Tainnutusaseet hyötykäytössä

Yhdysvalloissa poliisit käyttävät vihdoin tainnutusaseita, kuten kuuluu. 75-vuotias epäilyttävä naishenkilö oli aiheuttanut vaaratilanteen vanhainkodissa - hän oli ilmeisesti korottanut ääntään ja käyttäytynyt muutoinkin yleistä järjestystä vastoin, joten päivystävä poliisi oli taltuttanut vaarallisen riehujan 50 000 voltin voimalla.

Oppiipa mummo kenen silmille kannattaa hyppiä...

Argumentaatioanalyysi, osa 2

Mikko E kirjoitti tässä blogissa joskus 2002 argumentaatiotanalyysistä. Mielestäni etenkin nyyssejä luettaessa tuo kyseinen dokumentti on aiheuttanut enemmän pahaa kuin hyvää, mutta aivan kuten Marxia ei voida syyttää hänen yhteiskuntafilosofiansa varassa tehdyistä hirmutöistä, ei Mikkoakaan voida syyttää hänen suorasukaisen argumentointivirhelistansa väärinkäytöstä.

Yritän nyt kuitenkin jatkaa hieman tuota listaa äskettäin lukemieni kirjojen ja artikkelin pohjalta, hieman maanläheisemmällä tekstillä. (Mikko tai joku muu saa vapaasti yrittää keksiä näille argumentointivirheille latinankielisiä nimiä.)

Karkeistuksen hylkääminen vastaesimerkin perusteella
"Kerran tunsin yhden Peran, joka bensan hinnan noustua osti lisää bensaa. Kysynnän ja tarjonnan laki on siis falsifioitu - se ei ole universaalinen laki."
"Kun ottaa huomioon ihmisluonnon irrationaalisuuden, joku rational choice -teoriahan on ihan täyttä puppua."

Kaikki tieteelliset teoriat ja ihmisen tieto maailman toisiaan seuraavista tapahtumista (hiukkasfysiikkaa lukuunottamatta) on karkeistuksia ja yleistyksiä. Teoria on sitä parempi, mitä yksinkertaisemmin ja tarkemmin se selittää tietynlaista ilmiötä - karkeistusta ei suinkaan falsifioida yksittäisellä vastaesimerkillä. Vasta kun vastaesimerkkejä on huomattavasti - siten jotta teorian selitysteho heikkenee liikaa eikä sitä enää kannata käyttää - voidaan teoriaa pitää falsifioituna.

Esimerkiksi taloustieteiden rationalismioletus on kuitenkin täysin empiirisellä pohjalla. On hauskaa, kuinka sitkeän meemin mukaan uusklassista taloustiedettä opetetaan maamme yliopistoilla laajasti siitä huolimatta, ettei sillä ole mitään yhteyttä ihmisten käyttäytymiseen. Jostain syystä vastapuoli on kuitenkin kykenemätön esittämään tätä mittavaa havaintoaineistoa ihmisten irrationaalisuudesta, joka oletetusti on jossain olemassa. Myöskään kokeellisen ja psykologisen taloustieteen antama empiirinen tuki ja uudelleenmäärittämä paradigma on useimmille uusklassisen taloustieteen kriitikoille täysin vierasta.

Useimmiten uusklassisen taloustieteen rationalismioletuksen kritiikki perustuukin moraaliseen virhepäätelmään - esimerkiksi eräs syvästi uskonnollinen henkilö kertoi hyljeksivänsä omaa etuaan tavoittelevien henkilöiden oletusta moraalisista syistä. Ikävä kyllä sillä, miten jonkun mielestä asioiden pitäisi olla, ei falsifioida niitä empiirisia havaintoja, jotka osoittavat miten asiat ovat.

Käsitteen määritelmään vetoaminen
"Atomi on määritelmällisesti 'jakamaton,' joten atomin osista puhuminen on turhaa."
"Fenomenologinen tietoisuus on määritelmällisesti sellaista, jota ei voida redusoida aivotoimintaan."
"Tietoisuuden kvalitatiiviset ominaisuudet eli kvaliat ovat määritelmällisesti sellaisia asioita, joita neurologit eivät kykene selittämään."
"Kaksi yhdensuuntaista suoraa eivät määritelmällisesti kohtaa ikinä, joten suhteellisuusteoria ei ole totta."

Quinen tärkein analyyttisen filosofian kritiikki oli, että mitään ehdottomia analyyttisia faktoja ei ole olemassa, ja jonkun sanan merkitys tai määritelmä ei kerro ulkomaailmasta yhtään mitään. Ja kuten Paul Feyerabend osuvasti analysoi, asian X "todellisen merkityksen analyysi" kertoo vain, mitä tietyt ihmiset uskovat asiasta X - se ei kerro itse asiasta yhtään mitään. Käsitteet ovat tieteellisessä tutkimustyössä ja paradigmoissa vielä ikävällä tavalla usein syntyneet tieteenkehityksen alkuvaiheissa (katso esitiede), eivätkä siksi yleensä edes heijasta tieteenalan nykyisen tutkimuksen tietoa. Analyyttinen päätelmä ei ikävä kyllä vaikuta empiiristen havaintojen todenmukaisuuteen millään tapaa - oli kieli mitä hyvänsä, ikkunan ulkopuolella pyörivään maailmaan valitsemillamme käsitteillä ei ole mitään väliä.

Kun fenomenologisen tietoisuuden aivoissa synnyttävä mekanismi vihdoin löydetään, toivottavasti psykoanalyytikoilla on pokkaa vihdoin todeta "kappas, panpsykismi oli hevonkukkua, se redusoitui sittenkin" - toivottavasti käsiteanalyysi voidaan edes siinä vaiheessa lopettaa.

Empiirisen mahdollisuuden johtaminen loogisesta mahdollisuudesta
"Kuvittele soluista rakennettu zombi, joka on biologisesti ohjelmoitu tuntemaan nälkää, näkemään värejä, suremaan kuolemaa, mutta jolta puuttuu itse havainnon kokemus ja sen kvalitatiiviset piirteet. Tietoisuuden selitys ei siis voi johtua yksinomaan aivoista."
"Vahvaa tekoäly ei ole mahdollista rakentaa, koska voit varmasti kuvitella huoneen, jossa käännät kiinankielistä tekstiä..."

Tämä on houkutteleva jatkumo puhtaan käsitteelliselle analyysille (jota usein tapahtuvan puhtaasta empiriasta irtileikkaamisen takia kutsutaan usein metafysiikaksi), jossa jonkun mahdollisuuden kuvittelu mukamas tekee sen mahdolliseksi. Kuitenkaan tieto esimerkiksi siitä, ovatko tietoisuuden kokemusten kvalitatiiviset osuudet olemassa vai eivät saadaan selville vain empiiristen havaintojen perusteella, ei kuvittelemalla jotain tiettyjä ajatuskokeita.

Searlen kiinalaisen huoneen ajatuskoe lähestyy jo järkevää päättelyä, mutta senkin tiukka erottelu syntaksiin ja semantiikkaan on ainakin lähellä metafysiikkaa.

Käytännössä tämä on tietysti käänteinen versio ad ignoratiam -argumentista, jonka mukaan henkilö ei esimerkiksi pysty kuvittelemaan miten tekoäly voisi toimia - tässä tapauksessa jonkinlainen empiirinen tieto perustellaan sillä, mitä henkilö kykenee kuvittelemaan. Tämä on psykologinen fakta väitteen esittäjästä, eikä kerro ulkomaailmasta yhtään mitään.

Eklektisen selitysmallin ymmärtämättömyys
A: "Nykyisin 2/3 lukio-opiskelijoista on tyttöjä, koska biologisten syiden takia pojilla on murrosikä jatko-opintoja valitessa." B: "50 vuotta sitten tilanne oli päinvastoin, ja pojat olivat valtaosassa lukioissa. Oliko siinäkin sitten mukamas kyse biologiasta??"
"Mielestäni ihmisten toiminnan selittäminen kulttuurilla on paljon järkevämpää kuin geeneillä."

Vaihtoehtoiset teoriat selittävät eri asioita. Jos makeasta pitämistä selitetään geeneillä, Aku Ankasta pitämistä voidaan selittää kulttuurilla. Usein "yhteiskunnallisuudella" selittäjät tuntuvat olevan niin syvälle kaivautuneita poteroihinsa, etteivät ymmärrä biologian selittävän ihmisen myötäsyntyisiä ominaisuuksia, joiden päälle se kulttuurikin kokonaan rakentuu. Sosiobiologien ei ole tarkoitus tuhota sosiologiaa ja siirtää yhteiskunnallisia selityksiä syrjään, vaan hieman valaista, että isolle osalle ihmisen käyttäytymistä on täysin tieteellisesti verifioitaviakin syitä - mutta vain osalle, ja tietyillä tavoilla. Evoluutiopsykologiset teoriat selittävät paremmin vain oman osansa, ja jos jollekin ilmiölle tai käyttäytymismallille löytyy tällainen kokeellisestikin todettava syy, lienee sen selitysarvo ja todennäköisyys huomattavasti suurempi kuin yhteiskuntatieteiden standardimallin kulttuurirelativismi, jossa kaikki riippuu kaikesta eikä millekään ilmiölle voida yksilöidä jotain tiettyä selkeää syytä.

Vaikkapa feminismistä kiinnostuneidenkin luulisi ymmärtävän juurikin, että kannattaisi yrittää ymmärtää ilmiöiden oikeat syyt, ja se osuus mikä syistä on myötäsyntyisiä. Muuten feministinen utopia kaatuu toteutukseltaan samoihin ongelmiin kuin sosialismi - ylläpitääkseen itseään ja tukahduuttaakseen ihmisten myötäsyntyisiä ja vahvoja käyttäytymismalleja sen täytyy sortua lopulta totalitarismiin. Kuten Edward Wilson totesi marxismista: "hieno teoria, väärä laji."

(Ensimmäinen sitaatti on nimenomaan naistutkimuksen kiihkeältä opiskelijalta kuulemani.)

Aivan yhtälailla uusklassinen optimointikehikko on loistava työkalu 95% taloudellisista ilmiöistä selittämiseen, mutta esimerkiksi julkishyödykkeiden tapauksessa on huomattavasti tarkempia, institutionaalisia hypoteeseja. Niiden selitysvoima on suurempi ja niiden yhtenevyys empiirisen aineiston kanssa on parempi, joten juuri tässä nimenomaisessa tapauksessa on järkevämpää käyttää institutionaalista teoriaa.

Teorian falsifiointi sen rinnakkaisteorian falsifioinnilla
Tieteenalan falsifiointi sen osateorian falsifionnilla
"Indifferenssikäyristä ei voida muodostaa kokonaiskysyntää järkevällä tavalla, joka sopisi yhteen talouden dynaamisuuden ja eritoten tuloefektin kanssa. Uusklassinen taloustiede on siis kokonaisuutena falsifioitu."

