perjantaina, marraskuuta 01, 2002

Jukka Michelssonin eilisestä kirjoituksesta tulleita kommentteja:

Olet tehnyt oikeansuuntaisia havaintoja. Se miksi Itävallassa näkyy vähemmän kännisiä lapsia kaduilla, johtuu varmaan siitä, että Itävallassa yleensä vain mies käy töissä ja vaimo on kotona. En todellakaan kannata mitään saksalaista Hausfrau-kulttuuria, mutta Suomessa on siirretty vastuuta lasten kasvatuksesta liikaa yhteiskunnalle ja tulokset näkyvät kadulla.
(lähettäjä nimim. Tammar)

Mielenkiintoinen kirjoitus. Aloin pohtia, mistä suomalainen holhousmentaliteetti johtuu. Siitäkö, että olemme miltei koko historiamme ajan olleet todellakin holhottavana: ensin Ruotsin kuninkaan ja sittemmin Venäjän tsaarin, mistä seurasi itsenäisyyden ajan pitkä yya-holhous ja vasta nyt jonkinasteinen markkinatalous ja EU-maiden yhteisön jäsenenä.

Kauppojen ja ravintoloiden aukioloajat ja nautintoaineiden myynti voitaisiin vallan hyvin vapauttaa ja lähteä siitä, että muutkin kansalaiset ovat fiksuja (emme vain me itse) ja että vanhemmatkin voisivat pikku hiljaa kasvaa vanhemmiksi ja ottaa oma-aloitteista vastuuta lapsistaan.

Aivan ylivoimainen enemmistö vanhemmista toki niin tekeekin, mutta se muutama prosentti, joka ei välitä, saa aikaan ikävästi kadulla näkyvän ilmiön.
(lähettäjä nimim. Jäbä)

Sosiaalidemokratia on Suomessa onnistunut pilaamaan kaiken juuri tuolla lakisääteisyydellään.

Nyt se vuosikymmenien myyräntyö alkaa vasta näkymään nimenomaan kaupungeissa.

Tosin kyllä ilmeisesti sama trendi näkyy muuallakin Euroopassa yhteisen vapaan huolettoman porvarillisen maailman ja olohuoneen häviämisenä kaupungeista.

Suomeen rinnastettuna Wieninkin voi tuntua vielä jotenkin normaalilta, mutta kyllä sielläkin on täytynyt sosialistien tuhota aika paljon kaikkea normaalin maailman perusteita ja selviöitä ja kirjoittamattomia lakeja tyrkyttämällä niitä oman maailmansa lakeja ja rajoja sinne, missä niitä ei ole ikinä tarvittu eikä tarvitakaan.

Mutta sitähän juuri se sosialismi on.
(lähettäjä nimim. Eeekoo)

Ei kommentteja: