perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Helsingin Sanomat syyttää sananvapauden puolustajia islamilaisten terroristien rikoksista

Päivän Pravda: Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa.



Puolitoista vuotta sitten tanskalainen Jyllands-Posten-lehti julkaisi 12 piirrosta profeetta Muhammedista, suurin osa harmittomia, mutta pari ilkeää. Yhdessä profeetan turbaani sojotti pommina.

Että ihan pari ilkeää kuvaa profeetta Muhammedista on julkaistu. Voi voi. On se niin hirveän kamalaa, että kilttiä profeetta Muhammedia loukataan parissa ilkeässä pilapiirroksessa.

Muhammedia profeettana pitävät tahot ovat terroristeina tappaneet pommeillaan tuhansia ihmisiä, mutta tällaisen profeetan yhdistäminen pilapiirroksessa pommiin on ilkeää.

Helsingin Sanomien mielestä tuhansien ihmisten kuolema terroristien uhreina ei tunnu missään.

Tuhansia ihmisiä tappaneiden terroristien kritisoiminen pilapiirroksissa on ilkeää, joten Helsingin Sanomien mielestä tällaisia piirroksia ei pitäisi julkaista koskaan missään.

Onhan se nyt ihan hirveän kamalaa, jos viattomat pikku terroristit pahoittavat mielensä näistä ilkeistä piirroksista. Tuhansien ihmisten kuolemilla ei ole mitään väliä. Helsingin Sanomien mielestä tärkeintä on, että terroristeille ei saa tulla paha mieli.

Vähä vähältä kärjistynyt kriisi teki rumaa jälkeä: tavalla tai toisella kuviin liittyneissä mellakoissa arvioidaan kuolleen jopa 130 ihmistä.


Tämäkin oli siis Helsingin Sanomien mielestä kuvien julkaisijoiden vika. Kun terroristit tappavat 130 ihmistä, Helsingin Sanomien mielestä syyllisiä olivat pilakuvien piirtäjät: "kriisi teki rumaa jälkeä"... "kuviin liittyneissä mellakoissa arvioidaan kuolleen jopa 130 ihmistä". Kriisi oli kuvien aiheuttama, joten piirtäjät olivat Helsingin Sanomien mielestä vastuussa tästä "rumasta jäljestä".
Missään tapauksessa ei voi olla niin, että terroristit olisivat ihan itse vastuussa itse tekemistään massamurhista. Ei niin voi sanoa. Sehän olisi ilkeää.



Tanskassa tapausta kutsuttiin maan pahimmaksi ulkopoliittiseksi kriisiksi toisen
maailmansodan jälkeen.


Tässäkin suhteessa syyllisiä olivat Helsingin Sanomien mielestä pilapiirtäjät, eivät suinkaan Tanskaa vastaan sodan julistaneet islamilaiset terroristit.

Islamilaisia terroristeja kritisoineet tanskalaiset pilapiirtäjät ovat Helsingin Sanomien mielestä syyllisiä siihen, että islamilaiset terroristit julistivat sodan Tanskalle.

Vittu että tämä on sitten sairas lehti. Holokaustin aikana Pravda varmaan katsoi juutalaisten olevan syyllisiä siihen, että natsit päättivät hävittää juutalaiset Euroopasta.


Tusinasta pilakuvasta käynnistyneestä maailmanpalosta


Edelleen käytetään ilmaisua, jossa pilakuvien piirtäjät syyllistetään maailmanlaajuisen konfliktin aloittamisesta. "Tusinasta pilakuvasta käynnistynyt maailmanpalo"... Siis islamilaisilla terroristeilla itsellään ei ollut osaa eikä arpaa tähän konfliktiin. Kaikki islamilaisten terroristien tekemät rikokset olivat osa pilakuvista käynnistynyttä maailmanpaloa.

Vittu perkele saatana. Mistä oikein sikiää noin sairaita toimittajia? No, tässä tapauksessa asialla oli Saska Snellman, omaa sukua Saarikoski, jonka isä Pentti Saarikoski sanoi eksplisiittisesti haluavansa mennä kolmannessa maailmansodassa Neuvostoliiton armeijaan. Ei omena kauas puusta putoa. Like father, like son. Molemmat kannattavat totalitaarista diktatuuria: isä kannatti Neuvostoliittoa ja poika kannattaa Iranin kaltaista islamilaista teokratiaa.



on nyt valmistunut tutkimus Reading the Mohammed Cartoons Controversy, jossa analysoidaan 14 maan sanomalehtien pääkirjoituksia ja kolumneja. Tutkimusryhmää johti Tampereen yliopiston professori Risto Kunelius. Rahoitus tuli Helsingin Sanomien Säätiöltä.


Kyseessä on siis Pravdan teettämä poliittisesti tarkoitushakuinen "tutkimus", jonka tieteellinen arvo on samaa luokkaa kuin Neuvostoliiton tiedeakatemian tekemien kapitalistista imperialismia analysoivien tutkimusten.


Päivälehden museossa torstaina julkaistu tutkimus osoittaa, että kriisissä oli kyse paljon muustakin kuin sananvapaudesta. Itse asiassa kysymys ei ollut sananvapaudesta lainkaan, väitti Malmön yliopiston professori Peter Hervik.

Ahaa. Hulluja löytyy Pravdan toimituksen lisäksi siis myös Malmön yliopistosta. Kun islamilaiset terroristit esittävät tappouhkauksia karikatyyrien piirtäjille ja julkaisijoille, tämä ei ole sananvapauden rajoittamista.

Professori Hervikin logiikan mukaan minä voisin esittää hänelle tappouhkauksia hänen mielipiteidensä vuoksi eikä tämäkään olisi hänen sananvapautensa rajoittamista.

Vittu mikä idiootti. Saatana. Miten tuollainen mielipuoli pääsee yliopiston professoriksi?



"Kuvien julkaisussa kyse oli siirtolaisvastaisuudesta ja muslimien leimaamisesta, Tanskan sisäpolitiikasta."

Yhdentekevää. Muslimit "leimattiin" väkivaltaisiksi, koska he ovat väkivaltaisia. Tanskassa yleinen mielipide on "siirtolaisvastainen", koska siirtolaiset ovat tuoneet Tanskaan terrorismia ja muuta rikollisuutta. Tämä on Tanskan sisäpolitiikaa. So what?

Miten tästä päästään siihen professori Hervikin väitteeseen, että sanomalehdistön edustajille heidän julkaisemiensa poliittisten karikatyyrien vuoksi esitetyt tappouhkaukset eivät muka ole sananvapauden rajoittamista? Ei mitenkään. Non sequitur.

Hervikin mukaan sananvapaus nousi etualalle vasta, kun pääministeri Anders Fogh Rasmussenin neuvonantajat – "spin doctorit" – keksivät nimittää kriisiä kiistaksi sananvapaudesta.

"Keksivät nimittää"? Ehkäpä he keksivät nimittää sitä sellaiseksi, koska se oli sellainen. Suomen presidentti Kyösti Kallio keksi nimittää Neuvostoliiton hyökkäystä Suomeen 30.11.1939 sodan aloittamiseksi, koska kyseessä oli nimenomaan sodan aloittaminen.

Hervikin mukaan tämän väitteen "keksijät" olivat "spindoctoreita" eli suomeksi sanottuna huijareita. Hervikin mielestä on siis huijausta väittää, että terroristien tapa esittää tappouhkauksia poliittisten karikatyyrien tekijöille ja julkaisijoille on sananvapauden rajoittamista.

Miten tuollaisia hulluja voi olla olemassa?

Miten tuollainen hullu pääsee Ruotsissa yliopiston professoriksi?

Miksi Helsingin Sanomat palkkaa tuollaisia hulluja tekemään "tutkimusta" sananvapaudesta?



Tutkijat sijoittivat lehtikirjoittajat nelikenttään, jonka yhtenä akselina oli suhtautuminen sananvapauteen, toisena suhtautuminen kulttuurien väliseen vuoropuheluun.

Sananvapautta tärkeimpänä arvona pitävät saivat arvokentässä nimityksen "liberaali fundamentalisti", joka rinnastui kaaviossa "etniseen fundamentalismiin", siis esimerkiksi äärimuslimeihin.


Ahaa. Jälleen siis annetaan ymmärtää, että sananvapauden kannattajat ovat pahoja fundamentalisteja. Liberaalit sananvapauden kannattajat ovat islamilaiseen terrorismiin yhtä syyllisiä kuin muslimit itse. Voi vittu tätä orwellilaista valehtelua. Saatana. Eikö siellä Sanomatalossa yhtään hävetä niitä toimittajia, päätoimittajia ja kustantajia, jotka firman rahoilla teettävät tällaisia "tutkimuksia"?!

Veikkaan, että Sanomatalossa tehdään lähiaikoina itsemurhia tuon orwellilaisen valehtelun aiheuttaman kognitiivisen dissonanssin vuoksi.



Tutkimusta kommentoimaan kutsuttu Odensen yliopiston professori Troels Mylenberg kertoi ymmärtävänsä, että teorioissa tällaisia termejä voi käyttää, mutta todellisuutta ne kuvaavat kehnosti.

Todellisuutta kehnosti kuvaavaa teoriaa ei pidä käyttää, koska teorian tarkoituksena on nimenomaan todellisuuden kuvaaminen. Näköjään Tanskassakin pääsee professoriksi tietämättä ja tajuamatta mistään mitään.

Nämä todellisuutta kehnosti kuvaavat termit liittyivät em. nelikenttään, jonka yhtenä akselina oli suhtautuminen sananvapauteen, toisena "suhtautuminen kulttuurien väliseen vuoropuheluun". Tällaisessa nelikentässähän ei ole mitään mieltä.

Kyseessä on tarkoitushakuinen yritys hajottaa sananvapauden kannattajat "kulttuurien välisen vuoropuhelun" kannattajiin ja vastustajiin. Ilmeisesti kenttään "sananvapauden ja kulttuurien välisen vuoropuhelun kannattaja" sijoitettiin se "suvaitsevainen, monikulttuurisuuteen myönteisesti suhtautuva Tiedostava Älymystö", jonka argumentit ovat muotoa "kannatan sananvapautta, MUTTA meidän pitää kunnioittaa Hienoa Islamilaista Kulttuuria olemalla julkaisematta Rauhan Uskontoa loukkaavia ilkeitä pilapiirroksia".



Esimerkiksi Jyllands-Posten ei hänen mielestään halunnut hyökätä muslimimaailmaa vastaan – kyse oli tyhmästä journalistisesta kokeilusta, joka karkasi käsistä.

Ja miksi tämä "journalistinen kokeilu" oli professorin mielestä "tyhmä"?

Ja miksi se "karkasi käsistä"? Kun islamilaiset terroristit esittivät tappouhkauksia pilapiirtäjille ja toimittajille, miten tämä osoittaa asioiden "karanneen käsistä" pilapiirtäjiltä ja toimittajilta?

Eivätkö muslimit ole ainoita, joilta mopo karkasi käsistä?

No eivät tietenkään, koska Helsingin Sanomien mielestä tanskalaiset toimittajat ja pilapiirtäjät ovat vastuussa islamilaisten terroristien rikoksista.

Vittu saatana teitä Sanomatalon idiootteja. Hävetkää nyt edes. Menkää itseenne. Lakatkaa kirjoittamasta tuollaista aivan saatanan törkeää paskaa.




"Ja kun lehden myöhempää toimintaa tulkitaan, kannattaa muistaa, että lehteen tuli 150 tappouhkausta ja toimitus evakuoitiin pommiuhan vuoksi 20 kertaa."


Niin, tämä oli osa sitä "pilapiirrosten aiheuttamaa maailmanpaloa", joka oli Helsingin Sanomien mielestä yksinomaan tanskalaisten toimittajien ja pilapiirtäjien syytä.

Helsingin Sanomat valehtelee muslimeista aivan yhtä törkeästi kuin Tiedonantaja valehteli Neuvostoliitosta 1970-luvulla.


Tutkimuksen 14 maasta pilakuvat julkaistiin kahdeksassa. Ei-linjalla olivat Suomen lisäksi Ruotsi, Britannia, Israel, Pakistan ja Kiina.

Ikään kuin jossain normaalissa maassa hallitus tekisi päätöksiä karikatyyrien julkaisemisesta sanomalehdissä.

Suomi, Ruotsi, Britannia ja Israel ovat maita, joissa lehdistö itse tekee omat julkaisupäätöksensä. Nämä "maat" eivät siis olleet "ei-linjalla", vaan näiden maiden sanomalehtien päätoimittajat olivat munattomia dhimmejä, terroristien saappaannuolijoita.

Näissä maissa lukemattomat yksityishenkilöt ja kansalaisjärjestöt kyllä julkaisivat ko. kuvat omilla kotisivustoillaan, mm. blogeissaan.

Helsingin Sanomien toimitus ei kuitenkaan ole kuullut, että semmoinen juttu kuin internetti on keksitty. Muutenhan ei voida selittää sitä, että Helsingin Sanomien toimituksen mukaan Suomessa, Ruotsissa, Britanniassa ja Israelissa ko. kuvia "ei julkaistu".

Pakistan ja Kiina ovat tutkimuksessa tarkastelluista maista ainoat, joissa sanomalehtien julkaisupäätökset tekee maan hallitus. Näiden maiden, ja VAIN näiden maiden, kohdalla on relevanttia sanoa, että nämä "maat" olivat "ei-linjalla".

Toki tällaisia maita olisi maailmasta löytynyt enemmänkin. Vihje: kaikki islamilaiset maat kuuluvat tähän kategoriaan, koska kaikki islamilaiset maat ovat fasistisia diktatuureja. Yhdessäkään islamilaisessa maassa ei ole sananvapautta. Niinpä tämä tutkimustulos "Pakistan oli ei-linjalla" on nollatutkimusta. Minä olisin voinut kertoa saman asian suoralta kädeltä.

News flash: "ei-linjalla" olivat myös Afghanistan, Uzbekistan, Kirgistan, Kazakstan, Turkmenistan, Iran, Azerbaidzan, Turkki, Irak, Syyria, Libanon, Jordania, Saudi-Arabia, Kuwait, Bahrain, Qatar, Abu Dhabi, Dubai, Oman, Jemen, Somalia, Sudan, Egypti, Libya, Tunisia, Algeria, Marokko jne.

Arvatkaapa, mikä on näille kaikille maille yhteistä.

No, Helsingin Sanomien diskurssilla ilmaistuna näissä kaikissa maissa on paljon "nuorisoa".

tiistaina, huhtikuuta 10, 2007

Asevelvollisuudesta (perusasioiden kertausta)

Kaikkihan ovat lukeneet tämän:

Vastustavatko libertaarit todella asevelvollisuutta?

Kyllä.

Asevelvollisuutta perustellaan monilla syillä. Tärkeimmät liittyvät maanpuolustuksen käytännön toteutukseen ja kuluihin, sekä moraalisiin velvollisuuksiin isänmaata kohtaan. Asevelvollisuudella katsotaan usein olevan myös kasvatuksellisia tehtäviä, etenkin poikien suhteen. Silloin tällöin kuulee taloustieteellisiäkin argumentteja asevelvollisuuden puolesta; ne nojaavat tyypillisesti maanpuolustuksen ulkoishyötyihin tai harvoin toteutuvien riskien aliarviointiin.

