Myyttejä Suomesta

Washington Post: Finland Diary

To introduce Finland, I've conducted an e-mail interview with Pekka Himanen, 31, a young philosopher who has become quite famous in Finland, and quite well known in the U.S. for his work at Stanford and the University of California.

...

Q. The World Economic Forum has ranked Finland's as the most competitive economy in the world. Finnish education probably is the best anywhere, judged by results of comparative tests given to students in many countries. You Finns have more cell phones per capita than any other people on Earth.You are making extensive use of the Internet, and are among the most computer-literate nations. Nokia and Linux are both Finnish inventions. You have a wonderful system of musical education that has produced an inordinate number of world-class musicians, singers and conductors in the classical field, as well as an impressive crop of jazz and rock performers.
So what's going on in Finland? Why are you doing so well--especially given the fact that just 50 years ago, you were a poor and quite backward nation?

Tämä hokema "Suomi oli takapajula vielä 50 vuotta sitten" on ikivanha meemi. Jostain syystä se oli samat "50 vuotta sitten" jo silloin, kun tätä meemiä ruvettiin hokemaan, yli 50 vuotta sitten. Vuosien määrää ei ole päivitetty, koska kyseinen hokema ei perustu mihinkään objektiiviseen kiinnekohtaan Suomen historiassa. Voisin mainita tässä yhteydessä mm. sellaisen triviatiedon, että Suomessa käytettiin jo 1800-luvulla puhelimia ja sähköä enemmän kuin useimmissa Euroopan maissa.

A. The three things that people should know about the modern Finland are Nokia, Linux, and HIM.

Miksi vitussa?

They sum up the Finnish change. Nokia mobile phones are part of the conscious policy of investing in innovation. Finland invests more as a percentage of GDP to research and development than the United States.

R&D-ihmiset ja suuryritysten osakkeenomistajat sekä innovaatioista ensimmäisinä hyötyvät, kalliin uuden teknologian ensimmäiset käyttäjät ovat keskimääräistä hyvätuloisempia, joten valtion tukiaiset suuryritysten tuotekehitysinvestointeihin ovat tulonsiirto köyhiltä rikkaille. Himasen mielestä tämä on hyvä juttu.

But Linux tells an important difference: The Finnish idea is to be inclusive so that development benefits all and not only few.

Harvinaisen typerää propagandaretoriikkaa. Linux ei ole mikään edustava otos Suomen talouselämästä tai yhteiskunnasta eivätkä suomalaiset yritykset ole sen altruistisempia tai kollektivistisempia kuin ulkomaalaisetkaan.

Linux is a free operating system that anyone can use. It's very close to the idea behind our welfare state: free and high-quality education available for everyone so that everyone has equal opportunities in life.

Tuo on jo suorastaan sanakirjamääritelmä käsitteelle "hyvin kaukaa haettu esimerkki". Linuxilla ei ole mitään tekemistä hyvinvointivaltion kanssa. Tuollaisia huuhaavertauksia keksivälle Himaselle on maksettu veronmaksajien rahoista palkkiota kamapäisten visioiden keksimisestä nimellä Välittävä, kannustava ja luova Suomi. Katsaus tietoyhteiskuntamme syviin haasteisiin.

HIM is a story about our cultural identity. People should listen to their "Funeral of Hearts" to get a sense of Finnish identity. We have a history of suffering through winters and you can hear both melancholy in their music as well as special Finnish energy.

Tämä taas oli sanakirjamääritelmä käsitteelle "klishee".

Q. The rich countries of "old Europe" and North America have chronic problems with their educational systems, but Finland's seems to be working beautifully. Why is Finland so good at educating its young people?

Ikään kuin Suomessa todella olisi parempi koulutusjärjestelmä kuin muissa Euroopan maissa. Joku yksi Pisa-tutkimus ei kerro mitään. Se on yksi huuhaatutkimus muiden joukossa. Ranskassa lukiolaiset kirjoittavat rutiinilla esseitä Voltairesta, Moliérestä, Montaignesta jne.

A. In Finland, the link between the quality of education and poverty was realized quite early. In the late 19th century Finland was a very poor country with very little education. And it was poor precisely because of the lack of education. The development of Finland has come through investing in the education system.

Ihan täyttä roskaa. Suomi teollistui 1800-luvulla globalisaation ansiosta (kuuluisa klassisen liberalismin aikaansaama vapaakauppa ja siitä seurannut maailmankaupan paisuminen; viennin osuus Suomen bkt:stä oli jo 1800-luvulla 20-30 prosenttia) ja maan sisäisen liberalisoinnin ansiosta (mm. elinkeinovapaus, säätyjaon lieventyminen, porvariston aseman parantuminen, aatelin ja papiston saamien verotulojen väheneminen jne.).

Tähän 1800-luvun valtavaan teollistumis-, modernisoitumis- ja vaurastumisaaltoon verrattuna koulutuksen lisääntyminen oli pisara meressä.

Q. And a related question: Linus Torvalds now lives and works in the U.S. You yourself spent a couple of years in California in your 20s, in Berkeley. Why is America so attractive to talented young Finns like you and Torvalds? Do we have something Finland lacks?

Joo: vapaammat markkinat, matalammat verot.

Tosin ero ei ole niin suuri kuin tyhmempi voisi luulla stereotypioiden perusteella.

USA:n julkisen sektorin menot ovat n. 35 % bkt:sta eli n. 20 kertaa niin paljon kuin ns. yövartijavaltion menot olisivat. USA:ssa julkinen sektori ja kokonaisveroaste ovat yhtä suuria kuin Suomessa 1970-luvulla. USA:ssa verovaroista maksetut koulutusmäärärahat, terveydenhoitomäärärahat ja eläkkeet ovat suurempia per henki kuin Suomessa.

A. Of course. Finland doesn't have the same kind of multicultural space where people from very different backgrounds can interact. And multiculturalism is also important for creativity, as one can see in Silicon Valley.

Ihan täyttä roskaa. Piilaakson toiminnan kannalta on täysin yhdentekevää, ovatko ohjelmoijat ym. nörtit suomalaisia, amerikkalaisia, kiinalaisia vai intialaisia. Suomessa "monikulttuurisuus" tarkoittaa Asematunnelissa aamusta iltaan norkoilevia somalilaumoja. Tällaisten "moniosaajien" tuominen Suomeen veronmaksajien rahoilla vaikuttaa yksinomaan negatiivisesti Suomen talouselämään, yhteiskuntaan ja kulttuuriin.

Finns wouldn't consider it fare if, as in the U.S., the CEO earned 350 times more than the factory worker.

Jos tehdastyöläinen saa palkkaa 20.000 euroa vuodessa, se kerrottuna 350:llä on 7 miljoonaa euroa vuodessa. Kyllä Suomessa on muutamia suuryritysten johtajia, jotka tienaavat tuota enemmän. On irrelevanttia, pitävätkö jotkut vasemmistolaiset tuota epäreiluna.

Q. American society is divided on a number of contentious issues. Can you tell us briefly what the situation is in Finland in regard to:

* Abortion?

A. The Finnish view is that women have a right to decide on their bodies. There's no controversy on abortion.

Himanen ei tiedä, mistä puhuu.

Todellisuudessa Suomessa aborttilainsäädäntö on paljon tiukempi kuin Yhdysvalloissa ja silti Suomessa on kristillisiä abortinvastustajia (Päivi Räsänen, Mika Ebeling, kaikki helluntailaiset jne.).

* Prayer in schools, and the separation of church and state generally? Does religion play any role in public life?

A. No prayer in school. Finnish politicians don't refer to religion. You would never hear a Finnish politician say "God bless Finland." Finns want these things to be separated.

Roskaa. Himanen ei todellakaan tiedä, mistä puhuu. Himanen ei ilmeisesti koskaan lue lehtiä eikä ole koskaan käynyt koulua Suomessa.

Kommenttiosastosta:

Firstly, on prayer in schools: there is in fact quite alot of prayer
in schools, though I understand that this is becoming less so as
younger generations of teachers start work. There is mandatory
religious education in schools and often days are started with prayer
or religious singing. Whether or not children participate is decided by
the parents though participation is automatic and if children's
parents do not wish for children to participate they must take part in
special classes emphasising philosphy and different world views.

Participation in these classes is higher in the large cities and
propably zero due to peer pressure in rural areas. My friend is a
history teacher at a local highschool near Turku and he teaches a
class of four to five students these classes.

Himasen haastattelusta taas:

*The teaching of evolution or creationism in the schools?

A. All schools teach the evolution theory, the Christian theory of creation is naturally also taught but not as an alternative to science but rather as an allegorical story.

Roskaa. Monet suomalaiset uskonnonopettajat esittävät luomiskertomuksen kirjaimellisena totena ja esittävät kreationistisia argumentteja evoluutioteoriaa vastaan.

* Gun control? Can citizens own rifles? Pistols?

A. We don't think that owning a gun is a constitutional right or that it would have something to do with individual's freedom. The Finnish thinking is that the number of guns is linked to having a more violent society. But you can own guns on certain conditions, for example, for hunting, which is quite popular in the countryside.

Roskaa. Himanen ei todellakaan tiedä, mistä puhuu. Todellisuudessa Suomessa on kotitalouksien omistamia ampuma-aseita kolmanneksi eniten per capita koko maailmassa. Euroopassa olemme ykkössijalla. Maailmantilastoissa edellämme on vain USA ja Jemen. Suomessa kotitalouksien omistamia ampuma-aseita on 2 miljoonaa eli 40 asetta per 100 asukasta.

Toisin kuin Himanen väittää, kotitalouksien omistamien aseiden suuri määrä
ei ole johtanut suureen aseelliseen väkivaltaan kaupunkien kaduilla.

Suomessa on laillista ostaa mm. rynnäkkökivääreitä (tietyn ehdoin), jotka olivat USA:ssa kiellettyjä Assault Weapons Ban-nimisen lain aikana.

Suomessa usein levitetty käsitys amerikkalaisten asehulluudesta on hieman turhan mustavalkoinen. Mm. presidenttiehdokas John Kerry vastusti sellaisten aseiden laillistamista, jotka Suomessa ovat laillisia.

Kommenttiosastosta:

Himanen was partly wrong with his description of finnish gun politics.

Himanen said "The Finnish thinking is that the number of guns is linked to having a more violent society". This is simply not the case. There are over two million licensed firearms and an estimated quarter-million unlicensed firearms in Finland. Ownership of fully-automatic weapons is not prohibited, but shooting with them is regulated, and there are estimated to be roughly 30,000(?) full-automatic weapons in private ownership. With a population of around 5 million, this gives Finland a per-capita ownership rate of full-automatic weapons nearly ten times that of the United States.

One reason for the high amount of gun owners are the military reservist's who have bought for themselves pistols, target rifles, shotguns and semi automatic assault rifles for practice shooting. This has been passively supported by the government, as it gives to the reservists possibility to practice shooting with military style weapons without requiring government spending.

However buying a gun for self defence is not possible in Finland. Other interesting fact is that sound suppressors, a firearm accessory strictly regulated in many other jurisdictions, are also widely available in Finland.

Posted by: Hannes Vauhkonen | May 25, 2005 01:38 AM

Työttömyydestä, verotuksesta ja työmarkkinasääntelyn dynamiikasta

Sampo ja Mikko Ellilä kommentoivat molemmat kirjoitustani työttömyydestä.

Ensinnäkin, kuten Mikko ja Sampo molemmat huomauttivat, esimerkkilukuni verokiilan kohdassa oli turha, koska minimipalkka koskee "bruttopalkkaa" ja verokiila asettuu sen molemmille puolille. Osa verokiilasta, tuloverot ja tietyt sairausvakuutusmaksut, jäävät työntekijän itsensä maksettaviksi. Henkilön sivukulut ovat puolestaan niitä maksuja, joita työnantajalle koituu jokaisesta työntekijästä vielä sen nimellisen bruttopalkan päällekin. Nämä ovat taas niitä euroja, joita työntekijän täytyy tuottaa yritykseen, jotta hänen työpaikkansa on kannattava.

Sen sijaan työntekijän osuuteen palkasta kohdistuvat verot ja maksut eivät työnantajaa hetkauta (paitsi siinä vaiheessa, kun työnantajaa kiinnostaa, ketä hän onnistuu houkuttelemaan töihin - ja yksittäiset ihmiset tietenkin miettivät vain käteen jäävää rahamäärää).

Joka tapauksessa summittainen 2000 euron summa on siis liian iso, koska sivukuluja ei 950 euron minimipalkkojen päälle tule pakollisista julkismaksuista kuin alle 1500 euroon asti. Todelliset kulut kuitenkin nousevat helposti sinne päälle 3000 euron siinä laskelman seuraavassa vaiheessa.

Sampo kiinnittää myös aiheellisesti huomiota puheisiini työntekijän rajaverosta, eli siitä määrästä veroa, jonka työntekijä joutuu maksamaan, jos hän kasvattaa tekemänsä työn määrää. Eli jos työntekijä päättää tehdä 5 minuuttia ylitöitä ja tienaa 10 euroa, josta verotetaankin jo 50%, silloin hänen rajaveronsa on puolet. Kuitenkin hän saattaa tienata jo1200 euroa, josta ei veroteta keskimäärin kuin 30%.

Lähinnä käytin rajaveroa esimerkkinä, koska pienituloisen, 1200 euroa kuukaudessa tienaavan rajaveron kasvaminen puoleen on esimerkkinä verojärjestelmän ankaruudesta oikein hyvä ja helposti muistettava.

