maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Vihreät kannattavat lasten sukupuolielinten silpomista


Vihreiden näkemykset poikien ympärileikkauksen sallimisesta tai kieltämisestä ovat ristiriitaiset. Vihreän liiton etiikkapaneelissa lauantaina Vantaalla puolueväki ei ollut valmis samanlaiseen ehdottomaan ympärileikkauksen kieltämiseen kuin tyttöjen osalta.

Oikeusministeri Tuija Brax korosti, että tyttöjen ja poikien ympärileikkaukset ovat eri asioita. Siinä missä tyttöjen ympärileikkaus on pahoinpitelyä, poikien osalta asia on vaikeampi.

"Onko se hoidettavissa niin, ettei aiheuteta turhaa kipua", ministeri pohti.

Vihreitä lähellä oleva filosofi Juha Sihvola sanoi, että vihreiden ei ole syytä tukea Vapaa-ajattelijoiden liiton linjaa ehdottomasta kieltämisestä. Sihvola sanoi kieltäytyneensä allekirjoittamasta vapaa-ajattelijoiden adressia, jossa poikien ympärileikkaukset kiellettäisiin ehdottomasti.

Sihvola puolusti ympärileikkauksia muun muassa toimenpiteen traditiolla, vakaumuksen vapaudella ja terveydellisen haitan vähyydellä.

Suomen elokuvasäätiön puheenjohtaja Irina Krohn pohti sitä, aiheuttaako poikien ympärileikkaus seksuaalisen nautinnon vähenemistä. Jos näin on, se on Krohnin mukaan rinnastettavissa naisten ympärileikkaukseen.

Toisaalta poikien operaatio voi olla hygienian kannalta puolustettavissa, koska se voi vähentää sukupuolitauteja. Krohn ei osannut ottaa lopullista kantaa asiaan.

Juristi Husein Muhammed toivoi asiasta selkeää lainsäädäntöä. Hänen mukaansa nykytilanne aiheuttaa epävarmuutta siitä, saako operaatiota tehdä vai tuleeko syyte pahoinpitelystä.

Tyttöjen ympärileikkaus on rikoslain mukaan pahoinpitelyä, mutta Korkeimman oikeuden mukaan päätöksen mukaan poikien vastaava toimenpide ei ole pahoinpitelyä. Braxin mukaan hallitus ei ole muuttamassa lainsäädäntöä.



Vihreät ovat mielipuolia, idiootteja, lastenraiskaajia, hulluja, perverssejä, sairaita, dhimmejä, paskansyöjiä, orjia.

Oikeusministeri Tuija Brax korosti, että tyttöjen ja poikien ympärileikkaukset ovat eri asioita.


Miten niin? Sukupuolielinten silpominen on sukupuolinten silpomista.

Hei Tuija Brax: SUKUPUOLIELINTEN SILPOMINEN ON SUKUPUOLIELINTEN SILPOMISTA. Lue tämä uudestaan ja uudestaan, kunnes tajuat.

"Onko se hoidettavissa niin, ettei aiheuteta turhaa kipua", ministeri pohti.
Kyseessä on elinikäisen ruuminvamman aiheuttava ja psykiatrisia, neurokemiallisia aivovaurioita aiheuttava, lääketieteellisesti perusteeton, lääketieteen etiikan vastainen, terveen ruumiinosan laiton amputointi.

Leikkauksen aiheuttama suunnattoman suuri fyysinen kipu ja sen seurauksena aivoihin jäävä pysyvä neurokemiallinen muistijälki (aivojen stressihormonien määrän aivan poikkeukselliselle, täysin epänormaalin korkealle tasolle kohoamisen vuoksi) ovat nimenomaan turhaa kipua ja haittaa, koska koko leikkaus on täysin turha.

Turhan leikkauksen aiheuttama kipu on turhaa kipua. Oikeusministerinä on idiootti nimeltä Tuija Brax, joka ei tajua näin yksinkertaista asiaa.

Suomen hallitus ja eduskunta ovat täynnä idiootteja, jotka eivät tajua mistään mitään.

Vihreitä lähellä oleva filosofi Juha Sihvola sanoi, että vihreiden ei ole syytä tukea Vapaa-ajattelijoiden liiton linjaa ehdottomasta kieltämisestä. Sihvola sanoi kieltäytyneensä allekirjoittamasta vapaa-ajattelijoiden adressia, jossa poikien ympärileikkaukset kiellettäisiin ehdottomasti.

