Herbert Simon ja Steven Levitt

Löysinpä hauskan sitaatin monitieteelliseltä yhteiskuntatieteilijältä Herbert Simonilta:

We have become accustomed to the idea that a natural system like the human body or an ecosystem regulates itself. To explain the regulation, we look for feedback loops rather than a central planning and directing body. But somehow our intuitions about self-regulation without central direction do not carry over to the artificial systems of human society. I retain vivid memories of the astonishment and disbelief always expressed by the architecture students to whom I taught urban land economics many years ago when I pointed to medieval cities as marvelously patterned systems that had mostly just "grown" in response to myriads of individual decisions. To my students a pattern implied a planner in whose mind it had been conceived and by whose fiat it had been implemented. The idea that a city could acquire its pattern as "naturally" as a snowflake was foreign to them. They reacted to it as many Christian fundamentals responded to Darwin: no design without a Designer!

Vakkarini Virginia Postrel jatkaa samasta aiheesta:

The dynamist insight that "sometimes unconscious evolution can come up with better solutions than our best engineers" is hard for many people to fathom. Confronted with such an undesigned order, stasists tend to personify it - to treat it as a single intelligence. So, for instance, Arthur Schlesinger talks about "the computer" and "the untrammeled market" as though technological and economic systems were unitary actors rather than complex, evolving processes driven by millions of individual choices.

Juuri postissa saapunut Steven Levittin Freakonomics ihastuttaa myös. Jaksankohan pysytellä erossa siitä ja lukea lukemattomat kirjani sovitussa järjestyksessä?

He seemed to look at things not so much as an academic but as a very smart and curious explorer - a documentary filmmaker, perhaps, or a forensic investigator or a bookie whose markets ranged from sports to crime to pop culture. He professed little interest in the sort of monetary issues that come to mind when most people think about economics; he practically blustered with self-effacement. "I just don't know very much about the field of economics. I'm not good at math, I don't know a lot of econometrics, and I also don't know how to do theory. If you ask me about whether the stock market's going up or down, if you ask me whether the economy's going to grow or shrink, if you ask me whether deflation's good or bad, if you ask me about taxes - I mean, it would be total fakery if I said I knew anything about any of those things". What interested Levitt were the stuff and riddles of everyday life. His investigations were a feast for anyone wanting to know how the world really works.

Suunnitelmat, kybernetiikka ja YTV

Sain oikeasti hyvän kommentin aikaisempaan tilitykseeni ulkoishaitoista. Tarkoitukseni oli ja on kirjoittaa yhä tuolta suunnalta jatkokirjoitelma aiheesta.

Mutta ihan ensimmäisenä haluan kirjoittaa pidemmän tilitelmän kognitioita -blogin kirjoitelmasta, jossa hän motkottaa YTV:n poltettua näppinsä matkakorttien kanssa, hosumalla liikaa.

Ennen kuin etenen ilmiön selittämiseen ja mieleisiini ratkaisumalleihin, annan vielä toisen, mielestäni paremman havainnon julkishallinnon toiminnasta.

Tyttöystäväni nimittäin soitti äskettäin samaiseen puljuun ja vaati saada linjasuunnittelusta vastaavan henkilön puhelimen päähän. Tyyppihän löytyi, ja tyttö alkoi kuumottamaan häntä linjasuunnittelun typeryydestä.

Kysyttäessä esimerkiksi, miksi se K-juna nykyisin pysähtyy Käpylässä, mistä ei ole juuri minkään maailman jatkoyhteyksiä, totesi YTV:n linjasuunnittelija: "meistä oli kivaa, että juna pysähtyy joka toisella pysäkillä".

YTV:n linjasuunnittelu ei siis perustu kävijämääriin, liikennekuvioihin, vaan siihen mikä suunnittelijoista on kivaa. Kuumotettaessa edelleen tyyppi yritti ruveta köhimään vähän pätevämpiäkin selityksiä, muttei osannut millään tavalla kertoa minkäänlaisia lukuja vaihtoyhteyksistä, kävijämääristä sun muista. Kuka tahansa Helsingissä julkisilla liikkunut tietysti tietää, että Ogelista oli suunnaton määrä hyviä vaihtoyhteyksiä joka suuntaan ennen jokerilinjoja, kun taas Käpylän asemalta on oikeasti pitkä kävelymatka siihen Shellin risteykseen, mistä ainoat järkevät bussit kulkevat.

Markkinataloushan onkin siitä hieno järjestelmä, että siihen liittyy kaikkea tällaista itsesääntelevää kybernetiikkaa hintojen ja varallisuuden jakautumisen kautta, kuten positiivisia ja negatiivisia takaisinkytkentöjä.

Kaverini äiti työskenteli aikoinaan Moskovan tiedeakatemialla nimenomaan tutkimassa tätä kybernetiikkaa, ja kirjoittamassa niitä legendaarisia viisivuotissuunnitelmia. Kaverini mielestä isoin ongelma oli, ettei tieteellisissä suunnitelmissa tajuttu, että kaikki tieteellinen yhteiskuntatiede perustuu individualismiin - neukkujen mielestä yhteiskunnilla, ei ihmisillä, oli lainalaisuuksia. Nykyisin tämä hegelismi tiedetään tietenkin vääräksi.

Itse kuitenkin pitäisi paljon tärkeämpänä en suinkaan sitä resurssien allokointia eri käyttötarkoituksiin hinnoilla sinänsä, tärkeimpänä kyberneettisenä ongelmana. Pikemminkin erottaisin nämä mekanismit joita voisi kutsua vaikka ensimmäisen asteen takaisinkytkennöiksi. Itseasiassa sosialistinen suunnitelmatalouskin voi helposti hyväksikäyttää kulutushyödykkeiden vapaita markkinoita, tuotantolaitosten varastokontrollia ynnämuuta kohtalaisen tehokkaaseen taloudelliseen tuotantoon.

Ongelmana on pikemminkin ne mekanismit, joita voisi kutsua toisen asteen takaisinkytkennöiksi, jotka ohjailevat niitä mekanismeja, jotka vaikuttavat niiden ensimmäisen asteen kytkentöjen taustalla.

Ei se, että YTV ei kykene oikeasti vappuna järjestämään riittävästi yöbusseja, jotta porukka pääsisi kokoon, vaan se, että YTV:llä ne suunnittelijat saisivat rahallisen palkinnon siitä, että näin tapahtuu. Ei se, että henkilö A kerää kaiken mahdollisen ekspertiisin kaupunkisuunnittelusta ja sen jälkeen aloittaa projektin nimeltä Merihaka, vaan että yksityisen kapitalistin mokaillessa tällaisia palautus sijoitetuille rahoille olisi todella surkea, ja kapitalisti pian menettäisi rahan, jolla hukata sitä Helsingin niukkaa tonttimaata typerille betonitaloille, ja joutuisi vetäytymään rakennusbisneksestä.

Ei se, että virkamies kehittäisi ehkä ensi vuonna paremman opetussuunnitelman Suomen kouluissa käytettäväksi, vaan se, että useammat yksityiskoulut kilpailisivat ja kehittäisivät erilaisia, innovatiivisia opetussuunnitelmia, ja seuraavana lukuvuonna huonot koulut kopioisivat parhaat ideat innovatiivisimmilta.

Markkinatalous ei tietenkään eroa sosialistisesta suunnitelmataloudesta muutoin kuin näiden toisen asteen takaisinkytkentämekanismien puolesta. Toki suurimmat suuryritykset ovat isompia kuin pienimmät sosialistiset maat bruttokansantuotteella - eihän ongelmana ole suunnitelmallisuus sinällään. Ongelmana on se, kuka päättää ja kuka suunnittelee!

Ja ihan oikeasti, oli taloudellisen tuotannon suunnittelu sitten keskusviraston tai kapitalistien harteilla, Hayekilainen pointtihan on nimenomaan, että jokaikisellä yksittäisellä ihmisellä on suunnitelma. Minulla oli suunnitelmana aamulla tulla töihin, päivällä syödä lounasta ja kenties illalla palata vielä kotiinkin, jos hyvin käy.

Ellen sitten joudu ylitöihin, jolloin suunnitelmani muuttuvat, ja tämän itsesääntelevän järjestelmän pitää mukautua tilanteeseen.

Markkinataloudessa vain sen Ronald Coasen toisen kuuluisan artikkelin, Nature of the firmin mukaan tapahtuu optimaalinen määrä suunnittelua.

Ja se suunnitelmien laatimistehtävä lipuu niille, ketkä niitä parhaiten tekevät. Ei, en toki itse lähtisi kokeilemaan onneani osakemarkkinoille, vaan antaisin eläkesäästösuunnitelmani teon pankin tehtäväksi. He ottakoot sitten hyvin tehdyistä suunnitelmista palkkioksi oman osuutensa.

