Kaikki lait eivät ole itsestäänselvyyksiä. Parhaiten sen huomaa ulkomailla käydessä. Oltuani muutaman viikon Wienissä olen havainnut, että täältä puuttuu useita yleistä järjestystä ja sivistystä ylläpitäviä tärkeitä lakeja ja säännöksiä, mutta silti yhteiskuntarauha vallitsee ja kaduilla on turvallista kävellä.
Muutamia esimerkkejä:
* Ravintoloiden aukioloajat ovat vapaat. Sulkemisajasta päättäminen on jätetty yrittäjän harteille. Jotkut paikat ovat auki pitkälle aamupäivään asti, jotkut sulkevat aikaisemmin. Asia ei tunnu tuottavan ongelmia kenellekään.
* Tupakkalaista ei ole tietoakaan. Ravintolan pitäjä voi kieltää tupakoinnin koko ravintolassa tai joissakin pöydissä, jos tahtoo. Jotkut paikat ovat kokonaan savuttomia, jotkut eivät. Työntekijät eivät konttaa verta yskien lattialla, yrittäen kasvot vihreinä käsivoimin raahata itseään kohti sikaria päin naamaa tupruttelevaa asiakasta.
* Katujen varsilla on tupakka-automaatteja. Kuka tahansa, jolla on taskussa muutama kolikko, voi ostaa tupakkaa. Lasten kasvatus on jätetty vanhempien harteille ja ihme kyllä se näyttää toimivan paremmin kuin virkamiesvetoinen holhous.
* Ravintoloista voi ostaa alkoholia mukaan vietäväksi. Nyt en oikeastaan edes tiedä mitä uhkakuvaa tämän kieltämisellä on Suomessa pyritty torjumaan, joten en osaa kommentoida sen enempää. Paikalliset hämmästelevät, kun kerron sen olevan laitonta Suomessa.
* Paikallisesta lähikaupasta saa viiniä (ja viinaa), tarjouksessa 4 eur / 2 pulloa punaviiniä. Kaupan ovella ei törmää oksenteleviin nuoriin. Eikä törmää missään muuallakaan.
* Kevyempi alkoholiverotus lienee osaltaan syy siihen miksi keskustassa saa tuopin olutta alle kolmella eurolla (Helsingissä yleensä 4 eur kieppeillä). En silti koe pakottavaa tarvetta juoda yhtään enempää kuin kotonakaan.
Ylipäänsä alkoholikulttuuri näyttää olevan täysin vastuullista täällä päin, huolimatta siitä, tai ehkä juuri siitä johtuen, että ketään ei holhota ja valtio ei väitä kantavansa vastuuta kenenkään alkoholinkäytöstä.
Kaikesta tästä huolimatta tämän lähes kahden miljoonan asukkaan kaupungin keskusta on kokemukseni mukaan Helsinkiä rauhallisempi, varsinkin viikonloppuisin yöllä. En muista kertaakaan nähneeni kadulla humalaista ihmistä tai riehuvaa teiniä (humalaista tai muutenvain).
On syytä pohtia voidaanko valtiovetoisella holhouksella kasvattaa ihmisistä vastuullisia kansalaisia, vai johtaako sääntelypolitiikka vain siihen, että vastuu henkilökohtaisista valinnoista sysätään valtiolle. Kun kukaan ei sano mitä saa juoda, millä hinnalla, mistä sitä saa ostaa ja mihin aikaan, niin jokainen joutuu päättämään tekemisistään itsenäisesti. Holhoustätien lienee kuitenkin mahdotonta koskaan ymmärtää, että vastuullisia päätöksiä tekevät vain vastuulliset ihmiset ja vastuullisuus tarkoittaa oikeutta (ja velvollisuutta) tehdä itse omat päätöksensä kaikkine seurauksineen.
Tämän kaltaisia juttuja on hauska havainnoida ulkomailla käydessä. Kun väittelee holhoustätien kanssa vaikkapa aukioloajoista, on hyvä jos voi kertoa muiden maiden kokemuksista ko. asiaan liittyen.
Tässä valossa olisikin muuten kiva tietää sulkevatko melkein kaikki ruokakaupat täällä ovensa niin aikaisin (klo 18 ja 19 välillä) lainsäädännön vai kulttuuriin liittyvien syiden takia. En nimittäin yllättyisi, jos vapaat aukioloajat johtaisivat joissain tapauksissa jopa lyhyempiin aukioloaikoihin. Lisäksi tähän viittaa se, että kaikenlaiset kakkupuodit (joita jokin liikeaikalaki todennäköisesti koskisi samalla tavalla kuin ruokakauppojakin) ovat auki hyvinkin myöhään illalla.
Parhaiten näistä asioista saisi selvää joltakin politiikkaa tuntevalta paikalliselta asukkaalta (kaikki tietävät, että kaupat suljetaan aikaisin, mutta kukaan jolta olen kysynyt ei ole tiennyt johtuuko se lainsäädännöstä). Sen takia olen perustanut Yahoo Groups keskustelufoorumin eu-lib (European Libertarian Society), jonka tarkoituksena on edistää keskustelua vapauden tilasta Euroopassa, sekä helpottaa kontaktien luomista libertaareihin eri maissa.
eu-libille voi liittyä osoitteessa http://groups.yahoo.com/group/eu-lib/join
torstaina, lokakuuta 31, 2002
sunnuntai, lokakuuta 27, 2002
Varoitus: Seuraava artikkeli on julkaistu ilman viranomaisten hyväksyntää!
...koska toistaiseksi se on vielä mahdollista.
Tunnustan: Rakastan nettiä. Kenen tahansa vapauden ystävän pitäisi rakastaa nettiä. Netti on anarkokapitalismin ruumiillistuma. Se on kehittynyt nykyisen kaltaiseksi koko maailman tuntemaksi ja käyttämäksi huipputehokkaaksi ja vapaaksi tiedonvälityskanavaksi, mihin kuka tahansa pääsee sisään lukemaan ja levittämään informaatiota varallisuudesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta, täysin markkinaehtoisesti ja suhteellisen lyhyessä ajassa. Uusia webbisaitteja syntyy joka päivä lukemattomia määriä joka puolella maailmaa, (melkein?) millä tahansa kielellä, mistä tahansa kuviteltavissa olevasta aiheesta. Netti on valtava kaaos - silti sieltä löytää kattavan määrän tietoa mihin tahansa asiaan liittyen parissa sekunnissa ilman mitään erikoisosaamista ja ilman mitään keskushallintoa. Netti - se, että se suuruudestaan huolimatta toimii nopeasti ja edullisesti - on suurempi ihme kuin pyramidit tai Kiinan muuri.
Yksi tärkeimmistä netin ominaisuuksista on hakukoneet ja nykyaikana erityisesti Google. Parin hakusanan avulla Google hakee miljardien webbisaittien seasta juuri sen mitä etsit - ja jos joudut odottamaan yli sekunnin koet oikeutettua ärtymystä.
