torstaina, maaliskuuta 03, 2011

Jani Toivola, Hommaforum, Iltalehti, toimittaja Leena Ylimutka





Iltalehti
ja Aamulehti ovat viime päivinä levittäneet tarinaa, että Vihreiden kansanedustajaehdokas, mulattihomo Jani Toivola olisi joutunut jonkinlaisten uhkauksien kohteeksi. Aluksi näitä uhkauksia väitettiin esitetyn Suomen Sisu ry:n sähköpostilistalla, sittemmin väitettiin uhkauksia olleen hommaforumilla.

Katson joutuvani kommentoimaan tätä tapausta, koska hommaforumin ylläpitäjän Matias Turkkilan kommentissa näihin väitteisiin siteerattiin minun kirjoitustani ainoana hommaforumilta löytyvänä Jani Toivolaan kohdistuvia uhkauksia koskevana kirjoituksena.

Jussi Halla-aho julkaisi tämän Matias Turkkilan selostuksen asiasta omilla sivuillaan, joten monet saattavat lukea Turkkilan siteeraaman pätkän minun tekstistäni Halla-ahon sivuilta:


2.3.2011

Jani Toivolan vaalikampanja

Odotettavissa on ollut, että tulevista eduskuntavaaleista tulee perussuomalaisen uhan vuoksi likaisimmat miesmuistiin. Yllätyksenä ei tule sekään, että likaisista tempuista vastaa etiikkapuolue Vihreät. Ehdokas Jani Toivolan tuore säälin- ja huomionkalastelutempaus kertoo surullisella tavalla ehdokkaan, hänen puolueensa sekä Iltalehden alennustilasta. Lainaan tähän sellaisenaan Homma ry:n puheenjohtajan, Matias Turkkilan, Hommaforumilla tänään julkaiseman tiedotteen:

(...)

Forumin yleisellä puolella on runsaasti viestejä, joissa Janin nimi mainitaan. Tähän mennessä ainoa viesti, jossa puhutaan samassa yhteydessä väkivallasta sekä Toivolasta, on Mikko Ellilän kirjoittama ja kuuluu seuraavasti:

"Miksi Jani Toivolan kaltainen flamboyant homosexual moittii kristillistä kirkkoa sen tavasta vältellä homoseksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä, mutta ei sanallakaan kritisoi muslimien tapaa esittää tappouhkauksia homoille?

Islamin mukaan homoseksuaalisuus on kuolemansynti. Islamilaisen lain eli sharian mukaan homoseksuaalisuudesta annetaan kuolemanrangaistus. Miksi tämä ei lainkaan häiritse Jani Toivolan kaltaista julkihomoa?

Jos muslimit tulevat valtaan, Jani Toivola teloitetaan välittömästi homoseksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

Miksi tämä ei lainkaan häiritse Jani Toivolaa? Miksi hän ei lainkaan kritisoi islamia?

Miksi Suomessa ei kukaan homo vastusta muslimeja, jotka haluavat tappaa kaikki homot?"

Tätä tekstiä voi tuskin kukaan pitää Toivolaa kohtaan suunnattuna uhkauksena, saati sitten häntä kohtaan kohdistettuna hyökkäyssuunnitelmana. Itse asiassa kyse on päinvastaisesta. Hommaforumin kirjoittajat kun nimenomaisesti eivät toivo Suomesta homoseksuaaleille hengenvaarallista muslimivaltiota, joten hommaforumilaisia pitäisi haukkujen sijasta ennemminkin kiittää Toivolaa kohtaan suuntautuvan hyökkäyksen estämisestä.




Ylläoleva sitaatti kirjoituksestani on osa samaa tekstiä, jonka julkaisin kaksi vuotta sitten tässä blogissa:


Jani Toivola ei hyväksy kirkon homoasenteita


Juontaja-näyttelijä Jani Toivola suomii kovin sanoin luterilaista kirkkoa sen homonäkemysten takia. Toivola sanoi Maikkarin Huomenta Suomessa, että kirkko toimii vastuuttomasti.

– Kuulun yhä kirkkoon ja uskonto on minulle tärkeä, mutta koen olevani hyvin ristiriitaisessa tilanteessa.

– Kirkolla ei vieläkään ei ole selkeää kantaa homoseksuaalisuusasioihin, vaan jotenkin pyöritellään ja kierrellään jatkuvasti koko aihetta. On mielestäni täysin vastuutonta, että näin suuri ja tärkeä yhteiskunnallinen instituutio ei ota mitään kantaa asiaan, pitkään julkisuudessakin homoudestaan puhunut Toivola jyrähti Huomenta Suomessa.

Tästä tulee etsimättä mieleen muutamia kysymyksiä:

1.) Miksi ev.-lut. kirkko on suuri ja tärkeä yhteiskunnallinen instituutio?

Siksi, että se on veronmaksajien rahoilla toimiva valtionkirkko. Jos kirkko erotettaisiin valtiosta, kenenkään ei tarvitsisi kiinnostua kirkon suhtautumisesta homoihin tai ylipäätään kirkon suhtautumisesta mihinkään asiaan.

2.) Miksi homoseksuaalisesti suuntautunut ja ilmeisen häpeilemättömästi homoseksuaalisuuttaan esittelevä (flamboyant homosexual) ihminen kuuluu kristilliseen kirkkoon, jonka pyhän kirjan eli Raamatun mukaan homoseksuaalinen kanssakäyminen on syntiä?

Jos kirkko erotettaisiin valtiosta, kukaan ei automaattisesti kuuluisi kirkkoon juridisesti lapsikasteen kautta. Idea uskonnollisten yhdyskuntien synnynnäisestä jäsenyydestä perustuu nimenomaan valtionkirkkoinstituutioon. Jos valtionkirkkoa ei olisi, ei olisi koskaan säädetty lakia uskonnollisten yhdyskuntien synnynnäisestä jäsenyydestä vanhempien jäsenyyden perusteella.
Eihän esimerkiksi poliittisen puolueen jäsenyyskään periydy automaattisesti vanhemmilta lapsille. Tällöin kukaan homo ei liittyisi homovastaista uskontoa edustavaan kirkkoon.

Juontaja-näyttelijä Jani Toivola kuitenkin ilmeisesti kuuluu kirkkoon synnynnäisesti, koska hän sanoo kuuluvansa kirkkoon yhä. Hänet on siis liitetty kirkkoon vastasyntyneenä, koska hänen vanhempansa ovat kuuluneet kirkkoon. Hän olisi tuskin liittynyt kirkkoon täysi-ikäisenä, koska hän on jo ennen täysi-ikäiseksi tuloaan varmasti tiedostanut olevansa homo. Koska hän ei koe homoseksuaalisuutta syntinä tai häpeänä, hän ei varmaankaan olisi liittynyt homoseksuaalisuutta syntinä pitävään kirkkoon.

3.) Miksi Jani Toivolan kaltainen flamboyant homosexual moittii kristillistä kirkkoa sen tavasta vältellä homoseksuaalisuuteen liittyviä kysymyksiä, mutta ei sanallakaan kritisoi muslimien tapaa esittää tappouhkauksia homoille?

Islamin mukaan homoseksuaalisuus on kuolemansynti. Islamilaisen lain eli sharian mukaan homoseksuaalisuudesta annetaan kuolemanrangaistus. Miksi tämä ei lainkaan häiritse Jani Toivolan kaltaista julkihomoa?

Jos muslimit tulevat valtaan, Jani Toivola teloitetaan välittömästi homoseksuaalisen suuntautumisensa vuoksi.

Miksi tämä ei lainkaan häiritse Jani Toivolaa? Miksi hän ei lainkaan kritisoi islamia?

Miksi Suomessa ei kukaan homo vastusta muslimeja, jotka haluavat tappaa kaikki homot?


Kyseessä oli siis kirjoitus, jossa kauhistelin homojen välinpitämättömyyttä muslimien homovastaisuutta kohtaan. Mielestäni on tekopyhää vaatia ev.-lut. kirkkoa järjestämään homoille kirkkohäitä samaan aikaan kun muslimit haluavat tappaa kaikki homot.

Miten homot ja homomyönteiset tahot kehtaavat syyttää esim. Suomen ev.-lut. kirkkoa suvaitsemattomuudesta homoja kohtaan, kun samaan aikaan samat homot ja homomyönteiset tahot eivät sanallakaan mainitse muslimien halukkuutta tappaa kaikki homot?


Tätä kirjoitukseni koski. Joku lukutaidoton idiootti on ilmeisesti luullut mainintaani muslimien homovastaisuudesta jonkinlaiseksi uhkaukseksi homoille yleisesti ja erityisesti Jani Toivolalle. Tämä idiootti on sitten sanonut Jani Toivolalle, että joku oli uhkaillut häntä hommaforumilla. Iltalehden toimittaja Leena Ylimutka oli kaiken kukkuraksi sekoittanut toisiinsa hommaforumin ja Suomen Sisu ry:n. Äärimmäisen huonoa journalismia. Todella ala-arvoista.

Kukaan lukutaitoinen ihminen ei voi sekoittaa hommaforumia ja Suomen Sisu ry:tä toisiinsa.

Kukaan lukutaitoinen ihminen ei voi luulla, että maahanmuuttokriittisellä ja islamkriittisellä foorumilla esiintyvä maininta muslimien homovastaisuudesta olisi uhkaus homoille. Jokainen lukutaitoinen ihminen näkee, että tämän muslimien homovastaisuuden mainitseminen on nimenomaan islamista uhasta huolestuneen suomalaisen (minun) varoitus muslimien vaarallisuudesta.

1930-luvun alussa, ennen natsien valtaantuloa, joku natsien kannatuksen noususta huolestunut saksalainen on saattanut varoittaa ihmisiä, että natsien tullessa valtaan homot viedään keskitysleireille. Minun kirjoitukseni oli tämäntyyppinen varoitus siitä, että islam on aggressiivinen, militantti homovastainen ideologia.

Tämäntyyppistä varoitusta ei kukaan lukutaitoinen voi tulkita uhkaukseksi homoja kohtaan, vaan varoitukseksi homoille ja homojen ihmisoikeuksista kiinnostuneille. Jos minun mielestäni olisi oikein uhkailla homoja, en olisi huolestunut muslimien halukkuudesta tappaa homot. Olen nimenomaan pöyristynyt siitä, että homot itse eivät ole lainkaan kiinnostuneita muslimien murhanhimoisuudesta heitä kohtaan.

Minua ärsyttää, että yrittäessäni varoittaa homoja muslimien homovastaisuudesta saan homoilta palkakseni vain välinpitämättömyyttä ja suoranaista vihamielisyyttä. Homot eivät itse lainkaan piittaa siitä, että muslimit haluavat tappaa heidät. Tämä on täysin verrattavissa juutalaisten välinpitämättömyyteen natseja kohtaan 1930-luvun Saksassa.

Iltalehden ja Aamulehden valheellisen uutisoinnin kronologia selostettuna hommaforumilla:

« Vastaus #395 : 02.03.2011, 17:38:44 »

Olisi todella viihdyttävää nähdä kuinka Julkisen Sanan Neuvosto kiemurtelee ja vääntää tämän asialliseksi uutisoinniksi. Tähän mennessä tapahtunutta (hakekaa sipsiä ja popcornia):

27.1.2011 - Uudenmaan Vihreät julkistaa Jani Toivolan ehdokkuuden.

Helmikuussa - Toivolan ystävä, jatkossa "Mr. Deep Throat", lähestyy Toivolaa kirjeellä (ei sähköpostilla, facebook-viestillä, puhelulla tai tekstarilla vaan kirjeellä), jossa varoitetaan että joku suunnittelee karmivaa hyökkäystä Toivolaa vastaan mm. siksi että tämä on puoliksi kenialainen. Toivola ei tee rikosilmoitusta mutta miettii onko kampanjointi turvallista ja harkitsee kalliin henkivartijan palkkaamista.

1.3.2011 - Iltalehden juorutoimittaja Leena Ylimutka haastattelee Toivolaa.

Klo 17:51 - "Suomen Sisu suunnittelee hyökkäystä" Iltalehden vaaliuutisten etusivulla koko illan.

Klo 18:31 - "Suomen Sisu suunnittelee hyökkäystä" Aamulehden vaaliuutisten etusivulla seuraavat 15 tuntia.

Tässä välissä - Suomen Sisun ja HommaForumin edustajat ottaa yhteyttä Toivolaan ja toimittajaan ja kyselee että mitvit.

Lainaus käyttäjältä: Matias Turkkila
Soitin IL:n Leena Ylimutkalle. Oli jo kotona, mutta kertoi taustoja silti. Oli ollut tekemässä Janista ihan normihaastattelua ja sitten tullut kysäisseeksi vaalikampanjasta. Tässä yhteydessä Jani oli maininnut ihmisestä, joka oli varoittanut häntä jonkin forumilla näkemänsä viestin perusteella. Leena ymmärsi tämän keskustelun jollain tavalla liittyvän Sisuun.

Sitten soitin Janille. Ei ollut vielä lukenut IL:n uutista, mutta oli jutellut asiasta HS:n toimittajan kanssa ja tiesi, missä mennään. Jani sanoi, että häntä oli lainattu väärin ja lupasi ilmoittaa tästä toimitukselle. Niin teki, ja siksi Sisu poistui alkuperäisestä uutisesta. Leena ei korjausta tehnyt, hän oli jo siltä päivältä lopettanut työt.

N. klo 20:30 - Iltalehti muokkaa uutista muotoon "HommaForumilla suunnitellaan hyökkäystä". Artikkeli pysyy vaaliuutisten etusivulla ainakin seuraavaan iltaan asti.

Klo 21:11 - Ensimmäinen tuntematon lukija kommentoi virheellistä uutista Aamulehdelle. Korjauskehoituksia tulee myöhemmin useita lisää.

Lainaus
Iltalehden uutisessa Suomen Sisu -järjestö onkin salaperäisesti muuttunut Hommaforum-keskustelupalstaksi, mutta uutisen kellonaika on pysynyt entisellään. Hämmentävää.

2.3.2011 klo 11:56 - Aamulehti taipuu palautteeseen vasta kun HommaForumin Turkkila ottaa yhteyttä. Uutista muokataan muotoon "Joku suunnittelee hyökkäystä" ja se pysyy vaaliuutisten etusivulla ainakin seuraavaan iltaan asti.


Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Juho Eerola kommentoi:

Minua vastaan on poliittisin syin tehty jo neljä rikosilmoitusta. Mistään en ole saanut syytettä, enkä tuomiota. Rikosilmoituksista minua vastaan on otsikoitu paikallisessa lehdessä ja uutisissa mielestäni todella isosti. Sitten kun mitään ei ole ilmennyt, on uutinen aina ollut pienenä.

Eli tässäkin nyt revittiin isot uutiset siitä, että me täällä muka suunnittelemme jotain Jani Toivolaa vastaan. Kun käy ilmi että ei suunnitella, ei asiaa oikaista mitenkään.


Nimimerkki Rouge kommentoi hommaforumilla:

« Vastaus #450 : tänään kello 10:45:05 »

Hmm.. Toivola kuulee että Hommassa suunnitellaan hyökkäystä häntä vastaan. Sen jälkeen Toivola
- ei yritä etsiä foorumilta k.o. suunnitelmaa (jota ei sitten löytyisikään),
- ei pyydä ystäväänsä tarkentamaan varoitusta (joka sitten paljastuisi huuhaaksi) ja
- ei tee rikosilmoitusta (joka sitten päätyisi roskakoriin), mutta
- "harkitsee henkivartijan palkkaamista" ja
- kertoo asiasta juorutoimittajalle.
Minkälainen ihminen toimii noin? Ajattelematon, epäluotettava, julkisuudenkipeä I-will-bi-ö-marttyyr. Minusta olisi paree jos Toivola pysyisi idols-tason hassuttelu-höpsöttelyissä eikä koskaan pääsisi päättämään 5 miljoonan ihmisen tärkeistä asioista.

Nimim. CaptainNuiva kommentoi:

« Vastaus #453 : tänään kello 11:34:12 »

Äkkisiltään tulee mieleen itselleen uhri-brändiä rakentava.
Jos ei ole mitään asiallista sanottavaa niin säälipojoilla pyritään eteenpäin.
Tietäen tämän forumin ja luettuani J.Toivolan valituksen Iltalehdestä, en voi muuhun tulokseen tulla.

Todettakoon vielä että minua ei kiinnosta pätkääkään Toivolan ihon väri taikka seksuaalinen suuntaus, niillä asioilla ei ole eikä saa olla ehdokkaalle mitään merkitystä, eduskunta kun on paikka jossa pitäsi ajaa maan etuja eikä tuoda itseään esille uhrin tai millään muullakaan henkilökohtaisella statuksella.




tiistaina, helmikuuta 22, 2011

Eduskunta tiukensi sensuurilainsäädäntöä


kansanedustaja Markku Laukkanen (kesk): "Keskustelun kontrolli ontuu aika tavalla"



Mordorin linna:

Eduskunnan täysistunnon pöytäkirja PTK 159/2010 vp

159. TIISTAINA 22. HELMIKUUTA 2011 kello 14.00

Puhetta johtivat ensimmäinen varapuhemies Seppo Kääriäinen (14.00-15.59) ja puhemies Sauli Niinistö (15.59-17.19).

PÄIVÄJÄRJESTYKSEN ASIAT:

1) Perustuslain 115 §:n mukainen valtioneuvoston oikeuskanslerin ilmoitus entisen pääministerin Matti Vanhasen virkatoimen lainmukaisuuden tutkimiseksi

Ainoa käsittely
Muu asia M 6/2010 vp
Perustuslakivaliokunnan mietintö PeVM 10/2010 vp

Ensimmäinen varapuhemies: Perustuslakivaliokunnan annettua mietinnössä kannanottonsa entisen pääministerin Matti Vanhasen menettelyn lainvastaisuudesta on eduskunnan perustuslain 114 §:n mukaan päätettävä asiasta. Eduskunta voi nyt päättää joko olla nostamatta syytettä Matti Vanhasta vastaan tai varata hänelle tilaisuuden selityksen antamiseen.

Keskustelu

Puhemies: Keskustelussa on ed. Kimmo Sasi ed. Jacob Södermanin kannattamana tehnyt ehdotuksen, että eduskunta päättää olla nostamatta syytettä entistä pääministeriä Matti Vanhasta vastaan.

Selonteko hyväksyttiin.

Eduskunta hyväksyi ed. Kimmo Sasin ehdotuksen eli päätti olla nostamatta syytettä entistä pääministeriä Matti Vanhasta vastaan.

Asian käsittely päättyi.

