Eilen oli tekemistä, enkä ehtinyt sen paremmin kauppaan kuin Alkoonkaan. Nyt huomasin, että leipä on loppu, ja että iltaa voisi vaihteeksi viettää pikkuhiprakassa. Mutta nythän on tietysti myöhäistä. Kaupat eivät ole sunnuntaina auki, eikä kioskiltakaan saa punkkua. Kysyinpä siis kämppäkaverilta, ovatko mitkään liikkeet tänään auki. Vastaus kuului: "no ainakin asematunnelissa -- [Tapulikaupungin] kaupat on liian isoja".

Tämäpä hienoa. Meillä on siis voimassa lainsäädäntö, jonka tarkoituksena on auttaa pieniä liikkeitä rankaisemalla isompia sunnuntaiaukiolon kiellolla. Oletettavasti kyseinen laki on ajettu läpi jonkinlaisella kyläkauppahassutuksella ja isojen pahojen yhtiöiden vastaisella propagandalla. Käytännössä laki johtaa siihen, että yhtenä päivänä viikossa ostarin kioskimonopolin omistaja muuttuu hetkeksi paikalliseksi pikkujumalaksi, sekä siihen, että lähin aukioleva kyläkauppa on Helsingin keskustassa. Joudun siis luultavasti maksamaan päivän ruoasta ylihintaa, keplottelemaan punkkuni jotakin muuta kautta (tai olemaan ilman), ja kaiken kaikkiaan häsläämään tarpeettoman paljon saadakseni ruokaa, joka kuitenkin seisoo hyllyssä parin sadan metrin päässä. Tämä ei kuulosta ensinkään sellaiselta palvelukselta, jolla voidaan perustella interventioita.

On myös hyvin vaikeaa ymmärtää, miksei lupakäytäntöjä ymmärretä vääriksi ja haitallisiksi -- jokikinen tässä maassa joutuu sen ansiosta silloin tällöin tilanteeseen, jossa kaappi on tyhjä eikä markkinoiden anneta auttaa. On täysin käsittämätöntä, että näin täydellinen älyttömyys ei riitä herättämään suomalaisia todellisuuteen sittenkään, kun ongelma osuu omalle kohdalle. Tällainen sääntely on härkäpäistä, puolueellista, haitallista, ärsyttävää ja väärin. Moista luupäisyyttä ei pidä sietää edes kansanedustajilta. Lupa- ja aukioloaikakäytännöt pitäisi romuttaa kerralla, nyt heti, eikä asiasta sen enempää pidä kuin tarvitsekaan keskustella. Se, mitä ostan, mistä ja milloin ei yksinkertaisesti kuulu muille kuin minulle ja myyjälle.