Valitettavasti ei tarvitse olla libertaari voidakseen ymmärtää Googlen tärkeys, mutta vain libertaari voi ymmärtää, että Googlen kaltainen ilmiö on mahdollinen vain netin kaltaisessa anarkistisessa ympäristössä. Jos netti rakennettaisiin uudestaan yhteiskuntasuunnittelijoiden periaatteiden mukaan... no, sitä ei oltaisi rakennettu, mutta jos oltaisiinkin, niin se olisi kallis, hidas ja suppea. Toistaiseksi en ole sanonut mitään uutta. Sen sijaan moni voi yllättyä kuullessaan, että Googlea sensuroidaan. Ainakin allekirjoittanut yllättyi.
Bill Thompson kirjoittaa blogissaan, että tutkijat Berkman Center for Internet and Society ja Harvard Universitystä ovat havainneet Googlen kaikessa hiljaisuudessa aktiivisesti sensuroivan webbisaitteja hakemistostaan.
Tutkijat Jonathan Zittrain ja Benjamin Edelman löysivät yli sata webbisaittia, jotka löytyvät Googlen englanninkielisellä hakukoneella, mutta ei ranskan tai saksankielisillä. Googlen edustajan mukaan yhtiö poistaa hallitusten pyynnöstä webbisaitteja kalliiden oikeudenkäyntien välttämiseksi. Se, että tällaista tapahtuu ei vielä itsessään ole katastrofi. Hallitusten halu sensuroida kaikkea mahdollista ei ole uutta auringon alla ja harva ihminen jää kaipaamaan sekopäiden uusnatsien propagandasivuja. Katastrofaalista sen sijaan on Bill Thompsonin kaltaisten ihmisten reaktiot:
The problem is not that content is being censored - that is inevitable and in many cases desirable. [...] The problem is that Google itself is deciding what should be censored and that its motives are entirely commercial, making it possible for government agencies to influence it without having to go through due process or defend their requests in public.
I believe we need to move towards an internet that is properly regulated, where decisions like this can only be made through the courts.
I would rather have a net where Google and other search engine providers had a legal obligation to provide full and comprehensive results to the best of their technical ability and to inform searchers of any areas where content had been removed from their index on legal grounds, even if that also gives governments the ability to block certain sites from the index.
Lyhyesti: BBC:n toimittaja kannattaa hakupalveluiden sosialisoimista. Jokainen voi kuvitella vapaan tiedonvälityksen tulevaisuuden, kun palvelun laadun takaa valtio. Kyseessä on yhtä mielekäs ehdotus, kuin jos joku vaatisi uutistenvälityksen sosialisoimista uutisten "objektiivisuuden varmistamiseksi".
Mieleen tulee kotimainen lakiehdotus, joka vaatii kaikkia aikakausi-tyyppisiä julkaisuja (mukaanlukien tämän kaltaiset blogit) arkistoimaan vanhat numerot ja nimeämään vastuullisen päätoimittajan.
Onko todellakin vain ajan kysymys, milloin netti ja tiedonvälitys muuttuu kokonaan "valtion takaamaksi perusoikeudeksi"?
...koska toistaiseksi se on vielä mahdollista.
Tunnustan: Rakastan nettiä. Kenen tahansa vapauden ystävän pitäisi rakastaa nettiä. Netti on anarkokapitalismin ruumiillistuma. Se on kehittynyt nykyisen kaltaiseksi koko maailman tuntemaksi ja käyttämäksi huipputehokkaaksi ja vapaaksi tiedonvälityskanavaksi, mihin kuka tahansa pääsee sisään lukemaan ja levittämään informaatiota varallisuudesta ja sosiaalisesta asemasta riippumatta, täysin markkinaehtoisesti ja suhteellisen lyhyessä ajassa. Uusia webbisaitteja syntyy joka päivä lukemattomia määriä joka puolella maailmaa, (melkein?) millä tahansa kielellä, mistä tahansa kuviteltavissa olevasta aiheesta. Netti on valtava kaaos - silti sieltä löytää kattavan määrän tietoa mihin tahansa asiaan liittyen parissa sekunnissa ilman mitään erikoisosaamista ja ilman mitään keskushallintoa. Netti - se, että se suuruudestaan huolimatta toimii nopeasti ja edullisesti - on suurempi ihme kuin pyramidit tai Kiinan muuri.
Yksi tärkeimmistä netin ominaisuuksista on hakukoneet ja nykyaikana erityisesti Google. Parin hakusanan avulla Google hakee miljardien webbisaittien seasta juuri sen mitä etsit - ja jos joudut odottamaan yli sekunnin koet oikeutettua ärtymystä.
Valitettavasti ei tarvitse olla libertaari voidakseen ymmärtää Googlen tärkeys, mutta vain libertaari voi ymmärtää, että Googlen kaltainen ilmiö on mahdollinen vain netin kaltaisessa anarkistisessa ympäristössä. Jos netti rakennettaisiin uudestaan yhteiskuntasuunnittelijoiden periaatteiden mukaan... no, sitä ei oltaisi rakennettu, mutta jos oltaisiinkin, niin se olisi kallis, hidas ja suppea. Toistaiseksi en ole sanonut mitään uutta. Sen sijaan moni voi yllättyä kuullessaan, että Googlea sensuroidaan. Ainakin allekirjoittanut yllättyi.
Bill Thompson kirjoittaa blogissaan, että tutkijat Berkman Center for Internet and Society ja Harvard Universitystä ovat havainneet Googlen kaikessa hiljaisuudessa aktiivisesti sensuroivan webbisaitteja hakemistostaan.
Tutkijat Jonathan Zittrain ja Benjamin Edelman löysivät yli sata webbisaittia, jotka löytyvät Googlen englanninkielisellä hakukoneella, mutta ei ranskan tai saksankielisillä. Googlen edustajan mukaan yhtiö poistaa hallitusten pyynnöstä webbisaitteja kalliiden oikeudenkäyntien välttämiseksi. Se, että tällaista tapahtuu ei vielä itsessään ole katastrofi. Hallitusten halu sensuroida kaikkea mahdollista ei ole uutta auringon alla ja harva ihminen jää kaipaamaan sekopäiden uusnatsien propagandasivuja. Katastrofaalista sen sijaan on Bill Thompsonin kaltaisten ihmisten reaktiot:
The problem is not that content is being censored - that is inevitable and in many cases desirable. [...] The problem is that Google itself is deciding what should be censored and that its motives are entirely commercial, making it possible for government agencies to influence it without having to go through due process or defend their requests in public.
I believe we need to move towards an internet that is properly regulated, where decisions like this can only be made through the courts.
I would rather have a net where Google and other search engine providers had a legal obligation to provide full and comprehensive results to the best of their technical ability and to inform searchers of any areas where content had been removed from their index on legal grounds, even if that also gives governments the ability to block certain sites from the index.
Lyhyesti: BBC:n toimittaja kannattaa hakupalveluiden sosialisoimista. Jokainen voi kuvitella vapaan tiedonvälityksen tulevaisuuden, kun palvelun laadun takaa valtio. Kyseessä on yhtä mielekäs ehdotus, kuin jos joku vaatisi uutistenvälityksen sosialisoimista uutisten "objektiivisuuden varmistamiseksi".
Mieleen tulee kotimainen lakiehdotus, joka vaatii kaikkia aikakausi-tyyppisiä julkaisuja (mukaanlukien tämän kaltaiset blogit) arkistoimaan vanhat numerot ja nimeämään vastuullisen päätoimittajan.
Onko todellakin vain ajan kysymys, milloin netti ja tiedonvälitys muuttuu kokonaan "valtion takaamaksi perusoikeudeksi"?
torstaina, lokakuuta 24, 2002
Harri Soinila kirjoittaa asevelvollisuudesta Strike The Root-saitilla:
Finland, like many other countries, has a compulsory service system to maintain the army. The most common length for the armed service is 180 days. A democratic country such as Finland has a right to have one, I suppose.
Miksi ihmeessä demokratia jotenkin vaikuttaisi asevelvollisuuden legitimiteettiin?
The problem is that the possibility of civil service in Finland doesn't really live up to the principles of freedom of thought or of religion. The civil service in Finland is nowhere near an equal option to armed service. The length of the civil service is 395 days, next to the 180 days of armed service.
Tämä on lähes kaikkien suomalaisten aseistakieltäytyjien käyttämä argumentti. Minä en ole milloinkaan ollut tällä linjalla, vaikka olen aina vastustanut asevelvollisuutta. Ongelmana ei mielestäni ole siviilipalveluksen suurempi pituus asepalvelukseen verrattuna, vaan asevelvollisuus sinänsä. Jos ongelmana olisi vain palvelusaikojen ero, sehän voitaisiin ratkaista pidentämällä asepalvelusaika siviilipalvelusajan tasolle! Libertaristiselta kannalta tämä olisi tietenkin väärin. Ongelmana on pakkotyö sinänsä, ei pakkotyön eri muotojen välinen ero pakkotyöajan pituudessa.
As much as I respect the efforts and sacrifices of our war heroes, thanks to whom Finland never was a Soviet state, I think a decision not to carry arms should be equally respected. Especially in a society with these kinds of values, it's a bold decision. It really doesn't make sense to treat pacifists as criminals, next to the likes of murderers and rapists. A conscientious objector's whole point, after all, is not to harm anyone. It seems ethically grotesque that a person refusing to kill people is doing a greater crime than a soldier who does kill, even for a "good" reason.
Typerä argumentti, koska tämä koskee vain pasifisteja. Asevelvollisuuden vastustaminen ja sotilaallisen maanpuolustuksen vastustaminen ovat kaksi eri asiaa. Minä en ole milloinkaan ollut pasifisti, vaikka en ole milloinkaan kannattanut asevelvollisuutta. Kannatan vahvaa palkka-armeijaa ja/tai suojeluskuntia tms. asevelvollisuuteen perustumatonta sotilaallista maanpuolustusta.
Sometimes a nation just doesn't have a choice when another country orders their people to kill them. Then it's nice to have an army, but why should the attacking country have an army in the first place, either?
Utopiaa. Samaa logiikkaa noudattaen voisi sanoa, että poliisi tai vartiointiliikkeet ovat tarpeettomia: jos ihmiset eivät tekisi rikoksia, kenenkään ei tarvitsisi varautua niihin esim. ostamalla vartiointiliikkeiden palveluita.
Sinänsä asevelvollisuuden vastustaminen on tietysti hyvä tavoite, mutta Soinilan argumentit olivat mielestäni huonoja.
Soinilan kolumnista käydään keskustelua STR:n ja ASC:n foorumeilla.
Finland, like many other countries, has a compulsory service system to maintain the army. The most common length for the armed service is 180 days. A democratic country such as Finland has a right to have one, I suppose.
Miksi ihmeessä demokratia jotenkin vaikuttaisi asevelvollisuuden legitimiteettiin?
The problem is that the possibility of civil service in Finland doesn't really live up to the principles of freedom of thought or of religion. The civil service in Finland is nowhere near an equal option to armed service. The length of the civil service is 395 days, next to the 180 days of armed service.
Tämä on lähes kaikkien suomalaisten aseistakieltäytyjien käyttämä argumentti. Minä en ole milloinkaan ollut tällä linjalla, vaikka olen aina vastustanut asevelvollisuutta. Ongelmana ei mielestäni ole siviilipalveluksen suurempi pituus asepalvelukseen verrattuna, vaan asevelvollisuus sinänsä. Jos ongelmana olisi vain palvelusaikojen ero, sehän voitaisiin ratkaista pidentämällä asepalvelusaika siviilipalvelusajan tasolle! Libertaristiselta kannalta tämä olisi tietenkin väärin. Ongelmana on pakkotyö sinänsä, ei pakkotyön eri muotojen välinen ero pakkotyöajan pituudessa.
As much as I respect the efforts and sacrifices of our war heroes, thanks to whom Finland never was a Soviet state, I think a decision not to carry arms should be equally respected. Especially in a society with these kinds of values, it's a bold decision. It really doesn't make sense to treat pacifists as criminals, next to the likes of murderers and rapists. A conscientious objector's whole point, after all, is not to harm anyone. It seems ethically grotesque that a person refusing to kill people is doing a greater crime than a soldier who does kill, even for a "good" reason.
Typerä argumentti, koska tämä koskee vain pasifisteja. Asevelvollisuuden vastustaminen ja sotilaallisen maanpuolustuksen vastustaminen ovat kaksi eri asiaa. Minä en ole milloinkaan ollut pasifisti, vaikka en ole milloinkaan kannattanut asevelvollisuutta. Kannatan vahvaa palkka-armeijaa ja/tai suojeluskuntia tms. asevelvollisuuteen perustumatonta sotilaallista maanpuolustusta.
Sometimes a nation just doesn't have a choice when another country orders their people to kill them. Then it's nice to have an army, but why should the attacking country have an army in the first place, either?
Utopiaa. Samaa logiikkaa noudattaen voisi sanoa, että poliisi tai vartiointiliikkeet ovat tarpeettomia: jos ihmiset eivät tekisi rikoksia, kenenkään ei tarvitsisi varautua niihin esim. ostamalla vartiointiliikkeiden palveluita.
Sinänsä asevelvollisuuden vastustaminen on tietysti hyvä tavoite, mutta Soinilan argumentit olivat mielestäni huonoja.
Soinilan kolumnista käydään keskustelua STR:n ja ASC:n foorumeilla.
tiistaina, lokakuuta 22, 2002
Tupakkalaista:
If an employee is concerned about the ill effects from second-hand smoke but he still chooses to work at a smoking-allowed establishment, he is free to either accept the health risks involved there or look for work elsewhere. Any ill effects an employee may incur from willingly working in a known smoky establishment are his responsibility, not the employer's.