Vaikkapa sosiobiologian hypoteesi, jonka mukaan ihmiset preferoivat symmetrisen näköisiä kumppaneita seksuaalivalinnassa, on falsifioitavissa sinällään täysin sitä tukeviin todisteisiin vedoten, eikä toisaalta sen kaataminen tai senvastaisten todisteiden löytäminen vaikuta yhtään millään tapaa esimerkiksi sosiobiologian teoriaan, jonka mukaan ihmiset ovat muukalaisvihaisia sen aiheuttaman geneettisen fitnessin takia. Tämä on non sequitur -virhe.

Tieteenalan falsifiointi sillä perusteella, ettei se kykene selittämään tiettyjä yksittäisiä ilmiöitä
"Evoluutiobiologia ei vieläkään ole osannut toistaa laboratorio-olosuhteissa abiogeneesiä, elämän syntyä maapallolla."

Se, ettei joku tietty tiede ole edennyt tietyn ilmiön selittämisen alueelle, ei kerro mitään kyseisen tieteenalan muiden teorioiden ja hypoteesien luotettavuudesta. Abiogeneesin selittämiseen kykenemättömyys ei liity millään tapaa vaikka luonnovalinnan teorian totuudenmukaisuuteen.

(Esimerkki oli huono, koska evoluutiobiologia on osannut toistaa abiogeneesin laboratorio-olosuhteissa. En löytänyt nopeasti yhtään pätevää ID-tyyppien argumenttia. Go figure.)

Selittämättömien ilmiöiden selitys negatiivisella teorialla
"Koska evoluutiobiologia ei osaa selittää asioita X, Y ja Z, on älykäs suunnittelu totta."
"Koska kognitiotieteilijät eivät osaa selittää tietoisuuden kvalitatiivisia ominaisuuksia, sielu on olemassa."

Teorialla täytyy olla todisteita, jotta sitä voidaan pitää totena. Se, että evoluutiobiologia ei kykene vielä selittämään jotain asiaa, ei tee yliluonnollista selitystä yhtään todennäköisemmäksi vaihtoehdoksi. Vaikkei evoluutiobiologia ikinä kykenisi selittämään tiettyä asiaa, ei se silti kieli tämän asian yliluonnollisuudesta sitten millään tapaa.

Useimmiten asiaan kuuluu, kuten sielun tapauksessa, kehäpäätelmäinen, puhtaan negatiivinen määritelmä. Substanssidualismin teoriaa kannatetaan vain, koska "se selittää asioita joita neurologia ei osaa selittää". Kuitenkaan mitään todisteita itse substanssidualismin puolesta ei ole. Täten substanssidualismi ei ole falsifioitavissa - tämän faktan seurauksista kukin voi vetää tietysti omat johtopäätöksensä.

Hypoteesin selityskohteen väärinymmärrys
"Uusklassisen taloustieteen ilmiöitä ei ole tutkittu psykologien toimesta."

Taloustieteen tarkoitus on selittää niukkojen resurssien allokointia erilaisten reunaehtojen vallitessa, sekä erilaisten mekanismien toimintaa kansantaloudessa - sen tarkoitus ei ole selittää ihmisen mieltä tai aivotoimintaa. Jos bensan hinta nousee, ihmiset ostavat vähemmän bensaa. Tämä on empiriaa, eikä sen tietämisen tai bensan hinnanlaskusta koituvien seurausten ennustamisen kannalta ole yhtään mitään väliä, mitkä mentaaliset prosessit tämän ilmiön aiheuttavat. Esimerkiksi taloustiede falsifioidaan vain ja ainoastaan sen omien hypoteesien kanssa ristiriidassa olevan empiirisen todistusaineiston kautta. Josko ihmisillä onkin psykologisia syitä, miksi he esimerkiksi eivät pidä käärmeistä eivätkä siksi osta vaikkapa käärmeennahkakenkiä, tällainen toiminta mahtuu täysin kysynnän ja tarjonnan lain piiriin.

(Lisäksi taloustiedettä on kuin onkin tutkittu psykologisesta ja kokeellisesta perspektiivistä, aivan valtavasti. Väitteen esittäjiä suositellaan tutustumaan instituutionaalisen taloustieteen perusteisiin. Tämä ei kuitenkaan mitenkään korvaa nykyistä uusklassista kehikkoa, vaan laajentaa sen selityskohteita mikrotasolla useampiin ilmiöihin.)

Hypoteesin kannattaminen sen paradigmaansopivuuden perusteella
"Evoluutiopsykologia johtaa subjektiivisen minän reduktioon, jolloin suuri osa 80/90-lukujen sosiologisesta tutkimuksesta joutuu huonoon valoon."
"Instituutiotaloustiede ei voi olla hyödyllinen instrumentti yhteiskunnan selittämisessä, koska uusklassisen paradigman mukaan ihmisten kaikki käyttäytyminen on optimoimiskäyttäytymistä."

Tämä on käytännössä looginen seuraus eklektisten tieteenkäsityksen ymmärtämättömyydestä. Jos empiirisesti havaitaan vaikka tietynlaista käytöstä ihmisillä, jos tätä mallia selitetään vähän ad hoc -ahtavillakin selityksillä, jotka kuitenkin osuvat havaintoaineiston kanssa hyvin yhteen ja tuottavat tarkempia selityksiä ja ennusteita, ei jonkin rinnakkaisen tieteenalan paradigmalla ole tällöin mitään väliä. Etenkin jos kyseinen paradigma on holistisempi, silloin se on huomattavasti huonompi instrumentti - parhaissa tapauksissa heikkous menee karkeuden piikkiin, mutta monesti holististen mallien kanssa on myös oltu täysin metsässä.

Kausaliteetin ja ennustamismahdollisuuden sekoittaminen
"Koska kognitiotieteilijät eivät osaa ennustaa edes primitiivisimmillä tasoilla ihmisten valintoja, ne eivät perustu kausaliteettiin vaan ihmisellä on vapaa tahto."

Kausaalisen toiminnan selittämiseen liittyy aina ennustamismahdollisuus, kun kaikki ennustamisen kannalta tärkeä tieto on kerätty. Yhtälailla voisi väittää newtonilaisen mekaniikan falsifioituvan sillä perusteella, etteivät fyysikot osaa ennustaa säätä.

Fyysikot tietysti osaisivat ennustaa säätä, jos heillä olisi kaikki objektiivinen tieto käsissään. Se, että yhteiskuntatieteet tutkivat kompleksisia, järjestäytyneitä ilmiöitä tekee tämän tiedon keräämisen mahdottomaksi. Se ei kuitenkaan kerro yhtään mitään näiden laskutoimitusten ja yhtälöiden pätevyydestä tai paikkansapitävyydestä.

Kaikki uusklassisen taloustieteenkin tärkeimmät kehittäjät Pigousta Paretoon toteavat kirjojensa alussa, että lukuja joita yhtälöihin sijoitetaan, ei oikeasti ole olemassa missään objektiivisesti

Emergenssin ymmärtämättömyys
"Kun näytän sinulle runon, sillä runolla on sinulle erityinen merkitys, joka ei näy meissä, jos olemme erikseen. Merkitystä ei voi siis redusoida ihmiskehoihin."

Ei kukaan väitä, että auton osilla voi ajaa minnekään. Silti katsomalla auton osia ja kokoamisohjeita, voidaan päätellä mitä ominaisuuksia rakennetulla järjestelmällä on ja mitä sillä voidaan tehdä. Ei kukaan myöskään väitä, että toisistaan eristetyillä ihmisillä on kaikki samat emergentit ominaisuudet kuin yhdessä elävillä, muttei tällä silti ole mitään metafyysisiä seurauksia. Ei se runon merkitys silti ole muuta kuin sähköä ja kemiaa ihmisten päissä.

Tartuntataudit

Rokotukset tartuntaudeilta esitetään usein jonkinlaisena julkishyödykkeenä, koska jos taudinkantaja liikkuu julkisesti, taudista kärsivät pian muutkin kuin hän itse.

Vapailla markkinoilla ihmiset eivät tietenkään riskeeraisi terveyttään satunnaisten pahojen tautien takia, vaan ottaisivat terveysvakuutuksen. Perinteisesti muistamani luvut esimerkiksi Isosta-Britanniasta ennen valtion sairaanhoitoa sanovat, että n. 20% kansalaisista oli ilman vakituista terveydenhuoltoa - ja tämä tapahtui 1800/1900-lukujen vaihteiden paikkeilla. Perusterveydenhuollon kustannukset ovat tietenkin romahtaneet tuosta samalla kun tulot ovat kasvaneet, ja kaikki työttömät, eläkeläiset, kotivaimot/-miehet ynnämuut mukaanluettuna uskottava arvio olisi, että vaikkei valtio puuttuisi asiaan mitenkään, ei vakuuttamattomien ihmisten määrä yhteiskunnassa nousisi yli 10%.

Tietysti vakuutusyhtiöiden oman edun mukaista olisi rokottaa omat asiakkaansa. Täysin ilmaiseksi heidän ei tarvitsisi tätä tehdä, koska kyllähän rokotetut itsekin hyötyvät rokotuksesta - ei sitä poliorokotusta sen takia yleensä oteta, "etten vahingossa sairastuessani tartuttaisi sitä muihin" - kyllä kyseessä on ihan omakin etu.

Vakuuttamaton 10% voisi helposti myös saada rokotuksena, kuten he luultavasti saisivat myös terveydenhuoltoakin - yksityisen hyväntekeväisyyden kautta. Ei nyt unohdeta niitä yli 18 miljoonaa euroa, jotka suomalaiset antoivat Aasian katastrofin uhreille - ja tämä kaikki rahoista, jotka suomalaisilta jäi yli, vaikka veroaste tässä maassa onkin lähes puolet. Tässäkin se paremmintienaava osuus kansasta varmasti taas tajuaisi täysin oman etunsa - varsinkin, kun muistetaan rokotusten hinta. Ei tässä nyt mistään ihan järkyttävän isosta julkishyödykkeestä ole kyse.

Myös monet isommat yritykset, kuten harrastavat kaikenlaista pikkuhyväntekeväisyyttä ja esimerkiksi verenluovutuksen järjestämistä työpaikalla muutenkin, voisivat järjestää joku päivä ennen pahinta flunssakautta yleisiä rokotustilaisuuksia työntekijöille.

Ja jos olisi jostain syystä olisi yhä parempaa, että rokotukset ulkoistettaisiin tai hoidettaisiin kokonaan kolmannen tahon kautta, toki vakuutusyhtiöilläkin on kyky tehdä yhteistyötä - tämä palaa nyt täysin siihen perinteiseen vapaamatkustajan ongelmaan, josta empiriaa on levitetty aikaisemmin tässäkin blogissa tai vaikka siinä mun artikkelissa.

Voisi tietysti miettiä, että kun sairausvakuutuksia järjestävillä firmoilla saattaa olla myös muita julkishyödykkeen omaisia tehtäviä ( kuten vaikka lääkkeiden tuotekehitys niille libiksille jotka eivät patentteja hyväksy), miten lääkefirmat voisivat vahvistaa keskenäistä yhteistyötään. Vakuutusfirmoilla on tietysti iso määrä synergiaa nytkin, esimerkiksi isojen keskinäisten vakuutusten tapauksessa, joilla vakuutusfirmat tasaavat isoja kulupiikkejä keskenään. Jos joku vakuutusfirma pinnaisi rokotteiden valmistamisesta, saattaisivat muut firmat kieltäytyä vakuuttamasta sitä.

