlands, of which Flanders was a part, were a confederalist cluster of semi-independent provinces.

Indeed, and this explains why mediaeval Flanders was so prosperous. Contrary to the political orthodoxy of the contemporary Eurocrats, precisely the fact that Europe posessed a highly decentralised power structure of countless independent political units explains the origin of capitalism - the expansion of market participation and of economic growth - in the Western world. It is not by accident that freedom and prosperity first flourished under conditions of extreme political decentralisation: in the northern Italian city states, in southern Germany, and in the secessionist Low Countries.

It is assumed that larger political units - and ultimately a single world government - imply wider markets and hence increased wealth. However, this is untrue. The larger the territories the lower a government's incentive to continue its domestic liberalism will be because people will lose the possibility of voting with their feet. Throughout the entire period of European and, indeed, global unification we have witnessed a steady and dramatic growth of government power, taxation and regulatory expropriation. In the light of social and economic theory and history a very strong case can be made for secession.

In Belgium we have witnessed how during the 175 years of the country's existence the tensions between Flemings and Walloons have only grown. What used to be a linguistic and cultural conflict is now a socio-economic conflict as well.

Which is only natural. Forced integration invariably creates tension, hatred and conflict. In conflict voluntary separation leads to harmony and peace. Through secession, hegemonic domestic relations are replaced by contractual - mutually beneficial - foreign relations. Rather than promoting a downward leveling of cultures, as under forced integration, secession stimulates a cooperative process of cultural selection and advancement. This is a lesson that is important, not just for Flanders and Europe, but for the world at large.

Top-down vs. bottom-up

I just reread an old article by Milton Friedman on the US War on Drugs. In it he develops a strict dichotomy between two forms of economic organization, one centralized and the other decentralized. In his words: "One way is by market mechanisms: from the bottom up. The other way is by command: from the top down." At least to a libertarian, it's rather obvious which approach works and which doesn't.

But why is it that you can't have decentralized government or centralized markets? Why is freedom almost synonymous with markets while centralization invariably seems to lead to
institutionalized coercion and diminishing standards of living?

While I do think that coercion and centralization are bad, and that free markets and liberty go hand in hand, I don't really think the above dichotomy holds generally. There can be decentralized, local government, and it can be necessary for a well functioning society. Well-functioning, centralized markets exist as well, for example in electricity, and they aren't too different from state bureaucracies if you look at them closely enough.

However, as far as economic valuation goes, there is a basic, Hayekian argument in favour of bottom-up and in opposition to top-down organization. The basic institutional economics problem with top-down organization is that hierarchies have an apex by definition, and so if causation flows down such a pyramid, ultimately all of the nodes in the hierarchy will be subservient to the wants, needs and capabilities of the instance at the top. All of the economic actors within the hierarchy could in principle have their own interests, capabilities and resources which could be used to build a tremendously rich economic system, serving and utilizing all those different attributes simultaneously. But if decisions only flow downhill, they will all be conditioned on the attributes of the supreme decider. Information on local, personal or specialized circumstances cannot even in principle be taken into consideration, because such knowledge will not be available at the top; if it was, knowledge would be flowing the up the pyramid, and so the economy couldn't work purely top-down by definition. Thus while there might be millions of simultaneous variables to optimize for optimum welfare in an extended society, the degrees of freedom in a top-down organization will equal the number of degrees of freedom possessed by the top man.

On the other hand, if information and causation flows bottom-up, any piece of information could in theory be present at any level, even if only a small proportion of the sum total could be present at any level simultaneously. The only constraint is the ability of the actors at the different levels to summarize, prune and refine information in ways that minimize glut and maximize relevancy to the higher level actors. This is a significant problem in itself, but unlike top-down organization, it is not a categorical limitation on the degrees of freedom or the amount of relevant information available in the economic system as a whole.

I think this basic pattern is what makes bottom-up economic organization so much more successful than the alternative, even if we forget about practicalities like incentive compatibility: value is subjective, so the above argument shows that you can only produce lots of such value by aggregating individual choices. Going at it the other way around is impossble because as soon as someone above you in a pyramid gets to decide, by definition it will be his values, capabilities and limitations that dictate the outcome. Your potential will be wasted unless it is completely redundant (it never is), your particular knowledge will be lost unless it is entirely shared (it most definitely isn't) and value as you define will not and cannot be produced unless you happen to define it precisely the way your superior does (pretty much impossible, since part of you being separate individuals is your having several interests).

This is nothing new, of course. But then, we can generalize. If we define value by aggregation and then form some sort of consensus opinion at the apex which subsequently gets passed back down, the same problem arises. Since there is just one apex, its internal degrees of freedom once again dictate the space of optimization for the whole economy, regardless of how the state at the apex was arrived at. Thus, it's not just command economies which suffer from the above mentioned problem, but also all kinds of democracies, bureaucracies, private pecking orders and the like. If value is to be produced maximally, value creation has to be highly polycentral, and consensus valuations imposed back down on smaller constituent parts of the economy have to be avoided even if at the root they derive from aggregate, popular opinion.

In the end each hierarchical, political subdivision above the individual simply diminishes the capability of the economy of elucidating what value really is. All that remains is hard individualism, that is, free markets based on individual rights. The only possible deviation from this norm is when you can make choices affecting other people for technical reasons (i.e. technical externalities), which would naturally place you on the next hierarhical level with respect to them. It might be that some form of collective machinery (i.e. a minarchy) is needed to abolish this sort of natural hierarchy. But then that's it; just one, highly limited excuse for government really exists if you want to respect the subjective theory of value.

John Stuart Mill 200 vuotta

John Stuart Mill täyttäisi tänään 200 vuotta, mikäli transhumanistinen pakonopeus ikääntymistä vastaan olisi jo saavutetty. Ikävä kyllä näin ei käynyt, mutta onneksi Mill elää vertauskuvallisesti vieläkin monissa liberalismin klassikkokirjoissa.

Häntä useimmiten ei lueta klassisen liberalismin kaanoniin kuuluvaksi, koska hän saapui paikalle vähän liian myöhään, ja monien muiden valistusajan jälkeisten radikaalien tapaan liittoutui mieluummin sosialistien ja muiden progressiivisten kanssa nationalismia ja konservatismia vastaan. Kuitenkin hänen liberaalimmat ajatuksensa solmivat hyvin yhteen useimpia protoliberaaleilta ajattelijoilta yhdistämättä jääneitä langanpäitä, ja tietysti, let's face it, Vapaudesta on pirun hyvä kirja.

Aiheesta kirjoittaa iso osa libisblogosfääristä, esim. Johan Norberg. Mutta parhaan käsittelyn aiheelle antaa Catallarchy-blogi, jossa on useita erikoispitkiä esseitä aihetta käsitellen. Hyviä juttuja kaikki.

Maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta, suvaitsevuudesta ja liberaalisuudesta

Yleinen olettamus yhteiskunnallisessa keskustelussa tuntuu olevan, että maahanmuuttoa ja siitä aiheutuvaa monikulttuurisuutta kritisoivat tahot ovat suvaitsemattomia ja epäliberaaleja. Klisheemäisten amisnatsien tms. perusjunttien kohdalla tämä pitääkin paikkansa empiirisesti tarkasteltuna, mutta kyseessä ei ole mikään määritelmällisesti tosi tautologia.

Loogisesti katsottuna ensinnäkin liberaalisuus ja suvaitsevuus ovat kaksi eri asiaa. Liberalismi on yksilönvapauden puolustamiseen perustuva poliittinen ideologia. On liberalismin vastaista suhtautua suvaitsevasti eli hyväksyvästi yksilönvapauden vastaisiin asioihin. Jos jossain kulttuurissa esim. pakkoavioliitot ovat yleisiä, suvaitsevuus tämän kulttuurin tätä piirrettä kohtaan on epäliberaalia.

