Miksi kannattaa monikulttuurisuutta?

The Tipping Point on suosittu kirja, jossa analysoidaan kulttuurin kehitystä - siis kaikkea mahdollista sosiaalista kehitystä, niin uusien musiikkityylien keksimisestä ja leviämisestä maanlaajuisiksi muoti-ilmiöksi kuin vaikkapa uudenlaisista tavoista johtaa yrityksiä ja niiden käyttöönotosta eri paikoissa. Pitkälle meemien lähellä liikkuva teoria huomauttaa, että sosiaalinen kehitys tapahtuu usein epidemiamaisesti: joku keksii jonkun yksittäisen nokkelan idean, joka usein vaikuttaa itsestäänselvältä ja luonnolliselta, ja idea leviää räjähdysmäisellä nopeudella koko yhteisöön.

Samalla tämä on ihan oiva vastaväite tummaihoisia heidän oletettavasti alemman älykkyysosamääränsä takia vastustavalle: historiallisesti hyvin harvat ovat luoneet mitään kovin uutta, eikä länsimaisissakaan yhteiskunnissa kehitys ole ollut demokraattista tai tasapäistä, vaan uudet ideat lähtevät yksinkertaisesti hyvin harvojen luovien yksilöiden keksintöinä ja hyödyllisyytensä osoitettuaan leviävät nopeasti laajalle alueelle. James Watt kehitti lopulta toimivan höyrykoneen (monien muiden yksilöiden hyödyllisille yksittäisille ideoille pohjautuen) ja aloitti yksin koko teollisen vallankumouksen. Louis Pasteur puolestaan keksi yksittäisen idean mikrobeista tautien ja tulehdusten syynä, johtaen pian koko länsimaisen lääketieteen pohjan, steriilien leikkausten syntyyn.

Molemmissa tapauksissa innovoijia laajemmassa mittakaavassa oli useampia, muttei kuitenkaan voida puhua laajojen massojen tehneen mitään muuta kuin menneen mukana. "Tavallisten ihmisten" rooli muistuttaa ikävä kyllä kovasti sivustakatselijan ja työjuhdan hommia, eikä siinä välttämättä kovasti älliä vaadita. (Mitähän oikeasti kävisi, jos Ayn Randin idea kaikista luovimpien ja tuottavimpien ihmisten lakosta todella toteutuisi?)

Toisaalta tämä on myös perusargumentti maahanmuuton puolesta. Yrityksillä on kyllä ollut runsain mitoin erilaisia koneita ja järjestelmiä tuotannon tehostamisessa, mutta ainoa asia, mistä jatkuvasti on pulaa, ovat osaavat ihmiset. Tämä näkyy jo siinä, että koneiden hinnat tippuvat jatkuvasti kovaa vauhtia alaspäin, tietokoneiden tapauksessa jopa romahtavat, luonnonvarat senkun halpenevat, mutta tuottamattomimpien työntekijöiden palkat vain nousevat. Jos jonkin asian hinta nousee, se on tietenkin merkki vain siitä, että sen suhteellinen niukkuus nousee.

Joka tapauksessa, jotta uusia ideoita tehdä asiat uusilla tavoilla kehittyisi mahdollisimman paljon, tarvitaan luonnollisesti mahdollisimman monimuotoista ajattelua ja mahdollisimman erilaisia ihmisiä tuomaan uudenlaisia näkökulmia usein vanhoihinkin ongelmiin.

Ja jos joskus joidenkin rasistien voi väittääkin painottavan vähän liikaa geenejä ja ihmisluonnon pysyvyyttä hölmöin tavoin, meemien yhteydessä ero puolestaan on aivan selvä: jos johonkin, geenit vaikuttavat nimenomaisesti juuri niihin tärkeimpiin ihmisen tiedostaviin kykyihin, kuten tapoihin nähdä maailma, muut ihmiset, sosiaaliset organisaatiot ja vastaavat. Geenien merkitys näissä asioissa ei välttämättä ole valtava, mutta joka tapauksessa huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi merkitys poliittisten järjestelmien muodostumisen kannalta ("demokratia ei toimi afrikkalaisilla geeneillä").

Ja yhä, monikulttuurisuus tarkoittaa muutakin kuin ihmisiä erilaisista lähtökohdista. Monikulttuurisuuteen kuuluu myös täysi vapaus käydä kauppaa ja vuorovaikuttaa yli rajojen, matkustaa ja asua vieraissa maissa ja tuoda sieltä "sosiaalisia tauteja" mukanaan, ja kaikki vastaava yhteiskunnan avoimuus.

Lisää aiheesta vaikka Wikipedian pluralismi-artikkelissa.

Miksi vastustaa monikulttuurisuutta?

Nämä kansallismieliset ovat nyt intoutuneet kommentoimaan aikaisempia juttuja, mutta minua mietityttää pari asiaa joihin en mielestäni ole saanut kunnollista vastausta. Osaisiko joku nyt selittää minulle:

• Jos maahanmuuttajan annetaan työllistyä millä palkalla tahansa hän työllistyykin, miksei kukaan palkkaisi häntä? Miten olisi mahdollista, ettei mikään hänen taidoistaan ole tuottava? Miten suhteellisen edun periaate ei yhtäkkiä päde?
• Miten työpaikkojen määrä Suomessa voi olla kiinteä, ts. miksi maahanmuuttajan työllistyminen on nollasummapeliä, eikö hän kulutuksellaan luo itse oman työpaikkansa? Miten Sayn laki ei yhtäkkiä päde?
• Jos valkoihoinen tyttö haluaa tehdä lapsen tummaihoisen pojan kanssa, ja oletettavasti älykkyysosamäärä onkin heikompi kuin valkoihoisen pojan kanssa tehdyllä lapsella, miksi juuri älykkyysosamäärä on se määräävä moraalinen tekijä jonka puolesta lapsen teko (tai parisuhteen muodostuminen) saadaan estää? Mikä oikeus kellään on rikkoa äidin moraalinen autonomia ja määrittää millaisia hänen lapsistaan tulisi tulla?
• Eikö johdonmukaisesti samaa periaatetta pitäisi soveltaa sitten esimerkiksi tyhmiin valkoihoisiin lapsiin, ja ottaa ne äideiltään ja surmata? Tai kenties kieltää kehitysvammaisia lisääntymästä?
  
• Missä historiallisesti on syntynyt syvää rodullista segregaatiota kuten vaikka tummaihoisten omia asuinalueita, ilman että ne on luotu poliittisesti? (Historiansa lukeneet varmasti muistavat, että vaikkapa Harlem alun perin luotiin ihan valkoihoisten toimesta lainsäädännöllä ja erottelemalla tummaihoiset omiin oloihinsa.)
• Mitä todisteita on, että jos maahanmuuttajien integroitumista yhteiskuntaan ei erityisesti vaikeuteta millään säätelyllä tai lainsäädännöllä, he ryhtyvät väkivaltaisiksi? Missä historiallisesti on toteutettu tasavertaista lainsäädäntöä joka on taannut kaikille yhtäläiset oikeudet ja yksilönvapaudet ja yhteiskunta on ollut kulttuurillisesti avoin, ja tummaihoiset tästä huolimatta ovat aiheuttaneet erityisesti väkivaltaa tai omaisuusrikoksia? (Tilastonsa lukeneet kansallismieliset varmasti muistavat nyt, että USA:ssa kolme neljäsosaa väkivalta- ja omaisuusrikoksista liittyy vain ja ainoastaan huumeisiin ja tiukkaan huumeidenvastaiseen sotaan, joten siellä ongelman selittäminen ihonvärillä ei toimi.)
  
• Mikä tämä "suomalainen kulttuuri" on ja missä sen rajat oikein menevät? Kuka päättää, mitä siihen kuuluu? Mitä yhteistä on Helsingin Kalliossa asuvalla reggae-musiikkia kuuntelevalla vegaanilla ja Ilomantsissa asuvalla, harrastuksekseen metsästävällä maanviljelijällä? Jos joku suomalainen mieluummin syö kebabia kuin karjalanpiirakkaa, mitä moraalisesti väärää tässä on?
• Mikä estää teitä kansallismielisiä täysin kulttuurillisesti avoimessa yhteiskunnassa harrastamaan juuri sitä tiettyä kulttuurijoukkoa, josta te pidätte, ja miksi teitä kiinnostaa mitä minä söin tänään lounaaksi tai miten pukeudun?
  

Softapatenttien aikaansaannoksia

Satuin hetki sitten menemään Kopeten (pikaviestintäohjelma, jolla voi käyttää mm. MSN:ää ja ICQ:ta) kotisivuille.

Closed for patent infringement

This site has been shut down because of numerous patent violations in Kopete. Other free software applications are next.

Myöhemmin sain kuulla että MPlayerin kotisivuilta löytyy samanlainen. Pieni googlailu kertoi että myös Killabyte ja AMSN ovat samassa tilanteessa.

Argh! EU teki täysin järjettömän päätöksen salliessaan softapatentit. Taas ottaa päähän ja pahasti.

Yhä Suomen Sisusta

Tapaamisemme nationalistien kanssa mietityttää yhä.

Ilmeisesti heillä oli hieman pinnallinen käsitys libertaareista jonain "parempana rikkaana eliittinä" (heh!!), joten he päättivät selitellä, kuinka tummaihoisille maahanmuuttajilla on vaikeuksia toimia yksityisen omistusoikeuden piirissä ja kuinka "tummaihoiset veisivät meidän hiellä ansaitsemat rahat". Huomautin, etteivät tummaihoiset tuossa suhteessa kyllä valkoihoisista mitenkään eroa, johan nyky-Suomessakin jo pienituloisella (=1200 euroa, puolet mediaanipalkasta) rajaveroaste on yli puolet!

Sitten he selittivät, kuinka esim. USA:ssa valkoihoisten on pakko piiloutua aidattuihin yhteisöihin rikollisuudelta. Huomautin, että lähiyhteisöt ovat sekä ihmisten sosiaalisen ympäristön rakentumisen että esimerkiksi julkishyödykkeiden tuotannon kannalta oikein hyvä idea, ja että esim. USA:n väkivaltarikollisuudesta about 3/4-osaa on tiukan huumeiden kieltolain seurausta, joten se lienee itse ongelma, eivät tummaihoiset (koska valkoihoisetkin käyttävät huumeita ihan tavalliseen tapaan, joten huumeiden diilaushommat vain siirtyisivät eteenpäin köyhemmille valkoisille).

Seuraavaksi he kertoivat USA:n ikävistä affirmative action -ohjelmista, tummaihoisten kiintiöistä ja vastaavista - ja jopa siitä syrjinnästä, jota suuryritykset harrastavat vapaaehtoisesti. Huomautin olevani samaa mieltä niiden ongelmallisuudesta, mutta kuulleeni, että USA:ssa sen vasemmanpuoleisen puolueenkin tummaihoisista jäsenistä valtaosa nimenomaisesti vastustaa näitä heidän ryhmälleen suotuja etuoikeuksia järkisyistä, ohjelmien ollessa lähinnä hyväntahtoisten valkoihoisten pintapoliitikkojen ideoita - ja olivat kyseessä sitten tummaihoiset, naiset, vammaiset, köyhät, vasenkätiset tai mikä tahansa kärsinyt vähemmistö, ohjelmia kyllä keksittäisiin, joten asiasta on (etenkin tässä tapauksessa) turha itse vähemmistöä syyttää. Yritysten vapaaehtoinen "hyväntekeväisyys" ei puolestaan mitenkään eroa siitäkään usein tehottomasta, imagosyistä suoritetusta puuhasta mitä firmat tekevät Suomessakin. Jälleen turha syyllistää tummaihoisia.

Lopulta he palasivat argumenttiin tummaihoisten alemmasta älykkyysosamäärästä. Se nyt vain on kuitenkin niin, että viimeisen parin sadan vuoden ajan, ainoa tuotannontekijä jonka hinta on noussut, ovat työntekijät. Uusia ja tehokkaampia tuotantomenetelmiä keksitään jatkuvasti, koneiden hinnat laskevat, raaka-aineita käytetään yhä vähemmän, mutta ihmisistä on pulaa, joten on väärin selittää ettei "Suomessa tarvita lisää maahanmuuttajia työntekijöiksi". Etenkin, kun "Suomessa on jo työttömyys." Työttömyys tietenkin johtuu vain siitä, ettei osan työntekijöistä tuottavuus yllä minimipalkkojen tasolle.

Muukalaisviha ja Suomen sisu

Kävimmepä eilen kekkuloimassa Mikko Ellilän ja Valtteri Kokkoniemen kanssa Suomen sisun kuukausitapaamisessa. Ei hätää, emme saaneet turpaan, vaikka puhuinkin muutaman oluen jälkeen ilmeisesti vähän liian suorasukaisesti heille heidän näkökannoistaan (lopulta Ellilä hermostui keskustelun kiivauteen ja ehdotti lähtöä). On todella typerää yrittää olla poliittisesti korrekti ja selitellä maahanmuuton itseisarvoisesta eettisyydestä ja näiden tyyppien typeryydestä, koska kyseessä ei tosiaankaan ollut mitään puoliälyisiä uusnatseja (no okei, yksi päälle satakiloinen tyyppi linkutti ja tuli käsi paketissa paikalle, se vähän pelotti). Puheenjohtaja oli kuitenkin sanojaan harkitseva ja historiansa lukenut, ihan tavallinen tyyppi.

Sain itseasiassa yllättävän positiivisen kuvan heidän FAQ:in luettuani. Tyypit ovat (ilmeisesti olosuhteiden pakosta) joutuneet ihan oikeasti omaksumaan vähän syväluotaavamman ja analyyttisemman näkökulman maailmaan (vrt. on olemassa jonkinlainen äärimmäisen paha natsiaate, jolla ei ole mitään yhteyttä meidän länsimaiseen demokratiaan).

Heidän perusfilosofiansa voi tiivistää moraalisen autonomian tuhoamiseen: jos valkoihoinen tyttö haluaa tehdä lapsia tummaihoisen pojan kanssa ja tuloksena on älykkyysosamäärältään hieman heikompi yksilö, mutta tyttö tämän moraalisen valinnan haluaa tehdä, kansallismielisten mielestä heillä on moraalinen oikeus estää tämä. Luonnollisesti tällaisen ajattelun taustalla on se perus kollektivismi, jonka mukaan korkeampia älykkyysosamääriä omaavat vauvat ovat "yhteisen hyvän" mukaisia.

Ikävällä tavalla keskusteluissa saamani kohtalaisen järkevä kuvani rapistui, kun jälkeenpäin tutustuin heidän nettisivuihinsa tarkemmin. Kansallissosialismissa isoin ongelma tietysti on se sosialismi (minun yhteiskuntamallissani niin kansallisia kuin mitä tahansa muitakin yhtä tyhjiä arvoja palvovat saisivat ihan vapaasti lukkiutua omiin aidattuihin yhteisöihinsä), ja sitähän tarkemmin katsottuna löytyikin heidän nettisivuiltaan ikävän paljon - siis malliesimerkki siitä, ettei kulttuurin leviämistä ja kaupankäyntiä rajojen yli voi tietenkään levittää toisistaan, vaan kun itse vaikka haluan Turkkilaiseen kulttuuriin, ostan turkkilaiselta falafelin, jne. Nationalistit ymmärtävät, että vieraiden kulttuurinpalasten leviämisen estämiseksi pitää nimenomaisesti estää kaupankäynti.

Myös kollektivismia löytyi vielä karkeammassa muodossa sivuilta roppakaupalla: "sirpaloitunut kulttuuri" jne., ikään kuin olisi olemassa joku "Suomen kulttuuri" jonka omaksuneet saavat syödä vain karjalanpiirakoita ja pukeutua Jukka-paitoihin. Kulttuuri on tietenkin vain löyhä kokoelma yksittäisiä asioita kuten vaikka Frederikin CD:itä, Aalto-maljakoita tai Turkkilaista falafelia, ja kukin elää ja pitää niistä asioista kun nyt pitää - yksittäisistä asioista, eikä mistään kulttuuripaketista.

Jokin ihannoitu "kollektiivinen kulttuuri" taitaakin itseasiassa olla vain pysähtyneisyyden ja pysyvyyden kulttuuri, jolla jotkut ihmiset siis haluaisivat vain säilyttää ja vaalia itsenostalgisoimiaan yksittäisiä asioita. Mistään selkeästi rajatusta tai edes johdonmukaisesta asiasta ei ole kyse, vaan pikemminkin fiiliksen pohjalta toimimisesta.

Kuitenkin, jospa joskus tapaisin selkeästi ajatuksiaan muotoilemaan kykenevän sosiaalidemokraatin, haluaisin kovasti tietää miten heidän globalisaationhallintansa eroaa näistä Suomen sisun sloganeista. Pitää muistaa, että koska kansallismielisten valitsemat aspektit "Suomen kulttuurista" ovat täysin arbitraarisia, älyllisen rehellisyyden nimissä ne pitää voida vaihtaa mihin tahansa demarin kannattamiin asioihin. Jos demarin mielestä telakan työpaikat pitää säilyttää vaikka sitten tullimuureilla (eli rajoitetaan ihmisten valinnanvapautta ostaa ulkomaisia laivoja), miten se oikeasti eroaa siitä että kansallismielisen mielestä karjalanpiirakat pitää säilyttää (eli rajoitetaan ihmisten valinnanvapautta ostaa hampurilaisia)?

Joka tapauksessa muut paikallaolijat olivat vähän maanisia, mutteivät suinkaan kovin tyhmiä tyyppejä, ja pj oli ihan ok. Ikävällä tavalla suurin osa omista anekdooteista ja tilastoista joita muistin vetää hihasta koski lähinnä meksikolaisten tai intialaisten saavutuksia ja sopeutumista länsimaisiin yhteiskuntiin, vaikka näiden tyyppien agendalla on tietenkin eniten juuri tummaihoisten vastustaminen. Joka tapauksessa vapaan maahanmuuton puolustus -työkalupakkini kehittämistarpeet ilmenivät ihan mielenkiintoisesti, ja nytpä aion googlettaa ja selailla Reasonin arkistoja taas kehittääkseni itseäni.

ps. Myös kansallismieliset käyttävä keskiajan Islantia esimerkkinä toimivasta yhteiskunnasta. Liekö ratkaisun toimivuus sitten tosiaankin valkoihoisten geenien vai anarkokapitalistisen oikeusjärjestelmän syytä? :)

Yksityiset tiet

Fuck! Nyt tuli niin hyvä pikkujuttu, että pakko saman tien kirjottaa se tänne: tieyhdistyksen mukaan kolme neljäsosaa Suomen tiekilometreistä on yksityisiä. Ikävä kyllä niitäkin subventoidaan valtion toimesta käsittääkseni jonkun verran.

Minua ei haittaisi yhtään pitää omaa katuanikin Töölössä kunnossapitämättömänä hiekkatienä. Kyllähän se pölisisi kesällä, mutta yhtälailla voisimme sitten määrätä, ettei siinä saisi huristella kovin lujaa. Kukapa tietää, jos vielä puistojakaan ei kovasti parturoitaisi ja leveiden asvalttiteiden puutteessa useammat hurjastelijat pyöräilisivät kaltaiseni vihreän tavoin, ehkäpä siellä jopa taas alkaisi iloksemme liikkumaan iltaisin rusakoita tai siilejä?

EU:n budjettikuri

Vaalikaudet aiheuttavat suhdannevaihteluita. Ihan totta. Turha mässyttää keskuspankkien rahapolitiikasta, teknisistä innovaatioista tai infrastruktuuripanostusten kausittaisuudesta.

Saksalla oli kauhea pelko, että se joutuu kärsimään muiden EU-maiden löysäillessä budjettikurin kanssa, mutta ei-kovin-montaa-vuotta myöhemmin reaalipoliittinen tilanne on vaihtunut Saksassa, ja pysyäkseen suosiossa Schröderin on elettävä vähän yli varojen.

TV-uutisten mukaan tilanne auttaa Saksan (ja EU:n) jymähtänyttä taloutta ja antaa sille "kaivatun piristysruiskeen". Saksan talousministerin mukaan sovittu höllempi budjettikuri on "kasvuystävällisempi". Myös housuihin pissaaminen pakkasella lämmittää mukavasti, mutta pidempikatseinen ajattelu lienisi hyödyllisempää. Harmi, että valtion velka jää vasta seuraavan vaalikauden poliitikkojen maksettavaksi.

Hayek vertaa suhdannevaihtelupolitiikkaa autolla ajamiseen kapeassa tunnelissa. Sen sijaan, että poliitikot ohjailisivat rauhallisesti pienin liikkein autoa tien keskustan tuntumassa, he nykivät ratista rajusti - aina, kun auto rysähtää vasemmanpuoleiseen seinään, ratista vedetään käsijarrun ohella, jolloin auto törmää oikeanpuoleiseen seinään, jne...

Ehkäpä olisi ollut fiksumpaa nyt vain odotella, että Yhdysvalloissa saadaan heidän bujettivajeensa kuriin, heidän taloutensa alkaisi vetämään, ja EU:n vienti lähtisi taas kasvuun. Tai kenties, että EU:n markkinat sopeutuisivat enemmän vallitsevaan tilanteeseen, ja taloudellinen tuotanto suuntautuisi uusille markkinoille.

Vaan kansa kaipaa helppoja ratkaisuja, ja poliitikot antavat niitä.

Krugman ja Irakin talousjärjestelmä

Paul Krugman kirjoittaa NY Timesin kolumnissaan:

Before the Iraq war, Pentagon hawks shut the State Department out of planning. This excluded anyone with development experience. As a result, the administration went into Iraq determined to demonstrate the virtues of radical free-market economics, with nobody warning about the likely problems.

The oil fields never did get privatized. Nonetheless, the attempt to turn Iraq into a laissez-faire showpiece was, in its own way, as much an in-your-face rejection of world opinion as the decision to go to war. Dogmatic views about the universal superiority of free markets have been losing ground around the world.

Joo-o, no noiden väitteiden todenmukaisuudesta voi olla montaa mieltä ("ei ketään kenellä olisi kokemusta kehitysasioista"), mutta ilmiselvästi vapaan markkinatalouden kannattajat ovat niitä dogmaattisia hörhöjä, jotka eivät perustele mielipiteitään. Onneksi vasta lähiaikoina on alettu vastustamaan laissez-faire markkinataloutta - kansan syvät rivitkin ovat vihdoin heränneet pyhästä markkinauskostaan.

Krugman toki ohimennen perusteleekin sitä, mikä vapaissa markkinoissa niin kauhistuttaa:

Latin Americans are the most disillusioned. Through much of the 1990's, they bought into the "Washington consensus" - which we should note came from Clinton administration officials as well as from Wall Street economists and conservative think tanks - which said that privatization, deregulation and free trade would lead to economic takeoff. Instead, growth remained sluggish, inequality increased, and the region was struck by a series of economic crises.

Ai jaa? Frasier-instituutin lukujen mukaan eniten talouttaan avanneilla kasvu oli kyllä kovinta. Suurimmat tuloerot puolestaan löytyivät Brasiliasta ja Chilestä, joissa yksityisen omistusoikeuden sijaan omaisuuden jakautuminen on pikemminkin ollut korruptoituneiden poliitikkojen harteilla (nk. sosialismia käsittääkseni).

Kriiseistä en sitten osaa sanoa tarkoittiko Krugman kenties Kuubaa, jossa Amnestyn mukaan on läntisen pallonpuoliskon heikoin ihmisoikeustilanne, vai Argentiinaa, joka valuuttakurssisääntelyllä ja julkisen velan kasvattamisella onnistui tuhoamaan koko maan pankkijärjestelmän (ja joka muutoin liberaalin talouspolitiikan ja markkinaehtoiseen kurssiin vaihtamisen jälkeen on viimeiset pari vuotta kokenut Latinalaisen Amerikan kovimpia kasvulukuja).

Pluralismi vs. dualismi

Uusin Reason kirjoittaa aika pätevästi taas seksitohtori Kinseystä ja hänen kuuluisista tutkimuksistaan. Artikkeli tuo esille mielestäni niin seksuaalisissa identiteeteissä kuin vaikkapa työnteossakin tärkeän bipolarisoitumisen:

Americans still tend to think of sexuality in binary terms: a world of absolute straights and gays, with the mysterious bisexual tacked on as an afterthought. Kinsey mapped sexual orientation on a seven-point scale, on which exclusive heterosexuality and homosexuality were only the extremes?a scale further developed by later researchers. That view has penetrated popular consciousness far less than Kinsey's other findings.

Tämä on itseasiassa esimerkiksi juuri se syy, miksi erosin Setasta. Sen sijaan, että Seta ja eritoten Z-lehti tarjoaisivat monimuotoisen ja hajanaisen foorumin erilaisten vaihtoehtoisten seksuaalisten suuntausten eklektisille asukkaille, lehti on pikemminkin umpihomoille (ja hieman umpilesboille) tarkoitettu kulttuurilehti. Kaltaiseni seksuaaliselta suuntautumiseltaan letkeät ja huolettomat nuoret hedonistit eivät juuri järjestöstä tai lehdestä mitään ammenna. (Toinen syy eroamiseeni oli tietysti pettymys, kun tajusin, ettei Seta tuntunut yhteiskunnallisena vaikutusjärjestönä kovin aktiiviselta.)

Reason-lehti selittää ohimennen ilmiötä todeten homojenkin pitävän tärkeänä identifioitua nimenomaisesti täyshomoiksi, koska muutoin konservatiivit voisivat vedota seksuaalisen käyttäytymisen "olevan pelkkä skaala, joten tehän voitte liukua tänne päin, ei teidän tarvitse ainakaan olla umpihomoja".

Uskottavampi selitys lienee saman aiheen lähettyvillä, mutta laajempi ja eklektisempi. Homot ovat vahvan heteroväritteisen kulttuurin myötä joutuneet itsekin painottamaan omaa erityisyyttään siihen verrattuna.

Ei pidä myöskään unohtaa, että iso osa homoidentiteetistä on varmasti fiksujen homojen intentionaalisesti luomaa. Jännällä tavalla homous vapautui maailmalla pitkälti, kun homot alkoivat kutsua itseään "iloisiksi" (gay). Nykyisinkin tv:ssä näkyvät trendihomot ovat luonnollisesti hauskoja, harmittomia ja ystävällisiä - mikä ettei kyseessä olisi rakennettu imago.

Täyshomojen tapauksessa on joka tapauksessa tosi jännää, kuinka rankasti he signaloivat omaa identiteettiään ja kuinka heillä on yleensä todella eksentrinen maku, jollaisen ei luulisi kasvavan kulttuurina kovin helposti tavalliselle ihmiselle. (Ja ei, älkää jauhako poliittisesta korrektiudesta, kaikki tuntemani homot ovat oikeasti täsmälleen sen peristereotyypin kaltaisia).

Tervetuloa poliisivaltioon

Kannabis haisi rappukäytävään, joten poliisi päätti mennä tarkistamaan, minkä luontoisesta viljelmästä oli kyse. Amerikkalaistyylisiä etsintälupiahan Suomessa ei tarvita. Ja asunnosta sentään löytyi ammattimainen usean neliön viljelmä, jossa oli kastelujärjestelmä ja lämpölamput - eivätpä siis poliisin määrärahat ainakaan hukkaan menneet tältäkään osaa, saivat sentään kiinn kovemman luokan tekijän.

Ja sitten nämä punaniskat vielä ovat innoissaan saatuaan kiinni jonkun hampunviljelijän.

Aidatut yhteisöt, osa 2

Uusin Reason-lehti tipahti postiluukusta jo yli viikko sitten, joten ihmettelen vähän miksen ole vieläkään saanut referoitua yhtään sen aihetta.

Pääartikkeli Four more years haastattelee useita mielenkiintoisia asiantuntijoita Bushin uudelleenvalinnasta, kärjessä ainakin omalta osaltani tietysti Virginia Postrel, joka esittelee Bushin hallintokaudesta mielenkiintoisia tilanteita:

?Since the younger Bush took office, federal agencies have begun roughly one-quarter fewer rules than Clinton and 13 percent fewer than Bush?s father during comparable periods,? The Washington Post reported in mid-August. Around the same time, The New York Times ran a remarkable chart showing that the Bush administration had imposed new regulations costing an average of $1.6 billion annually, compared to $6.2 billion for the Clinton administration, $8.5 billion for Bush 41, and $8.1 billion for the last two years of the Reagan administration.

The newspapers framed their reports as criticisms. Journalists and legislators tend to treat regulation as feel-good symbolism, a cheap way to demonstrate right-thinking attitudes. Its costs, in both out-of-pocket expense and foregone benefits (including never-explored innovations), get far less scrutiny than the taxes and spending that constitute the usual view of ?economic policy.?

Less new regulation isn?t deregulation, but the Bush administration?s low-profile focus on regulatory costs represents a real challenge to bureaucracy as usual.

Eritoten pidin kuitenkin Crime-friendly neighbourhoods -artikkelista, joka kampitti ihan mielenkiintoisesti naiivimpien uusurbanistien teorioita kaupunkisuunnittelusta, etenkin lähiöihin sovellettuna. Ikävällä tavalla artikkeli keskittyy lähinnä rikollisuuden moninkertaistumiseen avoimemmassa kaupunkisuunnittelussa, mutta sen ideat kyllä toimivat joka tapauksessa.

Ensinnäkin, perusideana pitää ymmärtää, että objektiiviselta hyvältä vaikuttavat tavoitteet, kuten kaupungin ja katurakenteiden täysi avoimuus, kävely-yhteydet joka paikkaan, iso määrä yhteismaita sun muut eivät syvemmin ajatellen voi olla mitään itseisarvoja. Kaupunkeja, ja etenkin lähiöitä kun tehdään kuitenkin kaikille, eikä suinkaan vain kaupunkisuunnittelusta innostuneille nuorille sinkuille tai lapsettomille pareille! Jonkun Kallioon mahdollisesti sopivan ratkaisun soveltaminen sokeasti nuorten idealistien taholta esimerkiksi lähiöihin on täten hyvin tuhoisaa. Siellä hyvin yksityisyys, oma takapiha ja pikemminkin hyvä autoyhteys työpaikoille voivat olla ensisijaisia suunnitteluperiaatteita - vaikka naiivit ja innokkaat nuoret voivatkin tuomita oman reviirin ylläpitämisen "suljettuudeksi" tms.

Ja yhä pitää muistaa ylhäältäkäsin järjestetyssä kaupunkisuunnittelussa aina mahdollinen teennäisyyden vaara. Esimerkiksi trendivasemmistolaisten aina painottama "julkisen tilan" lisäkaavoittaminen kaupallisen tilan ohelle ei toimi. Kun kaupunkisuunnittelija piirtää hehtaarin ruutukaavaa ja keskimmäiset neljä neliötä puistoksi, on hyvin helppo mokata teennäisen ja päälleliimatun oloiseksi yhteismaat. Kuten artikkelissa haastatellut ihmiset toteavat, tähän tapaan rakennetut puistot ja muut julkishyödykkeet eivät yksinkertaisesti tunnu omilta. Sen sijaan artikkelin kirjoittajien diggaama Cul-de-sac (ransk. "pussinperä", kiitos Ellilä) antaa useille oman kotinsa omalle tontilleen pussinperään rakentaville mahdollisuuden rakentaa asuntojensa yhteen riittävästi kaupunkirakenteilla suojattuja puistoja, uima-altaita tai muita julkishyödykkeitä ihan asunnonomistajien omien tarpeiden mukaan.

Otan myöskin hieman pakkia aikaisempien, aidattuja yhteisöjä koskevien mielipiteideni perusteella. Sekä Reason-lehden kaupunkisuunnittelua koskevien artikkeleiden että selailemani Voluntary city -kirjan perusteella nimenomaisesti pikkukortteleiden ympärille pystytetyt muurit vartijoineen ja muut vastaavat aidatut yhteisöt ovat lähinnä kompensoineet muiden lähellerakennettujen kortteleiden suunnitteluvirheitä, jotka ovat avanneet seutua rikollisuudelle (tai sitten seudulla on muutoin ollut kovasti rikollisuutta, kaupunkisuunnitelusta huolimatta).

Julkishyödykkeitä sekä iloisia ja aitoja naapuriyhteisöjä voi siis kuitenkin mitä ilmeisemmin syntyä ihan ilman fyysisiä muurejakin, pelkällä fiksulla kaupunkirakenteella, vaikka juuri mainituilla pussinperä-ratkaisuilla:

Asevelvollisuudesta ja muusta

Meidän blogilla on vakituisina lukijoina porukkaa muunmuassa Eduskunnasta, Europarlamentista ja Puolustusvoimilta.

Mutta aiheeseen. Minulla oli kunnia esiintyä maanantaina Ajan henki tv-ohjelmassa ykkösellä, asevelvollisuuudesta, vaikkakin vain vähän päälle vartin ajan. Jännäsi tietysti vähän alussa, mutta ihan kivaahan se oli. Lisää tietoa lähetyksestä kotisivuillani.

(Lukekaa eritoten kavereiden hauska keskustelu tv-ohjelmasta sen aikana IRCissä #liberalismi-kanavalla.)

En kerennyt lähetyksessä vastata mielestäni hölmöön uhka demokratialle -teesiin, jolla Ode moitti vapaaehtoisarmeijaa, mutta juttelimme siitä kyllä kameroiden sammuttua. Mielestäni jos murehditaan vain armeijan ammattimaistumisen aiheuttamaa muutosta poliittiselle keskustelulle unohdetaan se tosiasia, että armeija on aina uhka demokratialle. Aivan yhtälailla pitää katsoa sitä tapaa, jolla puolustusvoimat nykyisin ajaa omaa agendaansa; puolustusvoimat lobbaa yhä aggressiivisesti muunmuassa juuri keskusteltua asevelvollisuutta, vaikkei sille oikein mitään perusteita tunnu löytyvänkään enää. Ja oikeusvaltion perusperiaatteisiin tietysti kuuluu, että eduskunta käskee armeijaa eikä päinvastoin; eduskunnan tulee määrittää armeijalle tarkasti turvallisuuspoliittisen selvitystyön jälkeen sen tehtävät ja jättää ainoastaan toteutuksen armeijalle. Ja nimenomaisesti tämä ei toimi nykyisinkään Suomessa, kun esimerkiksi puolustuspoliittisen selvitystyön valmisteluissa eduskunnan puolustusvaliokunta kuuli 69 eri tahoa puolustusvoimien kantahenkilökunnasta aina maanpuolustusjärjestöihin, mukaan ei mahtunut kuin kaksi tavallista kansalaisjärjestöä! Kuulostaa pikemminkin siltä, että puolustuspoliittinen selonteko oli puolustusvoimien joululahjalista, jonka he hyväksyttivät eduskunnalla lähinnä muodollisuutena - ja tämä on huolestuttavaa.

Eniten minua kuitenkin koko keskustelussa häiritsi sen käytännönläheinen ja reaalipoliittinen linja, jota en ikävästi päässyt murtamaan. Kuinka tällaisessa keskustelussa kukaan ei normaalisti tuo esille, että miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus on törkein tasa-arvorikkomus Suomessa nykyisin, tai että asevelvollisuus on orjuutta? Ja orjat ovat perinteisesti todella huonoja vapauden puolustajia - minun täytyy todeta, etten nuku öitäni hyvin kunnes saan tietää, että turvallisuudestani huolehtivat vapaat ihmiset, jotka ovat omasta vapaasta tahdostaan ja halustaan ryhtyneet maanpuolustukseen!

Maailman pahimmat diktaattorit

Parade Magazine julkaisi viime kuussa listan maailman pahimmista diktaattoreista:

http://archive.parade.com/2005/0213/0213_dictator.html

1. Omar al-Bashir, Sudan
2. Kim Jong Il, North Korea
3. Than Shwe, Burma
4. Hu Jintao, China
5. Crown Prince Abdullah, Saudi Arabia
6. Muammar al-Qaddafi, Libya
7. Pervez Musharraf, Pakistan
8. Saparmurat Niyazov, Turkmenistan
9. Robert Mugabe, Zimbabwe
10. Teodoro Obiang Nguema, Equatorial Guinea

Kannattaa lukaista listalle pääsemisen perusteet sekä epäkunniamaininnat.

Johan Norberg kommentoi myös tätä varsin osuvasti:

"Have a look at this list of tyranny, terror and torture, and meanwhile, try to figure out why so many people think that the worst problem in the world is excessive capitalism, neo-liberalism and democratic imperialism."

Tue kirkosta eroamista

Anna eroakirkosta.fi -palvelulle rahaa heidän keräyksessään. Tuet palvelua, joka on merkittävimpiä valtionkirkon aseman murentajia Suomessa.

Softapatenttien vastainen rahasto

Lupaudutaan lahjomaan Luxembourg, jotta se kaataisi vielä ohjelmistopatentit.

Talouslaskun ongelma

Talouslaskun ongelma (economic calculation problem) on alun perin Ludwig von Misesin, Friedrich von Wieserin ja muiden itävaltalaisten taloustieteilijöiden 1800-luvun lopulla noussutta sosialismia vastaan kohdistama kritiikki, joka pyrki osoittamaan suunnitelmatalouden mahdottomaksi toteuttaa. Kritiikin mukaan yhteiskunnan tuntemia niukkoja voimavaroja ei voida osoittaa ylhäältä käsin minkään poliittisen tahon toimesta järkeviin käyttötarkoituksiin, vaan tähän tarvitaan puhtaan yksityistä omistusoikeutta. Omistusoikeuden kautta niukoille voimavaroille syntyvät hinnat, jotka ohjaavat sekä kuluttajien että yrittäjien käyttäytymistä hajautuneesti markkinoilla.

Jos leivästä alkaa olla pulaa, kuluttajat ovat valmiita maksamaan niistä enemmän. Toisaalta leivän hinnanousu johtaa useampia kuluttajia ostamaan korvausvaikutuksen takia esimerkiksi perunoita ruoaksi, ja toisaalta korkeammat leivän hinnat houkuttelevat lisää leipureita alalle. Hintajärjestelmän tarkoitus on siis toisaalta toimia kannustimena käyttämään voimavaroja eniten ihmisten arvostamiin tarkoituksiin, kun toisaalta sen tarkoitus on jo epistemologinen: välittää tietoa taloudellisen tuotannon paikallisista olosuhteista pitkienkin matkojen taakse. Hiilikaivoksen ehtyminen Kiinassa nostaa hiilen hintaa paikallisesti, joka nostaa läheisen ruuvitehtaan hintaa ja lopulta kuvastuu Eurooppalaiselle autovalmistajalle. Hintamekanismin idea on siis toimia kyberneettisena palautejärjestelmänä.

Poliittisella voimavarojen käytöstä päättäjällä ei puolestaan voi olla samankaltaista tietoa yksittäisten ihmisten haluista ja tarpeista. Siinä vaiheessa, kun lähikauppojen ruokavalikoima olisi saatu suunniteltua hieman ihmisten haluja paremmin vastaavaksi, olisi muoti luultavasti muuttunut jo ja valikoima taas uudistamisen tarpeessa. Tämä kuvastuu jatkuvasti poliittisessa resurssien allokoinnissa markkinaehtoisiin ratkaisuihin nähden: Neuvostoliitossa tuotanto takkuili jatkuvasti, kun suunnitteluvirasto oli unohtanut tilata nahkaa kenkätehtaalle tai tuputti tasaisesti samanlaisia vaatteita kauppojen hyllyille riippumatta siitä, mitä ihmiset halusivat. Yhä samainen ongelma näkyy nykyisinkin julkisen terveydenhuollon tavattomassa kyvyttömyydessä vastata kysynnän vaihteluihin tai kulttuuritukiaisten kohdentumisessa lähinnä edellisen sukupolven diggaamalle taiteelle uusien taidealojen kustannuksella.

Ongelma oli jäänyt uusklassisen taloustieteen syntymisen myötäkin pitkälti huomiotta valtavirran taloustieteissä sen paradigman takia. Etenkin kansantaloustieteissä hyödylliseksi osoittautunut rationalismioletus ikävällä tavalla sulkeistaa tiedon keräämisen ja käyttämisen merkityksen, jolloin sosialisti voi todeta, että päätökset taloudellisesta tuotannosta voidaan täten siirtää poliitikoille, jotka voivatkin täten saada markkinoita oikeudenmukaisemman tulonjaon aikaan. Valtavirran taloustieteisiin laskenta-argumenttia ja sen oletuksia on alettu integroimaan vasta institutionaalisen taloustieteen ja informaatiotaloustieteen kaltaisten eklektiivisempien alojen myötä.

Kolmas itävaltalainen taloustieteilijä, Friedrich von Hayek, vahvisti omalta osaltaan laskenta-argumenttia merkittävästi. Hänen epistemologiset näkemyksensä tiedon luonteesta ja ihmisten käyttäytymisestä painottavat esimerkiksi tiedon hiljaisuutta ja ihmisen erityisen kognitiivisen rakenteen osuutta tiedon koordinoimisen mahdollistavissa mekanismeissa. Hayekilaisittain voitaisiin esittää markkinatalous ylivoimaisesti parhaaksi tavaksi koordinoida ihmisten välistä toimintaa puhtaasti antrooppisen periaatteen myötä. Koska markkinataloudet ja hajautettu, alhaalta ylöspäin tapahtuva päätöksenteko ovat osoittaneet ylhäältä käsin saneltuun mikrojärjestykseen verrattuna paremmuutensa nimenomaisesti tiedon käytössä ja kannustinrakenteiden luomisessa ihmisille, voidaan kuvitella sillä olevan jo perustansa puhtaasti ihmisten kognitiivisissa kyvyissä.

Hayek laajensi laskenta-argumenttia sekä Tie orjuuteen -kirjassaan että esimerkiksi Competition as a discovery procedure -esseessään. Edellisessä hän huomautti, että jos poliittisille elimille annetaan valtaa jopa taloudellisen tuotannon suunnittelussa, vallankäytöllä on useimmiten tapana riistäytyä käsistä Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan tapaan.

Jälkimmäisessä hän puolestaan painotti, ettei mitään objektiivista tietoa järkevän taloudellisen tuotannon järjestämiseen edes ole olemassa. Sen lisäksi, että ihmisten tieto edes omista haluista ja tarpeistaan on niin hiljaista, etteivät he itsekään osaa kommunikoida sitä, halut syntyvät vasta nähtyjen mahdollisuuksien kautta. Esimerkiksi Suomessa lastentarhat rakennettiin aikaisemmin pitkälti suurina betonipalatseina, mutta palvelusetelien kautta tehtyjen yksityistämisen myötä syntyivät markkinat pienemmillekin perhepäivähoitajille, jotka taloudellisen kilpailun ja rahallisten motiivien kautta pyrkivät innovoimaan uusia tapoja järjestää tuotanto (ja käyttää niukat voimavarat tehokkaimmalla mahdollisella tavalla). Nykyisin perhepäivähoitoja järjestetään pitkälti esimerkiksi suurissa, muutoin päivisin käyttämättömissä omakotitaloissa, sekä päivähoitajat järjestävät yhteisiä askartelutuokioita suuremmilla joukoilla. Tällaisia taloudellisen toiminnan mahdollisuuksia ei ollut olemassa ennen kuin joku keksi ne. Poliittisesti hallinnoiduilla komentotalouksilla on harvoin yhtä paljon innovatiivisuutta kuin yrittäjillä - laaja yrittäjämäärä erilaisine taustoineen erilaisia ratkaisuja miettivine ihmisineen takaa suuremman määrän ideoita. Poliitikoilla ei puolestaan ole useimmiten itsellään taloudellisia kannustimia keksiä uusia tapoja säästää rahaa tai käyttää resursseja tehokkaammin - joidenkin teorioiden mukaan heidän intressinsä jopa ovat päinvastaiset. Myös Virginia Postrel on painottanut kirjassaan The future and its enemies samankaltaista yrityksen ja erehdyksen prosessia kaiken tiedon keksimisen ja yhteiskunnan kehityksen perustana; Postrel nimittää avoimeen markkinoiden kautta tapahtuvaan kehitykseen perustuvaa ideaa yhteiskunnasta dynamismiksi.