Lopuksi ongelmaa vapailla markkinoilla pitäisi verrata nykyjärjestelmän ongelmiin, kokonaisuudessaan - emme kuitenkaan ole valitsemassa kahden idealisoidun mallin välillä, vaan pikemminkin kyseessä on kahden enemmän tai vähemmän toteutukseltaan epäonnistuneen mallin kilpailu. Ja, voi pojat, kyllä julkinen valta on mokannut rokotusten järjestelynkin fiksusti. USA:ssa Hillary Clinton ajoi presidentin vaimona läpi ohjelman, jolla köyhien lapsille taataan kaikki rokotukset - tämä tietysti, Hillary keksi, hoidetaan parhaiten hintasäännöstelyllä ja kiintiöillä. Tuloksena yllättäen krooninen pula rokotevalmistajista, joka jatkuu tähän päivään. Rokotevalmistajat on määrätty myös tuhoamaan kaikki käyttämättä jääneet rokotteet - kyseessä on malliesimerkki ideasta, jonka mukaan tässä nyt tehdään yleishyödyllistä palvelua, eikä hommasta saa tehdä voittoja.

Lihavat lapset

Ruotsissa on huostaanotettu lapsia liikalihavuuden takia. Aikaisemminhan vanhemmilta on viety heidän lapsiaan sen takia, että kämpässä on likaista, roskikset on viemättä ja vastaavaa. Tietysti ratkaisu on vähän kova, mutta tokihan lasten täytyy saada elää tavallinen norminmukainen lapsuus - ja mikäli heidän vanhempansa eivät saa heitä muovattua normaaleiksi, lienee julkisen vallan paras puuttua asiaan. Lievemmäksi ratkaisuksi ongelmaan onkin ehdotettu vain sisäoppilaitoksia, joissa lapset eristettäisiin kavereistaan ja tavallisesta ympäristöstään vain muutamaksi kuukaudeksi, korkeintaan puoleksi vuodeksi.

Tottakai aamu-uutiset olivat löytäneet asiantuntijan paikalle, nimittäin erään HYKSin professorin. Mitenköhän me tavalliset ihmiset lapsiamme osaisimme kasvattaa, jos ei meillä olisi viisaita ammattilaisia meitä auttamassa? Proffa osasi kertoa kuinka meillä Suomessakin lasten lihavuuden tapaisia ongelmia voitaisiin yrittää ratkoa yhteisesti. Ei niin, ettäkö lapset olisivat yksilöitä, ja lasten lihavuuteen olisi mitä syitä kelläkin - tokihan tällainen julkinen ohjelma ratkaisee ongelman.

Aivan kuten taloustieteissä yleisin virhepäätelmä on piilokulujen unohtaminen eli niinkutsuttu rikotun ikkunan virhepäätelmä, aivan yhtälailla sama ongelma pätee muillakin ihmiselämän osa-alueilla. Jostain syystä tällaisissa tapauksissa luullaan, että ihmisten elämän tarkoitus on sopia erilaisten eturyhmien näkemykseen mahdollisimman norminmukaisesta elämästä - ikään kuin tästä ei koituisi ihmisille minkäänlaisia kuluja, ja kyseessä olisi täysin ihmisten vastuuttomuus ja kykenemättömyys elää siten kuten kuuluisi.

Mutta terveysfasismilla on kuin onkin aivan suunnattomia kuluja yhteiskunnalle. Itsellenikin on kieltämättä kertynyt joulun jäljiltä pötsiä, mutta tämä nyt vain sattuu olemaan arvovalintani - minä nautin enemmän tällaisesta elämästä! Ylenmääräisellä lenkkeilyllä tai roskaruuasta kieltäytymisellä olisi tietysti henkisiä kuluja minulle - miksen saa vapaasti harrastaa niin hedonistista elämäntapaa kuin haluan?

Ja sitten voisi vielä vaikka kysyä, mikä intressi julkisella vallalla ylimainkaan on optimoida kansalaisten rasvaprosentteja. Vähentyneet verotulot kansan pulkistuessa ja työkyvyn laskiessa? Ja minä kun luulin, että julkinen valta on kansalaisia varten eikä päinvastoin...

Asevelvollisuudesta yms.

Patrick kirjoittaa blogissaan loistavasti asevelvollisuudesta. Suositeltua luettavaa.

Ja käykääs kaikki allekirjoittamassa kirje, jossa kiitetään Puolaa jälleen ohjelmistopatenttien kaatamisesta EU:ssa.

Halpalentoyhtiöt

Uusin Reason-lehti tippui äsken postiluukusta, ja lueskelin sen loistavaa artikkelia halpalentoyhtiöistä Euroopassa.

Tässäpä loistava artikkeli niille, jotka nitkuttavat siitä kuinka "vapaat markkinat vain nostavat jo tarpeeksi korkeaa elintasoa" - tällaisella markkinaehtoisella kehityksellä on myös aivan valtava vaikutus ihmisten kulttuuriin ja elinmahdollisuuksiin. Artikkelissa kuvataan esimerkiksi Lontoon lentokentällä perjantaisin tapaavaa "poikaystäväkerhoa", jossa iso ryhmä englantilaisia poikia tapaa aina perjantaisin ennen viikonloppulentojaan tyttöystäviäensä luo Ruotsiin tai muihin kaukaisiin Euroopan maihin. Näilläkään yhteenkietoutuneilla ihmiskohtaloilla ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta ylläpitää suhteitaan ilman halpalentoyhtiöiden tuloa.

Ja niille, jotka pitävät lentokoneiden saastuttamista ongelmallisena - heiltä tohtisin pyytää johdonmukaisuutta. Lienee täysin sama, juuri kuka saastuttaa ja millä tapaa, kaikista saasteista varmaan pitäisi periä samanlainen maksu? Ainoa järkevä ihmisten preferenssejä vääristämätön ratkaisu ilmastonmuutokseen on tietysti näiden maksujen tasainen korotus, ei suinkaan epäsuora sääntely lähiruoan ja lentoboikottien tapaan. Jälkimmäisessä kun hapuillaan täysin sokkona, ilman sitä informaatiota jonka hajautunut markkinaprosessi tuottaa. Lähiruoan lobbaaja täten päätyy kuluttamaan rahoja yhteisestä kassasta, jotta tomaatteja kasvatetaan Suomessa - ja hintainformaation puutteessa häneltä helposti unohtuu kasvihuoneiden pyörittämisestä aiheutuvat hiilidioksiidipäästöt, kaikki muut ympäristöä Suomessa rasittavat kulut sekä tietysti vaihtoehtoisten kuljetusmuotojen ympäristöystävällisyys ilmakuljetuksiin verrattuna - potentiaalinen mahdollisuus, jonka voittoatavoittelevat kapitalistit varmasti olisivat keksineet ja löytäneet, jos heille vain ympäristömaksuilla olisi luotu siihen kannustin.

Tasa-arvo

Huono kopio, parempi yksilö kirjoittaa tasa-arvosta.

Äskettäin Darwin-listalla käytiin keskustelua samaisesta aiheesta. JP Roos projisoi hyvinvointivaltio-ideologiaansa savanninäyttämölle ihmetellen, kuinka suomalaisilla voi juurikin olla tasa-arvo niin kovasti geeneissä, mutta silti olemme jostain syystä niin kovin väkivaltaisia.

Tasa-arvo ei tietenkään ole altruismia. Altruismia olisi se, että hyvinvoiva ja rikas katsoisi pulassa olevaa köyhää ja auttaisi tätä myötätunnon tunteesta. Tasa-arvohan taas nimenomaan on jo usein hyvinvoivan keskiluokan päivittelyä siitä, kuinka joillakuilla on niin paljon. Ongelmana ei ole joidenkin köyhyys vaan joidenkin rikkaus.

Ja jos tätä halutaan biologisesti selittää, seksuaalivalinnassa miehille on tietysti nimenomaan ollut tärkeää suhteellinen, eikä absoluuttinen köyhyys. Ei sillä niin väliä millainen keihäs, turkis tai maja miehellä sattuu olemaan - jos naapurilla on parempi, hän houkuttelee tyttöjä.

Jos suomalaisilla on siis ollut erityisen paljon öykkärimäistä urosten välistä kilpailua aiheuttavia geenejä, niiden seurauksena suomalaisilla on sekä vahva vaade tasa-arvolle että väkivaltainen käytös. Aika simppeliä.

Eli eihän sekoiteta tätä "lopputuloksellista tasa-arvoa" altruismiin tai köyhien auttamiseen. Lyhyt katsaus SDP:n tai Vasemmistoliiton nettisivuillekin paljastaa, että heidän pääongelmansa kapitalismin kanssa on se, että jotkut rikastuvat liikaa.

Usein vieläpä jännittävällä tavalla nämä samaiset henkilöt yrittävät väittää vastaan ja selittää, ettei heidän syvän tunteenomainen ja luonteeseensa perustavanlaatuisilla tavoilla juurtunut tasa-arvo ole selitettävissä geeneillä. Tässä he sortuvat nimenomaan jääden geeniensä orjiksi, kun eivät ymmärrä omasta käytöksestään, millä on kovat biologiset syyt ja millä ei - he siis sortuvat geneettiseen determinismiin - samaan tautiin, josta he syyttävät vastustajiaan.

Kapitalistista kaupankäyntiä lukuunottamatta se osuus ihmisen altruismista, joka on geeneissä, mahtuu yhä Hamiltonin sääntöön.

Norbergin blogista

Johan Norbergin blogista löytyi vielä pari tosi hyvää linkkiä, jotka on pakko vielä panna tännekin:

Kuluttajatutkimuksen mukaan Ruotsissa pidetyimmät palvelut ovat yksityinen päivähoito ja terveydenhoito. Sama hommahan toimii Suomessakin: lääkärilakon aikana yksityisillä hoidetut operaatiot olivat yli 20% halvempia kuin julkiset, ja seurantatutkimusten mukaan ihmiset olivat tyytyväisempiä (HS:ssa viimevuonna useaan otteeseen referoidut luvut). Myös palvelusetelein toteutettu perhepäivähoito on ollut ihmisille mieluisampaa kuin päiväkodit (tämä on luotettavaa kuulopuhetta), ja hinnat ovat olleet halvempia. Näitä juttujahan referoitiin liberaalien kunnallisvaaliohjelmassakin, ja selitettiin niiden taustoja.

Opetusministeriön mukaan yksityiset koulut ovat parantaneet myös julkisten laatua. Suomessa vasemmistoliitto vastustaa tarveharkinnan poistamista koululaitoksesta, koska vapaampi oikeus perustaa erilaisia kouluja kuulemma johtaisi "eriarvoistumiseen". Käsittääkseni rikkaat voivat nykyäänkin panna lapsensa yksityiskouluihin, joten en oikein ymmärrä vasemmistolaisten päättelyä - tarveharkinnan poistaminenhan nimenomaan antaisi köyhillekin mahdollisuuden viedä lastaan eri kouluihin.