Toiseksi, myönteinen suhtautuminen maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen on eri asia kuin suvaitsevuus yleisenä asenteena. Joku maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen suvaitsevasti eli hyväksyvästi suhtautuva taho voi suhtautua hyvin suvaitsemattomasti muihin asioihin. Jos suvaitsevuudella tarkoitetaan erilaisten, jopa yksilönvapauden vastaisten arvomaailmojen ja niihin perustuvien yhteisöjen hyväksymistä, silloin suvaitsevien ihmisten pitäisi hyväksyä mm. fundamentalistikristilliset yhteisöt ja esim. homoseksuaalisten suhteiden kieltäminen näiden yhteisöjen sisällä. Suvaitsevana itseään pitävät tahot eivät kuitenkaan varmaan hyväksyisi sitä, että esim. joku lestadiolainen lappilainen kunta kieltäisi homobaarien toiminnan kunnan rajojen sisällä. Suvaitsevuusihmisten täytyisi vedota johonkin yleiseen yksilönvapausargumenttiin voidakseen tuomita ko. kunnan homofobisen päätöksenteon. Tällöin he tulisivat kuitenkin myöntäneeksi, että suvaitsevuudella on rajansa: suvaitsevuus ei koske yksilönvapauden vastaisia ideologioita ja niihin perustuvia tekoja, koska yksilönvapauden vastaisia asioita ei haluta hyväksyä.

Ilkka Kokkarinen:

I also remember the first time I saw a woman wearing an all-covering burqa. This happened in a Finnish supermarket some time during the first year in university. (Pitäisi olla my first year, M.E. huom.) She was buying her groceries like a normal person, but a lot more fascinating thing for me to watch were the other women in the store as they noticed her. When they saw their burqa-clad sister and understood the significance of what they saw, the looks on their faces were a combination of disgust and shock that I found much more interesting than the burqa itself.

Satunnaisten suomalaisten naisten inhon- ja kauhunsekaiset reaktiot burqaan pukeutuneen somalinaisen näkemiseen voivat olla mielenkiintoisempia kuin burqan näkeminen sinänsä, mutta vielä mielenkiintoisempaa on suomalaisen ja muun länsimaalaisen vasemmiston suhtautuminen muslimien kivikautisiin asenteisiin. Normaali suomalainen nainen (ja mies) sentään ymmärtää, että muslimit sortavat naisia. Vasemmistolaiset poliitikot ja pseudointellektuellit sen sijaan ummistavat silmänsä muslimien harrastamalta naisten ja lasten sorrolta, pakkoavioliitoilta, ympärileikkauksilta, taikauskolta (mm. dzinneihin uskomiselta, evoluutioteorian vastustamiselta, holokaustirevisionismilta), homofobialta, rasismilta jne.

Maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta ei saa sanoa pahaa sanaa, jotta ei kuulostaisi poliittisesti epäkorrektilta. Virallisen monikulttuurisuusideologian mukaan Afrikasta ja Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat rikastuttavat länsimaista kulttuuria. Joka tätä epäilee, on multikultifanaatikkojen mielestä suvaitsematon natsi. Niinpä multikultifanaatikot itse suhtautuvat suvaitsevasti Afrikasta ja Lähi-idästä tulevien maahanmuuttajien kulttuuriin, johon kuuluu naisten pitäminen vankeina nyrkin ja hellan välissä, naisten pakottaminen huntuun tai burqaan kuolemanrangaistuksen uhalla, naisten alistaminen synnytyskoneiksi, alaikäisten tyttärien pakkonaittaminen aikuisille serkuilleen jne.

Multikulti-ideologit eivät kuitenkaan itse kehtaa avoimesti kannattaa niitä arvoja, joita islamilaiset maahanmuuttajat kannattavat. Muslimit sortavat naisia, mutta länsimaalaiset multikulti-ihmiset eivät voi sanoa suoraan kannattavansa naisten sortoa. Siksi he joko ummistavat silmänsä eli kiistävät muslimien harrastaman naisten sorron olemassaolon eli valehtelevat tahallisesti islamilaisen kulttuurin todellisuudesta (ks. Jaakko Hämeen-Anttila) tai sitten suhtautuvat suvaitsevasti naisten orjuuttamiseen burqaan kahlituiksi pakkonaitetuiksi synnytyskoneiksi islamilaisessa kulttuurissa ja samaan aikaan sanovat naisten ja miesten keskipalkkojen n.20% suuruisen eron olevan hirveä epäkohta länsimaisessa yhteiskunnassa.

Sama kaksinaismoralismi koskee vasemmistolaisten multikulti-ihmisten suhtautumista kaikkiin muihinkin muslimien ja muiden kolmannesta maailmasta tulevien maahanmuuttajien primitiivisiin ajatuksiin ja näiden ajatusten paljon lievempiin versioihin länsimaalaisten ihmisten esittäminä. Esim. suomalaiset vasemmistolaiset ovat vaatineet yksityisten kristillisten koulujen kieltämistä, koska niissä opetetaan kreationismia. Samaan aikaan kaikki muslimit saarnaavat kreationismia, mutta vasemmistolaiset multikultifanaatikot kannattavat tunnustuksellista islaminuskon opettamista peruskoulussa ja lukiossa islamilaisten maahanmuuttajien lapsille, suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

Samat vasemmistolaiset paheksuvat syvästi länsimaalaisten oikeistolaisten nihkeää suhtautumista homoparien adoptio-oikeuteen, mutta eivät sanallakaan kritisoi tappouhkauksia homoille esittäviä imaameja.

Kun hollantilainen homoseksuaalisesti suuntaunut mies nimeltä Pim Fortuyn sai tappouhkauksia muslimeilta, hän ilmaisi suhtautuvansa moiseen hieman kielteisesti. Kostoksi tästä islamofobisesta asenteesta hollantilainen vasemmistoaktivisti Volkert van der Graaf tappoi hänet, koska vasemmisto ei toki voi hyväksyä islamin kritisointia. Vähät siitä, että muslimit esittävät tappouhkauksia homoille - sehän on ihan asiallista meininkiä vasemmiston mielestä, koska kukaan muslimi tai muu ei-länsimaalainen ei voi vasemmiston mielestä olla koskaan väärässä missään asiassa. Samaan aikaan samojen vasemmistolaisten mielestä on hirveää homofobiaa, jos jonkun länsimaalaisen mielestä lapsia ei pitäisi antaa Juha Föhrin ja Jorma Uotisen adoptoitavaksi.

Olen joskus ennenkin siteerannut tätä IK:n pätkää, mutta repetitio mater studiorum est:

And of course, there is the little chestnut that I must have already mentioned a million times: when a white Christian man says that gay marriage is not a 100% positive thing, he is a disgusting subhuman bigot who makes the progressive ashamed to even belong to the same species with him, but when the Muslim culture, instead of debating whether gays should be allowed to marry debates whether gays should be allowed to live, the progressives just gush how we must understand and accept this exciting alternative culture instead of condemning it and being all judgemental. This blatant hypocrisy reveals pretty much everything we need to know about the real motivations of leftists.

En tiedä, paljastaako tämä vasemmistolaisten kaksinaismoraali heidän todellisia motiivejaan, niitä kun voi olla monenlaisia. Ainakin se paljastaa heidän epärehellisyytensä ja/tai epä-älyllisyytensä. En tiedä, kumpi on pahempi: a) tätä ristiriitaa tajuamaton idiootti vai b) tästä ristiriidasta täysin tietoinen, orwellilaista kaksoisajattelua tahallisesti harrastava perverssi hullu. Edellinen tapaus on tyhmä kuin saapas, joten sellaisella ihmisellä ei pitäisi olla äänioikeutta. Jälkimmäinen edustaa lähintä mahdollista approksimaatiota siitä, mitä voidaan kutsua nimellä Pahuus.

On the Argument from Marginal Cases

One of the earlier comments referred to libertarian positions on animal rights, so I thought this would be a good time to expand upon the subject.

From my point of view David Graham gets closer to the truth than most in his article, even if I disagree with the idea of animal rights broadly understood. Arguments from species typical behaviors cannot possibly work in the context of an ideology which has a long history of protecting the rights of the atypical against a tyrannical majority, and the argument from marginal cases does hold some special punch because it's one of the few arguments out there which take species neutrality seriously. But I think David also too easily dismisses Tibor Machan's practical reasoning: we wouldn't be talking about animal rights as a separate topic unless there was something different about the moral status of people and animals.

From my own utilitarian-contractarian background the problem is that natural rights theory fails to fully elucidate why rights exist, or to pay attention to the structure of rights as a useful, man-made system or a purposeful mechanism. When it does so, it overlooks the complexities, tradeoffs, practicalities and the haziness that go along with even the best systems of rights, and so leads to hard and fast decisions in limiting cases where none should really exist. Contractarians and utilitarians avoid this because of the explanatory power of their consequentialism, even if the more explanatory theory comes with a stiff price in simplicity and the power to actually settle concrete questions.

Before we can ask whether the nonaggression principle should also apply to animals, we have to know why it exists in the first place. The view I currently deem the most reasonable is that nonaggression is mutually beneficial in certain conditions, so it's rational to impose it provided the preconditions hold.

Historically the delegitimization of violence has been a slow process guided by social dynamics and economic pressures. At the broadest level it can be described as a combination of social competition, selection and innovation leading to the limitation of arbitrary aggression in favour of more economically productive forms of societal organization. At the root, coercion is a means of getting what you want, either regardless of the cost to others, or downright at the cost of others. In an environment with sentient, strategic, purposeful actors it spawns defensive aggression, and the end result of the two opposed externalities consists of needless dissipation of resources and an inefficient incentive structure in expectation. Limiting such dissipation and erecting incentives to continually negotiate for mutual benefit can be a significant economic gain, which provides both the incentive to reciprocally limit aggression and the means of actually financing the enforcement of the choice. Information and incentive constraints usually make this the easiest to attain in small groups of closely related people or tightly knit communities, which is why insider-outsider phenomena and the like exist, but later game dynamics in large crowds (e.g. the evolution of the propensity to retaliate at cost, and the arisal of territoriality) and downright innovations in social organization (e.g. the state, which at first internalizes much of the cost of aggression as the lowered personal welfare of the sovereign) can make the idea more broadly applicable. We then (thankfully) happen to live in a society where just the latter has taken place; for the most part we follow noninitiation of aggression, the rule of law and rational principles of government, and are immensely better off for it.

The main point is that rights only exist because they are both mutually beneficial and practically enforceable. As such, they are highly contingent on people's reactions and their capability of erecting commonly understood rules, adaptive individual propensities, mutualistic institutions, shared cultural norms and self-propagating ideologies having to do with law and morality. Dissipation only comes about with strategic actors capable of thinking ahead and reacting rationally, bargaining for limited aggression is rational only when the benefit is mutual, the concept of rights only makes sense when they can be enforced at reasonable cost (i.e. mostly self-enforced by a moral agent, constrained by self-discipline, and motivated by the deterrent effects of organized, strategic retaliation), and it makes absolutely no sense to talk about rights unless there is someone there to strategically bargain with you (i.e. there is always a social component to rights). This contingency also means that rights aren't quite as self-evident or set in stone as natural rights advocates would like to think; the rights to life, liberty and property do have a strong game theoretical reasoning behind them, but there are also circumstances where they might not be the best mechanism available. The reasoning is also based in efficiency concerns, which do not uniquely fix the distributional side of the equation; if two allocations of rights lead to equally efficient incentives and outcomes, the sharing of the gains is always somewhat indeterminate and more than one morally justified outcome/equilibrium of rights is possible.

Animal rights and the objections to them are a typical example where the underlying preconditions of rights do not hold, and where the concept of natural rights an sich easily leads to confusion. When Tibor Machan talks about the moral faculty of animals, what he's essentially saying is that animals don't participate in the moral game and so shouldn't share in its proceeds. They do not reciprocate our moral commitments, and the extent to which their violence towards us can be circumscribed by rational deterrence is highly limited. Hence, they are not within the realm of reciprocal, man-made morality.

This is not to say that they couldn't in principle be: apes, dolphins, many typical pets and so on can be taught and can even exhibit certain features of autonomous morality, so to the extent that this is the case, reciprocity holds. Once you domesticate an animal, you'll probably have certain responsibilities towards it, and if your pet dolphin responds strategically, to a degree concrete rights will accrue to it. But in practice this degree of strategic behavior and potential for mutual bargaining is extremely low. Thus, I doubt that the reasoning behind the right to life can be extended to any animal we're currently aware of.