Maanpuolustus on todella osittainen julkishyödyke. Jos ympäröivät ihmiset puolustavat aluettaan hyökkäykseltä, sinun ei välttämättä tarvitse. Niinpä et investoi maanpuolustukseen, kaikki ajattelevat samoin, eikä maanpuolustusta välttämättä saada rahoitettua. Päättely on kuitenkin puutteellinen. Todellisuudessa nykysodankäynti ulottuu heti myös sisämaahan, esimerkiksi pommitusten muodossa. Samoin, maanpuolustuksen julkishyödykeluonteesta ei seuraa, että asevelvollisuus olisi paras tapa ratkaista ongelma. Päin vastoin, väitteestä seuraa korkeintaan verovaroin rahoitettu palkka‐armeija tai palkattu reservi. Libertaarit tyypillisesti kannattavat näiden yhdistelmää.

Väite palkka‐armeijan kalleudesta on vielä harhaanjohtavampi, koska se ei ota huomioon asevelvollisuuden todellisia kuluja. Vaikka asevelvolliselle ei makseta rahaa, hänen tuotantopanoksensa on kuitenkin palveluksen ajan pois yhteiskunnalta. Hän kuluttaa, vaikka ei tee tuottavaa työtä eikä maksa veroja. Se hyödyllinenkin harjoitus jonka hän sotaväessä läpikäy on luultavasti huonompaa ajankäyttöä kuin vapaa elämä, koska hintajärjestelmä ei tässä ohjaa parhaita sotilaita armeijaan ja muita muihin töihin. Palkka‐armeijaan taas päätyvät ne jotka ovat parhaita maanpuolustajia, samalla kun muut voivat tehdä tuottavaa työtä ja maksaa osuutensa maanpuolustuksesta välillisesti. Palkka‐armeija johtaa samanlaiseen tuottavaan työnjakoon kuin muillakin taloudenaloilla. Asevelvollisuus taas vain siirtää kustannukset rahallisen kirjanpidon ulkopuolelle, ja tehottomuushaitta tekee siitä itse asiassa reaalisin termein kalliimman järjestelmän kuin palkka‐armeijasta.

Samoin kannattaa muistaa, että libertaarit kannattavat yleensä varsinaisen täysipäiväisen palkka‐armeijan ja pienemmällä palkalla ylläpidetyn reservin yhdistelmää. Tämä laskee rahallisiakin kuluja huomattavasti, vaikka järjestelmä on sisäpoliittisesti paljon vakaampi kuin seisova armeija ja tuotettu puolustuskyky likimain yhtäläinen. Kyse on jälleen järkevästä työnjaosta—esimerkiksi jalkaväkeä tarvitaan vain sotaoloissa, joten se on parempi pitää reservissä. Näin saadaan myös paljon mittavampi jalkaväki samaan hintaan.

Entä riskien aliarviointi? Ehkäpä yksilöt eivät ota sodanuhkaa riittävän vakavasti ja ali‐investoivat maanpuolustukseen? Tämäkin argumentti on pitämätön, koska myös nykyinen armeija kärsii samasta ongelmasta. Jos ihmiset johdonmukaisesti jättävät riskit huomiotta, he jättäisivät ne huomiotta myös nykyään, eikä asevelvollisuusarmeijan kalustoon, koulutukseen tai miesvahvuuteen investoida tarpeeksi. Lisäksi yksityinen talous tarjoaa lukemattomia instituutioita jotka ovat erikoistuneet tällaisten ongelmien ratkaisemiseen. Sijoitus‐ ja vakuutusyhtiöt sekä yksityiset säätiöt ovat vain muutamia esimerkkejä pitkäaikaisten riskien hallintaan ja arviointiin erikoistuneista yksityisistä organisaatioista.

Viimeisin argumentti on itse asiassa niin vahva, että useimmat anarkokapitalistit luottaisivat hyvillä mielin koko maanpuolustuksen mieluummin yksityisten instituutioiden käsiin, jo tänään.

Taloudellisten argumenttien lisäksi libertaarit joutuvat vastaamaan vielä moraalisiin. Tärkein niistä lienee kunkin omakohtainen moraalinen vastuu yhteiskuntarauhan ylläpidosta, ja isänmaan turvallisuudesta.

Ensimmäiseen osaan libertaarit yleensä yhtyvät täysimittaisesti — kullakin on todella velvollisuus ylläpitää rauhaa — mutta tästä ei seuraa sen enempää velvollisuutta mennä armeijaan kuin puolustaa muita. Varsinkaan tuntemattomia. Kukin voi yhtä hyvin tehdä osansa maksamalla veroja tai turvallisuuspalvelun hinnaston mukaista puolustusmaksua. Ja kun libertarismi nyt on osa liberalismia, joka lähtee yksilöiden oikeuksista ja ylipäänsä sallii valtiot ja isänmaat korkeintaan ikävänä välttämättömyytenä sen jälkeen kun ne on ensin alistettu yksilöille, isänmaallisuus ei oikein vakuuta. Libertaarit arvioivat isänmaallisuutta sen mukaan kuinka se suhtautuu yksilönvapauteen, eivät yksilönvapautta sen mukaan mitä nationalismi siitä sanoo.

Viimein, sotaväki katsotaan usein myös kasvatukselliseksi instituutioksi, etenkin nuorille miehille. Monet väittävät, että aseellinen palvelus tekee pojista miehiä. Tämä kuitenkin pätee vain, jos miehet ovat valtion kyseenalaistamattomia palvelijoita, tarvitsevat tappajan koulutuksen ja jos yhteiskunta jotenkin hyötyy asevelvollisuusarmeijan ylläpitämästä sovinistisesta arvojärjestelmästä. Libertaarit eivät hyväksy tällaisia ajatuksia, vaan uskovat, että aikuisiksi, vastuullisiksi yksilöiksi kasvetaan vapauden ja laillisen tasa‐arvon vallitessa. Niinpä pidämme asevelvollisuusarmeijaa itse asiassa haitallisena nuorten kehitykselle—se tekee asevelvollisista heikkoluonteisia, kykenemättömiä omakohtaiseen harkintaan, haluttomia kunnioittamaan sukupuolten tiukkaa tasa‐arvoa sekä kyvyttömiä arvostamaan täysin sitä vastuuta joka aseelliseen vastarintaan liittyy.



Samantyyppistä peruskauraa kirjoitti äskettäin myös Markus Jansson:


Ajattelua, vaikkapa asevelvollisuudesta

Joskus tovi sitten olin siinä uskossa, että asevelvollisuus on oikein. Asevelvollisuutta pitää olla. Se on Suomen parhaaksi ja demokraattisesti oikeaksi katsottu ja välttämätön systeemi. Jos joku oli muuta mieltä, hän oli vain käpykaartilainen tai hölmö ja itsekäs ihminen.

Sitten jotain tapahtui. Aloin itse ajatella. Sen sijaan että uskoin suoraan, mitä peruskoulussa jne. oli aikojen alusta saakka opetettu, uskalsin kyseenalaistaa niitäkin opetuksia, kun päteviä perusteita löytyi. Kun joku väänsi minulle rautalangasta, että tämä ja tämä asia eivät voi olla näin, koska näin ja näin ja näin ovat nämä ja nämä asiat, minä ymmärsin sen. Ymmärsin, että jos jotakin asiaa ei voi loogisesti ja hyvin perustellen perustella, ei ole syytä uskoa sen olevan niin, päinvastoin, on syytä epäillä ja pitää sitä vääränä.

Aloin oivaltamaan, että asiat eivät ole niin kuin meille usein itsestään selvänä esitetään esimerkiksi koulussa tai mediassa. Päinvastoin, usein nämä valmiiksi pureskellut visiot, joita meille syötetään, lähtevät usein huonosti perustelluista ja epäloogisista lähtöolettamuksista, joita ei missään tapauksessa ikinä kyseenalaisteta. Esimerkiksi enemmistön tyrannia on tällainen lähtöolettamus, jota ei ikinä uskalleta kyseenalaistaa ja jota ei oikein edes ole poliittisesti korrektia epäillä. Sen lisäksi, että siis useisiin näihin dogmeihin sisältyy näitä virheellisiä lähtöolettamuksia, ne ovat usein myös sisäisesti ristiriitaisia (esim. "ei ole sukupuolista tasa-arvoa loukkaavaa, että asevelvollisuus koskee vain miehiä" jne.).

Kun lisäksi aloin hoksaamaan, että ihmisyksilö on ainutlaatuinen, kallisarvoinen yksilö, joka ei ole kenenkään toisen orja, pystyin tästä loogisesti johtamaan useiden yhteiskunnan säätäminen "pakkojen" olevan perusteettomia ja eettisesti kestämättömiä. Paitsi, että ne useinmiten ovat muutenkin typeriä, ristiriitaisia ja perustuvat vääriin lähtöolettamuksiin.

Viimeisin paikka, jossa näitä asioita olen saanut rautalangasta vääntää, on Susi1-keskustelupalstalla, jossa eräillä militaristisilla, konservatiiveilla ja armeijan dogmit ulkoaoppineilla hemmoilla on suuria vaikeuksia ymmärtää esimerkiksi sitä, että asevelvollisuus

- Täyttää orjatyön/orjuuden määritelmän.

- Syrjii sukupuolen perusteella.

- On valtiontaloudellisesti edullista vain siksi, että siinä yksilöltä ryöstetään hänen työpanoksensa ilmaiseksi valtiolle.

Erityisen raskasta on ollut koettaa vääntää rautalangasta, että tosiasiat eivät ole määrittelykysymyksiä ja mielipideasioita. Tosiasiat ovat tosiasioita. Jos joku edes sanoisi suoraan, että so what vaikka asevelvollisuus on orjatyötä ja syrjii sukupuolen perusteella ja ryöstää ihmiseltä hänen työpanostaan, se on (muka) siltikin "oikein" ja sillä hyvä. Mutta kun ei. Tosiasioita ei uskalleta myöntää, koska siitä seuraisi väistämättä sanojalla peiliin katsominen oman maailmankuvan ja mielipiteiden suhteen... ja henkilön olisi useasti pakko myöntää, että hänen maailmankuvansa on epälooginen ja sisäisesti niin ristiriitainen, että se on suorastaan kestämätön! Ja silloinhan vasta seinät kaatuisivatkin päälle, jos ihminen joutuisi myöntämään, että hänen silmissään ennen niin "järkevä" ja "selvä" ja "oikea" maailma murenisikin palasiksi ja että hän on elänyt vuosikaudet valheessa. Se olisi aivan liian kova paikka monelle. Siksi tosiasioiden kieltäminen ja valheessa eläminen on turvallisempaa ja helpompaa.

PS. Olen kyllä edelleenkin sitä mieltä, että suurin osa ihmisistä jotka vastustavat asevelvollisuutta ovat hölmöjä käpykaartilaisia, koska heidän armeijanvastaisuutensa taustalla on kaikenlaisia utopistisia hörhökuvitelmia, esim. pasifismia. Tai sitten he ovat vain pirun mukavuudenhaluisia loisia, jotka eivät halua liikauttaa takapuoltaan korpeen rämpimään vaan mieluummin loisivat sillä että muut hoitavat maanpuolustuksen heidän puolestaan. Äärimmäisen harva osaa antaa hyvin perusteltuja ja loogisia väittämiä asevelvollisuuden vastustamiseensa. :)

Markus Jansson



Nämä ovat perusasioita, joiden pitäisi olla selviä kaikille luku- ja kirjoitustaitoisille.

Valitettavasti useimmat ihmiset ovat idiootteja, joille nämä asiat eivät valkene koskaan.

Flertallet har aldrig retten på sin side. Aldrig, siger jeg! Det er en af disse samfundsløgne, som en fri, tænkende mand må gøre oprør imod. Hvem er det, som udgør flertallet af beboerne i et land? Er det de kloge folk, eller er det de dumme? Jeg tænker, vi får være enige om, at dumme mennesker er tilstede i en ganske forskrækkelig overvældende majoritet rundt omkring på den hele vide jord. Men det kan da vel, for fanden, aldrig i evighed være ret, at de dumme skal herske over de kloge!


(Ibsen: En folkefiende)

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Virhekannustin: virka on kova irtisanomissuoja

Vasemmistoliiton vaalimainoksessa päivitellään sitä, kuinka "syystä tai toisesta" nimenomaan kunnat ja valtio ketjuttavat työntekijöiden tilapäisiä työsuhteita.

On varsin selvää miksi näin tapahtuu. Julkisella sektorilla pysyvä työsuhde tarkoittaa virka-aseman myöntämistä työntekijälle. Virkasuhde on vielä paljon vaikeampi irtisanoa tarpeen vaatiessa kuin yksityinen, toistaiseksi sovittu työsuhde. Kun sitten riski siitä että työntekijästä ei pääse tarpeen vaatiessa eroon kasvaa, niin kasvaa myös alkuperäinen palkkauskynnys.

Julkinen sektori ei toki joudu miettimään kannattavuutta läheskään niin paljon kuin yksityinen, mutta riski on kuitenkin merkittävä koska varma virka samalla johtaa moraalikatoon: ei tarvitse tehdä niin kovasti töitä kuin ei voi helposti tulla irtisanotuksi, joten ei tehdä niin kovasti töitä, joten työnantajan kohtaama riski on vieläkin suurempi.

Kuten tyypillistä on, vasemmisto ei tajua että juuri sen ajama politiikka alunperinkin johti ongelman syntyyn. Ei, vaikka kansanedustajaehdokas on henkilökohtaisesti kohdannut ongelman, tiedostaa että julkinen sektori on siihen pääsyyllinen, eikä osaa selittää ilmiötä mitenkään.

Juuri tämän takia vasemmistolaisuus pitää ymmärtää uskonnoksi: se ei sisällä kunnollista yhteiskuntateoriaa, siksi se estää ymmärtämästä selvää empiiristä todistusaineistoa, ja sen lisäksi se vaatii sokeaa uskoa siihen että itseaiheutetut ongelmat pitäisi vielä korjata heittämällä hyvää rahaa jo typerästi heitetyn perään.

Eurostoliiton virallinen historiankirjoitus

Saksa puuhaa EU:lle yhteistä historiankirjaa

EU:n puheenjohtajamaa Saksa aikoo selvittää, olisiko unionille mahdollista kirjoittaa yhteinen historia. Tätä kirjaa voitaisiin käyttää tukena esimerkiksi oppikirjojen laatimisessa.

Saksan on määrä esitellä ideansa koulutusministereiden kokouksessa loppuviikosta.

Nettilehti EUobserverin mukaan tarkoitus ei ole kirjoittaa historiaa uudelleen. Mitään jäsenmaiden kannalta epämiellyttävää tai vaikeaa ei jätettäisi pois. Kirjan laatiminen ei tule olemaan aivan helppo tehtävä, koska jäsenmaiden historiantulkinnat eivät käy yksiin.