***

Ja lopuksi käsiteltäkööt nyt vielä tässä poukkoilevassa pamfletissa sitäkin aihetta, että mistä se tieto oikein tulee, jonka perusteella nämä suunnitelmat sopivat yhteen.

Sitä ei suinkaan pyhä henki päästäni levitä muille ihmisille. Ja ongelma ei edes ole systeemin sisäisen tiedon siirtyminen osasta toiseen (minulta YTV:lle), vaan myös systeemin ulkopuoliseen maailmaan sopeutuminen ja tiedon ja resurssien tehokas käyttöönotto systeemin ulkopuolelta. Ehkäpä Munkan silta onkin jäänyt tulvan takia veden alle, eivätkä bussit pääse siitä läpi - tällöin ongelmana eivät olleet minun, eivätkä YTV:n suunnitelmat, vaan luonnonolosuhteet jotka pakottavat meidät molemmat nyt miettimään suunnitelmiamme uudelleen.

Tämähän on oikeasti se nykytaloustieteenkin pahin ongelma. Pyöritellessään niitä numeroita niissä kaavoissa nykyisin taidetaan aika usein unohtaa kertoa niille kansantaloustieteen opiskelijoille se, minkä tämän matemaattisen taloustieteen perustajat kuten Leon Walras ja Vilfredo Pareto muistivat kyllä tavata auki tuhanteen kertaan 1800-luvun lopulla kirjoitetuissa opuksissaan: ei niitä lukuja ole oikeasti olemassa. Edes yritysten johtajat eivät oikeasti isommassa firmassa näe niitä lukuja kunnolla.

Jatkanpa tästä myöhemmin, mutta pannaan nyt aiheesta lopuksi vaikka vähän pureskeltavaa kaikille yhteiskuntatieteistä kiinnostuneille: tiesittekö, että kustannukset eivät määrää hintoja, vaan hinnat määrävät kustannukset?

Siinäpä teille mietittävää :)

Vappuviikon koottuja

Viikon posti löytyy Nozickilta, joka surkuttelee suomalaisen blogiscenen vähäistä äänenvoimakkuutta.

Viikon lehtiartikkeli löytyy - yllätys, yllätys - Virginia Postrelilta, joka kirjoittaa innovaatioiden kaksipuoleisuudesta NY Timesissa. Artikkelissa käydään hauskasti läpi kuluttajapuolen intoa innovoida ja kehittää asioita. Ei kapitalismi suinkaan toimi vain niin, että yrittäjät huhkivat yrityksen ja erehdyksen kautta uudenlaisia tapoja keksiä erilaisia tuotteita kuluttajille, vaan aivan yhtälailla kuluttajat purkavat ostoksiaan, rakentavat niitä uudelleen ja virittelevät niistä kaikenlaista. Kapitalistien pitää pitää korvat auki ostajien suuntaan!

Hyvänä esimerkkinä Postrel mainitsee maastopyöräilijät, jotka virittelivät tavallisista, kestävistä fillareista maastoversioita ihan itse. Maastopyöräilijöiden keskenäisellä yhdistyksellä oli Yhdysvalloissa jo yli 100 000 jäsentä ennen kuin ensimmäisiä, ihan oikeita maastopyöräilyyn tarkoitettuja pyöriä alettiin suunnitella ja tehdä.

Huono kopio, parempi yksilö puolestaan jaksaa puolustaa globalisaatiota. Referoitu blogi, johon korrektisti viittaan lyhenteellä VPS, vastaa kirjoitukseen, tosin hieman ohiampuen. Luonnonvarojen niukkuudesta tosin ei voida olla montaa mieltä, ne joko loppuvat tai eivät - ja lähes kaikkien tärkeiden luonnonvarojen niukkuus on nimenomaisesti vähentynyt viimeiset 200 vuotta (onko öljy ainoa, jonka kohdalla tämä ei pidä paikkaansa? Please, korjatkaa minua.)

VPS tuntee myös huonon kopion kritiikin menneen vähän ohi maalistaan, ja niinhän se menikin. Kuten VPS kirjoittaa, hänestä tuntuu kivalle olla vastuullinen kuluttaja. Hänestä on kivaa uhrautua yhteishyvän vuoksi.

Ihmiskurjan kertomus puolestaan kirjoittaa hyvin Jukka Tarkan kotisivuista. Ne on muuten hyvät.

Lastenhoidosta kiinnostuneille viittaan puolestaan Kookokselle.

Itse olen puolestani törkeänä individualistina suututtanut ihmisiä koko viikon kulkemalla shortsit päällä, vaikkei ulkona ole kuin vähän päälle 10 astetta lämmintä. Toivottavasti samaan aikaan kasvoillani roikkunut virne on sentään piristänyt jonkun mieltä.

Lisää hörhöilyä 6d-lehdessä

Vilkuilinpa samalla 6d-lehteä enemmäkin. Yleisönosastosta löytyi tällaista:

Although I have read your article in your Issue 6/2003 "FINNISH FOREIGN LEGION", about foreign conscripts, I recently found this article in the web about how a dual citizen from Scotland came to do his compulsory army service in Finland, but left after 9 days because of language problems. Here is the article:

"Scottish teenager quits Finnish army over language difficulty"

A Scottish teenager who enlisted with the Finnish army has quit after nine days because he can't understand the language.

Hamish Colville volunteered for national service in Finland to fill his gap year and keep his dual British-Finnish nationality. The 18-year-old, whose mother Ritva is Finnish, says he was left kicking his heels in a barracks near Helsinki, because of the language difficulty.

"I couldn't understand a word anyone was saying. They wouldn't even let me go near a gun because the safety lectures didn't mean anything to me. All I did was march to meals then sit about in my room reading while everyone else got on with the interesting things."

Hamish, from St Cyrus, Kincardineshire, told senior officers he'd be willing to complete his national service in a civilian role, but is now unsure about that, reports the Daily Record. He's due to return to Finland early next year but by that time, he will have started an economics course at Edinburgh University.

The only other option is to defer national service until he leaves university in four years. Hamish said: "I can't see myself doing that, to be honest. I'll be too busy training for a job and getting on with my life. If they force me to do it I'll tell them no way and give up my Finnish passport."

Story filed: 08:22 Thursday 6th March 2003.

This is not the first time I have come across such oblivious problems, which the Finnish army does not seem to take serious, as far as I know, army courses are only taught in Finnish and Swedish!

I urge you to, if possible write a follow up to your first article, on how there are problems for foreigners in the Finnish army.

No totta vitussa ulkomaalaisilla on ongelmia Suomen armeijassa, jos he eivät osaa sanaakaan suomea tai ruotsia!! Sellaisten ihmisten ei pitäisi tietenkään mennä Suomen armeijaan!! Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Kuinka kukaan voi olla noin saatanan tyhmä?!

Tästä eteenpäin pidän 6d-lehteä suomalaisvastaisena vihapropagandana. En lue tuota lehteä enää koskaan. En koskaan osta mitään tuotetta, jota mainostetaan 6d-lehdessä. Ylläoleva sitaatti ei tosin ollut lehden toimittajilta, vaan lukijakirjeestä. Toimitus on kuitenkin vastuussa siitä, mitä lehti julkaisee yleisönosastossa. Sitäpaitsi jo edellisessä postauksessa mainitsemani 6d-lehdessä julkaistu kolumni on riittävä syy boikotoida tuota lehteä ja kaikkia siinä mainostavia yrityksiä.

6d-lehden orwellilainen propaganda

6d-lehden mielestä on rasismia, jos kaikkia ihmisiä kohdellaan samalla tavalla riippumatta heidän etnisestä ryhmästään tai ihonväristään:

Finally, the fourth type, the "unintentional racism" in Halstead parlance, refers to a situation where one is concerned with "treating them equally", a colour-blindness that can marginalise the special needs of, for instance, black people.

Tämä on tietysti täysin järjetöntä orwellilaista käsitteiden kääntämistä täysin ylösalaisin, mutta mitä muuta voisi odottaakaan kommunistien pyörittämältä lehdeltä.

Lisäksi 6d-lehden mielestä on rasismia, jos suomalaisissa koulukirjoissa on suomalaisten lasten kuvia:

The third stage, institutional racism, is characterized by a situation when being white is the norm, i.e. there are only white faces in schoolbooks, only whites in the most influential jobs, etc.

If children of African, Latin-American or Asian origin grow up in a surrounding where they have few role models of successful people of their own ethnicity, where the norm of the school books is the blue-eyed, laxen haired Matti, it doesn't have a positive affect on their identities and self-image.

Tämä on kyllä yksi sairaimpia propagandalehtiä, mitä olen koskaan
missään nähnyt.