2) Valtioneuvoston kirjelmä valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (pääministeri Kiviniemi ja ministerit Katainen, Pekkarinen, Wallin, Anttila, Brax, Vehviläinen, Holmlund, Thors, Vapaavuori, Stubb, Sinnemäki ja Rehula)

Keskustelu
Valtioneuvoston kirjelmä VN 5/2010 vp

Puhemies: Esitellään pääministeri Kiviniemen ja ministerien Katainen, Pekkarinen, Wallin, Anttila, Brax, Vehviläinen, Holmlund, Thors, Vapaavuori, Stubb, Sinnemäki ja Rehula ilmoitukset muutoksista sidonnaisuuksiinsa. Työjärjestyksen mukaan eduskunta ei tee päätöstä asiasta.

Keskustelua ei syntynyt.

Asian käsittely päättyi.

3) Hallituksen esitys laeiksi julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta sekä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 18 ja 36 §:n muuttamisesta

Ensimmäinen käsittely
Hallituksen esitys HE 246/2010 vp
Hallintovaliokunnan mietintö HaVM 34/2010 vp

Puhemies: Käsittelyn pohjana on hallintovaliokunnan mietintö. Nyt päätetään lakiehdotusten sisällöstä.

Keskustelu

Päätökset

Yksityiskohtaisessa käsittelyssä eduskunta hyväksyi lakiehdotusten sisällön mietinnön mukaisena.

Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

4) Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia, hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laeiksi rikoslain ja tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetun lain 15 §:n muuttamisesta

Ensimmäinen käsittely
Hallituksen esitys HE 317/2010 vp
Lakivaliokunnan mietintö LaVM 39/2010 vp

Puhemies: Käsittelyn pohjana on lakivaliokunnan mietintö. Nyt päätetään lakiehdotusten sisällöstä.

Keskustelu

Päätökset

Yksityiskohtaisessa käsittelyssä eduskunta hyväksyi lakiehdotusten sisällön mietinnön mukaisena.

Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.



4)
Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia, hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä laeiksi rikoslain ja tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetun lain 15 §:n muuttamisesta

Hallituksen esitys HE 317/2010 vp
Lakivaliokunnan mietintö LaVM 39/2010 vp

Yleiskeskustelu
Markku Laukkanen /kesk: Arvoisa herra puhemies! Tämä on asia, joka vaatisi varmaan vähän perusteellisemmankin keskustelun ja syventymisen myös koko salilta tähän asiaan. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyy tämän Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia.

Tämä on erittäin tärkeä mietintö, ja Suomen lainsäädännön saattamiseksi vastaamaan näitä velvoitteita tässähän ehdotetaan, että rikoslain säännöksiä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja rangaistuksen koventamisperusteita tarkistetaan nykyisestään, ja myöskin ehdotetaan velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi uutta törkeää tekomuotoa kiihottamiselle kansanryhmää vastaan ja oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentamista rasistisiin rikoksiin.

Arvoisa puhemies! Tämä on vaan tällä hetkellä äärimmäisen ajankohtainen ja tärkeä hallituksen esitys juuri sen vuoksi, että me tiedämme internetin vaikutuksen ja merkityksen tällaisena vapaana foorumina, jossa se sanomisen kynnys on tavattoman matala, vielä kun sen keskustelun kontrolli - vaikka meillä on erilaisten palvelualustojen kontrolloijia olemassa, järjestelmiä olemassa - ontuu aika tavalla. Sen takia ne riskit myöskin tällaisessa internetin käytössä ovat selkeästi tämänkin esityksen kyseessä ollen tavattoman vakavia.

Tässä yhteydessä varmasti myöskin olisi hyvä keskustella ja kiinnittää huomio kaikkiin niihin tietoverkkoihin tapahtuviin globaaleihin hyökkäyksiin, mikä sekin on tavattoman ajankohtainen ja merkittävä kysymys, samalla muistaen tietoverkkojen merkityksen myöskin demokratian kulmakivenä, niin kuin viime päivien keskustelussa globaalien kansannousujen kohdalla olemme nähneet.



Jälleen käy ilmi poliittisten vallanpitäjien sanoinkuvaamaton pahuus ja tyhmyys.



Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tämä on asia, joka vaatisi varmaan vähän perusteellisemmankin keskustelun ja syventymisen myös koko salilta tähän asiaan. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyy tämän Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan rasististen ja muukalaisvihamielisten tekojen kriminalisointia.

Tämä on erittäin tärkeä mietintö, ja Suomen lainsäädännön saattamiseksi vastaamaan näitä velvoitteita tässähän ehdotetaan, että rikoslain säännöksiä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja rangaistuksen koventamisperusteita tarkistetaan nykyisestään, ja myöskin ehdotetaan velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi uutta törkeää tekomuotoa kiihottamiselle kansanryhmää vastaan ja oikeushenkilön rangaistusvastuun laajentamista rasistisiin rikoksiin.



Tässä äijä siis vain lukee robottimaisesti ääneen lakiesitystekstiä sanomatta itse yhtään mitään.

Miksi "kansanedustajina" on tuollaisia robotteja, jotka menevät eduskuntaan lukemaan ääneen hallituksen lakiesityksen tekstiä? Tuon ääneenlukemisen voisi hoitaa kuka tahansa, vaikkapa palkattomana työharjoittelijana eduskuntatalossa oleva peruskoululainen.


Markku Laukkanen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä on vaan tällä hetkellä äärimmäisen ajankohtainen ja tärkeä hallituksen esitys juuri sen vuoksi, että me tiedämme internetin vaikutuksen ja merkityksen tällaisena vapaana foorumina, jossa se sanomisen kynnys on tavattoman matala, vielä kun sen keskustelun kontrolli - vaikka meillä on erilaisten palvelualustojen kontrolloijia olemassa, järjestelmiä olemassa - ontuu aika tavalla. Sen takia ne riskit myöskin tällaisessa internetin käytössä ovat selkeästi tämänkin esityksen kyseessä ollen tavattoman vakavia.


"Kansanedustaja" Markku Laukkanen siis katsoo internetin käytön "riskien" olevan niin vakavia, että internetiä pitää sensuroida nykyistäkin tiukemmin.

"Kontrolli
ontuu aika tavalla" eli sensuuri ei ole vielä riittävän tiukkaa tämän "kansanedustajan" mielestä. "Kansanedustaja" Markku Laukkanen siis haluaa, että valtion väkivaltakoneisto sensuroi internetiä tiukasti estääkseen kansalaisia sanomasta internetissä omia mielipiteitään.


Markku Laukkanen /kesk:
Tässä yhteydessä varmasti myöskin olisi hyvä keskustella ja kiinnittää huomio kaikkiin niihin tietoverkkoihin tapahtuviin globaaleihin hyökkäyksiin, mikä sekin on tavattoman ajankohtainen ja merkittävä kysymys,


Mitä tällä on tekemistä asian kanssa?! Äijä on pihalla kuin lumiukko.


Markku Laukkanen /kesk:
samalla muistaen tietoverkkojen merkityksen myöskin demokratian kulmakivenä, niin kuin viime päivien keskustelussa globaalien kansannousujen kohdalla olemme nähneet.



Valheellista orwellilaista diskurssia. Äijä sanoo pitävänsä tiedonvälitystä demokratian kulmakivenä, mutta kannattaa tiedonvälityksen sensuroinnin tiukentamista.

Äijä viittaa arabimaiden kansannousuihin diktatuureja vastaan, mutta käyttäytyy itse kansaa kohtaan täsmälleen samalla tavalla kuin arabivaltioiden tyrannit, tiukentamalla tiedotusvälineiden sensurointia estääkseen kansalaisia sanomasta omia mielipiteitään.

perjantaina, helmikuuta 04, 2011

Akuliina Saarikoski on bolshevikki, MOT

Kirjoitin ti 1.2.:

Egyptin meininki on ruvennut olemaan bolshevistista anarkiaa, siis "anarkiaa" kommarimielessä eli yleistä riehumista ja paikkojen hajottamista ja kamojen pöllimistä.
...
Juuri tällaista väkivaltaista bolshevistista anarkiaa pitää suurimpana ihanteenaan Akuliina Saarikoski, joka haluaa Suomeen kehitysmaiden tyylisiä väkivaltaisia konflikteja:

Akuliina Saarikoski pohtii, kaivattaisiinko Suomessakin konfliktia.

Kasvoin lapsuuteni ulkomailla ja opin kunnioittamaan konfliktia. Näin Neuvostoliiton romahtavan laskien tankkeja parvekkeelta ja Jerusalemissa arabipojat heittivät minua lumipalloilla, joissa oli kiviä sisällä. Konflikti kertoi aina muutoksesta.


Jäämme odottelemaan, että Akuliina Saarikoski ilmoittaa toivovansa Egyptin anarkian leviämistä Suomeen.


vegaanilesboanarkokommaripunkkarihippi Akuliina Saarikoski


Kuinka ollakaan, Akuliina Saarikoski kirjoittaa to 3.2.:


Aloitetaan vallankumouksesta. Tunisia ja Egypti ovat suomalaisille tuttuja lähinnä mukavina lomakohteina. Harva meistä tiennyt, että näitä maita johtavat yksinvaltiaat. Ben Alin ja Hosni Mubarakin nimillä ei ole ollut samanlaista hirviömäistä kaikua kuin vaikka Robert Mugabella tai tietysti Saddam Husseinilla. Näistä jälkimmäisen hirmuteotkin tulivat kansainvälisen yhteisön tietoisuuteen vasta kun hän lakkasi tekemästä yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa.

Miksi emme ole tienneet Ben Alista tai Hosni Mubarakista? Siksi että he olivat Yhdysvaltojen liittolaisia. Tunisian vallankumouksen raportoinnissa myös kansannousun taustat ovat järjestelmällisesti jätetty kertomatta. Ben Ali toteutti maassaan IMF:n ajamaa talouspolitiikkaa, joka moninkertaisti ruokavarojen hinnat. Jauhon, couscousin, oliiviöljyn, bensiini ja sähkön hinnat nousivat sadoilla prosenteilla, samalla kun eliitti rikastui Yhdysvaltain varoilla.

Nyt arabimaailma kiehuu, kansalaiset vaativat vapautta ja demokratiaa, ja mitä tekee länsimainen yhteisö? Kiittelee varovaisesti, vaikenee kiusaantuneesti omasta osallisuudestaan diktaattorien tukemiseen, ja maalailee uhkakuvia muslimien maailmanvalloituksesta. Tunisian ja Egyptin kansannousut osoittavat kuinka muutos kohti vapautta ei lähdekään Yhdysvaltojen pommeista ja miehityksestä, kuten Afganistanissa ja Irakissa.

Helsinkiläisten aktivistien kodeissa on katsottu Al Jazeeran suoraa lähetystä Kairosta viikon verran tauotta. Kaikkien haaveilema vallankumous on todellisuutta, se tapahtuu nyt. Tätäkin kirjoittaessa Kairon Tahrir-aukio on täynnä mielenosoittajia, Mubarakin eroa vaativan "miljoonan ihmisen marssi" on alkanut.


Akuliina Saarikoski siis kehuu Tunisian ja Egyptin vallankumouksia sanomatta pienintäkään kriittistä sanaa autojen ja talojen polttamisesta ja kauppojen ryöstelystä ja ihmisten tappamisesta.

Akuliina käyttää sellaisia ilmaisuja kuin "kansalaiset vaativat vapautta ja demokratiaa", "muutos kohti vapautta" ja "kaikkien haaveilema vallankumous". Akuliina ei siis löydä Tunisian ja Egyptin vallankumouksista mitään pahaa sanottavaa.

Näin ollen Akuliina siis kannattaa autojen ja talojen polttamista ja kauppojen ryöstelyä ja ihmisten tappamista.

Tämä on juuri sitä bolshevistista anarkiaa, josta olen kirjoittanut aiemmin:


Mannerheim sanoi muistelmissaan pitävänsä bolshevismia anarkismina. Olen taipuvainen yhtymään hänen näkemykseensä sikäli, kun anarkismilla tarkoitetaan anarkokommunismia.

Useimmat anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat anarkokommunisteja eli loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja. Melkein mikä tahansa lainalainen yhteiskuntajärjestys on parempi kuin bolshevistinen väkivaltainen anarkia.


Akuliina kannattaa Venäjän bolshevikkivallankumouksen kaltaista väkivaltaista anarkismia eli talojen polttamista ja ihmisten murhaamista jne., siis kaiken laillisen yhteiskuntajärjestyksen vastustamista.

Akuliinan lopullinen ideologinen päämäärä ei kuitenkaan ole anarkia eli yhteiskunta ilman valtiovaltaa. Akuliina on kommunisti. Aivan samoin kuin Venäjän bolshevikit harjoittivat väkivaltaista anarkismia eli vallankumouksellista terroria voidakseen tuhota ensin vanhan yhteiskuntajärjestyksen ja sitten pystyttää vanhan järjestelmän raunioille uuden oman totalitaarisen valtionsa, vastaavasti Akuliina haluaa tuhota olemassaolevat valtiot - mm. Tunisian, Egyptin ja Suomen valtiot - voidakseen sitten väkivaltaisen vallankumouksen jälkeen pystyttää oman totalitaarisen kommunistisen järjestelmänsä eli proletariaatin diktatuurin.

Otto-Wille Kuusinen, yksi Suomen punaisten johtajista, kirjoitti kommunistien Internationale-hymnin suomennokseen näin:

Pohja vanhan järjestelmän horjuu.
Orjajoukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha maailma,
ja valta teidän silloin on!

Tämä juuri on Kuusisen ja muiden marxisti-leninistien tavoite. Ensin tehdään vallankumous eli kumotaan vanha järjestelmä, sitten saadaan valta näiden kumouksellisten käsiin; tällöin perustetaan uusi järjestelmä, joka voi olla entistäkin tyrannimaisempi.

Akuliina on tyylipuhdas marxisti-leninisti. Akuliinan tavoitteena ei suinkaan ole anarkia eli valtioton yhteiskunta. Olemassaolevan valtion kumoaminen ei ole Akuliinalle päämäärä, vaan keino päämäärän eli kommunistisen diktatuurin saavuttamiseksi. Ensin tehdään vallankumous vanhan yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi, sitten perustetaan uusi yhteiskuntajärjestelmä, totalitaarinen diktatuuri.

George Orwell, 1984:

One does not establish a dictatorship in order to safeguard a revolution; one makes the revolution in order to establish the dictatorship.

Tämä kiteyttää kaikenmaailman akuliinojen ym. cheguevaralaisten vallankumousromantikkojen ideologian. Vallankumous on vain väline diktatuurin perustamiseksi.

Tämä käy ilmi mm. siitä, että
Akuliinan mielestä syynä Tunisian vallankumoukseen oli vapaa markkinatalous:
Tunisian vallankumouksen raportoinnissa myös kansannousun taustat ovat järjestelmällisesti jätetty kertomatta. Ben Ali toteutti maassaan IMF:n ajamaa talouspolitiikkaa, joka moninkertaisti ruokavarojen hinnat.

Akuliinan mukaan Tunisian vallankumous siis johtuu siitä, että siellä lopetettiin ruoan hintasäännöstely. Akuliina siis kannattaa kommunistista suunnitelmataloutta, jossa valtio määrää hinnat.
Akuliinan mielestä Tunisian vallankumoukselliset vastustavat vapaata kaupankäyntiä ja syrjäyttivät maan presidentin voidakseen perustaa oman kommunistisen diktatuurinsa siihen kuuluvine hintasäännöstelyineen.

Akuliina ei tietenkään tajua taloustieteestä mitään. Kommunistit eivät yleensäkään tajua taloustieteestä mitään, koska muuten he eivät olisi kommunisteja. Ruoan hinnan moninkertaistuminen Tunisiassa johtuu tietysti siitä, että valtio on rahoittanut menojaan painamalla rahaa. Tällainen setelipainokoneen käyttö valtion budjetin rahoittamiseen oli tunnetusti syynä mm. Weimarin tasavallan hyperinflaatioon:

Vuonna 1923 tasavalta ei kyennyt enää maksamaan sotakorvauksia kuten Versaillesin sopimuksessa oli sovittu ja uusi hallitus jäi jälkeen maksuissa. Vastaukseksi ranskalaiset ja belgialaiset joukot miehittivät Ruhrin alueen, joka oli Saksan suurimpia teollisuuden keskittymiä, ottaen haltuun alueen kaivokset ja tuotantolaitokset tammikuussa 1922. Tammi­kuussa 1923 kuulutettiin vastatoimeksi yleislakkoa ja kehotettiin passiiviseen vastarintaan. Lakot kestivät kahdeksan kuukautta, mistä Saksan talous joutui kärsimään, ja maan oli turvauduttava tuontiin.

Koska lakkoileville työläisille täytyi myös maksaa palkkaa valtiolta, painettiin lisää rahaa, joka aiheutti hyperinflaation. Ennen hyperinflaatiota yhdellä Yhdysvaltain dollarilla oli saanut 4,2 Saksan markkaa. Elokuussa 1923 dollarilla sai miljoona markkaa ja 20. marraskuuta 4 200 000 000 000.


Akuliinan kaltaisten pölvästien mielestä tämän markan arvon romahtaminen biljoonasosaan entisestä (eli yhden promillen miljardisosaan) eli hintojen biljoonakertaistuminen olisi ilmeisesti voitu estää hintasäännöstelyllä.

Akuliinan ym. kommunistien aivokapasiteetti ei riitä sen ymmärtämiseen, että esim. Weimarin tasavallassa hintojen biljoonakertaistuminen johtui liikkeelläolevan rahamäärän biljoonakertaistumisesta.

Rahamäärä ei kasva itsestään, vaan kaikki raha on peräisin sitä liikkeellelaskevasta keskuspankista eli valtionpankista.

Kuluttajahintojen moninkertaistuminen Tunisiassa johtui tietysti siitä, että
Tunisian valtionpankki moninkertaisti liikkelläolevan rahamäärän.

Akuliinan mielestä tämä kaikki johtuu vain pahasta IMF:stä ja pahoista markkinavoimista. Akuliinan mielestä hintojen moninkertaistuminen olisi voitu estää yksinkertaisesti ottamalla käyttöön hintasäännöstely eli kieltämällä kauppiaita myymästä hyödykkeitä yli tietyn hintatason.

Kun
Tunisian valtionpankki olisi kuitenkin edelleen kasvattanut liikkelläolevaa rahamäärää kattaakseen valtion budjettimenoja setelirahoituksella, todellinen hintataso eli kysynnän ja tarjonnan tasapainottava hintataso olisi noussut kauas virallisen, säännöstellyn hintatason yläpuolelle.

Seurauksena olisi ollut ruoan katoaminen kauppojen hyllyiltä ja siirtyminen mustaan pörssiin.

Tätä ei Akuliina tietenkään tajua, koska kommunistina Akuliina ei ymmärrä taloudesta mitään.

Jos Akuliina tai joku muu marxisti-leninisti olisi vallassa Tunisiassa, heidän ratkaisunsa hintojen nousuun olisi tietysti kauppiaiden, kulakkien, kapitalistien ym. porvarillisten aineksien ampuminen.



tiistaina, helmikuuta 01, 2011

Bolshevistista anarkiaa Egyptissä







Reuters:

Looters destroy mummies in Egyptian Museum
Sat Jan 29, 2011 1:56pm GMT

CAIRO Jan 29 (Reuters) - Looters broke into the Egyptian Museum during anti-government protests late on Friday and destroyed two Pharaonic mummies, Egypt's top archaeologist told state television.

The museum in central Cairo, which has the world's biggest collection of Pharaonic antiquities, is adjacent to the headquarters of the ruling National Democratic Party that protesters had earlier set ablaze. Flames were seen still pouring out of the party headquarters early on Saturday.

"I felt deeply sorry today when I came this morning to the Egyptian Museum and found that some had tried to raid the museum by force last night," Zahi Hawass, chairman of the Supreme Council of Antiquities, said on Saturday.

"Egyptian citizens tried to prevent them and were joined by the tourism police, but some (looters) managed to enter from above and they destroyed two of the mummies," he said.

He added looters had also ransacked the ticket office.

The two-storey museum, built in 1902, houses tens of thousands of objects in its galleries and storerooms, including most of the King Tutankhamen collection.


Egyptin meininki on ruvennut olemaan bolshevistista anarkiaa, siis "anarkiaa" kommarimielessä eli yleistä riehumista ja paikkojen hajottamista ja kamojen pöllimistä.

Saa nähdä, miten Suomen ym. Euroopan maiden vasemmisto reagoi tähän. Vasemmisto tunnetusti nuolee muslimien persettä ja kannattaa cheguevaralaista vallankumousromantiikkaa.

Jäämme odottelemaan, että Vasemmistonuoret ja Vihreät nuoret & opiskelijat ilmoittavat tukevansa Egyptin vallankumousta. Hehän varmaan toivoisivat Suomeenkin samanlaista väkivaltaista anarkiaa eli laitonta tilaa, jonka aikana hipit voisivat vapaasti pölliä kamaa kaupoista.


Suomessahan tällaista anarkobolshevikkimeininkiä on nähty mm. Vasemmistoliiton nykyisen puheenjohtajan Paavo Arhinmäen johtamien kuokkavierasmellakoiden aikana:

Hetken tilannetta tarkkailtuaan eräät mielenosoittajat yrittivät kaataa mellakka-aidat. Aidat saatiin kaatumaan, mutta tiukka joukkojenhallintapoliisien rivistö vahvistettuna ratsupoliiseilla oli liikaa kylmän kangistamille kuokkavieraille. Muutamia tappeluita puhkesi lähinnä mielenosoittajien keskuudessa ja joitakin pulloja lensi poliiseja kohti. Kuitenkin oli mielenosoittajien keskuudessa aistittavissa pienoinen pettymyksen henki. Poliisi oli vain yksinkertaisesti liian voimakas ja mielenosoittajien rivit liian harvat. Huolimatta muutaman kymmenen ihmisen paikoitellen väkivaltaisestakin käytöksestä, suurin osa kuokkavieraista ei kuitenkaan ollut aikeissa kaataa aitoja tai häiritä taksikuljetuksia, vaan he tyytyivät tarkkailemaan tilannetta agressiivisimpien, usein humaltuneiden, henkilöiden selustasta.

Kaiken kaikkiaan kuokkavierasmielenosoitus oli voitto poliisille, joka pystyi pitämään rauhan Helsingin kaduilla. Tapahtuma oli kuitenkin pettymys mielenosoittajille, mutta myös medialle, jonka edustajia oli paikalla huomattavan paljon salamavalot räpsyen. Tämän vuoden kuokkavierasmielenosoituksesta ei tullut aikaisempien vuosien tapaan väkivaltaista mellakkaa, josta olisi voitu puhua vielä pitkään.


Lisäksi Arhinmäen ja Sinnemäen aatetoverit eli ns. prekaarit eli anarkobolshevikit ovat järjestäneet Mayday-nimisiä mellakoita, joiden yhteydessä he mm. polttivat VR:n makasiinit:

Vappuna 2005 Suomessa pidettiin ensimmäiset eurooppalaisen esikuvan mukaiset prekariaatin EuroMayDay-tapahtumat Helsingissä ja Jyväskylässä. Tapahtumaa oli järjestämässä työn epävarmistumista vastustava Prekariaatti.org-verkosto. Vappuaattona Helsingissä järjestetyssä EuroMayDay-mielenosoituskulkueessa osallistujia tunkeutui alkoholi- ja vaateliikkeisiin varastaen niistä tavaraa tarkoituksenaan kertomansa mukaan kritisoida yksityistä omistamista.

Tämä herätti laajaa arvostelua muun muassa netin keskustelupalstoilla ja yleisönosastoissa. Julkisessa keskustelussa monien mielestä pätkätyöläisten ja muidenkin työläisten edunvalvontaa vaikeuttaa, jos varastelijat tahraavat tilapäistön asian maineen. Prekariaatti.org-verkoston nettisivustolla tapahtumaa kuitenkin pidettiin onnistuneena.

Vappuaattona 2006 Helsingissä järjestetyssä EuroMayDay-mielenosoituskulkueessa oli järjestäjien mukaan noin 1 500 osanottajaa. Kulkue sujui aluksi rauhallisesti, mutta sen edetessä jotkut tapahtumaan osallistuneet nuoret heittelivät mielenosoituksessa pulloja ja rikkoivat kauppojen ikkunoita. Jotkut osallistujat myös maalasivat tageja rakennusten seiniin.

Myöhemmin samana iltana osa kulkueen ihmisistä siirtyi VR:n makasiineille, jossa rakennuksen edustalle jätetystä rojusta koottiin kokko. Palokunta saapui paikalle ennen puoltayötä, jolloin osa paikalla olleista nuorista yritti estää tulen sammuttamista.

Tällöin mellakkapoliisi puuttui asiaan ja mielenosoittajien ja poliisin välille syntyi kahakka (mellakka). Palomiehet avustivat poliisia suuntaamalla paloletkujen suihkun kohti mielenosoittajia. Lehtitietojen mukaan useita poliiseja vahingoittui heitä kohti heitetyistä kivistä ja pulloista lievästi, mutta kukaan ei tarvinnut sairaalahoitoa. 17 nuorta otettiin kiinni.

Poliisin mukaan heitä oli syytä epäillä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja törkeän tuhotyön yrityksestä henkilöstä riippuen. Rähinöihin yllyttänyt varsinainen ydinjoukko pääsi kuitenkin poliisilta sen oman ilmoituksen mukaan karkuun.

Poliisi ja palokunta saapuivat paikalle uudelleen aamuyöstä, jolloin liekkeihin heitettiin myös, voimakkaasti päihtyneiden juhlijoiden toimesta, 11-kiloinen nestekaasupullo. Palokunta sammutti kokon ja teki kaasupullon vaarattomaksi.

Maanantaina 1. toukokuuta 2006 makasiinien alueelta löytyi poliisin mukaan kymmenkunta käyttämätöntä polttopulloa.
(lihavoinnit M. Ellilä)



Tämä prekariaatin riehuminen eli rikollisjoukon tekemät systemaattiset myymälävarkaudet, seinientöhrimiset, tuhopoltot ja hyökkäykset poliisin ja palokunnan kimppuun olivat juuri sitä bolshevikkien anarkismia, josta olen kirjoittanut:

Mannerheim sanoi muistelmissaan pitävänsä bolshevismia anarkismina. Olen taipuvainen yhtymään hänen näkemykseensä sikäli, kun anarkismilla tarkoitetaan anarkokommunismia.

Useimmat anarkisteiksi itseään kutsuvat ovat anarkokommunisteja eli loputonta terroria kannattavia bolshevikkeja. Melkein mikä tahansa lainalainen yhteiskuntajärjestys on parempi kuin bolshevistinen väkivaltainen anarkia.

Juuri tällaista väkivaltaista bolshevistista anarkiaa pitää suurimpana ihanteenaan Akuliina Saarikoski, joka haluaa Suomeen kehitysmaiden tyylisiä väkivaltaisia konflikteja:

Akuliina Saarikoski pohtii, kaivattaisiinko Suomessakin konfliktia.

Kasvoin lapsuuteni ulkomailla ja opin kunnioittamaan konfliktia. Näin Neuvostoliiton romahtavan laskien tankkeja parvekkeelta ja Jerusalemissa arabipojat heittivät minua lumipalloilla, joissa oli kiviä sisällä. Konflikti kertoi aina muutoksesta.


Jäämme odottelemaan, että Akuliina Saarikoski ilmoittaa toivovansa Egyptin anarkian leviämistä Suomeen.

Akuliina Saarikoskihan on Ylen radiokolumnisti, joten hänen bolshevikkipropagandalleen annetaan siis julkisuutta suomalaisten veronmaksajien rahoilla. Tästä jälleen näemme, että Suomen poliittiset vallanpitäjät ovat kusipäisiä rikollisia. Muutenhan ei olisi mahdollista, että Akuliinan Saarikosken kaltaista väkivaltaa kannattavaa bolshevikkia tuettaisiin veronmaksajien rahoista.

Suomalaisten veronmaksajien rahoilla pyörivä Yle ja sitä johtavat poliitikot, mm. Kimmo Sasi ja Päivi Lipponen, siis huutavat kansalle:
- Eteenpäin Akuliina Saarikosken viitoittamalla tiellä!
- Egyptin tie on meidänkin tiemme!



sunnuntaina, tammikuuta 16, 2011

Kokoomuksen kansanedustajat eivät tiedä mitään hallituksen lakiesityksistä





Erityisen kuvaavaa on tämä Salolaisen "EN TIEDÄ"-repliikki. Olen kansanedustaja, mutta EN TIEDÄ MITÄÄN hallituksen esityksistä eduskunnalle.