Esimerkiksi siirtomaa-asioista ja Yhdysvaltojen roolista eri historian käänteissä on jäsenmaiden ja historioitsijoiden kesken erimielisyyttä.



Tämä kuulostaa sellaiselta, mitä Neuvostoliitto olisi voinut keksiä kylmän sodan aikana.

Neuvostoliitto käytti propagandistisissa historiankirjoissaan länsimaiden imperialismia ja kolonialismia 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa perusteluna sille, että kehitysmaiden pitäisi 1900-luvun loppupuolella liittyä Neuvostoliiton johtamaan kapitalistisen imperialismin vastaiseen rintamaan.

Eurostoliitto aikoo varmaan käyttää Virallisessa Historiankirjoituksessaan kolonialismia perusteluna Afrikan diktatuureille annettavalle kehitysavulle ja kymmenien miljoonien tai satojen miljoonien muslimien tuomiselle Eurooppaan ja näiden muslimien kohtelemiselle uutena herrakansana.

Muslimeissa itsessäänhän ei voi koskaan olla mitään vikaa, joten afrikkalaisten ja lähi-itämaalaisten muslimien köyhyys johtuu vain kapitalistisesta imperialismista.

Me olemme siis ikään kuin velkaa kehitysmaalaisille kolonialismin ja globalisaation aiheuttamasta riistosta ja köyhyydestä, koska meidän hyvinvointimme on rakennettu riistämällä kehitysmaita. Meidän pitää maksaa velkaamme antamalla kehitysapua Mugabelle ym. viattomille afrikkalaisille länsimaiden imperialismin uhreille (länsimaiden kumulatiivinen kehitysapu viimeisen 50 vuoden ajalta on n. 2300 mrd dollaria) ja elättämällä Eurooppaan tulleita lukutaidottomia, kouluttamattomia ja kielitaidottomia maahanmuuttajia verovaroillamme.


torstaina, helmikuuta 22, 2007

Virhekannustin: normatiivinen valintajoukko

Työpalvelupaikallani seurataan orjallisesti työaikasääntöjä. Ne sanelevat, että työpäivän pituus on 8 tuntia, sisältäen puolen tunnin ruokatunnin. Ts. riippumatta siitä käytätkö ruokatunnin vai et, kokonaistyöaika on edelleen 8 tuntia.

Formaalisti kyse on siitä, että minua kielletään optimoimasta ajankäyttöäni vapaasti ruokatunnin osalta, eli että ajan osalta valintajoukkoani on rajoitettu. Oletettavasti syy on normatiivinen: useimmat haluavat syödä päivän aikana ja muutkin halutaan jostakin, kenties terveysfasistisesta, syystä kannustaa/pakottaa samaan.

Muutamia mahdollisia seuraamuksia tästä ovat:
  • pidän ruokatunnin vaikka en haluaisi
    • teollisuusalueella ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia syödä kuin ruokalassa jonka ruoka on kalliimpaa kuin mitä haluaisin ostaa; tästä seuraa ylikulutusta ruokaan ja alikulutusta itselleni arvokkaampiin asioihin; sivarille tällainen on poikkeuksellisen paha asia koska rahan marginaaliutiliteetti on pakkoköyhälle muutenkin korkea
    • omalla kohdallani aamupäivällä syöty ruoka ei pidä nälkää poissa koko iltaa vaikka illalla syöty riittäisikin koko vuorokaudeksi; seurauksena on kannustin ylensyöntiin, lihomiseen ja terveysongelmiin
  • laiskottelen ruokatunnin
    • työpäivään pätee kuitenkin tietty jakamattomuus liikkumiskustannusten tähden; en pääse ruokatunnin aikana kotiin ja takaisin, eli en voi käyttää tätä vapaa-aikaa itselleni hyödyllisimmällä tavalla
    • myös ympäröivät markkinat ovat epätäydelliset; ruokatunnin aikana kaikki ne mahdollisuudet viettää vapaa-aikaa joita vapaalla olisi eivät ole läsnä
  • käytän ruokatunnin ns. hyödyllisesti
    • tästä kuitenkin seuraisi kannustin tehottoman kovaan työntekoon
    • samalla työnantajalle seuraisi tehoton kannustin teettää hyödytöntä työtä ja väsyttää työntekijä sillä tarpeettomasti


Ainoat järkevät perustelut tällaisille säännöille lähtevät joko siitä että kulutusvalintani ovat myooppisia, eli että voin pitkällä aikavälillä kokonaisuudessaan paremmin jos syön enemmän tai paremmin kuin itse valitsisin (ja kulutan vastaavasti muuhun vähemmän), tai siitä että tällaisiin asioihin liittyvät markkinat voivat olla useissa tasapainoissa joista valitaan paras pakottamalla ihmiset tiettyihin valintoihin.

Nämäkin argumentit ovat kuitenkin tarkemmin katsoen osin vajavaisia. Jos kyse olisi tasapainonvalinnasta, joko henkilökohtaisesta tai yhteiskunnallisesta, sitä tarvitsisi soveltaa vain kerran, minkä jälkeen homma hoituisi omalla painollaan.

Niinpä ei voida kuin päätellä, että korkeastikoulutettu työntekijä oletetaan Suomessa niin myooppiseksi, että vuorokauden pituisella suunnittelujänteellä hän ei enää osaa edes syödä.

keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

Virhekannustin: piilokustannukset

Työpalvelupaikallani on yksi kahviautomaatti. Se on viisi kerrosta alempana. Jengillä on kaksi vaihtoehtoa: käyttää jokaiseen kahvikupilliseen huomattava hakuaika, tai keittää korkeakoulutetun tuntipalkalla koko joukolle kahvit samassa kerroksessa.

Molemmat vaihtoehdot tietysti ovat tehottomia. Tehokkaampaa luultavasti olisi, että tässäkin kerroksessa olisi automaatti, tai parikin. Miksei niitä sitten ole hankittu? Luultavasti, koska kukaan ei ole tullut laskeneeksi automaatin hyötyjä ja haittoja tarpeeksi pitkälle. Kun hyödyt otetaan laskuun, automaatista tulee usein kannattava, mutta jos kaukana olevan automaatin haittoja ei, näyttää helposti siltä että yksi alakerrassa oleva automaatti on kustannustehokkain vaihtoehto.

Sekä yritykset että virastot tekevät tällaisia virheitä. Virastoissa kilpailu ei kuitenkaan rajaa niitä. Niinpä työpaikallani kahviautomaatteja on lisätty ja siirrelty ensikokemusten jälkeen. Työpalvelupaikallani luultavasti keitellään kahvia käsipelillä vielä vapautuessani.

Siksi on helppo nähdä että ainoat tilanteet joissa julkinen sektori voi edes teoriassa tuottaa yksityistä parempia tuloksia ovat niitä, joissa yksityinen talous menee jostakin syystä huomattavasti tavallista pahemmin metsään: ongelmien pitää olla niin pahoja että ratkaisu löytyy vähemmällä miettimisellä kuin mitä kahvinkeitto vaatii.

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Asevelvollisuuden vääryydestä

Olen astunut pakosta siviilipalvelukseen. Pidän tätä vääränä. Normaalisti väärinteosta seuraa väärintekijälle rangaistus. Kenelle sen siis tässä tapauksessa pitäisi seurata ja kuinka kovana?

Useimmat hyväksyvät demoksen päätösvallan, joten useimpien pitää myös hyväksyä sen mukana tuleva moraalinen vastuu. Näistä useimmista suomalaisista ylivoimainen valtaosa myös hyväksyy asevelvollisuuden. Tämä ryhmä siis on vastuussa tilastani - ja kaltaisteni.

Asevelvollisuus on orjuutta ja siviilipalvelus rangaistusluonteinen velvollisuus, jonka tarkoituksena on kannustaa muita inttiin. Niinpä jokainen, joka vaikuttaa positiivisesti asevelvollisuuden säilymiseen on osaltaan syyllinen ainakin minun orjuuteeni, ja häntä pitäisi myös rangaista täysimääräisesti siitä. Lisäksi hän on osaltaan syyllinen myös muiden asevelvollisten orjuuteen.

Voiko pelkkä osallisuus lieventää vastuuta? Voisi, jos se olisi sattumanvaraista tai välillistä.

Tässä äänestäjä kuitenkin yrittää suojautua joukon taakse ja välttää vastuun liittoutumalla samanmielisten kanssa, esim. liittymällä puolueeseen, joka kannattaa asevelvollisuutta. Tällöin äänestäjä ei olennaisesti eroa murhaajasta, joka kerää ympärilleen yhdeksän muuta murhaajaa ja ampuu joukolla jotakuta, väittäen jälkeenpäin, että yhtäkään kymmenestä ei voida tuomita, koska emme tiedä kenen luoti tappoi.

Länsimainen oikeusjärjestelmä yleensä aivan oikein reagoi tällaiseen siten, että kutakin salaliiton osanottajista syytetään rikoksen koko haitasta. Jos rikoksia on useampia, rangaistus myös kertautuu suoraan tavallisen mitan mukaan.

Pitkäaikainen orjuus on mielestäni (ja itselleni) pahempi rikos kuin tappo tai murha. "Asevelvollisuus"-nimellä kulkevia pitkäaikaisia orjuutuksia tehdään useiden kymmenientuhansien vauhdilla vuodessa.

Ylläolevan nojalla katson siis, että jokainen, joka on äänestänyt asevelvollisuusmyönteistä puoluetta on henkilökohtaisesti vastuussa kymmenistätuhansista murhaa pahemmista ihmisoikeusrikoksista vuosittain. (Asevelvollisuusmyönteisyys tulee arvioida valtaindeksejä käyttäen, jolloin suurta puoluetta saa äänestää vain selvästi alle oman mielihalun.) Tällaisesta väärinteosta pitäisi seurata erittäin kova rangaistus. Teon kertaluokan huomioiden vuosikymmeniä kestävä kidutus ei nähdäkseni ole poissuljettu rangaistusmuoto, toisin kuin vaikkapa tavanomaisemman moninkertaisen murhan kohdalla.

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Keskityskuume oikeuslaitoksessa

MTV3 uutisoi juuri että poliisin ja oikeuslaitoksen toimintaa ollaan keskittämässä. Muutosta perustellaan tavalliseen tapaan päällekkäisyyksien karsinnasta ja suurempien yksiköiden sisäisestä erikoistumisesta seuraavilla säästöillä.

Muuten hyvä, mutta tässä ei pelata millään järkevillä, empiirisesti todennetuilla jakamattomuuksilla tai skaalaeduilla. Päin vastoin, pari aivan tärkeimmistä nimenomaan poliisin toimintaan liittyvistä suureista -- vasteaika ja paikallinen näkyvyys -- jätetään täysin huomiotta. Tällainen ei ole hyvää taloudenpitoa vaan sitä samaa dirigismiä joka on tehnyt kuntaliitoksista perustelua kaipaamattoman automaattihyvän.

Isot yksiköt ovat perusteltuja silloin kun palveluun liittyy jakamattomuus joka tekee sen tehokkaan tarjoamisen mahdottomaksi pienissä yksiköissä. Näin voi olla esim. erikoissairaanhoidossa tai lainsäädännöllisten erityisalojen kuten immateriaalioikeuden kohdalla, muttei takuuvarmasti ole esimerkiksi poliisin arkipäiväisessä järjestyksenpidossa. Selvästikin tällaisten toimintojen optimaalinen hajautusaste eroaa asiasta riippuen. Poliisitoimessa voidaan vähintäänkin pääkaupunkiseudulla perustellusti arvella, että hajauttaa voisi jo nyt laajemmallekin.

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Virhekannustin: autojen päästömaksut

Uusille autoille on tulossa päästövero. Sen ensisijaisena tarkoituksena on kontrolloida hiilidioksidipäästöjä.

Taloustiede kertoo että pigoulaiset haittaverot ja -maksut pitäisi suhteuttaa haittaan. Tässä siis tuotetun hiilidioksidin määrään. Nyt maksu kuitenkin suunnitellaan kiinnitettäväksi autoon. Tällöin kannustinta päästää vähemmän hiilidioksidia ei ole, vaikka kannustin ostaa vähemmän polttoainetta kuluttava auto onkin. Tuloksena voikin yhtä hyvin olla, että kun ensin on ostettu säästöauto ja polttoaineen hinta on edelleen sama, ajamisen alentunut marginaalikustannus kannustaa ajamaan enemmän ja päästelemään yhtä paljon hiilidioksidia. Siinä sivussa liikenteen muut ulkoishaitat, kuten melu, tietysti kasvavat.

Oikea ratkaisu tietysti olisi polttoaineen hiilisisältöön kohdistuva vero. Taivaallehan se hiili aina joutuu, jollei nyt sentään puhuta aivan keskiaikaisista, kunnolla tupruttavista häkäpöntöistä. Tällainen vero on myös helppo toteuttaa, toisin kuin suunniteltu päästömaksu joka kuulemma "edellyttää kehittyneiden laskennallisten mallien luontia jotta auton ympäristökuormitus saadaan arvioitua".

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Virhekannustin: 3PPP

Ajattelin, että voisi pistää pystyyn pientä sarjanpoikasta, Markets in Everythingin henkeen. Kun eteen tulee mielenkiintoisia virhekannustimia omassa elämässä tai uutisissa, yritän pistää siitä noottia. Ensimmäinen mielenkiintoinen liittyy ns. third party payment problemiin. Jos joku maksaa viulusi, kannustimesi rajoittaa kulutustasi häviää.

Astuin juuri sivariin, joten työpalvelupaikkani maksaa vuokran, veden ja sähkölaskut. Tästä seuraa että vessan lattialämmitys on nyt ensimmäistä kertaa päällä.

Tällaisia korvauskäytäntöjä perustellaan usein sillä että ihmiset käyttävät rahansa väärin. Esimerkki näyttää mikä ajatusmallissa menee pieleen. Olisi tuntuvasti järkevämpää antaa sivarille korkeampi päiväraha ja jättää laskut maksamatta.

torstaina, joulukuuta 28, 2006

Convexity as moral ideal, with a moral

Suppose you were given a pound of rice. You'd prefer two pounds, but you can't have them at the same objective price, or relative sacrifice subject to a communal valuation. You'd also increasingly prefer to have each intermediate amount of rice, at some intermediate price.

Then suppose you were given a playing card. You'd prefer two cards, but you can't have them at the same subjective price, or relative sacrifice subject to your personal valuation. You'd still definitely want another card, but one-and-a-half cards could be an insult worth fury and vengeance; it could be worth less to you than a single card, in toto. This often happens eventhough the one-and-a-half cards strictly include that single card you really wanted.