As for marginal people, there the reasoning is markedly different, and at the base strategic. A sleeping or insane person isn't acting morally right then, that is true. But we do know that everybody will go to sleep at one time or another, and that anybody could go insane in the future. Thus if we rid sleeping or insane persons of their rights, people will expect that limitation of rights to apply to them in the future, and will prepare for the eventuality. This will already lead to dissipation of resources at the present time. Thus, in the most efficient scheme of morality, sleeping and insane people will have to have rights as well.

This is also where the species line acquires some relevance: the argument does not apply to animal rights because people do not expect to turn from moral agents into rightless animals over night. This line of reasoning is also interesting in that it shows a proper system of rights to exhibit some hysteresis: once you've displayed some characteristics which entitle you to certain rights, you will already be able to act strategically in the expectation of losing your rights, this would lead to societal losses if you indeed expect such a loss, and so you will have to be granted rights into the future even if you cease to display the entitling characteristics.

Then on the other hand such sticky rights cannot be unlimited. If you cease to be a full moral agent, for example by going insane, deterrence will no longer hold and you cannot be trusted to keep your end of the moral bargain. Thus, in this case we end up with the morals of care and/or paternalism. For example, suppose you've gone mad, stopped understanding why it is wrong to kill other people and started doing just that. Then it wouldn't make sense to punish you because that wouldn't lead to deterrence and you would presumably waste resources now to prepare for the punishment later. But it would still make sense and be right to engage in self-defence against you, to realize your property to cover the damages, and also to isolate you permanently from others even if there's no mens rea involved; this would probably be the least of two evils.

On the contrary, children have never been moral agents so they cannot acquire rights by the above mechanism. That is why paternalism probably holds to a degree with respect to them; actually what are called children's rights are mostly their parents rights against other people, with the kids basically having the status of property. This is for example why abortion is justified: an expecting mother can kill her child/property if giving birth would somehow be opposed to her own welfare.

However, there are once again caveats. Nowadays parents do have a choice as to having children, so with that choice comes increased responsibility. This is mainly a population control and resource allocation issue, and leads to responsibilities of the parents towards surrounding people in contraception, upbringing, education and financial support of their kids. Secondly, children are by their nature domesticated, so once you give birth and the physical tie between you and the child ceases to be, at least the basic duties of care and humane treatment apply. Third, kids grow up really fast, and start acquiring their own, independent rights. Those rights of course apply equally against the parents, and independently of any duty of care because the reasoning is once again different. And fourth, treatment—particularly bad treatment—early on in life is known to have significant effects on people's moral tendencies and abilities as adults, so naturally part of the moral pact between adults which allows all of us reproductive freedom is that we have to avoid mistreating our kids, so that they can be expected to behave once grown up.

Finally, I'll also have to refer to Peter Singer's views. Sometimes fundamental reasoning of the above kind does lead to the conclusion that some rights we hold evident really aren't. For example, it isn't a given that people have the right to life solely because they're human. On the contrary I would argue that one basic duty of care flowing from your choice of having kids or acquiring domesticated pets is to euthanize either under certain conditions, like severe enough disability early on.

The above is naturally just a hurried sketch, but I hope it still suffices to illustrate some of the main themes in my view of ethics: morality should be analyzed primarily in strategic, economic, rational and bargaining terms (the fundamental reason why animal rights are limited), similar looking rights can be several (e.g. rights to life of infant and parent), different looking rights can be differing implementations of the same underlying principle (e.g. rights to liberty and property), the most efficient system of rules often consists of convoluted layers of claims, counterclaims and exceptions (e.g. the situated rights and duties of husband and wife, particularly across time, differing marital arrangements and unanticipated events), the moral choice is between systems and reasoned bargains as a whole, not individual rules (e.g. incentive arguments tie choice with responsibility), often the choices are somewhat indeterminate (e.g. an inferior rule combined with innovative preparation to its consequences can be as good as the a priori better one) and because of the complexity involved, in the end the best morality comes about via trial and error, choice, rational thought, competition and other free market mechanisms, not a priori analysis or centralized legislative fiat (e.g. how the balance between the right to be left alone by your neighbours and the right to live as you choose on your own property even if that implies some externalities on your neighbours has been arrived at).