Kuitenkin tällaisissa tapauksissa kokonaisverotus on tärkeämpää, koska rajavero on vain indikaattori siitä suunnasta, johon yksittäiset työntekijät tekevät päätöksiä: "tekisinkö vähän ylitöitä, vai pyytäisinkö pomolta kenties palkattoman vapaapäivän". Ikävä kyllä laiskana pamfletistina en jaksanut kaivaa mitään asiaan liittyviä lukuja.

Kuten Sampo myöskin osuvasti huomauttaa, verotuksen aiheuttama tulovaikutus pienituloisilla saattaa olla jopa työtä lisäävä.

Jos siis mietitään veropolitiikan aikasaannoksia työn määrälle, järkevintä veropolitiikkaa olisi ankaran regressiivinen vero - siis veroprosentti, joka laskee sitä myötä kuin tulot nousevat!

Näistä puhutaan parhaillaan myös kokoomusnuorten foorumilla.

Koska libertaarien ja klassisten liberaalien ihanteena on kevyt ja kansalaisten jokapäiväiseen elämään mahdollisimman vähän puuttuva valtio (niiden osalta jotka valtiota kannattavat), ei kerättävien verojen määräkään huimaa päätä. Niinpä suurin osa kannattaa juurikin ankaran regressiivistä veroa, tai kenties jopa henkiveroa, eli kuukausittaista, tuloista riippumatta saman suuruista "jäsenmaksua" valtion ylläpitämiseksi.

Omasta mielestäni fiksuin ratkaisu voisi olla esimerkiksi kevyt 5% tulovero, jota kerätään tuloista aina 3000 euroon asti. Tämän jälkeen tulot ovat verovapaita.

Miksi tulojen kasvun yli 3000 euron jälkeen ei pitäisi lisätä veron määrää? Koska tässä tapauksessa tulovaikutus kääntyy jo takaisinpäin. 10 000 euron kuukausipalkkaa tienaava Nokian puhelinsuunnittelija saattaa miettiä, josko nyt tekisikin yhden lauantain työtä vielä lisää. Jos lauantain tuotoista hän ei tosiaan saa kuin alle kolmasosan itselleen, hän tuskin tekee töitä.

Tässä pian huomataan niinkutsutun Lafferin käyrän mukaisesti, että itseasiassa jopa kerätyn verotulon määrä olisi suurempi julkiselle vallalle, jos se verottaisi rikkaita hellemmin.

Ennen kaikkea näiltä ihmisiltä jää tuottavaa työtä tekemättä verotuksen takia, ja se on todella ikävää. Näiden ihmisten työn tekemättä jääminen on erityisen ikävää, koska he tekevät niin hiton tärkeää työtä - siitähän se korkea palkkakin viestii.

Miksi minimipalkat ovat niin korkeita kuin ovat?

Lopuksi Sampo kiinnittää vielä huomiota mielenkiintoiseen asiaan. Naiivimpi työmarkkina-analyysi kehottaisi alentamaan työn sivukuluja, koska sehän pienentää sitä työntekijän tuottavuusvaatimusta. Kaikkien työnantajamaksujen poistaminen esimerkiksi voisi vähentää tuottavuusvaatimusta 3000 eurosta 2000 euroon, joka merkitsisi jo hirveän määrän ihmisiä työllistymistä.

Minimipalkkojen tarkka määrä on kuitenkin poliittisen prosessin tulos. Se tarkoittaa vahvasti sitä, että minimipalkat eivät ole hihasta revittyjä, mutta toisaalta sitä, etteivät ne perustu mihinkään oikeudenmukaisuutta tai järkevää elintasoa koskevaan kriteeriin, vaan ovat puhtaasti hyötyvien tahojen sanelemia.

Kuka minimipalkoista ja kiristyvistä työehdoista sitten hyötyy? Työehtosopimuksethan ovat ay-liikkeen aikaansaamia, joten hyötyjinä ovat ay-liikkeessä sisäpiiriin päässeet työntekijät, jotka saavat pumpattua omia palkkojaan ja työehtojaan paremmiksi, haittojen kaatuessa työttömien ja heikompiasemaisten niskaan. Jo työllistynyt ja vakituisen työpaikan saanut hyötyy siitä, että samasta työpaikasta kilvoittelee harvempi.

Aivan yhtälailla kuin tavalliset yritykset pyrkivät monopoliasemaan ja estämään kilpailevien yritysten pääsyn markkinoille, ay-liikkeessä valtaa käyttävät sisäpiirityöntekijät pyrkivät turvaamaan oman asemansa.

Tällaista dynamiikkaa tutkitaan insider/outside -teoriassa. Suosittelen lukemaan esimerkiksi Australian työttömyyttä selittävään esseeseen, joka hyödyntää sisäpiirin työntekijöiden ja vaikutusvallattomien työttömien välistä dynamiikkaa.

Yhä, teoria ei vaadi, että ay-liikkeen sisäpiiriläiset ovat verenhimoisia ja hirveitä egoisteja, vaan yksinkertaisesti sen järkevän oletuksen, etteivät he kykene näkemään tai ymmärtämään kaikkia sääntelyn seurauksia.

He yksinkertaisesti toteavat, että "kapitalisteilla nyt vain on paljon mistä ottaa", eivätkä tule ajatelleeksi, että kaikki yrityksen kassavirta tulee asiakkailta eli tuotteiden hinnoista.

Lisää työttömyydestä

Toni kirjoitteli pari päivää sitten työttömyydestä. Ajattelin lisätä keskusteluun pari sanaa.

Ensinkin, Mikko Ellilän kommentti verokiilasta oli aiheellinen. Kuten Tonin kirjoituksesta käy ilmi, perussyy työttömyyteen on matalapalkkatyön hintasääntely, joka estää palkkaamasta alhaisen tuottavuuden työntekijöitä. Kuten kaikkialla, hintasääntely saa tässäkin aikaan sen, että myytävän asian kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Kun sääntely asettaa minimin joka on niin korkea, että sillä on ylipäänsä markkinoiden toiminnan kannalta jotakin väliä, tuloksena on ylitarjontaa. Työtä vaihdettaessa ylitarjontaa kutsutaan työttömyydeksi. Verojen rooli on lähinnä se, että ne kertauttavat minimipalkkaa ja nostavat siksi sitä minimituottavuutta jolla työntekijä voidaan palkata.

Yleensä verokohtaantoa käsiteltäessä näytetään, että se ei hyvin toimivilla markkinoilla riipu siitä kumpi kaupan osapuoli maksun näennäisesti maksaa. Teoreema perustuu sille, että maksoi veron kumpi tahansa, bruttopalkka asettuu tasolle jolla reaalinen verokohtaanto riippuu puhtaasti markkinoiden kysyntä- ja tarjontaelastisuuksista. Mutta tällaisessa analyysissa nimenomaan oletetaan, että bruttopalkka voi kellua mihin arvoon hyvänsä. Nykyisen minimipalkkalaskun läsnäollessa näin ei ole, koska minimipalkka on nimenomaan alaraja bruttopalkalle. Koska bruttopalkka on määritelmän mukaan se palkka, jonka työnantaja maksaa työntekijälle jälkeen työnantajapuolen erilaisten maksujen mutta ennen työntekijäpuolen vastaavia, ne verot jotka kerätään työnantajapuolelta kasvattavat minimipalkan ja sen maksamiseen vaadittavan todellisen rahamäärän välistä kiilaa, kun taas työntekijältä perittävät verot vain laskevat sellaisten työntekijöiden nettopalkkaa joiden bruttopalkka on jo minimissä. (Unohdetaan se teoreettinen mahdollisuus, että kohoava tulovero voi nostaa tasapainobruttopalkan minimipalkan yläpuolelle ja johtaa työllistymiseen. Sillä on väliä lähinnä silloin, kun työnantajapuolen sivukulut vähenevät ja työntekijäpuolen lisääntyvät vastaavasti.)

Niinpä työnantajapuolen maksujen vähentäminen todella on tärkeämpi osa työttömyyden kohentamista niin kauan kuin perimmäisen syyn, minimipalkan, laskuperuste on mitä se on.

Kun keskustelin tästä Mikko Särelän kanssa, hän toi esille hienovaraisemman pointin. Yllä minimipalkka oletettiin eksogeeniseksi, annetuksi tekijäksi. Mutta entä jos työnnämmekin sen sisään työmarkkinoille, eli analysoimme sitä endogeenisena, poliittisten markkinoiden rakenteesta lähtevänä tekijänä? Tällöin on syytä olettaa, että sivukulujen siirtäminen (joka on edelleen annettu tekijä) auttaisi vain kertaluontoisesti. Jos nimittäin kulut siirrettäisiin työnantajalta työntekijän maksettavaksi, bruttopalkat kyllä kohoaisivat ja tämä tekisi joidenkuiden työllistämisestä kannattavaa, mutta se vaikuttaisi mitenkään työmarkkinajärjestöjen poliittiseen valtaan tai työehtosopimusten syntymekanismiin. Reaalinen minimipalkka alentuisi kun nimellinen minimipalkka ei enää kertautuisi laskuissa samalla tavalla, ja siksi työllisyyskin kohentuisi, mutta ne mekanismit jotka johtivat alunperinkin minimipalkan tiettyyn tasoon eivät muuttuisi. Samat tekijät veisivät reaalista minimipalkkaa kohti sen entistä arvoa, eli kohottaisivat vähitellen nimellisminimiä. Näin kävisi tietysti hitaasti kun muistamme lain ja työehtosopimusten muuttamiseen liittyvän kitkan, hitauden ja bilateraalisen monopolineuvottelun tuottamat sopimuskulut, mutta pitkällä aikavälillä lopputulos olisi kuitenkin sama. Perusongelma on siis vielä syvemmällä kuin minimipalkassa, eli sen syntymekanismissa.

Tämän takia pitkällä aikavälillä on mielekästä puhua työmarkkinajärjestöjen vallan vähentämisestä ja muista lainsäädännöllisistä muutoksista, ei vain minimipalkasta tai verotuksen tarkasta asteesta. Ongelma kun ei ole vain määrällinen, vaan laadullinen.

Toinen asia joka Tonin kirjoituksessa kiinnitti huomiotani oli se miten veroissa keskityttiin rajaveroasteeseen. Tällä on tietysti osansa työllisyyteenkin, mutta nähdäkseni kokonaisverokiila on olennaisempi.

Taloustiede keskittyy yleensä rajasuureisiin, mutta ennen kuin niitä käytetään, pitäisi ensin miettiä mitä ilmiötä yritetään kuvata. Rajasuureet eivät ole annettu lähtökohta, vaan niitä käytetään syvemmästä syystä. Taloustiede olettaa ihmisten optimoivan valintojaan, ja kun optimointiongelma -- mikä se onkaan -- on tarpeeksi säännöllinen, optimia kohti päästään kun kuljetaan nopeimmin kasvavan rajahyödyn suuntaan. (Matemaatikot puhuvat menetelmästä Lagrangen kertoimien nimellä.) Siksi rajasuureet ovat olennaisia nimenomaan silloin, kun puhutaan taipumuksista, kannustimista ja tasapainoista riittävän säännöllisissä valintatilanteissa.

Taloustieteeseen kuuluu kuitenkin toisenkinlaisia analyysitapoja. Näistä lukuisimpia ovat erilaiset ns. kulmaratkaisut ja kvalitatiivisen analyysin muodot. Ne ottavat kantaa ongelmiin, jotka eivät ole tarpeeksi säännöllisiä Lagrange-optimoinnille. Hyvä ja tähänkin liittyvä esimerkki löytyy yrityksen teoriasta. Me voimme analysoida yrityksen toimintaa hyvin pitkälle siistinä optimointiongelmana ja käyttää työkaluina erilaisia kulu- ja osittaiskysyntäkäyristä johdettuja rajasuureita. Näin saadaan ainakin käsitteellisellä tasolla selitettyä mikä on yrityksen kannattavin toimintapiste tietyissä oloissa, ja selitettyä näin yrityksen toimintaa kun reunaehdot elävät. Mutta tämän lisäksi pelissä on myös rajoitteita, joihin raja-analyysi ei pure. Tärkein tällainen rajoite on kannattavuusraja, joka sanoo, että yrityksen on pakko pystyä kattamaan vähintään juoksevat kulunsa. Se on kova epäyhtälö joka tuottaa ratkaisujoukkoon kulmapisteen. Konkurssissa yrityksen rajasuureista johdettu optimaalinen toimintapiste on tappiollinen, ja kulmapiste tekee tilanteesta sellaisen, että sen tarkastamisessa ei voida käyttää rajasuureita/derivaattoja.

Työn tuottavuuteen liittyvät selitykset työllisyydelle ovat pohjimmiltaan täysin samanlaisia kuin yrityksen kannattavuusraja. Niissä todetaan, että vaikka työntekijä ja -antaja toimisivat oletuksen mukaan optimaalisesti, työntekijä ei nyt vain tuota niin paljon että häntä kannattaisi palkata. Tässä on kyse kulmapisteestä, ja sen tarkka paikka määräytyy maksetusta palkkasummasta, ei sen rajasuureista. Samasta syystä se kuinka paljon verot muuttavat pisteen paikkaa riippuu bruttopalkan ja työnantajan reaalisten kulujen väliin jäävästä verokiilasta, ei marginaaliveroasteesta.