The first paragraph portrays a typical assumption of orthodox economics. The second has more of a behavioral flavour. In econ 101, we assume perfect rationality, knowledge, expectations and markets. On real markets on the other hand we deal with behavioral psychology, bounded rationality, our own evolutionary baggage and very real market failures. As a species, we've done so for a really long time now, so we
  • deal exceptionally well with common place, imperfect markets, as a community,
  • do not deal with most markets adaptively or rationally enough to deal with unexpected circumstances, and
  • as a norm can't deal well enough with markets approaching full arbitrage balance.
As a consequence, we e.g.
  • extend fairness and justice norms to people who we haven't dealt with before and do not expect to deal with again, leading to large, rationally speaking unexpected, efficiency gains
  • retaliate at our own cost against unconventional/unfair prices because that is the sane strategic response to the kind of one-shot game we typically face when dealing with the thin markets of earlier days, our days of growing up which meant habitually ending up on the constrained side of the market, or the nonmonetary markets having to do with our personal life as opposed to the official, monetary economy; the sane response of convexity/diminishing marginal utility then cannot easily be given even on markets truly approaching perfection because we're too habituated to responding first and foremost in terms of strategy; and
  • we commonly oppose the more involved and complex market organizations, like the derivatives markets, because they are too rational for us to individually comprehend; this is essentially Hayek's point for the unifying, extra-individual nature of markets as whole.
After reading a bit of Ken Binmore, I'd say both of the two starting examples have some of it right. In the really long run, and written large, rationality would call for only the first part holding true. We'd have to be really, really rational and consistent with respect to just about anything, once true, comprehensive equilibrium took hold. More of just about anything would have to feel good to us.

However, the second part still makes sense in the modern world, given that we haven't yet adapted to the really long run, which runs at evolutionary timescales. We've only short ago adapted to some limited consequences of the existence of the market, so it's no wonder we can't deal with all its complications rationally. Least of all are we able to mutually bargain to the optimum that would eventually obtain after unlimited evolution, bargaining and social interaction. Often punishing another person for not providing what they could provide but didn't is saner in the long run than rewarding them for what they did provide in the short run. Threatening to withhold the reciprocal benefit of even the single card can prove worthier than getting one-and-a-half cards, if you expect to get the full two cards. That holds even if the two cards continue to come only from the next round of the game onwards.

Given human psychology, there's also no easy way of assuring this principle is only applied to games where mutual benefit requires it. We're prone to applying the common case to the special one even when not warranted, such a thing cannot be efficiently monitored, and in any case we don't have any incentive to limit such applications until social evolution has started to prune out the worse behavioral patterns. Our emotions are a tool of credible commitment, so they cause us to threaten even when the game can rationally speaking expected to be one-shot. (That's where the behavioral game theory results with ultimatum games come from.) We also threaten in forms which cannot be easily discerned to be threats at all. ("Take it or leave it." Such a thing is fully within everybody's rights, but it can variably be a viable threat or not. It can be either an exercise of necessary turning down of a nonviable contract on the perfect market, or an exercise of market power on an imperfect one.) Or, take, social evolution has already started to prune out the marriage instituation, yet hasn't wiped it all out. (Clearly limiting your options isn't a good way to go about it when viable, humane alternatives exist even for the children.)

That's really the whole of the problem of morality and law. We need them in order to deal in a society with our individual deficiencies with respect to what is optimal, societally/reciprocally speaking. Proper moral and legal norms are conscious constructs opposing our natural tendencies that have become dysfunctional and/or maladaptive, no matter what their source. In the end, unlimited evolution and competition would jointly make all of those norms unnecessary. But those processes haven't had their time to operate, and they'll probably never have, given the changing nature of society and individual nature.

That's why morality and law exist now, and why they will also continue to exist. At the societal and cultural levels they counteract human/individual tendencies that Reason suggests are bad at the societal/reciprocal level, yet which cannot be uprooted by any other means. As such any moral person will always wonder why the norms exist in the first place, given how much work and headache they give, but in the end will end up enforcing them, succumbing to them, and being perplexed at why not everybody voluntarily follows them.

Sähkön siirtohinnat

Eilen uutisoitiin siitä, että sähkönsiirtoyhtiöt ovat usein laskuttaneet siirrosta enemmän kuin laki sallii. Tulos tuli tutkimuksesta, jossa käytiin läpi kaikkien rekisteröityjen siirtoyhtiöiden hinnoittelu.

Tässä kohdassa Suomessa vallitsee tiukka antitrust-henkinen julkisesti säädellyn monopolin tyyppimuotoinen kontrolli, jossa tietyin säännöin laskettua liikevoittoa säännellään suoraan. Se on asetettu viiteen prosenttiin liikevaihdosta. Siitä, onko moinen kontrolli libertaaria, voidaan olla varsin varmoja -- ei todellakaan. Voiko se olla yleisemmin liberaalia, siitä voidaan tapella. Mutta jos ajatellaan, että olet liberaali, ja voittosäännön oikeutus voidaan pitää oletettuna, ja lisäksi väärinkäytös on asetettujen sääntöjen mukaan tapahtunut, mitä sinun pitäisi sitten sanoa?

Omasta, pitkälti oikeustaloustieteellisestä lähtökohdastani vastaus on helppo: juuri tässä pitäisi soveltaa täysimääräisesti tehokkaan korvauksen teoriaa. Ylijäämä, jonka sähköyhtiöt ovat kupanneet kuluttajalta pitäisi palauttaa hänelle täysimääräisesti, jottei rikoksesta tule kannattavaa, ja jotta rikos siksi ehkäistäisiin tehokkaasti, muttei enempää. Koska kiinnijäämisriski on oletusten puitteissa täsmälleen 100%, palautettavan summan pitäisi myös olla täsmälleen liikaveloituksen määrä, eikä enempää. Koska vastaus on tässä lisäksi näin selvä, päätös pitäisi nähdäkseni tehdä täysin virkamiesluonteisesti, turvautumatta millään tavalla kolmanteen valtiomahtiin.

Itse näen oikeustaloustieteen ja siihen liittyvän utilitaarisen ajatustavan suurimmaksi vahvuudeksi nimenomaan sen, että tällaisissa kvantitatiivisissa kysymyksissä se voi joskus antaa hyvinkin yksiselitteisiä vastauksia. Luonnonoikeus ehkä antaa niitä toisissa kysymyksissä, muttei yhtä arvattavasti, mielestäni perustellusti, tai varsinkaan kvantitatiivisesti.

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Poliisi ja tiedotusvälineet yrittävät estää rikollisten kiinnioton

Suomalainen nainen joutui kuuden ilmeisesti Lähi-idästä kotoisin olevan miehen joukkoraiskaamaksi Oulussa.

Ruotsista ja Norjasta tuttu kulttuurin rikastuttaminen on siis tullut Suomeenkin.

Kuten Ruotsissa ja Norjassa, myös Suomessa poliisi ja tiedotusvälineet yrittävät estää islamilaisten joukkoraiskaajien kiinnijäämisen salaamalla tiedot näiden rikollisten ulkonäöstä ja etnisyydestä.

Mediassa näitä miehiä on kuvattu vain "ulkomaalaisen näköisiksi". Esimerkiksi Daniel Craig, Ben McKenzie, Jean-Baptiste Maunier, Gérard Depardieu, Owen Wilson ja William Mountbatten-Windsor olisivat Suomessa ulkomaalaisia miehiä, mutta jostain syystä en uskoisi kenenkään suomalaisen voivan kuvailla heitä "ulkomaalaisen näköisiksi". Tämä tarkoittaa sitä, että raiskaajat eivät olleet pohjoiseurooppalaista rotutyyppiä.

Poliisin mukaan raiskaajat eivät myöskään olleet neekereitä. Aitoon Orwell-tyyliin Helsingin Sanomat deletoi poliisin alkuperäisen tiedotteen (eli pudotti sen Muistiaukkoon, ks. 1984) ja korvasi tuplaplusepähyvän sanan 'neekeri' uuskielen sanalla 'mustaihoinen'.

Nyt siis tiedämme, että raiskaajat eivät olleet "suomalaisen näköisiä" (=pohjoiseurooppalaista rotutyyppiä) eivätkä "mustaihoisia" (=neekereitä). Maailman n. 800 miljoonasta valkoisesta ihmisestä ehkä n. 250 miljoonaa on riittävän vaaleita ollakseen suomalaisten mielestä "suomalaisen näköisiä". Lisäksi maailmassa on n. 500 miljoonaa neekeriä, joita nämä raiskaajat siis eivät olleet. Jäljelle jää n. 6 miljardia ihmistä eli n. 90% maapallon väestöstä, jotka ovat suomalaisten mielestä "ulkomaalaisen näköisiä" olematta kuitenkaan neekereitä.

Jos Suomessa asuvat maahanmuuttajat ovat edustava otos maapallon väestöstä, Suomen n.165.000 maahanmuuttajasta n. 90% eli n. 150.000 henkeä on rotuprofiililtaan epäilyksenalaisia. Jos puolet näistä on miehiä, poliisin pitäisi siis etsiä näitä kuutta raiskaajaa n.75.000 miehen joukosta. Se on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta.

Poliisi ei selvästikään halua näiden rikollisten joutuvan kiinni. Jos poliisi oikeasti haluaisi yleisön kertovan silminnäkijähavaintojaan näistä raiskaajista, poliisi kertoisi heidän tuntomerkkinsä julkisesti.

Nyt poliisi on vain sanonut, että miehet olivat ulkomaalaisen näköisiä olematta kuitenkaan neekereitä. Yleisö ei kuitenkaan soita poliisin vihjepuhelimeen kertoakseen nähneensä tuohon kuvaukseen sopivia miehiä Oulussa, koska silloin yleisö joutuisi raportoimaan poliisille epäilyksenalaisina henkilöinä n.90% maahanmuuttajista. Silloin ihmiset eivät muuta ehtisi tehdäkään kuin soitella poliisille. Tuhannet ihmiset ympäri Oulua joutuisivat soittamaan poliisille kertoakseen nähneensä ko. kaupunginosassa ko. aikaan henkilöitä, joihin ko. tuntomerkit täsmäävät. Näitä tuhansia turhia silminnäkijähavaintoja ei kuitenkaan voitaisi selvittää. Poliisi toki tietää tämän, joten poliisi on ilmeisesti päättänyt sabotoida omaa rikostutkintaansa kieltäytymällä julkaisemasta raiskaajien tuntomerkkejä. Raiskattu nainen on taatusti antanut poliisille tarkemmat tuntomerkit. Poliisi on kuitenkin kieltäytynyt julkaisemasta niitä, koska poliisi ei halua rikollisten jäävän kiinni.

Lain ja järjestyksen ylläpitämisen pitäisi olla valtion tärkein tehtävä. Minarkistien mielestä sen pitäisi olla valtion ainoa tehtävä. Jos valtio ei enää ylläpidä lakia ja järjestystä, valtio on muuttunut rikollisjärjestöksi. Pyrkimällä estämään raiskaajien kiinnijäämisen poliisi on asettunut rikollisten puolelle rehellisiä kansalaisia vastaan.

Tämä on täysin verrattavissa siihen, että Venäjän poliisi- ja syyttäjäviranomaiset pyrkivät olemaan löytämättä Anna Politkovskajan murhaajaa ja kerrostaloja Moskovassa ja Rjazanissa räjäytelleitä FSB:n (a.k.a. KGB) miehiä.

Suomen, Ruotsin ja Norjan lehdistö tukee poliiseja tässä rikosten suojelemisessa. Tämä on täysin verrattavissa siihen, että Venäjän lehdistö tukee Vladimir Putinin palkkalistoilla olevia murhaajia ja pommimiehiä olemalla kirjoittamatta asioista niiden oikeilla nimillä.

Lehdistöllä ei toki pidä olla mitään lakisääteistä velvoitetta kirjoittaa kaikesta mahdollisesta, koska palstatila on rajallinen resurssi. Tiedotusvälineiden pitäisi olla yksityisomistuksessa ja yksityiseen omistusoikeuteen kuuluu tietysti oikeus päättää omaisuutensa käytöstä; sanomalehden omistajalla on siis oikeus päätää, mitä lehdessä julkaistaan ja mitä ei. On kuitenkin vähintään moraalisesti väärin, että rikoksista valehdellaan tarkoitushakuisesti.

Suomessa varsinkin Yleisradio ja Helsingin Sanomat ovat kunnostautuneet tahallisessa valehtelussa. Kymmenentuhatta autoa ja kymmeniä taloja (kauppoja, ravintoloita, sairaaloita, poliisiasemia, kirjastoja jne.) parin viikon aikana Ranskassa polttaneet islamilaiset terroristit olivat YLE:n ja HS:n mukaan "ranskalaista nuorisoa".

Nyt suomalaisen naisen joukkoraiskaukseen syyllistyneet arabit tms. lähi-itämaalaiset ovat HS:n mukaan vain "ulkomaalaisen näköisiä". Tärkeintä on kertoa, että he "eivät ole mustaihoisia". On siis tärkeämpää suunnata epäilyt pois esim. somaleista kuin saada rikolliset kiinni.

"Ulkomaalaisia ei-mustaihoisia" ovat mm. japanilaiset, mutta jostain syystä en usko näiden joukkoraiskaajien olleen japanilaisia. Lehdistöä ei kuitenkaan kiinnosta raiskaajien kiinniottamiseen johtavien relevanttien tietojen julkaiseminen, vaan ainoastaan somalien suojeleminen aiheettomilta epäilyksiltä.

Sehän olisi nimittäin aivan kauheaa, jos joku suomalainen luulisi jonkun somalin joskus syyllistyneen johonkin raiskaukseen. Tällaisten rasististen uskomusten yleistyminen pitää estää kaikin keinoin.

Sen sijaan raiskaajien kiinnisaamisella ei ole mitään väliä. Jos olisi, lehdissä olisi kerrottu relevantteja tuntomerkkejä. Koska niitä ei ole kerrottu, lehdistö pyrkii tahallisesti estämään raiskaajien kiinniottamisen.

Lehdistö on rikollisten puolella rehellisiä kansalaisia vastaan.

Ruotsissa on jo pitkään harrastettu ns. vastuullista tiedottamista, jossa rikollisista mainitaan vain ikä ja sukupuoli. Roturealistit ovat jo oppineet lukemaan rivien välistä, että "kymmenen 16-vuotiasta poikaa raiskasi 45-vuotiaan naisen" tarkoittaa aina rauhan uskonnon edustajia. Puusilmät eli multikultiuskovaiset kuitenkin kieltäytyvät näkemästä tällaisia asioita ja haukkuvat kaikkia maahanmuuttajarikollisten olemassaoloon uskovia natseiksi.

Oslossa tehdään 6 (kuusi) kertaa enemmän raiskauksia per capita kuin New Yorkissa. Syynä moiseen on tietysti se, että Oslossa on enemmän muslimeja kuin New Yorkissa. Tätä ei kuitenkaan ole Norjan lehdistössä kerrottu, vaan viranomaiset ovat viimeiset 5 vuotta kieltäytyneet julkaisemasta tilastoja raiskaajien tai muiden rikollisten etnisistä taustoista.

Norjalaisille kerrotaan viranomaisten, hallituksen ja poliittisesti korrektien tiedotusvälineiden taholta, että USA:ssa on hirveästi rikollisuutta kapitalistisen yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Samaan aikaan Oslossa raiskaukset ovat kuitenkin 6 kertaa yleisempiä kuin New Yorkissa. Norjan kansalle ei tietenkään kerrota, että syynä tähän on Oslon suuri islamilainen maahanmuuttajapopulaatio. Päinvastoin norjalaisille valehdellaan, että islam on rauhan uskonto.

Samaa ns. vastuullista tiedottamista (ks. taistolaisten "edistyksellinen tiedottaminen") on harrastettu vuosikymmeniä Ruotsissa ja viime aikoina myös Suomessa. Kun suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset eivät saa tiedotusvälineistä realistista kuvaa muslimeista, monet naiset joutuvat raiskatuiksi suhtautuessaan muslimimiehiin varomattomasti.

Lehdistön valehtelu muslimien tekemistä raiskauksista on sairaudessaan verrattavissa siihen, että lehdistö yrittäisi kiistää pedofiilien olemassaolon. Vanhemmat varoittavat lapsiaan namusedistä ja kieltävät menemästä namusetien mukaan; suomalaisen, ruotsalaisen ja norjalaisen lehdistön harrastama "islam on rauhan uskonto, kukaan muslimi ei koskaan ole syyllistynyt mihinkään rikokseen"-tyylinen propaganda on verrattavissa siihen, että lapsia suoranaisesti kehotettaisiin menemään namusetien autoihin.

"Namusedät ovat kilttejä, namusetäfobia on rasismia, sinun pitää suhtautua suvaitsevasti namusetien kulttuuriin, namusedät poistavat työvoimapulamme ja rikastuttavat kulttuuriamme; meidän pitää saada Suomeen/Ruotsiin/Norjaan lisää namusetiä, jotta olisimme suvaitsevainen ja moniarvoinen yhteiskunta; meidän pitää täyttää tämän vuoden namusetäkiintiömme vaikka taannehtivasti ensi vuonna hakemalla ulkomailta lisää namusetiä Suomeen, jotta emme vain jäisi paitsi moniosaajanamusetien kulttuuriamme rikastuttavasta vaikutuksesta."

Tämä on nykyään Euroopan valtioiden virallinen ideologia.

Tätä ideologiaa ylläpidetään massiivisella aivopesulla ja Pavlik Morozov-tyylisellä ajatusrikollisten ilmiantamisella.

Yksityisten tiedotusvälineiden kohdalla tällainen tahallinen valehtelu on vähintäänkin moraalisesti väärin. Rikollisia koskevien relevanttien tietojen (uskonto, etnisyys, rotu) tahallinen salaaminen ei ole perusteltavissa sillä, että palstatilaa on rajallinen määrä; "nuorukaiset polttivat kymmenentuhatta autoa" ei vie yhtään sen vähemmän palstatilaa kuin "islamilaiset terroristit polttivat kymmenentuhatta autoa", joten tiedotusvälineen omistajalla ei ole mitään legitiimiä syytä valehdella islamilaisten terroristien olevan "ranskalaista nuorisoa".

Yksityisten tiedotusvälineiden omistajat ovat syyllisiä avunantoon rikokseen, koska valehtelemalla rikoksista he estävät tahallisesti rikollisten kiinniottoa.

Valtiollisten tiedotusvälineiden (YLE, BBC, Deutsche Welle, RAI, TV5, SVT jne.) kohdalla rikos on vielä vakavampi, koska kyse on viranomaisten pyrkimyksistä suojella rikollisia.

Jos ja kun hallitukset ja niiden hyväksi työskentelevät viranomaiset ovat rikollisten puolella rehellisiä ihmisiä vastaan, vallanpitäjät ovat julistaneet sodan omaa kansaansa vastaan.

Yhteiskuntasopimusta ei enää ole.

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

Anarkismista

Katsoin pari päivää sitten FST:n keskusteluohjelman, jossa puhuttiin lievää suuremmalla viiveellä SmashAsem-mellakoista ja niiden taustalla muka olleesta "anarkistisesta" ideologiasta. Ohjelma uusitaan ensi lauantaina.

Ohjelmassa esiintyi kaksi anarkistiksi itseään kutsuvaa nuorta aikuista, tyttö ja poika, jotka määrittelivät anarkismin suunnilleen vapautumiseksi hierarkioista. Kuitenkin melkein samaan hengenvetoon nämä kaksi puhuivat taistelemisesta kapitalismia vastaan viitsimättä selittää, miten hierarkioiden vastustaminen ja kapitalismin vastustaminen liittyvät toisiinsa.

Ennen kaikkea ristiriitana on tietysti se, että kapitalismin tehokas vastustaminen edellyttää hierarkkisesti toimivaa sosialistista valtiota. Tämä ristiriita ei näille hörhöille juolahtanut mieleen.

Toki joku anarkoindividualisti voi vastustaa sekä valtiovaltaa että suuryritysten byrokraattisia hierarkioita, mutta yritysten hierarkkisten organisaatiomallien muodostumisen estäminen ei ole mahdollista ilman sosialistista valtiota. Anarkoindividualisti voi itse kieltäytyä osallistumasta yrityshierarkioihin, mutta hän ei voi kieltää muita osallistumasta niihin - jos hän yrittäisi väkivalloin estää muita yksilöitä liittymästä vapaaehtoisesti yrityshierarkioihin, silloinhan hän loukkaisi näiden yksilöiden oikeuksia.

Spontaanisti vapailla markkinoilla sopimusvapauden pohjalta muodostuneiden yrityshierarkioiden vastustaminen ei ole mahdollista loukkaamatta yksilöiden oikeuksia, joita anarkoindividualisti sanoo puolustavansa. Niinpä anarkoindividualisti ei voi kannattaa muuta kuin anarkokapitalismia, muuten hän lakkaa olemasta anarkoindividualisti.

FST:n ohjelmassa esiintyneet hörhöt sanoivat kuitenkin vastustavansa kapitalismia. He siis eivät olleet anarkoindividualisteja, vaan anarkokollektivisteja. Heidän ajattelunsa perustana ei ole yksilö, vaan kollektiivi.

Herää kysymys, miten tällainen kollektivistinen ajattelu voisi olla anarkismia. Jos anarkokollektivistien poliittisen vakaumuksen perustana on yksilön oikeuksien sijasta yhteisö jonain amorfisena massana, silloinhan kyse ei enää ole yksilön vapautumisesta jostain sortavista hierarkioista. Tällainen anarkokollektivismi tarkoittaa käytännössä sitä, että yksilöiden keskinäisiä suhteita määräävien selvärajaisten byrokraattisten hierarkioiden sijasta ihmiset elävät jonain epämääräisenä vellovana massana, vailla selkeitä suhteita toisiinsa ja myös vailla mitään yksilönvapautta.

FST:n hörhöt puolustelivat mm. ikkunoiden rikkomista taisteluna kapitalismia vastaan. Ikkunoiden rikkominen oli heidän mielestään poliittinen aktio, jos se kohdistuu suuryrityksiin. Kyseessä on siis kapitalismin vastustaminen tuottamalla taloudellista vahinkoa suuryrityksille. Tähän sitten esitti ohjelmassa eräänlaisena anarkistien opponenttina ollut RKP:n nuorisojärjestön pääsihteeri Mats Löfström sellaisen kommentin, että myös somalin omistaman pizzerian hajottaminen paskaksi skinheadien toimesta on poliittinen teko.

Anarkotytön mielestä tämä oli tietysti aivan eri asia: pizzerian omistava somali on nimittäin yksilö, jolla on oikeuksia, sen sijaan esim. McDonald's on suuryhtiö, jolla ei ole oikeuksia, McDonald's-yhtiöhän ei nimittäin ole ihminen, vaan oikeushenkilö.

Tässä siis nämä anarkokommunistit yrittävät perustella huliganismiaan vetoamalla yksilön oikeuksiin. McDonald's ei ole yksilö, joten sillä ei ole oikeuksia; pizzerian omistava somali on yksilö, jolla on oikeuksia. Tämä on mielenkiintoista logiikkaa tältä parivaljakolta, jotka itse julistivat kannattavansa anarkokommunismia.

Miten anarkokommunismissa kunnioitetaan yksilön oikeuksia? Miten kommunistinen järjestelmä voitaisiin pystyttää loukkaamatta yksilön oikeuksia?

Anarkopoika sanoi olevansa Kropotkin-fani ja määritteli anarkokommunismin olevan yksinkertaisesti kommunismia ilman valtiovaltaa. Minun mielestäni kommunismi ilman valtiovaltaa on kuin meri ilman vettä: se on käsitteellinen mahdottomuus.

Kommunismi on yhteiskuntajärjestelmä, jossa ei ole yksityistä omistusoikeutta. Tällainen yhteiskunta ei voi syntyä muuten kuin totalitaarisen diktatuurin kautta. Ihmiset eivät todellakaan vapaaehtoisesti luovuta pois kaikkea omaisuuttaan. Jos ihmiset vapaaehtoisesti muuttaisivat hippikommuuneihin tms. yhteisöihin, tämä olisi anarkokapitalismia, ei suinkaan anarkokommunismia. Ero anarkokapitalismin ja anarkokommunismin välillä on nimenomaan vapaaehtoisuus: ihmiset voivat anarkokapitalismissa tehdä omaisuudellaan mitä haluavat, vaikkapa lahjoittaa sen pois tai perustaa kommuuneja, sen sijaan anarkokommunismissa ihmiset eivät voi vapaasti päättää, haluavatko elää kommunismissa, heillä ei nimittäin ole mitään omaisuutta, jonka käytöstä he voisivat itse vapaasti päättää. Niinpä anarkokommunismi perustuu kollektiivin käyttämään väkivaltaan yksilöä vastaan.

Anarkokommunismi ei siis ole anarkoindividualismia, vaan anarkokollektivismia. Kuten jo tuli todettua, anarkokollektivismissa ihmiset elävät jonain epämääräisenä vellovana massana, vailla selkeitä suhteita toisiinsa ja myös vailla mitään yksilönvapautta. Tämän pitäisi olla itsestään selvää kaikille täysjärkisille, mutta jostain käsittämättömästä syystä jotkut anarkokommunismin kannattajat kehtaavat väittää puolustavansa yksilöiden oikeuksia.

Tässä tv-keskusteluohjelmassa nämä hörhöt vastustivat jonkun somalin omistaman pizzerian hajottamista skinhead-joukkion toimesta nimenomaan vetoamalla yksilön oikeuksiin eli tässä tapauksessa ravintolanomistajan oikeuksiin. Miten anarkokommunismin kannattaja voi vedota yksilön oikeuksiin? Koko hänen ideologiansahan on yksilön oikeuksien vastainen.

Juuri sen somalin omistaman pizzerian hajottaminen on sitä anarkokommunismia: yhteisö, tässä tapauksessa skinhead-yhteisö, päättää, mihin jotakin omaisuutta käytetään. Somali olisi halunnut käyttää omaisuuttaan ravintolan pyörittämiseen. Skinhead-jengi on se yhteisö, joka päättää toisin.

Anarkokommunismissa ei ole mitään yksityistä omistusoikeutta. Niinpä sillä somalilla ei ole mitään oikeutta päättää sen ravintolan toiminnasta. Skinhead-jengiläiset ovat juuri niitä anarkokommunisteja, jotka kollektiivisesti, demokraattisesti päättävät sosialisoida toisten ihmisten omaisuutta.

Summa summarum:

- anarkokommunismi on juuri sitä hobbesilaista anarkiaa, jota aina pelätään puhuttaessa anarkismista; anarkokommunismi on juuri sitä viidakon lakia, vahvemman oikeutta, kaaosta, epäjärjestystä, kaikkien sotaa kaikkia vastaan, johon anarkian pelätään johtavan

- anarkokommunismi on kollektivismia, ei individualismia; anarkokommunismissa yksilöllä ei ole mitään oikeuksia

- anarkoindividualistien eli valtiovaltaa vastustavien ja yksilön oikeuksia puolustavien anarkistien on kannatettava anarkokapitalismia eli yksityiseen omistusoikeuteen perustuvaa valtiotonta yhteiskuntaa, koska yksilön oikeudet eivät ole mahdollisia ilman yksityistä omistusoikeutta;
  • sananvapaus ei ole mahdollinen ilman yksityisten ihmisten oikeutta omistaa sanomalehtiä, kirjapainoja, blogeja ym. tiedotusvälineitä,
  • uskonnonvapaus ei ole mahdollinen ilman yksityisten ihmisten (ja heidän muodostamiensa seurakuntien) oikeutta omistaa kirkkoja, Raamattuja, alttaritauluja, papinkaapuja ym. uskonnollista materiaalia,
  • liikkumisvapaus ei ole mahdollinen ilman yksityisten ihmisten (ja heidän muodostamiensa yritysten) oikeutta omistaa autoja, lentokoneita, laivoja ym. liikkumisvälineitä; ylipäätään mitkään oikeudet eivät ole mahdollisia ilman yksityistä omistusoikeutta, kaikki ihmisoikeudet perustuvat omistusoikeuteen



- anarkokapitalismissa eli yksityiseen omistusoikeuteen perustuvassa valtiottomassa yhteiskunnassa syntyy väistämättä yrityksiä (ks. Coase: theory of the firm) hierarkkisine organisaatiomalleineen, koska a) ihmiset haluavat vapaaehtoisesti perustaa sellaisia ja liittyä sellaisiin, b) ne ovat (tiettyyn rajaan asti) tehokkaita organisaatiomalleja transaktiokustannusten optimoimiseksi; näiden sopimusvapauden pohjalta muodostuneiden yrityshierarkioiden vastustaminen ei ole mahdollista loukkaamatta yksilöiden oikeuksia, joita anarkoindividualisti sanoo puolustavansa, niinpä anarkoindividualisti ei voi vastustaa yrityksiä

- kaikki yrityksiä vastustavat anarkistit ovat anarkokollektivisteja eli anarkokommunisteja; yrityksiä vastaan hyökkäävät anarkistit ovat hobbesilaisia sivistyksen ja järjestyksen vastustajia, yksilön oikeuksien vastustajia, loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja

- anarkokapitalismissa eli yksityiseen omistusoikeuteen perustuvassa valtiottomassa yhteiskunnassa yksilön oikeuksia puolustetaan yksilöiden omalla itsepuolustuksella ja yksilöiden keskinäisiin vapaaehtoisiin sopimuksiin perustuvilla järjestelyillä, kuten vartiointiliikkeillä;

- anarkokapitalismin kannattajilla ei ole samanlaista naiivia fantasiaa ihmisten hyvyydestä kuin anarkokommunisteilla, jotka luulevat ihmisten vapaaehtoisesti luovuttavan omaisuutensa ja työpanoksensa kollektiivin hyväksi;

- anarkokommunistit uskovat ihmisten olevan epäitsekkäitä enkeleitä, jotka pyyteettömästi raatavat toisten hyväksi, vaatimatta itselleen mitään muuta kuin välttämättömimmät perustarpeet; sen sijaan anarkokapitalismin kannattajat tajuavat ihmisten olevan itsekkäitä ja kääntävät ihmisen luontaisen itsekkyyden positiiviseksi voimaksi vapailla markkinoilla;

- kun ihmisyksilön fyysisen koskemattomuuden suoja ja yksityisen omistusoikeuden suoja on turvattu itsepuolustuksella, aseilla, lukoilla, varashälyttimillä ja vartiointiliikkeillä, murha, raiskaus, pahoinpitely ja ryöstö eivät kannata; tällöin ihmisten luontainen itsekkyys kanavoituu rauhanomaisella, toisten ihmisten oikeuksia kunnioittavalla tavalla, koska vapaassa markkinataloudessa itsekäs ihminen voi saada haluamiaan asioita vain myymällä toisten ihmisten haluamia asioita.



Minun nähdäkseni kaikki ylläoleva on täysin itsestäänselvää, mutta jostain syystä se ei tunnu menevän jakeluun useimmille anarkisteiksi itseään kutsuville tahoille. Tämä on niitä syitä, joiden vuoksi minä en yleensä kutsu itseäni anarkistiksi.

Kannatan anarkokapitalismia, mutta useimmat ihmiset eivät ole koskaan kuulleetkaan siitä. Useimmat ihmiset assosioivat anarkismin edelläkuvattuun anarkokommunismiin, jonka vihaaminen onkin oikein.

Mannerheim sanoi muistelmissaan pitävänsä bolshevismia anarkismina. Olen taipuvainen yhtymään hänen näkemykseensä sikäli, kun anarkismilla tarkoitetaan anarkokommunismia.

Useimmat anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat anarkokommunisteja eli loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja. Melkein mikä tahansa lainalainen yhteiskuntajärjestys on parempi kuin bolshevistinen väkivaltainen anarkia.

maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Muslimit terrorisoivat Göteborgia, Yle ja HS sensuroivat tietoja taas

Noin miljoonannen kerran Yle ja HS valehtelevat, että islamilaiset terroristit ovat "nuorisoa":



Nuorisojoukot mellastivat yöllä Göteborgissa
Julkaistu 09.10.2006, klo 11.41

Göteborgissa nuorisojoukot ovat mellastaneet viime yönä osan kaupungista pimentäneen sähkökatkon aikana.



Poliisijohdon edustajan mukaan Göteborgin koillisosassa vallitsi parin tunnin ajan täysi kaaos. Lyhyessä ajassa poliisi sai parikymmentä hälytystä ja ilmoitusta vahingonteoista.

Mellastajat rikkoivat ikkunoita useista kouluista ja ostoskeskuksista. Hjällbon kaupunginosassa nuorisojoukko heitteli kivillä poliiseja, jotka vetäytyivät eikä kukaan loukkaantunut.

Enimmäkseen riehujajoukot hajaantuivat heti poliiseja nähdessään, eikä aamuun mennessä ketään ollut pidätetty.

Aamun valjettua vahingot olivat kuitenkin jääneet pienemmiksi kuin poliisi alun perin pelkäsi. Eniten olivat kärsineet koulut Angeredin ja Hjällbon keskustoissa.

Katko vei sähkön muutamalta kymmeneltä tuhannelta ihmiseltä noin tunnin ajaksi myöhään sunnuntaina.

SVT, TT






Nuoret mellakoivat Göteborgissa sähkökatkon aikana
Julkaistu: 7:30



Göteborg. Noin sata nuorta mellakoi ja heitteli kivillä poliisia Göteborgissa sunnuntai-iltana, kun laaja sähkökatko pimensi alueen.

Poliisin mukaan mellakoijat aiheuttivat tuhoa useissa kouluissa ja liikekeskuksissa kaupungin koillisosassa. Hällbon kaupunginosassa väkijoukko alkoi heitellä poliiseja kivillä, mutta kukaan ei loukkaantunut. Poliisi ei ollut vielä varhain maanantaiaamuna ottanut kiinni yhtään riehujaa.

Katko vei sähkön tunniksi noin 50 000 ihmiseltä sunnuntai-iltana.


STT-TT



Asialla olivat tietysti taas kerran muslimit, mutta tätähän Yle ja HS eivät koskaan suostu kertomaan.

Kun muslimit polttivat tuhansia autoja ja kymmeniä taloja Pariisissa viime vuonna, Yle ja HS valehtelivat näiden terroristien olleen "ranskalaisnuorisoa".

Kun muslimit aiheuttavat tuhoa useissa kouluissa ja liikekeskuksissa Göteborgissa ja hyökkäävät satapäisenä laumana poliisin kimppuun kiviä heitellen, Yle ja HS valehtelevat näiden terroristien olleen "ruotsalaisnuorisoa".

Olisi väärin kertoa suurelle yleisölle, että muslimit ovat väkivaltaisia. Silloinhan suuri yleisö voisi jopa saada sellaisen kuvan, että muslimit ovat väkivaltaisia.

P.S.

Rauhan uskonnon edustajat suunnittelivat Prahan synagogan valtaamista ja juutalaisten tappamista:



Tschechische Zeitung berichtet von Terrorplan gegen Juden

Es ist ein besorgniserregender Bericht, doch die tschechische Regierung hüllt sich in Schweigen: der Zeitung "Mlada Fronta Dnes" zufolge wollten islamische Extremisten in Prag Juden entführen und töten.

Die Entführten hätten in einer Synagoge festgehalten werden sollen, berichtete die Zeitung "Mlada Fronta Dnes" unter Berufung auf geheimdienstnahe Kreise. Die Extremisten hätten unerfüllbare Forderungen stellen und schließlich die Synagoge in die Luft sprengen wollen.


Luitko tätä Hesarista?

Ai että et lukenut?

Miten se on mahdollista?

Olisiko niin, että Hesari taas kerran jätti kertomatta lukijoilleen faktoja islamilaisesta terrorismista?

Muslimit suunnittelivat Prahan synagogan valtaamista ja juutalaisten tappamista. Hesari jättää tämän kokonaan mainitsematta, koska Hesari ei halua lukijoidensa tietävän islamilaisesta terrorismista yhtään mitään.

Samat sanat Yleisradiosta. Jos tuo islamilaisten terroristien isku Prahan synagogaan olisi onnistunut, Yle ja HS olisivat sanoneet terroristien olleen "tshekkinuorisoa".

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

Ilmastonmuutos

Täytyy myöntää, että ilmastonmuutos on tieteellisenä kysymyksenä vähän liian vaikea, jotta itse omaisin siitä vahvaa mielipidettä. Libertarismin kannalta tietysti juuri ilmastonmuutos tai laajemmin ilmansaasteet ovat oikeastaan se yksi ainoa markkinahäiriö, jota luonnonoikeudellinen raami ja siitä syntyvä oikeuskäytäntö ei välttämättä ratkaise millään tyydyttävällä tavalla.

Kuitenkin on selvää, että kun ilmastonmuutosta, ihmiset osuutta siihen, reaalisia vahinkoja ja riskien vähentämisratkaisuja mietitään, lähes kaikki asiaan paneutuneet ehkä lempibloggaajaani Will Wilkinsonia lukuunottamatta puhuvat aivan liian varmasti asiasta, josta tiedetään niin vähän. Esimerkiksi arvostamani Lipsasen & Rusonkin toinen osapuoli (en muista kumpi) naureskeli ilmastonmuutostutkimuksen kriitikoita.

Tieteen määritelmään kuuluu kriittisyys ja debatti, kuten Catallarchyn tyypitkin kirjoittivat aikaisemmin. Ihan niin monimutkaisesta järjestelmästä kuin maapallon ilmastosta ei tietenkään osata sanoa pidemmällä aikavälillä mitään kovin järkevää.

Tietysti on debattia ja on "debattia", kuten vaikkapa kreationismi vs. evoluutio. Ja ihan varmasti ilmastonmuutoksessakin on typerää poliittisesti värittynyttä "debattia", mutta jos ilmastonmuutoksesta edes todella on mitään järjellistä konsensusta alan piireissä, ei konsensus todellakaan voi olla kvantitatiivisesti kovin vahva ja soraäänet sen ulkopuolella pitää, toisin kuin vaikkapa evoluutioteorian tapauksessa, ottaa vakavasti.

Etenkin kun halvat ad hominem-väitteet osuvat omaan nilkkaan nyt, kun esimerkiksi itse
Enronin havaittiin lobanneen Clintonin hallinnon mustamaalaamaan ilmastonmuutosteoriaa kritisoineita tiedemiehiä, jotka juuri nykykonsensuksen mukaisesti olivat oikeassa.

Monikulttuurisuudesta taas

Paul Belien, Brussels Journal:


Unlike their fathers, who came to France from Muslim countries, accepting that, whilst remaining Muslims themselves, they had come to live in a non-Muslim country, the rioters see France as their country. They were born here. This land is their land. And since they are Muslims, this land, or at least a part of it, is Muslim as well.

The society they live in is a homogeneous Islamic one. For them that is society, there is no other.

Consequently there is also no question of their "leaving" that society to become part of another society, the putative Western one.

"Society" is the society they live in and from which they view and interpret what goes on around them.

To understand their language we must understand how they see us, where we fit in in their society.



(emphasis mine)

Kommentti:


Multiculturalism does not exist: it is always a matter of several cultures living side by side in defined territories, and the laws of one culture not applying in the territories of the others.

This essay was written last year, but it is a profoundly important observation about what is really happening in Europe with and within the Muslim populations.

It is not a question of Muslims who live in France, the Western European Country, but of Muslims who consider their area of France to be a Muslim country, and demand that the "other" France keep out!

Unless we wake up and smell the Jihad, we might find ourselves in a similar situation.



(emphasis mine)

lauantaina, lokakuuta 07, 2006

Päivän syreeniläppä

Vuolasta tajunnanvirtaa:



From: Sampo Syreeni
To: Vapausfoorumi
Date: Oct 7, 2006 1:45 PM
Subject: [vapausfoorumi] Coaselaisuus ja rööki

On 2006-10-04, Sami Kukkonen wrote:

> Tuo 25-30%:n lisäys koskee nimenomaan passiivista tupakointia (PT).
> Tuo ei siis ole lisäys sydäntautikuolleisuuslukuihin, vaan PT:lle
> altistuvan ihmisen riski kasvaa tuon verran.

Siinä tapauksessa alkaa olla selvää että jatkuva passiivinen tupakointi
on verrattavissa pysyvän ruumiinvamman tuottamiseen. Miten siis on
selitettävissä, että yksikään tupakoimaton ylipäänsä koskaan käy
baarissa/suostuu pahoinpitelyyn?

> ftp://ftp.arb.ca.gov/carbis/regact/ets2006/app3part%20b.pdf

Tutustun viitteisiin.

> Sekä minä että Mikael vastustimme nimenomaan sitä, että toiset ihmiset
> saisi vasten näiden tahtoa altistaa tupakalle ja siitä seuraaville
> terveysriskeille. Käsittääkseni sinä ja Toni taas olitte sitä mieltä,
> että pitäisi tehdä coaselaisia laskelmia, saako muita altistaa PT:lle
> vasten näiden tahtoa.

Tuon tilaston valossa on luultavaa, että coaselainen lasku antaa samat
tulokset kuin sinun ja Mikaelinkin päättely; oletusarvon pitäisi olla
että tupakansavua ei tarvitse sietää, mutta jos transaktiokustannukset
jossakin (kuten baari-iltamarkkinoilla) vähenevät niin alas että päin
vastoin voidaan eksplisiittisesti sopia, näin pitäisi voida tehdä.

Ristiriita onkin siinä mitä tapahtuisi jos haitan nousu olisi erittäin
pieni, kuten olen aiemmin uskonut. Tällöin luonnonoikeudellinen
ajatustapa väittää edelleen että haitta on selvästi määriteltävissä
tupakoijan aiheuttamaksi ja puoltaa passiivitupakoinnin kieltoa.
Coaselainen lasku taas toteaa, että kiellon aiheuttama haitta on
symmetrinen ongelma, ja kun sen kulut ovat rajalla suuremmat,
tupakoinnin aiheuttama haitta pitää oletusarvoisesti unohtaa,
kuluperustein.

Näkisin asian niin, että kun käytät passiivitupakoinnin seurauksiin
liittyviä tilastoja pointtisi tukena, lähdet jo jossakin määrin
coaselaisemmasta näkökulmasta, koska punnitset tupakoijan ja
passiivitupakoijan haittoja toisiaan vastaan; luonnonoikeudellisesta
näkökulmastahan noilla seuraamuksilla ei ole mitään väliä. Ja jos katsot
jo jossakin määrin että seuraamuksilla on väliä sille mitä oikeuksien
pitäisi olla, periaatteessa sen että coaselainen näkökulma
uudelleenallokoi oikeudet haitan kasvaessa tarpeeksi suureksi pitäisi
olla raamin uskottavuutta tukeva seikka.

> Tuollaiset laskelmat ovat ongelmallisia, koska tiedot ovat
> puutteelliset. Voi olla, että vaikkapa 1900-luvun alkupuolella joku ei
> jostain syystä olisi halunnut altistua radiumille tai tupakalle, mutta
> joku coaselaisia laskelmia tekevä olisi laskenut edullisemmaksi, että
> hän altistuu noille kuin, että muut muuttavat radiumin- ja
> tupakankäyttöään siten, ettei hän niille altistu.

Samalla tavalla minä voisin todeta että en halua altistua naapurin akan
levittämille rumille fotoneille. 100 vuoden kuluttua joku nerokas
onnellisuustutkija voisi sitten näyttää toteen, että rumuus toden totta
on tärkein maailmaa pahentava ja ihmisiä tappava tekijä. Tämä tietysti
näyttää naurettavalta, mutta niin näyttivät tupakan ja radiuminkin
haitat ennen kuin niitä alettiin ymmärtää. Molempien kohdalla oli tietty
epämääräinen aavistus siitä niihin liittyy tuntemattomia riskejä, mutta
niinhän kaikenlaisten diffuusien onnellisuutta vähentävien asioidenkin
kohdalla nykyään on. Ja vielä, kaikkien näiden tekijöiden kohdalla joku
joka oikeasti välittää asiasta voi välttää niin rumuutta, radiumia kuin
tupakkaakin tekemällä järkeviä valintoja: muuttaa vain, valitsee työnsä
oikein ja/tai sulkeutuu vain nättejä ihmisiä suvaitsevaan
juppikommuuniin.

Niinpä epäilen, että aidolla epävarmuudella ei voida perustella asiaa
suuntaan tai toiseen; aika näyttää, eikä epävarmuuden oloissa tehtyjä
virheitä luultavasti pitäisikään kenenkään korvata. Ei, vaikka virhe
olisi tehty pakkovallan käytössä: kun laki säädetään, joku häviää
kuitenkin ja aidon epävarmuuden vallitessa jompikumpi kiistan osapuoli
siis joka tapauksessa olisi vaatimassa korvauksia asiasta jota ei ex
ante olisi voitu kuitenkaan varmasti päättää oikein. Oikeastaan paras
mitä voidaan tehdä on yrittää asettaa oletusarvo järkevästi nykytiedon
perusteella ja sallia sen ympäri sopiminen niin että ainakin
voimakkaammat subjektiiviset arvotukset voivat toteutua laista
huolimatta, eikä kukaan voi jälkikäteen väittää että häntä olisi
suorastaan estetty tekemästä järkevämpiä päätöksiä.