Martin Wolf puolestaan selittää, mitä vikaa Jeffrey Sachsin kehitysavun tuplaus -projektissa on: jostain syystä niissä maissa, joita eniten on kehitysavulla tuettu, on ihmisten elintaso laskenut eniten (korrelaatiosta on kysymys). Myös William Easterley moittii kärkkäästi raporttia.

Paavo Pesusieni homoikonina

Houston Chronicle raportoi yhdysvaltalaisten arvokonservatiivien uusimmasta raivon kohteesta: SpongeBob SquarePants eli Paavo Pesusieni on aivan ilmiselvä homoikoni! Sarja on homojen kovassa suosiossa, mm. koska Paavo aina kulkee jokapaikkaan pidellen Patrick-ystävänsä kädestä kiinni. Tietysti sarjan teemat ja ulkoasukin sopivat homokulttuuriin kuin nyrkki silmään.

Verotuksesta

Yhdysvalloissahan rikkaita tunnetusti verotetaan rankasti enemmän kuin esimerkiksi Suomessa, ja kovan verotuksen järjettömyyttä ollaan pikku hiljaa tajuamassa sielläkin päin. Niille, joille Lafferin käyrä ei ole tuttu, tässä vähän empiriaa: pääomaverotuksen ylimmän tuloluokan prosenttia laskettiin 29.19% aina 21.19% asti, ja verotulot yli tuplaantuivat.
Verovirasto myös tutki ylimpien veroluokkien tuloverotusta, ja huomautti "parastuloisimpaan viidennekseen" kuuluvan eri aikoina itse asiassa suurin osa kansasta.

Lisää tietoa National Center For Policy Analysisin nettisivuilla; ks. erityisesti tämä artikkeli verouudistuksesta.

Omistusoikeuden merkitys

Yksityinen omistusoikeus on se kirosana, jonka vastustaminen muodostaa johdonmukaisen osan kenen tahansa vasemmistolaisen perusarvoista. Kun joidenkin rikkaus koetaan jonkinlaiseksi ongelmaksi, verotuksen ja järkevän omaisuuden siirron sijaan kannatetaan yksinkertaisesti juridisen omistusoikeusinstituution heikentämistä. Se, mitä apua tästä on, jää vähän avoimeksi - järkevällä omaisuuden siirrolla köyhillä voitaisiin auttaa heitä, mutta omistusoikeuden heikentäminen vain antaa julkiselle vallalle mahdollisuuden mielivaltaan. Ja nimenomaan suuryrityksillä tai hyvätuloisilla on lobbausvoimaa puolustaa omaa omaisuuttaan poliittisen mielivallankin edessä.

Susette Kelon tapausta onkin pyöritelty jo lehdissä hyvän verran. Hänen kotinsa sekä pari korttelia siitä ympäriltä kaavoitetaan poliittisen vallan toimesta erään lääkeyhtiön työsuhdeasunnoiksi sekä hotelliksi, kodit jyrätään maan tasalle ja Susette naapureineen saa etsiä uuden asuinpaikan itselleen. Bushin hallinto puolestaan katsoo vierestä - ja näitä tyyppejäkö te pidätte kapitalisteina, jotka eivät edes törkeimmissä yksityisen omistusoikeuden loukkauksissa tee muuta kuin katsovat vieressä? Pikemminkin Bushin hallinto toimii samalla periaatteella kuin suomalainenkin hallinto toimii, perustellessaan esimerkiksi tupakka- tai autoveroja: Yhdysvaltalaisten poliitikkojen mukaan homma on perusteltua, koska lääkeyhtiö tuo kunnalle enemmän verorahoja!

Järkevä ja toimiva poliittinen järjestelmä lähtee nimenomaan vahvasta oikeusvaltioperiaatteesta ja jokaisen yksittäisen ihmisen loukkaamattomasta omistusoikeudesta omiin aineellisiin omistuksiin. Tämän instituution heikentäminen ja hötöiseen harkinnanvaraiseen lainsäädäntöön siirtyminen ei auta yhtään ketään.

Tyhjä taulu ratsastaa taas

Enkkuwikipedian sosialismi-artikkeli kertoo, miksi yhteiskuntatieteiden standardimalli ja tyhjä taulu -teoria ihmisen selittämisessä on yhä pop

The line of argument is that when assets are publicly owned, there are no incentives in place to encourage wise stewardship. While private property is said to create incentives for conservation and the responsible use of property, public property is said to encourage irresponsibility and waste. In other words, the argument is that if everyone owns an asset, people act as if no one owns it. And when no one owns it, no one really takes care of it.

There are several socialist counterarguments to this. First they might take a different view of human psychology, a view of motives as depending more on the specifics of nurture and education than on an underlying soulist or genetic nature. In this context they might contend that the "tragedy of the commons" is only the result of the nurturing of children in the present capitalist society, and that the nurturing of children in a future socialist society will lead to a cherishing of public property.

Socialists further point to the free will that they believe is inherent in every human being and to the variety of social structures that have existed in human history, using them to support the claim that no type of behaviour is fixed in stone.

Joopajoo, elikkä sosialismin ongelmat eivät johdu siitä, että ihmisluonnossa olisi jotain kollektiivisen omistusoikeuden ja ylhäältä käsin johdetun komentotalouden vastaista - ihmiset vain on kasvatettu kapitalismiin.

Kulttuurievoluutio kieltämättä lienee biologista evoluutiota vahvempi ja peittävämpi kehityksen tyyppi, mutta jotkut myötäsyntyiset ominaisuudet vain näyttäisivät olevan niin tiukassa ihmisen geeneissä, että aivan Hayekin klassisten teesien mukaan sosialismin on pakko kerta toisensa jälkeen lipsua totalitarismiin ylläpitääkseen itseään.

Olinpa muuten juuri viimeviikon perjantaina kuuntelemassa ihan mielenkiintoista, vaikkakin laimeaksi jäänyttä painia, jossa joku biologifriidu ja postmodernisti feministifriidu Tuija Pulkkinen väittelivät siitä, ovatko sukupuolierot biologiaa vai kulttuuria. Pulkkinen kyseenalaisti, josko evoluutiobiologia voi todistaa yhtään mitään ihmisen toiminnasta.

Luulisi, että jos jolla kulla on ihan oikeasti halu ja tarve muuttaa sukupuolirooleja, häntä kiinnostaisi paljon tavallista biologia enemmän, mikä osuus sukupuolisesta käytöksestä on myötäsyntyistä ja mikä ei. Tulee mieleen kokki, joka kieltää makean ruoan olevan jotenkin biologisesti paremmanmakuista, jotta makuelämyksethän ovat ihan kulttuurin tuotteita ja kunhan hän tarpeeksi leipoo kakkuihinsa hapansilakoita, ihmiset kyllä oppivat pitämään niistä...

Aidatut yhteisöt

USA Today kirjoittaa aidatuista yhteisöistä ('gated communities'). Suomalaisilla tällaiset ratkaisut nostavat useimmiten niskakarvat pystyyn täysin irrationaalisista syistä: "rikkaat ne siellä suojautuu köyhien rikoksilta, jotka joutuu Yhdysvalloissa varastamaan ruokaa selvitäkseen hengissä". Artikkelissa kuitenkin esitellään Gina Rojas, tarjoilijana työskentelevä yksinhuoltajaäiti, joka vuokraa 490$ yksiötä juuri tällaisesta linnakkeesta. Kaliforniassa jopa 40% uusista asunnoista rakennetaan aidattuihin yhteisöihin.

Tietysti myös köyhät haluavat suojata omaisuutensa rikollisilta. , mutta aidatut yhteisöt tuovat myös monia muita etuja tavalliseen, avoimeen kaupunkirakentamiseen verrattuna. Myös tässäkin blogissa paljon käsitelty julkishyödykeongelma minimoituu tällaisissa yhteisöissä. Puistot, uima-altaat ja jopa kauniit maisemat muunnetaan helposti yksityishyödykkeiksi. Myös siivoaminen ja maisemasta huolehtiminen on helpompaa - toisaalta, koska roskaaminen ei muodosta vapaamatkustajan ongelmaa asukkaiden tietäessä joutuvansa kuitenkin itse maksamaan kuluista paljon suuremman osan kuin esimerkiksi julkisten katujen roskaamisesta, ja toisaalta koska tietäessään yhteisönsä olevan pieni ja tuttu, ihmisillä on huomattavasti enemmän talkoohenkeä ja halua huolehtia yhteisistä asioista.

Ja sosiologit kritisoivat tällaisia pienyhteisöjä nimenomaan antisosiaalisiksi!

Yhteiskuntatieteitä

Viikon artikkelit löytyivät yllättäen (ette ikinä usko) JP Roosin kotisivuilta!

Enpä olekaan aikaisemmin törmännyt kuin hänen Anna Rotkirchin kanssa kirjoittamiin, selkeisiin ja yleistajuisiin selityksiin yhteiskuntatieteiden standardimallin (YSM) ja integroidun kausaalimallin (IKM) eroista, joka löytyy Darwin-seuran www-sivuilta:

Habituksen paluu? Evoluutioteorian huomioimisesta sosiologian ihmisnäkemyksessä, osa 1
Habituksen paluu? Evoluutioteorian huomioimisesta sosiologian ihmisnäkemyksessä, osa 2

Jokaisen sosiologin, jota kiinnostaa yhteiskunnan todellinen ymmärtäminen, kannattaisi lukea kyseiset artikkelit. Useimmiten ongelma onkin, etteivät tieteellisempien mallien ennustukset sovi yhteen omien poliittisten näkemysten ("sosiaalisen konstruktion") kanssa. Tällaisessa tilanteessa fiksu tieteentekijä ymmärtää, että maailma makaa kuten makaa, eivätkä siihen omat mielipiteet tai käytetyt käsitteet vaikuta. Roos yrittikin julkaista artikkelia Sosiologia-lehdessä, josta kummunnutta (todella hauskaa) keskustelua on dokumentoitu JP:n kotisivuilla:

Evoluutiosta ei saa keskustella Sosiologiassa - paitsi hyvin hillitysti - erään artikkelin kohtalo

Roosin sivuilta löytyy kuitenkin aiheesta lisää hyviä kirjoituksia. Sosiologien harhaista ihmiskuvaa refutoikin esimerkiksi Steven Pinker kuuluisassa kirjassaan Blank slate, jonka Roos on kotisivuillaan arvostellut:

Steven Pinker: The blank slate - the modern denial of human nature

Roos on myös esittänyt käytännönläheistä ja fiksua psykoanalyysikritiikkiä:

Minne hysteerikot katosivat?
Sorsitaanko Freudia?
Miksi psykoanalyysi joutaa museoon?

Myös tämä arvostelu Juha Siltalan kirjasta oli kiva:

Juha Siltala: Valkoisen äidin pojat - siveellisyys ja sen varjot kansallisessa projektissa

Taloustieteet ovat tietysti ihan oikeita tieteitä, ja siellä mikrotaloudelliseen malliin joskus huonosti sopivaa rationalismioletusta onkin täydennetty kokeellisen taloustieteen sekä psykologian, kognitiotieteiden ja sosiologian yhteistyöllä. Darwin-seuralaistenkin suosittelema David Friedmanin artikkeli on aika hyvä esitys aiheesta:

Economics and evolutionary psychology

Lisäksi kipaissen akateemisesta hakemassa sosiaalipolitiikka-lehden uuden numeron. Jos JP Roos ja Anna Rotkirch kerran ajattelevat noin selkeästi yhteiskuntatieteissä, lienee heidän kirjoituksiaan pakko seurailla jatkossa. (Rotkirchin dosentuuri ilmeisesti liittyy ainakin osittain naistutkimukseen!?)

Minua enää ihmetyttää, mikseivät he ulota ennakkoluulotonta ajatteluaan ja hyväksy taloustieteidenkin toitottamia lainalaisuuksia - miksi Roos ei lobbaa täysimittaista julkisten palvelujen yksityistämistä, kun kerran kunnallisvaaliehdokkaanakin oli?

Ja lopuksi vielä huomautus, että blogosfäärissäkinhän on hyviä, tieteellistä maailmankuvaa esitteleviä blogeja:

• Kognitioita
• Aivomassaa

Sekä tietysti SaraG, joka eräässä jutussa toteaa lopettaneensa sosiologian opinnot kesken tajuttuaan, "ettei ollutkaan punainen poliittisella kartalla." Heh heh!

Blogosfääri

Catallarchy-blogi kirjoittaa hyvin blogosfääristä ja sen luonteesta hyvänä esimerkkinä täysin vapaista markkinoista:

• Ei ole mitään ylhäältä käsin määräävää tahoa, joka suunnittelee blogien sisältöä. Kukin saa valita omat johtajansa ja linkittää omiin mieleisikseen kokemiinsa blogeihin.
• Omistusoikeudet ovat täysimittaisia. Kukin blogin omistaja saa päättää täysin, mitä tekee, keneen linkittää ja ketä kommentoi. Ryhmäblogit puolestaan ovat esimerkki vapaaehtoisesta yhteisomistuksesta.
• Pakkovalta on hävitetty. Kenenkään bloginpitäjän kirjoituksia ei voida sensuroida, ohjailla tai muuttaa, ja ainoaksi vallankäytön välineeksi jääkin positiivisissa tapauksissa muiden houkuttelu hyvillä jutuilla. Kaikki suhteet ovat vapaaehtoisia.

Jos tällaista järjestelmää kuvaille millä tahansa yhteiskunnan osa-alueella, ihmisillä nousee karvat pystyyn. "Eikö kukaan suunnittele järjestelmää millään tapaa? Eikö laivassa ole ketään ruorissa? Mihin se on matkalla??"

Mutta kuten kuka tahansa blogeja lukeva tietää, järjestelmä toimii aivan loistavasti. Suositut laatublogit tarjoavat sisältöään useille ihmisille, mutta toisaalta kaikista vähänkään keskustasta-vasemmalle -aatteista hevimusiikista kuin skootterienvirittelyyn löytyy oma bloginsa.

Ja koko järjestelmää koordinoimaan, tietoa levittämään on syntynyt pinserin kaltaisia kuluttajalähtöisiä palveluita, nekin täysin vapaaehtoisilla markkinoilla syntyneenä keskintönä.

Blogosfääri on lähes täydellinen esimerkki hajautetusta, suunnittelemattomasta järjestyksestä. Miksi sitten politiikassa niin usein ryvetään teknokratiassa? Miksi muilla yhteiskunnan osa-alueilla aina pitäisi olla valmis suunnitelma, jonka mukaan edetään? Miksi muutoin aina äänestetään, kenen idea on paras, sen sijaan että annettaisiin yrityksen ja erehdyksen prosessin ja yksilöllisen valinnanvapauden karsia huonot ideat pois?

Kuten Hayek kirjoittaa Law, legislation & liberty:ssä

Living as members of society and dependent for the satisfaction of most of our needs on various forms of co-operation with others, we depend for the effective pursuit of our aims clearly on the correspondence concerning the actions of others on which our plans are based with what they will really do. This matching of the intentions and expectations that determine the actions of different individuals is the form in which order manifests itself in social life; and it will be the question of how such an order does come about that will be our immediate concern. The first answer to which our anthromorphic habits of thought almost inevitably lead us is that it must be due to the design of some thinking mind. And because order has been generally interpreted as such a deliberate arrangement by somebody, the concept has become unpopular among most friends of liberty and has been favoured mainly by authoritarians. According to this interpretation order in society must rest on a relation of command and obedience, or a hierarchical structure of the whole of society in which the will of superiors, and ultimately some single supreme authority, determines what each individual must do. This authoritarian connotation of the concept of order derives, however, entirely from the belief that order can be created only by forces outside the system (or ?exogenously?). It does not apply to an equilibrium set up from within (or ?endogenously?) such as that which they general theory of the market endeavours to explain. A spontaneous order of this kind has in many respects properties different from those of a made order.

Lääkeyhtiöt ja kehitysmaiden hätä

Reason-lehti yllättää taas syväluotaavalla analyysillaan: toisin kuin yleinen meemi on, lääkeyhtiöiden voitonhakuinen tuotekehitys ei tosiaankaan jätä köyhempien sairauksia vaille huomiota, ja lääkeyhtiöiden tuotekehityksen suuntaukset ovat kehitysmaiden ongelmista pienimmät.

Lääkärit ilman rajojakin lobbaa juridista sääntelyä lääkeyhtiöille, jolla heidät pakotettaisiin käyttämään tietty osa tuotekehityskuluistaan ainoastaan köyhiä haittaavien sairauksien tutkimiseen. Se, että tähän tarvittaisiin jonkinlaista globaalia suunnitelmataloutta, ei tunnu heitä haittaavan - kenties lääkefirmoja kiellettäisiin myymästä tuotteitaan länsimaissa jos he eivät kehittelisi lääkkeitä. Tässä kannustin on vain takaperoinen, keppi eikä porkkana - ja lääkefirmoilla olisi kaikki insentiivit yrittää kusettaa hommassa mahdollisimman paljon, verrattuna tavalliseen lääkekehitykseen jonka lopputuloksena lääkefirma saa repiä monopoliprivilegiolla itselleen mukavat tuotot lääkkeiden kehityksestä.

Ennen kaikkea hommassa mennään pahasti harhaan, koska ainoastaan köyhiä haittaavat sairaudet ovat pieni osa kaikista köyhiä haittaavista sairauksista. Trooppiset taudit ovat yleisesti ottaen lääkeyhtiöiden "pahimmin laiminlyömä" kehitysalue, mutta eivät ne köyhissä maissakaan vastaa kuin 0,3-0,5% kuolemantapauksista. Jopa suurimpaan osaan näitäkin tauteja lääkeyhtiöt tarjoavat lääkkeitä köyhien maiden asukkaille alennuksella tai jopa ilmaiseksi (niihin sairauksiin, joihin lääkkeitä löytyy).

Köyhimpien maiden pahimmat ongelmat ovat turberkuloosi, malaria ja HIV/AIDS, jotka vastaavat 18% sairauksista. Näihin löytyy valmiita lääkkeitä. Suurin osa taudeista ei tosin kaipaisi edes kummoisia lääkkeitä; sellaisia ongelmia kuin ripulia, hengitystiesairauksia tai A-vitamiinin puutetta voitaisiin hoitaa kunnon ruoalla, antibiooteilla ja riittävällä puhtaan veden saannilla.

Loppujen lopuksi kehitysmaiden sairauksiin on syynä köyhyys, aivan kuten nälkäänkin. Olisi todella typerää alkaa rakentamaan jonkilaista globaalia komentotaloutta lääkekehitykseen, koska järjestelmä muistuttaisi kaikki vanhojakin komentotalouksia; olisi aivan varma, että se voisi vain pahentaa kehitysmaiden lääkkeisiin liittyviä ongelmia.

Mitäpä, jos lopetettaisiin kauppasota kehitysmaita vastaan, annettaisiin heidän vaurastua, ja katsottaisiin vierestä kun lääkefirmat ryntäisivät pää kolmantena jalkana palvelemaan kehitysmaidenkin kuluttajia?

Wikinews

Wikinews on avattu ja lähtenyt käyntiin! Hesarin tilauksen voi siis lopettaa.

On ihan mielenkiintoista nähdä, kuinka konsensusperiaatteella toimiva, periaatteessa pakkovallaton järjestelmä on onnistunut olemaan niin suosittu. Ainoat henkilöt, joilla Wikipediassa on erityisoikeuksia ovat ylläpitäjiä - mutta kyseessä ei tosiaankaan ole demokratia, vaan kaikki ylläpitäjät valitaan konsensuspäätöksellä. Järkevät vastalauseet, vaikkei niitä siis olisi monta, riittävät hylkäämiseen. Suomenkin Wikipediassa eräs jäi ylläpitäjän oikeuksitta yhdellä valitusäänellä.

On myös mielenkiintoista, kuinka Wikipedian normit noudattavat David Friedmanin oppeja. Koska pelkässä säännöttömässä wikissä vallitsisi kaikkien sota kaikkia vastaan, on käyttäjien keskuudesta muotoutunut hyvä joukko sosiaalisia normeja ja periaatteita, tärkeimpänä neutraalin näkökulman periaate - mutta oikeudet ovat puhtaan negatiivisia. Ihmiset ovat tulleet lopputulokseen, että säästääkseen omaa aikaansa ja omia hermojaan mahdollisimman paljon maksimoiden samalla projektiin osallistumisesta koituvat hyödyt, heidän tulisi noudattaa sääntöjä X, Y ja Z - ja yllättäen nämä säännöt ovat pitkälti friedmanilaisesti muotoutuneet.

Samainen friedmanilainen transaktiokustannusten ongelma tosin näkyy myös Wikipediassa, koska sääntöjä ei nimittäin muuteta. Jos sääntöjä lähdettäisiin neuvottelemaan uusiksi ja ratkomaan eteentulleita ongelmia, kuluisi kaikilta hermot ja yleensä prosessiin osallistuminen maksaisi paljon aikaa ja vaivaa. Nuo kustannukset ylittäisivät nykyisessä mallissa esiintyvien ongelmien kustannukset. Larry Sanger valittaa muunmuassa tästä paljon wikiyhteisössä huomiota saaneessa artikkelissaan.

Mutta mutta, pankaa ihmeessä http://www.wikinews.org/ oman selaimenne aloitussivuksi. Sieltähän löytyy päivän otsikot, sääkatsaus mukaanlukien!

Oivariinista ja muusta

Lienee aika palata normaaliin päiväjärjestykseen, ja jatkaa julkisen vallan puuhille naureskelua. Valion piti uudelleennimetä Voimariininsa Oivariiniksi, koska EU:n mukaan ihmisiä johdetaan harhaan vanhalla nimellä - onhan kyseisessä tuotteessa myös kasvisrasvaa maitorasvan lisäksi. Valio tiedottaa asiasta nettisivuillaan.

Agoraphilia puolestaan on identifioinut jännittävällä tavalla uuden tyyppiesimerkin (tällä hetkellä) sääntelemättömästä vangin ongelmasta: ilmavaivat. Sinänsä järkevä omaa etuaan ajava yksilö päästelisi kaasua ihan vapaasti, mutta jos kaikki tekisivät näin, olisi yhteinen ilmanala todella heikkolaatuista, ja varmasti kulut ylittäisivät pidättämisen vaivan. Koska ongelma korostuu isommissa joukoissa ja syyllisen löytäminen on usein vaikea, on ihmisille kehittynyt todella tehokkaita sosiaalisia normeja piereskelyn vähentämiseksi. Markkinaehtoinen ratkaisu siis... joopa joo.

Päivän mielenkiintoisin juttu löytyy kuitenkin Wired-lehdestä, artikkeli nimeltä The Long Tail, jossa selitetään mielestäni kapitalismin idea 2000-luvulla loistavasti:

What's really amazing about the Long Tail is the sheer size of it. Combine enough nonhits on the Long Tail and you've got a market bigger than the hits. Take books: The average Barnes & Noble carries 130,000 titles. Yet more than half of Amazon's book sales come from outside its top 130,000 titles. Consider the implication: If the Amazon statistics are any guide, the market for books that are not even sold in the average bookstore is larger than the market for those that are.

...The average Blockbuster carries fewer than 3,000 DVDs. Yet a fifth of Netflix rentals are outside its top 3,000 titles. Rhapsody streams more songs each month beyond its top 10,000 than it does its top 10,000...

When you think about it, most successful businesses on the Internet are about aggregating the Long Tail in one way or another. Google, for instance, makes most of its money off small advertisers (the long tail of advertising), and eBay is mostly tail as well - niche and one-off products.

Arnold Kling jatkaa Tech central stationin artikkelillaan.

Vangin ongelma ja yksityiset motarit

Tiedemies jatkaa perustelujaan, miksi libertaari raami ei tuota tehokasta lopputulosta:

1. "Tätä vastaan on huomattavan painavat taloudelliset argumentit, joista murskaavin on se, että tasapainotilan siirtämisen kustannukset ovat usein julmetun suuret verrattuna sääntelyn tai yhteistoimintaan "pakottamisen" kustannuksiin verrattuna."
2. "Toinen on se, että markkinat eivät tuota tehokasta ratkaisua silloin, kun hintakilpailulle ei ole mahdollisuutta. Yksityiset moottoritiet ilman hintasääntelyä jne jne, ovat taloudellisesti tehottomia, koska monopolin aiheuttama hyvinvointitappio voi nousta hyvin suureksi verrattuna yhteisomistukseen."

Teoretisoinnin sijaan voisin todeta historiankirjojen olevan väitteitä vastassa. Nimenomaisesti yksityisillä moottoriteillä on pitkä ja fiksu historia niin esimerkiksi USA:ssa (fee.org, mises.org) kuin myös Etelä-Koreassakin.

Toisaalta alan lehdissä vuosi toisensa jälkeen maailman parhaimpien kärkeen arvioidut Japanin rautatiet ovat täysin yksityisiä. Kööpenhaminan lentokenttä on noteerattu pörssissä, ja suurimmassa osassa muuta maailmaa yksityiset rahoittavat lentokenttiä ihan yhtälailla kuin julkisetkin. Yhdysvallat on viimeisinä tulossa perässä.

Ongelma kun ei ole "monopoli", vaan hintajousto. Kuka tahansa kovassa vessahädässä Helsingin keskustassa liikkunut tietää tämän: vaikka palveluntarjoajia olisikin useita, kun on mentävä, silloin on myös mentävä - ja se, maksaako vessa 20c vai 3e ei haittaa enää kovin paljoa. Ja erilaiset moottoritiet, lentomahdollisuudet, rautatiet ja vastaavat yksinkertaisesti kilpailevat aivan yhtälailla keskenään.

Kaikissa mainituissa tapauksissa siis nimenomaisesti esiintyy hintakilpailua. Käsittääkseni vain poliittisesti voidaan luoda tilanteita, joissa taloudellisen toimijan ei tarvitse kiinnittää hintasignaaleihin huomiota. Ja nimenomaisesti poliittisen päätöksenteon ongelmat on huomattu esimerkiksi moottoriteiden tapauksessa Yhdysvalloissa, kapitalistien rakentaessa motareita siten kuten ihmiset niitä eniten kaipaavat, ja valtion päätösten perustuessa enemmän siltarumpupolitiikkaan ja kuljetus- ym. firmojen tarpeisiin. Poliittisesti hallinnoitu kuljetusinfrastruktuuri yrittää tehdä myös esimerkiksi Helsingissä ja Tampereella halvan julkisen liikenteen ja ilmaisen kaupungissa-ajelun myötä parhaansa tuhotakseen kaikki kannustimet ihmisille liikkua vihreästi, omalla fillarilla, tai ainakin kulkea autolla joskus muulloin kuin pahimpaan ruuhka-aikaan.

Kirjoitin erityisesti myös julkishyödykkeiden tuotannosta pidemmän ja päivitetymmän artikkelin: Vapaamatkustajan ongelma.

Olisi tietysti vielä ihan kiva kuulla, josko Tiedemies tai muut keskusteluun osallistujat keksisivät jotain, mieluusti konkreettisia esimerkkejä siitä milloin libertaari raami ei onnistu tarjoamaan optimaalisia hyvinvointilopputuloksia. Tykkäisin nimittäin valehdella itselleni, että libertarismini tosiaankaan ei kumpuaisi dogmaattisuudesta ja ryhmähengestä, vaan perustellusta utilitarismista.

Hopealuoti vai yhteiskuntateoria?

Toni kommentoi juuri Tiedemiehen kirjoitusta, laihoin tuloksin. Lienee aika lisätä lusikka soppaan...

Tiedemiehen alkuperäinen teesi on itselleni hyvin tuttu. Useimmille oma poliittinen ideologia on pitkälti samanlainen asia kuin uskonto, kulttuuritausta tai muut vastaavat identifioitumisen kohteet. Se sisältää tietyt opinkappaleet jotka kytkeytyvät yhteen. Niitä kannattava on "yksi meistä", tai "hyvis", ja muut "pahiksia". Sillä, kytkeytyvätkö opinkappaleet loogisesti yhteen tai niiden seurauksilla ei ole juuri väliä. Poliittisen puheen pääpaino on signaloinnissa: kenen joukoissa seisot? Tiedemies selittää ilmiötä älyllisellä laiskuudella ja tarjoaa ratkaisuksi ongelmaan tieteellistä maailmankuvaa sekä kärsivällistä tilastoaineiston hyväksikäyttöä. Tonin vastauksen hän näkee libertaariksi hopealuotiselitykseksi.

Vaikka Toninkin tekstissä on paljon kritiikin varaa, Tiedemies menee tässä nähdäkseni pahemmin harhaan. Hän nimittäin unohtaa täysin, mistä tieteessä on kysymys. Tieteen tehtävänä on selittää asioita, ja sen keskeinen sisältö koostuu teorioista. Tilastot ja kokeellinen todistusaineisto ovat vain työkaluja, joilla teorioita testataan ja kehitetään. Tonin selitys voi siis olla väärä, mutta Tiedemiehen tekstistä ei ylipäänsä löydy selitystä. Älyllinen laiskuus ei riitä, koska Tiedemiehen pitäisi pystyä valottamaan miksi se olisi leimallista juuri poliittiselle joukkotoiminnalle, tai miksi se tässä kanavoituu juuri sellaiseksi meemien yhteensidonnaksi josta hän puhuu.

Itse selittäisin ongelman institutionaalisen taloustieteen keinoin. Sosiaaliset ryhmät rakentuvat usein ulkoishyödykkeiden ympärille, rajaamaan niiden ylikäyttöä. Puolueen kohdalla tällainen hyödyke on kannattajakunnalle poliittisesta pelistä lypsettävä etuisuusvirta, muodikkaan ideologian kohdalla se tyypillisesti koostuu verkottumisen ja hyvien bileiden hyödyistä, ja esimerkiksi yhteiskuntaluokassa se voi syntyä vakuutusluontoisesta vertaistuesta, maantieteellisesti rajoittuneista investoinneista jaettuun pääomaan tai vastaavasta. Tällaisissa tilanteissa on tärkeää nähdä, kuka kuuluu ryhmään ja kuka ei, ja myös uskottavasti signaloida jäsenyyttä jotta ryhmä uskaltaa investoida resursseja yksilöön. Se, millä keinolla signalointi tapahtuu ei ole niin olennaista. Seurauksena on, että signalointiin käytettävät asiat määräytyvät enemmän niiden erottelevuuden, sitovuuden ja peruuttamattomuuden kuin järkiperusteiden nojalla.

Niinpä tummaihoinen saattaa signaloida distinktiivisellä nimivalinnalla, rikas nopeasti vanhenevalla muotivaatteella, maalainen tietyllä sosiolektilla ja vihreä pilvenpolttelulla. Signaalit myös kulkevat käsi kädessä, koska laajempi joukko signaaleja eristää tehokkaammin kilpailevista ryhmistä. Vihreä ei voi kannattaa ydinvoimaa vaikka se säästäisi luontoa kuinka paljon, koska tämä lisää riskiä puolenvaihdosta -- eihän siitä mitään tulisi, jos kaikki juoksisivat bileistä/puolueesta kokkareihin ennen kuin ovat auttaneet kerjäämään/äänestämään eduskunnalta/ylioppilaskunnalta tilat/resurssit seuraavia bileitä/puoluetukea varten. Tällainen malli selittää jo jotakin, ja tuottaa testattavia ennusteita: klubiutumista ja meemittymistä pitäisi esiintyä siellä, missä on jaettuja resursseja.

Olen samaa mieltä Tiedemiehen kanssa siitä, että todellinen politiikka vaatii tieteellistä maailmankuvaa. Ongelma on vain siinä, että tilastoihin tuijottaminen ei ole tiedettä. Abstrakti ajattelu, kriittinen tiedonkuva, älyllinen kurinalaisuus ja arvokysymysten tiukka erottelu faktaväitteistä ovat. Politiikassa tieteellinen maailmankuva tarkoittaisi lähinnä, että kunkin ideologian tulee pohjautua kokonaiseen, selittävään ja testattavissa olevaan teoriaan siitä, miten yhteiskunta toimii. Tämän teorian tulisi lopulta olla jaettu, koska faktoista ei voida kiistellä loputtomiin. Viimein vain arvot voisivat jäädä poliittisen keskustelun kohteeksi, kun tiede selvittäisi sen yhden, ainoan, parhaan tavan toteuttaa niitä.

Klassinen liberalismi perustuu kuvatunlaiseen positiiviseen teoriaan. Sen selkäranka koostuu taloustieteestä ja sen lukemattomista poikkitieteellisistä yhtymäkohdista. Varteenotettavimman kilpailijansa -- tieteellisen sosialismin -- liberaali yhteiskuntateoria on kaatanut jo aikapäiviä sitten, ja muilta aatteilta vastaava yhteiskuntateoria näyttää pitkälti puuttuvan: konservatiivin ei tarvitse tietää miten yhteiskunta toimii koska hän ei halua muuttaa sitä, ja esimerkiksi (puna)vihreät ovat lainanneet teoriansa vasemmalta.

Tästä näkökulmasta liberaalien sosialismipuheet on paljon helpompi ymmärtää. Liberaali yhteiskuntateoria on individualistinen, joten se puuttuu sosialismiin ja kollektivismiin kaikkialla missä sitä on näkyvissä. Kyseessä ei kuitenkaan ole hopealuotiselittäminen, koska kritiikki on yleensä positiivista ja se kumpuaa testatusta teoriasta. Liberaali yhteiskuntateoria menee itse asiassa niin pitkälle, että se voidaan todentaa laboratorio-oloissa: toistuvassa pelissä päädytään johdonmukaisesti epäkooperatiiviseen tasapainoon, joten individualismi ja rationalismi ovat perusteltuja oletuksia. Jopa moraali ja altruismi näyttäisivät selittyvän yksilöllisistä lähtökohdista, toistettujen pelien, rankaisemisen ja vastaavien mekanismien avulla. Jos siis poliittisella areenalla tappelisivat positiiviset teoriat ja niitä arvioitaisiin tieteellisin kriteerein, liberalismille ei olisi yhtäkään todellista kilpailijaa. Vain aatteen normatiivisista väitteistä voitaisiin olla eri mieltä. Mutta niin vain liberaali joutuu jatkuvasti selittämään mihin yksityisomistusta tarvitaan, mistä työttömyys syntyy, miksi kannustimilla on väliä ja niin edespäin.

Liberalismilla ei olekaan nykyään vastassaan toista kokonaista aatetta, vaan vain Tiedemiehen kammoamia hajanaisia meemipleksejä, hänen edistämäänsä pragmatismia, eturyhmäintressejä, tyhjää retoriikkaa, populismia ja muuta ikävää reaalipolitiikkaa. Niitä ei voida kumota järkiperustein, koska niitä ei kannateta järkiperustein. Niinpä niihin juututaan ja niiden vastustaminen alkaa kuulostaa toistavalta virrenveisuulta. Aivan Fukuyaman klassisen väitteen mukaan liberalismi on jo voittanut älyllisen taiston, joten aatteelliselle liberaalille on tarjolla vain loputonta varjonyrkkeilyä. Arvoista tietysti voitaisiin edelleenkin kiistellä älykkäästi, mutta valitettavasti liberaalit eivät juuri koskaan pääse tekemään moista kun aika kuluu kollektivismin lukemattomien, virheellisten, positiivisten väitteiden kumoamiseen.

Ei siis ole ihme, että Tiedemies sekoittaa tämän hopealuotiselittämiseen ja "radikalismiin". Siltähän se nimittäin kuulostaa, ja tuntuu, liberaalistakin.

Konsekventialismin puolustuspuhe

Tiedemies kirjoittaa blogissaan mielenkiintoista asiaa siitä, kuinka suurin osa poliittisista ryhmistä meemiintyy ja hylkää järkevät konsekventialistiset, erilaisia tavoitteita saavuttavat poliittiset toimet ja pikemminkin ryhtyy tunteenomaisesti kannattamaan vain tietynlaista politiikkaa, jolle ei ole perusteita.

***

Ensinnäkin, tätähän kutsutaan kollektivismiksi. Nimenomaisesti konsekventialistisen, parempaa yhteiskuntaa huomenna erilaisella politiikalla rakentavan perinteen nimi on angloamerikkalainen liberaali individualismi, kun taas politiikkaa itseisarvona pitävää porukkaa kutsutaan mannermaiseksi hegeliläis-marxilaiseksi kollektivismiksi. Jälkimmäisen mielestä siis minimipalkat eivät ole huono asia, koska 1) ne aiheuttavat työttömyyttä tai 2) ne nostavat hintoja ja ovat siten tulonsiirto myös työttömiltä ja opiskelijoilta keskiluokalle - kollektivismi lähtee tietysti rousseaulaisesta kansan yleistahdosta, jonka mukaan minimipalkat ovat aivan sinällään moraalisesti oikein, koska ne ovat jonkin yliluonnollisen kansan yleistahdon mukaisia.

Tähän ei siis voida sovittaa sellaista empiiristä näkemystä, että katsottaisiin lähiöihin ja vaikkapa huomattaisiin työntekijöiden olevan ns. aivan paskana työolojensa ja työtahtinsa takia, ja sitten katsottaisiin Tanskaa ja huomattaisiin työturvallisuuden siellä olevan parempi, ja tämän takia kannatettaisiin vapaampia työmarkkinoita. Pikemminkin nykymalli on "oikeudenmukainen", "solidaarinen" ja "tasa-arvoinen" - viis siitä, miten tämä oikeudenmukaisuus näkyy perusduunarin elämässä ja toivoisikohan hän kenties itse jonkinlaista muuta solidaarisuutta.

Kollektivismi ei näe demokratiaa välineenä parempaan yhteiskuntaan, vaan itseisarvoisena hyvänä - viis siitä kuinka epätäydellistä politiikka lopulta on ja kuinka vääristynyttä se on suuryritysten ja eturyhmien lobbauksen myötä - se vain on kansan tahto.

***

Tietenkin tällainen poliittisen filosofian historiaa valottava kommentti ei merkkaa nykyisin mitään - kysyi sitten Rousseaun tai Locken demokratianäkemyksistä, tavalliselta poliittisesti aktiiviselta nuorelta ei saa kuin tyhjän katseen. Pikemminkin nykyistä niin konsekventialistisen kuin itseisarvoisen politiikan sekasotkua selitetään paremmin meemiteorialla. Ihmisten mielipiteet nimenomaisesti ajautuvat muiden samassa ryhmässä pyörivien lähettyville, viis perusteluista. Ihmisillä ei itsellään ole mitään omia arvoja, joiden pohjalta he toimisivat, ja sitten väittelesivät laadukkaasti mikä politiikka tyydyttää nuo arvot parhaiten. Reason-lehti kirjoittaa loistavassa Rage on -artikkelissa trendikkäiden rock-muusikoiden pintavasemmistolaisuudesta, joka on paras meemiteorian ilmentymä:

Despite such occasional freakish and unrespected outliers as that pro-gun and anti-immigrant Motor City Madman, Ted Nugent (whose music is mostly a distant memory as his stage pronouncements against non?English speakers still get negative press attention), and the Ayn Rand?grokking band Rush (which produced a screed about trees who end up getting hacked with axes when they try to enforce equality among themselves?"that song about the trees who join a labor union," as Village Voice music editor Chuck Eddy once put it), leftism in one form or another is the backbeat of much modern pop. If a political message is an integral part of any pop band?s image or music, it?s bound to be leftist. If otherwise nonpolitical bands make public comments, those comments are almost inevitably left-leaning.

This nearly ubiquitous connection is, to put it mildly, rather strange. Pop music?especially that expansive, vague subcategory known as rock?is universally recognized as the soundtrack of rebellion, whether the authority in question is Daddy taking the T-bird away or the Soviet Union. (The former Czechoslovakia?s Velvet Revolution was so named in part because its participants drew inspiration from those poster children of bourgeois decadence, the Velvet Underground.) While rock hugely, hilariously upset right-wing record burners in the ?50s and ?60s, it was also officially outlawed in all the great Worker?s Republics of the same era?indeed, it was seen as the very apotheosis of capitalist hedonism. (But then if only Richard Nixon, that notable Elvis fan, could go to China, then perhaps only Rage Against the Machine, those millionaire communists, could bring Mao back across the Pacific.)

As important, rock and the larger pop music scene are so clearly a function of the wealth, innovation, and leisure time thrown off by capitalism that it should be nothing less than mind-boggling that pop stars themselves mutter incessantly about toppling the very system that pays them so well. But to most rock stars and rock critics, the link between the music and left-wing politics is so natural and so expected that it is simply assumed.

The connection, however, is a matter of attitude and style, not logic. In truth there isn?t even any necessary connection among the varied elements of most "progressive" causes: Rage Against the Machine tries to jerry-rig such a link, but it doesn?t really argue it so much as assert it. Of course, the band?s members assume, someone who doesn?t want women raped also hates the rich, wants to return California to the Mexicans, and craves the utter abolition of private property?but there is no logical link between those attitudes.

As impossible as such givens may be to justify intellectually, they are of great importance culturally. By insisting on a connection between a set of logically unconnected propositions, people can forge powerful coalitions that make these fake categories real. For examples of this sort of group building, look no further than the Democratic and Republican parties, neither of which is particularly philosophically consistent?try to find the logical link between socializing medicine and expressing support for free speech, say, or between prayer in school and lowering the capital gains tax.

Pintavasemmistolaisuus on noussut 2000-luvulla perimään 90-luvun pintahumanismin kruunun objektiivisesti hyvänä aatteena, aivan kuten kirkkokin yrittää selittää globalisaationvastaisuudestaan: "eihän meillä ole poliittista agendaa, mehän vain olemme pienen ihmisen puolella ja ajamme hyvää ja kivaa kaikille". Nyt myös ymmärretään paremmin, mitä niinkutsututtu uusliberalismi on: ei-niin-koherentti memeettinen vihollinen trendipunavihreille, joiden oma aate on useimmiten aivan yhtä hajanainen. Vaikkei mitään johdonmukaista ja perusteellista pohjaa omille ja vastustajan näkemyksille enää keksisikään, täytyyhän toki poliittiset aatteet polarisoida jotenkin meihin ja vastapuoleen.

***

Jostain syystä Tiedemies kuitenkin vierittää poliittisia toimia itseisarvoisina pitävien kannan ääriryhmille, kuten anarkisteille, feministeille, kommunisteille ja libertaareille. Ensimmäinen vastustukseni on, että tämä trendi näkyy aivan yhtä hyvin, tai yleisesti ottaen vielä paremmin nimenomaisesti valtavirtapolitiikassa. Vaikkapa tässäkin blogissa aikaisemmin käsitelty Tommy Lindgrenin kirjoitus on mielenkiintoinen esimerkki: tyyppi on työskennellyt puhtaan individualistisia luonnonoikeuksia ajavassa järjestössä vuosia ja sen jälkeen kirjoittaa naama peruslukemilla juttuja miesten kollektiivisesta syyllisyydestä - kuinka voi noin puurot ja vellit mennä sekaisin? Johan on meemejä tarttunut spektrin molemmista päistä!