The Anti-Smoking Crusade's Asphyxiation of Freedom,
by Joseph Kellard (October 18, 2002)
Tämän pitäisi mielestäni olla itsestäänselvää, mutta jostain syystä Suomessakin poliitikot ovat pakottaneet ravintolat kieltämään tupakoinnin baaritiskeillä nimenomaan ravintolatyöntekijöiden passiivisen tupakoinnin estämiseksi. Tällainen holhous perustuu sellaiseen ihmiskuvaan, jossa poliitikot ovat samassa suhteessa kansalaisiin kuin lastentarhan tädit suhteessa lapsiin. Samaan ajatusharhaan perustuu myös tupakkamainonnan kielto: kansalaisten luullaan olevan niin lapsellisia, että mainonta voisi johdatella kansalaiset epäterveellisiin elämäntapoihin. Poliitikot luulevat olevansa kansalaisia viisaampia setiä ja tätejä, joiden tehtävänä on varjella lapsellisia kansalaisia vaarallisilta houkutuksilta. Tämä näkemys ei tietenkään sovi yhteen demokratian kanssa: jos kansalaiset eivät pysty päättämään edes omasta tupakanpoltostaan, miten he voisivat päättää paljon tärkeämmistä poliittisista asioista? Jos aikuinen ihminen ei itse osaa arvioida edes oman tupakointinsa hyötyjä ja haittoja, miten hän voisi arvioida vaikkapa verotuksen tai julkisten palveluiden tarpeellisuutta tai maamme ulkomaansuhteita, EU-jäsenyyttä, maanpuolustusta tai muita isoja asioita? Aikuisia ihmisiä koskevien lakisääteisten tupakointi- ym. päihderajoitusten kannattajien täytyisi kannattaa valistunutta diktatuuria, jos he olisivat johdonmukaisia.
En itse tietenkään ole sitä mieltä, että kansa on aina oikeassa. Mielestäni jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi vain voida päättää omista asioistaan itse. Kenelläkään ei ole oikeutta määräillä toisia aikuisia ihmisiä. Ainoastaan lapsia on voitava holhota. Luontevimmat huoltajat lähes kaikille lapsille ovat heidän omat vanhempansa. Mikäli vanhemmat ovat huoltajaksi kykenemättömiä, adoptio- tai kasvatusvanhemmat tulevat kyseeseen lasten huoltajina. Aikuisiin ihmisiin holhousta ei kuitenkaan pidä ulottaa.
Usein sanotaan, että aikuisia ihmisiä holhoavan byrokratian kannattajat ovat eräänlaisia elitistejä: he luulevat tietävänsä kansan parhaan paremmin kuin kansa itse. Aitoa elitismiä ei kuitenkaan ole kollektivistinen holhous, joka rajoittaa yksilönvapautta. Elitismi on selkeästi myönteinen ilmiö silloin, kun se tarkoittaa sivistyksen kunnioittamista ja tasapäistämisen vastustamista. Aikuisten ihmisten holhoaminen ei ole aitoa elitismiä, vaan sivistymätöntä toisten ihmisten asioihin sekaantumista. Aito elitismi on individualismia. Tupakkamainonnan kielto, ravintoloiden tupakointirajoitukset yms. holhouslait ovat kollektivistista tasapäistämistä, sivistymätöntä massa-ajattelua, totaalista anti-individualismia. Aito elitisti asettuu moisen yläpuolelle ja halveksuu orjamoralistien säätämiä holhouslakeja. Elitisti-individualistin näkökulmasta kollektivistit ovat samanlaista halveksuttavaa roskaväkeä kuin kadulle kusevat spurgut.
If an employee is concerned about the ill effects from second-hand smoke but he still chooses to work at a smoking-allowed establishment, he is free to either accept the health risks involved there or look for work elsewhere. Any ill effects an employee may incur from willingly working in a known smoky establishment are his responsibility, not the employer's.
The Anti-Smoking Crusade's Asphyxiation of Freedom,
by Joseph Kellard (October 18, 2002)
Tämän pitäisi mielestäni olla itsestäänselvää, mutta jostain syystä Suomessakin poliitikot ovat pakottaneet ravintolat kieltämään tupakoinnin baaritiskeillä nimenomaan ravintolatyöntekijöiden passiivisen tupakoinnin estämiseksi. Tällainen holhous perustuu sellaiseen ihmiskuvaan, jossa poliitikot ovat samassa suhteessa kansalaisiin kuin lastentarhan tädit suhteessa lapsiin. Samaan ajatusharhaan perustuu myös tupakkamainonnan kielto: kansalaisten luullaan olevan niin lapsellisia, että mainonta voisi johdatella kansalaiset epäterveellisiin elämäntapoihin. Poliitikot luulevat olevansa kansalaisia viisaampia setiä ja tätejä, joiden tehtävänä on varjella lapsellisia kansalaisia vaarallisilta houkutuksilta. Tämä näkemys ei tietenkään sovi yhteen demokratian kanssa: jos kansalaiset eivät pysty päättämään edes omasta tupakanpoltostaan, miten he voisivat päättää paljon tärkeämmistä poliittisista asioista? Jos aikuinen ihminen ei itse osaa arvioida edes oman tupakointinsa hyötyjä ja haittoja, miten hän voisi arvioida vaikkapa verotuksen tai julkisten palveluiden tarpeellisuutta tai maamme ulkomaansuhteita, EU-jäsenyyttä, maanpuolustusta tai muita isoja asioita? Aikuisia ihmisiä koskevien lakisääteisten tupakointi- ym. päihderajoitusten kannattajien täytyisi kannattaa valistunutta diktatuuria, jos he olisivat johdonmukaisia.
En itse tietenkään ole sitä mieltä, että kansa on aina oikeassa. Mielestäni jokaisen aikuisen ihmisen pitäisi vain voida päättää omista asioistaan itse. Kenelläkään ei ole oikeutta määräillä toisia aikuisia ihmisiä. Ainoastaan lapsia on voitava holhota. Luontevimmat huoltajat lähes kaikille lapsille ovat heidän omat vanhempansa. Mikäli vanhemmat ovat huoltajaksi kykenemättömiä, adoptio- tai kasvatusvanhemmat tulevat kyseeseen lasten huoltajina. Aikuisiin ihmisiin holhousta ei kuitenkaan pidä ulottaa.
Usein sanotaan, että aikuisia ihmisiä holhoavan byrokratian kannattajat ovat eräänlaisia elitistejä: he luulevat tietävänsä kansan parhaan paremmin kuin kansa itse. Aitoa elitismiä ei kuitenkaan ole kollektivistinen holhous, joka rajoittaa yksilönvapautta. Elitismi on selkeästi myönteinen ilmiö silloin, kun se tarkoittaa sivistyksen kunnioittamista ja tasapäistämisen vastustamista. Aikuisten ihmisten holhoaminen ei ole aitoa elitismiä, vaan sivistymätöntä toisten ihmisten asioihin sekaantumista. Aito elitismi on individualismia. Tupakkamainonnan kielto, ravintoloiden tupakointirajoitukset yms. holhouslait ovat kollektivistista tasapäistämistä, sivistymätöntä massa-ajattelua, totaalista anti-individualismia. Aito elitisti asettuu moisen yläpuolelle ja halveksuu orjamoralistien säätämiä holhouslakeja. Elitisti-individualistin näkökulmasta kollektivistit ovat samanlaista halveksuttavaa roskaväkeä kuin kadulle kusevat spurgut.
sunnuntai, lokakuuta 20, 2002
Libertaari ulkopolitiikka
Onko mahdollinen? Pitäisikö Suomen valtion pysyä EU:n ja muiden kansainvälisen järjestöjen jäsenenä? Jos sallittaisiin separatismi ja yksityistettäisiin kaikki valtion ja kuntien tms. omaisuus, valtio ei loukkaisi kenenkään vapautta, mutta tuottaisi monien haluamia jäsenyyspalveluja, joita mikään muu Suomessa ei helposti voi tuottaa. Vaikuttaisi siis, että valtion ei kannata erota kaikista kansainvälisistä järjestöistä. Yksi vasta-argumentti olisi valtion vaaralisuus, mutta se olisi pelkkää spekulaatiota ja siten heikko.
Onko mahdollinen? Pitäisikö Suomen valtion pysyä EU:n ja muiden kansainvälisen järjestöjen jäsenenä? Jos sallittaisiin separatismi ja yksityistettäisiin kaikki valtion ja kuntien tms. omaisuus, valtio ei loukkaisi kenenkään vapautta, mutta tuottaisi monien haluamia jäsenyyspalveluja, joita mikään muu Suomessa ei helposti voi tuottaa. Vaikuttaisi siis, että valtion ei kannata erota kaikista kansainvälisistä järjestöistä. Yksi vasta-argumentti olisi valtion vaaralisuus, mutta se olisi pelkkää spekulaatiota ja siten heikko.
sunnuntai, lokakuuta 13, 2002
Alpo Rusi saa Teräkseltä täyden tuen:
Jo riittää DDR:n ystävien vaino! "Me olimme kommunisteja ja olemme vieläkin. Ja me muistamme ylleisdemokraattisen rintaman toveri Rusia, jota Ohrana kiusasi", Rautavaaran Teräksen ulkopoliittisen jaoston puhheenjohtaja Tarmo Tissari toteaa laulun sanoja mukaillen.
Rautavaaran Teräs paheksuu tapaa, jolla Rusia, Pentti Tiusasta, Tarja Halosta ja meitä muita vanhoja DDR:n ystäviä kohdellaan ei-luokkakantaisissa tiedotusvälineissä.
torstaina, lokakuuta 10, 2002
ASC:n foorumilla käydään mielenkiintoista keskustelua objektivismin ja anarkokapitalismin suhteesta. Monet ASC:n jäsenet ovat sitä mieltä, että objektivismi johtaa loogisesti anarkokapitalismiin. Ayn Rand oli väärässä kannattaessaan minarkiaa, kuten Brian Keith Giovannini selittää. Myös Roy A. Childs osoitti jo vuonna 1969 kuuluisassa avoimessa kirjeessään Ayn Randille, että Randin olisi pitänyt omien premissiensä pohjalta kannattaa anarkokapitalismia. Childsin teksti on loistavan looginen, selkeä ja tiivis anarkokapitalismin perustelu. Se on myös erityisen nautittavaa, suvereenia intellektuaalista huumoria: Childs kumoaa Randin argumentit minarkismin puolesta puhtaasti randilaisin argumentein, randilaisella diskurssilla.
keskiviikkona, lokakuuta 09, 2002
Globalisaatio on parantanut kehitysmaiden elintasoa valtavasti, toteaa taloustieteen professori Robert Krol. Tässä artikkelissa luetellaan perustavanlaatuisia faktoja, jotka osoittavat punaviherhörhöjen olevan täysin väärässä. Kyse ei ole mielipiteistä, vaan globalisaation vastustajien tosiasiaväitteiden valheellisuudesta. Hörhöt joko valehtelevat tahallaan tai sitten eivät tiedä omasta asiastaan yhtään mitään. En tiedä, kumpi näistä on pahempaa.
sunnuntai, lokakuuta 06, 2002
Helsinki on jälleen saanut kaupunkiin uudet suurkisat. Tarkoitusta varten stadioni pitäisi kattaa, ja kaupungin oletettavasti tukea investointia. Onko tämä hyvä ajatus?
Ensinkin, kisojen pitäisi odotusarvoisesti olla kannattavat. Sitä nämä kisat voivat olla, monet muut eivät. Tämä pitää kuitenkin mainita, koska ainakin kotikaupunkini Lahti onnistui aikanaan munaamaan tämänkin arvion Maailmankisojen kohdalla.
Toisekseen, investointipääoma pitäisi odotusarvoisesti saada takaisin kisojen tuotosta. Kaupungin ei siis tule tukea, vaan korkeintaan lainata. Tämäkin unohtuu helposti, kuten kuntien moninaisista urheiluhallihankkeista tiedetään.
Kuitenkin lisäehtojakin on. Kolmannekseen kisojen pitäisi pystyä tuottamaan vähintään käypä markkinakorko investoinnille. Muutenhan kaupunki (sen asukkaat) hyötyisi enemmän rahan sijoittamisesta markkinoille (veronalennuksesta yksityisten sijoitusten mahdollistamiseksi). Esimerkkinä tästä voisi olla vaikka oman markkinakorkoisen velan osittainen takaisinmaksu, joka tuottaa aivan samalla tavalla kuin vastaavakorkoinen sijoitus muutenkin. Tämä ehto ei yleensä enää toteudukaan, kuten Helsingin tämänhetkisestä toiminnasta tiedetään.
Neljänneksi, sijoituksen hyötyjen ja kustannusten pitäisi jakautua samassa suhteessa. Se, joka ei urheilusta välitä, pitäisi jättää kisojen kustannusten ulkopuolelle, kun taas urheilusta pitävän pitäisi joutua maksamaan suurempi osa kustannuksista. Tämä pätee niin kaupunkilaisiin, kuin kisavieraisiin, kuin kisoja televisiosta seuraaviin... Tämä ehto ei toteudu käytännössä ikinä -- minäkin joudun maksamaan osani tukiaisista, vaikka urheilu lähinnä ärsyttää. Etenkään sijoituksen riskit ja tuotot eivät julkisissa sijoituksissa seuraa toisiaan, vaan riskit aina ulkoistetaan kaikille yhtäläisesti. Vähätuloinenkin joutuu kantamaan niistä osansa, vaikka ei haluaisi.
Viidenneksi, vakuutusargumenteistakaan ei löydy perusteita julkiselle tuotannolle. Mitään vakuutusmarkkinoiden epäonnistumisia ei tässä kohtaa ole koskaan näytetty toteen, joten mahdollisen vakuutuksen pitäisi olla aktuaarinen. Kisoille ei pitäisi tarjota ilmaisia kannattavuustakeita, koska niissä kaupunki voi odotusarvoisesti vain hävitä. (Todellisuudessa "riski" on vakuutuskelvoton, kuten sen pitäisikin olla. Yrittäjän hallinnoimaa epävarmuutta, contra riskiä, ei voi, eikä pitäisi voida, vakuuttaa. Jälleen yksi syy, miksi julkiset tahot eivät ole hyviä yrittäjiä.)
Kun olemme päässeet näin pitkälle, huomaamme, että julkinen tuotanto ei kerta kaikkiaan tule kysymykseen. Ainoa argumentti, jolla sitä voitaisiin tukea on, että kisat olisivat jostakin syystä julkishyödyke, jota tuotetaan liian vähän ilman tukea. Näin ei kuitenkaan ole. Kisanautinto on täysin tavallisen ekskluusion piirissä aina televisio-oikeuksien myyntiin asti, eikä ulkoisvaikutuksia ole havaittavissa. Jos jotakin, urheilutapahtumiin liittyy kaupungille lankeavia kustannuksia (esim. siivous), joita voidaan käyttää perustelemaan tapahtuman haittaverotus.
Usein kuulee väitettävän, että kisat tuottavat hyötyä alueen yrittäjille, ja todettavan, että verotuoton avulla voitaisiin välttää positiivinen ulkoisvaikutus alituotantoseurauksineen. Tässä vaikutus on kuitenkin vain taloudellinen riippuvuus (pecuniary externality) -- mikäli itse kisoja ympäröivillä markkinoilla ei ole markkinavirheitä, kisavieraiden tuoma hyöty tulee kuitenkin jollekin hakijakaupungille. Hyödyn korjaamisella omaan kaupunkiin on korkeintaan distributionaarisia seuraamuksia. Ne voivat olla kaupungille kannattavia, elleivät muut kaupungit yritä myös saada kisoja, mutta kisojen saamiseen käytetyt resurssit ovat aina puhdasta allokaatiotappiota. Sitä paitsi muutkin kyllä yrittävät saada kisat.
Samat perusteet pätevät pitkälti muuhunkin julkiseen kulutukseen, ja erityisesti velanottoon. Juuri vähän aikaa sitten Helsingin edustaja totesi televisiohaastattelussa, että velkaa otetaan nyt runsaasti, ja että sen takaisinmaksussa luotetaan "hyvän ajan" tulemiseen. Toimittajan kovistellessa "hyvän ajan" ajankohtaa, vastaus koostui puhtaasta kevytkenkäisestä syklimantrasta ja poliitikon nousukausifatalismista.
Terve sijoittaja ei toimi näin. "Hyvä aika" ei voi pohjustaa sitä seuraavaa kasvua tai estää seuraavaa lamaa, mikäli sen hyödyistä maksetaan mennyttä syömävelkaa. Järkevä päättäjä ottaa siis velkaa vain, jos se on sijoitettavissa tuotannon tehokkuutta kasvattavasti. Velka tulisi aina käyttää siten, että sillä ostettavat jutut maksavat itsensä takaisin, korkoineen; ts. siten, että velan ottaminen oikeasti lisää ihmisten saatavilla olevia reaalisia mahdollisuuksia. Syömävelka ei tee näin, eikä sitä pitäisi siis koskaan ottaa. Varsinkaan julkistaloudessa, jossa perusteita henkilökohtaiselle, rahan varassa toimivien markkinoiden arvottamattomalle (esim. asuntolainan) tuotolle ei koskaan ole, ja jossa lainanottajalla ei ilmeisestikään ole kunnollista insentiiviä miettiä tekosiaan loppuun.
Pienenä loppukaneettina, tämä juttu lähti keskustelusta, jonka kävin eilen syvästi epäpoliittisen pikkuveljeni kanssa hänen ihmeteltyään Helsingin meininkiä. Kuivan keskustelun olennaiseksi sisällöksi jäi kohta, jossa pikkuveljeni velanoton tehokkuusehtoja selittäessäni täysin odottamatta keksi yksinkertaisen peruslibertaarin totuuden. Hän totesi: "[Kisajärjestäjäthän] vois vaan mennä pankkiin ja ottaa lainaa." Voitte kuvitella, että isoveli säteili.
Miksi maamme koulutetut päättäjät eivät koskaan kykene herättämään tällaista ylpeyttä? Heidänhän sentään pitäisi tietää jotain julkistaloudesta.
Ensinkin, kisojen pitäisi odotusarvoisesti olla kannattavat. Sitä nämä kisat voivat olla, monet muut eivät. Tämä pitää kuitenkin mainita, koska ainakin kotikaupunkini Lahti onnistui aikanaan munaamaan tämänkin arvion Maailmankisojen kohdalla.
Toisekseen, investointipääoma pitäisi odotusarvoisesti saada takaisin kisojen tuotosta. Kaupungin ei siis tule tukea, vaan korkeintaan lainata. Tämäkin unohtuu helposti, kuten kuntien moninaisista urheiluhallihankkeista tiedetään.
Kuitenkin lisäehtojakin on. Kolmannekseen kisojen pitäisi pystyä tuottamaan vähintään käypä markkinakorko investoinnille. Muutenhan kaupunki (sen asukkaat) hyötyisi enemmän rahan sijoittamisesta markkinoille (veronalennuksesta yksityisten sijoitusten mahdollistamiseksi). Esimerkkinä tästä voisi olla vaikka oman markkinakorkoisen velan osittainen takaisinmaksu, joka tuottaa aivan samalla tavalla kuin vastaavakorkoinen sijoitus muutenkin. Tämä ehto ei yleensä enää toteudukaan, kuten Helsingin tämänhetkisestä toiminnasta tiedetään.
Neljänneksi, sijoituksen hyötyjen ja kustannusten pitäisi jakautua samassa suhteessa. Se, joka ei urheilusta välitä, pitäisi jättää kisojen kustannusten ulkopuolelle, kun taas urheilusta pitävän pitäisi joutua maksamaan suurempi osa kustannuksista. Tämä pätee niin kaupunkilaisiin, kuin kisavieraisiin, kuin kisoja televisiosta seuraaviin... Tämä ehto ei toteudu käytännössä ikinä -- minäkin joudun maksamaan osani tukiaisista, vaikka urheilu lähinnä ärsyttää. Etenkään sijoituksen riskit ja tuotot eivät julkisissa sijoituksissa seuraa toisiaan, vaan riskit aina ulkoistetaan kaikille yhtäläisesti. Vähätuloinenkin joutuu kantamaan niistä osansa, vaikka ei haluaisi.
Viidenneksi, vakuutusargumenteistakaan ei löydy perusteita julkiselle tuotannolle. Mitään vakuutusmarkkinoiden epäonnistumisia ei tässä kohtaa ole koskaan näytetty toteen, joten mahdollisen vakuutuksen pitäisi olla aktuaarinen. Kisoille ei pitäisi tarjota ilmaisia kannattavuustakeita, koska niissä kaupunki voi odotusarvoisesti vain hävitä. (Todellisuudessa "riski" on vakuutuskelvoton, kuten sen pitäisikin olla. Yrittäjän hallinnoimaa epävarmuutta, contra riskiä, ei voi, eikä pitäisi voida, vakuuttaa. Jälleen yksi syy, miksi julkiset tahot eivät ole hyviä yrittäjiä.)