> Coaselaisten laskelmien tekijähän ei 1900-luvun alkupuolella olisi
> voinut ottaa laskelmissaan huomioon terveysvaikutuksia, koska niitä ei
> vielä tunnettu. Ei-coaselainen libertaristi olisi säästänyt hänet
> terveysriskeiltä, koska olisi katsonut, ettei ketään saa pakottaa
> tuollaisille altistuksille.

Ei nyt ihan noinkaan: unohdat tupakan aikaisen historian korkeasti
arvostettuna lääkeaineena. Ei-coaselainen libertaari ei ehkä sentään
menisi niin pitkälle että vaatisi tuossa tilanteessa
passiivitupakoitsijaa korvaamaan saamansa ulkoishyödyn tupakoitsijalle,
mutta tuskin hän toisaalta savuttelua kieltäisikään kun kokee sen
kuitenkin hyödyksi. Vai voidaanko esimerkiksi lähteä siitä, että jos
minä pidän naapurin hyvin hoidettua pihaa epäesteettisenä (jälleen yksi
tyyppiesimerkki ulkoishyödystä jossa subjektiivinen arvotus voi sotkea
asiat), voin myöhemmin periä häneltä korvauksia kun osoittautuukin että
parhaiten kodistani maksava olisikin maksanut vielä enemmän jos pihalla
olisikin kasvanut koiranputkia? Ja edelleen, luonnonoikeudellinen
libertaari olisi kolmisensataa vuotta aiemmin saattanut myös tukea
orjuutta ja voi vielä tänä päivänäkin olla sitä mieltä että toisia ei
saa rokottaa väkipakolla vaikka tästä seuraa rokkoriski minulle.

Ongelma on siinä että vaikka luonnonoikeudellinen raami onkin omalla
tavallaan paljon selvempi kuin sellaiset konsekventialistiset teoriat
joihin itse luotan, se myös nojaa paljon selvemmin moraaliseen
intuitionismiin, eikä siksi välttämättä kykene mukautumaan asioissa
joissa uusi tieto ja vanha intuitio seuraamuksista eroavat. Se on omalla
tavallaan yhtä pahasti kiinni aikansa arvotuksissa kuin coaselainen
relativismikin, muttei apriorisminsa takia vain kykene aivan
samantasoiseen itsekritiikkiin. (Tästä voisin jatka popperilaisuuteen,
mutta jätetään se toiseen kertaan.)

> Sitä paitsi Suomessahan on laitonta ajaa niin väsyneenä, että se
> merkittävästi laskee ajokuntoa, joten väsyneenä ajamisellakin on
> laillista merkitystä.

Ymmärtääkseni tiedetään, että jo tunnin puute yöunessa laskee
merkittävästi reaktionopeutta. Neljän tunnin yöunilla olet jo yhtä
hyvässä kunnossa kuin pirteässä promillen humalassa. Tästä ei kuitenkaan
välitetä, esimerkiksi testaamalla juopumuksen sijaan reaktionopeutta.
Lopullinen kokonaisriski on mitä ilmeisimmin edelleenkin niin pieni,
ettei asialla katsota olevan väliä. (Sikäli kuin olen oikeassa, enkä
välttämättä ole, rattijuopumukseen pitäisi ehkä soveltaa samaa
päättelyä.)

> Käsittääkseni kotieläimet vähentävät allergia- ja astmariskiä.

Ymmärtääkseni tuo liittyy siihen että immuunijärjestelmän terve
kehittyminen edellyttää altistusta antigeeneille. Jos altistusta ei ole
ollut, antigeeneihin reagoidaan arvaamattomasti, liian voimakas reaktio
tekee niistä allergeeneja, ja siinä vaiheessa kun reaktio on niin
epämääräinen että se kohdistuu jo omaankin elimistöön, päädytään
autoimmuunisairauksien puolelle.

En nyt mene sanomaan mitään kovin pitkällemenevää kun en ole immunologi,
mutta sinänsä en ymmärrä miksi tupakansavu poikkeaisi tässä mitenkään
muista allergeeneista. Aivan varmasti sekin allergisoi, mutta toisaalta
toimivin ennaltaehkäisy allergiaan näyttäisi säännönmukaisesti olevan
varhainen altistus. Miksei siis tupakka-allergiaankin?

> Mitä tarkoitat absoluuttisilla yksiköillä? Kuolevia per PT:lle
> alistuvia? Jos puhut yllä yksittäisen ihmisen kuolemanriskin kasvusta
> 10^(-6):sta 10^ (-3):een, voisin olla samaa mieltä, kunhan lukua
> 10^(-3) vielä laskettaisiin.

Olemme siis yhteisymmärryksessä ensimmäisen arvion osalta. Pitäisi olla
jokin yhteinen raja siitä kuinka paljon mikä tahansa pakkoaltistus saa
kasvattaa kuolemanriskiä, ja tämä määrää onko altistus laillista vai ei;
raja ei ole nolla, eikä vapaaehtoisesti hyväksyttyä altistusta lasketa.
Mutta tästä päästäänkin sitten jo todella nopeasti coaselaiseen laskuun:
seuraavaksi pitäisi kai miettiä miten tämä suhtautuu sairausriskiin,
menetettyihin elinvuosiin, laadultaan alentuneisiin elinvuosiin, ja
edelleen sekä kiellon toteuttamisen että saatujen hyödyn tavalla tai
toisella laskettuun hintaan (ts. entä jos jokin kielto ei laskisikaan
omaa osittaisriskiään asetetun rajan alle, mutta olisi paljon halvempi
toteuttaa kuin jokin toinen kielto toisessa asiassa ja laskisi
kokonaisriskiä niin paljon että sen saaminen rajan alle olisi
mahdollista ilman että jälkimmäistä kieltoa tarvitsee toteuttaa?). Se
että et laske hintoja tai pidä niitä hyvinä perusteina oikeuksille ei
sekään juuri auta, koska heti kun asetat oikeudet tietyllä tavalla,
asetat vähintäänkin implisiittisesti niille myös hinnan. Ainoa ero on,
että tällä tavalla asetetut hinnat eivät välttämättä johda
arbitraasitasapainoon vaan ovat yleensä tehottomia.

Itse päädyin utilitaristiseen ja kontraktaristiseen liukumäkeen aikanaan
juuri tällaisten päättelyiden kautta.

> Jos olet samaa mieltä, voit sallia parveketupakoinnin ainoastaan, jos
> suuri osa savusta ei kulkeudu muihin huoneistoihin.

Näin. Mutta toisaalta... Kukas käski tulla taloon jossa parvekkeella saa
polttaa? Etkö suostunutkaan tupakansavuun samalla tavalla kuin
tarjoilija hyväksyessään työsopimuksen?

Lopulta miltei kaikki ongelmat ovat teoriassa ratkaistavissa sillä että
kaikista oikeuksista sovitaan pakettina etukäteen kaikkien kanssa.
Arvotusristiriidat voidaan teoriassa sovitella sivumaksuilla kaikkien
kanssa erikseen. Näin ei kuitenkaan käytännössä tapahdu, koska
neuvottelu on strategisten, informaatio- ja vastaavien kulujen takia
kallista.

Tämä on se varsinainen villakoiran ydin Coasen argumentissa: jokikinen
oikeus on sellainen että ihmiset voivat joskus haluta luopua siitä
vaihdossa, tällaiset vaihdot vaikuttavat toisten asemaan ja siksi
jokikinen oikeuskysymys on käännettävissä bilateraaliseksi
ulkoishaitaksi jossa ainoa ongelmia tuottava tekijä on se että molempia
hyödyttävään sopimukseen pääsy on jostakin syystä hankalaa. Ja päin
vastoin, suunnilleen jokikinen asia (ehkä juuri ja juuri poislukien
globaali ilmastonmuutos) jossa esiintyy sellainen ulkoishaitta josta
emme edes ole eri mieltä on käännettävissä ylläolevalla tavalla muotoon,
jossa jokin yksilön päätös on ilmaissut ainakin välillistä suostumusta
haittaan. Silloin ainoa keino perustella että tilanteessa on jotakin
vikaa on väittää että suostumus on annettu epähuomiossa, se on jossakin
mielessä peruuttamattomasti ja epäreilusti sidoksissa jonkin toisen
päätöksen kanssa, tai sitten jokin muu markkinoiden rakenteeseen tai
neuvotteluolosuhteisiin liittyvä tekijä estää vapaan sopimisen. Kyse on
aina transaktiokustannuksista; lailla ja moraalilla on väliä vain ja
ainoastaan siellä missä markkinat eivät ole täydellisiä eli missä
sopimusvapaus ei yhden tai toisen sopimuskustannuksen tähden toimi
ideaalisesti.

Ajatus on hankala tajuta lähinnä siksi että prototyyppinen lain sovellus
on varkaus tai pahoinpitely, emmekä yleensä tule miettineeksi millainen
maailma olisi jos näistäkin transaktioista sovittaisiin täydellisillä
markkinoilla. Niillähän uhri voi kilpailuttaa vapaasti ryöstäjää,
jolloin ensin päädytään siihen ettei halvin ryöstäjä tee mitään, ja
sitten siihen että kannattavimman "ryöstäjän" kanssa tehdään
molemminpuolisesti hyödyllistä vaihtokauppaa.

Lakia siis tarvitaan koska kaikki asiat eivät ole sovittavissa tällä
tavalla täydellisillä markkinoilla eivätkä ihmiset ole muutenkaan täysin
rationaalisia vaikka markkinat toimisivatkin hyvin. Aina ei voi
kilpailuttaa loputtomiin, sopiminen on kaukana ilmaisesta, eikä
normaali-ihminen pysty ajattelemaan niin pitkälle että kaikki
mahdolliset seuraamukset olisi otettu huomioon. Niinpä vaikka sopimukset
teoriassa mahdollistavatkin täydellisen sovittelun minkä tahansa
oletusarvoisen lain ympäri, käytännössä oletusarvoilla on väliä. Tämä on
coaselaisen analyysin seuraava keskeinen huomio, ja "libertaari
paternalismi" on itse asiassa sille vain yksi uusi nimi. Tarinan koko
sisältö on juuri sitä mitä Ellilä eniten pelkää: oikeudet ovat alusta
loppuun varsin relatiivinen asia, ja niitä myös joudutaan sanelemaan
jossakin rajatussa määrin ihmisille ulkoapäin. Ne todella muuttuvat
uuden tiedon mukana, ja niissä todella välttämättä on tavalla tai
toisella kysymys interpersoonallisista utiliteettivertailuista.

Kun nyt vähän ajattelin, jopa ne kannustinperusteet ovat pohjimmiltaan
pelkistettävissä coaselaiseksi meta-analyysiksi: kannustimilla hallitaan
asymmetrista informaatiota, mitattavuusongelmia ja sekventiaalisen
valinnan hankaluuksia. Niiden iso ero naiiviin coaselaisuuteen nähden on
aikahorisontissa ja kysymyksenasettelussa, joka on tässä pidempi ja
kokonaisvaltaisempi. Esim. itseomistus seuraa puhtaasti sellaisista
tekijöistä kuin strategisesta nahistelusta joka kohdistuu toisen
tuottamaan ylijäämään ja tästä seuraavasta dissipaatiosta,
epätäydellisestä markkinarakenteesta joka syntyy heti kun
nimi/yksilöllisyys tekee yksilöistä spesifistä pääomaa, kyvyttömyydestä
arvioida rationaalisesti ja kokonaisvaltaisesti orjuuden hyötyjä ja
haittoja, hankaluudesta seurata kuuliaisesti sopimusta tuottavasta ja
innovatiivisesta orjuudesta sittenkin kun ruoska on jo selässä,
mahdottomuudesta vakuuttaa toinen oman orjuutensa todellisesta arvosta,
orjan kokonaistuottavuuden heikosta mitattavuudesta, ja vallan riskeistä
jotka ovat vastaavia ongelmia orjanomistajaan sovellettuna. Vapauskaan
ei siis ole itsestäänselvyys, vaan se seuraa kannustinargumentista, joka
puolestaan seuraa tietynlaisesta coaselaisesta argumentista pitkällä
aikavälillä, joka taas menee läpi pohjimmiltaan siksi että yksilöt eivät
ole muutettavissa nimettömiksi koneiksi. Siru päässä tulee siksi
aikanaan muuttamaan tässä relevantteja sopimuskuluja, ja sitä kautta
itseomistuksen käsitettä.

Ongelma siis ulottuu lähes kaikkialle, koska missään ei ole täysin
transaktiokustannuksista vapaita markkinoita. *Vaikka* laki olisi vain
oletusarvoista ja sen ohi voisi siis sopia vapaasti, *vaikka*
sopimusoikeus näyttäisikin jossakin toimivan ja suostumukset
näyttäisivät jakautuvan järkevästi, ja *vaikka* jokin oikeus toisaalta
näyttäisi siltä että se on itsestäänselvä eikä siitä missään oloissa
luovuta, *silti* kaikki viime kädessä palautuu kuluperusteisiin *ja*
siis reagoi jatkuvasti teknologian mukana muuttuviin, aina nollasta
eroaviin transaktiokustannuksiin.

Itse jouduin myöntämään tämän silloin, kun tajusin että maastamuuttokin
on transaktio, ceteris paribus siitä pitäytyminen oikeuttaa maan lait
yhtä varmasti kuin päätös mennä savuiseen ravintolaan oikeuttaa
passiivitupakoinnin haitat, ja edelleen oli aivan selvää että tämä
rinnastus ei voi koko laajuudessaan pitää paikkansa. Pakotie löytyi
toisaalta maastamuuttotransaktion korkeista (ja pitkälti
keinotekoisista) kustannuksista, ja toisaalta siitä että
kannustinargumentit joilla muu laki ja moraali saadaan yleensä
perusteltua brakaavat pahemman kerran viimeistään kun maailmaan syntyy
uusi lapsi.
--
Sampo Syreeni, aka decoy - mailto:decoy@iki.fi, tel:+358-50-5756111
student/math+cs/helsinki university, http://www.iki.fi/~decoy/front
openpgp: 050985C2/025E D175 ABE5 027C 9494 EEB0 E090 8BA9 0509 85C2


perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Canadian university fires computer science professor for saying women are less intelligent than men


Thursday, September 21, 2006

The end

After the events of the recent days, I have decided to take down my blog, and would like to apologize to all people who have been hurt or offended by my old posts. I understand that even the good and funny ideas that I have had don't sound so good if they are accompanied with badly executed South Park -style crude attempts for laughs and mockery, trying to be witty in the expense of other people, in the end merely flouting my ignorance about pretty much everything.

In the online world and the blogosphere, it is just too easy to forget the real world and the people in it, especially for an introvert such as me. The whole thing just seemed to gradually escalate until I got this sudden wakeup call. Even for the times when I was right and did present many good ideas and observations, what good did there ever come out of it? When I add everything up, my online writing really did not make the world a better place, as a whole.

Once again, I would like to say that I am sorry about having been such an asshole for such a long time. I would like to keep doing the teaching job that I love, since I'd like to think that I have always been a good and a fair teacher. My teacher persona really is quite different from my online persona, who will exist no longer. I know that in my teaching and grading I have always treated everybody the same way, but of course I can't really now prove it to you. So I will keep doing what I love, and will take whatever comes to me and happens without complaint.