Lisäksi käsittääkseni ja toivoakseni nimenomaan libertaarit ovat käytännönläheisiä ja naturalistisia konsekventialisteja. Milloin olemme esittäneet tässä blogissa, että verotus on varkautta? Emmekö ole selittäneet, että sääntely aiheuttaa hyvinvointitappiota? Eikö Anssi äsken vääntänyt rautalangasta, kuinka Aasian maanjäristykseltä olisi voitu suojautua paremmin liberaalimmalla politiikalla? Eikö Sampo muista aina selittää kuinka nimenomaisesti poliittista kontrollia yhteiskuntaan kaipaavilta usein unohtuu mitä lopputuloksia moinen politiikka on idealisoitujen mallien sijaan aiheuttanut? Enkö itse ole lasten oikeuksista jauhaessani selittänyt kuinka kyseessä ei todellakaan oikeasti ole lasten hyvinvointi vaan aikuisten oma tärkeyden- ja turvallisuudentunteen kaipuu?

Eivätkö nämä kaikki ole hyvin käytännönläheisiä ja konsekventialistisia argumentteja, joilla pyritään muuttamaan politiikkaa siten, että se tuottaisi paremminvoivan yhteiskunnan huomenna?

Tai onko joku tämän blogin kirjoittajista joskus esittänyt jonkinlaisia a priori -perusteluita millekään politiikalle?

Kilpailukykyliirumlaarum

HS syytti tänään sunnuntainumeron isossa teema-artikkelissa suomalaista politiikkaa ja elinkeinoelämän eliittiä "kilpailukyvyn" palvonnasta. Artikkelissa ihmeteltiin käsitteen hämäryyttä. Sitä ei kuitenkaan pyritty selkeyttämään. Se kuitattiin vääräksi, "vastapuolen" keksimäksi ja tarpeettomaksi termiksi.

Kilpailukyky tarkoittaa, että saa tuotteensa kaupaksi. Vientiyritykset pystyvät tekemään niin hyviä tuoteita niin edullisin (nykyään korkean jalostusasteen tuotteiden hallitessa markkinoita yleensä lähinnä palkoista muodostuvin) kustannuksin, että joku niitä ostaa. Ja kotimarkkinayritykset pystyvät tarjomaan "kilpailukykyisiä" vaihtoehtoja tuontitavaroille.

Vielä yleisemmin kilpailukyky tarkoittaa, että kelpaamme joillekin kumppaneiksi kansainväliseen työnjakoon. Pakko meidän ei ole osallistua: voimme toki tehdä kaiken Suomessa. Tosin elintasomme romahtaa, koska suurin osa siitä, mitä tarvitsemme vaatii tarvikkeita, raaka-aineita, työkaluja tai komponentteja, joiden tuottaminen Suomessa olisi vaikeaa, kallista tai mahdotonta. Tosin Pohjois-Koreassa ja eräissä muissa äärimmäisen suljetuissa talouksissa tätä on yritetty.

Itse asiassa suurissa maissa kuten USA:ssa ja Kiinassa onkin mahdollista tuottaa paljon enemmän itse: ne eivät ole niin riippuvaisia kansainvälisestä työnjaosta. Nekin joutuvat huolehtimaan sunnitelmatalouden ongelmasta yleensä: jos veroin ja sääntelyin liikaa häiritään kotimarkkinoita, tulos on yhtä tuhoisa ilmankin kansainvälisen kilpailun painetta.

"Kilpailukyvyn" käsitteen kriitikot yleensä arvostelevat nimenomaan sitä, että politiikalla ei saa tarpeeksi verottaa ja palkkasäännellä tuotantoa ja työelämää, koska yritykset vetoavat siihen, että niiden kilpailukyky kärsii. Poliitikot ja heidän yhteiskuntatieteilijätukijansa uskovat, että he pystyvät koulutuksella, kulttuurimme ja kansallisen "sosiaalisen pääoman" kehittämisellä ja yhteiskunnan perusinfrasruktuuria rakentamalla kohentamaan kilpailukykyä. He uskovat, että tuotteemme sittenkin menestyvät, vaikka niille kasataan veronluonteisia kustannuksia ja sääntelyhankaluuksia. Vasemmistolaiset, valtiouskovaiset ja muut nykyaikaiset konsensuskollektivistit uskovat, että yrityksiltä ja yksityisiltä ulosmitatuilla verovaroilla ja poliitikoille ja etujärjestöille delegoidulla sääntelyvallalla saadaan talouselämän kilpailukykyä rakennettaessa vähintään sama tulos, jonka raha ja valta tuottaa, jos se jää yksityisten käsiin. Uskokoon ken haluaa.

Voin ymmärtää altruistista ajattelua, jonka mukaan kilpailukykyä ja elintasoa voidaan uhrata heikkojen ja kärsivien auttamiseksi. Mutta on vale, että merkittävä osa pakkoveroista tai sääntelystä voisi edes teoriassa tapahtua talouselämän "omaksi hyväksi", kilpailukykyä ylläpitäen. Ja turha väittää, että kilpailukyky ja tuottavuus eivät olisi tärkeitä. Ilman niitä taannumme ja kuihdumme köyhälistömaaksi.

Lomborg: köyhyys tappaa, ei luonto sinänsä

"Remember, Asia?s old stealthy killers claim more victims
than any catastrophe", Björn Lomborg, The Sunday Times January 02, 2005,
http://www.timesonline.co.uk/article/0,,2089-1423085,00.html

Tanskalainen tilastotieteilijä ja kiistelty vihreän liikkeen best-seller-kriitikko Björn Lomborg toteaa tässä Sunday Timesin artikkelissa, että ensinnäkin köyhyydestä johtuva huono ruoka ja vesi ja sairaudet tappavat Kaakkois-Aasiassa kolme miljoonaan ihmistä vuodessa. Toiseksi jouluna tapahtuneen kaltaiset hyökyaallot ja maanjäristykset vaativat rikkaissa maissa kehittyneiden varoitusjärjestelmien ja paremman tekniikan ansiosta yleensä kymmeniä uhreja kun saman kokoluokan onnettomuudet tappavat kymmeniä tuhansia köyhissä maissa. (Esim. Lomborgin artikkelissa viitatut tapaukset Honduras, Iran; Florida, Los Angeles).

Lomborgin mielestä rikastumista tukeva talous ja politiikka on paljon tärkeämpää saada kuntoon kuin vähien voimavarojen sijoittaminen turvajärjestelmiin nyt. Rahan sijoittaminen kalliiseen Intian valtameren hyökyaaltovaroitusjärjestelmään perusterveydenhuollon sijasta tai edes sen ohella kannattaa vasta sitten, kun maat ovat yhtä rikkaita kuin Australia, jossa ainoana alueen maana tällainen järjestelmä on.

Te vihreät ja vasemmistoromantikot: aina kun vastustatte "taloususkoa" ja pelkäätte "kasvua", ja aina kun sinä länsimaalaisnuori inhoat "politiikkaa", samalla te vaaditte maailman jättämistä sairauksien, onnettomuuksien ja punavihreän kasvua halveksivan talouspolitiikan armoille.

Meillä rikkailla toki menee jo nyt paremmin, mutta meilläkin on kärsimystä ja kuolemaa, johon talouskasvu auttaisi. Paremmat autot säästäisivät satoja ihmishenkiä vuodessa Suomessakin. Yleinen parempi elintaso vähentää kaikenlaisten tapaturmien määrää. Ja jos joku suuri katastrofi joskus uhkaa meitä -- AIDS-flunssa tai meteoriitti -- selviytymisemme riippuu oleellisesti sen hetkisestä rikkaudestamme.

Mikki Hiiren vuosi loppui

Vuosi 2004 oli se vuosi, kun Mikki Hiiren tekijänoikeuksien piti laueta. Tänään tuhannet fanisaitit pursaisivat fanien piirtämiä Mikki Hiiri -sarjakuvia, MAD-lehti julkaisisi vihdoin Disney-parodian ja kuka tahansa voisi myydä itsepainamiaan hassuja Mikki t-paitoja.

Ellei Disney vain olisi onnistunut lobbaamaan tekijänoikeuslainsäädäntööä 20 vuotta pidemmäksi äskettäin. Seuraava deadline Disneyn etuoikeuksien laukeamiselle on siis 2024, vaikka toki he onnistuvat varmasti hyvissä ajoin ennen sitäkin taas siirtämään aikarajaa. Tekijänoikeuksien alkuperäinen tarkoitus insentiivinä luoda on ohitettu hyvän verran sitten. Nyt puhutaan jo törkeistä etuoikeuksista.

Reason-lehti kirjoittaa taas loistavasti fanifiktiosta, tekijänoikeuslobbysta ja kulttuurin merkityksestä artikkelissa Copy catfight:

Macbeth Episode 5: MacDuff Strikes Back, an English project by some New Jersey high school students, is a 17-minute featurette reminiscent of the cult video Green Eggs and Hamlet. By any rational standard, it is a bad movie: It fuses Macbeth and the Star Wars films rather haphazardly, it's sometimes impossible to make out what the actors are saying, and the filmmakers didn't bother concealing the fact that they were shooting inside a school.

But it would take a cold-hearted snob indeed not to appreciate this movie, or at least the spirit behind it. There's a message on the directors' Web site, a few sentences that sum up the spirit of the micro-moviemaking movement: "If you have a video camera lying around, and better yet some editing equipment (pretty cheap for computers nowadays), go experiment. Be your own director. Go Hollywood...use a skateboard for dolly shots, or a fishing rod for special effects. It's fun..."

That is, ultimately, the best argument for letting movies like this exist. It's not just that there's a sizable subculture that wants to watch them, and it's not just that sometimes a director like Evan Mather will make something so fun that even nonfans will enjoy the results. These movies are a first rung in the art of filmmaking, a chance for budding actors, writers, and directors to learn the rudiments of their craft. If those young auteurs want to adopt bits of the Star Wars mythos in their films, well, why shouldn't they? Star Wars is a part of our culture; it's a shared experience. And as Jenkins points out, "If something becomes an essential part of our culture, we have a right to draw on it and make stories about it....The core question is whether First Amendment protections include a right to participate in our culture." And not just to participate, but to criticize: A law that prohibits a Star Trek devotee's homages to his favorite show also restricts a Star Trek hater's right to parody the program's militarism, its view of sex roles, or its vision of the future.

Jotenkin on hassua, että tämän lobbauksen Disney vielä rahoittaa lähinnä sillä, että se on eräs USA:n valtion kovimmin rahallisesti tukemia yrityksiä. Senaattorit lahjoittavat liittovaltion rahaa Disneylle, joka jakaa sitä senaattoreiden kampanjarahastoihin. Kaikkien tukiaisten jälkeen ei siis ole ihme, että Disney dominoi kulttuurintuotantoa täälläkin niin kovasti.

Tai toinen hyvä esimerkki eturyhmien laukkaamisesta on, että alkuperäisellä NBC:n Steve Allen -showlla oli eräs innokas fani nimeltä Dorothy Miller, joka tuli yleisön joukkoon lähes joka jaksossa. Tyttö esiintyi TV:ssä niin usein, että hänet pakotettiin liittymään Yhdysvaltain TV-näyttelijöiden liittoon.