Kun olemme päässeet näin pitkälle, huomaamme, että julkinen tuotanto ei kerta kaikkiaan tule kysymykseen. Ainoa argumentti, jolla sitä voitaisiin tukea on, että kisat olisivat jostakin syystä julkishyödyke, jota tuotetaan liian vähän ilman tukea. Näin ei kuitenkaan ole. Kisanautinto on täysin tavallisen ekskluusion piirissä aina televisio-oikeuksien myyntiin asti, eikä ulkoisvaikutuksia ole havaittavissa. Jos jotakin, urheilutapahtumiin liittyy kaupungille lankeavia kustannuksia (esim. siivous), joita voidaan käyttää perustelemaan tapahtuman haittaverotus.
Usein kuulee väitettävän, että kisat tuottavat hyötyä alueen yrittäjille, ja todettavan, että verotuoton avulla voitaisiin välttää positiivinen ulkoisvaikutus alituotantoseurauksineen. Tässä vaikutus on kuitenkin vain taloudellinen riippuvuus (pecuniary externality) -- mikäli itse kisoja ympäröivillä markkinoilla ei ole markkinavirheitä, kisavieraiden tuoma hyöty tulee kuitenkin jollekin hakijakaupungille. Hyödyn korjaamisella omaan kaupunkiin on korkeintaan distributionaarisia seuraamuksia. Ne voivat olla kaupungille kannattavia, elleivät muut kaupungit yritä myös saada kisoja, mutta kisojen saamiseen käytetyt resurssit ovat aina puhdasta allokaatiotappiota. Sitä paitsi muutkin kyllä yrittävät saada kisat.
Samat perusteet pätevät pitkälti muuhunkin julkiseen kulutukseen, ja erityisesti velanottoon. Juuri vähän aikaa sitten Helsingin edustaja totesi televisiohaastattelussa, että velkaa otetaan nyt runsaasti, ja että sen takaisinmaksussa luotetaan "hyvän ajan" tulemiseen. Toimittajan kovistellessa "hyvän ajan" ajankohtaa, vastaus koostui puhtaasta kevytkenkäisestä syklimantrasta ja poliitikon nousukausifatalismista.
Terve sijoittaja ei toimi näin. "Hyvä aika" ei voi pohjustaa sitä seuraavaa kasvua tai estää seuraavaa lamaa, mikäli sen hyödyistä maksetaan mennyttä syömävelkaa. Järkevä päättäjä ottaa siis velkaa vain, jos se on sijoitettavissa tuotannon tehokkuutta kasvattavasti. Velka tulisi aina käyttää siten, että sillä ostettavat jutut maksavat itsensä takaisin, korkoineen; ts. siten, että velan ottaminen oikeasti lisää ihmisten saatavilla olevia reaalisia mahdollisuuksia. Syömävelka ei tee näin, eikä sitä pitäisi siis koskaan ottaa. Varsinkaan julkistaloudessa, jossa perusteita henkilökohtaiselle, rahan varassa toimivien markkinoiden arvottamattomalle (esim. asuntolainan) tuotolle ei koskaan ole, ja jossa lainanottajalla ei ilmeisestikään ole kunnollista insentiiviä miettiä tekosiaan loppuun.
Pienenä loppukaneettina, tämä juttu lähti keskustelusta, jonka kävin eilen syvästi epäpoliittisen pikkuveljeni kanssa hänen ihmeteltyään Helsingin meininkiä. Kuivan keskustelun olennaiseksi sisällöksi jäi kohta, jossa pikkuveljeni velanoton tehokkuusehtoja selittäessäni täysin odottamatta keksi yksinkertaisen peruslibertaarin totuuden. Hän totesi: "[Kisajärjestäjäthän] vois vaan mennä pankkiin ja ottaa lainaa." Voitte kuvitella, että isoveli säteili.
Miksi maamme koulutetut päättäjät eivät koskaan kykene herättämään tällaista ylpeyttä? Heidänhän sentään pitäisi tietää jotain julkistaloudesta.
torstaina, lokakuuta 03, 2002
Eläinten oikeudet?
Nykyään väitetään, että eläimillä olisi oikeuksia. Miksi niillä ei voi kuitenkaan olla? Oikeudet ovat ihmiselle soveliaan sosiaalisen olemassaolon olosuhteet määrittäviä periaatteita. Ihminen selviytyy ensisijaisesti järjen käytöllä. Sen takia yhteiskunta on järjestettävä niin, että ihmiset saavat ajatella ja toimia ilman muitten väliintuloa. Oikeudet ovat moraalisia periaatteita jotka kannattavat suostuttelua voimankäytön sijaan. Moraalia ei kuitenkaan voi soveltaa amoraaliseen, eikä suostuttelua ei-käsitteelliseen. Metsän pedon kanssa ei neuvotella. Moraalin tehtävä on määrittää arvot ohjaamaan ihmisen valintoja ja tekoja. Moraali ei sovellu eläimiin, ne eivät valitse arvojaan, vaan niillä on sisäänrakennettuna arvojen standardina niiden oma elämä; sen ylläpitämiseksi ne toimivat luonteensa vaatimalla tavalla eivätkä muuhun pysty. Ihmisellä standardi ei kuitenkaan ole automaattinen vaan se on valittava; jos ihminen haluaa selviytyä on hänen pidettävä ihmiselämää arvojensa standardina. Tämän standardin avulla sitten määritetään mitkä asiat ovat arvoja eli edistävät ihmiselämää ja mitkä taas haittaavat sitä. Ihmiselle tämä tarkoittaa alempien lajien hallitsemista. Jotkut lajit ovat suoranaisesti vaaraksi ihmiselle, toisista taas saadaan materiaalisia arvoja tai tietoa, jotkut toimivat jopa ystävän korvikkeina.(lemmikit)
Luonteensa puolesta ja kautta eläinkunnan elämä ruokkii itseään elämällä. Jos vaatii ihmistä kunnioittamaan eläinten ”oikeutta” elämäänsä, riistää ihmiseltä oikeuden omaansa. Eläinten suojelijat pitävät eläintä ”yksilön arvon” omaavana, koska eläin on tietoinen ympäristöstään ja tuntee kipua. Oikeuksien lähde ei ole kuitenkaan aistihavaintotaso, vaan käsitteellinen taso. Se ei ole kyky tuntea tuskaa, vaan kyky ajatella. Yksilön arvo ei myöskään sovellu muihin lajeihin. ”Arvo” vaatii jonkun joka arvioi sen arvoksi. Ihmiselle eläin ei ole arvo itsessään; eläin ei edistä hänen elämäänsä olemalla vapaana. Myöskään ihmiselämä ei ole arvo esim. karhulle. Ihminen on karhulle arvo vain ruokana. Muitten ihmisten vapautta pitää kuitenkin kunnioittaa itsekkäistä syistä: muiden järkevistä teoista hyötyy itse. Sen sijaan eläinten vapautta kunnioittamalla ei hyödy mitään vaan vain heikentää selviytymismahdollisuuksiaan.