I am deeply humiliated and ashamed by this experience, and at least I understand my place in the whole world much better. This will therefore be enough of the virtual world for me. I will now sign off permanently, thanking everybody for bearing with me, and once more apologizing for everyone who I have hurt or insulted in my thoughtlessness. When I go out next time, I will be looking at the whole world in a very different way.

A moment before pressing the button for the last time, I am now free. Good bye.

posted by Ilkka Kokkarinen





Lame.

This "apology", which is a thinly veiled parody, is a pathetic attempt by Ilkka to lick the jackboots of feminazi thugs in order to keep his job at the Soviet university by making the thoughpolice believe he genuinely repents his thoughtcrime.

Ilkka reminds me of the ghetto Jews who cooperated with the SS in the false hope that they would save their own asses.

In stark contrast, when Hans-Hermann Hoppe, professor of economics at the University of Nevada, was attacked by the thoughtpolice for saying homosexuals are less interested on the average in planning for the future as heterosexuals because the former generally don't have children and the latter do, he refused to surrender, and successfully sued the university for breach of job contract, and managed to get a lot of positive public attention, thereby humiliating the Soviet-style inquisitors who wanted him to give up his Goldsteinism.

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Viisivuotissuunnitelman, eikun kymmenvuotissuunnitelman tavoitteet saavutettu

YTV-liikenteen asiakaslehti Hyppää kyytiin:



Syysliikennekauden merkittävät tapahtumat liittyvät bussiliikenteeseen. Bussi-Jokerin ensimmäisen hankesuunnitelman kirjoittamisesta on ehtinyt vierähtää kymmenen vuotta. Nyt on aika juhlia maaliintuloa. Erityiskiitos kuuluu kaikille pitkän matkan projektissa mukana olleille. He ovat nähneet Jokerin niin tarpeelliseksi, ettei periksi ole annettu, vaikka työn lopullinen toteutuminen on viivästynyt alkuun suunnitellusta.


Julkinen sektori siis kuluttaa yhden bussilinjan suunnittelemiseen kymmenen vuotta ennen linjan liikennöinnin aloittamista.

Jos joku yksityinen yritys olisi noin paska, se ei kehtaisi kertoa tuollaisesta ryssimisestä julkisesti. Niin yksinkertaisen asian kuin yhden ainoan bussilinjan suunnitteleminen kymmenen vuoden ajan ennen varsinaisen palvelutuotannon alkamista olisi yksityiselle yritykselle niin suuri häpeä, että moista häröilyä pidettäisiin aivan täydellisenä epäonnistumisena.

Sen sijaan julkinen sektori suorastaan ylpeilee yhden ainoan bussilinjan saamisesta liikenteeseen kymmenen vuotta kestäneen arpomisen ja säätämisen jälkeen ikään kuin se olisi jotenkin merkittävä saavutus: Nyt on aika juhlia maaliintuloa. Erityiskiitos kuuluu kaikille pitkän matkan projektissa mukana olleille.

Julkinen sektori ylpeilee sellaisesta saavutuksesta, joka yksityiselle yritykselle olisi vitunmoinen häpeä.

Julkinen sektori on siis täysin kyvytön hoitamaan tehtäviään. Julkisella sektorilla on täysin eri laatustandardit ja asiakaspalvelutavoitteet kuin yksityisellä sektorilla: se, mikä on yksityisellä sektorilla täyttä paskaa, on julkisella sektorilla hieno saavutus.

Julkinen sektori ei edes yritä olla yhtä hyvä kuin yksityinen sektori. Julkinen sektori asettaa riman niin matalalle, että yksityisellä sektorilla totaalisen epäonnistuneeksi katsottu suoritus on julkisen sektorin mittapuulla hyvä suoritus.

Tämä on verrattavissa siihen, että kehitysvammaisilta ei vaadita samaa koulumenestystä kuin normaaliälyisiltä.

Julkinen sektori eli sosialistinen sektori on niin paska, että sitä koskevat laatustandardit ovat yksityisen sektorin laatustandardeihin verrattuna yhtä huonoja kuin 20-vuotiaiden kehitysvammaisten opetussuunnitelman tavoitteet verrattuna 20-vuotiaiden teekkarien opetussuunnitelmaan.

Sosialismi ei toimi, MOT.

lauantaina, syyskuuta 09, 2006

Päivän Syreeni (anarkokapitalismilistalta)



An: "Anarkokapitalismilista"
Von: "Sampo Syreeni"
Datum: Wed, 6 Sep 2006 14:43:32 +0300 (EEST)

On 2006-09-06, svenlaakso wrote:

> Nykyisen kaltaisessa globaalissa taloudessa erittäin suuret, pieniä
> valtioita suuremmat korporaatiot voivat kilpailuttaa yksittäisiä
> valtioita (verotus, ympäristöpolitiikka, työvoiman hinta). Jos valtio
> ei sopeudu korporaatioiden saneluehtoihin, korporaatiot lähtevät.

Jos korporaatio yrittää kilpailuttaa valtiota, valtio tietysti päästää
korporaation sisään markkinoille vain jos sille on siitä hyötyä. Jos
markkinoillepääsystä on kerran valtiollekin hyötyä, on vaikeaa nähdä
miksi korporaatio ei saisi näin kilpailuttaa. Jos pääsystä taas ei ole
hyötyä, korporaatio lähtee, mutta valtiohan on tähän vain tyytyväinen
koska korporaatio oli antamassa sille niin huonot kauppaehdot
(saastetta, tms.) ettei sitä kuitenkaan olisi kaivattu maahan.

Tunnut siis olettavan, että korporaatio voi lisäksi pakottaa valtion
hyväksymään sille nettotappiolliset ehdot, vähän kuten ryöstäjä pakottaa
ryöstettävän hyväksymään sen että joko rahat tai henki lähtee. Tämä ei
kuitenkaan voi vielä seurata pelkästään valtioiden kilpailuttamisesta,
koska valtiotkin kilpailuttavat päin vastoin yrityksiä ja hyödyllisiä
yrityksiä on myös isot kasat kilpailemassa markkinoillepääsystä.
Valtiolla on aina se vaihtoehto että se ottaa markkinoilleen kilpailevan
yrityksen paremmilla ehdoilla ja varsinkin isompien valtioiden kohdalla
viime kädessä myös se että se sulkee rajansa kaikelta kilpailulta ja
pärjää kotimarkkinoiden varassa. Nettotappiollisia ehtoja ei
yksinkertaisesti tarvitse hyväksyä.

Lisäksi valtiolla on väkivaltakoneisto jota yrityksellä ei ole jollei
jokin toinen valtio tue sitä. Sen avulla se pystyy kyllä karkottamaan
yrityksen jos se niin haluaa, jollei vastassa ole isompi
väkivaltakoneisto. Mutta jos yrität väittää jälkimmäistä, joudut
antamaan esimerkin jossa nettotappiollisia ehtoja on esitetty ja niitä
on tuettu väkivalloin. Tällaisia ei juuri ole.

Myös Mikon kysymys Suomen pienuudesta on olennainen: hyvin harvat
yritykset ovat niin isoja että ne voisivat kilpailla väkivallassa
pienenkään valtion kanssa, etenkään kun valtio voi tuottaa väkivaltaa
tappiolla mutta yritys joutuu maksamaan sen liikevoitostaan (tästä tulee
noin kertaluokan suuruinen epäsuhta saman liikevaihdon valtion ja
yrityksen maksukykyjen välille). Oikeastaan vain erittäin pienet,
heikot, korruptoituneet ja sisäisistäkin jännitteistä kärsivät maat ovat
alttiita tällaiselle, ja silloinkin vain erittäin isojen ja
korruptoituneiden yritysten käsissä; esimerkit voitaneen laskea yhden
käden sormin ja kun valtion korruptioon ja heikkouteen yleensä liittyy
paljon, paljon pahempiakin seuraamuksia, niihin liittyvät ongelmat
tietysti pitäisi ratkaista ensi sijassa poistamalla korruptio valtiosta.
Ei tuhoamalla tuottava, yhteiskunnalle hyödyllinen yritys.

Itse näkisin, että oikeastaan ainoat jäljellejäävät vaihtoehdot ovat
että a) valtioiden hyväksikäyttö on näennäistä ja sekin väkivalta jota
niitä vastaan toisten valtioiden taholta käytetään itse asiassa ajaa
hyviä, ei haitallisia, päämääriä tai b) valtio toimii siinä mielessä
tyhmästi että se hyväksyy esimerkiksi korruption tai vastaavan takia
kansalleen nettotappiollisia ehtoja. Nähdäkseni molempia tapahtuu:
vasemmistolaisessa propagandassa usein väitetään että hyväksikäyttöä
(esim. "sosiaalista dumppausta") on sielläkin missä kauppa
todellisuudessa on maan asukkaille hyödyllistä (esim. vapaakauppa
hyödyttää yksikäsitteisesti kehitysmaita, eikä hyöty mene mihinkään
siitä että riittävän irrationaalinen valtio ehkä pitää pakottaa
kaupanvapauttamiseen länsimaiden taholta), ja toisaalta valtiot eivät
todella ole niin rationaalisia toimijoita että ne aina toimisivat tässä
kuvatulla tavalla. Voi käydä niinkin että valtio ajaa diktaattorinsa
etua ja sallii sosiaalisen dumppauksen koska sen sallimalla diktaattori
pystyy realisoimaan asemansa helpoimmin kuivaksi käteiseksi, omaksi
hyödykseen ja kansan kustannuksella. Et cetera.

Mutta jälkimmäinenhän on helposti arvattavissa mm. julkisen valinnan
teorian avulla, eikä siinä ole listalaisille mitään uutta. Siksihän
täällä juuri suhtaudutaan niin skeptisesti kaiken sortin valtioihin:
niitä ei pidetä hyödyllisinä koska ne ovat aina ja kaikkialla alttiita
tällaisille väärinkäytöksille ja omalle, sisäiselle, haitalliselle
dynamiikalleen. Valtioita on syytä epäillä, koska niistä tiedetään että
ne jo rakenteensa ja ennakko-oletustensa puolesta usein toimivat
huonosti ja siksi väärintekevät. Listalla vain tyypillisesti sovelletaan
tätä epäluuloa johdonmukaisesti: totta kai se maailmanvaltiokin
keskittää valtaa, luopuu vallastaan riittävän rikkaan yksityisen
toimijan hyväksi samoin ehdoin kuin pienempi valtio, ja on siis kansan
hyvinvointia silmälläpitäen vielä paljon pelottavampi rakenne kuin
pienemmistä valtioista ja/tai yrityksistä koostuva, sentään kilpailun
rajaama anarkia.

> Perustelut ja tilastotieto näille väittämille löytyy Noam Chomskyn
> laajasta ja suomennetustakin kirjasta Ideologia ja valta.

Pitäisi varmaan joskus lukea, mutta totta puhuen pidän Chomskyn
kontribuutiota lähinnä retorisena.

> Yhdysvalloissa tosin pyritään kaiken aikaa hajauttamaan valtiovaltaa
> siten, että korporaatioiden totalitarismi voisi olla nykyistä lähes
> absoluuttista tilannetta vieläkin kaikenkattavampaa.

Sinä tunnut ajattelevan, että valtio lähtee yritysten talutusnuoraan
siksi että jokin ulkoinen, suurempi uhkatekijä pakottaa sen siihen.
Tästä ei kuitenkaan ole minkäänlaista historiallista näyttöä. Päin
vastoin näyttää ennemmin siltä että valtio on ensin vahvistunut ja
sitten sisäisten, dynaamisten heikkouksiensa takia antautunut
rauhanomaisesti (ts. salakavalasti) eturyhmien, satunnaisten
enemmistöjen ja vastaavien ohjattavaksi. Juuri Yhdysvallat on tästä
erinomainen esimerkki, koska sitähän mikään ulkopuolinen toimija ei
nykyään pysty uskottavasti uhkaamaan, ja silti se todella usein
toteuttaa jonkun aivan muun kuin keskivertokansalaisensa etua.

Valtioon kohdistuva uhka ei siis tule ensi sijassa ulkoa vaan
sisältäpäin, ja näin ollen se ei ole poistettavissa nujertamalla valtion
ulkopuolelle jäävä valta vaan nimenomaan minimoimalla se valta jota
valtiolla itsellään on. Ratkaisu ei ole siinä että luodaan kaikkia muita
vahvempi maailmanvaltio, vaan siinä että luodaan tilkkutäkki
pienenpieniä hallintoyksiköitä joista yksikään ei mahda yhdellekään
toiselle yhtään mitään, eikä siis ole haluttava kohde haltuunotolle.

> Sitä ilmiötä, että kapitalistiset taloustieteilijät eivät itse näe tai
> julkilausu malliensa ilmiselviä ansoja, pidän tahallisena: nykyään ei
> ole niin tyhmiä ihmisiä, on vain paatuneita rikollisia, jotka toimivat
> manipulaattoreina vaikutusvaltaisissa asemissa, kuten tietyt
> professorit amerikkalaisissa ja eurooppalaisissa yliopistoissa.

Niinno, Chomskykin on professori amerikkalaisessa yliopistossa, ja
ainakin useimpien listalaisten näkökulmasta hänen kirjoittelunsa on osa
sitä valtion sosialisointi- ja haltuunottoyritystä jota vastaan juuri
pitäisi tapella. Samoin, taloustieteessä listalaisilla ei ole juuri
tarvetta luottaa professorin sanaan, kun kirjallisuus on jo luettu ja
alaa voi siis arvioida itsekin.

> En näe ongelmaa kapitalistisessa kilpailussa sinänsä, vaan ainoastaan
> niissä kilpailun muodoissa, jotka ottavat polttoaineensa inhimillisen
> moraalin rappeuttamisesta.

Kuten? Itseäni moraalifilosofia ja sen suhde oikeelliseen politiikkaan
kiinnostavat laajasti, enkä oikein näe mikä juuri kilpailussa kajoaisi
niin rajusti moraaliin kun itse kuitenkin katson että kilpailu se viime
kädessä moraalinkin oikeellisessa roolissaan ja tehokkaana pitää.

> PIdän oikeudenmukaisesta kilpailusta, ja jos tähän ei suostuta, pidän
> siitä että kilpaulusta luovutaan.

Miten siis määrittelet oikeudenmukaisen kilpailun? Itse määrittelen sen
niin, että kun toisten vapauteen ei kajota, kilpailu on laillista, ja
kun lisäksi erotetaan asiat toisistaan niin ettei vaikutusvallalla
yhdessä asiassa kiristetä toisessa siihen liittymättömässä (eli siis
pidetään huolta siitä että moraalisäännötkin ovat odotusarvoisesti niin
positiivisummaisia kuin voivat olla sen sijaan että niissä olisi kyse
pelkästä distributiivisesta nahistelusta), sitten kilpailu on
moraalisestikin arvokasta. Yritykset sitten nähdäkseni täyttävät
toiminnassaan tällaiset ehdot paljon useammin kuin yksikään valtio.
--
Sampo Syreeni, aka decoy - mailto:decoy@iki.fi