Talouslaskun periaatetta on 2000-luvulla laajennettu ja kehitetty yhä entisestään yhteiskuntatieteiden uusilla ja usein monitieteellisillä alueilla. Muunmuassa formaalimpien tieteiden suunnalta on nähtävissä Hayekin näkemyksiä muistuttavia malleja. Esimerkiksi systeemiteorian erään perusperiaatteen mukaisesti mikään kompleksisen järjestelmän osa ei voi tuntea koko järjestelmän sisältämää tietoa; muutoin se olisi itse koko järjestelmä.

Talouslaskennan ongelman ja siitä syntyvän keskussuunnittelun kritiikin osoitettua murskaavan voimansa komentotalouksia kohtaan liberaalit ovat alkaneet soveltaa samanlaista ajattelua luontevasti myös muille yhteiskuntasuunnittelun osa-alueille. Aivan samoilla perusteilla voidaan vaatia niin kaupunkien kaavoittamisen kuin vaikka ympäristörikkomuksia säätelevän säännöstön tapauksessa vähintään rankkaa subisidiariteettiperiaatteen mukaista vallan laskemista yhä lähemmäs ja lähemmäs yksittäisiä ihmisiä, tai johdonmukaisesti päätöksenteon hajauttamista täysin vapaille markkinoille.

Eklektiset yhteiskuntatieteet

Tieteen päivien videot ovat netissä.

Joukossa on esimerkiksi Tapani Turkan esitys Suomen perustuslaki ja Locken oppi.

Tieteidenvälisiä suhteita pohtii puolestaan mm. Matti Sintonen, joka käy läpi sekä tieteenalojen välisiä suhteita että edellytyksiä. Jotenkin käytännönläheiseen ongelmanratkaisuun ja eklektiseen työkalupakkiin viittaava ajatusmaailma iskee minuun, etenkin yhteiskuntatieteissä.

Aiheista tulee mieleen Liberty unboundin uuden numeron kansijuttu Who's your daddy, joka käy läpi syitä, miksi ihmiset yleensä kiinnittyvät poliittisiin aatteisiin (ja kammoksuvat liberalismia). Ikävällä tavalla hörhöihin randilaisiin keskittyvä artikkeli kuitenkin valottaa ihan mielenkiintoisella tavalla niitä syitä, mitkä yleensä vaikuttavat niin poliittisten kuin vaikka tieteellistenkin yhteisöjen taustalla. Artikkelissa myös esitetään Feyerabendin ajatuksia, jotka tuntuvat minullekin läheisiltä... ikävällä tavalla Feyerabend ei kuitenkaan itse oikein osunut loppullisilta ajatuksiltaan kanssani yhteen sen perusteella miten asiaan olen tutustunut, enkä useinkaan uskalla esittää hänen ajatuksiaan vähäisien hänen kirjoihinsa tutustumisen perusteella, mutta toivo siitä, että useammat yhteiskunnallisia näkemyksiä esittävät ihmiset olisivat vapaampia turhista auktoriteeteista ja rohkenisivat parhaan valistusajan hengen mukaisesti käyttää omaa järkeään kriittisesti, viehättää:

Paul Feyerabend, in his book "Against Method", argued that scientific progress has often come, not from following, but from breaking rules, and that the only rule that wouldn't inhibit the growth of knowledge is "Anything goes." Simple-minded critics have taken his claim as implying that anyone's opinion is necessarily as good as any other, but epistemological anarchism actually places more responsibility on individual knowers than does a philosophy which conceives of knowledge production as a matter of mechanically following defined rules. There are no rules to hide behind, to shift responsibility onto, no substitute for our own judgment.

Epistemological anarchism does not entail the rejection of logic or any particular methodological rules. It merely recognizes their inadequacy as arbiters of dispute and governing authorities of thought. How often do we say: "Oh, you're right ? I see now that I had an undistributed middle term"? Knowledge and understanding, like the conduct of our lives, call for more sophistication than that ? or perhaps more courage.

Sintonen esittelee tyypin nimeltä Morello juttuja, joka tutki erityisesti tieteenalojen välistä yhteistyötä, joka itseäni tietysti innostaa kovasti. Makrotalousteorian mikrotaloudellisten pohjien etsiminen rupeaa olemaan vähän out, kun nykyisin voidaan etsiä jo mikrotaloudellisen käyttäytymisen neurologista pohjaakin! Esimerkiksi Särelä heitti minulle ihan hauskan artikkelin äskettäin ihmisten diskonttausfunktiosta (euro tänään on enemmän kuin euro huomenna, on enemmän kuin euro ensi kuussa..) joka esitti jo niin tarkkoja ja selkeitä esimerkkejä ihmisten päätöksenteosta, että niille löytyy neurologisia vastineita. Sintonen puolestaan esittää hieman vähemmän mielenkiintoisena esimerkkinä rationaalisen valinnan teorian ja peliteorian, joiden sovellutukset sopivat niin evoluutiobiologiaan kuin taloudelliseen käyttäytymiseenkin. Ja Morellon tutkimusten perusteella erityisesti kapeakatseisuudellaan ja monitieteisyyden puutteellaan ansioituivat... aivan oikein, humanistiset tieteet!

(Sain muuten postissa myös Wilsonin Konsilienssi-kirjan, joka pitänee lukea heti kesälomalla. Vaikutti kuitenkin selailun perusteella vähän odotettua tylsemmältä.)

Toimivatko markkinat?

Vapaan markkinatalouden kannatukseni lähtee pitkälle ideasta, jonka mukaan se on paras järjestelmä erilaisten tarpeiden yhteensovittamiseen. Kuinka uskottava tämä oletus on?

Useimmiten ihmiset viittaavat kollektiivisen päätöksenteon järkevyyteen markkinoiden sijaan nimenomaan vetoamalla siihen, kuinka markkinatalous ei oikeasti kykene sovittamaan ihmisten tarpeita yhteen. Ulkoishaitat ovat tietysti yleisimmin mainittu esimerkki, mutta ne ovat kuitenkin hyvin helppo internalisoida markkinamekanismiin useimmiten. Mielenkiintoisempi kysymys on, että jos markkinajärjestelmä todella ottaa huomioon kaikkien ihmisten halut ja tarpeet, kuinka hyvin se sitten lopulta sisäisesti käyttää tätä tietoa ja toimii?

Ensimmäisenä ja tärkeämpänä esimerkkinä "markkinoiden järjettömyydestä" ja sisäisistä ongelmista käyköön polkuriippuvuus, jonka mukaan markkinoilla tapaa syntyä etenkin teknologioiden yhteydessä kaikenlaisia umpisolmuja, joiden ratkomiseen tarvitaan julkisen vallan näkyvää kättä. Esimerkiksi Paul Krugman viittaa vielä uusimmassa mikrotaloustieteen kirjassaankiin QWERTY-näppäimistön yleisyyteen, vaikka kaikki "tietävät" näppäimistön olevan huomattavasti huonommin suunniteltu nk. DVORAK-näppäimistöön verrattuna. Kuitenkin Liebowitzin ja Margolisin puolikuuluisa artikkeli Fable of the keys (1990) kävi läpi molempien mallien historiaa ja tuli johtopääötksiin, jotka eivät (artikkelin kritiikki huomioitunakaan) tue juuri millään tapaa kollektiivisen päätöksenteon paremmuutta. Markkinat eivät siis suinkaan näyttäisi toimivan pelkän tuurin ja silkkojen yhteensattumien avulla.