Miksi kokoomuslaiset äänestäjät ovat niin tyhmiä, että äänestävät tuollaisia idiootteja?

Miksi Kokoomuksen kansanedustajat eivät tiedä mitään lakiesityksistä, joita Kokoomus laatii hallituksessa?


torstaina, tammikuuta 13, 2011

Kokoomusnuoret nuolevat puoluejohdon persettä





On vastenmielistä nähdä, kun jotkut nuoriso- ja opiskelijapoliitikot nuolevat puolueidensa johtoportaan perseitä.

Alla autenttisia facebook-sitaatteja kokoomusbroilereilta, jotka menevät uskonnolliseen hurmioon ihaillessaan suuria johtajiaan:

Wille Rydman
Nyt myös puhemies Niinistö lupautui KNL:n talouspoliittisen seminaarin puhujaksi! Upea setti tulossa la 5.3.:... Sauli Niinistö, Iiro Viinanen, Piia-Noora Kauppi... Ei paha ollenkaan :)

Henri Heikkinen
Helvetin hienoa


Jussi Ratsula
Upeaa toimintaa! Loistava seminaari tulossa! :)


Piia Palmgrén
Mä oon niin liekeissä tästä :)


Veikko Jarmala
Tästä ei voi olla kuin pitämättä. Pelkästään Viinasen osallistuminen olisi kruunannut koko seminaarin, mutta Niinistö on vielä se viimeinen timantti.



Anssi Murtonen
Mahtavuutta!


Sampo Lindgren
Tässä kriittisessä talouspoliittisessa tilanteessa Suomi tarvitsee juuri tuollaista seminaaria. Todella hyvää työtä, Wille.


Lauri Kangasmaa
Eiköhän me nyt yks Suomen talous tämän tasoisella seminaarilla saada oikealle kurssille!


Timo Elo
Hyvä hyvä!


Tästä tulee etsimättä mieleen mm. Neuvostoliitossa, Natsi-Saksassa, Pohjois-Koreassa ja Saddam Husseinin Irakissa vallinneet johtajanpalvontakultit.


tiistaina, tammikuuta 11, 2011

Katainen antaa suomalaisten rahoja Portugalin konkurssipesälle




www.uusisuomi.fi:

Jyrki Kataiselta pahaenteinen varoitus


Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on sanonut MTV3:lle, että Irlanti ei ehkä ole viimeinen maa, joka hakee kansainväliseltä yhteisöltä rahoitusapua.

Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Lausunnollaan Katainen eroaa muista euroalueen johtohahmoista, jotka eivät ole pitäneet uusia pelastamisia väistämättöminä, Reuters huomauttaa.

Katainen sanoi loppuvuodesta Ylen aamu-tv:ssä, ettei voi mennä takuuseen siitä, ettei uusia pelastuspaketteja tule.

Katainen sanoi myös MTV3:lle, että Portugalin kannattaisi ottaa poliittisia askeleita, joilla kansainväliset markkinat rauhoittuisivat.

Portugalin valtionlainojen korot nousivat uuteen ennätykseen eilen. Huoli Portugalin joutumisesta kansainvälisen yhteisön syliin on viime päivinä kasvanut. Kuluvan viikon katsotaan olevan ratkaisevan tärkeä Euroopan velkakriisin suhteen, kun Portugali ja muut kriisimaat huutokauppaavat valtion lainapapereita. Sekä ekonomistit että Portugalin suurin sanomalehti uskovat, että maa ei voi välttää lainan pyytämistä.

Katainen ei suostunut kommentoimaan sitä, keskustellaanko EU:ssa Portugali-lainasta.

Reutersin lähde kertoi sunnuntaina, että Saksa, Ranska, Suomi ja muut euromaat painostavat Portugalia hakemaan rahoitusapua Kreikan ja Irlannin vanavedessä, jotta kriisin leviäminen Espanjaan saataisiin estettyä.



Katainen siis haluaa taas lahjoittaa lisää suomalaisten veronmaksajien rahoja toisten valtioiden konkurssipesille.
Katainen on maanpetturi. Katainen varastaa suomalaisten veronmaksajien rahoja ja antaa niitä toisten valtioiden konkurssipesille.
Tähän mennessä Katainen on maksanut Kreikan valtion Saksasta ostamat panssarivaunut suomalaisten veronmaksajien rahoilla ja antanut Irlannille avoimen valtakirjan maksella velkojaan suomalaisten veronmaksajien rahoilla tietämättä lainkaan tästä Suomelle aiheutuvan laskun suuruutta.

Katainen on hullu. Katainen on Suomen ja suomalaisten pahimpia vihollisia.

Katainen on vaarallisempi maanpetturi kuin taistolaiset aikoinaan, koska taistolaisilla ei ollut valtaa. Katainen on vallassa. Valtiovarainministeri on Suomen suurimpia poliittisia vallanpitäjiä pääministerin ja presidentin ohella. Suomessa on nykyään vallassa pahempia mielipuolia kuin Kekkosen aikana.

sunnuntaina, joulukuuta 12, 2010

Uusi Suomi sensuroi kirjoituksia islamilaisesta terrorismista


kansanedustajaehdokas James Hirvisaari (ps)


James Hirvisaari:


Terrori-iskut ovat kukkahattutätien syytä
12.12.2010 10:04 James Hirvisaari

Lienee vain ajan kysymys, milloin myös Suomessa posahtaa.

Varsinaisia syypäitä eivät ole muslimit (minkäs hulluilleen voivat) eivätkä mm-kriitikot (kuten helposti syytetään) vaan multikulttuurifiilit, jotka islamin rikkautta ja ihanuutta tänne peräpohjolaankin hinkuvat. Sanon sen suoraan:

Mokuttajat ovat vastuussa tästäkin terrori-iskusta.

Mokuttajat ovat vastuussa myös Suomessa tapahtuvista iskuista.

Se on kollektiivisesti jokaisen mokuttajan syytä.

Mokuttaja, se on juuri sinunkin syytäsi.

Terroristilla oli selkeä sanoma.

- Nyt teidän lapsenne, tyttärenne ja siskonne kuolevat samalla tavalla kuin meidänkin veljemme ja siskomme ja lapsemme ovat kuolleet.

- Tekomme puhuvat puolestaan. Niin kauan kuin ette lopeta sotaa islamia vastaan ja annatte tukenne sika Vilksille.

- On aika iskeä, älä odota pidempään. Toimi ja ota mukaasi mitä sinulla on vaikka se olisi veitsi, mutta tiedän että teillä on muutakin kuin veitsi.

- En koskaan mennyt Lähi-itään tehdäkseni töitä. Menin sinne jihadin vuoksi. (Iltalehti)

Mikäli minulla on oikeaa tietoa, kyseinen dead terrorist on Taimour Abdulwahab, jolla olisi ollut syntymäpäivä tänään. (Lähde)

Kirjoitin alkuvuonna tänne US-blogiini, mihin hillitön muslimimaahanmuutto johtaa. Kirjoitin sen seurauksena tapahtuvan ".... jopa itsemurhapommituksia ja terrorismia. Siis jos emme tanssi tasan tarkkaan heidän pillinsä mukaan." Olinko väärässä, teinkö väärin?

Liiallinen muslimimaahanmuutto tuo väistämättä isoja ongelmia. Ai niin, apulaisvaltakunnansyyttäjän mielestä asiasta ei saa puhua. Islamista on vaiettava. Sitä ei saa kritisoida. Islam on tabu. Sen edessä on vain alistuttava.

Vai onko sittenkään?


Uusi Suomi poisti ylläolevan kirjoituksen. Ks. Uuden Suomen sivua, jossa piti olla Hirvisaaren ylläoleva kirjoitus:

Sivua ei löydy

Pyytämääsi sivua ei löydy. Hakemasi osoite voi olla virheellisesti syötetty tai osoitteessa ollut kirjoitus on poistettu.

Voit hakea palvelun sisällöstä käyttämällä sivuston hakukonetta. Jos haluat löytää tietyn käyttäjän blogin, kokeile käyttäjähakua.




Uusi Suomi siis sensuroi kirjoituksia islamilaisesta terrorismista.
Uusi Suomi puolustaa islamilaista terrorismia sensuroimalla sitä koskevia kirjoituksia.


Kommentteja Uuden Suomen yleisönosastosta:


Minusta on hyvin ikävää, että sitten kun sattuu, niin ei saisi sanoa, mitä minä sanoin.

Jatka ihmeessä kirjoittamista, sensuurin edessä ei saa lannistua.




Voin aivan hyvin kirjoitella muuallakin. Ei ole mielekästä tuottaa tekstiä, joka kohta sensuroidaan. Varsinkin kun poliittinen vastapuoli saa jatkuvasti, täysin vapaasti ja jopa törkeälläkin tavalla syytää minuun kohdistuvia henkilökohtaisia loukkauksia. Esimerkkeinä Timo Anttilan ja Pekka Siikalan hengentuotteet.

Minä kestän kritiikin ja arvostelun oikein hyvin, enkä itse syyllisty henkilökohtaisuuksiin, mutta vaadin kirjoittamisen vapautta.

Moderointi on tärkeää törkyviestien suodattamiseksi, mutta poliittinen sensuuri on halveksittavaa.

Olen aiemmin kehunut Uuden Suomen blogipalvelua, mutta nykyään pidän toimitusta puolueellisena ja tasottomana.



Markku Huuskon kaksinaismoralismi vain jatkuu. Pekka Raukko (vihr.) saa kirjoittaa , että Madridin ja Lontoon terrori-iskut olivat oikeutettuja, mutta perussuomalainen ei saa esittää omaa mielipidettään. Se on sensuroitava.




Kun asiaa kirjoittaa, niin sensuroidaan. Alkaako vaalihysteria jo painaa päälle. On saatava vaiennettua mahdollisimman monta perussuomalaista, jotta vallitseva poliittinen korrektius säilyisi. Pelottavaa kehitystä. Sananvapaudesta suomalainen lehdistö ei piittaa, mikä näkyy tässäkin päätöksessä


Jaa kerkesit sitten itse. Ihmettelin kun en löytänyt kirjoitustasi johon olin kommentoinut. En meinannut uskoa tätä todeksi.

Erityisen törkeäksi poistamisen tekee se että olet eduskuntavaaleissa ehdokkaana ja kirjoitat suoraselkäisesti aina omalla nimelläsi ja kuvallasi.

No toivottavasti kansa antaa tuomionsa vaalipävänä ja pääset eduskuntaan pudottaen samalla jonkun "mokuttajan" pois. Muitahan siellä nykyeduskunnassa ei juuri olekaan.




Uusi Suomi ottaa kantaa maahanmuuttokeskusteluun ja valitsee puolensa kun maahanmuuton haitoista ja riskeistä puhutaan, se puoli on kukkahattupäättäjien ja marginaalisen kapean poliittisen eliitin puoli.


Toivon, että Hirvisaari jatkaa kirjoittelua tänne. Uuden Suomen moderaattorin olisi aika ryhdistäytyä ja kertoa sensuroinnin perusteet.


Saamani selityksen perusteella tulkitsen syynä olevan ruotsalaisesta lähteestä noukittu informaatio ("spekulaatio") terroriteon/itsemurhaiskun mahdollisesta suorittajasta. Nimi on saatu selville räjähtäneen auton rekisterinumeron perusteella. Kuinka asia on, se selvinnee myöhemmin.


Höpsis, tuo nimihän on mainittu mediassa ympäri maailman juuri samalla tavalla kuin sinun kirjoituksessasi - terroriteon yhteydessä räjähtäneen auton omistajana, ja sinulla oli linkki lähteeseen, johon viittasit.

Journalistit joskus malttavat odottaa poliisin selvitystä, ennen kuin vahvistavat syyllisen nimen, mutta blogistithan eivät suinkaan ole journalisteja, eivätkä heidän säännöstönsä alaisia.

Huuskokaan ei voi olla niin tyhmä, että sensuroisi sen takia koko kirjoituksen? Vai voiko? Olisihan hän helposti voinut poistaa - tai pyytää sinua poistamaan - vain tuon kohdan, jos se olisi ollut oikea syy.

Todennäköisempää on, että hän identifioituu kukkahattutädiksi ja luuli sinun syyttävän häntä terroriteosta henkilökohtaisesti.



Mutta onhan se nyt totta, että sinä syytät ihmisiä umpimähkään.

Sinun pitää osoittaa kukkahattutädin konkreettinen yhteys siihen, että räjähti. Ei se riitä, että jokin poliittinen asia johtaa johonkin. Ainahan jokin johtaa johonkin, jos tälle tielle lähdetään. Ei syyttämiä voi herjata syyllisiksi vastuutta.

Vikapää on se, joka sen pommmin räjäyttää, sillä jokaisella on aivot.


Tahdon ravistella ja herätellä. Se on sanankäyttöä. Kollektiivinen vastuu on jokaisen asianomaisen otettava.

Vastaavasti ei ole pelkästään tietyltä suunnalta tulevien turvapaikanhakijoiden syy, että osa heistä syyllistyy esimerkiksi raiskauksiin. Minkäs hekään hulluilleen voivat? Ensisijainen ja kollektiivinen vastuu on myös niillä, jotka pakolaiskeskuksia kuntiin hinkuvat.

Taannoin ravistelin ja järkytin perinpohjaisesti eräitä maahanmuutosta vastuussa olevia henkilöitä muistuttamalla heitä heidän kollektiivisesta vastuustaan syyllistäen heidät maahanmuuton ongelmista.


lauantaina, joulukuuta 11, 2010

Poliittiset vallanpitäjät ovat imbesillejä, ks. Katainen





Kauppalehti:


Kataisen kommentit ällistyttävät toimittajia
Tiistai 30.11.2010 klo 19:04

Valtiovarainministeri Katainen sitoutuu Irlannin tukemiseen, vaikkei tiedä rahoitustuen ehdoista.

Jyrki Kataisen (kok.) johtaman valtiovarainministeriön tempoileva toiminta Irlanti-tuessa on saanut asiaa seuraavan STT:n toimittajan leuan loksahtamaan muutamankin kerran viime päivinä.

Loksahdus numero 1

Sunnuntai-iltana Katainen marssii toimittajien eteen Brysselissä ja kertoo, että EU-ministerit ovat sopineet Irlannin rahoitustuen ehdoista. Kun häneltä sitten kysytään Suomen osuuden koosta, ministeri kertoo, ettei hän tiedä.

Paikalla olevat toimittajat hämmästelevät Kataisen vastausta, Suomen osuus kun on lehtien lukijoiden kannalta ylivoimaisesti tärkein Irlanti-tukeen liittyvä tieto.

Paikalla olevista valtiovarainministeriön virkamiehistä ei ole paljoa enempää apua. Tukipakettiin liittyvät laskukaavat ovat niin monimutkaisia, että Suomen osuutta ei pysty tässä nyt sanomaan, toimittajille kerrotaan. Pienen tiukkaamisen jälkeen osuudeksi kerrotaan ”selvästi alle miljardi”.

Hieman myöhemmin toimittajille lähetetään tekstiviesti, jossa osuuden kerrotaan jäävän alle puoleen miljardiin.

Veronmaksajan mielessä herää kysymys: Miten ihmeessä valtiovarainministeri voi hyväksyä rahoitustuen ehdot, jos hän ei tiedä millaisella summalla Suomi on pakettiin osallistumassa?

Loksahdus numero 2

Tiistaina Brysselin-kirjeenvaihtaja saa lukea hallituksen hyväksyneen eduskunnalle annettavan tiedonannon, jossa Suomen osuuden kerrotaan olevan 740 miljoonaa euroa.

Suomen osuus on siis puolentoista vuorokauden aikana noussut mystisesti neljännesmiljardilla. Se ei ole ihan pikkusumma.

Veronmaksajana mielellään näkisi, että valtiovarainministeriöllä on selvät pasmat Irlanti-tuen kaltaisissa tapauksissa. Nyt tällaista vaikutelmaa ei pääse syntymään.

STT, Tuomas Savonen



Kommentteja Kauppalehden keskustelupalstalta:

30.11.2010 19:11

Ziisus siis oikeesti jätkät,eikö sinne saa ketään asioista joitain ymmärtävää töihin?



30.11.2010 19:19

Eikö Kauppalehti uskalla itse arvostella The Ministeriä kun laitetaan nämä piruilut stt:n toimittajan piikkiin?


30.11.2010 19:25

Siis voi *ittu! Täysin pöyristyttävää toimintaa. Siis kukaan hallituksesta tai virkamiehistä ei ole tiennyt paljonko sinne hukataan rahaa, mutta hyväksytty on. Tässä näkee millainen asenne noilla julkisen puolen eläteillä on meidän veronmaksajien rahoja kohtaan. Pitäisikö mulla olla samanlainen asenne verojen maksua kohtaan. Eikö tässä ala pikkuhiljaa täyttymään virkarikoksen merkit.


30.11.2010 19:45

Tätä on vaikeaa uskoa todeksi. Onko tämä todella totta? Valtiovarainministeriö on täynnä hyvin koulutettuja kansantaloustieteilijöitä ja varmaan juristejakin. Suomella ei ole tärkeistä neuvotteluista vastaavalla Ministerillä riittäviä tietoja puhumattakaan neuvotteluiden jälkeen käsitystä sopimistamme asioista ja niiden kustannusvaikutuksista. Ilmeisesti näin. Käsittämätöntä! Taas saadaan esimerkki siitä että julkishallinnossa ei paljoakaan välitetä "pienistä summista" eikä ymmärretä oikeasti ettei raha tule tyhjästä ainakaan normaaleille ihmisille. Me maksamme tämän leikin ja kannamme vastuun viimeksi. Mistä me oikein maksetaan meidän virkamiehille ja -naisille?


30.11.2010 21:20

yllä Katainen on kova jätkä - NOT.

Uskalsi vaatia Irlannilta takuita lainalle. Isot pojat eivät pitäneet siitä. Nyt se ei edes pääse kuuntelemaan miten paljon pitää maksaa. Joutuu lukemaan sen lehdestä kuten me muutkin.



Tästä tulee mieleen eräästä amerikkalaisesta sarjakuvasta lukemani repliikki: That's when I realized Congress is strictly farm league shit. Poliitikot, mm. valtiovarainministeri Jyrki Katainen ja ylipäätään kaikki ministerit ja kansanedustajat ja pääministeri ja tasavallan presidentti, ovat helvetin tyhmiä idiootteja, maalaisjuntteja, pölvästejä, paskahousuja, kylähulluja. Poliitikot ovat täysin epäpäteviä idiootteja. Heillä ei ole mitään kompetenssia päättää mistään asioista. He eivät tiedä eivätkä tajua mistään mitään.