Marginaaliveroasteen ja työttömyyden välillä on kyllä sidos, mutta se ei liity palkkaamisen kannattavuuteen. Päin vastoin siinä on kyse työntekijän valinnasta siitä kuinka paljon ja mitä työtä tehdä. Tämä sidos on tutkitusti paljon heikompi (elastisuudet muistaakseni välillä 0-0.1) kuin minimipalkan, verotuksen ja jäykkyyden aiheuttamat rakenteelliset hankaluudet, se on selvästi voimakkaampi miehille kuin naisille, se kääntyy ylösalaisin nimenomaan matalapalkkaisten kohdalla (tuloefekti: kun kasvava veroaste köyhdyttää, tehdään enemmän työtä että raha riittäisi; relatiivisesti hyvätuloinen taas arvottaa vapaa-aikansa niin korkealle, että verojen kasvu vähentää työpanosta) ja niin edelleen.

Oli miten oli, joka tapauksessa tiedetään, että "laiskuuden takia työttömät" ovat paljon harvinaisempi ilmiö kuin rakenteellisen työttömyyden uhrit. Siksi rajasuureetkaan eivät ole yhtä olennainen osa työttömyyden analyysia kuin pohjasuureet.

Paul Lillrank ja liberalismi

Paul Lillrank iskee kovilla Lassen kotisivuilla lainatussa artikkelissa:

Mutta media ei halua esittää eikä saamapuolen kansalainen halua nähdä laskutaitoisen lukuja. Ollaan kuin ei oltaisikaan rahataloudessa. Kaikki ikään kuin johtuu vain hyvästä tai pahasta tahdosta, ihmisyydestä tai sen puutteesta. Samalla hyväntahtoiset humanistit snobbailevat rahataloudesta lainatuilla korulauseilla. Että muka lasten päivähoito olisi hyvä investointi. Lapsetko sitten vartuttuaan maksaisivat sen takaisin korkoineen? Jos näin todella olisi, päiväkotihan voisi hankkia rahaa pääomamarkkinoilta, pyörittää toimintaansa ja tarjota sijoittajille säällisen tuoton.

Katteettomat lupaukset kapsahtavat katajaan, ja ihmiset lakkaavat ottamasta politiikkaa vakavasti. Siitä tulee samanlainen terapeuttinen instituutio kuin kirkosta. Jonkun on tarjottava lohdutusta ja luettava loitsut, vakuutettava, että kaikesta huolimatta hyvinvointivaltio ei hylkää. Todellinen päätöksenteko siirtyy laskutaitoisille teknokraateille.

Kävin äsken katsomassa Lillrankia eräässä väittelytilaisuudessa. Liberaali kapitalistiproffa piti oman yhteiskuntaihanteensa perusperiaatteena vanhaa kantilaista maailmankatsomusta, jonka mukaan "kukaan ei voi pakottaa minua olemaan onnellinen hänen tavallaan, vaan jokainen etsiköön oman tiensä onneen, kunhan ei loukkaa toisten vapautta".

Ostettuja oikeuksia

Kaverini kävi Etiopiassa työmatkalla. Kuvat ovat aika hulppeita, suosittelen tarkastamaan:



Erityisen hieno oli erään paikalle muuttaneen suomalaisen koti:



Vähän päälle sata tuhatta euroa maksaneeseen parikerroksiseen asuntoon sisältyi uima-altaan ja puutarhan lisäksi viisi aseistettua vartijaa. Paikalla oli kohtalaisesti rikollisuutta, mutta mitä ilmeisimmin tämä asunto säästyi murroilta.

Onkos tämä sitten oikein? Jos ihmisoikeudet ovat yleiset ja yhtäläiset, miten joidenkin ihmisten ihmisoikeudet voivat toteutua käytännössä enemmän kuin joidenkin muiden?

Viittaan edelliseen postiini sopusoinnussa elämisestä, jossa puhuin Coasen teoreemasta. Jatkan nyt hieman samoista aiheista.

Coasen teoreeman mukaanhan kuka tahansa voi ostaa itselleen oikeuksia aina siten kuin haluaa. Jos mielestäni minulla on oikeus nukkua aamukymmeneen eikä kukaan saa meluta ennen aamukymmentä, sen kun lahjon naapurini tukulla käteistä olemaan hiljaa aamukymmeneen asti joka aamu.

Entäpä, jos Suomen lain mukaan todella kaikkien pitäisikin olla hiljaa aamukymmeneen, mutta naapurini haluavat meluta? No, sitten käteisvirta on tietysti päinvastainen!

Ja ihmiset sitten vain valitsevat ihan yhtälailla suklaa- ja mansikkajäätelön, tai pidempien aamu-unien välillä, ostaen itselleen mitä nyt ikinä haluavatkin ostaa.

Kuten tästä kuitenkin huomataan, etukäteen määrätty lainsäädäntö ei itseasiassa vaikuta tilanteen taloudelliseen tehokkuuteen millään tapaa, vaan se on pelkkä tulonsiirto. Jos siis määrätään laki, jonka mukaan mölyäminen ennen aamukymmentä on kielletty, valtio käytännössä antaa suoraa rahaa tai vastaavasti hyvinvointia aamu-unisille aamuvirkuilta.

Tilanne ei eroa mitenkään siitä, että valtio antaisi tukiaisia suklaajäätelön ja ylimääräisiä veroja mansikkajäätelön myyjille.

Coasen teoreemaa vastaan feelgood-pohjalta kapinoivat usein viittaavatkin siihen, että teoreeman nojallahan kaikkiin mahdollisteen oikeuksien allokaatioihin liittyy varallisuusvaikutus. Rikkaat vetävät pitkiä aamu-unia, mutta köyhät ovat joutuneet kuuntelemaan mekkalointia yömyöhään asti, kun taloyhtiön sopimuksen mukaan hiljainen aika on kello 02-10.

Tässä nyt unohdetaan, että köyhillä on tukko rahaa taskussa lämmittämässä mieltä - ja hehän ovat vielä tuota rahasummaa vasten vapaaehtoisesti suostuneet tähän järjestelyyn! Joten he hyötyvät tästä järjestelystä loppupeleissä.

Kauppaahan ei tapahdu, jos kummatkin eivät tunne hyötyvänsä.

***

Hyvänä esimerkkinä samanlaisesta primitiivireaktiosta on kaverini huomautus Vihreiden ehdotuksesta asevelvollisuuden muuttamiseen: vähennetään kutsuttavien määrää ja arvotaan asevelvollisuuteen joutuvat.

Sinällään tämä ei olisi huono idea, jos nakin osuessa kohdalle jonkun muun voisi ostaa/lahjoa menemään omasta puolesta. "Mutta sehän olisi epäreilua! Rikkaiden ei tarttisi mennä!"

Vaikutus olisi kuitenkin epäreilu ainoastaan niitä rikkaita kohtaan. Vaikutus olisi siis käytännössä sama, kuin satunnainen lisävero (mätkyt), joka vastaisi puolen vuoden palkkaa. Tehokkuuden kannalta sillä ei olisi väliä.

***

Valinnanvapauden ja tehokkaiden valintojen kannalta lienisi parasta, että julkinen valta ei sen kummemmin tukisi mansikka- kuin suklaajäätelöäkään. Muutoin jompaa kumpaa kulutetaan enemmän kuin tuotannon niukkuus antaisi ymmärtää.

Aivan yhtälailla olisi parasta, ettei julkinen valta aktiivisesti syrjisi yökukkujia. Se on preferenssi siinä missä muutkin. Taloyhtiöt sopikoot keskenään, milloin pitää olla kuinkakin hiljaa.

***

Tähän liittyy vielä tärkeä, usein Coasen teoreemaan liitetty kritiikki.

Kuka tahansa oikeus- tai taloustieteen perusoppitunnilla istunut muistaa, kun opettaja alkoi kertoa ulkoishaitoista. "Kuvitelkaa joen yläjuoksulle tehdas, joka kaataa mutaliejua veteen. Sitten kuvitelkaa alajuoksulle mummo mökkinsä kanssa." Sitten käydään ahkerasti läpi, miten tehdas voisi ottaa mummon huomioon.

Itsepä kysyisin ihan ensimmäisenä, kuka typerys rakentaa mökkinsä mutaliejujoen alajuoksulle? Eikö mummo tajunnut, että yläjuoksussa on saastuttava tehdas mökkiä rakentaessaan?

Lainsäädännössä erotetaan useimmiten tällainen hölmö ex post -analyysi, eli saastuttamispäätöksen jälkeinen ongelmien analysointi ja vatvominen, sekä ex ante -analyysi, joka keskittyy tapahtumiin ennen päätöksentekoa.

Niinpä, kun meidän taloyhtiössä sovittaisiin, että kello 02-10 ei saa mölytä, meidän taloyhtiöön myös valikoituisi henkilöitä, jotka mieluiten nukkuvat aamuisin pitkään. Erinäköiset yhteisöt erilaisilla säännöillä sitten eriytyisivät toisistaan, ja syntyisi oikeasti toistensa kanssa yhteensopivien asukkaiden taloyhtiöitä.

Syvemmin ajatellen sääntöjä saattaisi syntyä kaikenlaisia, ehkäpä pidempääkin tai lyhyempää hiljaista aikaa toivovia. Tai ehkä syntyisi vaikka taloyhtiön yhteinen kalenteri, mihin kukin voisi merkitä, milloin joutuu heräämään erityisen aikaisin tai haluaa pitää illalla bileet.

Tällaista spenceriläistä parhaiden ratkaisujen selviytymistä voisi sitten kutsua vaikka sosiaalidarwinismiksi. Olen siis sosiaalidarwinisti.

Suomen valtio lakkautettu 1.1.1993

Ilta-Sanomat 21.5.2005 / Juha-Pekka Tikka:

Valtionhallinnon virallisen yritystietojärjestelmän
mukaan Suomen valtion toiminta on lakannut vuoden 1993
alussa.
Patentti- ja rekisterihallituksen sekä verohallinnon
virallisesta, avoimesta tietokannasta saa päätteelle
"viimeisimmän tiedon", jonka mukaan Suomen valtio on
lakannut toimimasta alkaen 1.1.1993. Hakutulos on
riemastuttanut nettisurffaajia.

...

Valtion lakkauttaminen oli aikanaan mm. Karl Marxin
haavekuva vallankumouksen jälkeisestä maailmasta,
mutta nykyisin ajatusta kannattavat etunenässä
oikeistolibertalistit. Suomen valtion budjetin menot
tänä vuonna ovat kaikkiaan noin 38 miljardia euroa.

Huvittavaa, miten yleinen tuo kirjoitusvirhe "libertalistit" on. Ilmeisesti ihmiset sekoittavat sanat "liberalismi" ja "libertarismi" ja muodostavat niistä sekasikiön "libertalismi". Tuo oli noin viidessadas kerta, kun kuulen/näen jonkun käyttävän tuota muotoa. Oikeiston käsitteen käyttämistä tässä yhteydessä en viitsi edes kommentoida.

Mistä työttömyys johtuu?

Helsingin Sanomien kuukausiliite omisti kokonaisen pitkän, kohtalaisen heikkolaatuisen artikkelin työttömyydelle ja työllisyydelle ja niiden syille. Artikkelissa eri eturyhmien edustajat kertoivat kukin vuorollaan, kuinka heille ei ole annettu riittävästi rahaa, tai kuinka heidän ei ole annettu päättää laeista ja säädöksistä. Nytpä vielä maalainen miettii samaa meemiä.

Eikä mikään ihme. Suomessa on yhä piilotyöttömät, koulutetut ja muut mukaanluettuna viidesosa työhaluisista vailla työpaikkaa, työkyvyn rapautuessa keskiolutkuppiloissa ja elämänlaadun heiketessä roimasti. Onnellisuustutkimusten mukaan työttömien suru ja epäonnellisuus jopa läikkyy muidenkin päälle, ja saa ison osan muistakin ihmisistä surulliseksi.

Työelämän huonontuminen ja työttömyys ei kaikesta huolimatta ole mikään utopistinen arvoitus, jota taloustieteilijät eivät ole onnistuneet ratkomaan, vaikka työministerimme Filatov aikoinaan totesikin, että "ettekö tajua, että jos työttömyydelle jotain voisi tehdä, se olisi tehty jo".

Okei, nyt tarkkana, homma on kohtalaisen yksinkertainen: kun työnantaja palkkaa uuden työntekijän, henkilöllä on sekä tuottavuus että palkka. Jos uusi työntekijä tekee muovikippoja sen verran kuussa, että firman liikevaihto nousee 5000 euroa uuden palkatun henkilön myötä, on työntekijän tuottavuus 5000 euroa. Työnantaja voi tietysti maksaa palkkaa korkeintaan sen 5000 euroa, jottei tee tappiota.

Suomessa on työsopimuslain mukaan 926,40 euron minimipalkka. Sitä alempaa palkkaa työnantaja ei voi maksaa, mutta se on toisaalta se määrä rahaa, minkä työttömän tulee yritykseen tuoda, jotta yritys voi hänet palkata.

Verokiila

Äkkiä ajattelisi, että kyllähän useimmat työttömät nyt tuon verran tuottaisivat missä tahansa tehtaalla tai kaupan kassana - ja oikeassahan olette.

Eli tietenkin työntekijän ja työnantajan välissä on verokiila, eli työnantajamaksut, verot ynnämuut. Se, onko verokiila työnantajan tai työntekijän puolella on aivan sama.

No, meillähän on Suomessa progressiivinen verotus ja niin edespäin, eikö vain? Eli meillähän verot ja muut maksut lankeavat rikkaiden maksettavaksi?

Väärin. Itse asiassa jo pienituloisilla eli noin 1200 euron palkan tienaavilla rajavero nousee jo puoleen. Eli siitä tuottavuudesta itse työntekijä saa enää alle puolet!

Tämä tarkoittaa, että keskivertotyöttömän pitäisi, jos hän työpaikan yrityksestä X haluaa, tuottaa yritykselle X jopa yli 2000 euroa kuukaudessa.

Jälleen mietitte, että kyllähän kortistossa monen luulisi tuonkin tuovan taloon? Jälleen kohtalaisen oikein.

Riskipreemio

Erilaisten suorien maksujen lisäksihän meillä on Suomessa valtavat määrä muuta työpaikkasäännöstelyä. Henkilön työllistämiseen liittyy byrokraattisia kuluja.

Lisäksi Suomessa irtisanottaessa pitää maksaa melkoinen korvaus. YT-neuvottelut, irtisanominen ja vastaavat ovat vieläpä pitkällinen prosessi, joka laskee työntekijöiden tuottavuutta pitkäksi aikaa.

Niinpä työnantajan pitää olla varuillaan. Jos hän palkkaa huonon työntekijän, tai onnistuu myymään hieman vähemmän ensi kuussa, hän ehkä joutuukin potkimaan työntekijän pihalle - mutta tästä aiheutuu hirveä määrä kuluja!

Niinpä työntekijän tuottavuuden ja palkan väliin pitää vielä mahtua kunnolla ilmaa riskin varalta, siltä varalta että tulee tehtyä huono päätös.

Summa mutikassa arvioiden tavallisen työttömän pitäisi siis tuottaa yritykseen yli 3000 euroa! Tämä alkaa olla jo sellainen summa, jonka tuottamiseen tavalliselta, usein kortistossa jo pidempään maanneelta henkilöltä ei löydy työkykyä.

Työvoimapula

Sinällään on vähän hölmöä puhua "työvoimapulasta". Jos meillä ei ole riittävästi riittävän korkeapalkkaisia työntekijöitä hyvinvointivaltion pyörittämiseen, silloin lasku vain on liian iso maksettavaksi. Olisi tietenkin mahdollista saada lisää huippuosaajia Suomeen elättämään niitä vähemmänkin tuottavia, mutta aika epätodennäköiseltä tuntuisi, että kukaan tänne meidän laskuja maksamaan haluaisi tulla.

Yksi kaiken kaikkiaan yhteiskuntaa hyödyttävä vaihtoehto olisi tietenkin päästää heikomminkin tuottavat töihin, mutta siihenhän meiltä ei löydy halua.

Sitäpaitsi, kun niillä köyhilläkin se rajavero tosiaan kipuaa jo puoleen, on aika selvää, että hyvinvointivaltio ei suinkaan ota rikkailta ja anna köyhille. Esimerkiksi ilmainen yliopisto-opetus on tulonsiirto köyhiltä rikkaille kaikkien näkemieni tutkimusten mukaan.

On eri asia, onko se silti toivottava, mutta joka tapauksessa köyhemmät ja alempi keskiluokka sitä maksavat, samalla kun sinne lähinnä menee ylemmän keskiluokan ja yläluokan lapsia.

Myös rahalliset tulonsiirrot lankeavat loppujen lopuksi aika tasaisesti eri tuloryhmille. Kyllä ne rikkaat ihan yhtälailla hyötyvät hyvinvointivaltiosta. Yritänpä panna tästä ihan taulukoitakinpiakkoin.

Aktiivinen työllistäminen

Maalainenkin ehdottaa, että miksei sitten voitaisi harjoittaa aktiivista työllistämispolitiikkaa. Eli palkataan työttömiä vaikka kaivamaan ojia, tai kenties rakennetaan vaikka maantietä.

No, kuten nokkelimmat arvaavat, julkinen kulutus ei ole ilmaista, vaan tulee sieltä verokiilasta. Jokainen valtion käyttämä euro on pois sieltä yksityisten ihmisten omasta kulutuksesta.

Jos viime viikolla ostin suklaapatukan, tällä viikolla kohonneiden verojen takia minulla ei ollutkaan enää varaa. Alentuneen kysynnän takia suklaapatukkatehdas joutui irtisanomaan yhden tyypin.

Aktiivinen työllistäminen on siis aina nollasummapeliä - tai jopa pahempaa, koska se verokiilan voi jopa tuhota toimivampaa taloudellista tuotantoa. Lisäksi ihmisten itse päättäessä kaupasta mitä ostetaan, ne ostokset yleensä miellyttävät ihmisiä enemmän. Maanteiden keinotekoinen rakentaminen korpeen on sen sijaan inhimillisten voimavarojen hukkaamista.

Sama tietysti koskee yrittäjien apurahoja ja muuta hömppää.

Työttömien kouluttaminen

Nykyinen hallitus on aktiivisen työvoimapolitiikan lajeista erityisen innostunut työttömien koulutuksesta. Jos työtön oppii uusia taitoja, hänen tuottavuutensahan paranee, ja hän voikin yltää siihen maagiseen kolmeen tuhanteen euroon!

Koulutuksen tuloksista ollaan kuitenkin OECD:tä myöten aika samaa mieltä: siitä ei juurikaan ole apua. Yleiset työttömille järjestetyt tietokoneenkäyttökurssit ja vastaavat eivät juurikan yksittäisiä työnantajia loppupeleissä hyödytä.

Kyynisempi voisi huomauttaa, että Suomessakin aktiivisessa koulutuksessa ja vastaavissa olevia ei lasketa useinkaan työttömyystilastoihin. Ei kai julkisen vallan motiivina koulutusbuumissa vain ole saada työttömyysluvut näyttämään nätimmiltä, kuin ne ovatkaan?

Tietysti joku voisi myös pitää hieman epäinhimillisenä järjestelmää, jossa ensin asetetaan rima tavattoman korkealle, ja sitten piiskataan työtöntä, kunnes hän pääsee hyppäämään sen yli.

Toimiva aktiivinen työllistämispolitiikka

Tässä vaiheessa lukijaa saattaa häiritä, koska hän on kuitenkin lukenut toimivistakin työllistämispolitiikan muodoista. Esimerkiksi työnantajamaksujen alentamiset, tukityöllistämiset ja vastaavat ovat onnistuneet saamaan ihmisiä töihin.

Kuitenkin, kuten edelläolevasta huomataan, temppu on aika keinotekoinen. Jos ensin julkinen valta sanoo, että palkan pitää olla 1000 euroa, sitten työnantaja sanoo, että ei meillä ole maksaa niin paljoa, ja lopulta julkinen valta maksaakin itse osan palkasta, niin siinähän julkinen valta vain pyörtää sanansa. Ensin asetetaan rima korkealle, sitten tunnustetaan, että ethän sä tuonne asti jaksa hypätä, ja annetaan jakkara!

Työllisyysturva

Jos meillä ei sitten irtisanomislainsäädäntöä olisi, eikö työturvallisuudentunne laskisi?

No, ainakin Tanskassa, missä irtisanomissuojaa ei käytännössä ole, jopa ay-liikkeiden omien tutkimusten mukaan työntekijät kelluvat mukavassa turvallisuudentunteessa. Miten voi olla?

Työpaikka voi tietysti mennä alta milloin vain, mutta uusia hakiessa niitä yhtäkkiä löytyykin kuin sieniä sateella.

Työpaikkojen korkea saatavuus luo ihan oikeaa turvallisuuden tunnetta. Sen sijaan tieto siitä, että oma firma on rapakunnossa ja oma työpaikka tappiollinen, mutta saa silti roikkua kiinni yrityksen reunassa, ei varmaankaan takaa kenellekään kunnon yöunia.

Työssäkäyvät köyhät

Eikö meille sitten syntyisi työssäkäyvien köyhien ryhmä? Ehkäpä jopa R-kioskin työntekijän palkka, joka nyt kiikkui siinä 950 euron hujakoilla minimipalkoissa hieman laskisi?

No, noin varmasti kävisi. Meille voisi hyvin syntyä "työssäkäyvien köyhien" ryhmä, mutta vain nykyisten "työttömien köyhien" tilalle.

Ja jos se matala palkka on ongelma, eikö valtio voi sitten antaa siihen ohelle rahaa sosiaaliturvan muodossa, lyödä ihan tukun seteleitä käteen? Tätähän kutsutaan perustuloksi, esimerkiksi negatiiviseksi tuloveroksi. Työmarkkinoiden sääntelyn

Kokonaistulos olisi tietenkin huiman positiivinen, kasvaisihan tuottavaa työtä tekevien määrä suomessa neljänneksellä! Voitte kuvitella kuinka paljon suklaapatukoita ja villapaitoja enemmän Suomessa olisi meillä kaikilla.

Saatikka mikä vaikutus sillä olisi ihmisten onnellisuuteen, kun viidesosaa työkykyisistä ei enää sysättäisi yhteiskunnan reunamille "aktiivisen työllistämispolitiikan" kujanjuoksuun.

Yhteenveto

Työttömyyden kaltainen ilmiö voi tuntua kovinkin monimutkaiselta kaiken ay-liikkeen ja poliitikkojen levittämän sumuverhon takana, mutta kuten huomaatte, taustalla vaikuttavat ilmiöt ovat hyvin yksinkertaiset.

Lähinnä poliitikot suitsuttavat osaamispääoman ja tuottavuuden kasvun puolesta, mutta se on vain keinotekoinen tapa piiskata työttömiä tuottamaan enemmän, jotta he yltäisivät minimipalkkoihin. Hyvänä esimerkkinä on Suomen virallinen koulutuspoliittinen tavoite, jonka mukaan yli puolet ihmisistä pitäisi saada ammattikorkeakouluista läpi. Kun sitä tuottavuutta ei vuosikausien koulutusrumballa ja placebomaisilla sääntelykikoilla saada nousemaan, omasta mielestäni fiksuinta olisi vain luopua työehtosopimusten yleissitovuuksista ja minimipalkoista ja siirtyä siihen perustuloon.

Hyväntekeväisyyttä isänmaalle

Unohtakaa Plan-järjestön kummien adoptointi -ohjelmat kehitysmaista, tässä on jotakin parempaa:

Libertarismi-FAQ

Libertarismi-FAQ on taas päivittynyt uusilla kyssäreillä:

• Mitä vaalitapaa libertaarit kannattaisivat?
• Mitä oikeujärjestelmää libertaarit kannattavat? Tapaoikeus vai säädösoikeus?
• Mikä on talouslaskun ongelma? Mikä ihmeen hintajärjestelmä?
• Vastustatteko kilpailulainsäädäntöä?
• Pohjois-Irlanti? Israel? Oletteko jo ratkaisseet vallatun maan ongelman?
• Mikä on lasten asema libertaarissa yhteiskunnassa? Entä mielisairaiden tai muutoin vajaavaltaisten?
• Entä jos joku ostaa tonttisi ympärillä olevan maan ja piirittää sinut? Linnoitusongelma. Donitsimaa.
• Miten libertaarit suhtautuvat maahanmuuttoon?
  

Newsweek-lehden uutisankka Koraanin käyttämisestä wc-paperina

Olen ihmetellyt median yleistä suhtautumista Newsweek-lehden uutisankkaan Koraanin käyttämisestä wc-paperina USA:n sotilastukikohdassa Guantanamossa. Esimerkiksi Kauppalehdessä heitetään tällaista kommenttia:

Newsweekin mätämunat

Newsweekin toimittajat Michael Isikoff ja John Barry pääsivät viikko sitten journalismin historiaan. Tällä kertaa pystyttiin suoraan osoittamaan, että huono journalismi tappaa ihmisiä.

Newsweek-aikakauslehden artikkeli koraanin häpäisystä Guantanamo Bayn sotilastukikohdassa vahingoitti Yhdysvaltain kansainvälistä mainetta. Newsweek joutui lopulta myöntämään, että artikkelin tiedot olivat täyttä roskaa.

Newsweekin juttu oli uusi esimerkki siitä, kuinka amerikkalaismedia pyrkii mustaamaan presidentti George W. Bushin mainetta. Valhetehtailu on saanut niin hämmästyttävät mitat, että demokraatteja lähellä olevia tiedotusvälineitä on enää vaikea uskoa.

Valkoisen talon tiedottaja Scott McClellan huomautti, että Newsweekin roskajournalismilla oli vakavia seurauksia. Pakistanissa ja Afganistanissa syntyneissä mellakoissa kuoli kymmeniä ihmisiä.

Newsweekin maine luotettavana lehtenä on mennyttä. Kriittiset lukijat ovat jo pitkään ymmärtäneet, ettei Newsweekin, Timen, New York Timesin ja Washington Postin tapaisiin vasemmistoriepuihin ole juuri uskomista. Tämä oli viimeinen pisara.

Presidentti Bush ansaitsee toimistaan kritiikkiä, mutta median ei pitäisi harjoittaa poliittista ajojahtia. Demokraatit ovat kuitenkin niin katkeria vaalitappioputkestaan, että viimeinenkin tasapuolisuuden häivä on kadonnut.

Newsweek kertoi toukokuun alun numerossaan armeijan sisäisistä tutkimuksista. Niissä selvitettiin, olivatko Guantanamon vartijat vieneet muslimivankien koraaneja käymälöihin ja ainakin yhdessä tapauksessa vetäneet koraanin vessanpöntöstä alas.

Tarina koraanista vessanpöntössä synnytti raivoisia mielenosoituksia islamilaisessa maailmassa. New York Postin kolumnisti John Podhoretz herätti saman tien keskustelua siitä, olisiko vessanpönttöjuttua pitänyt julkaista, vaikka se olisi ollut tottakin.

Podhoretzin mielestä totuuttakaan ei pidä kertoa, jos se selkeästi loukkaa kansallista etua. Tällä logiikalla New York Timesiin ja Washington Postiin jäisi usein vain ilmoituksia, sillä suuri osa varsinkin ulkomaanuutisista huokuu antiamerikkalaista henkeä.

Newsweekin juttu teki todellisen karhunpalveluksen vapaalle lehdistölle, sillä sensuurin kannattajat saivat lisää vettä myllyynsä. Asialliseen journalismiin pyrkivät toimittajat saavat kärsiä.

Televisio on oma lukunsa, sillä ABC, CBS, NBC ja PBS kallistavat lähes aina juttunsa vasemmalle. Tv-reportaaseissa Bush ja muut republikaanit ovat aina syyllisiä köyhyyteen, tietämättömyyteen ja takapajuisuuteen.

Kansa ei enää vain tahdo uskoa, että demokraatit olisivat aina oikeassa. Viime syksynä suuret valtalehdet olivat niin voimakkaasti demokraatti John Kerryn puolella, että se koitui lopulta hänen tappiokseen presidentinvaaleissa.

Newsweek ja muu vasemmistomedia eivät ole ensimmäistä kertaa asialla. Kylmän sodan aikana se oli järjestelmällisesti Neuvostoliiton juoksupoikana: se löysi paljon hyviä puolia järjestelmästä, joka tappoi enemmän ihmisiä kuin yksikään muu poliittinen systeemi maailmanhistoriassa.

Minusta ja monesta muusta median suurkuluttajasta ei ole uskottavaa, että USA olisi aina väärässä. Jään odottamaan juttua, jossa New York Timesin, CNN:n tai Newsweekin toimittaja kertoo edes jotakin positiivista republikaanien toiminnasta.




Olli Herrala, New York
olli.herrala@kauppalehti.fi

On sinänsä totta, että useimmilla amerikkalaisilla toimittajilla on yleisesti vasemmistolainen maailmankuva ja erityisesti vahva anti-Republican bias. En kuitenkaan usko, että tuo juttu Koraanin käyttämisestä wc-paperina olisi Newsweek-lehden tahallaan keksimä. Oli miten oli, ratkaisevaa ei edes ole jutun totuusarvo tai sen tarkoitushakuinen käyttö muslimien vihan lietsomiseksi Amerikkaa vastaan.

Ratkaisevaa on, että muslimit ovat valmiita mellakoimaan kuultuaan tuollaisia uutisia. Tämä kertoo islamilaisten maiden sivistystasosta ja ihmisoikeustilanteesta paljon.

Kauppalehden toimittajan mielestä "huono journalismi tappaa ihmisiä", koska kyseisen uutisankan julkaisemisen takia "Pakistanissa ja Afganistanissa syntyneissä mellakoissa kuoli kymmeniä ihmisiä".

Kysehän on pikemminkin siitä, että hullut fanaatikot tappoivat kymmeniä ihmisiä!! Aikakauslehdessä julkaistu artikkeli ei tapa ketään, vaikka artikkelin asiasisältö olisi virheellinen. Huonot journalistit eivät olleet vastuussa mellakoista. Vain ja ainoastaan mellakoitsijat itse ovat vastuussa.

Kirjoja ja artikkeleita

Don Bordeaux lista Cafe Hayekissa kaksitoista lempiartikkeliaan sekä lempikirjaansa. Todella lukemisen arvoisia kaikki.

Kuva Somaliasta

Onnittele itseäsi, jos tajuat vitsin!

Neuraalidarwinismi on puolestaan tapa, jolla ihmisen aivot löytävät ja keksivät tehokkaita hermoratoja. Lapsen ensivuosina syntyy valtava määrä neuraalisia kytkentöjä, mutta käyttämättömät ja toimimattomat kuolevat myös pian pois. Samat mallit näkyvät näköjään yhteiskunnan laajuisessa toiminnassa.

Ayn Rand ja simpsonit

Tämänpäiväisissä Simpsoneissa oli kohtalaisen hauska sivujuoni, joka oli omistettu libertaarikirjailija Ayn Randille. Maggie vietiin "Ayn Rand school for tots" -nimiseen lastentarhaan, jossa vauvoja kasvatettiin randilaisten oppien mukaan:

Marge: Maggie is allergic to strained pears, and she likes a bottle of warm milk before nap time.

Ms. Sinclair: A bottle? Mrs. Simpson, do you know what a baby is saying when she reaches for a bottle?

Marge: Ba Ba?

Ms.Sinclair: She is saying, "I am a leach!" Our aim here is to develop the bottle within.

Seinällä on myös pseudorandilaisia loogisen egoistisia sutkauksia kuten "A is A" ja "helping is futile".

Sinänsä vitsi on hauska, koska Randin populaarifilosofia, Objektivismi, erottautuu laajemmasta libertarismin perinteestä nimenomaan sillä, että se ulottuu täysimääräiseksi elämänfilosofiaksi ja arvomaailmaksi pelkän poliittisen filosofian sijaan, ja nimenomaan glorifioi ja nostaa jalustalle kriitikoiden karikatyrisoimaa kuvaa "egoistisista ja isolationistisista kapitalisteista". Objektivismi, vaikka onkin huomattavasti konsistentimpi ja yhtenäisempi filosofia, vertautuu siis suoraan muihin kokonaisvaltaisiin poliittisiin aatteisiin kuten sosialismiin tai fasismiin.

Sinänsä objektivismillekin on täysi sijansa, koska ilkeänä ja egoistisena kapitalistina olossa ei ole mitään väärää. Suurin osa kritiikistä sitä vastaan onkin lähinnä feelgood-tyylistä nallekarhupehmoilua.

Kuitenkin itse tunnen olevani paljon lähempänä satanismia, jonka saatanan kirkon perustaja Anton LaVey tietysti pitkälle johti randilaisesta objektivismista. Siinä missä Objektivismi hyökkää usein kovin sisäänlämpiävin argumentein kaikkea mahdollista pehmoilua vastaan aina empiirisestä tieteenkuvasta feminiiniseen estitiikkaan, satanismi keskittyy huomattavasti käytännönläheisempään kristillisen orjamoraalin ja konservatiivisen hedonisminvastaisen perinteen kritiikkiin.

Sukupuolten erot

Käykää lukemassa tai kuuntelemassa Steven Pinkerin ja Elizabeth Spelken debaatti sukupuolten todellisista biologisista eroista. Suosittelen myös tutustumaan muiden tutkijoiden kommentteihin aiheesta.

Murhien määrä

Älkää uskoko tuomiopäivän profeettoja, jotka kertovat rikollisuuden ja epäjärjestyksen lisääntyvän. Viimeiset 500 vuotta trendi on ollut päinvastainen! Ehkä luotettavin yleinen rikollisuuden mittari ovat murhatilastot, koska niihin ei liity kulttuurillista tulkintaa (joku joko kuoli tai ei) ja niitä on saatavilla väestökirjanpidosta kohtalaisen luotettavasti tosiaankin jopa 500 vuoden taakse:



Itseasiassa ainoat rikokset, joiden määrä on lisääntynyt, ovat uhrittomat rikokset kuten huumeidenkäyttö. Saatavuuden ja turvallisuuden parantuessa sekä kiinnijäämisriskin pienentyessä ihmiset luonnollisesti lisäävät käyttöään.

Mutta kuten huomataan, ihmisten väliset selkkaukset ovat jatkuvasti vähentymään päin.

Koulutuspolitiikka, kirkko ja vertaisverkot

Lasse lähetti linkin erääseen kirkon kannanottoon, joka omasta mielestäni oli EVL:ltä aika katolilaista tavaraa. Siinä kirkko maukuu voimakkaampaa kansalaisyhteiskuntaa ja lähiyhteisöjä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseksi. Ilmeisesti kirkolle ei tosin ole täysin selvää, mitä "sosiaalisten kannustinten korvautuminen poliittisilla" tarkoittaa. Se on joko/tai, joko tehtävät ovat poliittisesti tai sitten niiden lähiyhteisöjen hoitamia, ja se hyvinvointivaltio voi laajentua vain ja ainoastaan kansalaisyhteiskunnan päälle.

Suosittelen myös lukemaan Espanjan yliopiston tapauksen, jossa luennoija Jorge Cortell painostettiin perumaan luentonsa, jossa todettiin tiedostojenjakoverkkojen olevan ei ainoastaan laillisia Espanjan nykyisen lainsäädännön mukaan, vaan myös kohtalaisen hyödyllisiä musiikkiteollisuudelle. Luento jouduttiin tietysti paikallisen ÄKT:n takia perumaan.

Lopuksi Pekka kommentoi opetusministeri Tuula Haataisen toimintaa:

Opetusministeri Tuula Haatainen (SDP) vieraili eurooppapäivänä Oulun yliopistolla vastaamassa opiskelijoiden esittämiin koulutuspoliittisiin kysymyksiin.
Haatainen esitti tärkeänä koulutuspoliittisena tavoitteena Suomen ja EU:n kilpailukyvyn, erityisesti tutkimuksen ja kehityksen parissa, kehittämisen, että voidaan kilpailla USA:n ja Japanin sekä tulevaisuudessa Kiinan kanssa.
Hänen mukaansa Suomen koulutuspoliittinen tavoite on vastata kilpailuun osaamisella ja tähän osaamiseen pyritään kouluttamalla 50% tulevista ikäryhmistä korkeakoulutasoisiksi. Häneltä kysyttiin kuinka tämä korkea koulutusaste vastaa kansainväliseen kilpailuun, ja hänen mukaansa se perustuu uskoon paremmasta kilpailukyvystä. Uskoon siitä, että viiden vuoden päästä tämä korkeampi koulutusaste luo jollain tavalla kilpailukykyä ja uskoon siitä, että nyt pystytään ennustamaan työllisyystilastojen (jotka ovat aiempien koulutuspoliittisten viisivuotissuunnitelmien vääristämiä) mukaan alakohtaiset tarpeet. Hän myöntää mm. suunnitelmavirheistä lääkärikoulutuksen suhteen 90-luvulla ja että 2000-luvulla kävi tuuri suunnittelun suhteen, koska tuli IT-alan romahdus ja pystyttiin vastaaman sen muuttuneisiin tarpeisiin. Varsinaisen ydinidean hän jättää kertomatta siitä, että kuinka kansainvälinen kilpailukyky kasvaa nostamalla korkeakoulutusastetta.
Uhkana yhteiskunnalle hän piti sitä, että oppivelvollisuuden suoritettuaan (15-16-vuotiaana) osa jää ilman jatkokoulutusta (5.5%). Hänen mukaansa oppivelvollisuutta tulisi jatkaa täysi-ikäiseksi asti työpajatoiminnalla, 10. luokalla, valmentavalla koulutuksella tai ihan sama millä, koska he ovat liian nuoria tekemään töitä.
Kritiikin ammattikoulutasoisen perustyön tarpeesta tällä hetkellä hän kuittasi ohimenevilllä trendeillä nuorisossa verraten sitä IT-alan nousuun ja romahdukseen 2000-luvulla.
Maistereiden laadullisen tason laskemisesta yhä kasvavilla sisäänottomäärillä hän väittää johtuvan AMK-muuntokoulutettavien kasvavista määristä, eikä itse koulutuksen tai uuden oppilasaineksen heikkenemisestä. Toinen mielenkiintoinen idea oli ns. AMK-maistereiden erottaminen työelämässä akateemisista maistereista propagandan avulla. Ilmeisesti tässä halutaan muodostaa jonkinlaista luokittelua titteleiden eikä osaamisen suhteen.
Tärkeiksi tavoitteiksi hän esittää myös tutkintojen ulossaamisen, eli opiskelijoita täytyy jollain tavalla painostaa saamaan loppututkinto ulos, vaikka ovat jo sijoittuneet työelämään. Taloudellista kannustinta hän ei hyväksy.

Somalian anarkia ja uusia blogeja

BBC kirjoittaa somalien arjesta. Kansainvälisesti mielenkiintoisessa tilanteessa maassa ei käytännössä ole julkista valtaa ollenkaan: "Somalia is the only country in the world where there is no government." Kannattaa tutustua myös lukuisiin henkilötarinoihin, kuvaukseen somalian rauhanprosessista, oikeusturvasta ja sairaaloista.

Kuvaukset ovat tosin aika karuja verrattuna paikallisten omiin kertomuksiin esimerkiksi uudella ja nousevalla Somalianarchy-keskustelusivulla. Myös Marginal revolution kirjoitti jo vuosi takaperin samasta aiheesta hieman syväluotaavammin.

Juttu löytyi Pekka Nykäsen julkaisusta, joka edustaa Instapundit-tyylistä uutislähteitä kartoittavaa blogiratkaisua. Näitä voisi olla Suomessa enemmänkin.

Uusista blogeista minua kuitenkin erityisesti viehättää Mette miettii, jossa Mette kertoo kaikenlaisista asioista maan ja taivaan välillä. Tyttö on todellakin lukenut!

Tuulikki Ukkola blogaa

Tuulikki Ukkola on aloittanut blogin pitämisen (kiitos maalainen). Ei huono.

Hänhän oli liberaalien viimeinen kansanedustaja 1990-luvulla, joka ei suostunut yhdistämään puoluetta hieman oikeistolaisempaan ja hieman konservatiivisempiin nuorsuomalaisiin, mutta kutsui kyllä innolla nusut "valtaamaan LKP:n" oman puolueen perustamisen sijaan. Ukkola oli jäärä ja Risto E. J. Penttilä oli vielä kauheampi jäärä, ja molemmat pyörittivät omia puolueitaan ilmeisesti hieman liian diktatoriaalisella otteella, ilman toisaalta toivoakaan jonkinlaisesta synergiasta, tai toisaalta toivoa avoimemmasta ja hajautetummasta puoluemallista, jossa päätöksentekoa ja imagoa olisi levitetty laajemmalle.

Ikävää sinänsä, nyt Suomessa ei ole sitä yhtä mainittavaa liberaalipuoluetta.

Joka tapauksessa Ukkola ei ole täysin hukannut juttujaan, vaikka onkin siirtynyt Kokoomukseen:

Rohkeimman ja selkeäsanaisimman puheen piti Piia-Noora Kauppi. En ollut uskoa korviani, kun Piitu päästeli madonlukuja lainsäätäjille. ?Lainsäädännön pitäisi olla viimeinen vaihtoehto, jos yhteiskunta ei muutoin toimi kansalaisten etujen mukaisesti.?

Ihan tulivat mieleen 90-luvun alkuajat eduskunnassa, kun yritin puhua 199 kansanedustajaa ympäri, ettei joka asiaan tarvita lakia ja että välillä voitaisiin romuttaa turhimpia lakeja. Turha toivo. Eduskunta suoltaa niin jumalattomasti lakeja, ettei kukaan pysy niiden perässä.

Miinus tietysti Piitulle, joka personifioi yhteiskunnan. Yhteiskunta ei tee mitään, yksittäiset ihmiset tekevät.

Timo Andersson ja markkinaliberalismi

Timo Andersson on perustanut oman blogin valtsikalle, joka vaikuttaa mielenkiintoiselle. Ensimmäisessä kirjoituksessaan hän käsittelee muunmuassa individuaalianarkismin perinnettä suhteutettuna vasemmistolaisuuden eri muotoihin.

Tulee mieleen Nykypäivän artikkeli markkinaliberaaleista, jossa toimittaja lähti etsimään näitä "hyvinvointivaltion vihollisia". Heitä ei etsinnöistä kuitenkaan löytynyt, kuin "parisenkymmentä nuorta miestä". Ilmeisesti tyyppi löysi meidän blogin.

Onhan se tietysti hienoa, jos Erkki Tuomiojaa myöten johtavat sosiaalidemokraatit kokevat meidät pahimmaksi poliittiseksi uhaksi tällä hetkellä :)

Maataloustukiaiset

Lukekaa Presson artikkeli maataloustuista (muokkaus: siellä on toinen ja kolmaskin juttu aiheeseen liittyen):

Muiden puolueiden mielenkiinto lopahti kymmenen vuotta sitten Suomen liittyessä Euroopan unioniin. Ajateltiin, että unionin yhteinen maatalouspolitiikka hoitaa asiat.

Näin ei kuitenkaan käynyt. Suomalainen maatalouspolitiikka poikkeaa yhä oudolla tavalla kaikista muista jäsenmaista.

Suomessa maksetaan maataloustukia enemmän kuin missään muualla ja suurin osa rahoista vieläpä maksetaan kansallisista varoista, Suomen valtion budjetista.

Tähän on johtanut erikoinen asetelma. Jokainen uusi tukieuro, joka veronmaksajien niskaan sälytetään, koetaan otteluvoitoksi EU:sta, vaikka tosiasiassa rahat ovat pois julkisen talouden muusta toiminnasta, kuten esimerkiksi rahapulasta kärsivästä terveydenhuollosta.

-On syntynyt mielikuva, että asiat päätetään EU:ssa, mutta todellisuudessa nämä ovat puhtaasti kotimaisia ratkaisuja. Niihin ei meitä kukaan pakota, sanoo ekonomisti Risto Vaittinen Valtion taloudellisesta tutkimuslaitoksesta Vattista.

Maataloudelle maksetaan tänä vuonna tukiaisia lähes 1,9 miljardia euroa. Summasta EU:n osuus on 829 miljoonaa euroa, ja kansallisista varoista maksetaan peräti 1 054 miljoonaa. Toisin sanoen Suomi joutuu maksamaan 56 prosenttia omasta budjetistaan, ja vain 44 prosenttia tulee EU:sta.

Maataloustukiin käytetään rahaa yli kolme kertaa enemmän kuin mitkä ovat ansiosidonnaisen työttömyysturvan menot.

Kansallisesti rahoitettava tuki on lähes suuri kuin kaikkien Suomen yliopistojen menot.

Ja siis, mitä hyviä syitä maataloustukiaisille olikaan? "Ruokaturva"? Kuten ne Amartya Senin kuuluisat tutkimukset osoittivat, yksikään liberaali markkinatalous ei ole 1900-luvulla kokenut nälänhätää. Nimenomaisesti tällaiset maan ruokatuotantoa näivettävät ja byrokratisoivat järjestelmät haittaavat toimivan ruokahuollon järjestymistä hajautuneesti ja markkinaehtoisesti. Kaikki viimeisen sadan vuoden suurnälänhädät ovat poliittisesti luotuja, yksikään ei ole syntynyt vapailla markkinoilla.

Nykyinen "omavaraisuus" on aika placebomaista, kun niitä peltoja kuitenkin kynnetään traktoreilla - ja jos Suomeen ei kyetä leipää tuomaan, ei tänne tuoda myöskään öljyä. Eikä nykyisessä tilanteessa ole isoa määrää perhetiloja, jotka olisivat erikoistuneita ruoantuotantoon, vaan iso määrä suurtiloja, jotka ovat erikoistuneita tukien lobbaamiseen ja byrokratian hyväksikäyttämiseen. Tämä ei luo ruokaturvaa. Tilanne on täysin sama kuin Uudessa Seelannissa oli vielä 1980-luvun lopullta, jota koskevaa artikkelia referoin äskettäin.

Kuten Frederic Bastiat sutkautti kuuluisasti jo 1800-luvulla, "Pariisi ruokitaan", vaikkei kukaan yksittäinen henkilö sitä yksin teekään. Vain puhtaan hajautunut päätöksentekojärjestelmä kykenee rakentamaan kuluttajien tarpeita vastaavan, valtavan monimutkaisen tuotantoketjun. Kuten Hayek toteaa, "human beings have never been intelligent enough to design their own economic system."

Taloustiede ja dynamiikka

Sain kaverilta luettavaksi äskettäin Ivar Ekelandin populaaritiedekirjan Ennakoimattoman matematiikkaa. Ensimmäinen puolisko kirjasta kauhistelee Faustilaisen retoriikan turvin luonnontieteitä ja "astronomien tapoja löytää uusia planeettoja nostamatta katsettaan laskelmistaan." Jossain vaiheessa kirja kuitenkin siirtyy turhasta lässytyksestä käytännönläheisempään keskusteluun tieteen roolista ja keskittymisen ongelmista:

Termodynamiikan tasapainotilojen realisoimisessa ja stabiliteetisssa on siis taustalla olevalla dynamiikalla vain näennäinen osuus. Termodynaamiset muuttujat on määritelty ainoastaan tasapainotiloissa, mutta ei muualla. Termodynaamisen potentiaalin avulla saadaan tosin hyvin selville tasapainotilat, mutta se ei anna mitään realistista mallia siirtymiselle mielivaltaisesta tilasta tasapainotilaan. Se on statiikkaa ilman dynamiikkaa.

Tai kuten Hayek sanoo saman asian yhteiskuntatieteistä artikkelissa Economics and knowledge:

We shall not get much further here unless we ask for the reasons for our concern with the admittedly fictitious state of equilibrium. Whatever may occasionally have been said by overpure economists, there seems to be no possible doubt that the only justification for this is the supposed existence of a tendency toward equilibrium. It is only by this assertion that such a tendency exists that economics ceases to be an exercise in pure logic and becomes an empirical science; and it is to economics as an empirical science that we must now turn.

Taloustiede kieltämättä on eritoten yleisen tasapainon teorian ja muun perushömpän takia keskittynyt vertailevaan statiikkaan. Luettuani kuitenkin Ekelandin luonnontiedekritiikkiä olen oppinut ottamaan hieman etäisyyttä omaan valtavirran kansantaloustieteen paheksuntaani. Kansantaloustieteen opiskelijoille opetetaan valtavasti ekonometriaa ja turhanpäiväiseltä tuntuvia truismeja yksinään sen takia, että sitä he tarvitsevat työelämässä sitten myöhemmin sijoitusneuvojina tai tilastotieteilijöinä. Ei heidän tarvitse selittää, mitkä voimat kuljettavat vettä alas vesiputouksesta; heidän tarvitsee laskea virtausnopeus, montako litraa ylhäällä on ja kertoa kuinka pitkän ajan kuluttua vesi on valunut alas.

Olen lähiaikoina myös tutustunut Paul Ormerodin juttuihin. Tyyppi on vähän outo ja eksentrinen, ja tuntuu olevan lähinnä innoissaan kaivettuaan itselleen oman nichen valtavirran taloustieteen kritisoijana kaaosteorian pohjalta. Hänen juttunsa ovat samanlaisia kuin ylläkuvaamani, ja kaikessa eklektisyydessään ja hajanaisuudessaan mielenkiintoisia siitä sävystä huolimatta.

Hänen mielenkiintonsa kohteissa puhutaan muunmuassa Pareto-jakaumista, Zipfin lain mukaisista luvuista ja vastaavista empiirisista havainnoista, jotka merkitsevät muunmuassa itseorganisoitumista ja "spontaania järjestystä". Tässä artikkelissa mies selittää, miksi power law -jakaumat ovat tärkeitä ja mitä ne tarkoittavat. Esimerkiksi yritysten koko ja todennäköisyys joutua konkurssiin noudattavat matemaattisesti hyvin tarkalleen samanlaisia malleja, kuin ne, joilla biologiassa ennustetaan lajin koon ja muiden ominaisuuksien sekä sukupuuttoon kuolemisen välistä yhteyttä.

Ja humanistit vielä väittävät, ettei yhteiskuntatieteissä voi käyttää matematiikkaa!

Eräs mielenkiintoinen artikkeli puolestaan käsittelee sosiaalisten verkkojen teoriaa ja sen selitysvoimaa keskiaikaisen inkvisition tutkimuksessa. Muissa artikkeleissa Ormerod muunmuassa käsittelee suhdannevaihteluita jälleen systeemi- ja kaaosteorian kautta. Suhdannevaihtelut voisivat nimenomaisesti olla eräs niistä kansantaloudellisista ilmiöistä, joissa näiden kvalitatiivisempien mallien selitysvoima ja tietä auki kvantifioitavammille ilmiöille raivaava käytös saattaa osoittautua erityisen hyväksi. Kolmas hyvä artikkeli käsittelee rikollisuutta epidemologisesti, huomauttaen sosiologisen porttiteorian selittävän kohtalaisen hyvin ilmiöitä. Ensimmäisen rikoksen tehtyään uralle joutuminen on huomattavasti helpompaa.

Ormerodin mukaan määräävä markkinaosuus ei myöskään ensi silmäyksellä tarkoita kilpailuttomia markkinoita. Ehkä kaikista tärkeimmässä linkissä hän lopulta formalisoi Schumpeterin käsitteen "luova tuho" samasta näkökulmasta.

Ormerod pitää omien sanojensa mukaan Hayekia 1900-luvun yhteiskuntatieteilijänä. Tämä ei tosin näy Ormerodin töissä kovasti.

Lopuksi Bryan Caplan kirjoittaa hauskasti, että taloustieteilijöiden pitäisi vain töksäytellä kriittisempiä kannanottojaan suorempaan. Jos yrittää olla poliittisesti korrekti tai tehokas argumentoija, kyllästyttää yleisönsä. Pitäisi sanoa suoraan, että minimipalkat ovat perseestä ja aiheuttavat tosi typeriä ongelmia eivätkä auta juuri ketään. Jos joku aikoo olla eri mieltä ymmärtämättä aiheesta mitään, hän sen tekee joka tapauksessa, joten paras on vain saada mielipiteensä esille, jotta joku edes ymmärtää mitä mieltä todella on.

Ps. Lukekaa Virginia Postrelin hieno artikkeli blogeista ja kansalaisjournalismin noususta.

Uusi Seelanti ja liberalismi

Maurice McTigue kirjoittaa hienon artikkelin Uuden Seelannin liberaalista talouspolitiikasta Capitalist chicksin sivuilla. Kuvaus Uuden Seelannin ahdingosta on aika kova, vaikka työttömyys onkin vain puolet Suomen nykyisestä, eikä jokapäiväiseen toimintaan puuttuva byrokratiakaan ole ihan yhtä kovaa. Joka tapauksessa turhan taloudellisen sääntelyn poistaminen hyödytti kaikkia.

Mielenkiintoisin osuus oli kuvaus maataloustukiaisten täydellisestä lakkauttamisesta. McTigue huomauttaa ihan oikein, että jos kannustin on ainoastaan pitää niitä lampaita aidattuna eikä tehdä niillä mitään tuottavaa, kaikki luovuus ja kekseliäisyys, jonka markkinavoimat saavat aikaan, katoaa. Sen jälkeen, kun tukiaiset lakkautettiin, joutuivat lammasfarmarit keksimään tapoja oikeasti markkinoida lihaansa, hyötykäyttää kaikki eri osat erilaisiin käyttötarkoituksiin ja niin edespäin. Tukiaisten lakkauttamisen aikaan vuonna 1989 yhdestä kokonaisesta lampaanruhosta sai 12,50$, mutta innovatiivisen yrittäjyyden avulla keskihinta kohosi kahdessa vuodessa kokonaisuudessaan 30 $:iin. Vuonna 1999 samaisesta lampaasta sai kaikkineen 115$!!

Artikkeli käy läpi Uuden Seelannin liberaalit talouspoliittiset uudistukset, joiden opit ovat selkeät: palauttakaa päätöksenteko julkiselta vallalta paikallistasolle, yksittäisille ihmisille ja heidän muodostamilleen yhteisöille. Korvatkaa poliittinen päätöksenteko talousasioissa vapaan kansalaisyhteiskunnan toiminnalla, ja kaikki hyötyvät.

Erilaisia veromalleja ja optimiverotus

Nykyinen sosiaaliturvakujanjuoksu ei oikein onnistu luomaan tasaisia kannustimia työntekijöille. Hyvänä esimerkkinä NY Times esittää Yhdysvaltain nykyisen verojärjestelmän ja työntekijän rajaveroasteen eri palkkaluokissa:



Tätä voi verrata hyvin yksinkertaistettuun ja järkeistettyyn veromalliin, kuten vaikka Liberaalien yhdistettyyn perustuloon ja suhteelliseen veroon:



Luultavasti veroprogression poistaminen Suomessa vähentäisi hallinnollisia kustannuksia verovirastossa niin paljon, että se jo maksaisi itsensä takaisin - onhan Suomen progressio kuitenkin häviävän pieni verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltain vastaavaan (vähennysten ja muiden maksujen myötä se on aika paljon pahempi).

Lastenraiskaajat ja -puukottajat vankilaan

Reasons not to Circumcise:

Male Genital Mutilation is a cruel, painful, mutilating, torturous, violative act without valid medical benefit that not only contravenes the UN Charter but also violates every principle of human kindness and medical ethics in every civilized country in the world. The very foundation of modern medicine is "First, do no harm." Yet, circumcision does just that.

The American Medical Association, the American Academy of Pediatrics and equivalent organizations in Canada all state that routine circumcision is not medically justified.

Growing up, we heard the same myths that all of you have heard - it's just a snip, it doesn't hurt. Lies! They have attached EKGs and EEGs to babies during circumcision. Their blood pressure rises, their brain waves go off the chart, they writhe in pain, and they go into shock. It hurts, trust me.

Circumcision removes healthy, erogenous tissue. It has been estimated by Canadian researchers that up to 80% of a male's erogenous tissue is amputated during a circumcision.

We've also heard people say, "It's cleaner." If boys can learn to blow their nose, brush their teeth, and wipe their butts after using the toilet, they can learn to pull back their foreskin and wash. (Incidentally, the foreskin is normally attached to the Glans and may not separate until puberty. When this is the case, it should be left alone, not forcibly retracted).

Luettavaa ja kannustimet

Patrick kirjoittaa hyvin Herbert Spenceristä ja "sosiaalidarwinismista". Tunnustaudun täten sosiaalidarwinistiksi, jos se todella tarkoittaa Spencerin aatetta. Tietysti sosiaalidarwinismi saattaa olla uusliberalismin kaltainen olkinukkekäsite, jota vastaan hyökkäämällä voi sopivasti ohittaa todelliset vastustajat ja heidän todelliset mielipiteensä.

Muoto-lehden haastattelu Virginia Postrelista (ensimmäinen ja toinen sivu) oli ihan hyvä. Aiheena tyylitalous.

Steven Levitt jatkaa Freakonomicsissa yhteiskuntatieteiden perusteita. Lainsäädäntö on pelkkä taloudellinen kannustin tehdä asioita, ja ihmiset tietysti tilanteen mukaan rikkovat lakia. Lainsäädäntö on vain hirveän huono tapa kannustaa ihmisiä erinäköisiin asioihin, koska se on kovin joustamaton, ei usein hyödynnä paikallista tietoa ynnä muuta vastaavaa. Tuskinpa kukaan väittääkään, että Lappiin eksynyt ja henkitoreissaan mökin löytävä retkeilijä ei saisi murtautua sisään ja tehdä itselleen voileipää jääkaapin antimista?

Levitt esittää yhteiskunnan monimuotoisuudesta esimerkin Israelin lastentarhoista, jossa jatkuvasti lapsensa myöhässä hakevat vanhemmat alkoivat saada 3$ sakkoa per lapsi per päivä. Mitä tapahtui? No lasten myöhästymiset tietysti lisääntyivät rajusti.

Kirjoitan tähän turhan kappaleen, jotta nokkelimmat voivat yrittää keksiä epäintuitiiviseen käytökseen selitystä.

No, sehän on helppo, eli tässä tapauksessa taloudellinen kannustin poisti sosiaalisen kannustimen, eli häpeän, joka tulee kun lapset haetaan myöhässä. Kolmen dollarin maksua vastaanhan on ihan oo koo hakea lapsensa myöhässä, johan siitä kompensoidaan tarhanpitäjille!

Levitt erottelee taloudellisten ja sosiaalisten kannustimien lisäksi vielä moraaliset kannustimet, mutten oikein tajua, mitä ne vielä mahtaisivat olla. Ehkäpä kyseessä on se uhrautumismoraali joka ei suuntaudu muita ihmisiä kohtaan (ihmistenvälisen yhteistyön kattavat täysin ne sosiaaliset kannustimet). Ehkäpä jos en annakaan voileipää naapurille vaan jätän sen "pihatontuille", kyseessä on moraalisen kannustimen aiheuttama uhrautuminen? Joka tapauksessa omassa selitysmallissani en vielä ole tarvinnut mitään erityistä, ihmisten yhteistoiminnasta irrallista moraalia.

Iso osa tästä libertarismin ideasta lähteekin siitä, että historiallisesti sosiaalisilla kannustimilla on hoidettu yksilötasolla mitaten paljon tehokkaammin ja järkevämmin monia nykyisin poliittisen järjestelmän huoleksi otettuja tehtäviä.

Ihan yleisesti minua tosin mietityttää se, että nämä sosiaaliset mekanismit ovat syntyneet sinne aivoihin vähän eri ympäristössä kuin globaalimarkkinataloudessa. Toisaalta olisi aivan hirveää, jos liiallinen yhteisöllisyys sortuisi Kärpästen herra -meininkiin. Toisaalta niiden sosiaalisten mekanismien toteuttaminen edustuksellisen demokratian kautta se vasta atavistista onkin.

Puoluetuki ja poliitikkojen rahoitus

Levitt käsittelee Freakonomics-kirjassaan muuten mielenkiintoista asiaa, nimittäin puoluetukia
ym. tukia poliitikoille. Nykyistä puoluetukijärjestelmää perustellaan pitkälle sillä idealla, että muutoin rikkaat vyöryttäisivät itsensä läpi kunnon markkinoinnilla.

Levitt on puolestaan sitä mieltä, ettei budjeteilla juurikaan ole väliä. Hänen argumenttinsa kelpaa varmasti perusteluksi sille, miksi vallassaolevien tukeminen yhteisistä varoista pitäisi lopettaa. Jotta nykyjärjestelmälle vaihtoehtoja ehdottavillakin olisi mahdollisuus saada äänensä kuuluviin.

Hän keskittyy pitkälle Yhdysvaltain tilanteeseen, jossa typerän vaalijärjestelmän takia ehdokkaita on yleensä vain lähelle kaksi. Tämä on kuitenkin hyvä tilanne vertailun takia, koska samat kaksi ehdokasta usein kilpailevat toisiaan vastaan useammissakin peräkkäisissä vaaleissa, usein eroavilla budjeteilla.

On tietysti kolme tilannetta, joissa ehdokas voi olla. Jos hän on varma häviäjä, kukaan ei halua antaa hänelle rahaa. Jos tilanne on lähelle 50-50, monet varmasti haluavat lahjoittaa hänelle rahaa, koska uskovat voivansa vaikuttaa lopputulokseen. Jos hän on puolestaan varma voittaja, monet tahot ovat jälleen kiinnostuneita antamaan rahaa myöhempiä palveluksia vastaan.

Huomatkaa, että varmat voittajatkaan eivät usein satsaa isoa osaa rahoistaan kampanjointiin - he toki tajuavat voittavansa hyvällä todennäköisyydellä ja säästävät rahojaan tulevaa varten.

Peräkkäisistä, samojen ehdokkaiden käymistä vaaleista käy Levittin tilastojen mukaan - joita muuten on ihan riittävästi, n. tuhat samanlaista tilannetta Yhdysvalloista vuoden 1972 jälkeen - että poliitikot eivät suinkaan voita, koska heillä on kunnon kampanjarahoitus, vaan poliitikot sekä voittavat että saavat kampanjarahoitusta, koska ovat hyviä tyyppejä, oikean puolueen
edustajia ja siten aika varmoja voittajia.

Levittin mukaan voittava kandidaatti voi *puolittaa* budjettinsa, eikä
hänen kannatuksensa silti putoa edes *yhtä prosenttia*. Yhtälailla
häviävä kandidaatti voi *tuplata* budjettinsa, eikä hänen
kannatuksensa silti nouse edes samaa prosenttia.

Ja kuten Levitt jatkaa, Dean, Forbes, Huffington ja Golisano
tietävätkin tämän jo. Yhdysvaltain historian suurimpiin kuuluvista
budjeteista huolimatta tyyppien kannatusluvut jäivät yksinumeroiseksi.

Ps. en muuten tajua, miksi Levittiä kutsutaan "taloustieteilijäksi".
Siis, jos tutkii erityisesti yhteiskunnassa vaikuttavia syy-yhteyksiä
eikä pelkää kvantitatiivista analyysia, onko heti "taloustieteilijä"
eikä "sosiologi"? Mikä tässä on "taloustiedettä"?

Roskaruokaa ja videopelejä

Salon.com kirjoittaa hauskasti arvostelun Steven Johnsonin kirjasta Everything bad is good for you. On niin kovin helppoa syyttää televisionkatselua ja roskaruokaa kaikesta pahuudesta, mutta:

Pop culture, like fast food, gets a bad rap. It's perfectly understandable: Because we consume so much of the stuff -- we watch so much TV, pack away so many fries -- and because the consumption is so intimate, it's natural to look to our indulgence as the cause of all that ails us. Let's face it, we Americans are fat and lazy and simple-minded; we yell a lot and we've got short attention spans and we're violent and promiscuous and godless; and when we're not putting horndogs into office we're electing dumb guys who start too many wars and can't balance the budget and ... you know what I mean? You are what you eat. The output follows from the input. When you look around and all you see is Ronald McDonald and Ryan Seacrest, it seems natural to conclude that junk food and junk culture are responsible for a large chunk of the mess we're in.

Nimimerkillä "en sitten lopettanutkaan tupakanpolttoa"

Öljy ei lopu

Jostain syystä blogosfäärissä ja nyysseissä on viime aikoina toisteltu 1970-luvun huuhaameemiä öljyn loppumisesta. Tämä löpinä perustuu tyypillisesti tiettyjen auktoriteeteiksi koettujen tahojen, mm. Rooman Klubin ja Worldwatch-instituutin, uskonnollisten ilmoitusten toistelemiseen mantroina.

Rooman Klubin raporteissa 70-luvulla sanottiin, että öljy loppuu jo ennen vuotta 2000. Todellisuudessa öljyn riittävyyden kaltainen objektiivinen fakta ei riipu siitä, mitä joku auktoriteetti sanoo. Terveen arkijärjen mukainen päättely osoittaa, että öljyn hupeneminen johtaa öljyn hinnan nousuun ja sitä kautta öljyn korvautumiseen muilla energianlähteillä. Öljy ei siis ehdi loppua ennen kuin sitä lakataan käyttämästä sen kalleuden vuoksi. Tämän olisi kuka tahansa voinut päätellä itse, mutta monet uskoivat mieluummin Rooman klubin kaltaista auktoriteettia.

Joku kirjoittaa tällaista:

President Bush was fixated on the year 2041 as the point that social security will come off the rails financially if not reformed soon. He emphasized the year 2041 several times.

just about any authority would tell you that, based on the current rate of use, the world oil supply would last another 37 years. Which would bring us to 2041. What a coincidence.

Sattumalta se maailman öljyvarannon riittävyys on aina se sama 30-40 vuotta.

Jo 30-40 vuotta sitten se oli se sama 30-40 vuotta.

Idioottien kannattaisi miettiä, miksi.

Rautalankaa:

Uutta öljyä ei kannata etsiä, jos vanhaa öljyä on niin paljon.
Kun vanhat öljyesiintymät ryhtyvät hupenemaan, etsitään uusia.
Tällöin maailman öljyvarannossa on aina se 30-40 vuoden puskuri.
Kun maapallolla olevan öljyn fyysinen määrä rupeaa merkittävästi vähenemään, öljyn hinnannousun myötä substituutit eli muut energianlähteet tulevat kannattavammiksi.
Öljy ei siis koskaan lopu yhtäkkiä kuin seinään.
Öljy ei ehdi loppua ennen kuin sitä lakataan käyttämästä sen kalleuden vuoksi.


Miksi vihreät eivät tajua näin yksinkertaista asiaa?

Siksi, että he ovat täydellisiä idiootteja. Vihreät eivät ole koskaan olleet oikeassa missään asiassa. Vihreiden ajattelu perustuu auktoriteeteiksi koettujen tahojen, mm. Rooman Klubin ja Worldwatch-instituutin, uskonnollisten ilmoitusten toistelemiseen mantroina. Nämä vihreiden auktoriteetit ovat aina olleet väärässä kaikissa asioissa, mutta vihreiden usko asiaansa ei ole horjunut. Vihreiden auktoriteetit, mm. Paul Ehrlich, väittivät 1970-luvulla, että väestönkasvun vuoksi USA:ssa kuolee kymmeniä miljoonia ihmisiä nälkään 1980-luvulla. Paul Ehrlich ja muut vihreät olivat tietysti aivan sataprosenttisesti väärässä, mutta vihreät ole vetäneet mitään johtopäätöksiä gurujensa virheistä. Vihreät ovat uskonlahko, joka ei ole kiinnostunut tosiasioista. Vihreiden tarkoituksena ei ole parantaa maailmaa, vaan hokea apokalyptista mantraansa loputtomiin täysin tosiasioista piittaamatta.

Aiheesta enemmän:

Julian Simon, the Doomslayer

This is the litany : Our resources are running out. The air is bad, the water worse. The planet's species are dying off - more exactly, we're killing them -at the staggering rate of 100,000 peryear, a figure that works out to almost 2,000 species per week, 300 per day, 10 perhour, another dead species every six minutes.We're trashing the planet, washing away the topsoil, paving over our farmlands, systematically deforesting our wildernesses, decimating the biota, and ultimately killing ourselves.

The world is getting progressively poorer, and it's all because of population, or more precisely, overpopulation. There's a finite store of resources on our pale blue dot, spaceship Earth, our small and fragile tiny planet, and we're fast approaching its ultimate carrying capacity. The limits to growth are finally upon us, and we're living on borrowed time. The laws of population growth are inexorable. Unless we act decisively, the final result is written in stone: mass poverty, famine, starvation, and death.

Time is short, and we have to act now.

That's the standard and canonical litany. It's been drilled into our heads so far and so forcefully that to hear it yet once more is ... well, it's almost reassuring. It's comforting, oddly consoling - at least we're face to face with the enemies: consumption, population, mindless growth. And we know the solution: cut back, contract, make do with less. "Live simply so that others may simply live."


There's just one problem with The Litany, just one slight little wee imperfection: every item in that dim and dreary recitation, each and every last claim, is false. Incorrect. At variance with the truth.

Not the way it is, folks.

Avainsanat:

Öljyn loppuminen, maailman öljyvaranto, tunnetut öljyvarat, Rooman Klubi, kasvun rajat, "rajaton kasvu ei ole mahdollista rajallisessa tilassa", kestävä kehitys, Paul Ehrlich, Peak Oil, Peak Oil Scam, Peak Oil Fallacy, Bjørn Lomborg, Julian Simon

Herbert Simon ja Steven Levitt

Löysinpä hauskan sitaatin monitieteelliseltä yhteiskuntatieteilijältä Herbert Simonilta:

We have become accustomed to the idea that a natural system like the human body or an ecosystem regulates itself. To explain the regulation, we look for feedback loops rather than a central planning and directing body. But somehow our intuitions about self-regulation without central direction do not carry over to the artificial systems of human society. I retain vivid memories of the astonishment and disbelief always expressed by the architecture students to whom I taught urban land economics many years ago when I pointed to medieval cities as marvelously patterned systems that had mostly just "grown" in response to myriads of individual decisions. To my students a pattern implied a planner in whose mind it had been conceived and by whose fiat it had been implemented. The idea that a city could acquire its pattern as "naturally" as a snowflake was foreign to them. They reacted to it as many Christian fundamentals responded to Darwin: no design without a Designer!

Vakkarini Virginia Postrel jatkaa samasta aiheesta:

The dynamist insight that "sometimes unconscious evolution can come up with better solutions than our best engineers" is hard for many people to fathom. Confronted with such an undesigned order, stasists tend to personify it - to treat it as a single intelligence. So, for instance, Arthur Schlesinger talks about "the computer" and "the untrammeled market" as though technological and economic systems were unitary actors rather than complex, evolving processes driven by millions of individual choices.

Juuri postissa saapunut Steven Levittin Freakonomics ihastuttaa myös. Jaksankohan pysytellä erossa siitä ja lukea lukemattomat kirjani sovitussa järjestyksessä?

He seemed to look at things not so much as an academic but as a very smart and curious explorer - a documentary filmmaker, perhaps, or a forensic investigator or a bookie whose markets ranged from sports to crime to pop culture. He professed little interest in the sort of monetary issues that come to mind when most people think about economics; he practically blustered with self-effacement. "I just don't know very much about the field of economics. I'm not good at math, I don't know a lot of econometrics, and I also don't know how to do theory. If you ask me about whether the stock market's going up or down, if you ask me whether the economy's going to grow or shrink, if you ask me whether deflation's good or bad, if you ask me about taxes - I mean, it would be total fakery if I said I knew anything about any of those things". What interested Levitt were the stuff and riddles of everyday life. His investigations were a feast for anyone wanting to know how the world really works.

Suunnitelmat, kybernetiikka ja YTV

Sain oikeasti hyvän kommentin aikaisempaan tilitykseeni ulkoishaitoista. Tarkoitukseni oli ja on kirjoittaa yhä tuolta suunnalta jatkokirjoitelma aiheesta.

Mutta ihan ensimmäisenä haluan kirjoittaa pidemmän tilitelmän kognitioita -blogin kirjoitelmasta, jossa hän motkottaa YTV:n poltettua näppinsä matkakorttien kanssa, hosumalla liikaa.

Ennen kuin etenen ilmiön selittämiseen ja mieleisiini ratkaisumalleihin, annan vielä toisen, mielestäni paremman havainnon julkishallinnon toiminnasta.

Tyttöystäväni nimittäin soitti äskettäin samaiseen puljuun ja vaati saada linjasuunnittelusta vastaavan henkilön puhelimen päähän. Tyyppihän löytyi, ja tyttö alkoi kuumottamaan häntä linjasuunnittelun typeryydestä.

Kysyttäessä esimerkiksi, miksi se K-juna nykyisin pysähtyy Käpylässä, mistä ei ole juuri minkään maailman jatkoyhteyksiä, totesi YTV:n linjasuunnittelija: "meistä oli kivaa, että juna pysähtyy joka toisella pysäkillä".

YTV:n linjasuunnittelu ei siis perustu kävijämääriin, liikennekuvioihin, vaan siihen mikä suunnittelijoista on kivaa. Kuumotettaessa edelleen tyyppi yritti ruveta köhimään vähän pätevämpiäkin selityksiä, muttei osannut millään tavalla kertoa minkäänlaisia lukuja vaihtoyhteyksistä, kävijämääristä sun muista. Kuka tahansa Helsingissä julkisilla liikkunut tietysti tietää, että Ogelista oli suunnaton määrä hyviä vaihtoyhteyksiä joka suuntaan ennen jokerilinjoja, kun taas Käpylän asemalta on oikeasti pitkä kävelymatka siihen Shellin risteykseen, mistä ainoat järkevät bussit kulkevat.

Markkinataloushan onkin siitä hieno järjestelmä, että siihen liittyy kaikkea tällaista itsesääntelevää kybernetiikkaa hintojen ja varallisuuden jakautumisen kautta, kuten positiivisia ja negatiivisia takaisinkytkentöjä.

Kaverini äiti työskenteli aikoinaan Moskovan tiedeakatemialla nimenomaan tutkimassa tätä kybernetiikkaa, ja kirjoittamassa niitä legendaarisia viisivuotissuunnitelmia. Kaverini mielestä isoin ongelma oli, ettei tieteellisissä suunnitelmissa tajuttu, että kaikki tieteellinen yhteiskuntatiede perustuu individualismiin - neukkujen mielestä yhteiskunnilla, ei ihmisillä, oli lainalaisuuksia. Nykyisin tämä hegelismi tiedetään tietenkin vääräksi.

Itse kuitenkin pitäisi paljon tärkeämpänä en suinkaan sitä resurssien allokointia eri käyttötarkoituksiin hinnoilla sinänsä, tärkeimpänä kyberneettisenä ongelmana. Pikemminkin erottaisin nämä mekanismit joita voisi kutsua vaikka ensimmäisen asteen takaisinkytkennöiksi. Itseasiassa sosialistinen suunnitelmatalouskin voi helposti hyväksikäyttää kulutushyödykkeiden vapaita markkinoita, tuotantolaitosten varastokontrollia ynnämuuta kohtalaisen tehokkaaseen taloudelliseen tuotantoon.

Ongelmana on pikemminkin ne mekanismit, joita voisi kutsua toisen asteen takaisinkytkennöiksi, jotka ohjailevat niitä mekanismeja, jotka vaikuttavat niiden ensimmäisen asteen kytkentöjen taustalla.

Ei se, että YTV ei kykene oikeasti vappuna järjestämään riittävästi yöbusseja, jotta porukka pääsisi kokoon, vaan se, että YTV:llä ne suunnittelijat saisivat rahallisen palkinnon siitä, että näin tapahtuu. Ei se, että henkilö A kerää kaiken mahdollisen ekspertiisin kaupunkisuunnittelusta ja sen jälkeen aloittaa projektin nimeltä Merihaka, vaan että yksityisen kapitalistin mokaillessa tällaisia palautus sijoitetuille rahoille olisi todella surkea, ja kapitalisti pian menettäisi rahan, jolla hukata sitä Helsingin niukkaa tonttimaata typerille betonitaloille, ja joutuisi vetäytymään rakennusbisneksestä.

Ei se, että virkamies kehittäisi ehkä ensi vuonna paremman opetussuunnitelman Suomen kouluissa käytettäväksi, vaan se, että useammat yksityiskoulut kilpailisivat ja kehittäisivät erilaisia, innovatiivisia opetussuunnitelmia, ja seuraavana lukuvuonna huonot koulut kopioisivat parhaat ideat innovatiivisimmilta.

Markkinatalous ei tietenkään eroa sosialistisesta suunnitelmataloudesta muutoin kuin näiden toisen asteen takaisinkytkentämekanismien puolesta. Toki suurimmat suuryritykset ovat isompia kuin pienimmät sosialistiset maat bruttokansantuotteella - eihän ongelmana ole suunnitelmallisuus sinällään. Ongelmana on se, kuka päättää ja kuka suunnittelee!

Ja ihan oikeasti, oli taloudellisen tuotannon suunnittelu sitten keskusviraston tai kapitalistien harteilla, Hayekilainen pointtihan on nimenomaan, että jokaikisellä yksittäisellä ihmisellä on suunnitelma. Minulla oli suunnitelmana aamulla tulla töihin, päivällä syödä lounasta ja kenties illalla palata vielä kotiinkin, jos hyvin käy.

Ellen sitten joudu ylitöihin, jolloin suunnitelmani muuttuvat, ja tämän itsesääntelevän järjestelmän pitää mukautua tilanteeseen.

Markkinataloudessa vain sen Ronald Coasen toisen kuuluisan artikkelin, Nature of the firmin mukaan tapahtuu optimaalinen määrä suunnittelua.

Ja se suunnitelmien laatimistehtävä lipuu niille, ketkä niitä parhaiten tekevät. Ei, en toki itse lähtisi kokeilemaan onneani osakemarkkinoille, vaan antaisin eläkesäästösuunnitelmani teon pankin tehtäväksi. He ottakoot sitten hyvin tehdyistä suunnitelmista palkkioksi oman osuutensa.

***

Ja lopuksi käsiteltäkööt nyt vielä tässä poukkoilevassa pamfletissa sitäkin aihetta, että mistä se tieto oikein tulee, jonka perusteella nämä suunnitelmat sopivat yhteen.

Sitä ei suinkaan pyhä henki päästäni levitä muille ihmisille. Ja ongelma ei edes ole systeemin sisäisen tiedon siirtyminen osasta toiseen (minulta YTV:lle), vaan myös systeemin ulkopuoliseen maailmaan sopeutuminen ja tiedon ja resurssien tehokas käyttöönotto systeemin ulkopuolelta. Ehkäpä Munkan silta onkin jäänyt tulvan takia veden alle, eivätkä bussit pääse siitä läpi - tällöin ongelmana eivät olleet minun, eivätkä YTV:n suunnitelmat, vaan luonnonolosuhteet jotka pakottavat meidät molemmat nyt miettimään suunnitelmiamme uudelleen.

Tämähän on oikeasti se nykytaloustieteenkin pahin ongelma. Pyöritellessään niitä numeroita niissä kaavoissa nykyisin taidetaan aika usein unohtaa kertoa niille kansantaloustieteen opiskelijoille se, minkä tämän matemaattisen taloustieteen perustajat kuten Leon Walras ja Vilfredo Pareto muistivat kyllä tavata auki tuhanteen kertaan 1800-luvun lopulla kirjoitetuissa opuksissaan: ei niitä lukuja ole oikeasti olemassa. Edes yritysten johtajat eivät oikeasti isommassa firmassa näe niitä lukuja kunnolla.

Jatkanpa tästä myöhemmin, mutta pannaan nyt aiheesta lopuksi vaikka vähän pureskeltavaa kaikille yhteiskuntatieteistä kiinnostuneille: tiesittekö, että kustannukset eivät määrää hintoja, vaan hinnat määrävät kustannukset?

Siinäpä teille mietittävää :)