Toisena ja lähes yhtä tärkeänä esimerkkinä esitetään, että markkinoiden hintajärjestelmä onkin tosiasiassa täysin arbitraarinen, eivätkä hinnat oikeastaan juuri koskaan ole lähellä tasapainoa tai edes lähellä niitä ihmisten haluja ja tarpeita.

Hyvänä kriteeriönä markkinamekanismin toimivuudelle voitaisiin tässä tapauksessa asettaa preferenssien yhdenmukaisuus ja konsistenttius. Onko todella täysin mieletöntä yrittää arvioida vaikkapa jonkun elämän hintaa hänen tekemiensä valintojen perusteella? Eli lasketaan vaarallisen työn aiheuttama riski ja palkkaan markkinoilla muodostuva vaarallisen työn lisä, ihmisten henkivakuutuksiin käyttämä raha, jne., ja katsotaan täsmäävätkö erilaisten valintojen kautta elämän hinnaksi muodostuvat euromäärät toisiaan.

Ja näin, ihmeellistä kyllä, tuntuisi käyvän. Mielenkiintoisena esimerkkinä vaikkapa aikaisemmin kirjoittamani munuaisten myyntihinta on tuntunut eri kulttuureissa ja eri aikana asettuvan lähes täsmälleen samalle tasolle. David Friedman kirjoittaa myös uudessa ilmaiseksi netistä luettavissa olevassa ja hyvässä oikeustaloustieteen perusteita käsittelevässä Law's order -kirjassaan nimenomaan siitä, kuinka tällaisetkin mukamas aineellisen hyvän kanssa yhteismitattomat asiat kuin oman elämän hinta kuitenkin paljastettujen preferenssien kautta tulevat esille, romantisoi humanisti kuinka paljon tahansa halusikaan.

Se, kuinka ihmisten täysin satunnaisilta ja välillä huolettomiltakin vaikuttavien valintojen lopputulokset voivat olla näin konsistentteja, on todella satumaista. Varmasti kukaan ei ala pyörittelemään erilaisia taulukoita poliisiin ammattiin menemisen riskeistä, ja laske sitten haluttua kompensaatiota ja vertaa sitä palkkoihin - toden totta, varmasti kellään ei ole edes riittävää tietoa tällaisista asioista!

Yhä se, kuinka tehokkaasti ihmiset kuitenkin käyttävät markkinoita muiden ihmisten preferenssien kuulemiseen ja omiensa ilmaisemiseen, viittaisi vahvasti siihen, että markkinataloudella on juurensa jo ihmisten kognitiivisessa perustassa. Eivät kaupoissa hinnat asetu tasapainoon suinkaan sen takia, että henkilö vertailisi eri maito/piimä-vaihtoehtojen marginaalisia kustannuksia keskenään, vaan ihan siihen, että tekee mieli just tota rasvatonta maitoa tai harmittaa kuinka kallista toi piimä on.

Tästä näkökulmasta se uusklassisen taloustieteen rationalismioletuskin näyttäytyy huomattavasti järkevämmästä näkökulmasta.

Martin Wolf: Why globalization works

Kaverilleni tilaama Martin Wolfin Why globalization works oli yllättävän hyvä ja fiksu, ja argumentaatio oli pintapuolisesti tarkasteltuna todella huolellista, ja taustatutkimus perinpohjaista. Toisin sanoen kirjasta näkee, että se on toimittajan kirjoittama - toisaalta "pelkkänä" toimittajana Wolf ei esim. ymmärrä Tobinin veron ongelmia ja valuuttakriisien syitä täysimittaisesti (minkä hän avoimesti myöntääkin, ja kyseinen osio on kohtalaisen lyhyt ja ytimekäs). Pidin kuitenkin kirjasta esimerkiksi paljon Norbergin vastaavaa enemmän, vaikken kerennytkään kuin selailla kohokohtia - pitänee pyytää kesälomalla tuo lainaan, jos vaikka kerkeäisin lukea sen kannesta kanteen.

Näytteenä toimikoon tämä taulukko globalisaatiosta ja tuloeroista (sorry suttuinen kuva, otettu käsivaralla):

Tapaoikeus vai säädösoikeus

Libertaarin lainsäädännön luominen ja kehittäminen käytännöllisenä
ongelmana tiivistyy useimmiten minarkisteilla tapa- ja säädösoikeuden
välille.

Hajautetun päätöksenteon ja paikallisen tiedon merkitystä painottava
libertaari yhteiskuntaihanne tuntuisi kallistuvan desentralisoidumman
tapaoikeuden kannalle. Tapaoikeus perustuu useimmiten
adversariaaliselle järjestelmälle, jossa riidan osapuolet ovat vain
ikään kuin tuoneet riitansa korkeamman auktoriteetin ratkaistavaksi.
Julkista tuomiovaltaa käyttävä taho voi tällöin ratkaista yksilöiden
riidan olemassaolevan lainsäädännön ja periaatteiden perusteella
erikoisemmissakin tapauksissa.

Skandinaavisen säädösoikeusmallin historia sekä nykykäyttökin
puolestaan liittyvät inkvisitoriaaliseen malliin, jossa lainsäädäntö
on ikään kuin annettu ylhäältä kansan toteltavaksi, ja oikeuteen
tuotavat tapaukset eivät ole kahden yksityishenkilön riitoja vaan
pikemminkin uhri vain kertoo todistajana, kuinka "sosiaalista
järjestystä" on rikottu. Etenkin Suomen lainsäädännön pikkutarkassa
käytäntöä ohjailevassa ja usein uhrinkin itsemääräämisoikeutta
tallaavassa tyylissä on selkeitä yhteiskuntasuunnittelun piirteitä.

Lisäksi Suomessakin säädetty lainsäädäntö laahaa uusilla
omistusoikeuksien osa-alueilla kuten sähköisissä oikeuksissa
huomattavasti tosielämän ongelmia jäljessä, samalla kun lainsäädäntö
useimmiten näyttäytyy pikemminkin julkisen keskustelun vahvimpien
eturyhmien puheenvuoroina kuin tasapuolisesti harkittuna
kompromissina. Oikeustaloustieteellisesti säädösoikeus ongelmineen
lähestyy siis sosialismia. Tämä kontrastoituu siihen, kuinka
tapaoikeus on Richard Posnerin kuuluisan esimerkin mukaan lähes aina
taloudellisesti tehokasta.

Yhä toisaalta tapaoikeudessa tulkinnanvaraisuus voi muodostua
uhaksikin libertaarille valtiolle. Usein viitataan Yhdysvaltain
liittovaltiota säädelleeseen tiukkaan perustuslakiin, joka käytännössä
murtui ja johti liittovaltion riistäytymiseen käsistä osavaltioiden
välisen verotusoikeuden tapaoikeudellisen ylitulkinnan takia.

Luultavasti hyvä kompromissi olisi tiukka ja yksiselitteinen
perustuslaki, tarkasti rajattu rikoslaki, ja näiden lisäksi joitakin
kustomaarisen lainsäädännön piirteitä yksityisoikeudessa.