Poliitikot tekevät päätöksiä miljoonia kansalaisia koskettavista asioista tajuamatta lainkaan päätöstensä seurauksia ja välittämättä niistä lainkaan.

Suomen valtiovarainministeri Jyrki Katainen EI TIEDÄ, kuinka suurella summalla Suomen valtio tukee Irlannin pankkeja suomalaisten veronmaksajien rahoista. Häntä EI KIINNOSTA. Katainen VEIKKAA, että Suomi EHKÄ antaa Irlannille miljardin, ehkä puoli miljardia, ehkä kolme neljännesmiljardia. Katainen ei tiedä mistään mitään eikä häntä kiinnosta mikään.

Katainen on hullu, joka tuhlaa miljardikaupalla suomalaisten veronmaksajien rahoja, välittämättä mistään mitään. Poliitikot ovat raivohulluja, jotka eivät välitä paskaakaan veronmaksajien rahojen tuhlauksesta. Poliittiset vallanpitäjät ovat imbesillejä, jotka eivät tiedä yhtään mistään yhtään mitään.


perjantaina, joulukuuta 03, 2010

RKP: Suomalaisten on opittava ruotsia palvellakseen suomenruotsalaisia



RKP:n kansanedustaja Mikaela Nylander






Toimittaja Jyrki Richt:
Mitä sinä ajattelet termistä pakkoruotsi?


RKP:n kansanedustaja Mikaela Nylander:
Kyllähän se on hyvin kielteinen mun mielestäni ja ennen kaikkea se antaa väärän kuvan siitä, mistä on oikeesti kyse, koska Suomessa on vallinnut suurta yhteisymmärrystä siitä, että meillä on yleissivistävä peruskoulu, ja tämä oikeus opiskella ruotsia on osa tätä kokonaisuutta.




Toimittaja:
Poistaisitko sanan pakkoruotsi mielelläsi sanavarastosta kokonaan?


RKP:n kansanedustaja:
Kyllä, koska mielestäni se antaa täydellisen väärän kuvan siitä, mistä on oikeesti kyse.



Toimittaja:
Mutta miksi kaikkien pitää opiskella ruotsia pakosti koulussa?


RKP:n kansanedustaja:
No, on oikeus opiskella! Tietysti osa tästä selityksestä liittyy siihen meidän historiaan, elikkä meillä on kaksi kieltä tässä maassa, ja myös osittain se liittyy siihen, että kaikilla on oikeus saada - myös ruotsinkielisillä on oikeus saada - palveluita omalla äidinkielellään.

Mun mielestä se on sekä kulttuurisidonnaista, että myös sidottu näihin ihan konkreettisiin palvelutilanteisiin.



Toimittaja:
Aika moni suomalainen nuori suhtautuu aika kielteisesti tähän ruotsin pakolliseen opiskeluun. Voisiko se pakon purkaminen parantaa ruotsin kielen imagoa?

RKP:n kansanedustaja:
Noin sanottiin myös silloin, kun toisesta kotimaisesta tehtiin vapaaehtoinen ylioppilaskirjoituksissa, eikä se ole mitenkään edesauttanut tilannetta, niin että en usko siihen. Meillä on yleissivistävä koulutus ja tämä on yksi osa sitä.



Toimittaja:
Onko tämä ruotsin kielen pakollinen opiskelu vain yksi keino puolustaa suomenruotsalaisten asemaa ja oikeuksia?

RKP:n kansanedustaja:
Tietysti se on hyvin tärkeä osa tätä, että saadaan palveluita omalla äidinkielellä. Meillä on perustuslaki, joka lähtee siitä, että meillä on kaksi kansalliskieltä, ja tämä perustuu siihen, että olemme rinnakkain eläneet tässä maassa monta sataa vuotta. Suomenruotsalaisuus on osa suomalaisuutta, hyvin kiinteä osa sitä. En voisi kuvitellakaan Suomea ilman suomenruotsalaisia ja ruotsin kieltä.

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2010

Sotilaista, poliiseista, rikollisista ja tavallisesta kansasta

James Peacock:

A few years back I picked up a book titled "On Killing: The Psychological Cost of Learning to Kill in War and Society" by Lt. Col. Dave Grossman. Lt. Col. Grossman has, in my opinion, done some controversial things, but I found his book "On Killing" to be insightful.

"On Killing" contained one passage that was both illuminating and inspiring and it didn't come from Lt. Col. Grossman, but from a grizzled old veteran he was interviewing. The passage can be found in Section IV "An Anatomy of Killing, All Factors Considered", Chapter 5 "Aggressive Predisposition of the Killer, Avvengers, Conditioning, and the 2 Percent Who Like It", page 183:

"One Veteran I interviewed told me that he thought of most of the world as sheep: gentle, decent, kindly creatures who are essentially incapable of true aggression. In this veteran's mind there is another human subspecies (of which he is a member) that is a kind of dog: faithful, vigilant creatures who are very much capable of aggression when circumstances require. But, according to his model, there are wolves (sociopaths) and packs of wild dogs (gangs and aggressive armies) abroad in the land, and the sheepdogs (the soldiers and policemen of the world) are environmentally and biologically pre-disposed to be the ones who confrnot these predators."

I've read elsewhere that the sheep are often afraid of the sheepdogs and resent them because they surely look and act an awful lot like the wolves and packs of wild dogs.

Rautalankaa: poliisit ja sotilaat usein muistuttavat rikollisia tavallisten kansalaisten silmissä. Tähän on syynsä. Monet poliisit ja sotilaat ovat psyykkisesti lähes samalla tavalla häiriintyneitä kuin rikolliset. Joskus poliisit ja sotilaat myös tekevät rikoksia. Valitettavasti Suomessa vallitsee sellainen naiivi käsitys, että kukaan poliisi tai sotilas ei voi koskaan ruveta rikolliseksi. Tästä johtuu kritiikitön suhtautuminen mm. poliisin valtuuksien jatkuvaan lisäämiseen.



Lt. Col. Grossman goes on though: "These men are quite often armed and always vigilant. They would not misuse or misdirect their aggression any more than a sheepdog would turn on his flock, but in their hearts many of them yearn for a righteous battle, a wolf upon whom to legitimately and lawfully turn their skills."




Liberaali muslimi on samanlainen poikkeustapaus kuin liberaali skini

Facebookista:
  • Janne Vainio
    Liberaaleja islamilaisia on (ja jotkut jopa ystäviäni) - mutta tiedettyä on että näiden tilastollinen osuus on vain muutama prosentti. Ja siis "liberaaleilla" tarkoitetaan tässä yhteydessä niitä, jotka hyväksyvät (hui kauhistus) esimerkiksi... sananvapauden tai homoseksuaalisuuden.
  • Vastaavasti esimerkiksi skinhead-kulttuurissa on tiedetysti joitakin sellaisia alakulttuuri-ilmiöitä, joissa ei pahemmin haluta levittää minkäänlaista rasismia maailmaan, vaan vain diggaillaan näitä perinteisiä kulttuuri-ilmiöitä jotka skinikulttuuriin liittyvät. Se että on olemassa joitakin hassuja "liberaaleja skinejä" ei nyt vain valitettavasti muuta juurikaan kokonaiskuvaa siitä, mitä kyseinen aate levitessään aiheuttaa. Ja siis puhun tietyn aatteen leviämisestä - enkä ollenkaan siitä että tietyn väriset ihmiset tai tietystä maasta kotoisin olevat olisivat pahoja tai epäluotettavia. Eivät kiinalaisetkaan mielestäni mitenkään ole ihmisinä lähtökohtaisesti muita huonompia sen takia, että kiinalainen valtaideologia on nykyään sitä mitä se on. Mutta en kuollaksenikaan rupeaisi mielistelemään "maolaisia perinteitä" ollakseni jotenkin poliittisesti korrekti ja "suvaitsevainen" kiinalaisia kohtaan. Ei se mielestäni ole tarpeen, vaan tällaisen ideologian voi reilusti tuomita ilman että rupeaa selittelemään että "kyllähän se ihan kivaa on kun ne fundamentalistiset äärimmäisyydet vain on saatu unohdettua"...:-)

  • Janne Vainio
    ‎.. mutta mietihän esimerkiksi seuraavaa: Husein Muhammed, joka on tunnettu liberaali muslimi, on Suomessa joutunut punavihreiden keskuudessa epäsuosioon sen takia, ettei hän punavihreiden näkökulmasta edusta jotain heidän kuvittelemaansa "...aidosti eksoottista muslimiääntä". Ayaan Hirsi Alista on tehty persona non grata koko Euroopan "älymystön" piirissä samasta syystä. Ja maailman tunnetuin liberaali lesbomuslimi Irshad Manji ei ole saanut palstatilaa lainkaan "punavihreän suvaitsevaiston" lehdistössä - sillä punavihreä "suvaitsevaisto" asennoituu sellaiseen liberaaliin julkilesbomuslimiin jo lähtökohtaisesti "oman kulttuurinsa luopiona", kun tämä on julkisesti puoltanut länsimaisia rappioajatuksia eikä edes käytä huivia
  • Tahtoisin vääntää rautalangasta, että en tällä läpälläni ensisijaisesti edes yritä haukkua muslimeja, vaan sellaisia länsimaisia idiootteja joiden mielestä islamilaista fasismia pitää jotenkin "ymmärtää" kun se kuulemma on "sorrettujen ääntä" länsimaisia rappioaatteita vastaan