Ihmisen luonne vaatii luonnon – ja siinä samassa muitten lajien – muokkaamista omia tarkoituksiaan palveleviksi. Ihminen ei sopeudu annettuun ympäristöön kuten muut lajit, vaan muokkaa ympäristön itselleen sopivaksi. Myös tämän vuoksi ihmisellä voi olla oikeus elämäänsä, mutta eläimellä ei: ihminen selviytyy tuottamalla, ei kuluttamalla valmiita luonnosta löytyviä arvoja. Ihmiset voivat elää sovussa, ilman että kenenkään kurkkua tarvitsee leikata. Ihminen voi kuitenkin käyttää muita lajeja päämääriensä saavuttamiseen moraalisesti, koska moraalin juuret ovat ihmisen tarpeissa; kehon ja mielen ylläpidon pitkäntähtäimen vaatimuksissa. Mikäli eläinten käyttäminen on moraalin standardilla arvioituna suotavaa tai välttämätöntä eli ihmiselämää ja onnellisuutta edistävää - on se silloin moraalista. Eläinten oikeuksien puolustajat haluavat, että eläimet saavat elää luonteensa edellyttämällä tavalla, mutta ihmisiltä he haluavat kieltää sen mahdollisuuden.
Eläinten oikeuksien puolustajat kuuluvat samaan periaatteelliseen joukkoon kuin luonnonsuojelijat nykyään. Molemmat ovat vieneet altruismin eli itsensä uhraamisen moraalin huippuunsa: itseään ei pidä heidän mukaansa uhrata muille ihmisille(kuten sosialistit ajattelevat), vaan itsensä pitää uhrata muille lajeille tai jopa kasveille. Ihmisiä saa ahdistella, häiritä ja uhkailla; eläimiä ei. Ihmisten omaisuutta saa tuhota. Ihmisille - myös lapsille - saa aiheuttaa psyykkisiä traumoja; eläimille ei. Eläinten oikeuksien puolustajien teoista päätellen he ovat sitä mieltä, että eläimillä on oikeus elämäänsä - ihmisellä ei. Ovatko he todellakin eläinten rakastajia – vai ihmisten vihaajia?
Nykyään väitetään, että eläimillä olisi oikeuksia. Miksi niillä ei voi kuitenkaan olla? Oikeudet ovat ihmiselle soveliaan sosiaalisen olemassaolon olosuhteet määrittäviä periaatteita. Ihminen selviytyy ensisijaisesti järjen käytöllä. Sen takia yhteiskunta on järjestettävä niin, että ihmiset saavat ajatella ja toimia ilman muitten väliintuloa. Oikeudet ovat moraalisia periaatteita jotka kannattavat suostuttelua voimankäytön sijaan. Moraalia ei kuitenkaan voi soveltaa amoraaliseen, eikä suostuttelua ei-käsitteelliseen. Metsän pedon kanssa ei neuvotella. Moraalin tehtävä on määrittää arvot ohjaamaan ihmisen valintoja ja tekoja. Moraali ei sovellu eläimiin, ne eivät valitse arvojaan, vaan niillä on sisäänrakennettuna arvojen standardina niiden oma elämä; sen ylläpitämiseksi ne toimivat luonteensa vaatimalla tavalla eivätkä muuhun pysty. Ihmisellä standardi ei kuitenkaan ole automaattinen vaan se on valittava; jos ihminen haluaa selviytyä on hänen pidettävä ihmiselämää arvojensa standardina. Tämän standardin avulla sitten määritetään mitkä asiat ovat arvoja eli edistävät ihmiselämää ja mitkä taas haittaavat sitä. Ihmiselle tämä tarkoittaa alempien lajien hallitsemista. Jotkut lajit ovat suoranaisesti vaaraksi ihmiselle, toisista taas saadaan materiaalisia arvoja tai tietoa, jotkut toimivat jopa ystävän korvikkeina.(lemmikit)
Luonteensa puolesta ja kautta eläinkunnan elämä ruokkii itseään elämällä. Jos vaatii ihmistä kunnioittamaan eläinten ”oikeutta” elämäänsä, riistää ihmiseltä oikeuden omaansa. Eläinten suojelijat pitävät eläintä ”yksilön arvon” omaavana, koska eläin on tietoinen ympäristöstään ja tuntee kipua. Oikeuksien lähde ei ole kuitenkaan aistihavaintotaso, vaan käsitteellinen taso. Se ei ole kyky tuntea tuskaa, vaan kyky ajatella. Yksilön arvo ei myöskään sovellu muihin lajeihin. ”Arvo” vaatii jonkun joka arvioi sen arvoksi. Ihmiselle eläin ei ole arvo itsessään; eläin ei edistä hänen elämäänsä olemalla vapaana. Myöskään ihmiselämä ei ole arvo esim. karhulle. Ihminen on karhulle arvo vain ruokana. Muitten ihmisten vapautta pitää kuitenkin kunnioittaa itsekkäistä syistä: muiden järkevistä teoista hyötyy itse. Sen sijaan eläinten vapautta kunnioittamalla ei hyödy mitään vaan vain heikentää selviytymismahdollisuuksiaan.
Ihmisen luonne vaatii luonnon – ja siinä samassa muitten lajien – muokkaamista omia tarkoituksiaan palveleviksi. Ihminen ei sopeudu annettuun ympäristöön kuten muut lajit, vaan muokkaa ympäristön itselleen sopivaksi. Myös tämän vuoksi ihmisellä voi olla oikeus elämäänsä, mutta eläimellä ei: ihminen selviytyy tuottamalla, ei kuluttamalla valmiita luonnosta löytyviä arvoja. Ihmiset voivat elää sovussa, ilman että kenenkään kurkkua tarvitsee leikata. Ihminen voi kuitenkin käyttää muita lajeja päämääriensä saavuttamiseen moraalisesti, koska moraalin juuret ovat ihmisen tarpeissa; kehon ja mielen ylläpidon pitkäntähtäimen vaatimuksissa. Mikäli eläinten käyttäminen on moraalin standardilla arvioituna suotavaa tai välttämätöntä eli ihmiselämää ja onnellisuutta edistävää - on se silloin moraalista. Eläinten oikeuksien puolustajat haluavat, että eläimet saavat elää luonteensa edellyttämällä tavalla, mutta ihmisiltä he haluavat kieltää sen mahdollisuuden.
Eläinten oikeuksien puolustajat kuuluvat samaan periaatteelliseen joukkoon kuin luonnonsuojelijat nykyään. Molemmat ovat vieneet altruismin eli itsensä uhraamisen moraalin huippuunsa: itseään ei pidä heidän mukaansa uhrata muille ihmisille(kuten sosialistit ajattelevat), vaan itsensä pitää uhrata muille lajeille tai jopa kasveille. Ihmisiä saa ahdistella, häiritä ja uhkailla; eläimiä ei. Ihmisten omaisuutta saa tuhota. Ihmisille - myös lapsille - saa aiheuttaa psyykkisiä traumoja; eläimille ei. Eläinten oikeuksien puolustajien teoista päätellen he ovat sitä mieltä, että eläimillä on oikeus elämäänsä - ihmisellä ei. Ovatko he todellakin eläinten rakastajia – vai ihmisten vihaajia?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