Sihvola siis kannattaa lasten sukupuolielinten silpomista.

Sihvola puolusti ympärileikkauksia muun muassa toimenpiteen traditiolla, vakaumuksen vapaudella ja terveydellisen haitan vähyydellä.

Sihvola on siis orwellilainen valehtelija.

"Traditio" ei ole mikään perustelu. Pakkoavioliitot ovat traditio islamilaisissa maissa. Tämä ei ole mikään perustelu pakkoavioliitoille.

"Vakaumuksenvapaus" ei ole mikään perustelu lasten sukupuolielinten silpomiselle. Vanhempien mielisairaus, taikauskoinen, perverssi "vakaumus", että lapsen sukupuolielimistä on leikattava paloja irti veitsellä, ei ole mikään perustelu moiselle sairaalle väkivaltarikokselle.

"Terveydellisen haitan vähyys" ei ole mikään perustelu ko. väkivaltarikokselle. Raiskaus aiheuttaa vähäisemmän "haitan" kuin murha, mutta tämä ei ole perustelu raiskauksen laillistamiselle.

Raiskaus aiheuttaa vähemmän fyysistä haittaa kuin ympärileikkaus. Juha Sihvola haluaa laillistaa ympärileikkauksen "terveydellisen haitan vähäisyyden" perusteella. Juha Sihvolan logiikalla raiskaukset pitäisi siis laillistaa, koska raiskauksen haitta on vielä "vähäisempi" kuin ympärileikkauksen.

Suomen elokuvasäätiön puheenjohtaja Irina Krohn pohti sitä, aiheuttaako poikien ympärileikkaus seksuaalisen nautinnon vähenemistä. Jos näin on, se on Krohnin mukaan rinnastettavissa naisten ympärileikkaukseen.

Krohn näyttää siis olevan ainoa vihreä, joka tajuaa asian.

Tosin häneltäkin puuttuu tietoa ympärileikkauksesta. Ihmettelen, miten kukaan aikuinen ihminen voi olla tietämätön tällaisesta yksinkertaisesta asiasta.

Väännetäänpä rautalangasta:

Esinahka suojaa peniksen kärkiosaa eli terskaa samalla tavalla kuin silmäluomi suojaa silmää. On itsestäänselvää, että silmäluomen amputointi johtaisi silmän kuivumiseen ja invalidisoitumiseen. Vastaavasti on itsestäänselvää, että esinahan amputointi johtaa peniksen kärkiosan eli terskan invalidisoitumiseen.

Normaalin, terveen peniksen terska on esinahan peitossa kaikkina muina aikoina kuin virtsaamisen, yhdynnän tai masturboinnin aikana. Esinahan suojaama terska on pehmeä, kostea ja herkkä. Esinahan poistaminen vaikuttaa terskaan samalla tavalla kuin silmäluomen poistaminen vaikuttaa silmään. Silmä kuivuu, jos siinä ei ole silmäluomea. Vastaavasti esinahan poistamisen jälkeen terska kuivuu ja menettää pehmeytensä ja tuntoherkkyytensä.

Esinahan poistaminen tuhoaa n. 95% terskan hermopäätteistä. Tämä aiheuttaa merkittäviä erektiohäiriöitä, monilla miehillä jopa täydellistä impotenssia. Esinahan poistamisen aiheuttama terskan tuntoherkkyyden väheneminen aiheuttaa poikkeuksetta ejakulaatiovaikeuksia, mikä puolestaa vähentää miehen yhdyntä- ja masturbointihalukkuutta. Vähentyneen yhdyntä- ja masturbointitiheyden vuoksi ympärileikatuilla miehillä on paljon korkeampi kivessyöpä- ja eturauhassyöpäriski kuin normaaleilla miehillä.

Tämän pitäisi olla itsestäänselvää jokaiselle aikuiselle ihmiselle.

Valitettavasti tämä ei näytä olevan entiselle kansanedustajalle Irina Krohnille (vihr).

Lisäksi Krohn kannattaa sairasta ajatusta, että vastasyntyneet poikavauvat tai muut pikkupojat ympärileikattaisiin aikuisten miesten sukupuolitautien tartuntariskin vähentämiseksi:

Toisaalta poikien operaatio voi olla hygienian kannalta puolustettavissa, koska se voi vähentää sukupuolitauteja. Krohn ei osannut ottaa lopullista kantaa asiaan.
Tämä on aivan sairasta ajattelua.

