Eilen eduskunnan kolme suurta olivat uutisten mukaan tukkanuottasilla työllisyysasioista. Vaikka kyseessä lieneekin vaalien alla niin yleinen, merkityksetön pullistelu, jotakin informatiivistakin uutisten lyhyessä keskusteluotteessa oli.

Keskustelu eteni oikeisto-vasemmisto -linjalla. Valtiovarainministeri pani työttömyyden työmarkkinoiden jäykkyyden syyksi, ja vasemmisto vastasi populistisella hokemalla siitä, että työmarkkinat ovat jo joustaneet aivan tarpeeksi, sekä ehdottamalla lisää aktiivisia työllistämistoimia. Oppositio ilkkui hallituspuolueiden kyvyttömyyttä päästä edes yhteisymmärrykseen ongelman syistä. Viimeinen oli tietysti lähinnä toimivaa lokataktiikkaa -- työttömyys ei jatkuvista puheista huolimatta ole mennyt yhtään mihinkään. Vasemmisto peräänkuulutti vaihtoehtoja, joita oppositio ei tietenkään kyennyt antamaan. Kuvio oli liiankin tuttu.

Niinistön puheet lienevät lähimpänä totuutta, mutta vain pieni osa siitä. Työmarkkinoiden jäykkyys on todella yksi syy työttömyyteen, mutta Suomessa luultavasti relevantti vasta, kun merkittävin, korkea kokonaisverokiila, joskus saadaan raivattua tieltä. Tätä ei populismin hallitsemassa valtapolitiikassa voi kuitenkaan ajaa edes oikeistolainen, luottamusta nauttiva valtiovarainministeri, valitettavasti. En tiedä onko tämä perusteetonta optimismia, mutta uskon, että osa kokoomuslaisista ehkä kuitenkin ymmärtää ongelman.

Vasemmisto on sekin omaan tapaansa oikeassa -- mikäli mittavaa julkista taloutta väkisin pidetään yllä, sen täytyy täyttää työllistämisvelvoitteensa siinä kuin yksityisenkin. Mitä suurempi osa kansantuotteesta kanavoidaan julkiselle sektorille, sitä suuremman osan reaalitaloudestakin pitää toimia sen puitteissa, ja näin julkisten instanssien tulisi työllistää saman verran keräämäänsä euroa kohti kuin yksityisenkin. Tämä tietysti tarkoittaisi, että tulonsiirtoihin ja muuhun vastaavaan ei juuri rahaa jää, ja kun julkinen työllistäminen usein on mitä on, päädymme tietysti vastustamaan talouden liukumaa tähän suuntaan. Valtavasemmistolta todellinen vaihtoehto, tehokas, yksityinen työ ilman laajaa julkista taloutta, menee kuitenkin täysin ohi, ja tuloksena on sellaista populismia, jota uutisissa näimme.

Oppositio taas on jo pitkän aikaa sitten ampunut itseään jalkaan niin, ettei siitä ole ongelman ratkaisijaksi. Työreformi, joka olisi voinut tarjota edes jonkinlaisia rakenteellisia parannuksia, on kuopattu jo useammankin kerran. Sen enempää veronalennuksia, työmarkkinoiden vapauttamista kuin tukityöllistämistäkään ei voida uskottavasti ajaa eilisen näytelmän jälkeen. Keskustalla näyttäisi jäävän pää vetävän käteen, ja hyvä näin -- puolue on mennyt nykyisen puheenjohtajansa kaudella hyvää vauhtia alamäkeen, eikä sitä voi enää hyvällä tahdollakaan pitää esim. yrittäjien etua ajavana. Jäljelle jää vain maaseudun eturyhmäpolitiikka, eli se alhaisin osa Keskustan agendaa. Pärjäämme varmaan ilmankin.

Yleisesti voidaan siis sanoa, että yksikään isoista pelureista maamme politiikassa ei aja työllisyyden asiaa. Keskustelu aiheesta pitäytyy samoilla vanhoilla poliittisilla rintamalinjoilla; näkyy, että aihe on tyypillistä päätöksenteon ongelmien luomaa juoksuhiekkaa. Menee luultavasti vuosikymmeniä ennen kuin kaikki oman heimonsa etua ajavat osapuolet joutuvat myöntymään tosiasioiden edessä, ja vihdoin korjaamaan tekemisensä.

Markkinoilla päätökset olisi tehty jo vuosia sitten. Talouden toimiessa mitään työttömyyttä ei koskaan olisi ollutkaan. Sen sijaan hyödylliseen työhön päässeet ihmiset olisivat syrjäytymisen ja tuella kituuttamisen sijaan rakentaneet lukemattomia asuntoja, kännyköitä, paperikoneita ja digitelevisioita. Heillä menisi hyvin, eikä heidän tarvitsisi odottaa armopaloja joukolta keskinäiseen kähmintäänsä juuttuneita poliitikkoja.