Roska päivässä -liike ja uhrautumisen etiikka

Kävin eilen kuuntelemassa roska päivässä -liikkeen perustajan luentoa aatteestaan. Kaunissanaisen puheen aikana rouva kertoi "arvoistaan", "etiikastaan", ja tästä tärkeästä työstään jota he tekevät. Koko hommassa tuntui tiivistyvän aivan loistavasti "hyväntekeväisyyden" ja "altruismin" periongelmat:

• Kaikki "hyvä" ja "moraalinen" tarkoittaa itsensä uhraamista.
• Kaikki "paha" ja "moraaliton" puolestaan on yksinkertaisesti vääränlaista käytöstä, joka pitäisi saada kitkettyä ihmisistä.
• Ei ymmärretä, että ihmiset ovat oikeasti aika monimuotoisia, reagoivat hyvin yksinkertaisella tavalla hyvin yksinkertaisiin kannustimiin, eikä "pahuus" nyt yksinkertaisesti ole mikään sairaus, joka riittävällä roskienkeruulla saadaan kitkettyä ihmisistä pois.
  
• Eritoten roskaamisenvastustajat kiinnittävät huomiota suloisiin ja viattomiin eläimiin, joita emme toki halua satuttaa.
• Syyt, minkä takia nykyinen ongelma on olemassa, eivät kiinnosta liikkeen aktiiveja
• Pikemminkin heitä kiinnostaa se mielihyvä, jonka he saavat olemalla "parempia ihmisiä"
  

No, mikäkö sitten auttaisi roskaisiin katuihin? Jos nyt yritän tiivistää käsitykseni ihmisten yhteistoiminnan pakollisista reunaehdoista yhteen lauseeseen, jos ihmisten yhteiselo ei onnistu, pitää aina miettiä, onko ongelma 1) tiedonjakamisessa vai 2) kannustimissa.

Autoilijat, jotka eivät käytä ympyrässä vilkkuja, eivät osaa jakaa tietoa liikkeistään, jota muut voisivat käyttää oman toimintansa koordinoimisessa suhteessa heihin. Tämä aiheuttaa ongelmia. Sen sijaan roskaajilla kannustimet tiivistyvät siihen, että roskan heittäminen maahan on hirveän helppoa, ja kustannukset jakaantuvat veronmaksajien kesken. Tämä on siis aivan perusesimerkki epäkooperatiivisen tasapainon peleistä yleisesti. Erityisesti tätä tilannetta kutsutaan yhteismaan ongelmaksi.

Harva roskaa omaa takapihaansa yhtä innokkaasti kuin julkisia katuja, kun ne roskat pitää itse kerätä, eivätkä ne toisaalta häiritse ketään muuta, kuka niitä keräilisi. Sama koskee sitä kolmea neljäsosaa Suomen tieverkosta, joka on yksityisomistuksessa. Jotenkin Itäkeskuksessakaan harvemmin näkyy hirveästi roskia, mikä on tietysti myös fiksun peruskaavaratkaisun syytä. Jospa ne lähiöpuistotkin olisivat lähiasukkaiden omistuksessa, niin ehkä lapsetkin sitten varttuisivat kunnioittamaan sitä yhteismaata. Kyllähän se yhteismaakin toimii riittävän pienellä ja läheisellä ryhmällä - toisaalta joillakin on vaikeuksia asua edes kimppakämpässä, kun taas toisaalta isotkin kansalaisjärjestöt saattavat pitää hallussaan isojakin yhteisomistuksia.

Jälleen kerran, kyllähän siellä liberaalissa yhteiskunnassa elämä olisi kovaa. Pitäisi ihan aikuisten oikeasti tehdä rehellisesti yhteistyötä naapureiden kanssa, sopia asiat ja hoitaa omakin osuutensa.

Yksinkertaisesti tämä naiivi "julkisen tilan rakentaminen" on sitä samaa perverssiä yhteisöllisyyden toteuttamista politiikan kautta, mistä aina puhun. Kuvitellaan, että julkisen vallan omistuksessa olevat puistot ovat jotenkin automaattisesti autuaita kun ne ovat "kulutuksesta vapaita" - ikään kuin ne lähiyhteisöjen ja naapurustojen täysin kansalaisyhteiskunnan voimin ylläpitämät yhteismaat olisivat jotenkin "kaupallisempia".

Kun vielä tuntuisi siltä, että ihmiset ihan oikeasti pitävät enemmän siitä itse lähiyhteisöllä rakennetusta yhteismaasta, kun taas usein se "virkaanäänestettyjen poliitikkojen rakentama julkinen tila" tuntuu niin kovin vieraalta.

***

Liikkeen perustaja kehui keräilleensä esimerkiksi tupakkaa polttelevan naapurinsa nenän edestä hänen tumppejaan, minkä jälkeen naapuri ei enää sitten roskannutkaan myöhemmin. Jonkun ehdottaessa siirtymistä Singapore-tyyliseen roskatotalitarismiin nainen hylkäsi idean, koska "me yritetään saada se muutos ihmisten sisällä aikaan, toi olisi ulkoista pakottamista". Hän ei tosin osannut vastata kysymykseeni siitä, mitä eroa näillä "sisäisellä" ja "ulkoisella" nyt oikeasti on: kyllä ne häpeä, väheksyntä tai ryhmän hyväksyntä ovat ihan samanlaisia, ihmisten toimintaa sääteleviä kannustimia kuin se rahallinen sakkokin. Ero on lähinnä laadullinen.

Tästä päästään toiseen pointtiin, miksi yksityinen tila on niin hieno asia: jos on henkilöitä, joihin nämä pehmeät, sosiaaliset kannustimet eivät toimi, voidaan harjoittaa ostrasismia ja potkia tyypit ryhmästä pihalle, kunnes he oppivat moraalia.

Yhteismaan ongelma oli tietysti iso ongelma esimerkiksi aikoinaan Neuvostoliitossa, jossa oli kuulemma jopa isoja koulutusprojekteja sen kitkemiseksi pois ("opetelkaa kunnioittamaan yhteisomaisuutta!"). Homma ei toiminut. Naiivi yhteiskuntajärjestelmä perustui idealle, jonka mukaan ihmiset ovat tyhjiä tauluja, muovailuvahaa, jota lainsäädännöllä ja poliittisin toimin voidaan muokata "parempaan" suuntaan. Fiksumpi yhteiskuntajärjestelmä ottaisi huomioon, että ihmisiä on moneen lähtöön, ikävistä tyypeistä vastuunsa kantajiin - mutta järjestelmä joka tapauksessa asettaisi ihmiset kantamaan mahdollisimman pitkälle vastuun vain ja ainoastaan omista teoistaan, joka sitten nätisti saisi niiden pinnaajienkin kannustimet kohdalleen.

***

Samaisen liikkeen perustajat ovat keksineet myös syvempi mielihyvä -liikkeen, joka jatkaa samalla jalon uhrautumisen polulla. Jäsenet jättävät esimerkiksi sipsiensyönnin väliin, ja antavat säästyneet rahat pelastusarmeijalle, joka sitten levittää niillä uskonnollista propagandaa.

Nyt taidan hakea vähän syvempää mielihyvää polttamalla tupakan. Älkää huolehtiko, heitän kyllä tumpin maahan, joku itsensäuhraaja saa varmasti kovat kicksit sen poimimisesta.

Kultakanta ja 1930-luvun lama

Nimimerkki "Tiedemies" kävi kommentoimassa edellistä viestiäni. En viitsi vastata kommenttiosastossa, vaan kirjoitan uuden viestin jatkaakseni saman aiheen käsittelyä hieman laajemmin.

Nimimerkin kommentti perustuu keynesiläiseen teoriaan hintojen joustamattomuudesta. Tunnettu keynesiläinen "pitkällä aikavälillä me kaikki olemme kuolleita"-löpinä liittyy juuri siihen kuvitelmaa, että lyhyellä aikavälillä hinnat ovat jäykkiä. Todellisuudessa hinnat joustavat paljon nopeammin ja helpommin kuin keynesiläiset kuvittelevat.

Nimimerkin kommentissa pahinta huuhaata oli tämä:

1930-luvun suuri lama USA:ssa johtui pääasiassa liian kireästä rahapolitiikasta, joka johti paitsi massiiviseen deflaatioon, myös likviditeettiansaan (ihmiset jemmasivat patjojensa alle niin paljon rahaa kuin vain pystyivät hankkimaan). Kultakanta oli tietysti se tärkein syy, miksi rahapolitiikkaa oli niin vaikea löysätä.

Todellisuudessa 1920-30-luvun rahapolitiikka ei todellakaan johtunut kultakannasta, koska 1920-luvulla USA:n keskuspankki kasvatti liikkeellä olevaa rahamäärää valtavasti (tämähän on mahdotonta todellisessa kultakannassa) ja 1930-luvulla supisti sitä noin kolmanneksella (tämä on niin ikään täysin mahdotonta todellisessa kultakannassa).

USA:ssa oli jo silloin (nimellisestä, näennäisestä virallisesta kultakannasta huolimatta) fractional reserve banking system, jossa tapahtuu luottoekspansiota ja -kontraktiota (katsokaa sanakirjasta käsitteet kassavarantovelvoite ja luotonlaajenemiskerroin, jos ette tunne asiaa).

Puhuin itse edellisessä viestissäni sellaisesta mallista, jossa liikkeellä oleva rahamäärä pysyy vakiona. Kultakannassa rahamäärä pysyy vakiona, jos kultamäärä ei kasva. Kullan määrä maailmassa voi kasvaa vain hitaasti, kultakaivostoiminnan kautta. Jos kultamäärä kasvaa esimerkiksi yhden prosentin vuosivauhtia, tavaroiden ja palveluiden kokonaistuotannon (=bkt) kasvaessa neljä prosenttia vuodessa rahan ostovoima nousee noin kolme prosenttia vuodessa.

Nimimerkin "Tiedemies" kommentissa toistetut meemit ovat sitä Ilta-Sanomien kesätoimittajien juttujen tasoista keynesiläistä löpinää, jota opetetaan totena historian ja yhteiskuntaopin tunnilla peruskoulun yläasteella ja lukiossa. Kyseessä on niin yleinen, mantrana hoettu harhakuvitelma taloushistoriasta, että pieni korjaus on paikallaan.

1930-luvun suuri lamakausi esitetään historiankirjoissa usein esimerkkinä markkinatalouden epäonnistumisesta, mutta todellisuudessa lama johtui äärimmäisen sosialistisesta politiikasta.

USA:ssa ylintä marginaalituloverokantaa korotettiin jo Hooverin presidenttikaudella 39 prosenttiyksikköä (!) ja FDR:n aikana vielä 27 prosenttiyksikköä lisää, 90 prosenttiin!

Lisäksi tullimuureja korotettiin, hintoja ja palkkoja säänneltiin suoraan Mussolinin Italiasta kopioituun tyyliin ja muutenkin toteutettiin aivan uskomattoman sairaita sosialistisia ideoita.

Suomessa 1930-luvun lama meni ohitse paljon nopeammin ja kivuttomammin, koska Suomi oli tuolloin paljon vapaampi markkinatalousmaa kuin USA.

Ks.
Lawrence W. Reed: Great Myths of the Great Depression

Deflaatio, inflaatio, kvantiteettiteoria

Heitänpä tänne eilisen nyyssikirjoitukseni, jossa kumoan keynesiläistä mytologiaa. On yleinen harhaluulo, että rahasta on hyötyä vain sen ollessa liikkeellä. Monet hokevat mantrana, että rahan täytyy kiertää tuottaakseen hyvinvointia, "pannaan pyörät pyörimään", "pannaan laiska raha liikkeelle" jne. Tämä meemi on keynesiläistä huuhaata.

Selitän allaolevassa, miksi ns. laiska raha on hyödyksi taloudelle. Deflaatio ei ole mikään peikko, vaan iloinen asia. Ihmiset ostavat mielellään tavaroita alennusmyynneistä, kuten Stockmannin hulluilta päiviltä. Deflaatio merkitsisi eräänlaista jatkuvaa alennusmyyntikampanjaa...

Rahan piilottaminen patjan sisään tai kassakaappiin vähentää liikkeellä olevaa rahamäärää ja siten alentaa hintatasoa.

Jos keskuspankki ei kasvattaisi liikkeellä olevaa rahamäärää, hintataso laskisi tavaroiden ja palveluiden kokonaistuotannon kasvaessa (ks. kvantiteettiteoria). Tällöin rahan hallussapidolla saisi ostovoiman kasvun suuruisen reaalikoron nollan prosentin nimelliskorolla.

Tässä tilanteessa monet pitäisivät rahaa kotona seteleinä tai vaikka kultaharkkoina. Nimelliskoron nollan ylittävä osa olisi riskipreemio, jonka saisi rahan lainaamisesta muille.

Näissä oloissa monet tyytyisivät rahan hallussapidosta saatavaan nollan prosentin nimelliskorkoon ja ostovoiman kasvun suuruiseen reaalikorkoon. Mitä useampi tekisi näin, sitä vähemmän rahaa olisi varsinaisesti liikkeellä markkinoilla. Tämä auttaisi mukavasti kuluttajia alentamalla hintatasoa.

Eletään sopusoinnussa

Lähiaikoina minulle on tapahtunut muutama ikävä sattumus, jotka kuvastavat aika hyvin niitä henkilökohtaisia syitä, joiden takia uskon siihen yhteiskuntamalliin kuin uskon.

Joskus tätä koko vapausaatetta karikatyrisoidaan selittämällä, kuinka nykyinen sosiaalidemokratia on yhteistyötä ja kuinka ajan jotain järjetöntä darwinistista kilpailumallia. Onko noin?

Jos nyt tahdon rakentaa muumitalon näköisen mökin itselleni asunnokseni, naapurini marssisivat poliitikon puheille ja pyytäisivät tätä säätämään lain, jonka mukaan taloni pitää olla tietyn näköinen. Saatikka, jos meluan iltakymmenen jälkeen - voin suorastaan odottaa poliiseja ovelleni. Eli mikä tässä nykyisessä mallissa oikein oli sitä "yhteistyötä"?

Kuitenkin eräs tärkeimmistä yhteiskuntatieteellisistä artikkeleista kautta aikain, Ronald Coasen artikkeli Problem of social cost selittää hyvin selkeästi, ettei tällaisissa tapauksissa ole kyse mistään "uhreista" ja "rikollisista". Katsokaas kaikki niinkutsutut ulkoishaitat ovat vastavuoroisia. Jotta meluamiseni iltakymmeneltä olisi kenellekään häiriöksi, pitää olla joku pallinaama, joka tästä häiriintyy. Jospa unettomuus aiheuttaakin pahaa oloa ja ärtyneisyyttä, minä saan samanlaisia oireita jos en saa rämpyttää sähkökitaraani illalla ennen nukkumaanmenoa!

(Jos Coase on liian vaikeaselkoista, lukekaa Virginia Postrelin selitys samasta aiheesta.)

Coasen lopullinen pointti olikin, ettei myöskään lainsäädäntö tai julkinen valta voi ratkaista ulkoishaittoja millään "optimaalisella tavalla" eikä se julkinen ratkaisu ole mitenkään "tehokas" verrattuna "tehottomaan" yksityiseen sopimiseen.

Jos Coasen pointtia vielä vähän täydennetään analyysilla nykyisestä poliittisesta järjestelmästä ja sieltä syntyvien ratkaisujen ongelmista, huomataan niiden poliittisten ratkaisujen aika usein sovittavan ihmisten tarpeet kohtalaisen heikosti yhteen. Jos riidat todella aiotaan ratkaista poliittisen järjestelmän kautta eivätkä coaselaisesti yksityisesti sopimalla, pitää myös painottaa poliittisen päätöksenteon dynamiikan ongelmia. Esimerkiksi ei suinkaan ole sattumaa, että kaikki huumeiden vieroitusklinikat löytyvät Kalliosta eivätkä esimerkiksi Eirasta: hajanaiset kalliolaiset sinkkuopiskelijat eivät jaksa huolehtia poliittisesta vaikuttamisesta lähiympäristöönsä yhtä paljoa kuin jatkuvaa paikallispoliittista asemasotaa käyvät eiralaiset, joiden järjestäytymisastekin asian suhteen on korkeampi.

Minun mielestäni lainsäädännön pitäisi turvata yksityiset omistusoikeudet, ja enemmän tai vähemmän kaikki ristiriidat pitäisi pyrkiä sopimaan yksityisesti. Coasen teoreeman mukaan tämän ratkaisun ainoa ongelma ovat transaktiokustannukset. Siihenkin tietysti liittuu kuluja, että kerään ne naapurit yhteen, sovimme yhteisesti, että millä ehdoilla milloinkin saa meluta, ja jos sääntöjä haluaa rikkoa, millaisesta korvauksesta puhutaan.

Ja nimenomaisesti nämä transaktiokustannukset ovat se syy, minkä takia nykyisessä mallissa ihmiset niin kernaasti käyttävät politiikkaa näiden ongelmien ratkaisemiseen. Enkä nyt puhu rahallisista kustannuksista, vaan ihan jo niistä sosiaalisista kustannuksista, että pitäisi mennä sinne naapurin ovelle kohteliaasti pimpottamaan ovikelloa, selittää kuinka nyt haluttaisiin nukkua, ja miettiä miten juhlanpitäjän halu pitää juhlia ja oma halu nukkua nyt optimaalisesti sovitettaisiin yhteen. Enpä itsekään muista pitkään aikaan yhtä painostavaa tilannetta kuin taloyhtiömme yhtiökokous. Kentiespä juhlienpitäjä lupaisikin tampata mattosi huomenna vastineeksi siitä, että nyt saa vielä vähän meluta? Kentiespä minä vaikka tuonkin tyypille huomenna vähän leipomaani omenapiirakkaa, jos juhlaporukka nyt viitsisi lähteä jo baariin jatkoille?

Ihmiset toteuttavat yhteisöllisyyttään hyvin perverssillä tavalla poliittisen järjestelmän kautta nytkin. Kuuten viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, Suomessa on asevelvollisuus ja valtionkirkko, ei suinkaan maanpuolustuksen ja kansansivistyksen takia, vaan koska ihmiset tykkäävät niistä ja pitävät niitä osana identiteettiään. Ei siinä mitään, kyllä minäkin tykkään suklaajäätelöstä, mutten silti äänestä poliitikkoa joka työntäisi suklaatuuttia suuhusi!

Ikävällä tavalla samaa yhteisöllisyyshakuisuutta sovelletaan poliittisen järjestelmän kautta niitä ristiriitojakin ratkaistaessa. Ja kun se poliittinen päätöksentekokoneisto on niin kaukana tavallisista ihmisistä, eivät ne riidan osapuolet ikinä kohtaa keskustelemaan ongelmasta, tuomaan oikeasti esille sitä yksilöllistä tietoa, jota vain siellä ruohonjuuritasolla on, eivätkä ikinä oikeasti edes näe sitä toisen osapuolen versiota siitä tarinasta, jonka pohjalta voitaisiin sitten rakentaa molempia osapuolia tyydyttävää ratkaisua.

Jos jotakin, nykyinen ratkaisumalli ihmisten ristiriitoihin nimenomaisesti kannustaa eripuraan, oman mielipiteen popularisointiin ja vastustajan karikatyrisointiin, retoriikkaan, reaalipolitiikkaan ja kaikkeen siihen vastaavaan, joka on täysin antagonaalista yhteistyölle.

Katsokaas, minun mielestäni yhteiskunta on vain iso kokoelma yksittäisiä ihmisiä, joiden halut ja tarpeet tulisi saada sovitettua mukavasti yhteen. Ei ole olemassa mitään "yhteiskuntajärjestystä", jota vastaan rikotaan, kuten Suomen nykyinen lainsäädäntö pitkälle olettaa. Ei ole myöskään mitään Suomen kansallisvaltiota, jota "yhdessä rakennetaan". On vain erilaisia yksittäisiä ihmisiä, heillä erilaisia yhteensovitettavia tarpeita, ja kaiken lainsäädännön ja politiikan tarkoitus on tähdätä sellaiseen ihmisten yhteiselon harmoniaan ja yhteistyöhön kannustamiseen.

Ja mitäkö nämä tapaukset olivat, jotka minut nyt saivat purkautumaan?

Ensimmäinen tapaus tapahtui viime kuun 11. päivä, kun minä ja neljä muuta libistä päätimme lähteä tapaamisen jälkeen jatkoille kotiini. Siinähän sitten lueskelimme kirjoja, juttelimme ja nauroimme kohtalaisen kovaan ääneen. Naapuri ei ikinä aikaisemmin ole valittanut öisestä musiikin kuuntelustani, mutta kuullessaan minulla olevan seuraa, hän paukkasi ovelleni. Ensitöikseen hän päätti kertoa turvautuvansa poliisin apuun, jos emme juuri nyt tee kuten hän tahtoo ja ole hiljaa.

Kuten keskustelimme psykoämmän lähdettyä, poliisin pitäisi tällaisissa tapauksissa voida antaa kunnon sakot sellaiselle henkilölle, joka ei kykene järkevästi sovittelemaan riitojaan muiden kanssa. Eritoten, jos "bileet" tarkoittaa viittä silmälasipäistä nuorta miestä ringissä istumassa ja rupattelemassa, pitäisi juridisen järjestelmän olla sen verran kylmä ja vieras vaihtoehto, että siihen turvautuminen koettaisiin epämukavaksi näiden riidanhaluisempienkin yksilöiden kohdalta.

Tähän liittyy muuten sellainenkin hienovarainen pointti, että suuttuminen usein johtaa kohtalaisen hedelmättömiin ratkaisuihin, ja huulen pureminen ja se kymmeneen laskeminen auttavat itseasiassa riidan molempia osapuolia usein lopputulosten kautta.

Eritoten, jos yrittää saada unen päästä kiinni, itsensä psyykkaaminen vihaiseksi ei välttämättä ole kovin hyvä idea!

No, miksei tyttö sitten käyttänyt korvatulppia? Tästä päästään taas niihin sosiaalisiin kustannuksiin, kuten oman sosiaalisen statuksen menettämiseen ("mulla on oikeus" jne.) Tällaiset sosiaaliseen statukseen liittyvät kustannukset vielä korostuvat, kun kyseessä on niinkin lähellä omaa identiteettiä roikkuva asia kuin oma koti.

Tyttöä ei siis kiinnostanut nukkuminen. Häntä kiinnosti reviirinsä ylläpito.

Toisessa tapauksessa parkkeerasin autoa alamäkeen, laskettelin vapaalla hiljakseen, ja autoni sitten kolahti edellisen auton puskuriin. Auton omistajapariskunta olikin juuri tulossa autolleen, ja viiden kilometrin tuntivauhdilla törmäämisestä seuranneen kolauksen kuultuaan lähtivät juoksemaan kohti autoaan. Tietysti kyseessä oli viisikymppinen perustöölöläinen porvaripariskunta, jolle heidän hieno autonsa oli varmasti yhtä tärkeä osa minuutta kuin naapurilleni on hänen asuntonsa.

Ihan kuten huonoissa brittikomedioissa, mies kaivoi nenäliinan taskustaan ja alkoi hinkkaamaan autonsa puskurinreunaa. "Onneksi ei tullut jälkeä", totesin, ja pahoittelin mitä nöyrimpään sävyyn. (Tietysti vaikka itse olenkin tällaisissa tilanteissa tosi cool ja erittäin crockerilainen, ymmärrän että muilla on vaikeuksia suhtautua kovinkaan tyynen sovittelevasti tai järkiperäisesti esimerkiksi lommoihin autossaan.) Tyyppi tietysti nosti joka tapauksessa hirveän älämölyn, torui minua, johon vastasin toistamalla, että mitään jälkeähän ei nyt tosiaankaan syntynyt. Lisäsin vielä, että minulla toki oli vaikka käteistä rahaa, jolla olisin tietysti täysimääräisesti korvannut hänelle mahdolliset vahingot. "Joten eihän tässä sitten mitään käynyt", lisäsin, johon autonomistajan kommentti oli: "Oletpas sinä julkea".

Enpä tiedä, kaipa minä sitten olen nössö, mutta minun autooni saa kolaroida viiden kilometrin tuntivauhtia ihan kuka vain, eikä sosiaalinen statukseni siitä yhtään laske. Tai ehkäpä sitten olen vain niin kovin itsevarma?

Kolmas tapaus samaa sarjaa tapahtui siellä yhtiökokouksessa, jossa keskusteltiin taloyhtiön autopaikoista ja asukkaille myönnetyistä alennuksista maksuihin. Ehdotin alennusten poistamista, jotta parkkipaikat päätyisivät niille, jotka niitä eniten haluavat, eikä taloyhtiö sosialisoisi osan asukkaista autointoilun kustannuksia yhteisestä kassasta. Perustelin mielipiteeni ja toin sen kohteliaasti julki, minkä jälkeen luonnollisesti jouduimme äänestämään (eli se pahin mahdollinen tilanne, jossa konsensukseen ei olla päästy vapaaehtoisesti). Eräs naapurin tyttö olikin ainoa alennuksia kannattaneiden puolelta, joka jollain tapaa perusteli etuoikeuttaan. Hieman mutisten annettu kommentti, jolla tyttö vastusti alennuksestaan luopumista taisi kuulua "emmä haluu".

Enkä kyllä millään tapaa sano, etteikö olisi aivan tajuttoman tylsää riidellä ihmisten kanssa. Kyllä minäkin naapurin pitäessä bileitä mieluummin soittaisin poliisit kuin menisin sinne ovelle. Mutta sellainen käytös yksinkertaisesti johtaa paljon huonompiin ratkaisuihin.

Ja jos poliittinen järjestelmä lähtisi siitä, että ensisijaisesti ne riidat sovitaan täysin yksityisesti ja yritetään päästä ratkaisuihin, joihin kaikki ihan oikeasti suostuvat, tokihan ihmiset sitten vähän oppisivat niitä sovittelutaitojakin? Ehkä se olisi vähän sellainen itseäänvahvistava ratkaisu, jossa ihmiset pikku hiljaa oppisivat keskustelemaan, eivätkä suinkaan "vaatimaan oikeuksiaan"? Onko todella kaukaa haettua uskoa, että ne teennäiset statukset ja rinnanhakkaamiset voitaisiin pikku hiljaa jättää turhan huonoina ratkaisunhakukeinoina pois arsenaalista jo nykyisissä yhteiskunnissa?

Nähdäkseni ihan oikeasti nykymallin isoin ongelma on nimenomaisesti se kulttuuri, minkä se luo. Eihän tiiviissä kerrostaloasumisessa oikeasti tarvitse ikinä edes opetella naapurien nimiä, tervehtiä niitä, saatikka välittää niistä. Tarvitsee vain osata soittaa poliisit paikalle, jos omia oikeuksia loukataan.

Ylioppilaslehden älyköt

Sampo heitti minulle uusimman ylioppilaslehden, jossa oli todella hyvä artikkeli nuorista älyköistä. Listalle ovat päässeet tässäkin blogissa aikaisemmin hehkutetut Steven Levitt (aborttihypoteesi, ja matemaattiset menetelmät huijaavien opettajien ja oppilaiden kiinnisaamiseksi) Malcolm Gladwell (Tipping point, josta selitin monikulttuurisuudenkin yhteydessä), sekä tietysti itse henkilökohtaisesti lempikirjoittajanani pitämä Virginia Postrel, jonka päätymistä vasemmistolaisen ylioppilaslehden sivuille ihmettelen kovasti - ja vielä kovemmin lehden kaunissanaisia kehuja. Ylioppilaslehti hehkutti tietysti myös Reason-lehteä.

Ikävä kyllä Postrelista kirjoitettiin lähinnä hänen tyylitalousjutuistaan ja uudemman Substance of style -kirjan aiheista. Postrel on kuitenkin pikemminkin Levittin kaltainen fiksu yhteiskuntatieteilijä - siitähän Substance of stylessäkin loppujen lopuksi on kyse: se ei ole mikään opas uuden vuosituhannen liikejohtajille, vaan se on ihan terävää, liberaalille iloiselle ja avoimelle hedonismille ominaista kulutuksesta ja tyylistä nauttimisen analyysia. Tässä yhteydessä kirja asettuu vastakkaiseksi vanhojen institutionalistijäärien kuten Thorsten Veblenin "hömppäkulutuskritiikille" .

Kuitenkin Postrelin tärkeämpi teos lienee aikaisempi The future and its enemies, joka on hyvin yleistajunen ja hauskasti kirjoitettu yhteiskuntafilosofinen pamfletti Friedrich Hayekin ja Karl Popperin hengessä.

Kirjan netissä sijaitsevien näytteiden joukosta poimisinkin The bonds of life -luvun, jota pidän yksiselitteisesti parhaana esittelytekstinä liberalismiin aatteena.

Juha Siltala - kritiikkiä

Kävinpä äsken kuuntelemassa Juha Siltalan luennon, jossa hän esitteli tunnissa viimeisen 15 vuoden työelämän huonontumista koskevia näkemyksiään.

Ikävä kyllä Siltala on taloushistorioitsija eikä tieteilijä, minkä takia en saanutkaan juuri mitään irti esitelmästä. Minua kiinnostavat ne syyt, jotka yhteiskunnassa aiheuttavat erilaisia olosuhteita, ja erilaiset yhteiskunnassa vaikuttavat kausaaliset mekanismit - ja nimenomaan historioitsijoiden perisynti tuntuu olevan, ettei heillä ole näistä mitään havaintoa.

Monet väheksyvät "hienoja teorioita" painottaen enemmän "käytäntöä". Tämä on tietysti puppua, koska kaikki toiminta pohjautuu jonkinlaiseen oletukseen maailman toiminnasta - kun teoriaa ei erikseen tuoda esille, tutkita ja kritisoida, toiminta voi perustua vain heikkolaatuisempaan teoriaan (eli se "käytäntö" ja totutut toiminnan tavat) verrattuna ihan oikeaan, aukitavattuun ja mietittyyn tieteelliseen teoria.

Historioitsijoilla on tällainen ihmeellinen hegelistinen ajattelutapa, että "historia toistaa itseään" ja "historialla on omat lakinsa". Tätä on ikävä sanoa - etenkin kun nyt astun varmaan aika monen historioitsijan reviirille (monenkin jotka eivät sitä varmasti edes tajua) - mutta historialla ei ole juuri mitään arvoa yhteiskunnan ymmärtämiselle.

Jotta yhteiskuntaa selittäviä, oikeellisia teorioita voidaan muodostaa, tarvitaan riittävästi havaintoja näiden teorioiden muodostamiseen. Kuitenkin se kysynnän ja tarjonnan laki on ollut aivan sama aina, eikä sen keksimiseen varmaankaan olisi tarvittu yhtä laboratoriokoetta enempää havaintoja.

***

Juha Siltalaa ei muiden muassa tuntuisi kiinnostavan yksittäisistä ihmisistä lähtevän, tieteellisen yhteiskuntateorian rakentaminen, vaan hänen mielestään on yksinkertaisesti mielenkiintoista löytää analogioita historiallisista tilanteista.

Esimerkiksi julkisen tilan yksityistämistä hän esitti useimmiten perusteltavan sillä, että markkinoilla niukat varat ohjautuvat parhaisiin käyttötarkoituksiin. Hän huomautti tilanteen muistuttavan 1600-luvun absoluuttisia monarkioita, joissa aateliset totesivat kaiken omistamansa maa-alueen olevan myöskin "parhaassa mahdollisessa käytössä."

Eli koska historian sivuilla on kahdesti puhuttu "parhaasta mahdollisesta käytöstä", 2000-luvun kapitalismi on sama asia kuin 1600-luvun feodalismi? Eikö sillä tosiaan ole eroa, että 1600-luvulla aateliset perustelivat tilannetta sillä, että se hyödytti heitä, kun taas 2000-luvun kapitalismissa ne maa-alueet ja muut resurssit ohjautuvat kuluttajien eli kansalaisten valintojen kautta parhaisiin mahdollisiin käyttötarkoituksiin?

Ja kun tämähän ei edes eroa tieteellisestä ajattelutavasta. Tämä ei ole mitään erilaista, kriittistä tulkintaa historian tapahtumista, vaan tämä on yksinkertaisesti huonoa tiedettä, asioiden selittämistä hyvin pinnallisesti, isoista linjoista ja karkeistaen. Tiede on yksinkertaisempaa, käytännönläheisempää, ja ottaa enemmän asioita hypoteesinmuodostuksessa huomioon - siinä kaikki.

***

Jännintä on, että saman luennon aikana Siltala kerkesi marmattamaan markkinamekanismin ulottamisesta julkiselle puolelle, koska "julkiset hoitavat palveluita joihin yksityiset eivät suostu niiden kannattamattomuuden takia, kuten peruskoulutusta ja perustutkimusta". Tämä väärinkäsitys on nimenomaisesti yksinkertaistetuimman uusklassisen taloustieteen pahimpia väärinkäsityksiä - ja jotenkin on outoa, että Siltala kaikessa muussa ajattelussaan hylkää ja hieman käsittämättömin perustein potkii näitä taloustieteellisiä teorioita, mutta juuri tässä kohtaa nielee ne onnellisesti. Ehkäpä tämä oli ainoa kohta, jossa ne taloustieteelliset teoriat tukivat hänen poliittista ajatteluaan? Jännää on myös, että jos jossain kohtaa, historioitsijan pitäisi tässä vaiheessa huomata, että perustutkimuksen rahoitus ja lähes kaikki vapaamatkustajan ongelmat on historian varrella hoidettu ihan vapailla markkinoilla (ja hoidetaan vieläkin).

Samalla Siltala hylkää uusklassisen taloustieteen, koska "se olettaa jokaisella työnhakijalla olevan täydellisen tiedon hänen hakiessaan töitä markkinoilla". Kuitenkin tämän hirvittävän hyödyllisen työoletuksen hylkääminen on järkevää vain, jos otetaan käyttöön selitysvoimaltaan tarkempi malli (vaikkapa institutionaalisesta taloustieteestä). Tätä Siltala ei kuitenkaan tee, vaan ilmeisesti näkee parhaaksi hylätä kaiken järjenkäytön asian suhteen ajautuen jonkinlaiseen subjektiiviseen, relativistiseen teoriankäsitykseen, missä jokainen mielipide on yhtä arvokas.

Parhaimmillaan tämä tuleekin esille, kun hän voivottelee piensijoittajien joutuneen 90-luvullakin pörssibuumissa maksumiehiksi - "tavallisilla eläkesäästäjillä kun ei yksinkertaisesti ole tarvittavia tietoja sijoitusten tekemiseen". Eipä tietenkään ole, sen takia on varmatuottoisia rahastoja ja sijoitusvakuutuksia. En tosin täysin ymmärtänyt, mikä Siltalan ehdottama vaihtoehtoinen malli vaikkapa eläkesäästämiseen olisi ollut - vai ehdottikohan hän edes mitään sellaista?

***

Kuitenkin Siltalan "työelämän huonontumisen" teesit pitkälle pohjautuivat ideaan, että höllää ei tavallisessa toimenkuvassa juuri ole, vaan työtahti on kovin kireää. Tutkimustenkin mukaan tavalliset ihmiset tekisivät mieluummin vähän rennompaan tahtiin työtä. Nämä ovat ihan oikeita havaintoja.

Kaikessa tahkoamisessaan Siltalalla on pointtia, mutta esityksen loppuun mennessä hän ei vieläkään ollut maininnut, kuka työtahdin kiristymisestä oikein päättää. Kapitalistit eivät suinkaan puserra enemmän ja enemmän työntekijöistään, vaan kuten vielä 70-luvulla Suomessakin, palkkaavat kyllä vaikka alkoholisteja, jos työntekijöiden palkka vain vastaa heidän tuottavuuttaan.

Vaan jos jolla kulla on valtaa höllätä sitä työtahtia, se on vain ja ainoastaan ay-liike. Ja tähän mennessä siltä suunnalta ei ole kuulunut viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen yhtäkään tupo-neuvottelukierrosta, jossa ay-pamput olisivat todenneet, että "eiköhän pidetä palkankorotukseton vuosi, tänä vuonna ei oteta edes inflaatiotarkistuksia".

Nimenomaisesti silloin 15 vuotta sitten - juuri silloin kun se työelämä niin rankasti huonontui Siltalankin mielestä - ay-liikkeellä oli rankimmat palkankorotusvaatimukset, vaikka työn tuottavuus laman takia laski. Arvatenkin, tällöin osan työntekijöistä tuottavuus laskee alle palkkojen, eikä työnantajan kannata enää tappiolla heitä työllistää, jolloin he joutuvat työttömiksi - näinhän myös kävi. Lopuilla sen tuottavuuden pitikin sitten parantua nimenomaan sillä kovemmalla työtahdilla.

Hyvinvointivaltion loppu

Katsoinpa juuri televisiosta dokumentin "Hyvinvointivaltion loppu", ja kylläpä pulssi laukkaa. Dokumentin sarjatulella ampumien väitteiden taso ja julistus olivat sellaisia, että oma kirjoitustaitoni ei kyllä riitä kirjoittamaan mitään nasevaa, nyt on ihan takki tyhjä. Dokumentti oli niin rankka. Yritän nyt tehdä vaikka vähän jotain analyyttista vastinetta, vaikka korvissa soi vieläkin.

Analyyttisessä dokumentissa ammuttiin hajanaisia havaintoja erilaisista yhteiskunnallisista oloista sellaiseen tahtiin, että päätä huimasi. Ilmeisesti dokkarin tekijöiden mukaan kaikki vähennykset veroasteessa ja julkisessa kulutuksessa ovat pahan eliitin itsekkyyttä.

Jos oikeasti libertaareja (ei siis "uusliberaleeja") halutaan karikatyrisoida, omasta mielestäni Yhdysvaltalaisen konservatiivilehden kuvaus osuu lähemmäs oikeaa: "free spirits, the ambitious, ex-socialists, drug users, and sexual eccentrics often find an attractive political philosophy in libertarianism."

Ihan oikeasti, olisi tosi noloa, jos me oltaisiin Suomen eliitti!! Käykää vaikka katsomassa kuvia meistä.

Joka tapauksessa pointti, joka Artolta ilmeisesti jäisi huomaamatta, on että se "hyvinvointivaltio" pyörii kyllä vaikka viidesosalla nykyisestä veroprosentista. Kuten Arto esittelikin, äärivapaassa Hong Kongin markkinataloudessakin on varaa tarjota terveydenhuolto, koulutus ja sosiaaliturva kansalaisille, kun ne toteutetaan enemmän yksityisesti kuin julkisesti, ja se kaikki hirveä määrä muita valtion tehtäviä karsitaan pois. Dokumentin tekijä ihmetteli myös, kuinka Aasian enitenkasvaneissa talouksissa tuloerot ovat tosi pieniä.

Ilmeisesti Hong Kongin ja Singaporen tarjoamien palveluiden määrän ja Aasian tiikereiden tasa-arvon piti dokumentin tekijän puolesta olla jonkinlainen todiste tätä pahaa markkinaliberalismia vastaan, mutten oikein tajunnut miten - sehän nimenomaan osoittaa markkinatalouden paremmuuden näissä hommissa. Kun valtio yksityistää ja järkeistää on mahdollista päästä peruspalveluihin hyvin pienellä satsauksella. Tuloeropointtikin on aika helppo ymmärtää, kun katsoo kuinka paljon se suomalainen eliitti repii tulonsiirtoina ja ilmaisena akateemisena koulutuksena - ei se hyvinvointivaltio suinkaan "ota rikkailta ja anna köyhille", kyllä siitä yhteisestä karkkikiposta kaikki kahmivat minkä kerkeävät.

Tietysti dokumentin piti käsitellä myös Yhdysvaltoja. Köyhyys on siellä aivan hirveä ongelma - jos tietysti unohdetaan, että yli puolet ruotsalaisista luokiteltaisiin siellä Yhdysvalloissa köyhiksi elintasonsa puolesta. Rikkauseroa ei myöskään selitetä pidemmillä työpäivillä, kuten esim. Rasmus Ahvenniemi selittää. Ja tietysti taas selitettiin kuinka valtava määrä ihmisiä vankilassa selittyy köyhyydellä. Itse leikkaisin Occamin partaveitsellä tuollaisen toissijaisen selityksen pois ja tyytyisin selitykseen, jonka mukaan USA:n valtio yksinkertaisesti tuomitsee paljon porukkaa vankilaan! Kolmesta pikkurikoksesta (esim. marijuanan polttelu) joutuukin jo yli 25 vuodeksi linnaan.

Dokumentti ei kiinnitä millään tapaa julkisten ratkaisujen ongelmiin huomiota, vaan demonisoi kaikki nykyistä järjestelmää pienimmässäkin määrin karsimaan tai muuttamaan pyrkivät itsekkäiksi eliiteiksi. EVA:n raportti leimattiin uusliberalismin uskontunnistukseksi, ja jopa kannustinloukun kaltainen, todellinen ja ratkaistava ongelma karikatyrisoitiin piiloyritykseksi ajaa sosiaaliturvaa alas.

Joopajoo. Kuunteleeko kukaan edes? Kiinnostaako ketään edes totuuteen pyrkiminen?

Toivon kuitenkin, että kaikesta huolimatta lopulta edes itselläni on voimaa taipua mielipiteissäni, kun ne osoitetaan vääriksi.

Yhä peruskouluista

Nozick jatkaa yhä PISA-testeistä hyvillä huomioilla. Hän käsittelee perusongelmanratkaisukykyjen ja niiden päälle rakentuvan matematiikan suhdetta, joka on tietysti se asia, johon opetus eniten auttaa. Siinä suomalaiset ilmeisesti eivät olekaan enää niin kovin hyviä.

Itse puolestani jatkaisin selitystä myös äidinkielen puolelle (kiitos Patrick). Suomen kieltä kirjoitetaan juurikin about siten kuin sitä puhutaankin, verrattuna vaikka englannin- tai saksankieleen, joissa kirjoitusasu eroaa puhutusta huomattavasti. Tämä antaa suomalaisille huomattavan etulyöntiaseman kieliopin saralla.

Lisäys: aiheesta jatkaa Tieteessä tapahtuu -lehden uusimmassa numerossa Mikko Ketokivi, joka muistuttaa yksilötason päätelmien tekemisen mahdottomuudesta aggregaattimuuttujista. Ikävällä tavalla Ketokivi tosin vain heiluttaa tämän päätelmänteon vaikeutta ilmassa kuitenkaan pureutumatta tähän tapaukseen - hänen kirjoituksensa arvo on siis aika pieni. Joka tapauksessa ekologinen virhepäätelmä koskee vain älykkyysosamäärän ja PISA-testien aggregaattitulosten suhdetta, ei laajemmin keskusteltua peruskoulujärjestelmän vaikutusta PISA-testeihin.

Antero Malin ja Juhani Rautopuro puolestaan kommentoivat sekä Tötön että Lynnin ja Vanhasen tutkimuksia, toistaen huomionsa samoista tilastollisen otannan heikkouksista joita itsekin referoin aikaisemmin, ja Töttö vastaa molemmille moittien heitä yliliehakkaasta poliittisesta korrektiudesta. Aika hauskoja juttuja.

Ps. käykää tsekkaamassa Vapaamielisten klubi, verkkosivusto johon on koottu alkuperäisen 30-luvulla toimineen vapaamielisten klubin tietoja. Myös käsikirjoituksia itse klubilla pidetyistä puheista ilmestyy parhaillaan pikku hiljaa verkkosivuille.

Metabloggaamista

Voisinpa välillä vähän viittailla blogosfäärin mielenkiintoisempiin tapauksiin. Ensinnäkin, Pasi Matilainen on pannut Sauli Niinistön presidentinkampanjaa varten t-paitoja ja muita vermeitä nettiin myyntiin.

Kognitioita sekä Huono kopio, parempi yksilö viittaavat molemmat aikaisempiin juttuihini peruskouluista ja älykkyydestä.

Ja lopuksi, on pakko panna google-hakuja, joilla joku on löytänyt tänne blogiin. Tietysti ilmiselvät vapaushenkiset tapaukset kuten "terästullit", "maailman diktaattorit", "työmarkkinoiden jäykkyys" ja "minimipalkat" löytyvät kärjestä, mutta hyviä sijoja vetävät myös "kääpiövaltiot", "elitismi", "raamatun epäjohdonmukaisuuksia" sekä "lihavat lapset". Mielenkiintoisempien hakujen joukkoon kuuluvat "Zimbabwen luonto", "kuinka abortti tuli suomeen", "kuten einstein sanoi", "Aatos Erkko oli juutalainen", "missä on se valta joka puuttuu eduskunnalta", "me olimme kommunisteja ja olemme vieläkin", "paavo pesusieni", sekä "seksiorjia ATTAC". Ilmeisesti kaikki satanistishedonistiset haut enemmän tai vähemmän ohjaavat libertaareille sivustoille?

Feministit

Ruotsin feministipuolueelle nauretaan huonojen esiintymisten takia. Ihan hauskoja juttuja, mutta keskittyvät kuitenkin ulkoasialliseen naureskeluun feministien keskustelu- ja esitystyyliin eivätkä feministien teorioiden kritisoimiseen. Tosin ihan asiaakin löytyi, tosin vasta blogin kommenttien joukosta:

Actually, in the morning sofa in svt, Rosenberg said that the methods she could imagine to get rid of the patriarchal system was ?not suitable for broadcast?. Then the host Marianne Rundström interrupted her by saying that now she was really interested in those methods. Rosenberg then continued ?well, if we should talk about the democratic methods?, and that kind of says it all.

Jee. Tosin tämä ulkoasiallinen kommentti oli hauska:

Well, interestingly, the reason no-one takes radical feminism as seriously threat-wise as say, Marxism, is that the movement is largely devoid of men. Hence, there will be no large-scale feminist violence against their opponents, in the manner that Marxists avocate - only a huge amount of nagging. (Which is annoying and destructive of course!)

Still, without angry young men a movement just won?t amount to much with regards to physical power projection.

Suomen koululaitos

Nozick kirjoittaa ihan osuvasti aiheesta, josta itse en ole saanut muotoiltua mitään järkevää. Eli, kun PISA-testit kerran ovat älykkyystestejä, niin mitä ihmettä se nyt oikein kertoo Suomen koululaitoksesta?

Hänen havaintonsa aiheesta ovat ihan osuvia, mutta minua häiritsi koko hommassa eniten Lynnin ja Vanhasen tutkimusten suomalaisille osoittama kohtalaisen alhainen (etenkin PISA-tutkimuksiin verrattuna) älykkyysosamäärä, jota Nozick ei tainnut käsitellä. Nyt, kun katson sekä niitä lukuja että korrelaatioita, näyttäisikin siltä, että Lynnin ja Vanhasen tilastot Suomen osalta voidaan selittää ihan tilastollisen otannan heikkouden perusteella.

Myös Darwin-seuran foorumilla väitellään älykkyydestä täällä ja täällä.

Yhä, jos katsotaan jotain muita mittareita julkisen koulutuksen tehokkuudesta, Erilaisten oppijoiden liiton mukaan joka kolmas kärsii kouluissa oppimisvaikeuksista. Vika ei näin suurella määrällä ihmisiä voi olla oppilaissa, vaan laitoksessa.

Kaikki varmaan muutenkin lukivat jo Ruotsin opetusministeriön raportin, jonka mukaan kansalaiset pitävät yksityisiä kouluja julkisia parempina. Raportin mukaan yksityiset koulut ovat myös parantaneet julkistenkin tilaa (ylläripylläri kilpailu parantaa laatua).

Tuo linkki vie tosin nyt kotisivuilleni missä säilytän raportista kopiota - Ruotsin opettajaliitto tietenkin kauhistui raportista ja kilpailun mahdollisuudesta, minkä seurauksena itse opetusministeriö veti raportin takaisin sopimattomana.

Jussi Pajunen

Blogosfäärikin on huomannut Jussi Pajusen valinnan Helsingin kaupunginjohtajaksi.

Vähän aatetta mainostaen, harva on kuullutkaan että Pajunen perusti ja toimi puheenjohtajana 80-luvun lopulla Uudelle Liberaalipuolueelle (ULP). Suomen poliittisen historian libertarismia lähimpänä keikkuneen puolueen tavoite oli heidän ohjelmansa mukaan "minimaalinen valtiovalta".

Libertaari(hko(ko?)) kaupunginjohtajamme kuitenkin ikävällä tavalla sanoutui irti nuoruuden huumekokeiluista tuomiten puuhat ehdottomasti. Ehkä Jussi aikoo tehdä Bushit, ja tuoda esille enemmän "todellista" agendaansa vasta, kun hänet on valittu toiselle (kolmannelle?) kaudelle? Tai ehkä hänen poliittiset mielipiteensä ovat ihan oikeasti laantuneet.

Jacques Chiracin sosialistisuus

The Economist uutisoi, kuinka Chirac tahtoo julkisin varoin perustettavaksi ranskalaisen hakukoneen, johon sisällytettäisiin Ranskan kansalliskirjasto. Miksei sitten Google kelpaa? Koska se näyttää tuloksia lähinnä suosituimmuuden perusteella. Ranskan "Le google" tietysti rankkaisi tulokset poliitikkojen valitseman asiantuntijaraadin päätösten perusteella.

Liberaali The Economist muuten osasi kirjoittaa asiasta huomattavasti hienovaraisemmin ja vähemmän vittuillen kuin minä. Taitavia toimittajia.

The Telegraph puolestaan jatkaa ihan mielenkiintoisella tavalla Chiracin populismista, esitellen hieman toista puolta Euroopan yläpuolella kummittelevasta "ääriliberalismin haamusta".

Yksilöllisyyteen perustava yhteisöllisyys, paavi Johannes Paavali II:n filosofia

Paavin kuoleman johdosta julkaisen uudelleen vanhan suomennokseni eräästä hänen kiertokirjeensä pätkästä:

Sosialismin perustavanlaatuinen virhe on sen ihmiskäsityksessä. Sosialismin mukaan yksilö on vain yhteiskunnan osa; sosialismissa yksilön hyvinvointi on jätetty täysin yhteiskuntakoneiston toiminnan varaan. Sosialismiin kuuluu uskomus, että yksilön hyvä voidaan saavuttaa ilman yksilön vapaata tahtoa, ilman yksilön vastuuta omista valinnoistaan hyvän ja pahan välillä. Sosialismi alentaa ihmisen pelkäksi yhteiskunnallisten suhteiden objektiksi. Sosialismissa katoaa käsitys moraalisia valintoja tekevistä autonomisista yksilöistä, joiden ratkaisuista sosiaalinen vuorovaikutus rakentuu. Tästä virheellisestä ihmiskäsityksestä seuraa sekä yksityisomistuksen vastustaminen että yksilönvapauden tilan määrittävän lainsäädännön vääristyminen. Jos ihmisellä ei ole omaisuutta eikä mahdollisuutta ansaita elantoaan omatoimisesti, hän tulee riippuvaiseksi yhteiskuntakoneistosta ja sitä hallitsevista poliitikoista ja byrokraateista. Tällöin ihminen ei pysty tuntemaan itseään arvokkaaksi yksilöksi. Tällaisissa oloissa aitoa inhimillistä yhteisöllisyyttä ei voi kehittyä.
- paavi Johannes Paavali II: Centesimus Annus

Aitoa yhteisöllisyyttä ei voi syntyä muuten kuin vapauden pohjalta, yksilöiden keskinäisen vapaan vuorovaikutuksen spontaanien prosessien tuloksena. Katolisen kirkon ja Opus Dein jäsen Oskari Juurikkala viittaa juuri tällaiseen libertaristiseen yhteisöllisyyteen kolumnissaan Sosiaalivaltion moraalinen konkurssi, jossa ei-libertaristiset, valtiovallan luomat instituutiot esitetään nimenomaan aidon yhteisöllisyyden vastakohtana.

Sekalaista

Pikainen postaus nettikahvilasta: allekirjoita vetoomus, jossa EU:ta vaaditaan ottamaan huomioon Catania-raportin ehdotukset huumepolitiikan siirtämisestä enemmän haittojen vähentämisratkaisujen suuntaan.

New scientist puolestaan uutisoi ruoan tuoantorakennetta analysoinutta tutkimusta. Tutkimus ei ole ihan täydellinen, mutta antaapa nyt kohtalaisen hyvää empiriia kuitenkin, että lähiruoka on kohtalaisen turhaa. Saasteet ym. tulevat pääsääntöisesti kaikkialta muualta kuin lentokustannuksista. Ja, yllätys yllätys, isoin kuluerä ruoantuotannossa ovat maataloustukiaiset, jotka suomessakin maksavat 1000 euroa per veronmaksaja vuodessa.