Sukupuolitautiriskejä vähennetään a) käyttämällä kondomia ja b) välttämällä yhden yön suhteita ja c) välttämällä anaaliseksiä.

Niitä EI vähennetä silpomalla pikkupoikien sukupuolielimiä.

Rautalankaa:

Experimental evidence was needed to establish a causal relationship between lack of circumcision and HIV, so three randomized controlled trials were commissioned as a means to reduce the effect of any confounding factors.[147] Trials took place in South Africa,[148] Kenya[149] and Uganda.[150] All three trials were stopped early by their monitoring boards on ethical grounds, because those in the circumcised group had a lower rate of HIV contraction than the control group.[149] The results showed that circumcision reduced vaginal-to-penile transmission of HIV by 60%, 53%, and 51%, respectively.[151] A meta-analysis of the African randomised controlled trials found that the risk in circumcised males was 0.44 times that in uncircumcised males, and that 72 circumcisions would need to be performed to prevent one HIV infection. The authors also stated that using circumcision as a means to reduce HIV infection would, on a national level, require consistently safe sexual practices to maintain the protective benefit.[152]

As a result of these findings, the WHO and the Joint United Nations Programme on HIV/AIDS (UNAIDS) stated that male circumcision is an efficacious intervention for HIV prevention but should be carried out by well trained medical professionals and under conditions of informed consent.[8][13][153] Both the WHO and CDC indicate that circumcision may not reduce HIV transmission from men to women, and that data is lacking for the transmission rate of men who engage in anal sex with a female partner.[13][14] The joint WHO/UNAIDS recommendation also notes that circumcision only provides partial protection from HIV and should never replace known methods of HIV prevention.[153]

Circumcision has been judged to be a cost-effective method to reduce the spread of HIV in a population,[8] though not necessarily more cost-effective than condoms.[8][154] Some have challenged the validity of the African randomized controlled trials, prompting a number of researchers to question the effectiveness of circumcision as an HIV prevention strategy.[155][156]

In addition to the studies which provided information about female-to-male transmission, some studies have addressed other transmission routes. A randomised controlled trial in Uganda found that male circumcision did not reduce male to female transmission of HIV. The authors could not rule out the possibility of higher risk of transmission from men who did not wait for the wound to fully heal before engaging in intercourse.[157] A meta-analysis of data from fifteen observational studies of men who have sex with men found "insufficient evidence that male circumcision protects against HIV infection or other STIs."[158]


Jotkut idiootit eivät myöskään osaa lukea, joten eivät ymmärrä törkeän pahoinpitelyn olevan rikos:

Juristi Husein Muhammed toivoi asiasta selkeää lainsäädäntöä. Hänen mukaansa nykytilanne aiheuttaa epävarmuutta siitä, saako operaatiota tehdä vai tuleeko syyte pahoinpitelystä.

Tyttöjen ympärileikkaus on rikoslain mukaan pahoinpitelyä, mutta Korkeimman oikeuden mukaan päätöksen mukaan poikien vastaava toimenpide ei ole pahoinpitelyä. Braxin mukaan hallitus ei ole muuttamassa lainsäädäntöä.


"Juristi" Husein Muhammed ja KKO eivät siis osaa lukea, mitä lakikirjassa sanotaan.

Lasten puukottaminen on tietysti laitonta, koska se täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkit.

Lakihan ei erikseen kiellä tyttöjen sukupuolielinten silpomista eikä salli poikien sukupuolielinten silpomista. Tässä siis HS levittää väärää tietoa antaessaan lukijalle sellaisen käsityksen, että tyttöjen sukupuolielinten silpominen on kielletty ja poikien sukupuolielinten silpominen sallittu.

Mitään tällaisia pykäliä ei tietenkään Suomen laista löydy. HS siis levittää täysin väärää tietoa.

Lasten puukottaminen täyttää törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Laki ei millään tavalla sano, että vain tyttöjen puukottaminen on kielletty ja poikien puukottaminen sallittu. HS väittää päinvastaista. HS siis valehtelee siitä, millainen laki Suomessa on voimassa.

Mielipuolet väittävät suomalaisessa mediassa jatkuvasti, että poikien ympärileikkaus on muka aivan eri asia kuin tyttöjen ympärileikkaus. Tämähän on tietysti aivan silkka valhe. Lasten sukupuolielimien irtileikkaaminen on aivan yhtä sairasta ja rikollista täysin riippumatta siitä, onko lapsi tyttö vai poika. Vain mielipuolet väittävät päinvastaista.


Ei kommentteja: